torstai 19. maaliskuuta 2020

rauhaisaa / tylsää elämää kriisin keskellä


Elämme eriskummallista ja historiallista aikaa. Tuntuu jotenkin ihan uskomattomalta, että niin monet paikat on kiinni; harrastuspaikat, kirjastot, jopa koulut, puhumattakaan Suomen rajoista!! Pikkiriikkinen virus on näyttänyt maailmalle närhen munat.

Omaan elämään tilanne ei juurikaan vaikuta enkä päivittäisessä elämässä huomaa oikein mitään eroa. Olen joka tapauksessa lähinnä vain kotona. Opiskelen etänä ja olen käynyt töissä vain päivän viikossa - se tosin on nyt katkolla, enkä tiedä, milloin on seuraava työpäivä, mutta sekään ei elämääni hetkauta suuntaan taikka toiseen. Mies käy edelleen töissä päivittäin, tosin ilmeisesti yt:t on tulossa.

Jos nyt jotain eroa on vaikkapa parin viikon takaiseen elämääni, niin tyttö on kotona, koska hänenkin koulunsa luonnollisesti siirtyi etäopiskeluun, eikä hän näin ollen majaile nyt opiskelupaikkakunnalla vaan kotona. Toinen muutos omalla kohdallani on se, että jumppa ja kuntosali sulkivat ovensa, mikä on tällä hetkellä varmaankin ainoa asia, mikä arjessani on selkeästi muuttunut ja mikä itseäni on harmittanut.


Tilanne on ilman muuta monella tapaa surullinen. Ihmiset sairastuu ja jopa kuolee. Yritykset on vaikeuksissa, ihmisiä lomautetaan tai työt loppuvat kokonaan. Pienet yritykset ne vasta kärsiikin. Ymmärrän myös harmituksen, jos ihmiset on varanneet reissuja, odottaneet niitä, järkänneet elämänsä - ja sitten kaikki meneekin alta. Ihmiset on paniikissa ja hamstraa kaupasta (mielestäni kyllä aivan turhaan, mutta mikäs minä olen ketään tuomitsemaan). Tilanne on ulkomailla vielä Suomen tilannetta kaoottisempi. Rankkaa on katsoa uutisia kieltämättä.

Mutta en voi olla olematta myös iloinen sen puolesta, joka tässä voittaa: luonto. On aivan ihana asia, että lentoja perutaan ja autoilu vähenee. Luonto kyllä kiittää! Elän myös hartaassa toivossa, että tämän kriisin aikana ihmiset jotenkin huomaisi, mikä on oikeasti tärkeää. Ei reissaaminen, tavaroiden ostelu ja muu turhuus, vaan se, että on katto pään päällä ja ruokaa. Ja läheiset ihmiset turvassa. Hitaampi elämä, vähemmällä pärjääminen. Mutta nähtäväksi jää, mitä tuleman pitää.


Luonnosta puheen ollen, myös sen suhteen on meneillään erikoinen ja erilainen aika. Kaikki on niin aikaisessa. Lunta ei ollut talven aikana meidän suunnalla kuin hetkittäin ja silloinkin vain vähänlaisesti. Nyt ollaan maaliskuussa ja olen nähnyt täällä meillä jo töyhtöhyyppiä ja ekan leskenlehden (jo varmaan yli viikko sitten) sekä kuullut kiurun lievertelyä pellon yllä. Olen nähnyt myös joutsenia sekä hanhiparven. Kärpäsiä on jo ikkunoiden välissä, pajunkissojen aika alkaa olla lähes jo ohi ja sireenipuskissa näkyy silmuja. Paksuja toppahousuja ei ole tarvinnut kertaakaan eikä meidän tietä tai pihaa ole aurattu ollenkaan. Onkohan tänä talvena päässyt yhtään kertaa hiihtämään tai saatu luistinratoja jäädytettyä? Autossa on ollut nastarenkaatkin pääasiassa ihan turhaan.

No, kevät tuntuu jo nyt vahvasti ilmassa, vaikka välillä onkin vielä pakkasta tai luntakin saattaa vähän sataa. Linnut laulelee jo paljon, päivät on pidempiä, valo on kirkkaampaa ja ilmassa tuoksuu kevät selvästi. Luonto mukautuu tilanteeseen eikä välitä hittojakaan siitä, miten mylläkässä maailma on tällä hetkellä!


Omaa elämää ohjailee lähinnä opiskelut. Ne etenee, juuri alkoi kevään viimeinen moduuli, joka sisältää ympäristötekniikkaa ja enkkua. Näyttää siltä, että työtä tulee riittämään niiden kanssa taas aamusta iltaan. Tänään olen tulostellut materiaaleja ihan urakalla - mä tarviin ne paperisena nenän eteen, en kykene opiskelemaan pelkästään tietokoneen ruutua tuijottaen. Ekat iltaohjaukset on olleet ja eka tiimipalaverikin on pidetty. Meillä on kaksi ryhmätyötä, jotka tehdään tiimin kanssa. Sen lisäksi on yksi parityö. Enkku tehdään myös ryhmissä (mun kohdalla eri porukkaa kuin muissa tehtävissä). Sitten on vielä jonkun verran itsenäisesti opiskeltavia asioita. Että juu, ei tule vapaa-ajan ongelmia.  

Edellisen moduulin lähipäivä ehdittiin juuri käydä koulussa ennen tämän hässäkän alkua. Paljon työtä, stressiä ja jännitystä tuottanut ruotsin tentti sujui yllättävän hyvin; kirjalliset tehtävät oli helpompia mitä pelkäsin ja suullinen osiokin sujui ihan jees.  Vielä ei ole tullut arvosanoja mistään moduuliin liittyvästä, mutta ehtiihän nuo. No, kyllä mä aina niitä oottelen, että tulisivat nyt jo... 


Kovasti on nyt joka tuutissa ohjeita siitä, miten voi hyödyntää kotona olemista. Viettää läheisten kanssa aikaa, nukkua paljon, rentoutua... Hah!! Onkohan ne hienojen mietelauseiden rakentelijat ollenkaan ajatelleet, että monelle ihmiselle tämä on melkoinen setti suoriutua, kun kotona on yhtä aikaa etätyöt (mahdollisesti molemmilla puolisoilla) tai mahdollisesti vaihtoehtona suuri huoli rahatilanteesta alta menevien töiden vuoksi, (pienet) lapset poissa hoidosta tai etäopiskelemassa (eli vanhemmat valvoo, että opetus hoituu) ja sitten on vielä vaikkapa omat etäopiskelut siihen päälle. Tosi rentoa, jep! Itsellä ei tuota tilannetta tosin ole (lapsikin on jo 18v ja saa luvan hoitaa opiskelunsa ihan itse), mutta tiedän ihmisiä joilla on. Tsemppiä vaan heille!

Toinen asia on sitten se, että jos on jo muutenkin tosi paljon kotona, kuten vaikka itse olen, niin on oikeasti harmi, kun se vähäinenkin kodin ulkopuolella tapahtuva aktiviteetti (kuten mulla jumppa ja kuntosali) peruuntuu. Ymmärrän oikein hyvin tämän tilanteen, mutta itseni puolesta kyllä harmittaa, että mun hyvin alkanut liikuntainnostus meni sitten heti jäihin. Mä tunnen itseni ja tiedän, että en tule saamaan minkäänlaista kipinää vaikka johonkin nettijumppaan. En tule nostelemaan kahvakuulaa tai hyödyntämään "lisääntynyttä vapaa-aikaa" (eihän sellaista ole!) olemalla enemmän ulkona esimerkiksi koiralenkillä. Ehei, mä istun koneella aamusta iltaan, koska opiskelut...

★ ★ ★ ★ ★

Tämmöistä tänne ja tää on tätä nyt. Mitä teille kuuluu? Onko korona vaikuttanut elämään? Voikaahan hyvin, peskää käsiä ja pysykää terveenä!

Heli

torstai 13. helmikuuta 2020

kun ei vaan ole aikaa


On tämä hullua. Joku aika sitten valittelin, että kuolen tylsyyteen ja tekemättömyyteen täällä kotona. Nyt on sellainen olo, että ei vaan ole aikaa mihinkään kivaan. Siis kuten vaikka blogin kirjotteluun. Aina kun tekis mieli tänne jotain nakutella, ajatuksiin tunkee vaikka miten monta muutakin "tärkeämpää" tehtävää. Kuten vaikka koulutehtävät. Just nyt tälläkin hetkellä mun kyllä pitäisi väkertää kasaan tämän viikon ruotsin tehtävää, tai edes kuunnella muutama luentotallenne. Puhumattakaan siitä, että koira on lenkittämättä. Huoh.


Kulunut kuukausi on kyllä ollut erittäin täynnä kaikkea. Ja säiden suhteen hyvin vaihtelevainen. Välillä sataa vettä täysillä. Sitten onkin pakkasta ja jopa lunta. Meidän piha on vuoroin järvi ja vuoroin luistinrata. Autot ajetaan jonnekin ihan muualle kuin sinne, missä niiden paikka on, jottei a) niihin mennessään tarvitse uida tai b) jottei ne jäädy sinne luistinrataan kiinni. Molempia on tapahtunut, joten ollaan vahingosta viisastuneita.


Tuossa kuvassa on meneillään luistinrata-vaihe. Tällä hetkellä pihalla on ennemminkin järvi, joka on tosin jo vajentunut vesimäärältään verrattuna pahimpiin aikoihin. Pahin on ehkä se järven ja luistinradan yhdistelmä, joka on todella pirullinen! Eli siis pohjalla jäätä, päällä 5cm vettä. Sinne en tahtoisi lippoja heittää, joten kulkureitit on aina sen aikana valittava aika tarkkaan.


Kuluneen kuukauden aikana olen käynyt kaksi kertaa leffassa. Ensin käytiin tyttären ja mummon murun kanssa katsomassa Frozen. Me aikuiset haluttiin nähdä se ihan yhtä paljon kuin 5-vuotiaskin. Kyllä oli ihana! ♥ Sitten käytiin miehen kanssa katsomassa Teräsleidit. Se oli oikein hauska, ääneen käkätettiin välillä. Suosittelen todellakin, molempia! 


Suuri surukin tähän kuukauteen on mahtunut. Tämän meidän pikku palleron sisko lähti viimeiselle matkalleen. Se oli minun kaikista kasvateistani ihan ekana syntynyt, omin käsin maailmaan autettu. Se sairastui äkillisesti ja niin vakavasti, ettei mitään muuta ollut tehtävissä, kuin päästää se pois. Olen kiitollinen sen omistajille hyvästä kodista, jonka sille antoivat, ja siitä, että sain käydä sen vielä hyvästelemässä, vaikka olihan se tosi, tosi surullista. Ehkä se nyt kirmaa siellä jossain emonsa (eli minun kaikista rakkaimman koirani) kanssa. ♥ Toivottavasti tällä siskokoiralla on vielä ikävuosia edessään, vaikka alkaahan sillä niitä olla jo takanakin; se on nyt 12,5v. Se on silti edelleen tosi hyvässä kunnossa kaikin puolin, onneksi. Taisin ihan vahingossa valita pennuista itselleni parhaat geenit omaavan yksilön. ♥


Eläimistä puheen ollen, tuo meidän kissa juo parhaillaan vieressäni pöydällä olevasta MINUN kupistani vettä... ihan tuosta vaan, pokkana. Se tulee jatkuvasti mun ja tietokoneen väliin makaamaan, tai ihan vaikka vain edes mun hiirikäden päälle. Tai mun kirjan tai sudokuvihon päälle. Ihan mihin se nyt milloinkin kokee parhaaksi asettua... huoh. Välillä se ärsyttää älyttömästi ja sitten välillä mietin, että noh, ei tuokaan tuossa ikuisuutta ole... Kissalla on ikää nyt 15,5v, eikä sekään minusta vaikuta mitenkään vanhalta. Se edelleen hiirestää (ulkona ja sisällä...) ja eläinlääkärin tutkimuksessakin viime kesänä se todettiin ihan terveeksi. Ainoa, mitä en nyt oikein tajua on se, että se jostain syystä on alkanut satunnaisesti kakkimaan (JUU!!!) vääriin paikkoihin. Kuten vaikka mun ystävän petiin viime viikonloppuna... ja matolle. Olen tainnut nyt kolmeen kertaan pestä kyseisen maton ja lopulta päätettiin, että ei laiteta sitä enää lattialle ollenkaan. En ymmärrä. Se tekee tarpeensä myös hiekkalaatikkoon ja ulos. Miksi siis nyt myös matolle? Tai sänkyyn, mikä nyt oli jo kyllä aivan älytöntä...?? Hiekkis ei ole sen likaisempi kuin yleensäkään tms, joten se ei selitä asiaa ja nämä kakkailupaikat on tuolla yläkerrassa lähellä hiekkalaatikkoa. Onkohan siltä menossa muisti tai jotain...? "Mulla on vessahätä. Mihis mun pitikään mennä?" Pari kertaa sillä samaisella matolla oli ensin pissaa, mutta sittemmin se muuttui haiseviksi pötköiksi. Höh.


Olen harrastanut muutakin kulttuuria kuin elokuvia: olen käynyt myös kuuntelemassa musaa. Tuo edellä mainittu ystävä oli viikonloppuna kylässä ja hänen sekä mieheni kanssa käytiin kylillä. (Mentiin klo 18, tultiin kotiin klo 23. Minä ajoin autoa. Oikein sopivaa mulle.) Minä en koko tapahtumasta edes tiennyt, mutta valveutuneempi ystäväni oli tämän bongannut. Ystävä siis asuu Helsingissä ja tapahtuma oli täällä meidän kulmilla... Oikein kiva kun tuli mentyä, tykkään kunnon ryskeestä ja ryminästä ja sitä oli tarjolla! Tämä bändi oli nimeltään Thy Kingdom Will Burn. (Mistä moinen nimi..?) Piti ihan tuolille kiivetä seisomaan ja katsomaan, kun takarivissä oltiin. Tuon bändin lisäksi oli muitakin bändejä, joista yksi oli ihan nou nou ja muut hyviä. Tuo oli kuitenkin mieluisin. Jeah!

Pitää muuten ehdottomasti alkaa kuskaamaan korvatulppia kassissa, koska nyt tungin nenäliinatolloja korviin, että vähän sai korvat armoa. Ja siis tiedoksi, että korvatulppien läpi kyllä kuuluu, mutta se pahin meteli suodattuu pois. Ja se on mulle tärkeää, koska mun korvat tinnittää koko ajan jo valmiiksikin, ja kovat äänet sattuu mun korviin. Noi omatekoiset tulpat auttoi kyllä myös, mutta kunnon tulpat olis paremmat.


Se pitää vielä kertoa, että mä olen saanut itseni liikkeelle. Siis oikein HARRASTAMAAN liikuntaa!! Kävi sillä tavalla, että meidän naapurissa oli juhlat. (Joista toivuin noin viikon, mutta ei siitä sen enempää, köh köh. No, tulipahan juhlittua. Never again...) Siellä oli paljon tuttuja ja tuli sitten puheeksi jotenkin se, että täällä meidän kylällähän on aktiivinen naisvoimistelijoiden porukka, joilla on joka viikko jumppaa sekä kuntosalitreenit. Ja niin sitten lähdin mukaan sinne (tosin vasta sen viikon kestäneen toipumiseni jälkeen). Nyt olen sitten reippaasti jumpannut joka maanantai puolitoista tuntia (lähes kuolin viimeksi, kun ohjelmassa oli ensin 45min tanssimixiä ja sitten 45min steppilautaa...) ja kuntosalilla käynyt kerran. Harmittavasti mulla on usein sen kuntosalin aikaan just joku etäluento, joten sinne en joka viikko pääse... mutta koitan parhaani mukaan kuitenkin nyt liikkua aina kun vaan voin. Olen aika innoissani tästä! Ja kunhan alkaa taas iltarastit, koitan mennä sinnekin ahkerasti - eikä pelkästään siksi, että kesän Jukolan viestiin on jo ilmoittauduttu...


Jaaha. Ei auta, nyt on tehtävä jotain muuta. Siivottava nuo kukat pois, käytettävä koiraa lenkillä, tehtävä se ruotsin tehtävä... Illalla sitten kuntosalille ja huomenna onkin hela dagen (hej, alan jo ajatella ruotsiksi!) aamusta iltaan asti koulujuttuja, eli siis etäluentoja. Ei nyt ihan kivointa, että myöskin perjantaina illalla klo 18-20 on venyttävä ja vanuttava netissä luennolla... vielä ystävänpäivän iltana, etenkin kun meidät kutsuttiin illaksi tuonne kylille. Ja aiheenakin on vielä jotain sellasta kuin työlainsäädäntö, voihan morjens. No, ei voi mitään. Ehkä sitten sen jälkeen lähdemme jonnekin. Hyvää ystävänpäivää joka tapauksessa teille kaikille jo vähän etukäteen! ♥ En kuitenkaan ehdi tänne sitä huomenna toivottelemaan, ja jos tätä tahtia näitä tekstejä syntyy, voinkin seuraavaksi toivotella jo hyvää pääsiäistä... =D 
   
Kuis teillä menee?

terkuin Heli

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

aina vaan yhtä epäselvä tulevaisuus


Opiskelu jatkui taas eilen, kun illalla oli vajaan parin tunnin nettikokoontuminen, jossa kerrottiin uuden moduulin jutut. Aloitus oli sekavaa, kun oli kaiken maailman ryhmiin jakaantumiset, uuden projektin esittely jne. Tänään sitten vasta aloin kunnolla katsella, mitä nyt oikein onkaan edessä.

Tässä moduulissa on myös ruotsin osio ja se ihan lievästi (=paljon) kauhistuttaa mua. Mun edellisistä ruotsin opinnoista on nimittäin jo tovi aikaa. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1991, jonka jälkeen luin kieliä (ruotsi, enkku, saksa) vuoden kansanopistossa, olikohan vuonna 1992 tai 1993. Merkonomi-opinnoissa oli myös jonkin verran ruotsia (siitä valmistuin vuonna 2015). Näiden nykyisten opintojen alussa tehtiin kirjallinen tasokoe, josta sain yllätyksekseni niinkin hyvän tuloksen kuin (muistaakseni) 87/100, joten mun ei tarvinnut osallistua valmentavaan ruotsiin ollenkaan. (Hihittelin siellä itsekseni, että noniin, nyt menee kyllä niin arpomalla ja penkin alle tämä testi... mut ei se sit mennytkään.) Nyt, kun tämä pakollinen kurssi sitten on edessä, olen kuitenkin ihan kauhuissani!!

Mua ei niinkään kauhistuttaisi, jos kyseessä olisi vain jotain kirjallista puurtamista. Olen yleensäkin parempi sellaisessa, kuin "livenä". Mutta ehei, meidän pitää nyt väkertää jotain esittelyvideoita (itsestä, omasta osaamisesta jne) ja ties mitä... eikä tuo ammattisanastokaan välttämättä ihan helpointa ole, enkä (laiskuuttani) saanut itsekseni niitä valmentavan ruotsin juttujakaan katseltua läpi, vaikka olin niin ajatellut aiemmin. Tämän moduulin lopussa on ruotsista tentti, sekä kirjallisena että suullisena, voi apua!! Luultavasti itken silkasta kauhusta siinä kohtaa, ja unohdan joka ikisen sanan, mitä ehkä voisin osata muuten...


Oikeasti mua tosi paljon ärsyttää, kun kaikki on nykyään niin hemmetin digiä. Meidän pitää mitä ilmeisimmin kerätä itsestämme joku ePortfolio. Katselin sen ohjeistuksia, ja voi itku sentään... Siellä on mm. että pitäisi tehdä itsestään LinkedIn-profiili, verkostoitua muiden kanssa, tyrkyttää osaamistaan sinne ja tänne ja mitä lienee vielä. Ongelma: en MISSÄÄN TAPAUKSESSA halua tehdä tuollaisia profiileja itselleni!! (Kieltäydyin tästä samaisesta kunniasta jo yhdessä aiemmassa tehtävässä syksyllä... siis luomasta sinne profiilia.) 

En ihan totta kaipaa/halua mitään verkostoja tai muuta sellasta. En oikeastaan tiedä edes, mitä ihmettä teen koko ammattikorkeassa, kun oikeasti haluan vaan elää pientä elämääni pienessä piirissäni. En kaipaa mitään virkoja ja johtotehtäviä todellakaan, en halua 40-tuntista työviikkoa, en halua olla joku vastuullinen asiantuntija, jonka odotetaan tietävän kaikesta kaiken. Apua!!


Tämä itsensä ja paikkansa etsiminen on oikeasti todella raskasta hommaa. Mä niin paljon mieluummin siivoan kaappeja kuin rakentelen jotain ePortfoliota. Paljon mieluummin mietin, miten voin kuluttaa mahdollisimman vähän, kuin kokoan itselleni verkostoja, joilla pääsisin kenties johonkin vaativampaan työtehtävään sitten joskus. (Työ, jossa voisin kuvitella olevani, olisi jotain sellasta, missä opastaisin ihmisiä kuluttamaan henkilökohtaisessa elämässään vähemmän... mutta onko sellasta työtä olemassakaan?) 

Mä en halua elämässäni varsinaisesti "saavuttaa" mitään kultaa ja kunniaa. Ennemminkin haluaisin todella vaan elää sillä tavalla pienesti, halvasti, ekologisesti ja vastuullisesti, että voisin olla edes suht hyvällä omallatunnolla siitä, että olen yrittänyt parhaani sen eteen, että tämä maailma jotenkin pelastuisi. Eli tässä siis on melkoinen ristiriita, koska toisaalta noissa opinnoissa opin nimenomaan kestävän kehityksen asioita ja sitä maailman parantamista, mutta toisaalta noi tuollaset itselleni tosi vastenmieliset digi-jutut ja kaiken maailman kielikurssit tuo mulle ihan paniikin!! Väistämättä myös mietin, että miksi kiusaan itseäni näillä jutuilla, näillä opinnoilla... miksi revin kauheeta stressiä siitä, miten nämä menee, jos ei mulla ole edes mitään selvää tavoitetta, miksi tätä teen??

Ja kyllä, monta kertaa tulee mieleeni ajatus: mulla oli vakituinen työpaikka. Sanoin itseni irti ja lähdin kohti.... jotakin. Mitä jotakin?? En tiedä vieläkään... Juuri nyt on päällimmäisenä tunne, että tekisi mieleni heittää hanskat naulaan koko opiskelun kanssa. Mutta enhän mä sitä tee, vaan koitan pakertaa askel kerrallaan kohti... mitä? Valmistumista?? Ja mitäs sitten sen jälkeen?


No, katsotaan, miten tässä ajan myötä käy, eihän mulla ole vasta kuin yksi syksy opiskeluja takana (ja paljon vielä edessä). Löytyykö se oma kutsumus jostain vielä, vai onko tämä oikeasti loppuikäni tätä samaa jahkaamista, asiassa kuin asiassa. On se kuitenkin jotenkin tosi surullista, kun ei vain sitä omaa paikkaa tässä maailmassa meinaa löytää mitenkään, vaikka miten kovasti yrittää. Mitähän tapahtuisi, jos vain lakkaisi yrittämästä? Nyt ainakin koitan vain mennä päivä, tehtävä, moduuli kerrallaan eteenpäin. Siinä samalla sitten vaikka odottelen ihmettä, hah. 

Heli

PS. Kuvissa leipomuksia, joihin intouduin, kun purkasin tuon kaapin sisältöä ja ajattelin, että pitäisi päästä eroon siitä ja tästä ja tuostakin aineksesta...

tiistai 7. tammikuuta 2020

matka Repovedelle (ja omaan mieleen)


Mä olen tosi paljon kotona. Liian paljon. Ja useimmiten yksin. Olen huomannut aina aika ajoin, että tämä yksin oleminen, tekemisen puute ja puhumattomuus tekee mut pikku hiljaa hulluksi! Luulen, että jos mulla olisi edes jotakin järkevää puuhaa sekä tietenkin juttuseuraa kotosalla, aika kuluisi eri tavalla. Nyt ei ole, joten päivät on järkyttävän pitkiä ja tylsiä. Koitan keksiä itselleni puuhaa, mutta kun en vaan keksi. Täällä on siistiä, ei ole pyykkiä, ei tiskiä, ei mitään. Kaappien siivous, niin ihanaa kuin onkin, on myös ihan väkisin väännettyä hommaa, koska kaapeissa ei ole mitään siivottavaa. Kirjoja kyllä luen ja satunnaisesti niitä sudokujakin teen, mutta ei hyvänen aika niitäkään koko aikaa jaksa. Koiraa lenkitän, mutta ei sekään mikään kokopäivähomma ole. Opinnotkin on nyt lomalla.


Muutin tänne paikkakunnalle aikanaan miehen perässä, enkä tuntenut täältä ketään muuta. Mies on mua 8v vanhempi, eikä mikään sosiaalisuuden huippu, joten hänelläkään ei ollut ihmeemmin mitään kaveripiiriä, jonka kanssa olisi hengailtu ja josta olisin saanut omia kavereita. Lasten kautta tutustuin jonkun verran ihmisiin, mutta ei siltäkään ajalta oikein ketään tosi hyvää kaveria jäänyt. (Yksi kyllä, mutta tavataan ihan tosi harvoin.) Myöskään työelämästä tai opintojen parista ei ole jäänyt ketään hyvää ystävää lähistölle, enkä ole oikein mitään täällä edes harrastanut. Mun tuttavapiiri on siis tosi pieni, eikä todellakaan mitään iltalenkkiseuraa ole tarjolla mistään. En myöskään keksi, mitä voisin harrastaa, joten mun aika todellakin menee ihan vaan täällä kotona kaiket päivät ja illat. Plääh.


Mun koiralenkitkin on siis lähes aina yksinäisiä. Olen lukemattomia kertoja koittanut pyydellä, että mies lähtisi mun kanssa kävelemään, mutta se ei tykkää siitä yhtään. Jos joskus harvoin se suvaitsee seuraksi lähteä, se lähinnä raahautuu perässä, joten mieluummin menen sitten yksin, koska ei se yhdessä kulkeminen ole oikeasti yhtään kivaa, jos toinen on siellä "pakotettuna". Meillä ei oikestaan ole juuri mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita tai suuremmin mitään puhuttavaakaan, joten samapa tuo, vaikka lenkkeilen yksin, vaikka se sinänsä harmittaakin. Miehellä on autotallinsa, jossa se haluaa viettää aikansa (toinen ajanviettotapa on sohvalla lojuminen), ja siellä on myös jatkuvasti miehen kavereita, joten... olen yksin. Ja olen kyllä tästä aika ajoin todella, todella tympääntynyt.


Sunnuntaina oli kiva pikkupakkanen ja mä ajattelin, että olisipa kiva lähteä pitkästä aikaa käymään Repovedellä. Kysyin miestä mukaan, mutta "yllättäen" ei ollut minkäänlaista intoa sillä lähteä mukaan... ja kuinka ollakaan, ne kaveritkin just taas pölähti meille. (Taas. Ihan sama, onko pyhä vai arki, aina täällä on väkeä.) Kun tytärkään ei halunnut lähteä mun kanssa, ajattelin lopulta, että saakeli sentään, pärjään minä yksinkin. Pakkasin repun ja otin koiran mukaan ja lähdin (ovet lievästi paukkuen) matkaan.


Reissu oli yksi parhaimpia reissujani ikinä. Menin just niin kuin halusin, sitä tahtia kun halusin, sinne minne halusin. Ei tarvinnut tehdä kompromisseja tai miellyttää ketään, eikä myöskään pahoittaa mieltään yhtään mistään. Sain jutella kenen kanssa halusin - ja olikin kyllä tosi kivaa juttuseuraa tulistelupaikalla - ja just niin pitkään kun halusin, vaikka ilta alkoikin jo hämärtää, edessä oli vielä tunnin tarpominen takaisin autolle pimenevässä metsässä, eikä mulla tietenkään mitään lamppuja mukana.


Paluumatkalla ilta todellakin pimeni. Loppumatkasta piti jo lähes hiipiä eteenpäin ja tuntui kunnon seikkailulta arpoa, mihin suuntaan polku milloinkin jatkui. Mun mieltä kuitenkin lämmitti ja valaisi valtavan hyvä mieli. Tunsin pitkästä aikaa, että olin saanut olla ihan oma itseni: iloinen, vilkas, seurallinen, sosiaalinen ja puhelias MINÄ, jonka kanssa se tulipaikalla oleva ihminen ihan selvästi mielellään jutteli, enkä se kotona yksin mököttävä tyyppi, jonka seura ei kiinnosta, jonka kanssa ei tarvii miettiä yhteistä tekemistä ja jonka voi aina huoletta jättää yksin, kun muilla on omia kavereita ja juttujaan.

Mietin aika paljon, tekisinkö jatkossakin reissuni yksin.

Heli
    

tiistai 31. joulukuuta 2019

vuosikatsaus 2019

Tänään on vuoden 2019 viimeinen päivä. Huhheijakkaa, niin se aika kiitää eteenpäin! Tässä tulee perinteinen vuosikatsaus paljon kaikenlaista sisältäneeseen vuoteeni.


Tammikuu. Lunta ja pakkasta. Alkukuu oli kotona tylsistymistä, kun koulussa ei vaan meinannut olla mitään järkevää tarjolla. Onneksi se siitä sitten virkistyi ja ohjelmassa oli mm. luonnonvaratuottaja-hommia sekä tähtitiedettä. Oltiin myös kipakassa pakkasessa pitämässä jotain mielestäni aivan turhaa opintoalojen esittelypäivää kaupungin puistossa - siellä oli lähinnä vain toisia opiskelijoita, eikä niinkään ulkopuolisia katsomassa koulutusmahdollisuuksia, mikä kai oli tapahtuman tarkoitus... Loppukuussa leikittiin vielä metsuria talvisessa metsässä. Kävin Helsingissä kaverini luona, käytiin vegemessuilla sekä katsomassa ihan mahtava musikaali Kinky Boots. ★


Helmikuu. Alkukuusta oltiin ihan saarroksissa kauheassa lumihangessa ja loppukuusta jo maa pilkisti lumen alta. Luin ihan älyttömän monta kirjaa, varmaan tuhansien sivujen verran. Tuskailin painoni nousua ja jalkavaivoja, joihin itse asiassa taisin tammikuun puolella saada pohjalliset. Kävin Jyväskylässä sukutapaamisessa perintöasioiden tiimoilta. Suunniteltiin luokkakaverini kanssa ulkomaan vaihtoa. Mietin vaatteitani ja niiden tilaa (eli sitä, miten paljon mulla on rikkinäisiä vaatteita...) sekä erilaisia ekojuttuja tekstiileihin liittyen. Meidän pikku pupuset oli kipeitä ja niiden loppu alkoi vääjäämättä lähetä. Koulusta oli hiihtoloma, jonka vietin ihan vaan kotona. ★


Maaliskuu. Tässäkin kuussa saatiin paljon lunta vielä ja sitten taas loppukuusta oli maa paljaana osittain. Hankikannoilla kävelin pitkin peltoja koiran kanssa; se on kevättalvissa mukava juttu, kun lääniä riittää joka suuntaan reilusti. Lääkärireissuja oli monta niin itsellä kuin miehellä ja eläimilläkin. Puput piti päästää vehreämmille pomppimismaille ja surin myös koiran kuoleman vuosipäivää. Hommasin uuden passin ja ajokortin ja otin rokotuksia sitä ulkomaan vaihtoa varten. Suunnittelin myös opintojen viimeisiä harjoitteluita ja näyttöjä. Miehen kanssa käytiin hänen liittonsa järjestämällä risteilyllä. ★


Huhtikuu. Olin työharkassa ja järjestelin vaihtoreissua. Siivoiltiin pihaa ja purettiin pupujen aitaus pois. Pihasta kaadettiin iso koivu. Tyttären (asuntomessu)talo kuljetettiin tontille. Opetin kuopusta ajamaan autolla. Kävin aloittamassa suunnistuskaudenkin. Kuun lopussa sitten alkoi se jännääkin jännempi Saksan reissu luokkakaverini kanssa. ★

  
Toukokuu. Vapun vietin Saksassa rauhallisissa merkeissä. Päivät siellä harjottelussa oli tosi löysiä ja melkeinpä tylsiä, koska paljoa tekemistä ei kyllä ollut. Nähtiin kuitenkin paljon ihania paikkoja ja käytiin myös Belgian ja Hollannin puolella. Että sinänsä kyllä ikimuistoinen reissu ja mieluusti palaisin tuonne maisemiin vielä joskus! Kelithän meitä ei siellä hellineet; satoi ja oli viileää. Kotiin palattuamme kiirettä riitti. Olin kahviossa tavaranvaihtopäivillä (leivoin sinne hullun lailla) ja suoritin kolme näyttöä, joista kaksi vaati aika tavalla taustatyötä ja valmisteluja. Mutta hienosti ne meni ja kuun lopussa kävin pokkaamassa täyden rivin kolmosia sisältävän tokarin ja stipendin koulun päättäjäisissä, kun valmistuin luonnonvaratuottajaksi, luonto-ohjaajaksi sekä luonto- ja ympäristöneuvojaksi. Ai niin, ja myös yrttipoimijaksi. Sain perheeltä valmistujaislahjaksi uuden kännykän. ★


Kesäkuu. Paljon kaikenlaista! Kävin ammattikorkean pääsykokeissa. Kirmailin Jukolan viestissä, se oli mahtava reissu! Isäni kuolemasta tuli 20v ja käytiin yhdessä äidin, siskon ja veljen kanssa haudalla. Hellettä pukkasi ja tomaatit pukkasi myös vartta ihan urakalla. Naapurissa oli kesäiset 50v-juhlat. Tytön kamat kiikutettiin loman ajaksi koululta kotiin. Siivosin aittaa (kaikki ulos -tyyliin). Käytiin pienellä juhannusajelulla. Mies aloitti savupiippuremontin. Minä olin kotosalla, en ollut kysellyt kesäksi mitään töitä, kun en oikein tiennyt, miten kouluni loppuu. Loppukuusta sain tiedon, että olen päässyt opiskelemaan hakemaani paikkaan, jei! Kuopus sai ajokortin, joten urani ajo-opettajana tuli nyt päätökseen neljän opetetun lapsen jälkeen. Huh! Loppukuusta sain yllättäen myös työpaikan. ★


Heinäkuu. Paljon töitä, enemmän kuin olin oikeastaan ajatellut tekeväni (mulla on siis erittäin vapaa omavalintainen työaika). Mutta viihdyin kyllä. Töiden lisäksi ehdin käydä Maija Vilkkumaan ja Metallican keikoilla, yksissä häissä sekä monta kertaa asuntomessuilla, jotka olivat siis täällä meidän kylällä. Poika lähti inttiin ja sitäkin käytiin moikkaamassa (älyttömän hyviä ne munkit siellä!!). Pakastin mansikoita. Mulla oli synttärit, jotka vietin kuumeessa sohvan pohjalla. Ostin tosi kivat paljasjalkakengät, joilla tallustelinkin oikeastaan koko loppukesän. ★


Elokuu. Kuun alussa rakas Englannin ystävä tuli meille muutamaksi päiväksi lastensa kanssa. Käytiin mm. Repovedellä heidän kanssaan. Uudet Kestävän kehityksen opinnot alkoi lähipäivillä Forssassa. Oltiin yksissä sukulaisten juhlissa. Kuopus täytti 18v. Asuntomessujen päätyttyä päästiin testaamaan tyttären talon ihana poreallas. Kattoremontti alkoi. Mua valvotti öisin monenlaiset mietteet ja tulevaisuuden tuumailut. Syksy teki selvästi jo tuloaan. ★


Syyskuu. Ihan selkeästi syksyistä jo. Lempivuodenaikani, rakastan luonnon tuoksuja ja värejä syksyllä. Samoin sadetta ja sumuja. Koitin vähän laitella pihaa syksykuntoon, siirsin esimerkiksi ihan mätää mujua sisältävän kompostorin uuteen, parempaan paikkaan ja aloitin kompostoinnin taas kerran hyvässä uskossa uudestaan (opinkohan mä sitä hommaa ikinä...). Opiskeluhommia, paljon opiskeluhommia. Siivoilin kaappeja ja poistelin tavaroita, joita olen säästellyt "fantasiaminälle", jollainen en siis oikeasti ole, vaikka niin toivoisin. Mietin myös muuten kodin juttuja, mitä oikeasti tarvii ja mitä ei, ja miten haluaisin elellä (pienesti!). ★


Lokakuu. Kaunein kuukausi. Kävin alkukuusta moikkaamassa tyttökavereita, patikoitiin yhdessä Helvetinkolulla. Kotosalla nautin lähitienoon kauniista ruskasta ja myös opintoihin liittyen tuli oltua ihanassa syksyisessä luonnossa. Ensimmäinen moduuli tuli päätökseen ja huokaisin helpotuksesta, kun sain viimein palauttaa siihen liittyneen raportin. Olin yhden lähipäivän koululla. Ihastuin kovasti kuuntelemaan automatkoilla radiota. Loppukuusta satoi ensilumi, mikä oli todella virkistävä ja ihana juttu, vaikka eihän se lumi kauaa maassa kestänyt. Ensimmäiset glögit ja piparit piti silti saada saman tien! ★


Marraskuu. Alettiin varustautua talveen ja tilattiin polttopuita monta satsia. Tein opintojen toisen moduulin tehtäviä ahkerasti. Roikuin koneella muutenkin erittäin ahkerasti... liiankin. Kävin Ikeassa tyttären kanssa. Uusi sänky ja patja kotiutuivat. Alkukuun pienesti valaiseva lumihuntu oli pelkkä haave vain; koko marraskuu tuntui olevan yhtä pimeyttä, synkkyyttä ja vesisadetta (myös omassa päässäni). Valvoskelin öisin ja mietin elämääni. Poika sairasti keuhkokuumeen (toisen kerran tänä vuonna!) ja otin hänet meille toipumaan. Sen jälkeen oltiinkin sitten myös itse kipeitä jonkun aikaa. ★


Joulukuu. Opintojen toisen moduulin loppukiri vei puolet kuukaudesta. Oli niin mahtava tunne saada sekin lopulta pakettiin! Sitten koitin jotenkin orientoitua jouluun, mutta aika laimeat oli fiilikset. Kelit oli niin harmaita edelleen, jouluna ei ollut meillä lunta laisinkaan. Aatto vietettiin tyttären uudessa kodissa isolla porukalla. Joulun jälkeen pyörähdettiin Jyväskylässä kaikki muut, paitsi kotona sairastava mies. Tänään on sitten vuoden viimeinen päivä, eikä meillä ole illaksi mitään suunnitelmia. Siskon tyttö on täällä tyttären kaverina, he varmasti lähtevät nuoruuden innolla jonnekin juhlimaan, mutta itse varmaankin vietän illan kotona koiran kanssa (ja miehen). Juuri nyt maa on ihan pienen pienesti valkoinen, jokohan se talvi nyt oikeasti tulisi? ★

★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★

Kiitos juuri Sinulle seurasta kuluneena vuonna! Oikein onnellista uutta alkavaa vuosikymmentä ja vuotta 2020!

Heli

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

marras-joulukuun tapahtumia


Pitkästä aikaa täällä taas... Marraskuu meni ja kohta joulukuukin jouluineen kaikkineen. Tällä hetkellä mulla on opiskelusta ansaittu joululoma - opintojen toisen moduulin loppuun saattaminen oli melkoinen puristus, kun siihen kuului jos vaikka mitä tehtävää, raporttia ja debattia. Tällä kertaa tehtiin paljon tiiminä ja lopputulos oli kyllä mielestäni ihan hyvä, joten arvosanoja odotellessa nyt sitten vaan... Ekasta moduulista sainkin arvosanaksi 4 (asteikolla 1-5), joten olin tosi tyytyväinen tulokseen!


Marraskuussa saatiin meille viimein pitkään ja hartaasti odoteltu sänky!! Käytiin jo syyskuun lopussa koemakaamassa noita Porin Villa & Peite -sänkyjä Helsingissä ja pitkällisen harkinnan tuloksena valitsin meille sitten villa-luonnonkumi-patjan, täysvillaisen (Suomi-villa) petarin sekä myös uudet villaiset tyynyt (myös Suomi-villaa). Nämä saapui siis noin 7 viikon odottelun jälkeen ja olivat muuten aivan järkyttävän painavat!! En jaksanut edes tuota petaria itse kantaa yläkertaan... ja patjaa kantamaan tarvittiin miehen lisäksi naapurin mieskin vielä. Uusi sänkykin ostettiin samalla, ihan Ikeaa vaan - itse asiassa kovasti tykkäsin siitä, että tuo on ihan peruspuinen sänky, ei mitään huonekalulevyjä siis. Otettiin 140cm leveänä nuo patjat ja tuo sänky passasi niihin hyvin. (Nyt sitten vaan toivotaan, että Ikea-laatu kestää... jotenkin hiukka epäsuhtaiset kyllä olivat, rimpulasänky ja tonnin painoinen patja...)


Minähän ajattelin kovasti, että mun jatkuvat selkävaivat johtui meidän ikivanhasta joustinpatjasta ja tämä uusi sänky taianomaisesti poistaisi ne vaivat. Mutta ei, kyllä se on vaan heikko lihaskunto, mikä ne kivut aiheuttaa... Ja liiallinen makailu. Siis jos menen vaikka sänkyyn pötkölleen ja lukemaan jo ajoissa illalla, luen puoli yötä ja sen vuoksi sitten nukun aamulla pitkään (eli makailua tulee vaikka tuollaset 10-12h putkeen) olen aivan järkyttävän kipeä selästäni. Joten olen sitten vähän koittanut välillä jumpata selkä- ja vatsalihaksia, joita myös hieroja sekä jäsenkorjaaja säännöllisesti vatkaavat. Nyt tuo opintojen toinen moduuli oli jotenkin tietokoneella istuskelun kannalta ehkä hitusen helpompi ja toisaalta myös kävin ehkä vähän enemmän kävelyillä ja tein taukojumppaakin, joten siinä mielessä selkäkivut on olleet vähän vähäisempiä kuin alkusyksystä. Ja tietty toi hierontakin kyllä auttaa.


Kelit oli marraskuussa kyllä niin surkeita. Koko ajan vaan oli harmaata ja satoi vettä. Meidän koira kyllä tykkäsi... tämän näköisenä se aina välillä tuli ulkoa. Oikeastihan se siis näyttää tältä:


Joten voitte kuvitella, miten kovasti aina odotan syksyllä sitä hetkeä, kun maa jäätyy ja lumi tulee...


Täällä ei kyllä ole juurikaan lunta nähty. Parhaimmillaan on ollut tuollainen pienoinen kerros vain ja tuossakin kuvassa on suojakeli, vesipisarat puussa... 


No joo, ehkä ihan hiukan enemmän oli joulukuun alussa lunta ja ooh, jopa aurinko näyttäytyi muutamana päivänä! Heti kun vähänkin oli valoisampaa, oli oma mielikin pirteämpi - kyllä sillä valolla vaan todella on vaikutusta. Joulu meillä oli kuitenkin musta, tai vihreä, kuten yksi tuttu sanoi. Ihan siis plus-asteita ja täysin lumetonta.


Minä näpertelin itselleni kynttilöitä tuossa joku aika sitten. Olen mietiskellyt kynttilöiden kanssa, että en taida enää hommata itselleni mitään muuta kuin mehiläisvahakynttilöitä ja ehkä noita soijavahaisia, ja rullailinkin sitten kaikki loput mehiläisvahalevyt kynttilöiksi (täytyy varmaan piakkoin tilata uusi satsi vahaa!). Niistä on tullut mun ehdottomia lemppareita ja joka päivä palaa yksi kynttilä alusta loppuun - enempää en raaski kerralla poltella. Soijavahan kanssa olin vähän, että mihin nyt sitten tekisin niitä... ja keksin, että mullahan on noi Kastehelmen tuikkukipot ihan jouten (koska en välitä poltella enää nykyään tuikkujakaan...). Tein siis kynttilät suoraan niihin ja ihan kivoja tuli. Pari tein myös pieniin lasipurkkeihin ja yhden isompaan kynttiläkippoon. Kun noihin laittaa mukaan eteeristä öljyä (eukalyptus on ehdoton lempparini), ne on aivan tosi ihania poltettavia!


Joululahjojen kanssa olen kyllä vuosi vuodelta niukempi. Jotenkin se yletön ja aivoton shoppailu ahdistaa vuosi vuodelta vaan enemmän ja tänä vuonna se saavutti kyllä minun kohdalla ihan huippunsa. Eli siis minun antamat lahjat oli tänä vuonna seuraavanlaiset: 
  • 2-vuotiaalle tarpeeseen toivotut tossut (hoitopaikkaan) ja sukkia
  • 5-vuotiaalle itse tehty muovailuvaha ja puisia välineitä pakattuna metalliseen rasiaan (kuvassa; muovailuvaha on värjätty mustikkamehulla, tuli aivan upea "viuletti", kuten 5-vuotias itse sanoo)
  • 18-vuotiaalle tyttärelle kestovanulappuja ja kestosheiveri (olin tästä keksimästäni lahjasta ihan innoissani!! jotain tarpeellista ja tosi ekologista!)
  • 21-vuotiaalle pojalle toivomansa kylpytakki
  • 23-vuotiaalle pojalle + avokille mattoja, henkareita ja lakanoita, jotka hankin ja annoin heille jo marraskuussa, koska niille oli tarvetta
  • 24-vuotiaalle tyttärelle miehineen astioita, saivat ne myös jo marraskuussa, koska tarve niillekin oli jo silloin
  • äidilleni tuliaisiksi/joulumuistamiseksi puinen kahvimitta
  • kummilleni tyynyliina ja metalliset enkelikoristeet.

Lisäksi tein kimppaloton kymmeneksi viikoksi ja annoin siitä osat kaikille lapsilleni *suklaalevyn kera (yksi osa jäi itselle, eli jos rikastutaan, niin rikastutaan sitten koko porukka yhtä aikaa!). Ja todellakin: that's it. Pyrin siis antamaan vain ekologista tai muuten tarpeellista, ei krääsäleluja, mieluiten muovitonta, pakattuna ekologisesti jne. (ja toivomaan, että lotossa olisi onni myöten...) ja olen sen puoleen tyytyväinen näihin antamiini juttuihin. Vaikkakin.... kyllä mä soisin, että tämä lahjahömpötys oikeasti loppuisi kokonaan ja lahjoja voisi antaa mieluummin vaikka vain synttärinä.

*vinkkinä: suklaalevy on mielestäni parempi vaihtoehto kuin ne sinänsä ihanaa suklaata sisältävät rasiat, joissa kaikki on pakattu yksittäin paperiin. Suklaalevyn folion ja paperikääreen voi kierrättää ja jatkojalostaa, toisin kuin ne miljoonat karkkipaperit. Suklaalevyjäkin on onneksi vaikka mitä makuja nykyään ja tietty ihan paras olis, jos levy olis reilun kaupan suklaata... mutta ihan Fazerin sinisellä menin kyllä itse nyt.


Kyllä myönnän, että lahjattomuus mietitytti. Ihan siinä juuri ennen joulua meinasi iskeä sellanen "täytyisikö nyt sitten kuitenkin hankkia sille, tälle ja tolle vielä jotain"... Mutta en hankkinut. Edes miehelleni, koska ei sillä ollut millekään tarvis. (Ja mieshän siis ei lahjoja hanki lainkaan. Olen ehkä myös vähän väsynyt olemaan aina se, joka huolehtii nämä jutut...) Ennen joulua oli jotenkin niin ahdistava miettiä sitä tulevaa aattoa... ja ihan siis vain noiden lahjajuttujen takia. Toisaalta olen todella tyytyväinen, että en sitten sortunut mitään turhaa ja typerää hankkimaan. Enkä siis saanut itsekään kuin yhden lahjan, joka tuli kummiltani (olikin ihana lahja: pieni hamam-pyyhe, kynttilä ja palasaippua!). 

Äitini oli ennen joulua kovasti painottanut, että "ei lahjoja", joten olikin sitten yllätys, että siellä käydessämme hän tuikkasi käteeni lahjapussin (herkkuja, tuikkukynttilöitä ja servettejä). Aattoiltana saatiin myös vävypojan perheeltä yhteiseksi miehen kanssa lahjapussukka (ihana iso mehiläisvahakynttilä, pieniä pellavapyyhkeitä ja puinen pannunalusta). Olin näistä muistamisista kyllä tosi otettu ja sitten tietenkin harmitti, kun en ollut itse älynnyt heille mitään laittaa...


Joulukorttejakaan en laittanut yhtään tänä vuonna. Vietettiin aatto vanhimman tyttären uudessa kodissa isolla porukalla, joten myöskään koristeita en kotiin laittanut kuin ihan muutaman. En vain halua yhtään mitään laitella... en pidä tontuista, en enkeleistä, en punaisestakaan muuta kuin ihan pienesti vain (esim. tuon pöytäliinan ja valopuussani olevan kissakoristeen verran; noissa molemmissa on myös isosti tunnearvoa, koska liina on edesmenneen mummon luota ja kissan olen saanut rakkaalta ystävältä). Mulla palaa nuo ekan kuvan tähdet täällä kolmessa huoneessa ja ne on mielestäni erittäin riittävät (ja erittäin sopivat myös ennen ja jälkeen joulua), ulkoeteisessä on lisäksi kyntteliköt, jotka ehkä jo kohta sieltä poistan. Aivan riittävästi joulua oli täällä siis, etenkin kun lisänä oli vielä muutama hyasintti ja joulutähti. Kuusta ei ollut lainkaan ja annoinkin sekä kuusenjalan että -kynttilät ja -koristeet tyttären luo.

Meillä ei ollut oikeastaan jouluruokiakaan kotona, koska syötiin siellä tyttären luona. Meidän jouluruoka täällä kotona on ollut jo vuosia erittäin vähäsorttinen, koska ollaan päädytty laittamaan tarjolle vain sitä, mitä oikeasti syödään. (Ja pidän muutenkin yksinkertaisuudesta, kuten kuvan torttukahvitarjoilu varmasti antaa olettaa...) No, tällä kertaa mukana oli myös vävypojan perhe ja joulupöytä vastasi varmasti enemmän heidän tottumuksiaan alkuruokineen ja jälkiruokineen jne. Tarjolla oli siis vaikka mitä!! Mutta en minä sieltä silti syönyt kuin ne tavalliset: porkkanalaatikkoa ja perunamuussia (jotka muuten tein itse; meillä oli siellä nyyttäriperiaatteella nuo ruoat), herneitä, (itse tekemääni) seitanpihviä ja vähän salaattia. 


Tämä (vävypojan äidin tekemä) jälkkäri kyllä sitten kelpasi mulle (suklaan ohella) ihan useamman santsin verran: karpalokiisseliä ja kermavaahtoa. En kyllä muista aikoihin syöneeni mitään niin ihanaa!! Tämän voisin ottaa omaankin jouluuni jatkossa mukaan. ♥ Tosin tytär kyllä sanoi, että jos jatkossa aina vietettäisi tällaisia yhteisjouluja, mutta saa nyt nähdä... Minä kun en välttämättä siitä pukki-lahja-meteli-hässäkästä niin välitä. Toisaalta oli kyllä hirmu kivaa loppuillasta, kun pelattiin korttia porukalla - täällä kotona kun ei todellakaan peliseuraa ole. Joten olihan tuo ihan hauskaa vaihtelua näihin tylsiin yksinäisiin, puhumattomiin koti-iltoihin (mies joko autotallissa tai telkkaria tuijottamassa, minä yksin luen, teen sudokuja, tms.).


Eipä sitten säästytty taudeiltakaan joulun aikaan. Ensimmäisenä oli pieni 2-vuotias useamman päivän ajan ennen joulua jo kuumeessa ja kuulemma myös oli oksentanut. No, yhteen silti kokoonnuttiin, jonka jälkeen samaa tautia enemmän tai vähemmän poti ainakin neljä muuta henkilöä: 2-vuotiaan isä, 5-vuotias, 5-vuotiaan äiti sekä viimeiseksi vielä minun mies. Jospa se siihen sitten jäikin, en ole ainakaan uusista tautitapauksista kuullut.

Kuvassa muuten yksi minun "joulukoristeista" eli kalkkitussilla ikkunaan piirretyt "lumihiutaleet" tai mitä nuo nyt voisikaan imitoida. Idea on suoraan ryöstetty sieltä aiemmassa postauksessa mainitulta YuoTube-kanavalta. Näyttävät kyllä tosi kivoilta etenkin illalla, kun ulkona on pimeää eikä näe, että oikeasti siellä ei lunta ole oikein nimeksikään!


No eipä tässä kai sitten kummempia. Tai tuo on kyllä kumma juttu, tuo orava. Täällä näkyy aina silloin tällöin orava, mikä on oikeasti ihmeellistä, koska meidän talo ja "tilukset" on keskellä peltoa, eikä meillä ole kuin muutama puu koko tontilla. Tuoltako se siis peltojen yli tänne juoksee?? Olen viimeksi ihan pari päivää sitten nähnyt taas tuossa ikkunan takana telineillä oravan, joka itse asiassa vielä hyppäsi ikkunapellille ja kaapi tassuillaan ikkunaakin... ja siis siinä ikkunan sisäpuolella olivat sekä kissa että koira, kissa jopa aivan ikkunaa vasten sohvan selkänojalla! 

En tiedä, mikä kurren meidän pihaan houkuttelee, ehkä nuo pari suurta käpyrikasta kuusta sitten. Mutta vaaran paikka tämä sille kyllä on, koska vaikka meidän kissa on jo kohtalaisen vanha (15v), on se edelleen aika napakka saalistaja. (Yksi orava ainakin on myös saaliiksi päätynyt, valitettavasti.) Yksi orava oli myös pujahtanut avoimesta ovesta autotalliin, jonne se sitten oli oven taakse jäänyt ja aivan sekopäänä koittanut ikkunoista päästä ulos; ikkunalaudoilta oli tavarat tippuneet ja lopulta orava-ressukka oli varmaan kuollut silkasta kauhusta, se nimittäin sitten löytyi lattialta hengettömänä. Ihana on siis oravia nähdä täällä, mutta aina on pieni pelko, miten niiden täällä mahtaa käydä. Tai vaikka ihan vaan tuossa pellon ylityksessä.


Näihin kuviin ja tunnelmiin taidan nyt päättää. Ajattelin tehdä vielä parin päivän sisällä vuosikatsauksen tästä vuodesta 2019, itse tykkään niihin joskus aina palata, kun niistä saa pikakelauksena kuvan koko kuluneesta vuodesta.

Oikein mukavaa loppuvuotta kaikille!

Heli