keskiviikko 15. tammikuuta 2020

aina vaan yhtä epäselvä tulevaisuus


Opiskelu jatkui taas eilen, kun illalla oli vajaan parin tunnin nettikokoontuminen, jossa kerrottiin uuden moduulin jutut. Aloitus oli sekavaa, kun oli kaiken maailman ryhmiin jakaantumiset, uuden projektin esittely jne. Tänään sitten vasta aloin kunnolla katsella, mitä nyt oikein onkaan edessä.

Tässä moduulissa on myös ruotsin osio ja se ihan lievästi (=paljon) kauhistuttaa mua. Mun edellisistä ruotsin opinnoista on nimittäin jo tovi aikaa. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1991, jonka jälkeen luin kieliä (ruotsi, enkku, saksa) vuoden kansanopistossa, olikohan vuonna 1992 tai 1993. Merkonomi-opinnoissa oli myös jonkin verran ruotsia (siitä valmistuin vuonna 2015). Näiden nykyisten opintojen alussa tehtiin kirjallinen tasokoe, josta sain yllätyksekseni niinkin hyvän tuloksen kuin (muistaakseni) 87/100, joten mun ei tarvinnut osallistua valmentavaan ruotsiin ollenkaan. (Hihittelin siellä itsekseni, että noniin, nyt menee kyllä niin arpomalla ja penkin alle tämä testi... mut ei se sit mennytkään.) Nyt, kun tämä pakollinen kurssi sitten on edessä, olen kuitenkin ihan kauhuissani!!

Mua ei niinkään kauhistuttaisi, jos kyseessä olisi vain jotain kirjallista puurtamista. Olen yleensäkin parempi sellaisessa, kuin "livenä". Mutta ehei, meidän pitää nyt väkertää jotain esittelyvideoita (itsestä, omasta osaamisesta jne) ja ties mitä... eikä tuo ammattisanastokaan välttämättä ihan helpointa ole, enkä (laiskuuttani) saanut itsekseni niitä valmentavan ruotsin juttujakaan katseltua läpi, vaikka olin niin ajatellut aiemmin. Tämän moduulin lopussa on ruotsista tentti, sekä kirjallisena että suullisena, voi apua!! Luultavasti itken silkasta kauhusta siinä kohtaa, ja unohdan joka ikisen sanan, mitä ehkä voisin osata muuten...


Oikeasti mua tosi paljon ärsyttää, kun kaikki on nykyään niin hemmetin digiä. Meidän pitää mitä ilmeisimmin kerätä itsestämme joku ePortfolio. Katselin sen ohjeistuksia, ja voi itku sentään... Siellä on mm. että pitäisi tehdä itsestään LinkedIn-profiili, verkostoitua muiden kanssa, tyrkyttää osaamistaan sinne ja tänne ja mitä lienee vielä. Ongelma: en MISSÄÄN TAPAUKSESSA halua tehdä tuollaisia profiileja itselleni!! (Kieltäydyin tästä samaisesta kunniasta jo yhdessä aiemmassa tehtävässä syksyllä... siis luomasta sinne profiilia.) 

En ihan totta kaipaa/halua mitään verkostoja tai muuta sellasta. En oikeastaan tiedä edes, mitä ihmettä teen koko ammattikorkeassa, kun oikeasti haluan vaan elää pientä elämääni pienessä piirissäni. En kaipaa mitään virkoja ja johtotehtäviä todellakaan, en halua 40-tuntista työviikkoa, en halua olla joku vastuullinen asiantuntija, jonka odotetaan tietävän kaikesta kaiken. Apua!!


Tämä itsensä ja paikkansa etsiminen on oikeasti todella raskasta hommaa. Mä niin paljon mieluummin siivoan kaappeja kuin rakentelen jotain ePortfoliota. Paljon mieluummin mietin, miten voin kuluttaa mahdollisimman vähän, kuin kokoan itselleni verkostoja, joilla pääsisin kenties johonkin vaativampaan työtehtävään sitten joskus. (Työ, jossa voisin kuvitella olevani, olisi jotain sellasta, missä opastaisin ihmisiä kuluttamaan henkilökohtaisessa elämässään vähemmän... mutta onko sellasta työtä olemassakaan?) 

Mä en halua elämässäni varsinaisesti "saavuttaa" mitään kultaa ja kunniaa. Ennemminkin haluaisin todella vaan elää sillä tavalla pienesti, halvasti, ekologisesti ja vastuullisesti, että voisin olla edes suht hyvällä omallatunnolla siitä, että olen yrittänyt parhaani sen eteen, että tämä maailma jotenkin pelastuisi. Eli tässä siis on melkoinen ristiriita, koska toisaalta noissa opinnoissa opin nimenomaan kestävän kehityksen asioita ja sitä maailman parantamista, mutta toisaalta noi tuollaset itselleni tosi vastenmieliset digi-jutut ja kaiken maailman kielikurssit tuo mulle ihan paniikin!! Väistämättä myös mietin, että miksi kiusaan itseäni näillä jutuilla, näillä opinnoilla... miksi revin kauheeta stressiä siitä, miten nämä menee, jos ei mulla ole edes mitään selvää tavoitetta, miksi tätä teen??

Ja kyllä, monta kertaa tulee mieleeni ajatus: mulla oli vakituinen työpaikka. Sanoin itseni irti ja lähdin kohti.... jotakin. Mitä jotakin?? En tiedä vieläkään... Juuri nyt on päällimmäisenä tunne, että tekisi mieleni heittää hanskat naulaan koko opiskelun kanssa. Mutta enhän mä sitä tee, vaan koitan pakertaa askel kerrallaan kohti... mitä? Valmistumista?? Ja mitäs sitten sen jälkeen?


No, katsotaan, miten tässä ajan myötä käy, eihän mulla ole vasta kuin yksi syksy opiskeluja takana (ja paljon vielä edessä). Löytyykö se oma kutsumus jostain vielä, vai onko tämä oikeasti loppuikäni tätä samaa jahkaamista, asiassa kuin asiassa. On se kuitenkin jotenkin tosi surullista, kun ei vain sitä omaa paikkaa tässä maailmassa meinaa löytää mitenkään, vaikka miten kovasti yrittää. Mitähän tapahtuisi, jos vain lakkaisi yrittämästä? Nyt ainakin koitan vain mennä päivä, tehtävä, moduuli kerrallaan eteenpäin. Siinä samalla sitten vaikka odottelen ihmettä, hah. 

Heli

PS. Kuvissa leipomuksia, joihin intouduin, kun purkasin tuon kaapin sisältöä ja ajattelin, että pitäisi päästä eroon siitä ja tästä ja tuostakin aineksesta...

tiistai 7. tammikuuta 2020

matka Repovedelle (ja omaan mieleen)


Mä olen tosi paljon kotona. Liian paljon. Ja useimmiten yksin. Olen huomannut aina aika ajoin, että tämä yksin oleminen, tekemisen puute ja puhumattomuus tekee mut pikku hiljaa hulluksi! Luulen, että jos mulla olisi edes jotakin järkevää puuhaa sekä tietenkin juttuseuraa kotosalla, aika kuluisi eri tavalla. Nyt ei ole, joten päivät on järkyttävän pitkiä ja tylsiä. Koitan keksiä itselleni puuhaa, mutta kun en vaan keksi. Täällä on siistiä, ei ole pyykkiä, ei tiskiä, ei mitään. Kaappien siivous, niin ihanaa kuin onkin, on myös ihan väkisin väännettyä hommaa, koska kaapeissa ei ole mitään siivottavaa. Kirjoja kyllä luen ja satunnaisesti niitä sudokujakin teen, mutta ei hyvänen aika niitäkään koko aikaa jaksa. Koiraa lenkitän, mutta ei sekään mikään kokopäivähomma ole. Opinnotkin on nyt lomalla.


Muutin tänne paikkakunnalle aikanaan miehen perässä, enkä tuntenut täältä ketään muuta. Mies on mua 8v vanhempi, eikä mikään sosiaalisuuden huippu, joten hänelläkään ei ollut ihmeemmin mitään kaveripiiriä, jonka kanssa olisi hengailtu ja josta olisin saanut omia kavereita. Lasten kautta tutustuin jonkun verran ihmisiin, mutta ei siltäkään ajalta oikein ketään tosi hyvää kaveria jäänyt. (Yksi kyllä, mutta tavataan ihan tosi harvoin.) Myöskään työelämästä tai opintojen parista ei ole jäänyt ketään hyvää ystävää lähistölle, enkä ole oikein mitään täällä edes harrastanut. Mun tuttavapiiri on siis tosi pieni, eikä todellakaan mitään iltalenkkiseuraa ole tarjolla mistään. En myöskään keksi, mitä voisin harrastaa, joten mun aika todellakin menee ihan vaan täällä kotona kaiket päivät ja illat. Plääh.


Mun koiralenkitkin on siis lähes aina yksinäisiä. Olen lukemattomia kertoja koittanut pyydellä, että mies lähtisi mun kanssa kävelemään, mutta se ei tykkää siitä yhtään. Jos joskus harvoin se suvaitsee seuraksi lähteä, se lähinnä raahautuu perässä, joten mieluummin menen sitten yksin, koska ei se yhdessä kulkeminen ole oikeasti yhtään kivaa, jos toinen on siellä "pakotettuna". Meillä ei oikestaan ole juuri mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita tai suuremmin mitään puhuttavaakaan, joten samapa tuo, vaikka lenkkeilen yksin, vaikka se sinänsä harmittaakin. Miehellä on autotallinsa, jossa se haluaa viettää aikansa (toinen ajanviettotapa on sohvalla lojuminen), ja siellä on myös jatkuvasti miehen kavereita, joten... olen yksin. Ja olen kyllä tästä aika ajoin todella, todella tympääntynyt.


Sunnuntaina oli kiva pikkupakkanen ja mä ajattelin, että olisipa kiva lähteä pitkästä aikaa käymään Repovedellä. Kysyin miestä mukaan, mutta "yllättäen" ei ollut minkäänlaista intoa sillä lähteä mukaan... ja kuinka ollakaan, ne kaveritkin just taas pölähti meille. (Taas. Ihan sama, onko pyhä vai arki, aina täällä on väkeä.) Kun tytärkään ei halunnut lähteä mun kanssa, ajattelin lopulta, että saakeli sentään, pärjään minä yksinkin. Pakkasin repun ja otin koiran mukaan ja lähdin (ovet lievästi paukkuen) matkaan.


Reissu oli yksi parhaimpia reissujani ikinä. Menin just niin kuin halusin, sitä tahtia kun halusin, sinne minne halusin. Ei tarvinnut tehdä kompromisseja tai miellyttää ketään, eikä myöskään pahoittaa mieltään yhtään mistään. Sain jutella kenen kanssa halusin - ja olikin kyllä tosi kivaa juttuseuraa tulistelupaikalla - ja just niin pitkään kun halusin, vaikka ilta alkoikin jo hämärtää, edessä oli vielä tunnin tarpominen takaisin autolle pimenevässä metsässä, eikä mulla tietenkään mitään lamppuja mukana.


Paluumatkalla ilta todellakin pimeni. Loppumatkasta piti jo lähes hiipiä eteenpäin ja tuntui kunnon seikkailulta arpoa, mihin suuntaan polku milloinkin jatkui. Mun mieltä kuitenkin lämmitti ja valaisi valtavan hyvä mieli. Tunsin pitkästä aikaa, että olin saanut olla ihan oma itseni: iloinen, vilkas, seurallinen, sosiaalinen ja puhelias MINÄ, jonka kanssa se tulipaikalla oleva ihminen ihan selvästi mielellään jutteli, enkä se kotona yksin mököttävä tyyppi, jonka seura ei kiinnosta, jonka kanssa ei tarvii miettiä yhteistä tekemistä ja jonka voi aina huoletta jättää yksin, kun muilla on omia kavereita ja juttujaan.

Mietin aika paljon, tekisinkö jatkossakin reissuni yksin.

Heli
    

tiistai 31. joulukuuta 2019

vuosikatsaus 2019

Tänään on vuoden 2019 viimeinen päivä. Huhheijakkaa, niin se aika kiitää eteenpäin! Tässä tulee perinteinen vuosikatsaus paljon kaikenlaista sisältäneeseen vuoteeni.


Tammikuu. Lunta ja pakkasta. Alkukuu oli kotona tylsistymistä, kun koulussa ei vaan meinannut olla mitään järkevää tarjolla. Onneksi se siitä sitten virkistyi ja ohjelmassa oli mm. luonnonvaratuottaja-hommia sekä tähtitiedettä. Oltiin myös kipakassa pakkasessa pitämässä jotain mielestäni aivan turhaa opintoalojen esittelypäivää kaupungin puistossa - siellä oli lähinnä vain toisia opiskelijoita, eikä niinkään ulkopuolisia katsomassa koulutusmahdollisuuksia, mikä kai oli tapahtuman tarkoitus... Loppukuussa leikittiin vielä metsuria talvisessa metsässä. Kävin Helsingissä kaverini luona, käytiin vegemessuilla sekä katsomassa ihan mahtava musikaali Kinky Boots. ★


Helmikuu. Alkukuusta oltiin ihan saarroksissa kauheassa lumihangessa ja loppukuusta jo maa pilkisti lumen alta. Luin ihan älyttömän monta kirjaa, varmaan tuhansien sivujen verran. Tuskailin painoni nousua ja jalkavaivoja, joihin itse asiassa taisin tammikuun puolella saada pohjalliset. Kävin Jyväskylässä sukutapaamisessa perintöasioiden tiimoilta. Suunniteltiin luokkakaverini kanssa ulkomaan vaihtoa. Mietin vaatteitani ja niiden tilaa (eli sitä, miten paljon mulla on rikkinäisiä vaatteita...) sekä erilaisia ekojuttuja tekstiileihin liittyen. Meidän pikku pupuset oli kipeitä ja niiden loppu alkoi vääjäämättä lähetä. Koulusta oli hiihtoloma, jonka vietin ihan vaan kotona. ★


Maaliskuu. Tässäkin kuussa saatiin paljon lunta vielä ja sitten taas loppukuusta oli maa paljaana osittain. Hankikannoilla kävelin pitkin peltoja koiran kanssa; se on kevättalvissa mukava juttu, kun lääniä riittää joka suuntaan reilusti. Lääkärireissuja oli monta niin itsellä kuin miehellä ja eläimilläkin. Puput piti päästää vehreämmille pomppimismaille ja surin myös koiran kuoleman vuosipäivää. Hommasin uuden passin ja ajokortin ja otin rokotuksia sitä ulkomaan vaihtoa varten. Suunnittelin myös opintojen viimeisiä harjoitteluita ja näyttöjä. Miehen kanssa käytiin hänen liittonsa järjestämällä risteilyllä. ★


Huhtikuu. Olin työharkassa ja järjestelin vaihtoreissua. Siivoiltiin pihaa ja purettiin pupujen aitaus pois. Pihasta kaadettiin iso koivu. Tyttären (asuntomessu)talo kuljetettiin tontille. Opetin kuopusta ajamaan autolla. Kävin aloittamassa suunnistuskaudenkin. Kuun lopussa sitten alkoi se jännääkin jännempi Saksan reissu luokkakaverini kanssa. ★

  
Toukokuu. Vapun vietin Saksassa rauhallisissa merkeissä. Päivät siellä harjottelussa oli tosi löysiä ja melkeinpä tylsiä, koska paljoa tekemistä ei kyllä ollut. Nähtiin kuitenkin paljon ihania paikkoja ja käytiin myös Belgian ja Hollannin puolella. Että sinänsä kyllä ikimuistoinen reissu ja mieluusti palaisin tuonne maisemiin vielä joskus! Kelithän meitä ei siellä hellineet; satoi ja oli viileää. Kotiin palattuamme kiirettä riitti. Olin kahviossa tavaranvaihtopäivillä (leivoin sinne hullun lailla) ja suoritin kolme näyttöä, joista kaksi vaati aika tavalla taustatyötä ja valmisteluja. Mutta hienosti ne meni ja kuun lopussa kävin pokkaamassa täyden rivin kolmosia sisältävän tokarin ja stipendin koulun päättäjäisissä, kun valmistuin luonnonvaratuottajaksi, luonto-ohjaajaksi sekä luonto- ja ympäristöneuvojaksi. Ai niin, ja myös yrttipoimijaksi. Sain perheeltä valmistujaislahjaksi uuden kännykän. ★


Kesäkuu. Paljon kaikenlaista! Kävin ammattikorkean pääsykokeissa. Kirmailin Jukolan viestissä, se oli mahtava reissu! Isäni kuolemasta tuli 20v ja käytiin yhdessä äidin, siskon ja veljen kanssa haudalla. Hellettä pukkasi ja tomaatit pukkasi myös vartta ihan urakalla. Naapurissa oli kesäiset 50v-juhlat. Tytön kamat kiikutettiin loman ajaksi koululta kotiin. Siivosin aittaa (kaikki ulos -tyyliin). Käytiin pienellä juhannusajelulla. Mies aloitti savupiippuremontin. Minä olin kotosalla, en ollut kysellyt kesäksi mitään töitä, kun en oikein tiennyt, miten kouluni loppuu. Loppukuusta sain tiedon, että olen päässyt opiskelemaan hakemaani paikkaan, jei! Kuopus sai ajokortin, joten urani ajo-opettajana tuli nyt päätökseen neljän opetetun lapsen jälkeen. Huh! Loppukuusta sain yllättäen myös työpaikan. ★


Heinäkuu. Paljon töitä, enemmän kuin olin oikeastaan ajatellut tekeväni (mulla on siis erittäin vapaa omavalintainen työaika). Mutta viihdyin kyllä. Töiden lisäksi ehdin käydä Maija Vilkkumaan ja Metallican keikoilla, yksissä häissä sekä monta kertaa asuntomessuilla, jotka olivat siis täällä meidän kylällä. Poika lähti inttiin ja sitäkin käytiin moikkaamassa (älyttömän hyviä ne munkit siellä!!). Pakastin mansikoita. Mulla oli synttärit, jotka vietin kuumeessa sohvan pohjalla. Ostin tosi kivat paljasjalkakengät, joilla tallustelinkin oikeastaan koko loppukesän. ★


Elokuu. Kuun alussa rakas Englannin ystävä tuli meille muutamaksi päiväksi lastensa kanssa. Käytiin mm. Repovedellä heidän kanssaan. Uudet Kestävän kehityksen opinnot alkoi lähipäivillä Forssassa. Oltiin yksissä sukulaisten juhlissa. Kuopus täytti 18v. Asuntomessujen päätyttyä päästiin testaamaan tyttären talon ihana poreallas. Kattoremontti alkoi. Mua valvotti öisin monenlaiset mietteet ja tulevaisuuden tuumailut. Syksy teki selvästi jo tuloaan. ★


Syyskuu. Ihan selkeästi syksyistä jo. Lempivuodenaikani, rakastan luonnon tuoksuja ja värejä syksyllä. Samoin sadetta ja sumuja. Koitin vähän laitella pihaa syksykuntoon, siirsin esimerkiksi ihan mätää mujua sisältävän kompostorin uuteen, parempaan paikkaan ja aloitin kompostoinnin taas kerran hyvässä uskossa uudestaan (opinkohan mä sitä hommaa ikinä...). Opiskeluhommia, paljon opiskeluhommia. Siivoilin kaappeja ja poistelin tavaroita, joita olen säästellyt "fantasiaminälle", jollainen en siis oikeasti ole, vaikka niin toivoisin. Mietin myös muuten kodin juttuja, mitä oikeasti tarvii ja mitä ei, ja miten haluaisin elellä (pienesti!). ★


Lokakuu. Kaunein kuukausi. Kävin alkukuusta moikkaamassa tyttökavereita, patikoitiin yhdessä Helvetinkolulla. Kotosalla nautin lähitienoon kauniista ruskasta ja myös opintoihin liittyen tuli oltua ihanassa syksyisessä luonnossa. Ensimmäinen moduuli tuli päätökseen ja huokaisin helpotuksesta, kun sain viimein palauttaa siihen liittyneen raportin. Olin yhden lähipäivän koululla. Ihastuin kovasti kuuntelemaan automatkoilla radiota. Loppukuusta satoi ensilumi, mikä oli todella virkistävä ja ihana juttu, vaikka eihän se lumi kauaa maassa kestänyt. Ensimmäiset glögit ja piparit piti silti saada saman tien! ★


Marraskuu. Alettiin varustautua talveen ja tilattiin polttopuita monta satsia. Tein opintojen toisen moduulin tehtäviä ahkerasti. Roikuin koneella muutenkin erittäin ahkerasti... liiankin. Kävin Ikeassa tyttären kanssa. Uusi sänky ja patja kotiutuivat. Alkukuun pienesti valaiseva lumihuntu oli pelkkä haave vain; koko marraskuu tuntui olevan yhtä pimeyttä, synkkyyttä ja vesisadetta (myös omassa päässäni). Valvoskelin öisin ja mietin elämääni. Poika sairasti keuhkokuumeen (toisen kerran tänä vuonna!) ja otin hänet meille toipumaan. Sen jälkeen oltiinkin sitten myös itse kipeitä jonkun aikaa. ★


Joulukuu. Opintojen toisen moduulin loppukiri vei puolet kuukaudesta. Oli niin mahtava tunne saada sekin lopulta pakettiin! Sitten koitin jotenkin orientoitua jouluun, mutta aika laimeat oli fiilikset. Kelit oli niin harmaita edelleen, jouluna ei ollut meillä lunta laisinkaan. Aatto vietettiin tyttären uudessa kodissa isolla porukalla. Joulun jälkeen pyörähdettiin Jyväskylässä kaikki muut, paitsi kotona sairastava mies. Tänään on sitten vuoden viimeinen päivä, eikä meillä ole illaksi mitään suunnitelmia. Siskon tyttö on täällä tyttären kaverina, he varmasti lähtevät nuoruuden innolla jonnekin juhlimaan, mutta itse varmaankin vietän illan kotona koiran kanssa (ja miehen). Juuri nyt maa on ihan pienen pienesti valkoinen, jokohan se talvi nyt oikeasti tulisi? ★

★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★

Kiitos juuri Sinulle seurasta kuluneena vuonna! Oikein onnellista uutta alkavaa vuosikymmentä ja vuotta 2020!

Heli

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

marras-joulukuun tapahtumia


Pitkästä aikaa täällä taas... Marraskuu meni ja kohta joulukuukin jouluineen kaikkineen. Tällä hetkellä mulla on opiskelusta ansaittu joululoma - opintojen toisen moduulin loppuun saattaminen oli melkoinen puristus, kun siihen kuului jos vaikka mitä tehtävää, raporttia ja debattia. Tällä kertaa tehtiin paljon tiiminä ja lopputulos oli kyllä mielestäni ihan hyvä, joten arvosanoja odotellessa nyt sitten vaan... Ekasta moduulista sainkin arvosanaksi 4 (asteikolla 1-5), joten olin tosi tyytyväinen tulokseen!


Marraskuussa saatiin meille viimein pitkään ja hartaasti odoteltu sänky!! Käytiin jo syyskuun lopussa koemakaamassa noita Porin Villa & Peite -sänkyjä Helsingissä ja pitkällisen harkinnan tuloksena valitsin meille sitten villa-luonnonkumi-patjan, täysvillaisen (Suomi-villa) petarin sekä myös uudet villaiset tyynyt (myös Suomi-villaa). Nämä saapui siis noin 7 viikon odottelun jälkeen ja olivat muuten aivan järkyttävän painavat!! En jaksanut edes tuota petaria itse kantaa yläkertaan... ja patjaa kantamaan tarvittiin miehen lisäksi naapurin mieskin vielä. Uusi sänkykin ostettiin samalla, ihan Ikeaa vaan - itse asiassa kovasti tykkäsin siitä, että tuo on ihan peruspuinen sänky, ei mitään huonekalulevyjä siis. Otettiin 140cm leveänä nuo patjat ja tuo sänky passasi niihin hyvin. (Nyt sitten vaan toivotaan, että Ikea-laatu kestää... jotenkin hiukka epäsuhtaiset kyllä olivat, rimpulasänky ja tonnin painoinen patja...)


Minähän ajattelin kovasti, että mun jatkuvat selkävaivat johtui meidän ikivanhasta joustinpatjasta ja tämä uusi sänky taianomaisesti poistaisi ne vaivat. Mutta ei, kyllä se on vaan heikko lihaskunto, mikä ne kivut aiheuttaa... Ja liiallinen makailu. Siis jos menen vaikka sänkyyn pötkölleen ja lukemaan jo ajoissa illalla, luen puoli yötä ja sen vuoksi sitten nukun aamulla pitkään (eli makailua tulee vaikka tuollaset 10-12h putkeen) olen aivan järkyttävän kipeä selästäni. Joten olen sitten vähän koittanut välillä jumpata selkä- ja vatsalihaksia, joita myös hieroja sekä jäsenkorjaaja säännöllisesti vatkaavat. Nyt tuo opintojen toinen moduuli oli jotenkin tietokoneella istuskelun kannalta ehkä hitusen helpompi ja toisaalta myös kävin ehkä vähän enemmän kävelyillä ja tein taukojumppaakin, joten siinä mielessä selkäkivut on olleet vähän vähäisempiä kuin alkusyksystä. Ja tietty toi hierontakin kyllä auttaa.


Kelit oli marraskuussa kyllä niin surkeita. Koko ajan vaan oli harmaata ja satoi vettä. Meidän koira kyllä tykkäsi... tämän näköisenä se aina välillä tuli ulkoa. Oikeastihan se siis näyttää tältä:


Joten voitte kuvitella, miten kovasti aina odotan syksyllä sitä hetkeä, kun maa jäätyy ja lumi tulee...


Täällä ei kyllä ole juurikaan lunta nähty. Parhaimmillaan on ollut tuollainen pienoinen kerros vain ja tuossakin kuvassa on suojakeli, vesipisarat puussa... 


No joo, ehkä ihan hiukan enemmän oli joulukuun alussa lunta ja ooh, jopa aurinko näyttäytyi muutamana päivänä! Heti kun vähänkin oli valoisampaa, oli oma mielikin pirteämpi - kyllä sillä valolla vaan todella on vaikutusta. Joulu meillä oli kuitenkin musta, tai vihreä, kuten yksi tuttu sanoi. Ihan siis plus-asteita ja täysin lumetonta.


Minä näpertelin itselleni kynttilöitä tuossa joku aika sitten. Olen mietiskellyt kynttilöiden kanssa, että en taida enää hommata itselleni mitään muuta kuin mehiläisvahakynttilöitä ja ehkä noita soijavahaisia, ja rullailinkin sitten kaikki loput mehiläisvahalevyt kynttilöiksi (täytyy varmaan piakkoin tilata uusi satsi vahaa!). Niistä on tullut mun ehdottomia lemppareita ja joka päivä palaa yksi kynttilä alusta loppuun - enempää en raaski kerralla poltella. Soijavahan kanssa olin vähän, että mihin nyt sitten tekisin niitä... ja keksin, että mullahan on noi Kastehelmen tuikkukipot ihan jouten (koska en välitä poltella enää nykyään tuikkujakaan...). Tein siis kynttilät suoraan niihin ja ihan kivoja tuli. Pari tein myös pieniin lasipurkkeihin ja yhden isompaan kynttiläkippoon. Kun noihin laittaa mukaan eteeristä öljyä (eukalyptus on ehdoton lempparini), ne on aivan tosi ihania poltettavia!


Joululahjojen kanssa olen kyllä vuosi vuodelta niukempi. Jotenkin se yletön ja aivoton shoppailu ahdistaa vuosi vuodelta vaan enemmän ja tänä vuonna se saavutti kyllä minun kohdalla ihan huippunsa. Eli siis minun antamat lahjat oli tänä vuonna seuraavanlaiset: 
  • 2-vuotiaalle tarpeeseen toivotut tossut (hoitopaikkaan) ja sukkia
  • 5-vuotiaalle itse tehty muovailuvaha ja puisia välineitä pakattuna metalliseen rasiaan (kuvassa; muovailuvaha on värjätty mustikkamehulla, tuli aivan upea "viuletti", kuten 5-vuotias itse sanoo)
  • 18-vuotiaalle tyttärelle kestovanulappuja ja kestosheiveri (olin tästä keksimästäni lahjasta ihan innoissani!! jotain tarpeellista ja tosi ekologista!)
  • 21-vuotiaalle pojalle toivomansa kylpytakki
  • 23-vuotiaalle pojalle + avokille mattoja, henkareita ja lakanoita, jotka hankin ja annoin heille jo marraskuussa, koska niille oli tarvetta
  • 24-vuotiaalle tyttärelle miehineen astioita, saivat ne myös jo marraskuussa, koska tarve niillekin oli jo silloin
  • äidilleni tuliaisiksi/joulumuistamiseksi puinen kahvimitta
  • kummilleni tyynyliina ja metalliset enkelikoristeet.

Lisäksi tein kimppaloton kymmeneksi viikoksi ja annoin siitä osat kaikille lapsilleni *suklaalevyn kera (yksi osa jäi itselle, eli jos rikastutaan, niin rikastutaan sitten koko porukka yhtä aikaa!). Ja todellakin: that's it. Pyrin siis antamaan vain ekologista tai muuten tarpeellista, ei krääsäleluja, mieluiten muovitonta, pakattuna ekologisesti jne. (ja toivomaan, että lotossa olisi onni myöten...) ja olen sen puoleen tyytyväinen näihin antamiini juttuihin. Vaikkakin.... kyllä mä soisin, että tämä lahjahömpötys oikeasti loppuisi kokonaan ja lahjoja voisi antaa mieluummin vaikka vain synttärinä.

*vinkkinä: suklaalevy on mielestäni parempi vaihtoehto kuin ne sinänsä ihanaa suklaata sisältävät rasiat, joissa kaikki on pakattu yksittäin paperiin. Suklaalevyn folion ja paperikääreen voi kierrättää ja jatkojalostaa, toisin kuin ne miljoonat karkkipaperit. Suklaalevyjäkin on onneksi vaikka mitä makuja nykyään ja tietty ihan paras olis, jos levy olis reilun kaupan suklaata... mutta ihan Fazerin sinisellä menin kyllä itse nyt.


Kyllä myönnän, että lahjattomuus mietitytti. Ihan siinä juuri ennen joulua meinasi iskeä sellanen "täytyisikö nyt sitten kuitenkin hankkia sille, tälle ja tolle vielä jotain"... Mutta en hankkinut. Edes miehelleni, koska ei sillä ollut millekään tarvis. (Ja mieshän siis ei lahjoja hanki lainkaan. Olen ehkä myös vähän väsynyt olemaan aina se, joka huolehtii nämä jutut...) Ennen joulua oli jotenkin niin ahdistava miettiä sitä tulevaa aattoa... ja ihan siis vain noiden lahjajuttujen takia. Toisaalta olen todella tyytyväinen, että en sitten sortunut mitään turhaa ja typerää hankkimaan. Enkä siis saanut itsekään kuin yhden lahjan, joka tuli kummiltani (olikin ihana lahja: pieni hamam-pyyhe, kynttilä ja palasaippua!). 

Äitini oli ennen joulua kovasti painottanut, että "ei lahjoja", joten olikin sitten yllätys, että siellä käydessämme hän tuikkasi käteeni lahjapussin (herkkuja, tuikkukynttilöitä ja servettejä). Aattoiltana saatiin myös vävypojan perheeltä yhteiseksi miehen kanssa lahjapussukka (ihana iso mehiläisvahakynttilä, pieniä pellavapyyhkeitä ja puinen pannunalusta). Olin näistä muistamisista kyllä tosi otettu ja sitten tietenkin harmitti, kun en ollut itse älynnyt heille mitään laittaa...


Joulukorttejakaan en laittanut yhtään tänä vuonna. Vietettiin aatto vanhimman tyttären uudessa kodissa isolla porukalla, joten myöskään koristeita en kotiin laittanut kuin ihan muutaman. En vain halua yhtään mitään laitella... en pidä tontuista, en enkeleistä, en punaisestakaan muuta kuin ihan pienesti vain (esim. tuon pöytäliinan ja valopuussani olevan kissakoristeen verran; noissa molemmissa on myös isosti tunnearvoa, koska liina on edesmenneen mummon luota ja kissan olen saanut rakkaalta ystävältä). Mulla palaa nuo ekan kuvan tähdet täällä kolmessa huoneessa ja ne on mielestäni erittäin riittävät (ja erittäin sopivat myös ennen ja jälkeen joulua), ulkoeteisessä on lisäksi kyntteliköt, jotka ehkä jo kohta sieltä poistan. Aivan riittävästi joulua oli täällä siis, etenkin kun lisänä oli vielä muutama hyasintti ja joulutähti. Kuusta ei ollut lainkaan ja annoinkin sekä kuusenjalan että -kynttilät ja -koristeet tyttären luo.

Meillä ei ollut oikeastaan jouluruokiakaan kotona, koska syötiin siellä tyttären luona. Meidän jouluruoka täällä kotona on ollut jo vuosia erittäin vähäsorttinen, koska ollaan päädytty laittamaan tarjolle vain sitä, mitä oikeasti syödään. (Ja pidän muutenkin yksinkertaisuudesta, kuten kuvan torttukahvitarjoilu varmasti antaa olettaa...) No, tällä kertaa mukana oli myös vävypojan perhe ja joulupöytä vastasi varmasti enemmän heidän tottumuksiaan alkuruokineen ja jälkiruokineen jne. Tarjolla oli siis vaikka mitä!! Mutta en minä sieltä silti syönyt kuin ne tavalliset: porkkanalaatikkoa ja perunamuussia (jotka muuten tein itse; meillä oli siellä nyyttäriperiaatteella nuo ruoat), herneitä, (itse tekemääni) seitanpihviä ja vähän salaattia. 


Tämä (vävypojan äidin tekemä) jälkkäri kyllä sitten kelpasi mulle (suklaan ohella) ihan useamman santsin verran: karpalokiisseliä ja kermavaahtoa. En kyllä muista aikoihin syöneeni mitään niin ihanaa!! Tämän voisin ottaa omaankin jouluuni jatkossa mukaan. ♥ Tosin tytär kyllä sanoi, että jos jatkossa aina vietettäisi tällaisia yhteisjouluja, mutta saa nyt nähdä... Minä kun en välttämättä siitä pukki-lahja-meteli-hässäkästä niin välitä. Toisaalta oli kyllä hirmu kivaa loppuillasta, kun pelattiin korttia porukalla - täällä kotona kun ei todellakaan peliseuraa ole. Joten olihan tuo ihan hauskaa vaihtelua näihin tylsiin yksinäisiin, puhumattomiin koti-iltoihin (mies joko autotallissa tai telkkaria tuijottamassa, minä yksin luen, teen sudokuja, tms.).


Eipä sitten säästytty taudeiltakaan joulun aikaan. Ensimmäisenä oli pieni 2-vuotias useamman päivän ajan ennen joulua jo kuumeessa ja kuulemma myös oli oksentanut. No, yhteen silti kokoonnuttiin, jonka jälkeen samaa tautia enemmän tai vähemmän poti ainakin neljä muuta henkilöä: 2-vuotiaan isä, 5-vuotias, 5-vuotiaan äiti sekä viimeiseksi vielä minun mies. Jospa se siihen sitten jäikin, en ole ainakaan uusista tautitapauksista kuullut.

Kuvassa muuten yksi minun "joulukoristeista" eli kalkkitussilla ikkunaan piirretyt "lumihiutaleet" tai mitä nuo nyt voisikaan imitoida. Idea on suoraan ryöstetty sieltä aiemmassa postauksessa mainitulta YuoTube-kanavalta. Näyttävät kyllä tosi kivoilta etenkin illalla, kun ulkona on pimeää eikä näe, että oikeasti siellä ei lunta ole oikein nimeksikään!


No eipä tässä kai sitten kummempia. Tai tuo on kyllä kumma juttu, tuo orava. Täällä näkyy aina silloin tällöin orava, mikä on oikeasti ihmeellistä, koska meidän talo ja "tilukset" on keskellä peltoa, eikä meillä ole kuin muutama puu koko tontilla. Tuoltako se siis peltojen yli tänne juoksee?? Olen viimeksi ihan pari päivää sitten nähnyt taas tuossa ikkunan takana telineillä oravan, joka itse asiassa vielä hyppäsi ikkunapellille ja kaapi tassuillaan ikkunaakin... ja siis siinä ikkunan sisäpuolella olivat sekä kissa että koira, kissa jopa aivan ikkunaa vasten sohvan selkänojalla! 

En tiedä, mikä kurren meidän pihaan houkuttelee, ehkä nuo pari suurta käpyrikasta kuusta sitten. Mutta vaaran paikka tämä sille kyllä on, koska vaikka meidän kissa on jo kohtalaisen vanha (15v), on se edelleen aika napakka saalistaja. (Yksi orava ainakin on myös saaliiksi päätynyt, valitettavasti.) Yksi orava oli myös pujahtanut avoimesta ovesta autotalliin, jonne se sitten oli oven taakse jäänyt ja aivan sekopäänä koittanut ikkunoista päästä ulos; ikkunalaudoilta oli tavarat tippuneet ja lopulta orava-ressukka oli varmaan kuollut silkasta kauhusta, se nimittäin sitten löytyi lattialta hengettömänä. Ihana on siis oravia nähdä täällä, mutta aina on pieni pelko, miten niiden täällä mahtaa käydä. Tai vaikka ihan vaan tuossa pellon ylityksessä.


Näihin kuviin ja tunnelmiin taidan nyt päättää. Ajattelin tehdä vielä parin päivän sisällä vuosikatsauksen tästä vuodesta 2019, itse tykkään niihin joskus aina palata, kun niistä saa pikakelauksena kuvan koko kuluneesta vuodesta.

Oikein mukavaa loppuvuotta kaikille!

Heli

torstai 14. marraskuuta 2019

yökukkuja


No huhhuh. Siis en tajua tätä, miten on aivan unet sekaisin!! Kello on tällä hetkellä 01.18 eikä nukuta yhtään.

Tai no kaippa osansa on sillä, että olen viime aikoina tuijottanut tuota sinistä (?) valoa aivan tosi paljon. Paitsi että teen tietokoneella kaikki koulujutut (joihin kulutan sivumennen sanottuna todellakin melkoisen paljon aikaa), tuijotan sitä myös vapaa-ajalla ihan mittavissa määrin. Löysin nimittäin tovi sitten tosi hyvän YouTube-kanavan, jossa pääasiassa on minimalismi ja aivan ihanan ihana koti. Lisäksi kyseinen tubettaja on kaikin puolin mainio, hauska ja herttainen sekä videoiden suhteen melkoisen tuottelias, joten katseltavaa todellakin on vaikka kuinka paljon. 

Ja minä siis kahlaan (tavoilleni uskollisena) läpi KAIKKI hänen videonsa aloittaen sieltä alusta. Tällä hetkellä olen menossa toukokuun 2019 kohdalla, joten vieläkin katseltavaa riittää - mikä on toisaalta tosi ihanaa ja toisaalta taas sitten huono juttu, koska en todellakaan malttaisi edes nukkua, kun vaan haluaisin katsoa aina vaan lisää, lisää, lisää...


Toinen juttu, mitä teen ihan himona, on noi sudokut. Teen niitä samalla kun kuuntelen videoluentoja tai iltaohjauksia, aamulla ennen kuin aloitan muut jutut, päivällä vähän joka välissä ja illalla vielä jokusen lisää. Jostain syystä oon niihin aivan koukuttunut.

Tänään satuin hetkeksi telkkarin ääreen ja siellä tuli joku ohjelma riippuvuuksista. Tunnistan kyllä itseni siitä sakista. Mulla on riippuvuuksiin vissiin jotain geeniperimääkin (useampikin alkoholisti suvussa) ja olen elämäni aikana huomannut todellakin itsessäni monia addiktioita ja myös riippuvuudesta suoraan toiseen siirtyilyä. Hirveästä terveysintoilusta tolkuttomaan kännäilyyn siirtymistä jne. Nuo on onneksi taakse jäänyttä elämää, mutta hiilarihimo on ja pysyy, vaikka jotkut onkin sitä mieltä, että sellanen ei oo mahdollista.

Sanoisin, että kaikkein pahin addiktion aiheuttaja mulla on kuitenkin some. (Eikös toi YouTubekin ole somea??) On aivan järkkyä, miten mä voin vaan tuijottaa ruutuja tuntikausia, enkä malta lopettaa, vaikka on keskiyö (tai jo paljon sen ylikin, kuten nyt...). Tiedän, että huomenna on karmea nousta, paljon pitäisi saada aikaiseksi, olis erittäin terveellistä mennä nukkumaan mieluummin tunti-pari ENNEN puoltayötä kuin sen jälkeen... Ja silti vaan "katson vielä yhden"...


Esimerkiksi noi minimalismi-videot on aivan valtavan innostavia. Oon siis todella ihan täynnä virtaa niitä katsellessani ja tekisi mieli heti alkaa omia kaappeja raivaamaan ja turhia tavaroita poistamaan, samoin kuin tekemään kaikkia ihania terveellisiä herkkuja ja puunaamaan vessaa (jota en kyllä tosin tee... mutta innokas suunnittelu on vähän niin kuin puoliksi tehty, vai mitä?). Olen hirmu hyvällä tuulella niitä katsellessani! Ehkä se hyvä fiilis on sen koukuttavuuden takana?

Sitten taas välillä, koulujuttuja tehdessä, eli aivan samassa kököttelyasennossa koneella ollessani, olen aivan päänsärkyinen ja tuskissani. Olen viime aikoina työstänyt yhtä itselleni todella hankalaa kirjoitusta, mikä mulle ryhmätehtävästä lankesi - olisin voinut ruikuttaa jotakuta vaihtamaan hommia, mutta ajattelin, että otan sen nyt oppimisen kannalta kuitenkin. Kuitenkin sitä vääntäessäni huomasin, että aina alkoi niskaa nakertaa ja päätä ihan jyskytti! Ei siis puhettakaan, että olisin saanut siitä hommasta virtaa ja hyvää fiilistä...


Olen kyllä nyt sitten miettinyt, että pakko olisi rajoitella koneella (tai puhelimella) notkumista. Esimerkiksi Facebookista olen ajatellut lähteä pois kokonaan, vaikka se nyt ei näistä mun ruutujutuista pahin olekaan. Olen sieltä tyhjentänyt lähes kaiken (myös ison osan kavereita, sorry) ja puhelimestani sen jo poistinkin. Se "iso askel" eli kokonaan häipyminen on kuitenkin ollut vielä työn alla ajatuksissa, koska jostain syystä mietityttää se, menetänkö jotain, jos poistun. Tuskin menetän, joten todennäköisesti lähiaikoina sen suljen kokonaan. (Itse asiassa nyt, kun tätä kirjoitan, miten että miksi mä siellä haluaisin olla, koska yleensä se vaan ärsyttää  mua...? Mutta  sitten taas toisaalta olen esimerkiksi voinut sitä kautta myydä jotain tavaroita pois tosi kätevästi...)

Instassa seuraan aika maltillista määrää tyyppejä (piti tarkistaa; 41 seurattavaa, joista tosin voisin poistaa joitakin - poistin heti, nyt on 33), tuttujen lisäksi lähinnä jotain ekoilu-juttuja. YouTubessa mulla on 5 kanavaa seurannassa (minimalismia, vegeruokaa) ja blogissa on lukulistalla parikymmentä blogia (joista osa ei taida enää edes olla toiminnassa, eli pitäisi karsia niitäkin...). Eli mitään valtavia määriä en edes seuraa, mutta sitten saatankin todella intensiivisesti lukea tai katsella jonkun kokonaisen blogin tai tube-kanavan läpi. Jotenkin ajattelen, että se on vähän niin kuin hyvään kirjaan uppoutumista, haluaa nähdä/kuulla koko sen tarinan alusta loppuun saakka. Mutta tässä nyt ei ole mitään järkeä, että käytän siihen esimerkiksi puolet yöstäni!!


Ei hyvänen aika, en voi uskoa, että kello on nyt jo 02.39. Tässä se aika vaan kerta kaikkiaan vierähtää huomaamatta!! Tätäkin mokomaa tekstiä olen tässä naputellut siis jo kohta puolitoista tuntia... eikä muuten edelleenkään nukuta. Voisikohan osittain johtua myös täysikuusta?? Olen aina välillä havainnut kyllä yhteyden siihen ja valvomisiini, vaikka kyllä tämä ruudun tuijottaminen ihan varmasti myös osaltaan tämän unirytmin rikkoontumisen aiheuttaa. En ole tänään ulkoillutkaan ollenkaan, en kerta kaikkiaan ole kerinnyt, koska tein aamupäivän tosi tiiviisti koulujuttuja, sitten saman tien kun sain ne johonkin vaiheeseen tuli lapsenlapset kylään, sitten heti heidän lähdettyään olin kaksi tuntia iltaohjauksessa (netin välityksellä) ja sitten olikin kello jo kahdeksan (ja aloin katsoa telkkaria, jonka jälkeen aloin taas katsoa sitä tube-kanavaa...).

Nyt on varmaankin pakko sulkea kone, vaikka oikeasti mieli ei kyllä yhtään tekisi sitä tehdä!! Onko teillä muilla tällaisia järkkyjä paheita / addiktioita, jotka vie jo unetkin??

Heli

PS. Ja nyt, kun ihan just kohta tuikkaan tämän tekstin eetteriin, kello onkin jo 02.55. Help...

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

valoisan aamun ajatuksia


Mikä ihana aamufiilis tänään! Ulkona on kirkasta ja valoisaa, kotona on rauhallista, kynttilä palaa pöydällä ja tulet humisee uuneissa. Ja tietenkin teetä on kupissa ja saatoin pari palaa tummaa suklaatakin tuossa nakerrella... 

Jotenkin tulee ihan mummola-fiilis näistä kirkkaista ja rauhallisista aamuista. Muistan, kun mummolassa istuin keittiön ikkunan ääressä olevalla pitkällä penkillä, sisällä oli ihanan lämmintä (siinä penkin ja seinän välissä taisi olla vielä ihanasti kuumottava patterikin), kello naksutti seinällä ja katselin ulos ikkunasta. Heti ikkunan takana oli sireenipensas, jossa oli lintulauta. Miten ihana siinä olikaan lintuja katsella ja natustella samalla karjalanpiirakoita, joita olin mummon kanssa jo aamuvarhaisella paistanut!

Nyt tuo mummolan penkki on meillä, sen alla on omien lastenlasten lelut ja siitä penkiltä he joskus katselee pihalle. Sireeni ja lintulauta kylläkin puuttuu ja meidän ikkunasta näkyy peltoaukea, enkä ole kyllä karjalanpiirakoitakaan paistellut. Mutta muistot mummolasta on lämpimänä mielessä aina! ♥ 


Tässä kuvassa on itse asiassa melkeinpä se ikkunasta avautuva näkymä. Vaikka aika ajoin mietin, että olisi kivaa asua metsän keskellä, niin olen kuitenkin tosi tottunut tähän avaraan näkymään ja nautin siitä. En tiedä tuntuisiko metsän keskellä vähän siltä, että on jotenkin "sumpussa"..? No, paha sanoa, kun en tiiä miltä tuntuisi. Täällä pelloilla on ainakin se hyvä, ettei ole hyttysiä, mitä taas metsän keskellä varmaan olisi.

Moni tuskailee näinä päivinä sitä, kun kelloja siirrettiin. Mä oon asiaa miettinyt ja todennut, että mulle se ei ole tainnut kyllä koskaan aiheuttaa yhtään mitään tuntemuksia suuntaan taikka toiseen. Oikeastaan olen syksyisin ajatellut lähinnä vain sitä, että saa yhden lisätunnin - joka ei tosin tunnu kuin silloin kelloja siirrettäessä. Ja keväällä taas, että ou nou, yksi tunti menetetty yöunista. Mutta en mä muuten koe kärsiväni näistä jutuista. Sitä olen pohtinut, että aiheuttaako marraskuun synkkyys mulle jotain kaamosmasennusta...? Mutta mulle on kyllä perinteisesti olleet kaikkein vaikeimpia aikoja keväät. Joten paha sanoa siitäkään.


Joka vuosi ne ekat lumet saa aikaan sen, että heti välittömästi iskee jouluinen mieli. Mä olen viime vuosina aika lailla miettinyt tuota joulua sillä tavalla, että en tykkää siitä kauheasti... mua ahdistaa välillä kovasti se ostohysteria ja se, että en keksi mitä kenellekin antaisin lahjaksi, ja pitääkö niitä lahjoja ees olla ja voi jestas mikä hässäkkä yhden illan takia... 

Mutta kaikesta siitä huolimatta glögit ja piparit ikään kuin kuuluu siihen ensilumen aiheuttamaan ihastuksen huumaan. Ja niin tänäkin vuonna. Piparia olin ostanut jo toisenkin paketin (koska joulupiparit on ihania ♥) ja kaapissa oli yksi viimevuotinen glögipullo. Joten se kausi siis avattiin saman tien, kun ne ekat lumet maahan putoili. ★


Mulla on nyt eka jakso (eli moduuli) opintoja pulkassa. Viime perjantaina oli jakson viimeinen päivä, joka oli lähipäivä koululla. Ajelin sinne aamuvarhaisella läpi pimeän maiseman - se ei kyllä ollut kivaa, sillä pelkään hirviä ihan kamalasti. Kotimatkallakin oli pimeää, joten köröttelin siinä sitten rauhassa vaan. Osan matkasta mulla oli myös luokkakaveri kyydissä, mikä oli oikein mukavaa.

Olen miettinyt, että olen tainnu tulla vanhaksi, kun olen innostunut kuuntelemaan aina autoillessani Yle Puhetta... ei vaan enää jaksa mitään rokkia siellä humisevassa autossa kuunnella. Eikä myöskään niitä ikuisesti samaa rataa pyöriviä soittolistoja muilla kanavilla. Mutta noita puhejuttuja kuunnellessa aika menee ihan siivillä ja suorastaan nautin ajamisesta niitä kuunnellen!


Mutta joo, se eka moduuli siis tuli valmiiksi. Perjantain ja lauantain välisenä yönä sain viimeisteltyä raporttini palautuskuntoon - tapani mukaan viilasin ja höyläsin sitä ihan loputtomasti... Viimeinen palautushetki oli lauantaina klo 12 mennessä, joten "ehtii, ehtii"... Nyt sitten jännityksellä odotan, millaisen arvioinnin siitä saan. 

Ja ei muuta kun uuden moduulin kimppuun, sitä olen tässä nyt koittanut ahkerasti jo aloitella heti maanantaina. Totesin viime moduulin aikana, että ihan viisasta jakaa ne hommat koko 8 viikon jaksolle ja noudattaa sitä vinkattua aikataulua, koska nyt sen raportin tekeminen oli vähän sellasta "yötä-päivää"-hommaa sitten pari viimeistä viikkoa, kun en vaan osannut aloitella sitä ajoissa. Kaipasin siis ensin jonkunlaista kokonaiskuvaa asiasta, jonka jälkeen tuntui, että pystyn vasta kirjoittamaan... Nyt kuitenkin täytyy tehdä toisin ja tämän moduulin raportti onkin itse asiassa ryhmätyö, joten sitä on tehtäväkin vähän paremmin jossain sovitussa aikataulussa.

Juuri nyt luvussa on yksi tosi kiinnostava kirja, josta pitää tehdä muistiinpanot ja joka puretaan iltaohjauksessa jo huomenna, joten taidan tästä pikkuhiljaa palailla sen pariin. Joten eipä tässä kummempia. Valoa pimeyteen kaikille!

Heli

perjantai 11. lokakuuta 2019

syksyisiä luontojuttuja yms


Heissan! Lokakuuta pukkaa ja mun eka opiskelumoduuli lähenee loppuaan. Olen viettänyt siihen liittyvien hommien parissa aikaa ihan kiitettävästi viime aikoina ja tehnyt muun muassa 5-minuuttisen videon YouTubeen (!). En olisi koskaan uskonut saavani sitä aikaiseksi, eikä se nyt mikään mestariteos olekaan, mutta kuitenkin video, jossa on siirtymiä, tekstejä, aloitus ja lopetus ja vielä vähän asiaakin siellä välissä. Juhuu!! 

Palautin tuon video-tekeleeni eilen ja nyt mulla onkin palauttamatta enää raportti, joka sekin kyllä on jo vaiheessa, mutta joka silti vaatii vielä aika paljon puuhaa. Ensi viikolla meillä on periaatteessa lomaviikko koulusta, mutta ei se minun elämässä tunnu yhtään missään, samalla tavalla olen kotona pakertamassa rapsaa valmiiksi ja käyn sen yhden työpäiväni ensi viikollakin, kuin tähän asti. Seuraava viikko (43) onkin sitten moduulin viimeinen ja silloin on oltava rapsa palautuskunnossa.


Viime viikonloppuna oli ihanaa ohjelmaa, kun kävin tapaamassa vanhoja ystäviäni. Olen asunut yläasteen ja lukion aikaan Ruovedellä muutaman vuoden ja täytyy häpeäkseni tunnustaa, että koskaan ei tullut käytyä Helvetinkolulla, joka on sentään aika hieno paikka. Nyt korjattiin tämä tilanne ja käytiinkin lauantaina kävelemässä muutaman kilometrin lenkki siellä. Kyllä oli kaunista! ♥

Loppupäivä ja -ilta sitten saunottiin ja syötiin pitkän kaavan mukaan, sekä ihailtiin yhden ystävän uutta kotia, joka sijaitsi ihan mahtavassa paikassa järven rannalla. Koska ollaan keski-ikäisiä, mentiin nukkumaan jo ennen puolta yötä... Aamulla heräsin ensimmäisenä ja kyllä oli upeat näkymät ihastella olohuoneen isoista ikkunoista avautuvaa järveä, voi onnen huokaus sentään! (Eikä ollu krapulaa, mikä oli myös ihanaa!)


Samalla reissulla, jo kotimatkalla tosin, käytiin yhden ystäväni kanssa katsomassa myös Ryövärinkuoppaa, jonne sieltä minun silloisesta kotoani Jäminkipohjasta ei ollut edes matkaa kuin muutama kilometri... enkä siis sielläkään ole koskaan aiemmin käynyt. Ihmettelen kyllä, miten vähän on siihen aikaan mikään luontojuttu kiinnostanut. Mielenkiintoinen paikka oli sekin ja voi että, miten kirkasta vettä siellä pohjalla olevasta lähteestä tuli!

Tuolla kuopan läheisyydessä olisi ollut myös majavapato. Miten sekään ei mua nuorena yhtään pätkän vertaa kiinnostanut?? En ole nähnyt majavaa enkä mitään sen tekeleitäkään koskaan!! Me ei nyt sinne sitten kuitenkaan menty, koska ei oltu oikein varauduttu vaatteinemme mihinkään patikointiin (=palelsi). Toisella kertaa sitten! 



Tunnustettakoon nyt sitten vielä sekin, että en ole koskaan käynyt myöskään Siikanevalla, joka myöskin oli ihan siinä kotikulmilla... Sanana tuo koko Siikaneva tuo mulle ihan ekana mieleen vain armeijan varikon, joka siellä sijaitsee. Nuorena en suunnilleen varmaan edes ajatellut, että tollanen suo voisi olla jotenkin tosi hieno ja kiinnostava paikka nähdä. Voi huokaus...

Käytiin nyt ihan pikaisesti tuon kyydissä olleen ystäväni kanssa vain siinä pitkospuiden alkupäässä kurkkaamassa suota (ja syötiin yhdet karpalot). Suunniteltiin, että voitaisi seuraavalla kaveritapaamisella (tästähän tulee tietenkin vuosittainen tapa!) käydä kiertämässä tuolla suolla sellainen vajaan 10 kilometrin mittainen lenkki. Odotan innolla!!


No, mun aika on siis muutoin mennyt lähinnä tässä kotona kökkiessä. Pari kertaa olen käynyt siellä alueella, mitä mun raporttini käsittelee. Olen kävellyt ees ja taas, rämpinyt läpi mitä tiheimpien risukoiden ja kivikoiden, ja tutkaillut niin maaperää kuin kalliotakin, puhumattakaan kasveista, mitä siellä missäkin kasvaa. Olen ottanut valokuvia ja videokuviakin sieltä niin paljon, että kuvatiedostot varmaan kohta poksahtaa niiden määrästä. 

Vaikka tuo raportin aihepiiri ja asia on sellasta, että periaatteessa osaan sen, niin kyllä vaatii miettimistä, että saan kaiken tarvittavan raporttiini tiiviisti, mutta kuitenkin tarpeeksi informatiivisesti (sallittu sivumäärä on pieni, asiaa on paljon!). Eniten mulle tuottaa päänvaivaa ja harmaita hiuksia se, että eka kertaa ikinä mun pitäisi laittaa kaikki käyttämäni lähteet tosi virallisesti sinne raporttiin. Aiemmin ne on vaan olleet listassa lopuksi, nyt pitää olla kaiken maailman vuosiluvut, julkaisijat jne. myös ja ihan tietyllä kaavalla kirjoitettuna ja tietenkin aakkosjärjestykseen ja vuosiluvut huomioiden myös. Ehkä mä saan ensi viikon aikana kaiken paikoilleen, luotan siihen kyllä.

  
Heh, kuvien perusteella luulisi, että mä en juuri muuta tee kuin luonnossa vaeltelen kaiket päivät. Totuushan kuitenkin on, että kotona mä yleensä olen neljän seinän sisällä tietokonetta naputtelemassa tai kirjaa lukemassa. Viime aikoina on onneksi ollut noita ulkoilujuttujakin ihan mukavasti ja on voinut ihastella noita haavan ja vaahteran lehtiä ja niiden värikkyyttä ihan olan takaa. Tänään on harmaata, mutta aurinkoisina päivinä en kyllä tiedä mitään niin kaunista näkymää kuin keltaisena ja punaisena loistavat puut! ♥

Tämän illan ohjelmassa mulla on lapsenvahtina toimimista, kun mummon pikkumuru tulee tänne. Saas nähdä, jäisikö ihan yökyläänkin! Eipä muuta kun mukavaa syksyistä viikonloppua kaikille!

Heli