keskiviikko 26. syyskuuta 2018

arjen enkelit ♥


Tuossapa virke, jonka toteutumista olen saanut ihmetellä viime päivinä ihan toden teolla! Nimittäin kyllä vaan  taas asiat järjestyi - hitaasti, mutta varmasti. Vaikkakin melko yllättävästi. Haluan jakaa tämän tarinan hyvistä ja vieläkin paremmista (sekä myös mielestäni aika pahoista) ihmisistä teillekin. Teksti on pitkä, mutta lukemisen arvoinen.

Olen kertonut, että meillä on ollut täällä nyt poika ja hänen pikkutytär asustelemassa (tytär tosin vuoroviikoin myös äidillään). Pojan uusi asunto olikin ihan kauhea läävä ja niin edelleen. Sitä myrkytettiin, siivottiin, maalattiin... jynssättiin siis monen ihmisen voimin monta monituista päivää monien tuntien ajan kerrallaan. Reilu viikko sitten viikonloppuna oltiin siellä taas tuntikausia puunattu, ja sitten ihan yhtäkkiä mulle tuli sen kanssa ihan totaaliromahdus. Urakka tuntui aivan mahdottomalta. En voinut kuvitellakaan, että sinne voisi joskus mennä asumaan. Pudotin käytännössä hanskat käsistä ihan kokonaan ja sanoin, että en tee siellä enää mitään. (Ja itkin.)

Poika aloitti taistelun vuokraisännän kanssa. Toisin sanottuna sanoi, että purkaa sopimuksen, asunto on aivan toivoton. No, voitte arvata, että sehän ei onnistunut. Omistaja ilmoitti, että "olet allekirjoittanut sopimuksen" jne. Sopimusrikkomuksesta seuraa sanktiot (joihin pojalla ei ole varaa, eikä kyllä meilläkään) ja jos haluat keskustella asiasta, niin ota yhteyttä hänen lakimieheen. Kyllä se hiukan neuvottomaksi veti. Soitin vuokravälittäjälle epätoivoisen puhelun ja niin edelleen.

Tässä vaiheessa kuvioon astui yllättäen tyttäreni (!) anoppi, jolla on vankka kokemus vuokrakuvioista, sopimuksista jne. Hän muun muassa kävi katsomassa asuntoa yrityksensä insinöörin kanssa, tutki sopimuksen kaikki pienetkin jutut jne. Lopputuloksena hän totesi, että ei auta valitus, sopimus on ja pysyy. Ratkaisu: siivotaan kämppä!

Tämä tarmokas anoppi kääri hihansa, kantoi asuntoon miehensä kanssa jos jonkinlaista välinettä ja ainetta ja kokosi joukot hommiin. Minä ja meidän nuorimmainen hoidettiin kotona tyttären ja pojan lapsoset ja muu jengi hääräsi asunnolla täyden työpäivän. Siis juu, kuusi henkilöä teki töitä (jo aiemmin tehtyjen lisäksi) noin seitsemän tuntia. Tyttäreni ja tuo hänen anoppinsa muun muassa jynssäsivät lattiat juuriharjojen kanssa polvillaan. Kuvottava kylppäri käytiin läpi höyrypesurilla, kloritella, hammasharjalla... (no viimeinen oli ehkä liioittelua, mutta ajatuksena ymmärrätte varmaan) Keittiön lattiaan asennettiin uusi (itse ostettu) muovimatto. Seinät saivat lisää maalia pintaansa. Ja niin edelleen. Anoppi ja appi kävivät hakemassa milloin ruokaa koko joukolle, milloin tarvikkeita... ja lopuksi vielä kätköistään sängyn ja sohvan pojalle. Ja sitten asunto oli valmis ja muuttokuntoinen. 

Mulla oli toki todella huono omatunto siitä, että MEIDÄN lapsen asuntoa siivoaa ja laittaa tyttären anoppi ja appi. Toisaalta mua alkoi vaivata jo niin valtava toivottomuus ja uupumus ton asunnon suhteen, ettei musta vain enää ollut tekemään sen eteen mitään. Ajatuskin, että joutuisin koskemaan sinne yököttäviin lattiakaivoihin (joista sivumennen sanottuna tyttäreni oli kaivanut todennäköisesti vuosien hiukset sun muut kuvotukset...) lannisti mut aivan totaalisesti. Jotenkin tuo koko asunto oli mielessä vain ja ainostaan kauhea peikko ja mörkö ja kaikkein mieluiten olisin vain luovuttanut, maksanut jotenkin ne sanktiot ja ottanut pojan meille vuodeksi asumaan pikkuneitinsä kanssa (vuoden kuluttua siis vasta ensimmäinen mahdollinen irtisanomispäivä). 

Olen siis ikionnellinen, että sain olla kotona ja hoitaa kahta vilkasta tenavaa sen päivän. Ja onneksi siinä puuhassa nuorempi tyttäreni oli apuna - en tajua, miten olen hanskannut joskus muinoin NELJÄ pikkulasta yhdellä kerralla ja aivan yksinäni... huh, mikä urakka oli nuokin kaksi vilperttiä!!

Ja sanomattakin selvää, että olen valtavan kiitollinen noille arjen enkeleille. Kävimme pitkän puhelun tuon anopin kanssa seuraavana päivänä ja hänen auttamishalunsa kävi aivan selväksi. Anoppi kertoi jopa, että hän on aivan innoissaan tuollaisen homman kanssa - siis tykkää siivota oikein olan takaa. Ja antaa mielellään myös osaamistaan noissa asuntoasioissa käyttöönsä, jos kerran voi. He olivat miehensä kanssa mukana tosi suurella sydämellä, enkä tule koskaan unohtamaan tätä heidän hyvää tekoaan meidän lapsen hyväksi. Toivottavasti voin joskus jotenkin tehdä vastapalveluksen. En nyt välttämättä halua puunaamaan tuollaista kuvottavaa kämppää, mutta jotenkin muuten.

Nyt on siis tosi tosi onnellinen ja kiitollinen poika saatu muutettua omaan asuntoonsa. Asia järjestyi kuin ihmeen kautta, vaikka tilanne näytti jossain kohtaa täysin toivottomalta. Kyseinen vuokranantaja toivottavasti aiemman lupauksensa mukaisesti korvaa käytetyt aineet ja tarvikkeet ja mielellään myös hyvittää vuokrasta sitä työtä, mitä asunnon suhteen on tehty. Tosin nyt kun heitteli esiin tuollasia asianajajia ja muita uhkauksia, niin saa nähdä...

En voi ymmärtää, miten tuossa kunnossa olevaa asuntoa yleensä laitetaan vuokralle. Totta on, että poika kävi asunnon katsomassa ja allekirjoitti sopimuksen. Mietityttää kuitenkin, että kusetus on ehkä ollut jopa tarkoituksellista... kyseessä kuitenkin nuori poika. Ja asunnossa oli katsomishetkellä asukas. Miten sinne kaappien perälle edes näkee, tai listojen alle, joissa ne kymmenet ötökät majaili? Vuokranvälittäjäkin oli kyllä mielestäni aika outo, hän esimerkiksi väitti, että asunto on siivottu ja hän on sen tarkastanut. No, aika pintapuolinen vilkaisu taisi olla kyseessä... Asunnosta nimittäin löytyi esimerkiksi patterien välistä nenäliinoja (tai mitä lie, yök!) ja tupakantumppeja. Keittiön kaapinovet olivat tahmeat, käsi jäi niihin kiinni (mutta hän oli kuulemma niitä "kosketellut"... no, melko tunnottomat kädet täytyy hänellä sitten olla...). Yleiskuvana asunto oli todella siivoton ja ihan selvästi siivoamatta.

Tämä asuntojuttu oli loppujen lopuksi mulle aivan valtava stressin aihe. Tuntui, että eihän voi olla tottakaan, että aina vaan on jotain tällaista epätoivoa elämässä. Pojan tilanne suretti ja harmitti, ja vaikka lapsenlapsi on aivan ihana ja rakas pirpana, niin olihan sekin aika raskasta, että talossa on pikkuinen, joka on koko ajan roikkumassa lahkeessa ja haluamassa syliin, puhumattakaan niistä yöherätyksistä. Nyt, kun tilanne lopulta raukesi, multa aivan kuin vapautui hirmuisesti energiaa muihin asioihin. Olenkin täällä sitten parin päivän aikana siivonnut talon, jynssännyt jääkaapin, tyhjentänyt kompostorin... Samaan syssyyn on myös koulujutut aika paljon seljenneet. Että varmaankin suunta on nyt parempaan päin oman jaksamisenkin kanssa.

Tällainen tarina. Tuon kortin teksti siis todellakin on totta. Asiat selviää aina jotenkin. Välillä hitaasti, mutta aina varmasti. (Kortti on Anna-Mari Westin.)

Heli

PS. Sanottakoon nyt vielä, että arvostan kovasti ihan jokaista, joka tuolla asunnolla siivosi ja puunasi. Siellä oli siis hommissa muitakin kuin nuo mainitut anoppi ja appi, mutta anoppi toimi tässä hommassa sen loppuun hoitavana moottorina, jota ilman se kämppä ei varmaan olisi koskaan asuttavaksi tullut.

14 kommenttia :

  1. No huh mikä kämppä! :( Käsittämätöntä, että se vuokranantaja tosiaan on antanut sellaisen murjun mennä läpi sormiensa. Jos vielä tulee vääntöä, niin ottakaa yhteyttä Vuokralaiset ry:n lakineuvontaan.

    Mutta vitsit mikä pelastava enkeli tuo tyttäresi anoppi ja appiukko! Heille hatunnosto kaikesta vaivannäöstä ja auttamisesta. Se, että autetaan, vaikkei ns. "tarvitsisi", on hienoa! Itsekin sain tällä viikolla kokea sellaista auttamista, että huhheijaa... Taidan kirjoitella siitä ihan postauksenkin, kunhan kerkiän :)

    Ihanaa viikon jatkoa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin kyllä tuota lakiapua itsekin. Toivon hartaasti, että siihen ei tarvii mennä, vaan vuokranantaja huomioi nyt nämä käytetyt tarvikkeet ja ajan, mitä kämpän siivoomiseen on laitettu. Nostaahan tuo kunnollinen siivous ja etenkin se pieni remontointi asunnon arvoakin vähän. Vuokranantaja on lakimiehen poika ja isipapan puhelinnumeronhan se sitten myös lakimiehensä numerona antoi. Ja melko ikävän tyypin maineessa tämä iskä, ei ihan helposti viitsi häntä vastaan lähteä. No, moraalisesti ajateltuna tuo oli todella inhottava temppu ja minusta se siivous olisi kuulunut teettää ammattilaisilla jo heti aluksi ja maksattaa edellisellä asukkaalla. Mutta näin tämä nyt meni. Meillä on kyllä lukuisia valokuvia otettuna siitä lähtötilanteesta ja ne on isännöitsijäkin nähnyt. Mutta laki on laki, viis moraalista...

      Todellakin oli ihanaa, että nuo anoppi ja appi tuli ihan oma-aloitteisesti tähän avuksi. Nimenomaan heillä ei ollut asiaan minkäänlaista velvoitetta ja vähän ihmetyttikin, että miten he nyt niin sydämenasiaksi tämän ottivat. No, olen kyllä siitä heille tosi kiitollinen! ♥

      Ihanaa viikon jatkoa sullekin! ♥

      Poista
  2. Voi apua, mikä urakka teillä siellä on ollut! Mutta aivan mahtavaa, että hädän hetkellä löytyy auttajia kun omat neuvot ja voimavarat ovat loppu. Hienoa, että asiat järjestyivät! 😃 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, urakka oli kyllä hirmuinen. Onneksi apuvoimat ilmestyi ja vielä ihan omasta tahdostaan. Olen niin iloinen, että tarina sai onnellisen lopun ja siitä suuri kiitos auttajille!

      Poista
  3. Onpa ollut kauhea sotku ja siivo! Se on kyllä epätoivoista ja vaatii monia tunteja/päiviä uurastamista. Onneksi sait apua ja selvisitte vaikeasta tilanteesta. Asioilla on tapana järjestyä- pitää tässäkin tapauksessa paikkansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli todella hirveässä kunnossa oleva asunto! Yksi siivooja kieltäytyi tulemasta siivoamaan, kun kysyin ihan siis siivousfirmasta... hän kun kuuli, että siellä on ötököitä niin sanoi, että ei sitten kyllä tule. Oli siis sellainen kotisiivooja, sanoi että ei halua siirtää ötököitä toiseen asuntoon. Ymmärsin kyllä ihan hyvin. Ja kalliiksihan se olisi tullutkin kyllä siivoojaa käyttää, kun nytkin siellä ahersi tunti- ja päiväkausia monta ihmistä.

      Olen tosi kiitollinen avusta!

      Poista
  4. Olipa suloinen tarina auttavista käsistä!!
    Ja todellakin toivon, että vuokraisäntä hoitaa oman leiviskänsä sotkusta ja korvaa isolla rahalla kaiken materiaalin ja vaivannäön, kuulostaa todella epämiellyttävälle tuo kämppä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, todella mäkin toivon, että omistaja pitää sen, mitä ennen tätä episodia lupasi. Eli korvaa materiaalit ja myös antaa hyvitystä vuokrasta. Ja mielellään tosiaan tekee sen sillä tavalla, että tämä älytön kauna häntä kohtaan vähän lientyisi. Tekisi niin mieleni suureen ääneen toitottaa, millainen tyyppi vuokraa ja millaista asuntoa, mutta parempi varmaan pitää suunsa vaan kiinni, ettei hän vetäise seuraavaa lainopillista korttia eteen, eli kunnianloukkaussyytettä... Mutta kyllä ihmetyttää, miten ihmiset kehtaa!! Siis ensinnäkin se edellinen asukas jättää asunnon tuollaseen kuntoon jäljestään ja toisekseen sitten omistaja kirkkain silmin vuokraa sitä eteenpäin vaan. Mutta siis todella onni oli nuo auttavat kädet! ♥

      Poista
  5. No olipa kyllä ihanasti tarjottu vapaaehtoinen apu. Ja vaikuttaa tosiaan siltä, että kyseinen anoppi hoiti homman mielellään. Me ihmiset kun ollaan niin erilaisia, että se mikä toiselle on ihan valtavan kynnyksen takana (omassa tapauksessani vaikkapa nyt se ikuinen turhien tavaroiden raivaus ;)), on jollekulle toiselle mieluisaa ja helppoa. Ja vaikka sitä herkästi tuntee huonoa omaatuntoa tai ajattelee, että jää kiitollisuudenvelkaa, niin musta tuntuu, että tässä tapauksessa tyttären anoppi ihan vilpittömästi koki, että ilo oli hänen puolellaan.

    Kurjaa, että on tollasia vuokranantajia olemassa. Olen jotenkin ajatellut, että ei olis enää nykypäivänä mahdollistakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ihana ja innokas oli avun tarjoaja. Hän sanoikin, että tykkää tuollasesta hommasta. Onneksi niin!! Ja tosiaan, mä tykkään sitten taas siitä raivauksesta niin paljon, että voisin vaikka auttaa jotakuta raivaamaan kaappinsa. Aijai, se olis ihanaa!! Eli kuten sanoit, meitä on monenlaisia ja on kivaa kun pääsee auttamaan jotain toista siinä missä itse on into piukeana. =) Äitini kaapit olen raivannut ja olen mä noita meidän lapsiakin siinä hommassa autellut, ehkä vähän pyytämättäkin. =D

      Kyllä noita vuokranantajia todella näkyy kaikenlaisia olevan. No, poika sai tästä varmasti hyvän opin ja osaa jatkossa katsoa erityisen tarkkaan mihin lähtee. En vaan olis tuon tason silmäätekevästä uskonut tätä... siis vuokranantaja, tai paremminkin hänen isänsä (joka kuitenkin taitaa tässä aika vahvasti olla taustalla) on täällä yhden asianajotoimiston toinen omistaja... No, osasi ainakin sopimuksen tehdä sellaiseksi, että siitä ei irti pyristellä!!

      Poista
  6. Ihana että asiat järjestyivät. Elämässä vain joskus tupsahtaa apu juuri oikeaan hetkeen ja siitä kannattaa olla kiitollinen. Kaikki hyvä mitä teet niin minä uskon että se kiertää ja silloin kun itse apua tarvitsee se usein tulee kulman takaa, yllättäen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella ihanaa, että asiat järjestyivät! Ihanasti ajateltu tuo, että hyvä kiertää. Toivon, että olen voinut joskus auttaa jotakuta, tai voin auttaa joskus tulevaisuudessa. ♥

      Poista
  7. Hieno tarina, hyvä anoppi (ja ne muut toki myös) !!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥