perjantai 20. tammikuuta 2017

uusi tukka (uusi elämä?)


Meillä oli eilen parturointipäivä. Yksi ystäväni tulee aina välillä kylään, ja siinä samalla sitten leikkelee kaikkien hiukset. 

Mulla on ollut aika pitkä tukka. En kuitenkaan koskaan tykkää pitää sitä auki - se häiritsee mua, kun roikkuu pitkin poskia. Mun tukka on ohutta sorttia, eikä se ole mielestäni mitenkään erityisen nätti eikä mulle sovi mikään pitkä roikko. Kun ikää tulee, naama alkaa roikkua, ja siinä sitten pitkä tukka vielä roikkumassa ja korostamassa sitä vaikutelmaa... juu ei, ainakaan mulle. (Siis joillekinhan pitkä tukka kyllä sitten taas sopii loistavasti, ihan iästä riippumatta.) Mun tukka onkin siis aina kiinni, sillä ponnarinutturalla. Mä oonkin miettinyt vaikka miten pitkään, uskaltaisinko leikata hiukseni lyhemmiksi... Aina oon sitten kuitenkin jänistänyt. Paitsi tällä kertaa...


Uuh, aivan kamala laitella omia kuviaan näytille....... Mutta joo, tollanen siitä sitten tuli. Tässä vielä toinen kuvapari:


Huhhuh, ihan hirveä toi eka kuva etenkin. =( Oikeanpuoleisessa kuvassa on tollaset pikkuponnarit, jollasia tykkään pitää. Vaikkakin ne on pikkutyttöjen stailia, niin kuitenkin pidän. =D Ja otsatukka on jatkossa vedettävä pinnillä sivuun, koska etutukkaa pitäis nyt kasvatella lähes kokonaan pois, vaikka ei se ennenkään mikään kovin paksu ole ollut.

Tytär oli vetänyt tukan ihan blondiksi ja se oli kaikista värinpoistoista, värjäyksistä ja muista käsittelyistä melko pahassa kunnossa. Siltä sitten vedettiin myös tukka poikki, ja voin sanoa, että pukee tytärtä todella hyvin tuo uusi lyhyempi malli!! ♥ Tyttärellä on nykynuorison tyyliin melkoiset räpsyripset, ja ruskeat silmät + räpsyripset + blondi hyvänmallinen leikkaus = tosi makea!! Wau!! ♥


Mä olen yleensä erittäin, ERITTÄIN, kova vatkaamaan ja vaivaamaan kaikkea ja muutokset on todella ahdistavia ja vaikeita. Niin myös tämä tukan muutos sitten kuitenkin. Toisaalta tykkään ja toisaalta mietin, että voi ei, miksi leikkautin, apua, totunko ollenkaan, pidänkö nyt sit kuitenkin tätäkin vaan kiinni entiseen malliin, mitä kaikki nyt ajattelee, onko tää kauhee sittenkin, mieskin aina sanoo että naisella pitää olla pitkä tukka... (ja voin sanoa, että ihan hiukkasen ehkä myös pieni kapinaele oli tämä tukan katkaisu sen sanomisten vuoksi... räyh, rouva 44-vee kapinoi!!)

Niinhän se toki on, että ohuesta tukasta ei saa tuuheaa ja upeaa (etenkään, kun en todellakaan jaksa vaivautua sitä mitenkään laittelemaan, enkä aio värjätä tukkaani) ja vanhasta käntystä ei saa nuorta ja tyrmäävää misukkaa. Mutta koitan nyt totutella uuteen pituuteen - siihen voi mennä tovi, ainakin jo heti tänään olin heittämässä tukan liehuketta pois paidan kauluksen alta, mutta oho, eihän siellä ollukaan mitään... Mutta ehkä, EHKÄ, kun tarpeeksi usein peiliin kattelee, tähän tottuu ja tämä alkaa tuntua omalta. Tai sitten vaan pidän sen jatkossakin kiinni, annan kasvaa takaisin pitkäksi, ja pidän sitten taas entisenlaisesti kiinni... sillähän siitä ongelmasta pääsee.

★ ★ ★

Ihan hirvee stoori mokomasta tukan katkaisusta, mutta no, sellasta se joskus on. Kun ei osaa tehdä elämässään edes pieniä päätöksiä (kuten kuitenkin lasken tän tukan leikkaamisen olevan), niin miten osaa koskaan tehdä isompia ratkaisuja? Jos tämä nyt vaikka sitten kuvaannollisesti olisi alku uudelle, omanlaisemmalle elämälle... Ja yleensäkin rohkeudelle olla sellanen mitä on, vaikka nyt ei todellakaan mikään kuvauksellinen kaunotar olekaan.


Eipä mulla sitten muuta. Aurinkoista päivää kaikille!

Heli

PS. Piti ekaksi kuvaksi laittaa tollanen vanha käpykuva. (Vanhalle kävylle sopii vanha käpykyva...) En todellakaan halua, että kenenkään blogin sivupalkissa näkyy mun blogin kohdalla mun nassukka... =/

maanantai 9. tammikuuta 2017

minä ♥ lukemista

 

Mä oon tosi kova lukemaan. Olen aina ollut. Opin lukemaan vissiinkin 4- tai 5-vuotiaana, ja kenties siitä lähtien olen rakastanut sitä tarinoihin uppoamista. Huomaan, että aina sitä jotenkin hakee jotain luettavaa käsiinsä, missä vaan onkin: ruokapöydässä, vessassa, lääkärin vastaanotolla, katsastuskonttorissa, töissä kahvitauolla... Kun lapset oli pieniä, luin ruokaa laittaessanikin romaania. Ja nykyisin on sitten nää blogit, joita voi lukea vaikka kännykästä, jos on jossain joutoaikaa.

Lapsena hain siskon kanssa kirjastosta ihan hirmuisen läjän kirjoja, sitten luettiin ne kaikki läpi ja lähdettiin vaihtamaan kasa uuteen. Myös nuorena luin paljon, silloisista kirjoista muistan esimerkiksi Pimeyden kukat-sarjan (muistaakseni se oli sarja?) ja Luolakarhun klaani-sarjan. Luin myös Stephen Kingiä, vaikka en koskaan ole tykännyt kauhusta - muistan, miten luin sitä illalla ennen nukkumaanmenoa, enkä sitten meinannut uskaltaa silmiäni ummistaa koko yönä.


Joskus aikuisempana sitten varmaankin törmäsin Laila Hietamieheen (nykyisin Hirvisaari). Kerta kaikkiaan rakastuin Lehmusten kaupunkiin ja sen jälkeen olen tainnut lukea joka ikisen Lailan kirjan. Ihan äskettäin luin hänen uusimman kirjansa Hiljaisuus, joka oli todella, todella vaikuttava. Itkin erittäin vuolaasti kirjan eri vaiheissa ja elin tarinassa mukana niin, että pystyin suunnilleen tuntemaan ilman lämpötilan ja itikan pistot. Taisin lukea sen kirjan päivässä läpi, kun en taas malttanut mitään muuta tehdä. Kirjan jälkeinen olotila oli tosi vaikuttunut. Kunnioittava. Hiljentynyt. Niin upea tarina. Ja niin totta varmasti myös monen kohdalla. Lukekaa se, suosittelen!! ♥

Mä rakastan suomalaisia kirjoja. Tai sanotaan niin, että kirjoja, jotka kertoo suomalaisista joskus sata vuotta sitten. Luin juuri joku aika sitten kirjasarjan Urajärven kartanon henkilöistä. Romaanejahan ne oli, mutta perustui oikeisiin ihmisiin. Kirjailija Elisabet Aho kertoi aivan upeat tarinat. Ensi kesänä on aivan pakko päästä katsomaan sitä kartanoa ihan oikeasti. Uskoisin sen olevan melkoinen kokemus, kun on kuitenkin nyt jonkunlainen kuva siellä asuneista henkilöistä mielessä.

Toinen suuri rakkauteni on irlantilaiset ja englantilaiset kirjat ja kirjailijat. En edes tarkkaan tiedä, mikä mua niin kovasti sinne Britteihin ja Irlantiin vetää... mutta joku erikoinen viehätys siinä vaan on. Maeve Binchy esimerkiksi on kirjailija, jonka kirjat olen lukenut kaikki, ja rakastin niistä joka ikistä. Ihan harmittaa, että enää ei hänen tuotannostaan ole lukematta mitään. No, ehkä luen koko sarjan joskus uudelleen, kuten olen Hietamiehetkin lukenut useampaan kertaan...


Katsoin juuri, niin lainaushistoriassani on huhtikuun lopun jälkeen 58 kirjaa... ja 23 lehteä. Kirjoista ehkä pari jäi lukematta, koska eivät olleetkaan järin kiinnostavia. Mutta muuten voi kai sanoa, että luen aika paljon, kirjat on kuitenkin useimmiten monta sataa sivua sisältäviä paksuja romaaneja. 

Kirjailijoita, joita tuohon mainittuun määrään mahtuu, on Ahon, Hirvisaaren ja Binchyn lisäksi Melissa Hill, Cecelia Ahern, Jacquelyn Mitchard, Sari Luhtanen, Katariina Souri (jonka kirjat on muuten myös todella huippuja!), Pirkko Aitoaho, Anneli Kivelä (jonka Katajamäki-sarja on aivan älytöntä hömppää, mutta silti jotenkin niin ihanaa luettavaa), Tuija Lehtinen, Sophie Kinsella (juu juu, Himoshoppaajatpa hyvinkin!), Veera Vaahtera, Enni Mustonen (myös aivan ihania "vanhan ajan" kirjoja!), Lucy Dillon, Pirjo Tuominen (taas sitä ihanaa suomalaista historiaa ♥)... Sitten olen lainaillut muutaman (vegaanisen) keittokirjan ja jotain sellasta muutakin ei-romaanimaista. Ja sitten on vielä ne kirjat, mitä luin ennen kuin kirjastoon tuli tuo systeemi, mistä näkee lainaushistoriansa.

Aika ajoin mua melkein harmittaa, kun en meinaa enää löytää mitään uutta luettavaa kirjastosta. Sitten saatan vaan tarttua johonkin kirjaan, ja taas on löytynyt uusi ihana kirjailija, jonka koko tuotannon kahlaan läpi... Esimerkiksi tuo Binchy taisi löytyä aivan sattumalta, ja sitten etsinkin käsiini kaikki hänen kirjansa putkeen. Mulla on välillä kirjastokassi aivan täynnä, jopa itsekin vähän mietin, aionko tosiaan ehtiä lukemaan kaiken... mutta onneksi laina-aikoja saa helposti pidennettyä tarvittaessa.


Just nyt olen taas siinä tilanteessa, että kaikki lainatut kirjat on luettu ja pitäisi kirjastoon suunnistaa... Taidan kuitenkin ensin lähteä hakemaan koirien kanssa lehteä postilaatikosta. Olen jotenkin kaiken tämän digi-elämän keskellä aivan rakastunut myös sanomalehden lukemiseen - tilasin jonkun tarjouksen perässä syksyllä paikallislehden, enkä malttanutkaan sitten sitä tilausta lopettaa siihen, vaan aloin oikein kaivata sitä jännää kiireettömyyden tuntua, mitä sain, kun luin ihan rauhassa lehteä pöydän ääressä teekupin kanssa. Aiemmin luin paikallislehden töissä, hätäisesti parin pienen taukoni aikana, mutta nyt voin siellä keskittyä siihen pieneen hengähdyshetkeen (ja syömiseen) ja luen sitten lehden vasta kotona rauhassa.

Lukeminen on ihan parasta ajanvietettä - olen vahvasti sitä mieltä!
Luetko Sinä?

Heli

tiistai 3. tammikuuta 2017

uuden vuoden suunnitelmia


Uuden vuoden alkaessa sitä tulee aika usein tehtyä kaiken maailman suunnitelmia ja lupauksia, miten aikoo sen uutukaisen alkaneen vuoden aikana muuttua paremmaksi ihmiseksi. Tai ainakin minä aina teen niitä suunnitelmia. Ihan joka ikinen vuosi olen luvannut itselleni, että alan nukkua paremmin, syödä fiksummin ja liikkua enemmän. Ja muutenkin muutun positiiviseksi ja iloiseksi ja olen tyytyväinen elämääni.

Minkäköhän takia en kaikista monivuotisista, toistuvista lupauksistani huolimatta ole kuitenkaan muuttunut yhtään miksikään? Tai siis ainakaan paremmaksi ihmiseksi... No, ehkä jo tänä vuonna mä sitten muutun. Ainakin taas on niin kovat aikeet ja suunnitelmat sen suhteen. Hehhee.


No totta puhuakseni mä ihan oikeestikin taas mietin näitä juttuja. Mun nimittäin ihan oikeestikin pitäis opetella nukkumaan paremmin. Ja liikkumaan enemmän. Ja kuinka ollakaan, myös syömään monipuolisemmin... Olen jatkuvasti vähän sellanen väsähtänyt, ja mistä se johtuu - no olisko esimerkiksi siitä, että syön mitä sattuu, millon sattuu, valvon pikkutunneille tai uniaika on muuten vaan vähäinen vuorotyön takia, ja liikun aivan liian vähän...

No mutta koska alkoi uusi vuosi, on oikein hyvä taas aloittaa uusi elämä vähän niin kuin puhtaalta pöydältä. =) Jatkossa siis menen nukkumaan ajoissa; jos vaikka koittaisin pitää tavoitteena, että siinä 22.30 olis ehdottomasti viimeistään pää tyynyssä. Liikun enemmän, etenkin ulkona koirien kanssa. Ja se syöminen... sen on pakko muuttua nyt.


Mä olen oikeasti vuosikausia kärsinyt erilaisista vatsavaivoista. Välillä on ihan kauheeta ja välillä sit vähän parempi tilanne. Harvoin kuitenkaan sellanen normaaliolo. On tutkittu sitä sun tätä, mutta mitään kunnollista selvitystä ei ole koskaan saatu. Diagnoosina on siis ollut lähinnä "toiminnallinen vatsavaiva" tai jonkun sortin ärtynyt suoli. Vegaaniruokavalio ei välttämättä ole vaikuttanut suuntaan eikä toiseen, mutta toisaalta se kyllä asettaa tietynlaisia lisäongelmia, koska pitäisi syödä papuja jne. Mä en ole oikein koskaan saanut selville, mikä mun vatsavaivat aiheuttaa - siis onko syyllinen jokin tietty juttu, vai onko se vaan kaikkien osasten summa. Aika häiritsevää tää kuitenkin on.

Mä en yleisesti ottaen kestä kauhean maustettuja ruokia, ja valitettavasti jostain syystä vegeruoat on tosi usein tulisesti maustettuja, ainakin valmisruoat ja ravintolaruoka. Olen aika surkea kokki, ja tää vegehomma on vielä vaan surkeuttanut mun keittiöhommia... Nyt olen kuitenkin ajatellut tämän vuoden aikana oikein tosissani opetella tekemään kunnollista, hyvänmakuista, täysipainoista ja mahdollisimman vatsaystävällistä vegaaniruokaa. Onneksi on sellanenkin Face-ryhmä kuin Vegaaninen fodmap - olen hakenut ryhmään pääsyä ja toivon, että sieltä tulis jotain apuja mun tilanteeseen.

★ ★ ★

No niin, saapas nyt sitten nähdä, olenko vuoden kuluttua hyvävatsainen, hoikistunut, liikunnallinen, levänneen oloinen ja kaikin puolin iloinen ja onnellinen tyyppi! Kenties myös kymmenisen senttiä pidempi, kaunistukkainen ja tyylikkäästi pukeutunut... 😁

Onko teillä lupauksia tai suunnitelmia alkaneen vuoden varalle?

Heli

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

vuosikatsaus 2016

Ihanaa uutta vuotta 2017 kaikille!

Vuosi vaihtui meillä erittäin rauhallisissa merkeissä. Olin töissä puoli viiteen asti ja sitten ollaan vaan oltu kotosalla. Nuoriso kävi vähän ajelemassa ja kattelemassa raketteja kylillä alkuillasta, me miehen kanssa satuttiin kääntämään telkkarista just joku kanava, jossa tuli varmaankin vartin kestävä ilotulitus Eiffel-tornista (joku juttu, joka oli kuvattu viime kesänä), joten siinäpä sitä ilotulitusta olikin meille ihan yllin kyllin nähtäväksi. Kyllä me puolilta öin tallustettiin tontin reunalle katselemaan, kun joka puolella muualla räiskyi raketit, mutta itselle ei niitä ole hommattu enää vuosikausiin.

Tämä päivä on sujunut perinteisissä merkeissä; siivoten. Minusta on ihanaa siivota joulu pois ja aloittaa vuosi puhtoisessa kodissa ilman joulun merkkejä enää. Nyt on pyykit pyykätty ja nurkat puunattu, ja voi heittäytyä vielä vähän muistelemaan viime vuotta!


Tammikuussa lähdin toista kertaa mukaan vegaanihaasteeseen ja sillä tiellä olen edelleen. Aloin pitämään kirjanpitoa menoista ja tuloista, sekin jatkuu yhä. Vuosi alkoi hyvin vähälumisena, mutta tulihan sieltä sitten sekä lumi että kireä pakkanen, ja meillä jäätyi keittiösta putket. Pidettiin blogitreffit meillä. Työrintamalla oli ärsytysten ärsytys: kauppojen aukiolot piteni ja muutos koski myös omaa työpaikkaani. Kissan sairastelun syyksi paljastui lapamato, yöks! Auraaja sai vähän kuulla kunniansa, kun oli vedellyt meidän pihaan kamalat jäljet ja johdotkin poikki. Luin ison pinon ihania kirjoja.


Helmikuussa ostin pitkään haaveilemani Kånkenin. Olen ollut erittäin tyytyväinen tähän hankintaani! ♥ Ostin myös mekon ja muut tykötarpeet hienoihin juhliin, joissa oltiin miehen kanssa loppukuusta. Luin taas tosi paljon kirjoja (Maeve Binchy ♥♥♥). Oltiin blogikylässä Marikan ihanassa, valoisassa kodissa.


Maaliskuussa olin todella, todella väsynyt. Tuntui, että pää hajoaa... Loppukuussa blogitreffeillä Taideruukissa sain sitten tuon kuvan korun, jonka teksti oli kyllä kohdalleni todella osuva. Relaamista todella kaipasin!! Hajotin silmälasini ja uusiin laseihin tulikin sitten kakstehot... niin se vanhuus tulee. Työasiat pohditutti mua tosi kovasti, vuorotyö ei vaan sovi mun päälle eikä kropalle. Isompi poika muutti pois kotoa. Haaveilin (ja haaveilen yhä) pienemmästä talosta sitten joskus. Blogissani tuli puoli miljoonaa vierailua täyteen.


Huhtikuussa tuli kevät. Huomasin taas kerran, miten ikävä tää meidän laittamaton piha olikaan. Tyttären perheessä jylläsi vatsatauti ja minä autoin pesemään oksupyykkiä sekä täällä meillä että pesulassa. Siivoilin kaappeja ja totesin taas, että raivaaminen on ihan parasta puuhaa. Kirjoja luin edelleen läjäpäin. 


Toukokuussa oli jo aivan ihania kesäisiä ilmoja! Koirien kanssa lähdin välillä jo ennen aamukasia pikkuvaatteissa lenkille. Ehkä se aurinko ja lämpö alkoi viimein sulattaa mun syväjäässä olevaa päätänikin... Toukokuussa olikin paljon kivoja asioita. Kävin perheen kanssa Repovedellä, tytär sai opetuksessani ajokortin ja yksi miehen pitkäaikainen projekti valmistui ja sekin helpotti minun ärtynyttä mieltäni aika paljon. Oltiin blogitreffeillä Katjan kauniissa kodissa. Ja kävin katsomassa  mahtavaa Maija Vilkkumaata! ♥


Kesäkuussa vietettiin isomman pojan valmistujaisia. Nuorempi poika sai omasta koulustaan stipendin, jee! Vietettiin aivan iki-ihana juhannus miehen kanssa, kun ajeltiin kaksistaan meidän kesäautolla ympäri pitäjiä koko pitkä ilta ja puoli yötäkin. Juhannus oli melko kylmä ja sateinen, mutta eipä haitannut ollenkaan. ♥ Mun koko kevään kestänyt väsymys ja angstaus alkoi viimein kääntyä paremman tuulen puolelle. Sain hirmu hyvän idean, mitä aletaan meidän pihan kaunistukseksi tekemään. Kuun lopussa pääsin taas katsomaan ihan parasta Maijaa! ♥


Heinäkuu oli kaikkineen aivan ihana kuukausi! Tehtiin miehen kanssa meille patio, lomailtiin molemmat, käytiin perheen kanssa kesäautoreissussa ystäväni luona Vaasassa, keväällä tosi sairaana ollut mummoni oli taas hyvissä voimissa, ihana Helsingin ystävä kävi meillä kylässä, käytiin hänen kanssaan Repovedellä, kävin kuopuksen kanssa Olgan farmilla, mummon pieni kullanmuru oli yökylässä, poika kävi poimimassa mulle mustikoita... Uin, relasin, nautin todella paljon kesästä ja koko elämästä pitkästä aikaa. Oli paljon kivoja kelejä ja voi että, oli se vaan niin ihana kuukausi! ♥ Niin joo, olihan mulla synttäritkin heinäkuussa, mutta ne vilahti ihan juhlimatta ohi.


Elokuussa alettiin jo palailla arkea kohti. Mies lähti töihin viikkoa ennen mua ja siihen se lomafiilis sitten loppuikin. Töihin palattua tuntui, kuin ei lomaa olis ollutkaan... Elokuussa sain kuitenkin onneksi ihania vieraita taas, kun ystävät kaukaa tuli kylään meille. Käytiin yhdessä vierailemassa vanhassa opiskelupaikassamme, voi sitä ihanan haikeaa nostalgista fiilistä! ♥  Kävin vieraiden kanssa myös Olgan farmilla ja vielä kerran myös aina niin ihanalla Repovedellä. Kun ystävä lähti, putosin taas vähän turhankin ankeasti arkeen. Koitin hoidella loppuun kesälle suunnittelemiani hommia (onnistumatta siinä kylläkään kokonaan). Töissä oli edessä muutoksen tuulia. Kuopuksella oli synttärit ja nuorempi poika aloitti unelma-alansa opiskelut. Ostiskelin vähän sitä ja tätä, kävin myös Ikeassa.


Syyskuussa olinkin sitten taas tipahtanut jo sinne mulle niin tyypilliseen moodiin... eli pohtimaan loputtomasti kaikkea: elämääni, työtilannettani, someen kulutettua aikaa, epäterveellisiä elämäntapojani... Olin sairaslomalla pari päivää selän poksahdettua. Marttailin ja keittelin meidän mahtavasta omenasadosta hilloa ja sosetta pakkaseen. Onnistuin hiukkasen myös relaamaan ja nauttimaan meidän pation keinusta ja kuulaan aurinkoisista syyskeleistä. Kesä oli loppujen lopuksi aika sateinen ja patiopäivät oli vähissä. Meillä oli monta synttärisankaria: mies, molemmat pojat (nuoremmasta tuli täysi-ikäinen), kissa ja koira. Vanhempi koira kävi hammasleikkauksessa.


Lokakuussa pohdiskelin rakkaita, mutta ajoittain niin kalliiksi käyviä lemmikkejäni. (Kaiken kaikkiaan meillä meni vuonna 2016 aika pitkä penni eläinten lääkäreihin.) Mietiskelin myös sitä, miksi mulla on vähän aina sellanen "pitäis tehdä" olotila ja tuskailin huonoja valokuviani. Pidettiin blogitreffit Lauran ihanan värikkäässä kodissa. Kuun lopulla satoi ihana, maiseman valaiseva ensilumi, ja heti oli napsittava ekat piparit ja hörpättävä glögiä! Aloitettiin risuaidan tekeminen ja vaiheeseenhan se sitten talveksi jäikin. Tuskailin aika tavalla työasioita, nykynuorisoa, maailman menoa somen suhteen (esim. opettajan raivoaminen). Kolmas ajo-oppilaani sai ajokortin - ja kuun viimeisenä päivänä ajoi ekoilla liukkailla iskän auton ruttuun.


Marraskuun alussa ihmeteltiin sitä pojan ruttaamaa autoa. Jouduttiin ostamaan tilalle sitten uusi. Pohdiskelin bloggaamista ja sitä, miten jokaisen pitäisi blogissa ja koko elämässä olla ennen kaikkea se mitä on: oma itsensä. Pimeys, kylmyys ja sekalaiset työajat oli aika väsyttäviä juttuja. Pikkaisen jo oli joulu mielessä. Fiilistelin tulevaa reissuani, joka viimein toteutui vuosien unelmoinnin jälkeen: matkustin ihan yksin rakkaan ystävän luokse Englantiin. Vietin siellä ihanaakin ihanammat viisi päivää. ♥ Kotiuduttuani reissusta suuntasin melkeinpä suoraan blogipikkujouluihin Jessican kauniiseen uuteen kotiin.


Joulukuu kuluikin sitten monenlaisissa joulumietteissä. Hissukseen siivoilin joka paikan. Tämä on mulle mieluista puuhaa ja vähistä työtunneistani johtuvat runsaat vapaapäivät kului mukavasti puuhastellessa. Joulufiilistä haettiin miehen kanssa Loviisan wanhojen talojen tunnelmasta. Ihanat joulukortit toin Englannista. Lahjoja laitettiin vain vähän. Aattona kaikki lapset oli meillä, joulupäivänä ajeltiin Keski-Suomeen sukuloimaan. Joulun taika katoaa vuosi vuodelta enemmän, samaa tahtia kun lapset kasvaa isommiksi. Myös uuden vuoden kemut on nykyään aika kesyjä; tänä vuonna työvuoron jälkeen vaan makailin kotisohvalla... Ennen joulua oli kivat lumiset talvikelit, mutta just jouluksi lumet suli pois. Välipäivinä tuli pikkuisen lunta taas, mutta uuden vuoden aattona olikin sitten maa musta ja lämmintä +5 astetta!

★ ★ ★

Takana on melko vaihtelevainen vuosi. Siihen on mahtunut iloja ja suruja, kymmenittäin ihania kirjoja, rakkaiden ystävien tapaamista, reissuja yksin ja yhdessä, kotimaassa ja ulkomailla, edelleen jatkunutta itsensä ja paikkansa etsimistä, lasten itsenäistymistä, ajokortteja ja autonromuja, ja uusiakin autohankintoja useampi. Ollaan saatu viimeinkin tehtyä jotain meidän pihalle ja muutenkin kesä oli paras pitkiin aikoihin, pitkä loma oli tosi ihana juttu. Minun työtehtävät ja tuntimäärät on muuttuneet, vapaa-aika lisääntynyt. Ei minun pohdinnat ole mihinkään loppuneet, edelleen maailmanmeno pistää ajoittain tuskailemaan kovastikin.

Näillä ajatuksilla ja eväillä - ja viimeisistä torttutaikinoista paistetuilla vadelmahillotäytteisillä tortuilla - lähtee käyntiin upea, uljas uusi vuosi 2017!

Heli

tiistai 27. joulukuuta 2016

vielä joulusta


Olen tässä joutessani taas tehnyt jonkunlaista "jälkitilinpäätöstä" joulusta... En oikein voi sille mitään, mutta joka vuosi mä nykyään tätä joulu-asiaa pohdiskelen, ennen ja jälkeen joulun. Joulu on kiva ja sitten toisaalta taas se on niin turha. Ennen joulua on kiva odotella sitä, suunnitella, kirjoitella kortteja, mietiskellä miten voisi ihmisiä ilahduttaa. Ja sitten tulee se itse joulu, päivä-kaksi, ja se on ohi, humps. Ja sitten pitää taas aloittaa tämä mietiskely...

Kyllä se vaan todettava on, että ei joulu enää oikein miltään tunnu. Meillä ei ole oikeastaan mikään juhlapäivä vuodessa sellanen, että sitä kovasti juhlistettaisi - siis tarkoitan, että pukeuduttais paremmin, katettais hienommin, olis jotenkin tositosi juhlava fiilis. Ei tuo joulukaan siihen poikkeusta tee, vaikka periaatteessa on ns. parempi kattaus. Meidän porukka ei vaan osaa olla ruokapöydässä pitkän kaavan mukaan, joten oli sitten kyseessä maanantai-illan ruoka tai jouluateria, niin ihan yhtä nopeesti se on naamariin tempastu ja pöydästä häivytty. Ja se pukeutuminen on melkeinpä naurettava ajatus meillä.


Ruokien kanssa on aina pieni miettiminen. Tänä vuonna ajattelin toteuttaa omalla kohdallani vegaanisen joulun, mutta ei menny ihan niinku Strömsössä. Mulla kyllä oli vegaanisiakin juttuja ihan tarpeeksi, mutta söin sit kuitenkin myös ihan perus-perunalaatikkoa. Ja tavallista suklaata on mennyt enemmän kuin mikään tämän valtakunnan laki yhden ihmisen osalle sallii... Joka vuosi noita ruokajuttuja suunnitellaan ja pyritään kohtuuteen - meillä ei todellakaan ole montaa sorttia ruokia taikka notkuva pöytä - ja silti aina ruokaa on liikaa, niin nytkin.

Joulukoristeet sen sijaan todellakin vaan vähenee vuosi vuodelta. En ole koskaan ollut mikään suuri tonttujen, enkeleiden, himmeleiden, olkipukkien tai ikkunakoristeiden ystävä. En siis sellasia tänne kotiin ole vuosikausiin laitellut (tonttuja ehkä joskus silloin, kun lapset oli pieniä...). En ole myöskään enää vuosiin vaihdellut jouluverhoja, -mattoja tai muuta jouluista tekstiiliä (paitsi meidän sänkyyn laitoin punavalkoiset tähtilakanat). Koristuksena oli tänä vuonna siis oikeastaan vain ne aiemmassa postauksessa olleet lumiukot ja niiden kanssa yksi posliinienkeli. Ja sitten kuusi koristeineen, muutama kukka ja kynttilöitä sekä joitain valosarjoja.


Sitten on tietenkin se lahjahommeli. Kyllä minusta on ihanaa laitella paketteja ja olen edelleen sitä mieltä, että joulu ilman lahjoja ei ole joulu oikeastaan ollenkaan. Mutta en ole valmis sijoittamaan lahjoihin omaisuutta. Haluan siis pysytellä kohtuudessa ja olla tasapuolinen lasten kesken. Tänä vuonna lapsille oli yksi isompi ja yksi pienempi lahja. Se isompi ostettiin kimppalahjana niin, että sisarukset osallistui toistensa lahjoihin osittain, jolloin saatiin jotain vähän arvokkaampaakin sitten yhdessä hankittua.

Meillä on sellainen tilanne, että lapset ei saa lahjoja perheen ulkopuolelta mistään muualta kuin kenties kavereiltaan ja isommat puolisoiltaan ja ehkä puolisoidensa suvulta. Ei siis tule paketteja mummoilta, kummeilta, saatikka muilta sukulaisilta. (Eikä mielestäni tarviikaan tulla!) Kun kuitenkin haluaisin, että lapset saa lahjoja, niin ne on sitten kaikki itse hankittava... ja rohkenen epäillä, että teini-ikäiset lapset ei suuremmin ilahdu vaikkapa suklaarasioista ja villasukista. Tässä vaiheessa elämää on siis aiheellista ihan oikeesti miettiä, mistä ne ilahtuu ja mitä ne tarvii. Kyllä sekin aika sitten joskus ehkä/toivottavasti tulee, kun lahjana ilahduttaa vaikkapa kynttilät, kukat ja herkut - itseäni ainakin ilahduttaa. 


Mun haaveissa on todella kauan ollut sellanen sukujoulu, että talo on täynnä väkeä. On mummot ja siskot ja serkut, on aikuisia ja lapsia... eli sellasta kuin oli aikanaan mummolassa. Oli ihanaa se serkkujen kanssa kirmailu ja jännittävä odotus ja yhdessä syöminen ja kenties saunominenkin (en muista saunottiinko...). Nyt lähinnä mietin, että huhhuh, mikä rupeama se onkaan mummolle ollut... meitä nimittäin oli aika hirmuinen sakki! 

No, tänä vuonna tuon tapainen joulu toteutui siinä mielessä, että täällä oli kaikki lapset ja myös niiden perheet. Eli isoin tytär, miehensä ja 2-vuotias mummon rakas, isompi poika, tyttöystävänsä ja heidän 12-viikkoinen koiranpentu, sitten nämä kotona vielä asuvat kaksi lasta ja me miehen kanssa - yhteensä siis 8 aikuista, yksi lapsi ja omien koirien ja kissan lisäksi yksi koiravauva. Tytär ja miniä oli molemmat puolikuntoisia, pikkukoira lähinnä roikkui naskalihampaillaan kintuissa, mummon murulla riitti vauhtia enemmän kuin kaikilla muilla yhteensä, talo tuntui todella pieneltä tälle sakille, tortut paistui liian kuiviksi ja toinen pelti kärähti uuniin, matot piti pitää rullalla pois lattioilta ja silti tuli pisuja ja kakkoja lattioille... Jotenkin olen tainnu tottua tähän hiljaiseen ja avaraan elämään jo sen verran, että kyllähän se olo sitten oli aika väsähtänyt, kun kaikki lopulta lähti koteihinsa...

No, katsotaan millä kaavalla vedetään joulu sitten ensi vuonna. Tämä joulu oli ihan kiva, mutta on se vaan silti mukavaa, että se on nyt ohi! Ja ihan vaan muistutukseksi sanon, että nämä on sitten minun ikiomia ajatuksia... ei arvosteluita kenenkään muun joulunviettoa tai tapoja ja perinteitä kohtaan!

Heli

PS. Joulu oli kelien puolesta lauha ja ihan musta. Tänä aamuna maa oli taas ohuesti valkoinen ja keli ihanan kirkas! Kuvat siis tältä päivältä.

maanantai 26. joulukuuta 2016

♥ Jouluna 2016 ♥


 ★ aattona 

joulutervehdys hevosille
riisipuuro
joulurauhan julistus

lapset perheineen meillä syömässä
ja aikaa viettämässä
ihania joululahjoja (mm. kuvan jutut)

suklaata...

★ joulupäivänä 

reissu sukuloimaan
lisää ihania lahjoja

kotona illalla
hyasinttien tuoksua
kynttilöitä
lukemista

suklaata...

★ tapanina 

pitkään nukkumista
pientä ulkoilua
säätilan ihmettelyä (+4!)

rauhallista fiilistä
kotoilua
hyvää mieltä

ja edelleenkin suklaata...

Ihan kiva joulu!

Heli

torstai 22. joulukuuta 2016

ihan pian on joulu!


Jouluinen tervehdys täältä meiltäkin viimein. 

Niin on ollut kaikenlaista puuhaa (ja töitä), ettei ole tänne ehtinyt. Mun tietokonekin on temppuillut, se ei välillä avaa nettiä ollenkaan. Olen aika hiilenä tän koneen kanssa, mutta minkäs teet. Meidän piti yhtä sun toista hommailla veronpalautusrahoilla, mutta piti sitten ostaa se uusi auto, kun entinen meni romuksi, joten unohdan taas kerran ajatukset uudesta tietokoneesta, samoin kuin muu perhe saa unohtaa haaveet uudesta telkkarista... (vanha alkaa olla kyllä tiensä päässä, että saa nähdä milloin se lopullisesti pimahtaa)


No joka tapauksessa, täällä alkaa olla suht kaikki ok. Kuusi on hankittu ja koristeita pikkuisen laiteltu esille. Tosi vähän meillä kyllä mitään erityisen jouluista täällä on... nuo lumiukot ja muutama muu koriste vaan, ja valosarjoja ja kukkia. Kyllä mä sen kuusen sit kuitenkin halusin, vaikka aina mietityttää se turha puiden kaataminen. Prisman pihasta ostettiin (mielestäni kyllä ihan turhan kallis) pieni kuusi. Se on malliltaan söpön pörheä, mutta oksat on tosi hentoiset, joten koristeita ei todellakaan voinut siihen paljoa ripustella. Kastella sitä täytyy ihan kauheasti, en muista että koskaan olisin noin tarmokkaasti monta kertaa päivässä lirutellut vettä kuuselle!


Joulusiivot on tehty se mitä tehdään - kylppäri on vielä pesemättä, argh! - ja lahjat on pääosin hankittuna. Ruokajutut vielä kieltämättä vähän mietityttää.. Mulla on harmikseni tämä loppuviikko iltavuoroja töissä, olen siis perjantainakin vielä ysiin asti töissä, joten ei ehditä yhtään yhdessä valmistella ja ostella mitään miehen kanssa. Mä sitten koitan miettiä pääni puhki täällä aamupäivisin, että mitä vielä pitikään ostaa/tehdä/viedä/hakea... Just nyt tuntuu, että apua, mitähän kaikkea mä unohdan. (Ja siis kun mies nyt ei varsinaisesti näitä hommia hoida...)

No, sieltä se joulu kuitenkin tulee, oli valmista taikka ei. Ja eiköhän siitä ihan hyvä joulu tule. Lumi kun sinnittelis maassa... tai satais uutta. Aika harmaalta tällä hetkellä näyttää ulkona valitettavasti. Nyt mä koitan vielä vähän katella noita keskeneräisiä asioita valmiiksi ennen töihin menoa. 

Jos ei ennen joulua tule täällä enää käytyä, niin..

OIKEIN IHANAA JOULUN AIKAA KAIKILLE!
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

t. Heli