perjantai 25. huhtikuuta 2014

saatua, ostettua ja projektin tapaista


Ihan ensiksi esittelen ihanan kassin, jonka sain palkinnoksi Susannan työhuoneen Viikon Fani-kilpailusta (joka on meneillään edelleen Facebookissa)! Paljon kiitoksia tästä Susannalle!!

Olin siis viime viikon fani, ja ai että olen iloinen siitä! Minä olen kyllä ihan oikeestikin tosifani, sillä tykkään tosi paljon Susannan räteistä. Mulla on niitä vissiin neljä - ei kun nyt on viisi, koska sain tuon ihanan kassin lisäksi vielä yhden rätinkin ♥ Ja kyllä ne vaan on ihan maailman parhaat rätit! Pyyhkii ja kuivaa hyvin, eikä yhtään haise, vaikka mullakin rätit notkuu tossa tiskialtaan reunalla ja välillä pohjallakin ties miten kauan ilman, että pesen niitä välillä koneessa... 

Ja ne rättien kuosit!! ♥ Aluksi tykkäsin ehdottomasti eniten valkopohjaisesta rätistä, missä oli kuvana Oma koti kullan kallis - eli söpöjä taloja. Lämpenin vähän hitaasti ruskealle värille, mutta sitten tilattiin mulle ja tyttärelle niitä rättejä, kun tyttö muutti omaan kotiin... ja niin kävi, että Pöllöparvi nousi mun ehdottomaksi lempparirätiksi! Myös se ruskea väri tuntuu todella hyvältä nyt.

Olen ostellut vuosien myötä lahjoiksikin noita rättejä, sekä yhden pyyhkeenkin laitoin ystävälleni Englantiin viime jouluna. Ja sit mulla on myös maailman söötein tarjotin; vaaleansininen, jossa valkoisella ne ihanat talot. Juu, että jos johonkin voi kovasti hurahtaa, niin kyllä se on mulle nuo rätit. Muutenkin ihailen Susannan tyyliä, ihanaa blogia, hauskoja juttuja, tuota käsityöläisyyttä ja pienyrittäjyyttä myös.

Ja tämä ei siis ollut maksettu mainos. Olen vaan niin innoissani tuosta ihanasta kassista ja haluan todellakin tuoda julki kaikille, jotka ei vielä Susannan rättejä tunne, että suosittelen niitä täysin rinnoin ja toivon, että kaikki hommais niitä ja kannattais samalla kotimaista käsityöläisyyttä! Mun mielestä on ihanaa, että tuollainen joka kodin tarvekapistus on samalla myös niin nätti! ♥

* * *

No saaduista ihanuuksista sitten shopattuihin juttuihin. Oli nimittäin tilanne, että vähän yks ja toinen meillä tartti kenkiä. Mun oli hommattava lenkkarit ja jotkut kesätennarit, koska a) lenkkarini oli aivan hajalla ja b) kesätennarit heitin syksyllä roskiin, koska ne oli niin rikki... (ja niimpä mun kenkätilanne oli tosi onneton, koska mulla ei monia kenkiä ole olemassa). Kuopuksen kanssa käytiin sitten kenkäkaupoilla ja tässä on mun kengät: 


Huomaatko tennarien kokonumeron...??? Juu, se on todellakin siis 34. Lenkkarit taitaa olla kokoa 35. Että kyllä on kiva aikuisen ihmisen etsiä kenkiä, kun omaa kokoa ei yksinkertaisesti aikuisten puolelta löydy!! Nuo lenkkarit on siis juniorimallia ja tennarit on lasten osastolta. No ei se mitään, tennarit on kyllä mielestäni aika söpöt, ja lenkkareissa nyt on aivan sama mistä ne on, kunhan ovat sopivat.

No, täytyy sanoa, että ehkä mun normikoko kuitenkin on 35 tai vaikka 35½. Nuo tennarit on kai vähän isoa kokoa. Joka tapauksessa useimmiten se 36 on mulle aivan liian suuri. Mutta nyt on pelastettu tältä kesältä kenkätilanne. Ja tulipa todettua, että olen nyt sitten todellakin meidän perheen pienijalkaisin. 12-vuotias kuopus meni nimittäin just ohi. Sille nuo tennarit on liian pienet, mulle ne on vähän ehkä jopa isot... ajattelin vaihtaa niihin nauhat, kun nyt niissä on tuollaset kuminauhat, jotka antaa periksi. Tavallisilla nauhoilla saan niihin vähän napakkuutta ja pysyvät sit ehkä paremmin jalassa.

* * *

Ja sitten ihan asiasta viidenteen. Olen jo kauan ajatellut, että tekis mieli laitella uuteen uskoon meidän valokuvakansiot. Joten otin sitten kaikki valokuvat kaikista kansioista pois... teetettyjä kuvia oli vuodesta 1995 vuoteen 2006. Ne on kaikki nyt tuossa...


Ja sit oliskin kaikki loput valokuvat ainoastaan tietokoneella... ja niitä sentään on tuhansia ja taas tuhansia. Eli en nyt tiiä mikä järki tässäkin hommassa taas oli ja saanko ikinä kuvia laitettua mitenkään sen kummemmin... mutta joku projekti pitää näköjään aina olla painamassa takaraivossa.

Jee, edessä on vapaa viikonloppu. Mitähän puuhaa sitä sit keksiskään? En mä osaa toimettomana oikein olla... Ei muuta kun aurinkoista viikonloppua kaikille!

Heli

lauantai 19. huhtikuuta 2014

sohvatestausta ja "uusia" pöperöitä


En jaksanut enää odottaa niitä uusia värejä tulevaksi, joten kasattiin sohvat ja iskin nuo kirkuvat päällyset paikalleen. Onhan nuo "melko" erilaiset verrattuna edellisen sohvan väriin... (nuo lattialle ajelehtivat vihreät tyynyt siis...) Aika ajoin ajattelen, että noihin vois ehkä jopa tottua. Ja sitten taas jollain silmäyksellä silmää särkee ihan tavattomasti. Mustat pilkut kuitenkin on ja pysyy, joten eiköhän nämä tästä vielä tummanruskeiksi muutu. Mutta ajattelin kyllä hankkia uudet valkoiset päälliset jossain kohtaa ja kokeilla uutta värjäystä sitten. Kenties turkoosiksi.

Mitäs sanotte oranssista...?? Aika ärjy se kyllä minusta on. Mutta parikin tyyppiä kävi tässä meillä tänään kylässä (miehiä molemmat) ja kumpikin sanoi, että just tosi hyvä väri. Hmmm... mitähän siihen sit sanois. En osaa sanoa mitään.

Sohvat on kyllä todellakin paljon mukavammat istua kuin edeltäjänsä, joka siis muutti aittaan. Että tyytyväinen olen ostokseen. Erilaiset nuo uudet kyllä on monessa mielessä. Kapeatkin verrattuna vanhaan. Ei meinaa koirat mahtua kainaloon, kun tuossa makaa.


Edelliseen postaukseen liittyen vielä yksi ruokakuva. Mulla oli kasvissosekeittoa ja sitä sitten vähän tuunasin tuon proteiinin suhteen. Pilkoin tofua (josta en erityisemmin pidä) ja paistoin sitä sekä maustoin sipulilla ja valkosipulillla, sitten heitin kuutiot keiton sekaan. Lisänä vielä mung-pavun ituja, ai että ne on hyviä. Ja sitten näkkäriä avokadolla ja tomaatilla. Ihan hyvä ateria. Mutta kyllä saa todellakin miettiä miten näitä pöperöitä koostaa. Että ei tosiaan vielä ihan suju tämä ruokailumalli minulta.

Nyt taidan mennä sinne uudelle sohvalle makaamaan...

Heli

perjantai 18. huhtikuuta 2014

paljon ajateltavaa (ja tekstiä...)


Olen viettänyt tämä kauniin ja aurinkoisen päivän pääosin naputtelemalla tietokoneella kevään viimeistä koulutehtävää. Aloitin sen aamulla ehkä joskus seitsemän maissa ja palautin valmiina opettajalle iltasella joskus ennen kuutta, että ihan koko päivän homma se oli. Mutta ei se mitään, valmista tuli ja se on siinä!


Viime aikoina mua on "riivanneet" monenlaiset mietteet. Muahan on vuosikausia painanut ajatus siitä, että syön lihaa. Oikeastaan voisi kai jo puhua vuosikymmenistä, koska siitä on yli 20 vuotta, kun olen alkanut näitä asioita miettiä. Joka tapauksessa olen vuosien saatossa painanut asian aina unholaan, "koska olosuhteet"... (mun mielestä toi nuorison tyyli sanoa asioita "koska sitäjatätä" on huvittava!) Olosuhteita on ollu esimerkiksi perhe, joka tahtoo lihaa, ja se (valitettava) totuus, että se olen meillä minä, joka teen ruoan. Olosuhde on kai myös jonkunlainen saamattomuus tehdä asioille sitten sen ihmeemmin mitään ratkaisevaa.


No nyt on kuitenkin tilanne se, että lapset alkaa olla isoja. Olen passannut niille ruokaa pöytään aika monta vuotta ja kokannut ruokia, mitkä oikeesti on vastaan mun moraalia. Ajoittain olen koittanut hiljennellä omantunnon kolkutuksia ostamalla sitä lihaa sitten luomuna. Tai riistana. Ja aika ajoin olen yksinkertaisesti vain lakannut ajattelemasta koko asiaa. Välillä koitan miettiä, että kyllä kai ihminen on tarkoitettu olemaan sekaravinnon syöjä. Sitten taas tuskailen, miten ahdistavaa on ajatus eläimestä, joka kasvatetaan ja tapetaan siksi, että ihmiset haluaa lihaa. 

Ennen kaikkea ahdistusta aiheuttaa tehokasvatus. On ollut aikoja, etten kerta kaikkiaan kykene tarttumaan siihen broileripakettiin - ja sitten aikoja, jolloin vain kovetan itseni. Olen taistellut perheen kanssa aiheesta "en halua meille joulukinkkua" - ja hävinnyt. Olen koittanut ostaa riistaa, mutta senkin kohdalla ahdistaa ajatus, että vapaa eläin on ensin peloteltu koirien ja ihmisten avulla jonnekin ja sitten ammuttu.

Luin just äskettäin tosi hyvän kirjan, ihan romaanin siis, nimeltään Paimentyttö (kirjoittanut Enni Mustonen). Se kertoi 1800-luvun lopun elämästä piikatytön silmin, ja sitä lukiessa taas niin mietin, miten paljon enemmän sen ajan elämässä oli tarkoituksenmukaisuutta ja järkeä, kuin nykymaailman menossa. Eron huomaa ennen kaikkea ruoan ja vaatteiden suhteen: ennen oli kaikkea vähän, nykyään kaikkeen hukkuu... Ennen sitä vähää arvostettiin ja kunnioitettiin, nykyään kaikki on ihan kertakäyttöistä ja hälläväliä. 


Tykkään broilerin mausta. Tykkään lihan mausta muutenkin. Tavallaan pidän lihaa ihan terveellisenäkin. En kuitenkaan näissä määrin, mitä ihmiset sitä nykyään mättää. En voi ymmärtää sitä, miten tehotuotannossa lihaa kasvatetaan. En mitenkään. En voi käsittää, kuka kykenee tekemään työkseen vaikkapa lihasikojen kasvatusta. Ja puhun nyt siis nimenomaan siitä tehokasvatuksesta.

Pidemmän aikaa olen syönyt melko lailla pääosin kasvisruokaa, höystettynä munalla ja maitotuotteilla. En ole ollut pelkästään kasvisruoalla kuitenkaan. Viime vuosina olen kuitenkin alkanut ajatella myös maitoa ja munia sekä kalaa pienellä kritiikillä. Periaatteessa ymmärrän kananmunat, etenkin jos ne on vaikka oman pienen kanalan tuotosta. Jotenkuten ymmärrän myös vaikka jonkun järvikalastuksen. Vaikka toisaalta en, koska se koukku ei taatusti kivalta tunnu siellä kurkussa. Maidon ja munien kohdalla ei nyt suoranaisesti tapa ketään - vaikka toisaalta kyllä tappaa. Ei ne kanat kauhean pitkäikäisiksi saa elellä. Lehmätkin lähtee autuaammille ammumismaille, kun maidon tuotanto alkaa vähetä (tai jotain... ei ne kuitenkaan saa vanhuksiksi asti elellä).

Nämä asiat on mietityttäneet ja ahdistaneet. Kauan.

Luin sitten äskettäin myös toisen erinomaisen kirjan. Se oli tämä haloon nostanut Salainen päiväkirja eläintiloilta, kirjoittanut Eveliina Lundqvist. Olin itse asiassa kuuntelemassa häntä tällä viikolla ja ostin tilaisuudesta kirjan omaksi. Eveliina on 34-vuotias maa- ja metsätaloustieteen maisteri, jonka unelmana on perustaa turvakoti tuotantoeläimille. Hän opiskeli eläintenhoitajaksi, jotta osaa sitten hoitaa niitä eläimiä turvakodissaan, ja työharjoittelussa hän oli vuoden aikana ihan tavallisilla suomalaisilla maatiloilla. Ja Eveliina on vegaani.


Kirja oli erinomainen. Itkin ja luin, ajoittain piti ihan pitää taukoa, kun se oli niin rankkaa luettavaa. Olen tavallaan tiennyt nuo asiat, ja kuitenkin olen vaan sulkenut silmät niiltä, kuten varmaan aika moni muukin tekee. Mielestäni kirja ei ollut millään lailla sormella osoitteleva, raflaava, mennyt äärimmäisyyksiin tai ollut muutenkaan mitenkään sensaatiohakuinen. Se oli vain päiväkirjaa päivien tapahtumista. Kertomusta niistä asioista, mitä Eveliina näki ja koki siinä ihan tavallista maatilan työtä tehdessään.

Kirjaa lukiessani suretti monta kertaa. Vasikat otettiin emolta, jotta ihmiset saavat juoda sille tarkoitetun maidon. Emakot pidettiin viikkokausia rautakaiteiden välissä tilassa, jossa ne eivät mahdu liikkumaan ollenkaan. (No, askel eteen ja toinen taakse, mutta se ei minusta ole liikkumista...) Kanat, ei kun siis broilerit, kasvattivat muutamassa viikossa ihmisiä varten kunnon kokoiset koivet ja muhkeat rintapalat, mutta ei ne niillä koivillaan itse oikein kävellä pystyneet. Entä se pienten poikapossujen kastrointi... ilman puudutusta... viilto, kivesten irti repiminen.. ja sitten laitettiin pikkuinen possu kipuineen kaikkineen vaan karsinaan. Aivan sietämätöntä ajatellakin.


Minun tekee niin pahaa kaikki tuo. Olen kuulunut Animaliaan vuosia, saan niiden sähköpostit, mutta on monia, joita en edes halua lukea. Julmuudet kun ei lopu lihan kasvatukseen. On angorakanit, joilta revitään turkki elävänä irti, heitetään ne kasvattamaan uusi turkki ja sitten taas revitään. Voi hyvä luoja, kun satuin kaikista välttely-yrityksistäni huolimatta näkemään sen pätkän, missä kani kiljuu.. se oli ihan painajaismaista. Mietin sen raukan tilalle oman kanimme. Voi kauhistus.

Hanhille tungetaan väkisin ruokaa kurkkuun, että ihmiset saa niitä jotain ihmeen hanhenmaksapalleroita. Tai sitten niiltä revitään ne sulat ja untuvat ja mitä lienee, että saadaan ihmisille kivoja takkeja - mulla on itsellänikin untuvatakki... ja liekö myös tyyny.

Ja mitä se mulesing on?? Mulla on Lambarin peitto, onko se peräisin sellasesta julmuudesta, en tiedä. Mulla on myös lampaantalja (parhaillaankin tässä sen päällä istun). No se on sentään naapurista luomulammastilalta, jossa tiedän että lampaat on hyvissä oloissa. Mutta no, enemmän se lammas tätä olis ehkä tarvinnut kuin minä... tosin se lammas on syöty jo aikoja sitten. Ja mulla on toinenkin talja, oikein nätti tummanruskea. Syöty on sekin kaveri.


Nämä kauhukuvat on ajoittain olleet mielessäni aika paljonkin, ja välillä olen vain koittanut ne unohtaa (vuosien mittaan siis). Nyt mietin, olisiko kuitenkin aika tehdä ratkaisuja. Olen sanonut perheelle ennenkin, etten haluaisi tehdä liharuokia. Olen jälleen sanonut asiasta. No, viimeksi tänään paistui (luomu)jauheliha lapsille ruoaksi. Itse ajattelin kuitenkin kokeilla ihan tyystin vegaania linjaa. Tai pikkuhiljaa mennä siihen suuntaan. En pidä oikein missään asiassa ehdottomuudesta, enkä oikeasti ainakaan nyt näe pahaa vaikkapa hunajan käytössä - tosin en käytä sitä koskaan muutenkaan...

Todella moni asia mietityttää. En ole mitenkään ihmeellinen ruoanlaittaja muutenkaan - entäs sitten jos pitäisi alkaa ihan tosissaan miettiä, mistä saan ne proteiinit, jotka nyt otan vaikkapa rahkasta ja raejuustosta? Olen tottunut syömään myös melko usein (maustamatonta) jogurttia. Mitä tilalle? Etenkin, kun en varsinaisesti kannata soijan käyttöä ravintona. Onko pakko ottaa sen proteiinin takia kuitenkin käyttöön tofu? Yksi kauhukuva on ylitse muiden: voin pois jättäminen. Ja etenkin sen korvaaminen... Vastustan aivan henkeen ja vereen "kissanrasvoja" eli noita monin eri tavoin käsiteltyjä margariineja. Eih. Joudunko ottamaan ruokavaliooni Keijun?? Eiiiiii... Tällä hetkellä olen korvannut rakkaan Oivariinini laittamalla leivän päälle avokadoa ja tomaattia. Mutta jostain mun olis ne rasvatkin saatava... Öljystä? Yäk...

 Mitenkäs sitten nuo lihaa syövät lemmikit? Onko vähän kummallinen ratkaisu kieltäytyä tekemästä liharuokaa perheelle ja sitten kuitenkin antaa sitä koirille ja kissalle? Villalangat mietityttää. Onko ne pahasta? Näin yhtäkkiä ajatellen ei ole, mutta no... jos tarkkoja ollaan niin kyllä ne lampaat yleensä myös aika lyhyen elämän elää.


On siis todella paljon mietittävää. TODELLA paljon. Ja paljon opeteltavaa. Paljon uusia makuja, joita pitäisi opetella syömään, JOS aikoo täysin ilman lihaa, maitoa ja munia elää. Miten mahdan onnistua? Kaatuuko koko homma jo huomenna, kun on edessä työpäivä? On tosi vaikea miettiä, mitä milloinkin syö, että maha tulee täyteen ja ettei vartin päästä ole jo nälkä - kun se proteiini on nyt vielä pieni ongelma tässä hommassa. Ja kun en oikein tiedä vielä mitä kaikkea voisi sitten syödä ja kannattais syödä. Mikä mahtaisi olla helppoa ja nopeaa, sellasta 12 minuutin taukoon sopivaa???

Että tällaisia ajatuksia mietin. Isoja asioita. Vaikealta tuntuvia asioita. Mutta niin iso on myös se kivi sydämellä näiden asioiden vuoksi, että JOTAIN on pakko tehdä, etten ihan vallan lyyhisty kaiken syyllisyyden taakan alla. Olisinko vihdoin valmis muutokseen? Mitä kaikkea se kenties tuo tullessaan? Uskoisin, että ainakin tunteen siitä, että teen oikein, ja niin kuin sydän sanoo. Mutta kaadunko vaikeuksien alle ja mitä ne vaikeudet on? Sitäkö, kun kokee olevansa erittäin hankala vieras mennessään kylään? En minäkään varsinaisesti ilolla ehkä tervehtisi, jos meille tulisi vegaani... koska en osais tarjota yhtään mitään. Tuleeko jogurtin, murojen ja maidon, leivän ja voin ja juuston kaipuusta niin suuri, että annan periksi? Vai oppisinko tekemään ruokaa, jota vois syödä jopa vaikka muukin perhe??

Entä suklaa??? Jäätelö??? Opinko ikinä syömään niiden "korvikkeita"?

Yksi mielenkiintoinen ajatus muuten vielä tähän loppuun: luin kerran kirjaa veriryhmä-dieetistä. Siellä sanottiin mulle parhaiten sopivan sen, että olisin vegaani...

Tarkoitukseni ei ole syytellä ketään. Ymmärrän, että kaikki ei koe asioita näin. Nämä on omia henkilökohtaisia ajatuksiani aiheesta, joka on jo vuosia jäytänyt sisälläni. Uskon, että osa mun "elämäntuskaa" on sitä, että koen aika paljon huonoa omatuntoa monista valinnoistani. Yksi niistä on ruoka mitä syön, toinen on kemikaalit joita käytän, kolmas on se että annoinko kuitenkaan lapsille aikaa tarpeeksi silloin, kun ne oli pieniä jne jne jne. Taidan olla puoliammattilainen itsensä syyttelyssä ja kaiken tuskailussa...

Pitkä teksti, mutta nyt olen sen sydämeltäni purkanut.
Jaksoitteko lukea loppuun asti?

Onko teillä ajatuksia aiheesta?

Heli

PS. Suosittelen lämpimästi lukemaan nuo molemmat mainitut kirjat. Se Eveliinan kirja on oikeasti hyvä ja silmiä avaava varmaan ihan kaikille. Ja se Paimentyttö... oi aika entinen, olisitpa vielä! Tai toisaalta eipä sitä osaisi varmaan arvostaa just sillä hetkellä, mutta näin nykyajan kotkotusten keskellä yksinkertainen ja puhdas elämä tuntuu todellakin aivan paratiisilta.

* * * PS2. Pieni lisäys tänne loppuun vielä, kun kävin juuri tuolla yhdellä vegaanisivustolla lukemassa noita ruokia, joita vegaani voi syödä... että tuskin tässä nälkään kuolee, jos sen tien valitsee, nimittäin valinnan varaa kyllä piisaa ja onneksi joku on ystävällisesti tuollaisen sivuston luonut!!!

perjantai 11. huhtikuuta 2014

ruskea väri ja terveellisiä syömisiä


Sain kivasti kommentteja edelliseen postaukseen väripähkäilyistä, kiitos niistä! Onneksi kommentoitte, sillä sain viesteissä tarpeellista tietoa esimerkiksi siitä, että värinpoisto ei välttämättä muuta kuin vähän haalista väriä. Tästä syystä päädyin valitsemaan sitten uudeksi väriksi tummanruskean. Aion kyllä vielä kokeilla konstia, jonka myös sain kommentissa: haalistan auringossa. Eli ensin haalistus värinpoistolla, sitten kenties vähän aurinkoa päälle. Nämä on siis ensisijaiset toimenpiteet. Jos ne ei tuota hyvää lopputulosta, värjään päällyset sitten tummiksi, ja se siitä. *pähkäily on päättynyt*


Kävin jokunen viikko sitten Keski-Suomessa ja sain sillä reissulla ihanalta "varikkotyttö"-Virpiltä kanisterillisen Boris-juomaa. Sehän on siis ihan kaamean makuista, mutta ah, niin terveellistä. Terkkuja vaan Virpille, että olen tunnollisesti juonut sitä ihan joka ikisenä aamuna siitä lähtien!! Kanisteri alkaa olla itse asiassa aika loppusuoralla jo... täytyy hankkia sitä jostain lisää. 

Boris on siis todellinen terveyspommi. Voit lukea siitä lisää täällä. Maku on vähän kuin väljähtänyttä hapankaalilientä höystettynä punajuurella... *nam* No, ihan hyvin se lasillinen aamuisin on alkanut mennä alas. Kannattaa tutustua, ja vaikka alussa maistuisikin kauhealle, niin terveysvaikutukset on kuitenkin niin mahtavat, että kannattaa siihen vaan totutella. Kiitos Virpille, kun "koukutti" minutkin tähän juomaan!


*Tähän on tultu.* 
Yhden ihanan ystäväni kanssa me tutustuttiin muutama vuosi sitten ja alettiin pitää aamupäiväturinatuokioita, jolloin lipitettiin ihan älyttömästi teetä ja syötiin jotain herkkuja. Me ollaan molemmat tosi kiinnostuneita kaikista terveysasioista ja vuosien mittaan ollaankin sitten "hiukan" muutettu sessioitamme terveellisemmiksi. Vai mitä sanotte tästä kuvan setistä? Siinä on tattaripuuroa, joka on tehty soijamaitoon, riisikakkuja, mansikka-mustikka-mustaherukka-banaani-avokado-smoothieta, Borista, vihreää teetä jossa minttua seassa... ja lukemisenakin vielä tuollainen uusi kirja. (Rairuohoa ja ohraa ei syöty.)


No oikeestihan mun ruokavalio koostuu pitkälti leivästä ja jogurtista/rahkasta... Työharjottelussa tai koulussa saatan syödä ihan oikean ruoankin, mutta työpaikalla ei niillä onnettomilla 12 minuutin tauoilla kyllä paljon muuta ehdi kuin vetästä jonkun rahkan tai vastaavan naamariin ja hörpätä kupin teetä perään. Välillä koitan kuitenkin innostua kasvisten syönnistä enemmänkin ja väkerrän jotain salaattia itselleni. Tässä eräs versio: jääsalaattia, tomaattia, kurkkua, paprikaa, sekavihanneksia (lämpiminä), valkosipulifetaa, auringonkukansiemeniä...


Melko järkyttävän suuri kipollinen tuosta tuli, mutta ihan ite vetäsin koko satsin... Salaatissa on se hyvä, että vaikka olis isompikin annos niin ei tule sellanen kaamea ähky moneksi tunniksi. Plus saa puputtaa piiiiiitkään ja hartaasti... syöminen kun on niin mukavaa! Pitäis oikeesti ottaa tavaksi tehdä ihan joka päivä tuollanen reilu annos salaattia yhdeksi ateriaksi. Mutta pitää siis olla myös aikaa siihen syömiseen, työpaikan evääksi tämä ei ole hyvä idea.

No niin, tällaisia juttuja tänään. Viikonloppu edessä ja huomenna koko päivä töitä... Sellasta se on. Kuullaan taas!

Heli
  

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

mikä väri??

Onko tämä nyt kuitenkin sitten se paras vaihtoehto kaikista...?
No nyt on paha paikka. Dylonilta vastattiin, että saisin korvaukseksi värinpoistoaineet ja haluamani uudet värit. Ja voi hitsi että tästä tulikin nyt vaikea juttu... en nimittäin nyt todellakaan tiedä, mikä se uusi väri oliskaan. Tein sitten testikuvauksia käyttäen meidän pyyhkeitä, lakanoita ja päiväpeittoja värimalleina:

Harmaa on aika ankea... olen niin tottunut, että tuossa on väriä eikä ankeutta!

Turkoosi... hmm... tulee vaan mieleen nuo pyyhkeet, jos sohva olis tuollainen. Väristä kyllä tykkäisin.

Tämä vaaleanpunaisen sävy on kyllä ihan kiva, mutta olisko lopputulos ihan possu...?

Limenvihreä. No jaa... ehkä kuitenkin turhan kirkas sävy.

Keltainen - joka tuskin olisi tätä sävyä sitten valmiina...

Entäs tällainen vaaleansininen? No ei.
Eli vähänkös on vaikeeta... etenkin kun ne värit olis siis tällaisia:


...eli ei ne tuollaisia olis mitä nuo mun mallit. Entä jos tosiaankin värjäisin ne vaan mustiksi tai tummanruskeiksi? Olen miettinyt sitäkin, meniskö nuo uudet sohvat sitten vaan tuonne aittaan... (nyyh) Tai entä jos värjäisin nuo oranssit nyt mustiksi ja myisin sit sellaisina pois? Ja palauttaisin koko sohvat takas Ikeaan...

Tai sitten jos värjäisin nuo nyt vaan jollain ja hankkisin uudet valkoiset ja kokeilisin värjätä ne Nitorin väreillä? Tässä olis niiden värejä:


Kamalan vaikeaksi tämä homma nyt kyllä meni. En mä noistakaan väreistä osaa sanoa, minkä ottaisin. Turkoosi ja lime on nätit, kenties toi myyränharmaakin... Entä kahvinruskea? Tomaatti?? Auringonkukka...??? Ja mä kuvittelin, että tosta vaan värjäilen parit päällyset... 

Niin, tässä nyt vielä se mun haaveiden oranssi verrattuna siihen mitä tuli:


Just tuollainen hailakka olis ollut tosi ihana.

Kertokaapas näkemyksiänne!
Mä jään pähkäilemään asiaa...

Heli

maanantai 7. huhtikuuta 2014

värjäyksen tulos...


No huhhuh... Ei nyt ihan sitä mitä olin ajatellut!!!

Väri on kylläkin kaikissa oikein hyvä ja tasainen, siinä ei ole mitään vikaa. Mutta onhan tuo sävy nyt tosiaan "melko" räväkkä... ei likimainkaan sitä mitä tavoittelin. Lisäksi pesulan tädin järkyttynyt ilme kertoi, että nyt on jotain kauheaa tapahtunut... ja kas vain, joka ainoassa osassa oli pieniä mustia pilkkuja:


Tuon alakuvan väri muuten on enemmän sitä mitä hain, vaikkakin väri on tuossa kuvassa ihan vääristynyt, eli päällyset on tosiaan just noin räväkät mitä yläkuvassa näkyy. Mutta siis tuollaisia mustia pilkkuja on ihan jokaisessa päällisessä, eli käytännössä nämä kaikki on aivan pilalla ja käyttökelvottomat.

Eilen, kun surffailin netissä oranssin värin kurkkimisen merkeissä, törmäsin eräässä blogissa ihan vastaavaan tapahtumaan, ihan samalla värillä. Vika on siis värissä (hän oli saanut Dylonilta vastauksen, jossa tämä myönnettiin). Mekin tehtiin aivan tarkalleen ohjeen mukaan tuo värjäys ja kuitenkin tulos on tuollainen.

No, reklamaatio on tehty ja odottelen mitä sieltä vastataan. Sinänsä harmittaa, että sohvat on edelleen paketissa ja joudun odottamaan. Kenties joudun ostamaan uudet päällisetkin - ja uskallanko enää mitään värjäilyjä edes kokeilla? Voisihan nuo kenties vetää nyt vaikka tummanruskeiksi tai mustiksi, mutta se kun ei ollut tavoite todellakaan... Ja onhan tässä nyt rahallista tappiotakin jo tullut aika lailla (päälliset, värit, pesula...).

No, tää oli nyt niitä tapauksia, missä ei sitten menny ihan niin kuin Strömsössä. Me ollaan kuitenkin täällä lähinnä naurettu makeasti. Onhan noi nyt jotenkin aika huvittavat... Mies sanoi, että jos tolle sohvalle istuis vaikka huomioliivit päällä, niin kukaan ei erottais. =D Että ei toi värivalinta nyt varsinaisesti tainnukaan ihan nappiin mennä... en kyllä ikäpäivänä osais tuon värisiä sohvia meille kuvitella!

Heli

PS. Oli muuten halpa sohva. Paino sanalla OLI... 

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

uutta sisustusta tiedossa


Viime aikoina ei ole "runosuoni" kukkinut. On ollut monenlaista juttua. Tyttö on muutettu omaan asuntoon jne. Sekä paljon kaikenlaista, mistä en kirjoittele tänne.

Mutta pieni viesti tällä erää sisustusasioita. Käytiin nimittäin eilen Ikeassa ja tulossa onkin kiva muutos olkkariin: ostettiin Ektorpit ja tuo aiempi Karlstad muuttaa aittaan. Mietin silloin jo tuota nykyistä sohvaa ostettaessa, että kumman otan... tuohon vihreään väriin niin kovasti tykästyin silloin, että en voinut sitten enää paljoa muuta edes ajatella. Sohva on kuitenkin aika huono istua, koska siinä on niin hirmu matala selkänoja, joten pitkään olen jo Ikean reissuilla koeistunut Ektorpeja, että vaihtaisko ne jossain vaiheessa... Nyt tytön muutettua pois saatiin aitassa tehtyä muutoksia ja tuo Karlstad mahtuu nyt sinne, joten toteutin sitten haaveen ja ostin uudet sohvat. 


Nyt on mietinnässä väri. Tai no ei se enää kauheesti missään mietinnässä ole, sillä olen jo melkein päättänyt, että uusista sohvista tulee oranssit! Ei mitkään kirkuvan väriset, vaan sellaset hailakat... On pakko miettiä sohvan väri aika tarkkaan, koska meillä on valkoiset koirat. Eli ei tummia sohvia, koska karvat näkyy niissä ihan järkyn hyvin... eikä valkoisia sohvia, koska ne olis valkoiset noin kolme minuuttia. Kaivelin Dylonin värikartat esiin ja kyllä siellä oli kaksi väriä ylitse muiden.


No joo, tai ehkä kolmekin. Yksi on ihan selkeesti tuo Goldfish Orange, toinen on Bahama Blue ja kolmas on China Blue. Vaaleansininen on niin ihana väri, mutta kun kuvittelen sitä kokonaisena sohvana, se tuntuu jotenkin kylmältä. Oranssi taas on lämmin ja kaunis. Tavoitteena on siis saada väristä sellainen haalea, ei mikään kirkuvan kirkas. Mahtava juttu, kun nuo valkoiset peruspäälliset voi värjätä!! Ja mikäpä estäisi hankkimasta toisia päällysiä ja ne vois sitten värjätä toisen värisiksi.

Ajattelin jo ennen tuon nykysohvan ostamista tuota oranssia mahdollisena sohvan värinä - vihreä siis ei ole mitenkään erityisesti mun lempiväri. Tuo sohvan vihreä kuitenkin oli NIIIIN kaunis (ja on sitä mielestäni yhä), että en päässyt siitä yli ollenkaan, vaan se oli saatava. Se on ollut värinä tosi hyvä koirien suhteen ja olen lisäksi ollut tosi tyytyväinen siihen kankaaseen. Ja vaikka se muka ei ole vesipestävä kangas, olen pessyt päälliset ihan tavallisessa koneessa jo monta kertaa, eikä mitään kauheaa ole niille tapahtunut.

No, nyt sitten täytyykin lähteä metsästämään väripaketteja kaupoista. Toivottavasti löytyy jostain reilut 10 pakettia oranssia... Huomenna sitten toivon mukaan voin viedä kankaat ja värit pesulaan värjättäväksi ja ensi viikolla mulla sit ehkä onkin jo uudet sohvat!!

Tuo kuvissa keskellä kaikkea näkyvä jalkalamppu on muuten kanssa uusi hankinta, se tulee sitten sinne tyhjään nurkkaan, mikä väistämättä kahden erillisen sohvan kanssa muodostuu. Ja kopassa on ne valkoiset kankaat, jotka odottaa väriä pintaansa.

Mars kaupoille nyt!
Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Heli