torstai 26. syyskuuta 2013

syksyiltana


Meinasin tuossa aikasemmin kirjoitella, että hitsi kun pitäis sitä ja tätä. Pitäis siivota ja pitäis viiä koirat lenkille ja pitäis tehä koulujuttuja ja pitäis... no kaikkee. Mut sit mä vaan keräsin itteni ja lähdin koiralenkille. Ja kävinkin sellaset puolitoista tuntia kävelemässä tuolla ihanassa raikkaassa syksyillassa. Musta on niin kivaa kaivaa esiin vähän paksumpi takki ja laittaa villaliivi trikoopaidan päälle ja kauluri kaulaan ja hanskat käteen. Nyt on mulla posket punaisena ja koirat on iloisia. 


Huomenna on työvuoro, mutta viikonloppu onkin sitten kokonaan vapaa. Ajattelin kyllä nyt siivota taas vähän paremmin ja tehokkaammin. Josko viimein sais tartuttua myös siihen ikkunanpesuhommaan. Viime vuonnakin taisin pestä ikkunat sillein, että kertaalleen oli jo ollu pakkastakin... Viikonloppuna pitää myös viimein kaivella kaikille esille paksumpaa vaatetta ja syksyisempää kenkää. Saas nähä miten kauheesti pitää hankkia erinäisiä juttuja. Meillä ei ole ohuempia pipojakaan oikein ollenkaan.


Mun tarttis myös nyt vihdoin viimein keksiä miten noita pupuja pidetään jatkossa täällä sisätiloissa. Tänään meinas taas mennä meni hermot, kun mokomat kuseksii lattialle. Aloin tarkemmin katsella tuota yhtä nurkkaa, ja meillä kun on noi muovimaton reunat irti, niin sinne allehan olikin sit oikein urakalla menny sitä pissiä... voi jee että oli muikeat aromit, huhhuh... Eihän tuollasesta tietenkään maton alla oleva lastulevykään hyvää tykkää. Enkä kyllä minäkään nyt kohta enää tykkää tästä meiningistä, vaikka aika rennosti olenkin ottanu tähän asti. 

Mä muuten tässä taas mietiskelin, että mun ihan oikeesti tarttis koittaa ottaa elämä kaikkinensa jotenkin rennommin. Mä ressailin ihan tajuttomasti noista opiskelujutuista ja parista muustakin jutusta viime viikolla ja se kyllä kostautui erittäin jumiutuneena kroppana ja niin edelleen.. ja oon tässä ajatellu, että mitä ihmeen hyötyä on olla tällanen ressikimppu koko ajan? No ei mitään, joten kannattaiskohan vaan opetella ennemminkin hengittämään syvään ja ottamaan asiat päivä kerrallaan itseään kuunnellen...

Jep jep. Näin teemme.
Hyvää illan jatkoa kaikille, minä laitan nyt kynttilän palamaan, teen porisemaan ja näkkärin päälle voita!

Heli

tiistai 24. syyskuuta 2013

ja hommat hoituu...


Tää koittaa tehdä täällä läksyjä. No ok, koneella on kylläkin blogijutut esillä... (mut mähän sanoinkin, että "koittaa" tehdä läksyjä...). Meininki on samanlainen kuin silloin, kun opiskelin niitä ravintojuttuja:


No joo, tuossa alemmassa kuvassa on kyllä paremmat eväät... "oi niitä aikoja..." Mutta sama paikka, ruokapöydän kulma, mihin koitan mahtua kamoineni. 



Valtaan puolet pöydästä ja nostelen papereitani ees ja taas - hermostuttavaa. Tulostin näkyy tuolla kuvan yläkulmassa vasemmalla, suoraan kanien pissalaatikon vieressä...


Tulostin on ihanassa pölyssä (pupsit tykkää välillä kaivella purujaan niin että pölinä käy...) eikä se nyt oikein toimikaan (värit loppu, epäilen...). Joka tapauksessa kaipaisin kyllä kipeästi omaa työpöytää, mihin voisin levittää paperini ja kansioni ja tietokoneeni ja tulostimeni... (ja teeni ja suklaani ja keksini ja ja ja...).


Otin tuon aurinkoisen kuvan noin 10 minuuttia sitten, ajatuksena huokailla että ulkonakin on noin hieno keli ja mä vaan sisällä kökin... mutta nyt siellä jo sataakin vettä, että se siitä sitten. 

Mielenkiintoista, mitä kaikenlaista pikku puuhaa, ja miksei isompaakin, sitä keksis just nyt kun täytyis noita tehtäviä vääntää kasaan. Pyykkiä olis ja ikkunat on edelleen pesemättä ja pitäis jääkaappikin pestä ja itse asiassa varmaan vessanpöntötkin... 

Ja kaikkee hässäkkää on tässä ympärillä. Kärpäset lentelee mun tukkaan (aaaargh, raivostuttavaa!!) ja lapset laittelee miljoonittain tekstareita, puhelin senkin vaan piippaa alvariinsa, ja koirat haukkuu kun joku tulee ja toinen menee... tosin potkasin just miehen ja lapset ulos, saatesanoilla "menkää vaikka mäkkärille".

Pakko on myös koko ajan häiriintyä keittiön ikkunan takana kahisevasta pressusta (joo, siinä on TAAS pressu edessä... suojaamassa joskus aikaa sitten maalattuja ikkunalautoja...):


Ja sit on mentävä ihmettelemään tomaattia, jonka tyttö toi pikku taimena koulusta keväällä ja jonka tökkäsin paremman puutteessa mansikkamaahan (joo, tiedän... ei varsinaisesti tomaatin koti). Ja joka siis ällistyttävästi tekeekin tomaatteja.


Nuo palleroiset ei kyllä varmaan punastu milloinkaan (etenkään ollessaan nyt sisätiloissa ikkunan edessä, jota peittää pressu...), mutta täytyy silti ihailla niitä. Tomaatille ei oo tehty koko kesänä mitään, joten se makasi siellä mansikkamaassa oikosenaan ja kaikki mahdolliset varkaat ja mitälieovatkaan on saaneet aivan vapaasti rehottaa. Mutta silti: tomaattia pukkaa!

No niin, nyt on tää tekstikin kirjoitettu ja aika palata tehtävien pariin... vai meniskö alottelemaan sitä ikkunanpesua just ehkä nyt??

Mitäs teille kuuluu?

Heli

maanantai 23. syyskuuta 2013

koulujuttuja ja sappivaivoja


Tänään oli koulussa taas aika turha päivä. Käytiin asioita, jotka käytiin jo viime viikolla... ihan suotta kyllä menin sinne. No, sain sentään nettitunnuksia paikkaan jos toiseenkin. Nyt pitäis sitten alkaa niitä käymään läpi ja tehtäviä tekemään. Sen olen huomannu - ja manailtiin tätä ihan porukalla ruokiksella - että tehtäviä on Ä-LYT-TÖ-MÄS-TI. 

Vaikka sain siitä enkusta niin hyvän tuloksen, niin joudun silti tekemään (siitäkin) hirveen setin tehtäviä. Tai siis kaikki joutuu. Tunneilla mun ei tarvis olla, ne vois kuitata haastattelulla. Mua vaan kovasti aina jännittää sellaset tilanteet, kun pitää puhua enkkua... etenkin jonkun opettajan kanssa, huh ja apuva. Unohdan taatusti kaikki sanat päästäni sillon ja annan ihan ääliön vaikutelman. Mä olen kuitenkin sen verran kunnianhimoinen, että haluan enkusta sen kolmosen. Siksi teen tunnollisesti joka ikisen tehtävän, vaikka ope sanoikin, että niitä voi jättää tekemättä jos siltä tuntuu. 

Mietin, että oon aina ollu sellanen, että koitan tehdä parhaani ja kaiken mahdollisen. Mä oon AINA tehny kaikki läksyt, mua kerta kaikkiaan vaivaa, jos jotain jättäisin tekemättä. Siis koko kouluikäni oon ollu sellanen tunnollinen. Mä muistan, miten rankkaa oli vaikkapa lukiossa, kun luin neljää kieltä (enkku, ruotsi, venäjä, saksa) ja samassa jaksossa saattoi olla sit ne kaikki neljä... plus historia, äikkä, matikka ja mitä niitä nyt olikaan. Päivät oli 8-16 plus mulla vielä linkkumatkat päälle. Ja illat sitten tein tuntikausia läksyjä... en jaksais enää. Siks tää tällanen suht helppo opiskelu tuntuu ihan kivalta. Vaikka niitä tehtäviä sit todellakin riittää. Mutta on ne erilaisia kuin jotkut lukion jutut. 


Sit ihan toinen asia. Mä joskus aikasemmin kerroinkin mun mahakivuista, jotka sitten teidän ansiosta paljastui tosiaankin sappivaivoiksi. En siis olis älynnyt sellasta ite epäillä sillon ollenkaan. No, mä olen niistä sappikohtauksista kärsiny aika ajoin ja lopulta otettiin myös ultra ja todettiin ne kivet. Tällä hetkellä olenkin sitten jo leikkausjonossa, leikkaus ajoittunee jonnekin kevääseen (ihan pienet on jonot, joo...). 

No, viime lauantaina mä kärvistelin töissä sitten taas yhden kohtauksen kanssa, se ei onneks ihan kauheeksi äitynyt. Söin lääkettä ja sain onneks olla vähän muissa hommissa kuin pelkästään kassalla (se istuminen ei tunnu kovin kivalta...). Ei tässä mitään, mä lohduttelin itseäni, kohtaus menee aina muutaman tunnin päästä kyllä ohi. Olin myös sunnuntain töissä ja se olikin parempi päivä... mutta yllättäen ei kuitenkaan ihan normipäivä, vaan vähän oli tuntemuksia sillonkin. Ja mikä oudointa, niin on tänäänkin... juurikin nyt tuntuu, että pahenemaan päin on tilanne taas. Hitto, mitähän tämä tarkoittaa... eipä ole aiemmin tällä lailla käynyt.

No, nyt mä kuitenkin taidan mennä iltapesulle ja -pisulle ja petiin lukemaan kirjaa. Lainasin pitkästä aikaa kirjastosta luettavaa ja tykkään kyllä kovasti uppoutua tarinaan. Nyt on menossa Marian Keyesin "Mercy Closen mysteeri". Tosi paljon tykkään, kuten muistakin samaisen kirjailijan teoksista. Tykkään kovasti tuollasesta nokkelasta kielenkäytöstä.

Joo ja kuvat on vuoden takaa taas... minttua omasta maasta (tuota noin, se kuivattu kourallinen on muuten edelleenkin käyttämättä...!!!) sekä mansikoiden siirtopuuhia. Mansikat kyllä säilyi pääosin hengissä, mutta satoa ne ei kyllä tänä vuonna vielä antaneet. Ehkä ensi vuonna sitten?

Hyvää yötä!

Heli

perjantai 20. syyskuuta 2013

perjantain sekalaiset


Täällä yksi päättämätön urpå, moi! 

Mä edelleen vatkaan ja vaivaan koulujuttuja. Oon saanut teiltä kovasti kommentteja suuntaan jos toiseenkin, kiitos niistä! Ihan kauheesti oon miettiny, miettiny, miettiny... se on niin mun tapaista: teen mielettömiä ajatuksenkäänteitä joka suuntaan. Jahkaan ja vatvon ja kyselen mitä tää tekis ja mitä toi tekis. Mä tiedän kyllä, että minä ite sen päätöksen asioista teen, mutta on se silti kiva kysellä mitä muut on mieltä. Se on tietty sit huonompi homma, että mietin ehkä liikaakin että "jos teen näin niin mitä se ja se ajattelee"... Pöh, ei pitäis sillä lailla ajatella ollenkaan!! Pitäis kuunnella sisintään, mikä tuntuu hyvältä. Mut entäs sitten jos käy niin, että tänään tuntuu hyvältä tää ja huomenna toi toinen?? 

Toi yläkuva on muuten mun mielestä sellanen, ettei se oo yhtään mun näköinen... naamakin näyttää tuossa nii-iin kapoiselta. No mut eiks ne muutki teinit ota aina tollasia yläkulmakuvia, että näyttää ihan oudolta?? *hih* No tuo on muutaman vuoden vanha kuva, kuten tämän postauksen kaikki muutkin sekalaiset kuvat. Välillä on kiva lätkiä vaan sitä sun tätä kuvaa ja ajatusta kehiin, vailla suurempaa suuntaa ja päämäärää.


Tässä kuvassa olen kaukana kotoa, mummoni maapalasella käymässä ja sen rantoja ihailemassa. Muutamia vuosia sitten. Sen verran kaukaa otettu kuva, että kehtaa laittaa tänne... Mä niin tykkään tollasista maisemista, voi että kun olis vielä joskus talo järven rannalla. Joku tuossa vedessä ja kallioissa ja kivissä on mun mielestä tosi rauhoittavaa. Onko se sellasta sielun maisemaa??


Tässä sitten taas ihan erilainen kuva... Meillä oli joskus vuosia sitten lapset pukeneet koirulaiset muotinäytöstä varten... hih, minusta tää oli niin hassu asu! Tytön oma verkkatakki siis. 


Ammuu! En oikein käsitä, miksi tämä vasikka oli ihan yksin laitumella ja vielä ketjussa kiinni siellä... 


Olen minäki joskus puolukkaa keränny... ukki-vainaan tekemällä kerääjällä. Tuo oli kyllä loistava peli, ukkini olikin puukäsityö-taituri, kuten isänikin. 


Hauska katella vanhoja kuvia... ihan eri huonekalut, ihan eri järjestys kuin nykyään. Tuo pöytä on palasina varastossa, sininen sohva oli meillä vain pikku hetken, penkkisohva on nykyisin vaaleanvihreä... Mitään noista astioista ei enää ole meillä. Edes tuota pakastinta ei enää ole meillä, eikä tuota ikkunasta näkyvää lasten polkutraktoria!! 

Mutta jotain samaa tuossa kuvassa on tämän päivän kanssa: mä nimittäin pitkästä aikaa leivoin sämpylöitä. Olen niin hirveesti tuhlannu taas elämääni ja aikaani tässä tietsikan äärellä, että pakko oli tehdä jotain viisastakin. Leipomisen ja syömisen jälkeen tartuin myös läksyihin: meillä on melkoinen nivaska enkun tehtäviä etähommina. Mä kuvittelin, että tuosta vaan ne tekasen, mutta noh... kyllä mun tartti ihan herätellä aivojakin että alkoi sujumaan. 

Meillä oli eilen koulussa enkun testit, mä kyllä selvisin niistä yllättävän hienosti (asteikko oli A1, A2, B1, B2, C1 ja C2, joista viimeinen oli paras taso, ja mä pääsin tohon C1-tasolle!!) mutta ehkä mä sinne tunneillekin ainakin joskus meen. Periaatteessa kyllä handlaan siis enkun, mutta koska olen sellanen toivoton pilkunviilaaja, niin täytyy kai mennä vähän kyselemään, että noi annetut tehtävät menee oikein... vähänkö olis tyhmää, jos olisin tehny kaiken vähän väärin, vaikka kuvittelin osaavani.

Just nyt tällä hetkellä mulla on aika rauhallinen fiilis koulujuttujen kanssa. En ajatellu hakea sinne amk:hon. Katon tän koulun ja mitä siitä seuraa - voihan siitä jotain vaikka seuratakin. Toisaalta kävin tänään työpaikalla yhdessä kahvituksessa, ja mun olo oli niin kotoisa siellä työkamujen keskellä. Mitä mä siis suotta panikoin - jos ei koulu vie mihinkään, niin onhan mulla tuolla vakkaripaikka. Se on kuitenkin näinä päivinä hyvä asia. Jos taas koulusta on hyötyä johonkin, niin sit oli tarkoitettukin niin.

Lopuksi vielä tähän erittäin osuva lause mun opiskelukalenterista:

Alituinen epäröinti ei salli minkään teon täyttyä.

Kappas vaan, kuinka ollakaan!!
*hih*
Viikonloppu meneekin töissä mulla, joten ei muuta kun heipparallaa teille kaikille ja hyvää viikonloppua!

Heli

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

merkonomi vs. tradenomi


Eilinen koulupäivä ei tuonu kyllä muutosta mielialaan. Ennemminkin sekotti ajatuksia vaan lisää... Tunnen suurta turhautumista, kun joudun opiskelemaan asioita, mitä teen jo valmiiksi työkseni. *huoh* No onneksi mun ei niillä tunneilla jatkossa tarvii istuskella. Hirveen älyttömältä tuntuu kuitenkin, että vaikka mulla on tutkinto tälle nykyiselle alalleni, joudun silti tekemään siitä näytön.. *vielä isompi huoh* No jos aion tuota koulua jatkaa ja tuon tutkinnon suorittaa, mun vaan täytyy se tehdä, siihen ei auta mikään. Työharjottelua mun ei sentään tarvii siitä suorittaa, vaan teen vain etätehtävät ja suoritan kolmikanta-näytön. Mutta silti... hohhoijaa.


Eilen juttelin jo open kanssakin siitä amk-ajatuksesta. Mullehan on sanonut jo 2v sitten tuon alan opettaja, että miksi mä oikeastaan tuota toisen asteen koulutusta alan tekemään, miksen hae suoraan amk:hon... Samaa sanoi tämä nykyinen ope keväällä, kun tuosta nykykoulustani kävin juttelemassa ja aiemmat paperini näytin. Ja mun sisko tolkuttaa koko ajan, että ihan turhaan tuolla olet, hae sinne amk:hon... Mä tiedän, että saattaisin jopa päästä sinne. En usko, että se opiskelukaan olis ylitsepääsemätöntä. Siinä on vaan se mutta, että mitä mä ihan oikeasti elämältäni haluan ja millaisessa työssä kuvittelen viihtyväni. Ja jos ihan totta puhutaan, ne tradenomin työt ei nyt ihan varsinaisesti ole mun listan ykkösjuttuja... 


Eli edelleen täällä olen ihan tietämätön mitä tekisin. Pieni valopilkku kyllä tuli tänään, kun ope laittoi etätehtävät sähköpostiin. Heti alkoi innostuttaa enemmän, mä kun tykkään tehdä kirjallisia tehtäviä. Huomenna on lyhyt koulupäivä - käyn tekemässä enkun testin, että tarviiko mun sinnekään tunneille edes mennä... ja sitten ajattelin aloitella noita muita tehtäviä. Perjantai on vapaapäivä (olin tainnut vahingossa pyytää sen töissä vapaaksi, koska olin vissiin katsonut että se on koulupäivä...) joten silloinkin on hyvin aikaa rustailla tehtäviä kasaan. 


Mikä mua tässä mättää? 

No, ensinnäkin tämän syksyn opiskelut on nimenomaan tätä mun jo valmiiksi osaamaa alaa. Se on siis turhauttavaa. Vasta keväällä alkaa sitten sellasta mullekin uutta asiaa, ihan taatusti se innostaa sitten enemmän. 

Toisaalta mietin, pitäisikö käyttää aivojaan samalla vaivalla sitten kunnolla, jos kerta aion jotain opiskella. Luulen kuitenkin, että mulla ns. päätä riittäis siihenkin.

Kolmanneksi mietin, onko opiskelemallani alalla edes töitä. Kannattaako kouluttautua työttömäksi? Kannattaako suorittaa etenkään tätä alempaa tutkintoa, jos ylempäänkin olisi rahkeita ja jos työstä muutenkin jo kisaa tällä alueella myös noita ylempiä?  

Neljänneksi mietin, kiinnostaako mua ees se työ, mihin tradenomit yleensä suuntautuu... ja se on nyt ehkä se suurin kysymys kuitenkin. Onko tuo sellanen ala, mikä oikeesti mua kiinnostaa? Kauppaa, taloushallintoa. Verotoimistoa, Kelaa, työkkäriä, vakuutusyhtiötä, pankkia - siinä ne työpaikkamahdollisuudet äkkiseltään ajateltuna. Tiedän jo vastauksen: ei kiinnosta. En mitenkään osaa kuvitella viihtyväni vaikkapa pankissa. Tiedän kyllä, että myös kaupan alalla vois edetä helpommin, jos olis tradenomi. Mutta haluanko mä edetä jonnekin hallinnollisiin hommiin??

Mun haave olis ensisijaisesti kiva työ - palkka on sinällään sivuseikka. Mä en usko, että koskaan tulen tekemään töitä, missä tienaan paljon. (Mun mielestä paljon on esim 2000€/kk.) Enkä sellasta ees kaipaa. Mä toivon, että voin tehdä töitä kohtalaisesti, ja saan kohtalaisen palkan. Kun meitä on kaksi tienaajaa tässä perheessä, me kyllä eletään vaikka en tienaiskaan suuria. Olen paljon mieluummin kivassa työssä, vaikka pienemmillä tuntimäärillä ja palkoilla, kuin kauheen vaativassa, aikaa vievässä ja kovapalkkaisessa työssä.

Joten??? Mitä mä tekisin?? (Sen lisäksi, että nyt menen nukkumaan...) 
Mitä SÄ tekisit jos olisit mä???

Heli

maanantai 16. syyskuuta 2013

ensimmäinen koulupäivä


Yhtenä päivänä meidän trampalla oli tuollanen harakkaporukka. Hauska oli seurailla niiden touhuja hetken aikaa. Tuli mieleen, ja on tullu kyllä monen monta kertaa aiemminkin, että tahtoisin tehdä työkseni jotain luontoon liittyvää. Tämä business-maailma jotenkin ahistaa. En vain kerta kaikkiaan keksi millainen työ liittyy luontoon. Joten astelin sitten tänään sinne opinahjooni.


En oikein tiiä mitä ajattelisin nyt. Täytyy katella jonkun aikaa miltä tää opiskelu alkaa tuntumaan. Tai en usko, että se opiskelu mitenkään vaikeeta on tai tökkivää, mutta mietityttää tän kaiken järkevyys. Olen katsellu tänään myös ammattikorkean sivuja, täällä kun olis sellanenkin, ja oon kovasti miettiny, että kannattaisko se nyt sit kuitenkin samalla vaivalla opiskella se ylempi tutkinto (eli hakea sinne kouluun, yhteishakuhan alkoi tänään). Jotenkin tämä kahden vuoden opiskelu kuitenkin mietityttää esimerkiksi työllistymisen kannalta. Samassa kaupungissa valmistuu niitä korkeakoulun käyneitäkin ja alalla on täällä käsittääkseni työttömyyttä jo valmiiksi... Toisaalta kurssillani tänään heti puhuttiin (ja moneen kertaan) että miten tästä on sitten hyvä jatkaa muihin opintoihin. Siis what? En mä nyt kauheen montaa koulua tässä enää viittis käydä.


Jaa, ehkä nyt vaan tarvii katsella miten tässä käy. On vaan jotenkin hassua, että on näin hirveän epäröivä fiilis heti alkusenteillä jo. Huolestuttaa. Ja ärsyttää, kun se mun juttu ei vaan tunnu aukeavan sitten niin mistään suunnasta. Tai toisaalta tuntuu että tämäkö se olis, toisaalta tykkään nykytyössänikin monessa asiassa ja mietin että miks ihmeessä mä nyt niin kovasti kuitenkin sitä muutosta kaipaan... Ja toisaalta kaipaisin sit jotain aivan muuta. (Mitä? En tiiä itekään...)

Voi änkeröinen. Ehkä sekin vaikuttaa, että mulla on nyt muutamia muitakin päätä kovasti vaivaavia asioita meneillään samaan aikaan. Kaikki vaan pyörii päässä, jotkut asiat ahdistaa ja huolestuttaa syvästi, jotkut sitten taas roikkuu keskeneräisinä ja ärsyttää sen vuoksi ja haluaisin ne pois päiväjärjestyksestä. On tää vähän toivotonta joskus...

Nyt mä meen nukkumaan, jos vaikka huominen päivä tois erilaisen fiiliksen tullessaan.

Heli

perjantai 13. syyskuuta 2013

rankka viikko


Olen yhden yhdistyksen johtokunnassa mukana, ja tällä viikolla olin minun "johtokuntauran" viimeisessä kokouksessa. Vielä joudun siitä pöytäkirjat kirjottamaan, mutta sitten se on siinä. Viimeinen kokous oli erittäin silmiä avaava. Ihmiset on kyllä joskus niin sikoja, sellasetkin kenestä ei olis kuuna päivänä moista uskonu. Joskus ihmiset on myös älyttömän typeriä. En jaksa käsittää, kun luettua ei vaan näköjään ymmärretä. Asiat väännetään ihan vääristellyiksi. No olipahan railakas kokous. Olen tyytyväinen siihen, että olin kaikessa taistelun tuoksinassakin hyvin rauhallinen, toisin kuin jotkut muut. Koin kyllä niin vahvasti olevani oikeassa, se varmasti auttoi.


Tänään kuulin asioita, jotka pisti miettimään lähinnä tätä omaa päättämättömyyttäni. Olen ollu katkera ja surullinen, vaikka tehdyt päätökset onkin tässä kohtaa ihan oikeesti ainoat mahdolliset. En vaan silti pääse siitä ajatuksesta, että pelottaa tekemäni ratkaisut ja niiden mahdolliset seuraukset. Että olenko sössiny tilaisuuteni jne. Toisaalta kun kaikkea ei voi yhtä aikaa saada... Pyrin myös ajattelemaan, että asiat tapahtuu just niin kuin niiden on tarkoitettukin tapahtuvan. No, silti mietityttää ja harmittaakin.


Tämän päivän työvuoro oli käytännössä viimeinen hetkeen. No siis ei mun työt mihinkään lopu, mutta maanantaina alkaa sitten se opiskelu, ja työt vähenee todella radikaalisti. Omasta halustani ja toiveestani toki, mutta vähän se silti kauhistuttaa... ja samalla innostuttaa. Maanantaista alkaen olen kuitenkin nyt sitten päätoiminen opiskelija, töitä teen vähän niin kuin "sivubisneksenä". Ihanaa ja kamalaa. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan, vai tuoko mitään? Meneekö seuraavat pari vuotta hukkaan vai tuoko opinnot jotain ihan uutta mun elämään?


Nyt kun tässä muutosten tuulessa menen muutenkin, niin meninpä sitten värjäämään vielä tukankin. Vaaleaksi !! No raidoilla, mutta raitoja on reilusti ja yleisilme kyllä hyvinkin vaalea. Mä olen kerta kaikkiaan tummatukkainen mielessäni ja tää onkin nyt ollu vähän vaikeaa. Mun ajatus oli, että pääsisin siitä tummaksi värjäämisen kierteestä jollain konstilla lähemmäs omaa väriäni, pois niistä myrkkyväreistä. Mutta. On tää aika outoa. En tiiä tykkäänkö vai en. Kattoo nyt hetken aikaa.

Olen kyllä niin tyytyväinen, että edessä on vapaa viikonloppu. Olen aika väsyny. Ja taidankin nyt just ihan seuraavaksi lähteä nukkumaan. Mukavaa viikonloppua kaikille!

Heli

PS. Kuvat on parin vuoden takaisia sumuisia syyskuun kuvia. Aika ihania minun mielestä - tykkään sumusta.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

dream on


Kaheksan vuotta sitten kävin esikoisen kanssa Englannissa. Siellä asui, ja asuu yhä, tytön kummi perheineen. Aina siitä lähtien olen halunnu palata sinne uudelleen. Saa nähdä milloin haave toteutuu... ei siis ole todellakaan nyt näköpiirissä.


Voi että mä tykkään tuosta maasta. Ihanan näköistä!

Ja miksi noi kuvat... no ihan vaan siksi, kun kaivelin huvikseni valokuvia vuosien takaa tältä samaiselta ajankohdalta mitä nyt on. Aikanaan tapasin vaan kuvata paljon enemmän lapsia ja muutenkin ihmisiä, joten kauheesti ei ole sellasia kuvia mitä viitsin esille laitella. Nämä kuvat sitten sieltä tupsahti ja ovat siis syyskuulta 2005. Voi vitsi miten vuodet vierii...


Ja sit ihan muuta asiaa.

Olen miettiny kovasti valokuvausta. Mullahan on ihan ok järkkäri, maksoin siitä joku vuosi sitten 799€ mikä on valtavan paljon rahaa mulle (hinnassa on siis runko plus 18-200-objektiivi, ja myyjä otti jostain mulle avautumattomasta syystä sen alkuperäisen objektiivin itselleen... en vaan edelleenkään ymmärrä miksi??). No enivei, se kamera on sellanen painava mötikkä ja kun hommasin pokkarin niin sinne kaappiinhan se mötikkä sitten alkoi enemmän ja enemmän jäämään.

Sitten kameraan tuli joku vika. Runko ja objektiivi ei meinaa pelata yhteen. Kokeilin yhden valokuvaajatutun kanssa vaihtaa putkia, jotta selviäis onko vika putkessa vai rungossa - ja hitto, se on rungossa. Niin se kamera sitten on vieläkin enemmän alkanu jäämään sinne kaapin perälle - en ees muista millon olisin sillä viimeksi kuvannu.


Mä haaveilin jokunen vuosi sitten kovasti sitä, että menisin sellaselle puolen vuoden valokuvauskurssille, siis ihan päiväopiskelijaksi. Se on harmillisesti tietenkin sellanen itse maksettava kallis kurssi, joten miten siinä sit yhdistäis taas työt ja opiskelut... no en keksiny keinoa ja se sitten jäi. 

Nyt kun olen miettiny taas sitten pääni puhki tätä "mikä minusta tulee isona"-systeemiä, niin kummasti se valokuvauksen opiskelu sieltä vaan aina pulpahtelee mieleen. En tosiaan osaa ees omaa järkkäriäni käytellä oikeaoppisesti (oon niin laiska opettelemaan kirjan kanssa...), mutta haaveilen, että vielä joku päivä osaisin. Eikä toi mun kamera nyt tarkkaan ottaen niin kummoinen ees ole. Tahtoisin kuitenkin vielä kaivaa kamerani kaapista ja korjauttaa sen. Ja alkaa opetella sitä kuvaamista. 


Mä en tykkää erityisemmin mistään kuvankäsittelyistä. Mun mielestä ei ole välttämättä hyvän kuvaajan merkki, jos kuvia tarvii mahdottomasti käsitellä sit jälkikäteen. Sehän on vain tekniikkaa, jonka avulla kuvaa kaunistellaan... eikä enää se aito ja alkuperäinen kuva. Ite en ihan periaatteesta käsittele kuviani mitenkään. No joo, mutta en siis todellakaan väitä olevani hyvä kuvaajakaan. Mut tahtoisin olla ja tahtoisin opetella. 

Ei kai se sit auta kuin kaivaa se kamera tuolta ja hankkia se korjaajan pakeille...  ja sit kaivaa se kirja ja alkaa vaan tavaamaan sitä alusta asti... ja odotella sellasta hetkeä elämässä kun se kurssille menokin vaikka onnistuis. Eihän sitä koskaan tiiä.

Aurinkoista sunnuntain jatkoa kaikille!
(ja kaikki kuvat siis sieltä Enkkulasta, vuodelta 2005)

Heli

perjantai 6. syyskuuta 2013

migreenipäivä


Tänään on ollu vapaapäivä. Heräsin, kuten aina arkisin, kello 6.30... pari nuorinta lasta pitää viedä bussille, joka lähtee klo 7.20 ja kukapa sen herätyksen ja kuskauksen muu hoitaisi kuin minä... siis tuntuu, että oli mulla mikä vaan työvuoro (no, paitsi aamu) se olen automaattisesti minä joka herään ja herätän kaikki ja hoidan nää jutut. Mies tekee jos pyydän, mutta siis vain jos pyydän. Ajoittain ärsyttää kyllä.


No, vein porukan. Takaisin kotiin ja hetken päästä sitten miestä kuskaamaan töihin. Tää on niin tätä, kun on vain yksi auto... jos mä tartten autoa, mun täytyy kuskata mies. Ei silläkään työmatka olis kuin pari kilsaa enemmän kuin mulla (ja mä siis kuljen melkein aina sen pyörällä...), mutta se ei pyörällä mene. Piste. Ei sillä edes ole fillaria. Tai oli, mutta antoi sen pojalleen. 


Mä en palannut siltä reissulta kotiin, vaan kurvasin suoraan kuntosalille. Väsytti kauheesti, mutta ihan mielelläni silti menin. Noin puolessa välissä ohjelmaani huomasin, että mulle iskee migreeni... äkkiä autolle hakemaan lääke. Jatkoin ohjelmani kuitenkin loppuun asti. Olen nostanut vähän nyt painojen taikka suorituskertojen määrää, laitteesta riippuen, koska alkuperäinen ohjelma ei enää nostanut pintaan kunnon hikeä. Kunto siis lienee kohonnut?? (Jes!) 


Lääkkeet ei auttaneet. Näin salilla yhden tutun, joka sanoi, että kahvi kuulemma auttaa migreeniin. Menin kotiin ja kaadoin kuppiin tilkan kahvia. En oikeesti juo kahvia... Se oli kamalaa, sain ihan yökkäysrefleksin. Miten ihmiset tykkää kahvista, en voi ymmärtää... Ei auttanu kahvikaan. Otin seuraavaa lääkettä ja lähdin koirien kanssa metsään. Niitä ei oltu vielä lenkitetty ja ajattelin jos vaikka metsässä oleminen jotenkin helpottais oloa.


Ei helpottanu. Ihan omituisen kova migreeni nyt olikin, myös se öklötysolo oli paljon voimakkaampi ja pitkäkestoisempi kuin yleensä, yleensä kun mulla vaan särkee päätä alkuoireiden mentyä. Menin sit lopulta kotona ensin tosi kuumaan suihkuun ja sitten nukkumaan pariksi tunniksi. Herättyäni oli pääosa oireista poissa, mutta jonkunasteinen heikotus ja vieno päänsärky on ollu koko päivän, ja on edelleenkin. Voi apua, toivottavasti yö auttaa asiaa, mulla kun on huomenna aamulla herätys klo 5.00 ja työvuoro alkaen klo 6.00...

Sellanen perjantai tällä kertaa. 

Varmaan ihan tosi mielenkiintoinen on tällanen valituspostaus, mutta menkööt. Se mikä tässä on minusta mielenkiintoista, on se että mietin aina mistä migreeni milloinkin tulee. Onko nyt joku piilostressi jostain asiasta...? Mietin kyllä aika paljon sitä opiskelujuttuani, että jos vaikka siitä... Kukapa sen tietää, jos en itekään. Joka tapauksessa sanoisin, että migreeni on hanurista.

Oli miten oli, toivotan kuitenkin hyvää viikonloppua teille kaikille!

Heli 

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

mietteet/murheet vs ihan oikeat murheet...

Tämän aamun herkkuja.
 Eilen aamulla kävin kuntosalilla ja koiralenkillä ja menin sitten suihkuun. Suihkusta tuli vain kylmää vettä - nuoriso-osasto (2hlö) oli vähän käyny suihkussa ja pistäny menemään 300 litraa kuumaa vettä varaajasta... hivenen meinas raivostuttaa. Muutenkin siinä aamusta oli kaikenlaista typerää ja ärsyttävää ja toden teolla kyrsi tyyppien piittaamattomuus. Esimerkiksi kotona ei ollu mun palatessa ketään, mutta ovi oli auki. Ja kirjastosta oli tullu ties kuinka mones huomautus palauttamattomista kirjoista (siis ei minulle, vaan nuorisolle). 

Tällaisessa kelissä lähdettiin sunnuntaina huvipuistoon...
Kiireesti siinä sitten suihkuttelin kylmässä vedessä itteni ja lähdin hoitelemaan asioita. Kyllä se hyvä tuuli sieltä sitten palaili. Nyt on selvillä mun opiskeluajan rahoitus, ja näyttäis ihan hyvältä. Ei tartte repiä itteään töihin ja opintoihin yhtä aikaa. Tai teen mä vähän töitä, mutta vaan vähän. Uskoisin, että mikäli noi opinnot on "mun juttu" ja suoritan ne loppuun, saan homman hoidettua suht nopeassa aikataulussa. Mulle kuitenkin tulee joitain hyväksilukuja jne. 


Edelleenkin mulla on vähän sellanen hassu olo koko tän opiskelujutun takia. Että onkohan tässä nyt mitään järkeä. Mulla on työpaikka. Onko tolla alalla töitä? Muutos on kiva ja muutos on kamala...

Täytyy silti sanoa, että nämä omat "murheet", oli ne sit kylmä vesi suihkussa tai mietteet opiskelun järkevyydestä, kyllä tuntuu aika tyhmiltä ja turhilta. Tulin nimittäin katsoneeksi eilen illalla elokuvan nimeltä Pyjamapukuinen poika. Huhhuh, mitä historiaa. Vieläkin ahdistaa kun ajattelen asiaa. Jos eteenne tulee, suosittelen katsomaan.

Nyt pienelle koiralenkille ja sitten töihin. Aurinkoista päivää kaikille!

Heli

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

älyllä vai ilman?


Ostin eilen itelleni tuollaisen puhelimen. Onkohan se nyt sellanen älypuhelin?? Ostin samanlaiset myös kahdelle lapselle - toiselta oli puhelin kadonnut (putosi koulumatkalla ja se siitä sitten...) ja toisella on aika yksinkertainen puhelin, ja koska tyyppi tykkäis ottaa valokuvia niin tuossa on nyt ees hivenen parempi kamera. Ja miksi ostin monta? No kun halvalla sai: Anttilassa tarjouksessa 59,95€ per luuri (normihinta satasen).

Miksi yleensä ostin? Minähän olen siis vankkumattomasti sitä mieltä, että puhelin puhelimena - mulle riittää kun puhelimella voi soittaa ja laittaa tekstareita. Ja ihan jees, jos sillä voi myös vilkaista sähköpostit. Mun vanhalla todellakin voi. Se on tällainen:


Juu, se on naarmuinen, se on yksinkertainen, se on antiikkia... Mutta se on hyvä, ellei täydellinen mun tarpeisiin. (Mä osaan jopa kirjoitaa tolla tekstiviestit autolla ajaessa puhelinta katsomatta.....) Nettiä en tarvii siitä sen ihmeemmin katella kuin ne sähköpostit, ja ne yleensä ainakin aukeaa ihan ok. Kamera tuossa on ihan surkea, mutta mulla on kolmekin kameraa kuvien ottamista varten. Puhelin puhelimena, niinhän se meni??

Testailin sitten tytön puhelimella niitä ominaisuuksia. Voi miten ärsyttävää. Tekstareita kirjottaessa koko ajan osui väärään kirjaimeen. Erilainen käyttöjärjestelmä on ärsyttävä. Kuvat on surkeita. Koko vekotin tuntuu niin turhalta, kun vanha on ollu niin hyvä ja toimiva ja kätevä. Lisäksi mä tykkään kyllä eniten tuosta Nokiasta - mulla on aina ollu Nokia ja en kyllä sitten millään viittis opetella toisen merkkisen puhelimen systeemejä.

Niinpä mulla onkin ollu tässä kova mietintä, että otanko sittenkään tuota toista luuria käyttöön. Pakettia en ole edes avannu, sinettitarraakaan, joten sen voi vielä palauttaa.

Yksi ISO syy tuollasen puhelimen hankintaan on meidän sairaan ärsyttävästi pätkivä nettiyhteys. Vaihdoin Saunalahdelta Soneraan, koska hinta oli vitosen verran halvempi. Ja siitä alkoi alamäki. En tajua, miksi yhteys pätkii koko ajan. Ja sehän on raivostuttavaa, etenkin nyt, kun olen mukamas koittanu vähentää nettiaikaani. Ompas kiva, kun sitten viimein siihen koneelle asettuu ja sitten ei toimikaan mikään... Hassuinta on, että kone koko ajan kuitenkin näyttää, että nettiyhteys on. Mutta ei ole vain mun päässä tämä kummallisuus, koska useimmiten samaan aikaan poika tuskailee, kun senkin koneesta meni netti. Eli tarkoitus siis oli ottaa puhelimen kautta se nettiyhteys tietokoneeseen. Minähän en noista jutuista mitään tajua, mutta näin meidän pojat tekee ja muakin ohjeistaa...

No, olen kyllä myös ajatellu tuota pätkivää nettiä niin, että "maailmankaikkeus" nyt näyttää mulle, että meeppäs muija nukkumaan siitä... monesti olenkin sit sulkenu koneen ja tosiaan menny nukkumaan. Että ihan hyvä sinänsä.

Lopputulos tähän tuumailuun:

Aion palauttaa puhelimen. En tee sillä kyllä yhtään mitään. Mulle riittää edelleen se, että puhelimella voi soittaa ja laittaa tekstareita. Kameralla otan kuvat ja netissä olen sitten vaikka tällä meidän pätkivällä yhteydellä.

Tää on minusta vähän sama kuin se, että kaurapuuro kaurapuurona. En tykkää laittaa marjoja puuroon, vaikka ne olis miten terveellisiä siinä. 

Onko teillä älypuhelimet? (No varmaan suurimmalla osalla on... mä kuulun taatusti siihen vähemmistöjunttiporukkaan, jotka ei siitä perusta...)

Nyt suihkuun ja päivän rientoihin. Ohjelmassa huvipuistoa (työpaikan juttuja) ja kuntosalia, koiralenkkiä ja pyykin pesua... ihan tavis vapaapäivä-sunnuntai siis. No paitsi ei tuo huvipuisto kyllä ihan tavispäiviin kuulu... ja nyt sitten alkoi sataa vettäkin, joten jää kyllä pikavierailuksi tällä(kin) kertaa. Minä en oikein perusta siitä tapahtumasta, kaikkea krääsää tarjolla jne.

Mutta mukavaa päivää itse kullekin, sateista tai aurinkoista!

Heli