perjantai 28. elokuuta 2020

ajatuksia

Olen varmaan aika monta kertaa maininnut, että mua kiinnostaa minimalismi ihan tosi kovasti. Seuraan useampaakin tubettajaa sen aiheen tiimoilta ja saan niistä valtavasti inspiraatiota omaankin elämään. No, mun elämä ei todellakaan siis ole sellasta, että mulla on vain kaksi vaatekappaletta ja juon vain seesteisesti teetä sen aikaa, mitä meditoinniltani ehdin. Nou nou. Mutta ajatus vain tarpeellisen omistamisesta on kyllä ollut vuosikausia mulle joku sellainen johtotähti, jota seuraan - oli se nyt sitten minimalismia tai mitä hyvänsä.

Kerroin aiemmin myös uusien vaatteiden hankkimisesta. Jeps, ostin jälleen muutaman lisää käydessäni kaverin kanssa Porvoossa. On aikoja, kuten vaikka toissayönä, kun koen osteluistani kauheaa syyllisyyttä. Pyöriskelin pari tuntia sängyssä saamatta unta ja samalla pohdin, mitä ihmettä varten mä oikein ostin niin monta uutta vaatetta, tulenko nyt sitten käyttäneeksi niitä kaikkia, tartteinko oikeesti niitä kaikkia jne jne jne. Sitten heitin seuraavana aamuna pari niistä uusista vaatteista päälleni ja olin ihan että mitä ihmettä mä nyt taas panikoin... 

Syyllisyys, voi voi miten vahva fiilis se onkaan! Mä mietin aika tuskissani sitä rahanmenoa, jota mun hankinnat aiheutti. Kuin myös sitä, oliko nyt millään muotoa ekologista touhua ostaa vaatteita nimenomaan uutena. Ja se vasta tuskastuttaakin, että tulenko varmasti nyt vaatteitani käyttämään. Mä olen tosi lyhyt ihminen ja noista uusista vaatteistani useampaakin taidan joutua vähän fiksaamaan (lyhentämään); tavoite olis kuitenkin, että varsinkin sen toimenpiteen jälkeen ne olisi kaikki mulla käytössä pitkään.


Jostain syystä siis nuo vaatejutut on nyt kovasti kalvaneet mieltä, vaikka edelleenkin ajattelen, että ne oli tarpeellisia hankintoja. On mukava mennä jonnekin, kun on kivat vaatteet päällä - pakko myöntää tämä, vaikka mielestäni en todellakaan ole sellainen ihminen, jolle vaatteet olis jotain tosi tosi tärkeää. Mutta mitenkäs sitten se "vain tarpeellisen omistaminen" ja uusien vaatteiden hommailu??? Oliko hankinnat enemmän tarpeeseen vai haluun hankittuja? No, oikeastaan molempiin.


Mä olen hautonut pidemmän aikaa mielessäni ajatusta jonkunlaisesta pienestä "sarjasta", jossa kirjoittaisin minimalismiajatuksia elämän eri osa-alueilta. En tiedä teistä, mutta minusta on tavattoman mielenkiintoista lukea (tai katsoa videoita) ihmisten elämästä minimalismiin liittyen. Kun katson ympärilleni meillä kotona, en välttämättä näkisi tätä mitenkään minimalistisena... mutta sitten, kun alan pureutumaan asiaan tarkemmin, niin koen kyllä omistavani aika monessa asiassa vain sen tarpeellisimman. Ja jos omistan enemmän, mietin jatkuvasti vähentämistä... 


"Ongelma" tässä omassa elämässä on se, että en asu yksin. (No, ei se ole ongelma sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta tavaroiden suhteen siis, kun en voi kuitenkaan ihan noin vaan päättää kaikkea, mitä meillä on tai ei ole.) Kun katson kaappeja, mietin esimerkiksi, että "sitku" tytär lähtee omilleen, lähtee kaapeistakin vaikka mitä pois, lähinnä siis kaikki hänen vaatteensa ja kenkänsä. Tai "sitku" saan joskus ehkä nämä opiskeluni päätökseen, lähtee kyllä saman tien kaikki niihin liittyväkin veks. Ja onhan täällä toki myös miehen tavarat jne. Tämä "sitku" onkin siis alkanut viime aikoina nostella päätään ja pistänyt miettimään, että hetkinen, eikös minimalismi (ja elämä ihan yleensäkin) ole enemmänkin sitä "nytku"-elämää?? Tai sillä pitäisi tehdä nykyhetki just parhaaksi hetkeksi, eikä niinkään ajatella menneitä tai tulevia.


No, mun "nytku"-elämä on sitä, että opinnot taas alkoivat ja hommaa niissä riittää. Takaraivossa kuitenkin kutkuttelee tuo minimalismista kirjoittelu, edes jollakin tavalla, joten voipi olla, että siihen asiaan liittyviä juttuja tänne tulen naputtelemaan. Ja mitenkä nämä vaatejutut nyt siis liittyy tähän asiaan? No siten, että ajatus on edelleenkin käydä se vaatekaappi läpi, poistaa kaikki turha ja säilyttää vain ne, joista oikein todella, todella tykkään ja joita tulen pitäneeksi. Ja siitä sitten aloittaisin tämän kirjoitussarjani, ehkä. Tosin vähän on sellainen tunne, että ei mun vaatekaappi nyt ole minimalismia nähnytkään, mutta no, katsotaan miten käy.

Miten on, kiinnostaako teitä minimalismi? Tai yleensäkin ajatus siitä, että omistaa vain tarpeellisen määrän?

Heli

tiistai 4. elokuuta 2020

vaatteet ja niiden vaikutus itsetuntoon ja koko elämään


Ostin heinäkuussa ennätyksellisen määrän (ja ennätyksellisellä summalla) vaatteita. Jollain tavalla tuntui suorastaan syntiseltä ostaa niin paljon nimenomaan uusia vaatteita (paitsi kengät olivat ihana löytö vintageliikkeestä, kuva tuolla alempana), kun yleensä en juurikaan ostele yhtään mitään ja suorastaan inhoan vaatekaupoilla käymistä. Plus että tietenkin koen suurta maailmantuskaa kaikesta turhasta ostelusta ja yleensä lähes mistä vain ostelusta, tiedostan vaateteollisuuden osuuden maailman jätevuorista ja muusta saastuttamisesta jne.


Vaatteeni ovat kuitenkin olleet mulle jo pitkään melkoinen tuskailun aihe. Ne ovat melko väsähtäneessä kunnossa, vanhoja, virttyneitä ja osittain myös "kutistuneet kaapissa". Vaikka olenkin yleensä lähinnä kotona ja kaikki tietää, että kotona voi notkua ihan missä rytkyissä huvittaa, on kunnollisten vaatteiden puute esimerkiksi kyläilyyn tai juhliin todella vaivannut mua ja saanut tuntemaan huonoutta ja suorastaan vihaamaan juhlia, koska mulla ei oikeasti ole mitään sellaista päälle pantavaa, jossa tuntisin oloni mukavaksi ja sopivasti pukeutuneeksi; yleensä mietin vain mielessäni selkämakkaroita, joita se hitusen liian pieni mekko ikävästi korostaa, tai miten tyylittömältä ihan muuten vaan näytän. No, eikä ne rytkyt kotonakaan nyt mitenkään erityisesti mieltä ylennä tai päivää piristä, tai saa oloa tuntumaan erityisen viehättävältä muutenkaan. En todellakaan ole mikään vaatteilla koreilija, mutta siis voisihan sitä nyt edes vähän joskus jotain yrittää, vaikka vain omaksi iloksi.


No, oikeastaan aika sattumalta osuin jokin aika sitten muutamaan putiikkiin, joiden vaatteet väreineen ja kuoseineen herättivät minussa suuria tuntoja - ja vaateostajan. Ostin lopulta (kahden eri päivän aikana ja useammasta eri paikasta) yhteensä kolme mekkoa, kolmet housut, kolme paitaa ja yhdet kengät. Vaatteet ja kengät maksoivat yhteensä yli 500€, mikä on oikeasti ihan järkyttävä summa, etenkin näillä minun tuloilla!! Kaikki vaatekappaleet ovat mielestäni kuitenkin suunnattoman ihania, suorastaan täydellisiä. Rakastan joka ainoaa, tunnen valtavaa iloa niistä ja koen itseni niissä kivasti pukeutuneeksi. Olin oikeasti ihan todella hämmästynyt siitä, että minä, joka hengailen aina leggareissa ja virttyneissä trikoopaidoissa (kuten tuolla ylemmässä kuvassa) ja olen alistunut siihen, että en vain osaa olla tyylikäs tai löydä itselleni sopivia vaatteita, näytänkin ihan kivalta tai jopa ihan oikeasti tyylikkäältä joissain vaatteissa!! Oli myös aivan ihanaa miettiä, miten jatkossa ei tarvitse tuntea sitä niin tutuksi tullutta huonommuutta tai epämukavuutta, minne sitten ikinä noissa vaatteissa menenkin. 


Vaatteiden tuoma ilo ja ennen kaikkea se aivan mielettömältä tuntuva itsetuntoa kohottava vaikutus ovat ihan oikeasti tuoneet potkua koko elämään. Yhtäkkiä tunnen itseni naiselliseksi, aikuiseksi (juu, olen todella tuntenut, että olen aika pahasti jämähtänyt jonnekin hyvin kaukaiseen aikaan vaatetyyleineni...), jotenkin jopa varmemmaksi itsestäni. Hyväksyn ehkä viimeinkin nyt tämän keski-ikäistyneen vartaloni, kun löysin vaatteita, joilla saan sen puettua sekä mukavasti että kauniisti ja tyylikkäästi. On siis ihan oikeasti olemassa vaatteita, jotka tuntuvat ja näyttävät mukavilta ja sopivat juuri mulle!!


Aion lähipäivinä käydä läpi vaatekaappini kunnolla. Toivon lopputulosta, jossa kaikki vaatteeni ovat kivoja, oikeasti sopivan kokoisia ja selkeästi mieltä ilahduttavia. En pyri tilanteeseen, jossa kaikki sopii kaikkien kanssa yhteen - se olisi toki ihan mahtavaa, mutta ei nyt kuitenkaan ihan realistista näillä mun vaatteilla ainakaan, kun osa on pellavaa ja osa trikoota, osa mekkoja ja osa housuja. Toivoisin, että saisin vietyä vaatetustani siihen suuntaan, millaisesta olen haaveillut, mutta millaista en kuvitellut voivani saavuttaa. 


Mulla on jo pitkään ollut haaveissani ajatus mekosta, joka olisi vaatekaapin perustana. Tykkäisin oikeasti pitää mekkoa ja sukkahousuja (tai hyvän mallista tunikaa ja leggareita) vähän niin kuin joka paikassa; kesät talvet, kotona ja kylillä. Nyt olen löytänyt tosi mukavan mekkomallin, joka saakin olla yksi perusta garderobissani. Aion hankkia samalla mallilla olevia mekkoja ehkä pari lisää ja ihan oikeasti myös pitää niitä, myös kotona, enkä aina vetäistä päälleni vaan niitä virttyneitä leggareita.

   
Ostettujen vaatteiden lisäksi myös sain juuri pari vaatetta tyttäreltä, nimittäin tämän kuvan paidan ja minishortsit. Nämä on myös mielestäni aivan ihanat, "minun näköiset", ja ne ilahduttaa mua tosi paljon. Kyseinen paita on päälläni tälläkin hetkellä ja se oli käytössä myös, kun kävin pienessä reissussa viikonloppuna. Ja juu, keski-ikäisestä kropasta huolimatta pidän myös minimittaisia shortseja (näitä ja muutamia muitakin), niin kotona kuin ihmisten ilmoilla ja niin päällysvaatteena kuin mekon allakin. 


Huomaan, että rakastan ruusukuoseja ja mustaa. Iso osa vaatteistani on mustia ja musta + ruusut vasta onkin ihana yhdistelmä. Tuon paidan ja näiden leggarien lisäksi ruusuja on myös noissa uusissa vaatteissani, joskin yllättäen yhdistettynä valkoiseen. Nyt rohkaistuin hankkimaan lisäksi myös vaaleansinisiä vaatteita - kukkakuoseilla, huom! Mielestäni on huvittavaa, että myös meidän kodin väreissä ja kuoseissa toistuu nämä ruusut (tai muut kukat), valkoinen, vaaleansininen ja tehosteena myös musta. Selkeitä lemppareitani siis kaikki!


Tämä postaus oli kyllä melko epätyypillinen mulle, sillä vaatteet ei ole todellakaan mulle mikään The Juttu. Nämä uudet vaatteet oli kuitenkin jotenkin tosi herättävä asia. Olen ostanut aina vaatteeni lähinnä jostain marketista tai henkkamaukasta, enkä ole edes osannut etsiä mitään sen ihmeempiä, kauniimpia tai sopivampia vaatteita. Ja olen tosiaan aina vähän kärsinyt siitä, etten osaa pukeutua eikä mulla ole mitään fiksuja vaatteita. Nyt olin kerrankin liikkeellä vähän muissa maisemissa ja tein näitä ihania löytöjä, joiden vaikutus on ollut kerta kaikkiaan ihmeellinen ihan koko olemukseeni ja elämänasenteeseeni!! Ei voi siis vähätellä vaatteiden vaikutusta itsetuntoon ja itsensä viehättäväksi kokemiseen - tai siihen, että epäsopivat, epämukavat tai muuten vaan epämiellyttävät vaatteet vaikuttavat niihin negatiivisesti. Voin sanoa, että kerrankin suorastaan odotan, että tulisi joku tilaisuus, jonne voisin laittaa kauniin pellavamekkoni ja vintagekenkäni!! Yleensä kun joka ainoa kutsu saa ensimmäisenä aikaan tunteen, että voi ei, en halua mennä, mulla ei ole mitään sopivaa päälle pantavaa...

Onko teillä tällaisia kokemuksia vaatteista ja niiden vaikutuksesta elämään ja itsetuntoon?

Heli

perjantai 24. heinäkuuta 2020

remppaa, synttäreitä, sitä sun tätä


Terveisiä vaan täältä sadepilvien alta... Ulkona on asteita +13 ja heinäkuun loppua vietetään. Hohhoijaa. Pitää tässä lämpimikseen ihan ottaa kupillinen kuumaa teetä!! On kyllä melkoisen vaihtelevia olleet nämä kelit, kun kuitenkin esimerkiksi viime viikonloppuna oltiin ihan hellelukemissa.


Oli helle tai sade, meillä on hommia painettu. Olen maalannut useamman sata metriä lautaa viimeisen parin viikon aikana (ja vieläpä kahteen kertaan) ja mies on kavereineen naulannut sitä räystäiden alle. Nyt on talon molemmat päädyt sekä myös "tovin" odotellut ulkoeteisen katon reuna laudoitettuna. 


Minäkin kävin molemmilla puolilla taloa telineillä keikkumassa. Näköjään mulla ei ole mitään korkean paikan kammoa, kun aivan hyvin pystyn tuolla olemaan. Viime kesänä keikuin myös katon harjalla ja istuskelin savupiipun reunallakin. Mutta annan silti noiden ukkojen hoidella nuo lautojen asettelut ja naulailut, mulle riittää aivan hyvin se maalisudin heiluttelu (ja ruoan laittaminen, kahvin keittäminen...).


Tässä mies pakertaa lautaa paikalleen. On se kumma, miten silmä vaan tottuu siihen keskeneräiseen näkymään, eikä lopulta oikein edes enää huomaa niitä puutteita, etenkin kun niitä useita vuosia katselee. Olen kyllä tosi iloinen, miten hommat on edenneet viimeinkin. Tämän alapuolen laudoitukseen meni pari iltaa, eli lopulta aika pieniä juttuja nämä kesken olevat... no, ainakin osa niistä. Kuitenkin välillä tuntuu, että tämä omakotitalon omistaminen on yhtä työleiriä, joka ikinen kesä olisi jotain ulkohommaa, aina olisi pihan laittamista, puhumattakaan niistä edelleen puuttuvista listoista sisätiloissa jne jne jne.


Tältä tuo näyttää valmiina. On se hieno!! No, sitten pitäisikin (minun) maalata ulko-ovi, koirat on vuosien saatossa raapineet sen(kin) ihan kamalan näköiseksi. Ja se on myös niitä, joita ei enää edes itse huomaa. Paitsi nyt vähän taas silmään sattui, kun näitä entrausjuttuja siinä vieressä tehtiin. No, joku kaunis päivä mä sen siitä sutaisen kuntoon. Niin, ja olisihan noissa vaaleanpunaisissakin laudoissa vielä maalattavaa, noihin ei ole (vieläkään...) tehty viimeistä maalausta, eli niistä näkyy naulan kannat. Voi huokaus.


Mulla on siellä alkukesästä laatimallani to do -listalla tosi monia hommia, ja yksi niistä oli ruokapöydän ja penkkien uudelleen maalaus. Kun aikanaan blogiystävältäni Sirkulta sain kyseisen kaluston, se oli maalaamaton. Mies hioi sen ja minä maalasin sen siniseksi. Sitten jossain vaiheessa maalasin sen uudestaan, tällä kertaa valkoiseksi. Tein kuitenkin pohjatyöt tosi huonosti (eli en juuri ollenkaan), jonka vuoksi valkoinen maali irtoili pinnasta tosi rumasti... Nyt sitten sain viimeinkin potkittua itseni hiomaan pöytää. Se olikin yllättävän kivaa hommaa (etenkin, kun hioin vain kannen), vaikka käsissä olikin koneen jälkeen ihmeellinen tuntuma. Tyttö hioi mulle ne tuolit. 

 
Jonkun tovin pisti miettimään, että jättäisinkö tuon ihanan sinivalkoisen pinnan noihin (ja lakkaa vain päälle), mutta päädyin sitten kuitenkin maalaamaan kaiken taas valkoiseksi, kuten alkuperäinen suunnitelma oli. Tuli niin hienot, että alkuun en meinannut raaskia laittaa pöydälle yhtään mitään! Toivottavasti pinnat nyt kestää paremmin, uskoisin ainakin. Tämä kyllä opetti mulle taas, että hosumalla ei vaan tule hyvää jälkeä. 


Syötiin muuten yhtenä remppapäivänä meidän maasta ekat perunat! Kylläpä maistuivat mainioille. Oli jotenkin niin hieno tunne, että ne onnistui näillä minun ei-lainkaan-viherpeukalon taidoilla. Mansikat kun tosiaan meni vähän pipariksi. No, siivoilin mansikkamaan ja katsotaan sitten ensi kesänä, onnistuuko paremmin. Kukkapenkkiäni olen aina välillä katsellut, että aikookohan sieltä tulla ainuttakaan kukkaa tänä kesänä, ja ilokseni huomasin pari päivää sitten, että nuppuja ainakin on näkyvissä. 


Hernepenkki ei varsinaisesti ole minun laittama (vaan tyttären), mutta sitäkin käyn aina välillä tähystelemässä. Täytyy sanoa, että olen ihan yllättynyt, että siis ahaa, herne kukkii...?! (Siis en ole todellakaan ennen kasvattanut EDES herneitä!!) Ja mitenkä kauniit kukat se tekeekään! ♥ Kukkia on ollut nyt sitten paljon ja ainakin yhden palonkin jo näin. Jotakin on siis sieltäkin luvassa sadoksi asti.


Mulla oli viime viikonloppuna synttärit. Päivä oli tosi aurinkoinen ja lämmin ja myös miehen viimeinen lomapäivä. Koska ei oltu käyty hänen lomansa aikana yhtään missään (kiitos siitä näille ikuisille remppajutuille...), sain ruikutettua (pienesti ehkä synttärikorttia käyttäen), että lähdettäisiin nyt edes Porvoossa käymään. Sinne siis suunnattiin miehen ja tyttären kanssa. Tallusteltiin ihanilla vanhan Porvoon kaduilla, poikettiin putiikeissa ja kahviteltiin suklaapuodissa.


Minähän olen ihan äärisurkea vaatteiden suhteen. Kuljen vanhoissa rynttyissä kotona vaan (ja olen siis lähinnä kotona koko ajan), enkä tykkäisi yhtään etsiä uusia vaatteita. Nyt kuitenkin satuin niin ihanaan putiikkiin, että joudun ehkä palaamaan sinne vielä uudelleen ajan (ja vähemmän hikoilun - päivä oli tosi kuuma) kanssa sovittelemaan muutamia ihastuttavia vaatekappaleita. Mun olis todellakin tarvis uudistaa vaatekaappiani, mutta meinaan aina olla niin pihi, etten vaan kerta kaikkiaan raaski. Mietin myös koko ajan, että no kyllähän minä näillä vanhoillakin vaatteilla toimeen tulen... Mutta toisaalta koen sitten myös jatkuvaa huonommuutta, kun mulla ei ole mitään kunnollisia vaatteita vaikka jonnekin juhliin tai ihan mihin tahansa kodin ulkopuolella tapahtuvaan asiaan. Kenties siis tässä loppukesästä hurautan uudelleen pienelle shoppailureissulle.


Tuolla Porvoossa kävi tosi hupaisa juttu. Mulla on sellaset silmälasien päälle laitettavat aurinkolasit, jotka nostan vaan pään päälle, kun menen sisätiloihin. Nyt kuitenkin heitin ne johonkin putiikkiin mennessäni kassiini. Otin ne sitten sieltä taas päähäni, kun tultiin ulos. Ihmettelin kauheasti (ja vähän kauhuissanikin), että mitä mun silmille oikein tapahtui... miksi en näe kunnolla?? Toinen silmä oli ikään kuin hämärämpi kuin toinen. Ajattelin ensin, että jos se kirkas aurinko mua jotenkin nyt toispuoleisesti sokaisi tai jotain. No, käveltiin hetki ja yksi nuoripari purskahti kauheasti nauramaan, kun oli ohitettu heidät. Sanoin miehelle ja tyttärelle, että olikohan meissä jotain tosi hassua, nauroikohan ne meille... Mentiin taas yhteen putiikkiin ja nostin lasit ylös. Ulos tullessa mies sattui katsomaan mua ja sanoi, että mitäs sun linssille tapahtui...?? Olin siis kulkenut siellä tyylikkäästi toinen linssi laseista pudonneena!! Ilmankos oli oudot näkymät ja toinen silmä hämärämpi... Nauroin kyllä tuota vielä kotonakin. Varsinainen maalaisjuntti kaupungissa!! (Ja varmaankin se nuoripari tosiaan sitten nauroi mulle...)


No, synttäreistä puheen ollen, tänään viettää jo 13-vuotispäiväänsä tämä meidän rakas karvakorva! ♥ Ikä alkaa näkyä, vaikka edelleen se on hyväkuntoinen. Se säntäilee yhä välillä taivaalla lentävien lintujen (juu-u) tai kissan perään, mutta toisaalta pidemmät ojankaivelureissut on jääneet. Lenkitkin on meillä jo tietoisesti vähän lyhyempiä. Hyvin usein se valitsee vain maata ulkoeteisessä, vaikka vieressä olisi ovi auki mennä ulos. Sillä on myös hissukseen paheneva vanhojen tyttöjen vaiva, eli se lirauttelee alleen levossa. Ollaankin hankittu ihan vain koiran takia sänkyihin suojalakanat, jotta se voi jatkaa sängyissä nukkumista. Sillä on myös käytössä pöksyt, joiden sisälle laitetaan vielä Tena, sekä lääkitys kyseiseen vaivaan. Tämmöistä tämä nyt siis on, saa nähdä miten paljon on vielä yhteistä aikaa jäljellä. Sen molemmat siskot on jo siirtyneet vehreämmille niityille kevään aikana. Molemmat veljet on kuitenkin vielä elossa.


Asiasta toiseen: pakastin alkaa olla ihan pullollaan. Olen pakastanut mansikkaa, raparperiä ja mustikkaa ihan kiitettävät määrät. Tuntuu aika martalle, kun olen saanut nuo tehtyä, vaikka sekä mansikat että mustikat olen ostanut, enkä itse kerännyt, ja raparperitkin sain tuttavalta. Mä en tiedä olisiko minusta mustikkametsään selkäni kanssa, vaikka olisi miten käytettävissä aikaa siihen hommaan ja metsät tuntuu olevan täynnä mustikoita. Nyt jo pelkkä ämpärillisen siivoaminen otti tosi paljon selkään! Kieltäydyn siis ottamaan asiasta huonoa omaatuntoa, jos kenties jollekulle tuli mieleen moittia laiskuuttani.


Kuten joka kesä, alan tässä loppukesällä pikkuisen jo kuitenkin kaipailla syksyä. Tai ainakin sitä, että pellossa elely loppuisi ja arki alkaisi. Kun keväällä ja alkukesästä aina innolla siivoan joka kolosen (no, ainakin melkein jokaisen...) ja haluan laittaa paikat järjestykseen, kesän aikana elämä jotenkin lipsahtaa sellaiseksi, että roinat vaan viskataan jonnekin, kärpäset paskoo jokaisen (vasta pestyn) ikkunan, padan orvokit on venähtäneet ihan holtittomiksi ja kaikki muukin on vähän miten kuten. Loppukesästä alan siis taas katsella paikkoja sillä silmällä, että ne pitäisi siivota, ikkunat pitäisi taas pestä (kunhan saataisiin telineet viimeinkin pois seinustoilta, niistä kun roiskuu ikkunoihin kaikki sadevedet), hämähäkinseitit kopistella nurkista, pataan vaihtaa syyskukat, piha siivota ja vaateasiatkin laitella järjestykseen. Jos nyt edes ulkoeteisen saisi piakkoin siivottua, se on kyllä suurin murheenkryyni juuri nyt! Ja aitta sitten heti perässä myös, voi elämä mikä sotku sielläkin on, kun tyttö on majaillut siellä kesän...


Pikkuista päänvaivaa on aiheuttaneet linnut, joita meidän pihapiirissä on ollut toisaalta aivan ilahduttavan paljon tämän kesän aikana. Meillä on räystäiden alla pesinyt ainakin västäräkki ja talitiainen, joista jälkimmäinen teki kaksi poikuetta. Lisäksi puuvajan oven sisällä (kyllä!!) pesi kirjosieppo (samassa kolossa on joskus aiemmin pesinyt talitiainen). Myös varpuset pesii jossain lähistöllä ja pihassa näkyy välillä isoja parvia naakkoja sekä jossain määrin myös monia muita lintuja. No, linnut on ihania, mutta tämä aitan parvekkeen siivo ei välttämättä ilahduta... Paskaa on PALJON ja mietityttää, millä tuonkin saisi siivottua. Myös itse asiassa meidän talon katon harja on ihan täynnä paskaa. Sade huuhtoo sen (toivottavasti) ajan myötä, mutta tuo parveke pitäisi kyllä pestä ihan itse... Siihen voisi tietenkin vetää kaivosta letkulla vettä ja pestä sillä, mutta ongelmana on, että kaivon vesi on aivan kuraa. Täytyy siis pohtia tätä ongelmaa vielä!


Miehen loma on tosiaan tältä kesältä vietettynä, eikä siis tehty mitään "lomaisaa" sinä aikana. Aionkin tässä vielä lähteä itsekseni jonkunlaiselle road tripille sukulaisia ja kavereita moikkaamaan ennen kuin opinnot taas jatkuu kuukauden päästä. Työtkään ei näytä rasittavan (olen saanut kokonaista 5 työhönkutsua koko kesänä...), joten aikaa on. Sitä to do -listaani aina välillä katselen ja aikomus on edelleen sitäkin saada työstettyä, mutta kyllä mä jonkunlaista pientä irtiottoa kotoa kaipaan. Toisaalta harmi lähteä yksin, toisaalta saanpahan ajella minne lystään ja poiketa ihan missä just itseäni sattuu milloinkin huvittamaan! Siinäkin on todellakin puolensa. Niin, ja asuntomessutkin olisi vielä edessä, sinne on tarkoitus mennä sitten ystäväni kanssa.

Mutta hei, mitäs kaikkea teidän kesään kuuluu?

Heli

torstai 9. heinäkuuta 2020

epäonnea mansikoiden kanssa ja vähän muitakin tapahtumia


Voihan mansikat - joihin muurahaiset iskeytyivät! Luulen, että kastelin mansikkalaatikoita aivan liian vähän aluksi, joten murkut keksivät, että kankaan alla on mitä parhaimmat olosuhteet asustella, kun herkullista sapuskaakin on tarjolla ihan siinä kattoterassilla. Linnut saatiin torjuttua, mutta tämä toinen uhka ei käynyt edes mielessä ja niinpä tämä kesä taitaa olla menetetty. Olen koittanut nyt murkkuja häätää kastelemalla ihan tosissani. Poistin verkotkin päältä ja kääntelin kankaat levälleen ja ei muuta kun vettä päälle... No, ensi kesänä uudella innolla!

 
Kasteluhommia kyllä helteillä riitti. Käytin alkuun jääkylmää kaivovettä suoraan letkusta, mutta hankittiin sitten saaveja, joihin vesi ensin otettiin lämpiämään. Minusta nuo saavit pellon laidalla on jotenkin niin symppikset! Meiltä loppui kaivosta vesikin hetkeksi, mutta onneksi sateet sitten alkoivat. Kaikki näyttää selvinneen hengissä tähän asti. Kukkapenkissä ei vieläkään tosin näy kuin kukkien varsia, mutta perunat kasvaa kohisten (ainakin varret, hah!) ja myöskin aroniat näyttää oikein hienoilta. Onnistumisiakin siis on ollut, jee!


Hiukan on ollut tässä muutakin elämää kuin kotona kököttelyä. Helsingissä asuva ystäväni tuli ensin meille muutamaksi päiväksi ja sitten minä menin heille pariksi yöksi. Ajeltiin täällä meillä ollessa vähän lähiympäristön paikkoja katselemassa, ja Helsingissä sitten puolestaan käytiin muun muassa ihanassa Lammassaaressa sekä Kuusiluodossa. Kyllä on kauniita paikkoja kotimaassa, kun vaan lähtee katselemaan! 


Nuo pitkospuut yli kaksimetrisen kaislikon keskellä oli mielestäni aivan ylimaallisen kauniita paikkoja! ♥ 


Kesä on kyllä mennyt vähän lorviessa ja herkutellessa vaan. Huomenna (tai siis tänään, kello on taas jo pikkutuntien puolella...) alkaa kuitenkin viimein vähän tapahtumaan. Haettiin tänään muutama sata metriä lautaa, jota alan maalaamaan ja siitä se sitten räystäiden alle pikkuhiljaa siirtyy. Koitan muutenkin viimein kunnostautua ja saada noita muitakin suunnittelemiani maalaushommia tehtyä. Ehkä mä todellakin saan sinne kesän alussa tehtyyn to do -listaan muutaman yliviivauksen tehtyä ennen kesän loppua...

Nyt kuitenkin nukkumaan!! (Sekin varmaan pitäisi laittaa listalle; opettele ihmismäiset nukkuma-ajat...) Mitäs teidän heinäkuuhun kuuluu?

Heli

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

kesäkuulumisia


Kesä on täällä! Helteet, vihreys, kukat... juhannuskin jo ehti ohi vilahtaa. Olen seurannut innolla pihan juttuja, eli siis kasvien kasvamista ja kukkimista. Tässä vähän kuvakavalkadia teillekin.


Omenapuu kukki tosi runsaasti. Viime vuonna se ei kukkinut ollenkaan eikä saatu ompun omppua. Nyt on toivo, että saadaan tehtyä taas omaa mehua, katsotaan kuinka käy. Huomasin muuten varmaan ihan ekaa kertaa elämässäni tänä kesänä, että omenapuun kukat tuoksuu tosi hyvälle. En tiedä, olenko koskaan ennen pysähtynyt niitä haistelemaan...


Kaikki istuttamani mansikat kukki! Niitä käytiin joka päivä ihastelemassa ihan innoissamme. Raakileitakin on jokaisessa taimessa ihan mukava määrä. Ajateltiin, että laitetaan mansikoiden päälle verkot, ettei linnut syö näitä ihanuuksia, mutta eipä ehditty, ennen kuin ekat raakileet oli jo sieltä katkottu ja nokittu - ihan vihreinä siis! Tartuttiin sitten toimeen pikaisesti ja tällainen hieno suoja saatiin aikaiseksi:


Kaaret on väännetty aurakepeistä, laatikoiden ulkoreunoille laitettiin ruuveja ja niihin sitten kiristettiin verkko. Eipä kannata nyt sinne yritellä lintusten! Täytyy silti tarkkailla, ettei siihen nyt vaan kukaan onneton varpaitansa mene sotkemaan. Mutta toivo elää siis mansikoidenkin suhteen, kyllä niitä ainakin pieneksi naposteltavaksi asti sieltä saadaan.

 
Joka ainoa istuttamani peruna lähti myös kasvamaan! Tämän kuvan tilanne ei enää ole voimassa, vaan olen lisännyt multaa laatikoihin siten, että sitä on nyt ylälaidoille saakka (näin ohjeistettiin). Joka kerta lisäyksen jälkeen tuntui, että näinköhän ne sieltä vieläkin vaan nousee, mutta hämmästyksekseni jo heti seuraavana päivänä varret olivat taas terhakasti ponnistaneet uuteen kasvuun. Luulen, että jos istuisi laatikon vieressä, voisi melkein nähdä, miten kovaa vauhtia nuo varret kasvaa... Toiveissa on siis myös ihan ekaa kertaa ikinä saada omia pottuja jossain vaiheessa kesää (vai syksyä...?)!


Myös aroniat kasvaa ja voi hyvin. Niitä on kasteltu todella ahkerasti ja näyttää siltä, että joka ainoa taimi on lähtenyt kasvuun. Peitin tuon koko penkereen hakkeella, mikä oli varmasti hyvä ratkaisu, sillä tässä alkukesän paahteessa ja meidän kohdalla myös ikuisessa tuulessa multa olisi ollut pinnastaan aina ihan kivettynyttä, eikä siellä olisi kyllä kosteus pysynyt juurikaan, eikä kastelukaan olisi ollut kovin helppoa sen rutikuivan pinnan läpi. Olen aidanteen suhteen todella toiveikas ja nyt sitten vain odotellaan, miten monta vuotta kestää, että se on oikeasti muutakin kuin yksittäiset pikkuiset taimet.


Tässä onkin meillä sitten mysteeri! Sain kuvassa näkyvän syreeni lahjaksi vuonna 2013. Tuo kuva siitä on otettu seuraavana kesänä, kun se kukki. Sen jälkeen syreeniä on siirretty kaksi kertaa, joista tämä toinen kerta nyt sitten tänä kesänä. Syreeni kukki tänä kesänä muutamalla kukalla ja se oli vallan ihanaa. Mutta mitä ihmettä...??? 

 
Sen kukat ovat nyt lilat!! Miten tämä voi olla mahdollista, osaako joku sanoa? Se on aivan 100% varmuudella sama kasvi ja ainoa syreeni koko meidän tontilla. Miten se on voinut vaihtaa väriä?? Mulla on mielikuva, että kaikkina edellisinä kesinä se teki valkoisia kukkia ollessaan "väliaikaisessa sijoituksessa" (joka kesti monta vuotta) ison koivun katveessa. Mutta nyt, kun se laitettiin ihan omaan paikkaan, reiluun multaan, sen kukat vaihtoivatkin väriä. Häh?? 

Pieni lisäihanuus tuosta syreenistä vielä: kun tuulee tietystä suunnasta, nenään tulvahtaa ihan hento syreenintuoksu jo niistä muutamastakin kukasta! Lisäksi käyn sitä aina välillä ihan tarkoituksella myös nuuskuttelemassa - on jotenkin niin ylellistä, kun on pihassa ikioma kukkiva syreeni!


Myös erittäin rankalla kädellä keväällä siistitty juhannusruusu kukki tosi kauniisti ja runsaasti. Olin eräänä päivänä juuri ajatellut, että pitäisi ottaa siitä kuva, kun se on aivan täynnä kukkia... ja sitten tuli rankkasade, joka a) pudotti tosi paljon terälehtiä ja b) painoi koko puskan aika tavalla länään. No, sellaista se on. Kuvia on kuitenkin yksittäisistä kukista jonkun verran otettuna ja kyllähän ne niin kauniita taas ovat. Ja puskan lähistöllä on ihanan huumaava ruusun tuoksu!


No, meillä toki rehottaa täällä myös luonnonkukkaset, vaikka nurmikkoa ajellaankin. Ollaan jätetty osa tonttia ihan vaan sikseen, siinä kasvaa pääosin ehkä kuitenkin timotei, mutta kyllä siellä saa myös pienet kukkaset rauhassa kasvaa. Aikeissa on tasoitella yksi toinen osa tonttia, koska sen pohja on ihan kauhea nilkat katkova kynnösmaa, mutta senkin on kyllä tarkoitus pääosin sitten antaa kasvaa rauhassa ihan mitä lystää. Osaan ehkä laitetaan hiekkaa, koska mies tarvii noita autonrassauspaikkoja näköjään ihan loputtomat määrät... ja sinne alueelle on tarkoitus myös kenties laitella selkeästi rajattuna jonkunlainen risunpolttopaikka. Mutta nämä hommat tehdään (toivottavasti) vasta loppukesällä, koska nyt se paikka kukkii ihan täyttä päätä koiranputkea ja saa minun mielestä kukkia rauhassa. 


Kyllä mua vähän riipii ajatus, että siinä alueella nyt kasvavat ohdakkeet, puuntaimet, pajupuskat ja muut menee samalla vetäisyllä matalaksi (ajattelen ötököitä!), mutta toisaalta koska sitä ei mitenkään sitten muuten siivota, elän toivossa, että ne sieltä sitten takaisin nousevat ja saavat sitten kasvaa jatkossa rauhassa. Se saisi periaatteessa nytkin olla omillaan, mutta se on kertaalleen joitakin vuosia sitten kynnetty sillä ajatuksella, että se sitten tosiaan tasoitetaan, mutta tasoittajaa ei sitten koskaan saapunut paikalle... joten se on todella hankala kävellä ja aina saa pelätä, että nilkat naksuu. Toinen ongelma sen kohdan kanssa on se, että koska siitä kohtaa kulkee sähköjohto, ne puut ja pensaat tultaisiin joka tapauksessa ihan meiltä kyselemättä katkomaan joku kaunis päivä... (näin on käynyt ennenkin) Joten me nyt sitten tehdään se mieluummin itse ja annetaan jatkossa puiden ja puskien kasvaa paikkoihin, joissa ne ei sähkömiesten elämää häiritse.


Meillä vietettiin toisteksi nuorimman lapsen valmistujaisia joku aika sitten ja niitä varten koristeltiin meidän tyyliin - eli luonnonkukkia lasipurkkeihin. Tykkään tosi paljon lupiineista, mutta samalla kyllä tiedän, että ne on ihan nou nou täällä Suomessa ja niiden leviämistä ei pidä suosia. Joten aikomus on sitten kukkien kuihduttua pistää ne uuniin ja polttaa, ettei saada riesaksemme niitä meidän tontille. Oli miten oli, kyllä ne vaan on kauniita tuolla tavalla koristeina!


Pikkuisen olen koittanut täällä paikkojakin kohennella. Tämä pihakeinu oli jo aika totaalisen kauheassa kunnossa, mutta uutta öljyä kun laittoi pintaan ja hankki uuden katoksen, niin johan se taas oli kuin uusi! Kiikku on mun ehdoton lempipaikka koko meidän pihassa ja siellä tykkään tosi paljon istua kirjaa lukemassa tai ihan vaan pihaa katselemassa. 


Edelleen me aika ajoin mietitään, että pitäisikö joku terassin tapainen jonnekin nikkaroida, mutta ei se asia kyllä ajatusta pidemmälle vaan etene. Loppujen lopuksi oltaisiin siinä todella vähän, ei me suuremmin harrasteta grillailua eikä ulkona istumista - paitsi minä tuossa keinussa. Yksi ajatus onkin, että kannattaisiko hankkia toinenkin samanlainen keinu vaan ja niiden väliin jonkunlainen matala pöytä, jossa sitten tarvittaessa voisi syödä...? Tuossakin kuvassa mun aamupalatarjotin on isketty vain tuolille, että voin siinä keinussa istua ja syödä... enkä siis pöydän ääressä. Nythän meillä siis on siskoltani saatu tuo valkoinen ruokaryhmä, mutta ne edelleen vaan tuppaa seilaamaan siellä täällä vähän niinkuin ilman varsinaista pysyvää paikkaa ja päämäärää. Terassin rakentaminen olisi kuitenkin aika kallista, enkä tiedä, olenko halukas laittamaan rahaa asiaan, joka ei kuitenkaan luultavasti olisi kovin aktiivisessa käytössä. No, katsotaan, miten tämä piha tässä nyt tulevina vuosina muotoutuu, kun alkuun pääsin näiden kasvijuttujen osalta viimeinkin.


Grillailusta puheen ollen, vietettiin juhannusaatto tyttären appivanhempien omistamassa paikassa heidän kaikkien kanssa. Ohjelmassa oli monenlaista grillailua, niin suolaista kuin makeaakin, ja lisäksi miehet saunoi ja ui (siis jopa minun mies ui, on varmaan viimeksi uinut järvessä 20v sitten...). Ilma oli ihana ja miten mahtavaa olikaan saada viettää ilta järven rannalla! En ole koskaan mitenkään kaivannut kesämökkiä, mutta kieltämättä olisihan se ihan mahtavaa, jos olisi paikka, jossa voisi kauniita kesäpäiviä veden äärellä viettää.


Pihan osalta vielä sen verran kasvikuulumisia, että kukkapenkistä nousee hyvin hitaasti (mutta nousee kuitenkin!) kehäkukkia. Oli hiukan vaikeuksia päätellä niistä kasvin aluista, mitkä on kylvettyjä ja mitkä rikkaruohoja, mutta lopulta taisin tästä mysteeristä saada selvyyden ja sain penkin kitkettyä. Saa nähdä ehtivätkö vielä tänä kesänä kukkiakin, hehheh, kun nyt ovat vasta muutaman sentin mittaisia alkuja! Herneitäkin on tulossa, tyttö laittoi kasvamaan. Sen sijaan tomaatteja en saanut hankittua, joten niitä varten hommattu kasvatussäkki taitaa saada kasvateltavaa vasta ensi kesänä. En ole myöskään suunnitelmista huolimatta saanut tehtyä mitään aitan ja saunan edustoille, joten ne rehottaa ihan entiseen malliin edelleenkin. No, ei nyt liikaa yhdelle kesälle... ensi vuonna sitten, ehkä.


Olen kyllä nauttinut tästä alkukesästä ihan tosi paljon! Kirjastojen auettua hain heti monta hyvää kirjaa luettavaksi ja olen lukenutkin niitä jo useamman. Olen fillaroinut ja lenkittänyt koiraa pikkuvaatteissa ja hillunut omalla pihalla suorastaan alusvaatteissa. Olen saanut kesäopinnot jo tehtyä (5op) ja ikkunoitakin olen saanut pestyä. To do -lista ei ole hirveästi yliviivauksia kuitenkaan saanut, ja odottelemassa onkin monta isompaa urakkaa, kuten esim. keittiön lattian, muutaman huonekalun ja ulkoseinien maalausta.


Miehellä alkaa viikon päästä loma ja silloin olisikin tarkoitus nikkaroida räystäslaudat paikoilleen (mikäli linnunpoikaset on lähteneet pesästä) ja toivon, että saadaan myös noita maalaushommia tehtyä ja vaikka saunakin pestyä (viimeistään silloin). Ja toki olisi kiva myös käydä vähän jossain, ihan siis vaan autolla ajelemassa vähän kauempanakin vaikka yön, parin verran. Ja kulutetaan aikaa varmasti myös ihailemalla kasvien kasvamista ja etenkin niitä kastellessa.

Sellaisia kuulumisia täältä. Mitä teidän kesään kuuluu? Toivottavasti ainakin jonkun verran ihania, leppoisia, aurinkoisia päiviä!

Heli