tiistai 29. heinäkuuta 2014

on se iso


Eilen kävin viemässä kuopuksen serkkulaan ja samalla reissulla pyörähdin (voiko 3,5 tunnin käyntiä sanoa pyörähdykseksi?) Ikeassa. Tulin kotiin illalla myöhään vasta ja olkkarissa odottelikin melko lailla valmis uuni. Tietty se on vielä pinnoitusta vailla ja luukut ei ole paikallaan jne jne, mutta koko on nyt näkyvissä. 

Ja huhhuh - se on kyllä tosi iso! Se on niin korkea, että yltän just tuonne yläreunaan kun kurkotan (no, olen 149cm pitkä, että eihän se jollekin pidemmälle niin isolta tunnu...). Pelti tulee tuonne päälle, eli tulen tarviimaan varmaan jakkaran, että sinne yltän... Muutenkin se on tosi massiivinen, luulis nyt lämpöä riittävän sitten kans!



Täytyy sanoa, että en valmistusvaiheessa osannut oikein ajatellakaan, miten valtava tuosta tulee. Hieno se on kyllä, ja vielä kun saa valkoisen pinnan niin avot. Mutta en esim. oikein tajunnut, että se tosiaan on niin iso, että tulee vaikkapa noiden panelien päällekin. Tuossa nurkassa oli aiemmin pienikokoinen valkoinen kaakeliuuni, joten hiukan nyt vaatii totuttelua tuon katselu. Mutta kunhan se siitä lopullisesti valmistuu niin eiköhän näkymään ole jo tottunut. Ja kun saa tämä ahtauden purettua olkkarista veks on tila muutenkin ihan toisenlainen.

Tykkään tuosta uunin mallista kovasti ja mustista luukuista myös. Lisäksi tuossa on luukun yläpuolella sellanen uloke, mihin saan tuikut palamaan (se ei oikein erotu kuvasta). Joku konsti pitäis nyt keksiä, miten kissan sais tuonne päälle kiipeemään... Myös jonkunlainen puiden säilytyspaikka olis tuohon lähistölle kiva keksiä - ei tarttis sit sitä Karjaportin valkoista muovilaatikkoa siinä katella...


No, nyt on siis uunit kuivumassa ja voidaan vähän siivota ja siirtyä muihin hommiin. Keittiön lattia alkaa olla kokonaan paikallaan ja se viimeinenkin kaappi irti seinästä. Katosta pitää vielä irroitella jotain. Sitten pitäis viedä romukuorma kaatsille ja hakea seinälevyä ja kattopanelia - meille tulee nyt sit kuitenkin ihan ehtaa puupanelia kattoon (jee!) eikä mitään MDF-kamaa. Tietää maalaamista, mutta eipä haittaa.

Mullekin on ihan omaa hommaa tiedossa, kun pääsen hiomaan ja petsaamaan yläkerran kaiteet. Ajatuksena on tehdä niistä tummanruskeat, samaa sävyä mitä tulee tasot ja hyllyt keittiöön. Myös portaat on tarkoitus petsata samalla värillä, sekä myös olkkarin kattoparrut, jotka on nyt ennemminkin oranssinruskeat.

  
Oranssista puheen ollen: eilisen Ikean reissun onnellisin hetki oli, kun huomasin, että oranssit pyyhkeet on palanneet! Mä olen monta kertaa niitä kaipaillut takaisin, ja nyt kun niitä sitten oli, otin heti omat talteen. Aamulla iskin ne jo koneeseen ja pihalle kuivumaan... Tänne on luvattu koko päiväksi ukkosta, mutta eipä näy eikä kuulu, joten pyykit kuivuu hyvin ulkosalla.


Ja nyt otan äkkiä vielä pienen Ikea-herkun ja sitten vien koirat lenkille ennen kuin lähden töihin...

Mukavaa päivää kaikille!

Heli

maanantai 21. heinäkuuta 2014

pientä valmista ja baby showerit


Jotain on saatu jo aika hyvään malliin - ei tosin mitään, mikä kuuluis tuohon alkuperäiseen remonttisuunnitelmaan... Minä kuitenkin sen verran innostuin taas tuosta maalaamisesta, että lupasin kuopuksen huoneeseen muutosta seinille uuden värin muodossa. Typy valitsi väriksi vihreän, sävy on nimeltään Helinä. Aika kiva, etten sanois! Entinen väri oli vaaleanharmaa ja sen kaverina oli pinkkejä juttuja, nyt ne kaikki pinkit maalattiin mustaksi. Laitan kuvaa sitten, kun ollaan lähempänä lopputulosta...


Uuniprojekti etenee hyvää vauhtia. Tänään on keittiön uuni saanut jo kolmannen renkaan ja huomiseksi piti jo laitella vähän valmiiksi tuota olkkarin uunin paikkaa. Kuvassa on uusi valu, joka siihen on tehty, uunista siis tulee suurempi kuin entisestä. Saa nähdä onnistuuko tuohon sellanen kiva yksityiskohta mitä olen vähän toivonut... nimittäin kissalle rappuset, joita pitkin se pääsisi uunin päälle. No, lähipäivinä sekin selviää.


Tänään olin elämäni ekoilla vauvakutsuilla. Tyttären ystävä järjesti yllärikutsut ja tarjoilut oli aivan ihanat ja värinä tietenkin vauvan sukupuolen mukaisesti pinkki. Mukavaa oli, kyllä täytyy sanoa että ihania ovat nuo nuoret naiset, elämää ja suunnitelmia täynnä. Ihania ystäviä on tytsyllä! Vauva sai kaikkea sööttiä ja tuleva äiskäkin rentoutumisjuttuja niin herkkujen kuin kosmetiikankin puolelta. Kivaa oli!


Vielä eräs hauska juttu sieltä kutsuilta: mitä vaipasta löytyykään...? Elikkä sulaa suklaata, eri makuja ja koostumuksia... sieltä sitten lusikalla maisteltiin ja vähän mansikoitakin vielä vaippojen sisältöihin dippailtiin. Hih, hauska ohjelmanumero! Toinen kiva tehtävä oli, kun tuleva äiskä joutui maistelemaan silmät sidottuna erilaisia pilttejä ja arvailemaan mitä makuja ne on. Ihan ei mennyt kyllä nappiin, mutta eiköhän ne hedelmäsoseet vielä tutuiksi tule.

Oli miten oli, nyt on lähdettävä nukkumaan.
Hyvää yötä siis kaikille!

Heli

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

tiiliä ja muuta sellasta


Viimein voi sanoa, että on ollu kesäistä. Sukat on voinu heittää veks ihan tyystin ja iltalenkilläkin pärjää vielä T-paitasillaan. Pyykkejä on voinu kuivattaa pihalla. Ihanaa! Vaikka en mikään puutarha- tai yleensäkään ulkoilmaihminen ole, niin onhan tää kuitenkin tosi kivaa, kun on kesä, valoisaa ja lämmintä. Talviturkinkin heitin eilen, vaikka oli se vesi kyllä mun mielestä tosi kylmää.


Täällä kuitenkin aina vaan remontti jatkuu. Viikonloppuna mies irrotteli kattoa ja mä sit irrottelin niistä laudoista nauloja pois. Muun muassa. Ja viime yönä pihaan saapui tällainen pläjäys:


...joista sitten purkautui ensi hätään nämä:


Kyllä saa ihan kivasti hien irti, kun kantaa tiiliä tupaan... Tuon enempiä ei vielä uskaltanut edes tuoda, ettei lattia ota ja notkahda. Perjantaina alkaa sitten se uunien tekeminen ja nämä alkaa löytää omat paikkansa, jee!

* * *

Viikonloppuna oltiin miehen kanssa festareilla. Kelit oli hyvät ja mukavaa oli. Täytyy sanoa, että perjantaina paras oli ehdottomasti Turmion kätilöt. En ollu koskaan moista kuullut, mutta tykästyin kovasti. Mietiskelin, onko vähän älytöntä, että tällanen 40+ fanittelee tuollasta musaa... mutta mikäpä siinä, kai. Olen aina tykännyt eniten raskaasta musiikista. Ja vaikka välispiikit olikin noilla ihan älyttömiä (eikä ne sanatkaan nyt ihan vimpan päälle fiksuja oo...), niin se rytke ja jytke kyllä iski suoraan mun makuhermoon. Kerta kaikkiaan mainio livemeno!  

Toisen päivän paras oli ehdottomasti Kaija Koo. Olin vähän, tai aika paljonkin, pettynyt Apulantaan, jota kovasti odotin - jotenkin se ei ollu livenä ollenkaan niin hyvä kuin levyltä. Mutta Kaija otti kyllä yleisönsä ja oli ihan mahtava!

* * *

Asiasta viidenteen: mun tekis kovasti mieleni mennä asuntomessuille. Eikä ollenkaan vähiten siitä syystä, että siellä on kahden tutun suunnittelemat kohteet! Kohde 27 on setäni vaimon sisustama, ja kohde 34 sekä kohde 17 on lapsuuden ystäväni sisustamia. Olis tosi kiva nähdä ihan livenä heidän tekemänsä sisustukset! Se mitä olen kuvista nähnyt, ainakin näyttää kivalta. Saas nähdä, jos vielä lähtis joku vapaapäivä ajelemaan sukulaisiin ja kävisi messuilla myös. Mullehan Jyväskylä on tuttu paikka, siellä asuu lähes koko suku ja olen siellä kulkenut lapsesta asti vähän joka suunnassa, tunnen siis kaupungin suht hyvin.

No, palataan nyt kuitenkin arkeen ja just tähän hetkeen - tarttee nimittäin lähteä vissiin nukkumaan, koska huomenna on aamuvuoro... Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

Heli

torstai 10. heinäkuuta 2014

vaiheessa... aika monikin asia...

Varoitus: tämä postaus sisältää kuvia, jotka eivät hivele esteetikkojen silmiä... ;)

Niin, kaikkea pitäis tehdä. Ja kuitenkaan en voi oikein vielä tehdä paljon mitään. Tai oikeastaan kyllä kai mä voisin. Olen aloittanut vähän sieltä ja vähän täältä, mutta kaikki on kesken. Tää on hyvin tyypillistä mulle - ei kevyttä siivoilua, vaan paikkojen räjäyttäminen. Nyt vielä plussana on sitten tämä remppasotku ja sen vuoksi monen asian laittaminen on just nyt hankalaa tai peräti mahdotonta.

Tässä siis kuvasarjaa, miksi mun EI todellakaan pitäis juuri nytkään istua koneella, vaan tehdä jotain aivan muuta...

1. Ulkoeteinen. Aloitin sen siivoamisen eilen. Kuurasin kenkähyllyn ja karsin turhat kengät pois. Siivosin myös tuon ruskean vaatekaapin sisältä sekä ulkoa. Ja siihen se sitten jäikin... en oikein nimittäin tiedä mihin noita muita kamoja just nyt laittaisin.


2. Pikkueteinen. Aloitin senkin eilen. Tyhjensin tuon yläkaapin tuolta liukuovien takaa. Siellä oli maaleja ja sellasta. Turhat vietiin ulkona odottavaan avonaiseen peräkärryyn, joka on jossain vaiheessa lähdössä kaatsille. Ja käyttöön tulevat sitten jäivätkin siihen... ja homma jäi kesken. Tuo kaappi pitäis siirtää tuolta pois ja siihen tilalle suunnitella jonkunlainen eteis-juttu... tarvitaan siis ulkoeteisen lisäksi kuitenkin myös sisäeteinen, koska ulkoeteinen on talvella kylmä ja on todella ikävä laittaa päälle jäinen takki tai jalkaan jäiset kengät... Enkä siis taaskaan oikein tiedä mihin nuo kaikki tavarat nyt laittaisin. Hmm...



3. Kylppäri. Aloitin senKIN eilen... pesin paljon pyykkiä ja suihkuttelin tuosta penkistä pölyt ihan suihkun alla. Se kun oli aika kauheassa jamassa, kun oven alta on päässyt kuitenkin kaiken maailman pölyt myös kylppäriin, joka on sekä kostea että pölyinen... Mun piti myös siivota lattiat jne, mutta miten ne nyt sit jäikään vähän kesken... Kuvaushetkellä oli lisäksi sekä pesukoneessa että kuivurissa pyykkiä odottamassa seuraavaa siirtoa. Kävin kuitenkin kuvien latautumista odotellessani tekemässä sentään niille molemmille jotain. Mutta muuten... kesken on kylppärikin...



4. Olkkari. Lepohuone. Hahhah, nyt se on täyteen sullottu kaikkea mahdollista. Ja eikös vaan siellä ole myös kuivaa pyykkiä odottamassa siirtoa yläkertaan paikoilleen... kaiken muun kamaluuden lisäksi. Puolustukseksi voin sanoa, että tämä nyt on tilanne eikä muuta voi. Paitsi tietenkin noiden pyykkien suhteen... ja ehkä roskiksenkin...


5. Yläkerta. Arvatkaa mitä? Aloitin myös sen eilen... Otin varastotilan edestä verhot irti (koska musta tuntuu, että mun on todellakin pestävä täällä ihan kaikki tekstiilit ja muutenkin jokainen kolo ja nurkka...) ja ajattelin siivota nuo vinokattojen aluset. Mutta mitä ihmettä?? Se homma on edelleen kesken... se ei oikeastaan päässyt edes alkua pidemmälle... No sain sentään sieltä pari peittoa ja yhden korihyllykön annettua illalla poikenneen tyttären mukaan. Edes pari roinaa poissa jaloista...


Juu, että olishan tuota puuhaa. Mä koko ajan vielä vähän jarruttelen kuitenkin näissä hommissa, koska pahoin pelkään, että pölyä tulee vielä leijumaan enemmän ja vähemmän täällä ja sitten kaikki raataminen olis ollut turhaa... Mutta on tää kuitenkin ihan kauheeta elellä täällä sekasorrossa. On siis ihan hyvä olla välillä töissä ja tämä sotku poissa silmistä.

Mulla on kuitenkin nyt jo ihan hirvittävä polte saada tehtyä asioille jotain. Olen nimittäin viime ajat lukenut (kirjaston kirjojen puutteessa) yhtä tosi hyvää blogia, jonka pääteema on järjestäminen ja raivaaminen (luen sitä alusta alkaen kohti tätä päivää...). Ja nehän on kerta kaikkiaan mun lempiasioita! Mä odotan siis kuin kuuta nousevaa sitä hetkeä, että saan ne keittiön kaapistot ja voin täyttää ne vain ja ainostaan tarpeellisilla tavaroilla. On oikeesti aivan hykerryttävän ihana ajatus päästä laittamaan paikkoja kuntoon!! Ja ajoittain meinaa olla ihan kestämätöntä tämä odottelu...

No, on meillä koko ajan edistytty. Eilen illalla tuli valmiiksi tämä:


Uusi valu keittiön pönttiksen alle siis. Viikonloppuna tulee uunintekijämme katsomaan tilannetta, ja tuon uunin muuraus alkaa ensi viikolla. Olkkarin uunia suunnitellaan nyt tulevalla käynnillä ja sitten pitäis tehdä tilaa myös sitä varten, nyt se uuninurkkaus on nimittäin täynnä roinaa...

Lattia on edelleen hiukan kesken (just tuon uunin takia) mutta olkkarin ja ruokatilan välikkö on nyt lankutettu:


Huh, on siinä eroa uuden ja vanhan välillä... mutta eipä haittaa, koska lopulta nämä molemmat tulevat olemaan iiiiihanan vaaleanharmaat. Sitä päivää odotellessa... 

Tänään mies aikoo purkaa keittiöstä panelit ja jos ne saadaan ehjinä irti niistä tulee sitten ruokatilaan puolipanelit (joo tiedän, ihan last season, mutta ei haittaa mua...). Vielä on katon purkua ja koolausta ja seinien levytys ja sitten pitäisi kai jotain tehdä jo sen tapetinkin suhteen... Mua hiukan hirvittää se tapettiasia, koska sitä pitäis osata tilata just eikä melkein oikea määrä, että saa sitten varmasti samaa satsia olevat rullat. En siis ole tehnyt asialle vielä mitään ja hiukan mua pelottaa etten lopulta sitten sitä suunniteltua tapettia saakaan ollenkaan... No, käyn vielä katselemassa yhdestä paikasta niiden tapettivalikoimaa jossain välissä ja sitten on tehtävä laskelmat ja hankittava tapetit.

Mutta nyt.... no kai se on pakko vaan mennä vaikka tuota yläkertaa laittelemaan. Illaksi kun menee töihin niin tämä aamupäivän puoli on jotenkin niin hankalaa, pelkkää kelloon katselua eikä oikein mitään saa aikaiseksi...

Aurinkoista päivää kaikille!

Heli

perjantai 4. heinäkuuta 2014

lattiaa ja muuta


Lattia on edennyt hyvään vaiheeseen. Nyt meillä pääsee kävelemään normaalisti! Tuosta kynnyksen kohdalta puuttuu vielä viimeiset lankut, koska siinä on vähän vielä hommaa tehtävänä, nimittäin nuo oven karmit irroitetaan ja oviaukkoa levennetään pikkuisen. Sitten vasta saa viimeisetkin lankut laitettua paikoilleen.


Keittiön pönttiksen alla oli yllätys: siellä ei ollut valua ihan koko matkalla... Tämä nurkka siis odottaa loppuja lankkuja sen vuoksi, että ensin pitää valaa tuonne lisää pohjaa. Mies on jo purkanut tuon alimmankin rinksan pois ja katsastellut miten sen valun sinne laittelee. Vissiin ihan suht helpolla sen onnistuu tehdä.


Eilen vein kuopuksen kaverilleen, jonne oli otettu minipossu. En missään tapauksessa ottais itselle possua, mutta hyvänen aika miten söötti otus se kuitenkin oli! Siellä mä makasin lattialla mahallani sille lirkuttelemassa... Aivan supersuloinen! ♥ Yhtään onnistunutta kuvaa en siitä saanut, koska se sinkoili koko ajan sinne tänne, mutta tuosta nyt näkee edes vähäsen jotain. Aww!


Kävin eilen tilaamassa meille nyt sitten keittiökalusteet. Meillä siis säilyy vanhat koneet, ainoastaan kaapit hommaan uudet. Mulla on nyt (viimein) hyvin selvät sävelet miten ja millaiset kaapit tänne tulee, ja hankin nyt sitten ne "raidalliset". Harmi vaan, että saadaan ne vasta elokuun puolella, eli tässä on yhä edessä pitkä taival ennen kuin meillä on kunnollinen keittiö. No, ei auta kuin odottaa. Vetimet aion hakea jossain välissä Ikeasta ja jalatkin kaappeihin hommaan muualta kuin keittiöfirmasta.

Menen tänään iltavuoroon töihin, mutta ajattelin käyttää tän aamupäivän tehokkaasti siivoamiseen. Mä ihan todella meinaan ajoittain hajota tähän sekasotkuun ja hankaluuteen täällä, siks ajattelinkin, että kannan tästä olkkarista nyt jonkun verran tavaraa yläkertaan. Kauheasti ei vielä kannata mitään suurempia siivoja alkaa, koska jonkun verran on kuitenkin sellasta pölyisempääkin hommaa yhä tiedossa, vaikka pahin onkin jo sen suhteen onneksi ohi. Mutta jotain pientä voin tehdä jo nyt, kuten raivata tilaa.

Eilen ja nyt aamullakin mietiskelin tätä ahtauden dilemmaa ja totesin, että toisaalta, sitten kun saadaan tuolta lattian lisäksi katot ja seinät kuntoon ja olen saanut myös maalattua lattian, voin ihan hyvin siirtää täältä olkkarista jo jotain kamaa paikalleen. Hällä väliä, ettei ole keittiön varsinaisia kaapistoja paikoillaan, voin kuitenkin siirtää sinne pöydän ja tuolit, jääkaapin ja pakastimen, hellan, mun tietokonekaapin, Pentikin kaapit (astiakaappi ja toinen, missä muuta sälää)... vaikka mitä itse asiassa. Taidan oikeastaan sitten ihan samaan syssyyn siirtää sinne kaiken muunkin täältä olkkarista, koska sinne mahtuu... ja maalata tämänkin lattian saman tien. 

Eli valoa on näkyvissä, joskin siihen vielä tovi kestää. Sitä odotellessa taidan nyt kuitenkin laitella tän olkkarin ees jotenkuten siedettävään jamaan ja vaikka imuroida, sekään kun ei ole ihan hetkeen ollu täällä mahdollista...

Aina vaan sataa, tää ei oo ees todellista. Positiivista on se, että meillä EI ole tänä kesänä ulkoremonttia!! Että sinällään tilanne on ihan jees.

Nyt hommiin!

Heli

tiistai 1. heinäkuuta 2014

lattia etenee...


Tässä mä seison... uudella lattialla... =)

Miten tähän on tultu?








Eilinen ilta päättyi yläkuvan tilanteeseen ja nyt näyttää sitten tältä:


Siitä se jatkuu huomenna, nyt suihkun kautta nukkumaan!

Heli