lauantai 10. marraskuuta 2018

kysyithän ainakin luvan?


Nytpäs ajattelin kirjoitella sellaisesta ajankohtaisesta aiheesta kuin luonnosta kerättävät koristeainekset. Syksyn mittaanhan moni tekee retkiä metsiin keräilemään havuja, varpuja, sammalia ja muuta sellasta kivaa, joista sitten voi väkerrellä talveksi ja jouluksi erilaisia kransseja ja asetelmia.


No, tämä aihe vaivaa mua aika paljon. Osittain siksi, että itse ajattelen tienvarren kukkasistakin, että ne on kauniimpia siellä omalla paikallaan kuin minun maljakossa näivettymässä... lukuun ottamatta ehkä lupiineja, jotka sieltä luonnosta saisi pois keräilläkin, mielellään vaikka ihan joka ikisen, vaikka ne niin nättejä onkin. Mutta joo, niin kauniita ja ihania kuin ovat myös ne havukranssit ja varpuasetelmat sammalpedillään, niin mietityttää, että kuinka moni kyseisiä aineksia keräävä oikeesti tietää, että niitähän ei sieltä luonnosta noin vain saisi kerätä. Että siihen tarttisi vähintäänkin sen maanomistajan luvan.


Mä olen näiden opintojeni myötä tutustunut jokamiehenoikeuksiin vielä ehkä tavallista tallaajaa enemmänkin useiden eri koulutehtävien ja muun sellasen tiimoilta. Ja olen huomannut, että  ne on nousseet mulle aika tärkeäksi asiaksi kaikkineen ja ennen kaikkea juuri noiden ns. koristeainesten kohdalla. Me ollaan koulujuttujen kautta mukana joulukuun alussa yhdessä pienessä jouluaiheisessa tiedotusluontoisessa tilaisuudessa ja sinnekin mä ehdottelin meidän osioon yhdeksi osaksi noita jokamiehen oikeuksia ja niistä kertomista. Mua siis ihan oikeesti aivan ahdistaa se, miten iloisesti ihmiset kertoilee keränneensä havuja, sammalia ja varpuja ja tekee sitten niistä niitä koristeita! Kuulin jopa, että kaupungeissa ihmiset kerää havuja puistojen puista, voi hyvä ihme sentään!!


Eli siis, kysythän luvan, jos keräät havuja, varpuja, sammalia, jäkäliä - jopa pajunkissoja! Kaikki maa on jonkun maata, eli edes tienvarret ja ojanpielet ei ole mitenkään "vapaata riistaa". Ruohovartisia kasveja saa kerätä jokamiehenoikeudella lähes mistä vaan (poikkeuksena luonnonsuojelualueet), mutta puuvartisia ei saa kerätä mistään! Ja puuvartisia ovat siis juurikin esimerkiksi nuo varvut; puolukka, mustikka, kanerva, suopursu... Puista EI saa kerätä oksia. Ja tiesittekö, että edes maahan kaatuneista tai kaadetuista puista ei saa ottaa osia! Eli edes kaatuneesta kuusesta ei saa ottaa havuja eikä käpyjäkään. Maahan pudonneita irrallisia oksia saa kerätä, samoin maahan pudonneita käpyjä.


Ja entäs sitten ne sammalet ja jäkälät. Ne surettaa mua erityisesti! Ne kasvaa ja uudistuu melkoisen hitaasti ja sitten niitä riivitään maasta irti jonkun koristeen takia... Toivottavasti niiden kerääjät tietää ainakin sen, että niitä ei missään nimessä saa ottaa sieltä paljoa kerrallaan. Ja että niidenkin keräämiseen tarvitaan siis se maanomistajan lupa!


Otan tähän vielä yhden aiheen: kuntan. Mua ahdisti aika paljon, kun Mikkelin asuntomessuilla oli alueella erittäin paljon sitä kunttaa käytetty pihoissa. Sehän on siis todella kaunis, ihana ja luonnollinen ja sopii ihanasti pihaksi jonnekin mäntykankaalle. Mutta jos se on revitty jostain toisista metsistä irti sitä varten, niin voi itku... se on aivan kuin revittäisi nahka pois ihmisestä!! Mä ymmärrän kuntan talteen ottamisen ja muualle siirtämisen, jos se otetaan pois joka tapauksessa vaikka jonkun rakennettavan alueen tieltä - esimerkiksi jos se kuntta siellä messualueella olisi ollut jotain talteen otettua metsänpohjaa juuri sieltä. Mutta nähdäkseni sen oli sinne toimittanut joku yritys ihan muualta. Enkä siis tiedä, miten sen suhteen nuo sitä myyvät yritykset toimii, mistä se revitään jne. Mutta ajatuksena on kyllä kauhea se, että jossain on revitty ja raiskattu metsä sillä välin, kun sen "iho" kaunistaa jonkun pihaa...


Ja kyllä, tällaista tiukkaa mielipidettä tässä nyt sitten taas. Mutta luonto on mulle tärkeä asia ja toivoisin, että sen turha repiminen loppuisi mitä pikimmin. Itsekin olen pajunkissoja taitellut (se, että nekin kuuluu tuohon ilman lupaa kiellettyihin kerättäviin, oli oikeasti itsellenikin ylläri) ja tunnustan myös, että kerran ollaan raahattu salaa lähimetsästä joulukuuseksi siellä pitkään makaillut kaadettu kuusi... Viimeiset vuodet mulla on ollut aina joulun aikaan melkoinen mietintä siitä, hankitaanko kotiin kuusta ollenkaan ja esimerkiksi viime vuonna sellasta ei tainnut olla. Kohta on taas tämä pohdinta ajankohtainen, voi argh.


Mä kyllä oikein hyvin ymmärrän sen, että luonnon ainekset on kauniita ja kivoja ja tuntuu kovin luonnonmukaisiltakin. Mutta kuitenkin mietityttää myös se, että ne on siellä metsässä ehkä enemmän tarpeeseen kuin meidän terasseilla ja maljakoissa... No, tämä on vähän tämmöinen ikuisuuskysymys kyllä. Sama juttuhan se on vaikka kuusenkerkkien kanssa, olen niitä kerännyt niin omista puista kuin metsän puistakin (ihan luvan kanssa sieltä kylläkin ja keruupaikkana oli vielä pääosin sähkölinjan alunen, josta niitä puita kaadetaan joka tapauksessa, joten sieltä kerääminen ei haitannut luontoa).


Pääpointtini oli kuitenkin, että muistattehan kysyä aina luvan niiden havujen ja muiden keräämiseen! Ja toinen erittäin tärkeä pointti myös on se, että mitään aineksia ei saa kerätä kuin vähän sieltä täältä. Ehdottaisin, että havujen, varpujen ja sammalten sijaan koristeena käytettäisikin pääosin puista pudonneita käpyjä ja oksia, joista ihan varmasti myös taitavissa käsissä syntyy mitä ihanimpia koristeita.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Heli

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

ekologinen pesuaine ja itse tehtyjä kynttilöitä


Mulla on ollut vuosikausia käytössä Methodin pyykinpesuaine, sellanen nestemäinen tiiviste. Ja sit kävikin niin, että sitä ei enää saanutkaan... höh. Voi että tuollanen ottaa kyllä aina niin päähän, just kun oot hyvän tuotteen löytänyt ja sitten sen tekeminen tai maahantuonti tai joku lopetetaan! No, ei auttanut kuin etsiä tilalle joku muu. Ja mä siis todella inhoan sitä etsimistä... ala siinä nyt sitten kokeilemaan erilaisia aineita, että mikä toimii ja mikä ei. Huokaus. 

Valitsin sitten kaupasta tuollasen Mulieres-pönikän. Iso 1,5 litran pullo, en tykkää! Aine on periaatteessa ihan ok, mutta se tuntuu kuitenkin olevan lähinnä vesilitkua. Samasta syystä en muuten alkanut käyttämään niitä Methodin uusia aineita, en pidä siitä valtavasta putelista ja hirmuisesta veden määrästä, jonka sitä kautta kotiin kantaisin. (Hmm... miksiköhän sitten kuitenkin otin testiin tuollasen ison pullon?? Ei voi aina ihan itseään ymmärtää...)

No, joskus se pakollinen muutos kuitenkin johtaa sitten viimeinkin tekemään jotain, mitä on jo pitkään aikonut, mutta ei vaan ole saanut aikaan. Eli tässä tapauksessa sain vihdoin aikaiseksi kokeilla tehdä ihan ite pyykinpesuainetta. Tuossa jauheessa on siis aineksina ruokasoodaa, pesusoodaa, epsom-suolaa ja tavallista suolaa. Ja siinä kaikki. Olen tämän viikonlopun ajan nyt sitten sillä pyykännyt ja kyllä; sehän todellaki toimii!! Esimerkiksi TODELLA karsean hajuinen (hikinen) miehen T-paita oli aivan putipuhtoinen ja hajuton pesun jälkeen. Tuo mun ainehan on tuoksuton, siihen voisi kyllä lisätä vaikka jotain eteeristä öljyä. En ole kuitenkaan kokenut tarpeelliseksi.  

Mä en ole käyttänyt huuhteluaineita pyykinpesussa vuosikausiin. No, nyt huvikseni kokeilin tuota etikkaa ja kyllähän ne pyykit sellasia mukavan pehmoisia sen jäljiltä olivat. Taitaa siis etikka jäädä käyttöön! Mä en tod. osta jotain kallista pyykkietikkaa, kun ihan saman efektin saa lorauttamalla huuhtis-lokeroon tuota tavis-etikkaa. (Pullo ei toki mikään maailman kaunein ole...) Sen sekaan olen välillä laittanut muutaman tipan eteeristä appelsiiniöljyä (joka on aivan iiiiihanan tuoksuista ♥), mutta koska se tuoksu ei oikeastaan pyykkeihin kuitenkaan jää, en sitä varmaan jatkossa viitsi laittaa. Etikalle pyykit ei kuitenkaan haise yhtikäs yhtään.

Kokeilin muuten myös villapaitaani sekä silkkiseen aluspaitaani etikka"pesua". Eli laitoin ne likoamaan veteen, jossa oli loraus etikkaa. Ja sitten vaan huuhtelin, kumpikaan vaate kun ei ollut varsinaisesti likainen ja pesun tarpeessa, ne oli vaan vähän hikisiä. Toimi oikein hyvin! Ja hei, kokeilin huvikseni myös tiskikoneessa pelkkää pesusoodaa... ja sekin toimi, jee!

Suosittelen siis lämpimästi kokeilemaan tuollasta luonnonystävän pyykkijauhetta! Ohjeen ja aineet siihen saa esimerkiksi Limepopista, josta ne itse ostin. (Ei ole maksettu mainos!) Linkki suoraan ohjeeseen on tässä


On toinenkin juttu, mitä olen aika pitkään aikonut tehdä. Nimittäin kynttilät. Me tehtiin noin vuosi sitten koulussa mehiläisvahakynttilöitä ja voi kun se oli hauskaa hommaa! Siitä asti olen miettinyt, että jos vaikka tilaisin ison satsin noita levyjä ja alkaisin talkoilemaan (ihan itsekseni) niitä. Yksi luokkakaveri lähti messiin ja niinpä tilasin meille puoliksi viiden kilon satsin keltaisia levyjä ja sitten vielä itselleni kilon valkoisia. Ja kyllä vaan olikin mukavaa niitä rullailla. Siihen hommaan tulee kyllä ihan himo!

Lisäys jälkikäteen:

Nuo vahalevyt ja muut vermeet olen tilannut Lahtisen Vahavalimosta, jossa on vaikka mitä värejä saatavilla. Ja huomattavaa muuten on, että se mitä alkuun luulin, että olisi se luonnollisin vaihtoehto (nimittäin "hunaja") ei olekaan luonnollisin! Tämä onneksi selvisi, kun asiaa sieltä kysyin. Siinäkin värivaihtoehdossa on siis väriainetta. Jos haluaa sitä kaikkein luonnollisinta, värivaihtoehto on "keltainen". Linkki tuonne vahoihin suoraan tässä. Ja jos tekee noita tuollasia rullattuja kynttilöitä, niin sydänlangaksi kannattaa valita tämä. (Eikä ole maksettu mainos tämäkään.)


Se harmi tässä on, että mulla ei oikein ole sellasta alustaa, missä niitä polttaisin... Tuo yksi ainoa vain, joten en voi poltella kuin yhtä kerrallaan. Ja noh, noi keltaiset ei nyt ihan varsin sovi sisustukseenkaan... Ne on kuitenkin niitä luonnollisimpia, valkoiset on jotenkin valkaistu, en tiedä millä. Joten pääasiassa nyt koitan sitten vain tottua noihin keltaisiin ja kenties hankkia jonkun kivan isomman alustankin. Joka tapauksessa tykkään siitä, että nuo on luonnon aineksia ihan kokonaan. Vegaanisiahan ne ei ole, mutta mä olen muutenkin noiden mehiläisjuttujen suhteen vähän sitä mieltä, että en niiden käyttöä pidä pahana.


On mulla kuitenkin myös ihan vegaaninen versio kynttilöistä. Mä innostuin ihan hirmuisesti, kun Jovelan Johanna kertoi noista soijavahakynttilöistä! Laitoin ihan saman tien tilauksen menemään (nämäkin on tuolta Limepopista!) ja sitten innoissani sulattelin vahat ja tein satsin tuoksukynttilöitä. Tilailin siis samalla niitä tuoksuja ja myös nuo purkit on sieltä. (Oli vissiin pari muutakin innokasta sieltä tilaillut, en nimittäin saanut edes niin montaa tuollasta purkkia kuin olisin tahtonut...) 

Soijakynttilöiden tekeminen oli aivan superhelppoa ja nopeaa, ja kynttilät vaikuttaa olevan todella kestäviä, palavat varmasti useita kymmeniä tunteja per purkki. Itse olen koepolttanut yhtä jo vissiin 11 tuntia, eikä siitä ole vielä kulunut kuin ehkä sentin verran. Tuoksujen suhteen on vielä pieni kysymysmerkki, siis että miten hyvin niistä sitä tuoksua poltettaessa lähtee - valmistusvaiheessa oli ainakin kyllä niin huumaavat aromit täällä, että ihan meinasi jo päässä heittää! Toivottavasti ne nyt sitten toimii niin kuin ajattelin ja saan niistä kivoja jouluviemisiä.

Tällaista ekoilua täällä. Olen hirmuisen iloinen, että olen nämä kaikki postauksessa olevat asiat saanut elämääni viimeinkin! ♥

Heli

tiistai 23. lokakuuta 2018

terkkuja syyslomalta


No huhhuh, kuukauden tauko melkein edelliseen postaukseen!! Monen monta kertaa olen ajatellut, että NYT kyllä jotain naputtelen, mutta olenkin sitten tarttunut kirjaan, tai tätä nykyä myös kynään, kumiin ja sudokuvihkoon... Olen aivan hurahtanut tekemään niitä! En ole koskaan aiemmin niistä tajunnut mitään, mutta kerran kokeilin yhden tutun avustuksella ja hitsi, se olikin sitten menoa! Mä teen siis niitä ihan helpoimpia vaan, ja niidenkin kanssa menee välillä ihan ikä ja terveys... mutta ihmeellisen sinnikkäästi olen kyllä aina jaksanut ne valmiiksi tehdä. Yhden ainoan kerran olen luovuttanut, kun ei vaan auennut millään - mutta se olikin sitten jo sellanen vähän kinkkisempi versio. Mutta että joo, täällä ollaan siis edelleen, vaikkakin tauko oli piiiiitkä.

Eikös ole söpöjä nämä meidän puput? Kuvat on ottanut tyttäreni. Hän aina välillä ottaa puput koppaan ja kantaa ne tuonne lähimetsään. Minä en kyllä tuolla lailla uskaltaisi niitä irti päästää, mutta siellä ne kuulemma aina ihan lähistöllä vaan pompottelee ja sitten asettuvat jonnekin pötköttämään. Aika usein kuulemma sinne koppaan takaisin, vaikka olisi koko avara metsä ja pehmoiset sammalmättäät, missä voisi elämästä nauttia. Aika höpsöjä otuksia!


No mutta mitä tässä onkaan kuukaudessa ehtinyt tapahtua... yhtä ja toista. Mulla on nyt suht selvät sävelet koulujutuissa, jotka tuntui alkusyksystä kyllä ihan supersekavilta vielä. Tuossa mun tutkinnossahan on mahdollista valita kolmesta tai neljästä jutusta se pääsuuntaus, mihin keskittyy. No, minä en ole edelleenkään osannut laittaa niitä eri juttuja kiinnostavuusjärjestykseen ja niinpä mä suoritan ne kaikki. Viime keväänähän jo tein näytön yhdestä osiosta (35 osp) ja tänä vuonna on siis tarkoitus tehdä kolme isoa osiota lisää. Sen lisäksi on pakolliset valinnaiset, joita on neljä. Yhdestä valinnaisesta on jo näyttö tehtynä viime vuoden aikana (15 osp). Lisäksi mulla on viime keväältä myös koko sen ekan vuoden opinnot käsittävä näyttö tehtynä (40 osp). 

Kun siis opinnoista valmistuu 135 osaamispisteellä (osp), niin mulle niitä nyt sit kertyy kyllä aika tavalla enemmän. (Äkkiä laskin: 240.) Mä tästä jouduin ihan jopa hiukan kättä vääntämään, että saanko tehdä nämä kaikki, mutta kyllä mä nyt sitten saan. Se on kyllä typerää, että todistukseen ei vissiin voi tulla kuin yksi suuntaus (minkähän siihen nyt sit valitsis, hohhoijaa...) ja ne muut sitten jotenkin tulee "ylimääräisinä" opintoina. Miksi?? Saahan lukionkin käydä amiksen ohella, eikä niitä mitenkään arvoteta erikseen. Miksen siis voisi saada tokaria, jossa on kaikki pläjäytetty samaan?? Sehän on vain paperi, jossa on tekstiä, luulisi onnistuvan!


No, sanomattakin sitten on selvää, että kyllähän mulla hommia piisaa. Olen parhaillaan suorittamassa työharkkaa, jonka päätteeksi marraskuun loppupuolella suoritan kolme näyttöä (yksi iso 35 osp ja kaksi valinnaista á 15 osp). Ne kuitenkin on kaikki niin samaa asiaa, että nivoutuvat sopivasti yhdeksi kokonaisuudeksi. Eli en koe tätä ongelmaksi todellakaan. Kevääksi mulla on jo harkkapaikka suunniteltuna (ja sovittunakin oikeastaan) ja siellä pystyn tekemään taas tuollaisen useamman näytön setin kerralla, tai ainakin näin on ajatus. Tai sitten kenties kaksi näyttöä, toisessa kaksi asiaa sisällä (35 osp + 15 osp) ja toisessa yksi (35 osp). Ja siinä ne sitten oliskin. No, nämä nyt sitten toki saattaa vielä elää, mutta tämä on suunnitelma just nyt.

No onhan mulle tätä opettajatkin sanoneet, että mitä mä oikein hyödyn tällaisesta setistä..? Minusta aika outo kysymys. Jos haluan tehdä näytöt niistä, niin miksei? Minähän sen työn teen, paperit kirjoitan ja näytön annan. Opettaja katsoo miten menee ja antaa arvion. Meillä ei juurikaan ole lähiopetusta edes, itse ne on harkkapaikat hankittava ja näytöt suunniteltava. Ja siis oikeesti, miksei? Jos kerran on halua ja intoa tehdä. Kyllä minä mieluummin otan saman tien ulos paperit, joissa näkyy ne näytöt, kuin pelkät "olen tässä opiskellut tällaista ja tuollaista". Ymmärrättehän mitä tarkoitan?


No, jotta ei tekeminen loppuisi, olen tässä vielä tämän syksyn aikana mukana kolmessa muussakin eri jutussa. Ne on siis kaikki koulun juttuja ja liittyvät opintoihini. Ne vain nyt kaikki sattuu kasautumaan juuri tähän samaan aikaan kuin harjoittelu ja näytöt... Mutta ei voi mitään. Ne on kaikki helppoja ja mukavia juttuja, vaikka nyt vaativatkin vähän työtä ja aikaa kaiken muun ohessa. Tämä mun opiskelu kun siis ei kuitenkaan ole mitään rakettitiedettä, eli ei tässä mitenkään aivot ole piiputtamassa liiasta ajattelemisesta. Päin vastoin, mukava kun on puuhaa! Kevätpuoli tuntuu ajatuksissa todella tyhjältä, kun nyt just on nämä kaikki tässä niin tiiviisti tapahtumassa.

No, kouluhan se päälimmäisenä taitaa elämässä just nyt olla, tehtäviäkin on vielä pari odottelemassa valmistumistaan. Ajattelin nyt kuluvan viikon aikana saada niitä pois - meillä kun on nyt syysloma. Loman jälkeen jatkuu harjoittelu ja sitten olisi kyllä ihan kiva saada keskittyä niihin näyttösuunnitelmiin ja muihin tuleviin juttuihin, eikä enää vatvoa ainakaan yhtä tehtävää, joka on mulla ollut kesken tosi kauan... se on sellanen tehtävä, mitä taas hion ja hion, ku toivoisin sen olevan taas niin priima... ehkä voisi vähän tuota omaa rimaa välillä laskeakin?!


Muuta elämää sen verran, että ollaan käyty miehen kanssa elokuvissa katsomassa parikin leffaa. Katsottiin se Oma maa ennakkonäytöksessä, oli ihan ok, mutta ei nyt mitenkään erityisen mahtava. Sitten katsottiin Olavi Virta, se oli myös ihan hyvä, jotenkin aika surullinen tarina. Käytiin myös syömässä miehen kanssa Haikon kartanossa, kun meillä oli sellainen lahjakorttijuttu. Se oli aika koominen reissu, ei olla kyllä sitten yhtään kotonamme tuollasessa hienossa paikassa... lisäksi ne hinnathan on siellä aivan pöyristyttävät, ei ikinä olis raaskittu mennä noin kalliisti syömään, jos ei sitä lahjakorttia olis ollut! 

Koulussa meillä oli retki Repovedelle. Kävinkin nyt ekaa kertaa ihan toisen reitin, mitä yleensä. Ajateltiin, että jos kelit sallii, mennään tällä viikolla tytön kanssa patikoimaan se sama reitti. Onneksi mulla on tuollanen tyttö, jonka kanssa voi lähteä, mies kun ei yhtään innostu moisesta. Tuo tytär on muutenkin kyllä melkoinen sissi, se esimerkiksi viikko sitten halusi välttämättä tulla koulusta kotiin pyörällä. Matkaa oli siis vähän vajaa 100km... Ja toissa yön se halusi telttailla. Pakkasi rinkan, otti koiran ja meni tuonne muutaman kilometrin päähän umpipimeään metsään. Yöllä oli lämpötila lähes pakkasella, tuuli oli ehkä jopa vaarallisen kova ja niin edelleen, mutta tämä neiti se vaan telttailee (ei ole eka kerta). Että kummankohan meistä pitäisi olla se luonto-ohjaaja ja eräilijä, hmm... minua kun ei oikein hevillä telttaan saa nukkumaan, jos vaan mitään muita vaihtoehtoja on tarjolla!!

Viikonloppuna meillä oli ohjelmassa vielä viimeinen tervehdys rakkaalle mummolleni, kun oltiin uurnan siunaamisessa ja laskussa. Sen jälkeen oli suvun kanssa kenties viimeinen kokoontuminen mummolassa, se talo kun on siis myynnissä nyt, snif! Se oli kyllä toisaalta tosi surullinen ja toisaalta kiva reissu, mun suku kun on kaikki melkein tuolla 200 km päässä ja näen heitä tosi harvoin.


Näin mennään siis kohti lokakuun loppua. Aamulla oli (taas) jo pakkasta, pellot on täynnä muuttoaikeissa olevia hanhia, kynttilät palaa ja toppaa täytyy alkaa kaapista kaivelemaan päälle. Kyllä se talvi sieltä pikku hiljaa tänne hiipii!

Mukavaa viikkoa kaikille!

Heli 

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

arjen enkelit ♥


Tuossapa virke, jonka toteutumista olen saanut ihmetellä viime päivinä ihan toden teolla! Nimittäin kyllä vaan  taas asiat järjestyi - hitaasti, mutta varmasti. Vaikkakin melko yllättävästi. Haluan jakaa tämän tarinan hyvistä ja vieläkin paremmista (sekä myös mielestäni aika pahoista) ihmisistä teillekin. Teksti on pitkä, mutta lukemisen arvoinen.

Olen kertonut, että meillä on ollut täällä nyt poika ja hänen pikkutytär asustelemassa (tytär tosin vuoroviikoin myös äidillään). Pojan uusi asunto olikin ihan kauhea läävä ja niin edelleen. Sitä myrkytettiin, siivottiin, maalattiin... jynssättiin siis monen ihmisen voimin monta monituista päivää monien tuntien ajan kerrallaan. Reilu viikko sitten viikonloppuna oltiin siellä taas tuntikausia puunattu, ja sitten ihan yhtäkkiä mulle tuli sen kanssa ihan totaaliromahdus. Urakka tuntui aivan mahdottomalta. En voinut kuvitellakaan, että sinne voisi joskus mennä asumaan. Pudotin käytännössä hanskat käsistä ihan kokonaan ja sanoin, että en tee siellä enää mitään. (Ja itkin.)

Poika aloitti taistelun vuokraisännän kanssa. Toisin sanottuna sanoi, että purkaa sopimuksen, asunto on aivan toivoton. No, voitte arvata, että sehän ei onnistunut. Omistaja ilmoitti, että "olet allekirjoittanut sopimuksen" jne. Sopimusrikkomuksesta seuraa sanktiot (joihin pojalla ei ole varaa, eikä kyllä meilläkään) ja jos haluat keskustella asiasta, niin ota yhteyttä hänen lakimieheen. Kyllä se hiukan neuvottomaksi veti. Soitin vuokravälittäjälle epätoivoisen puhelun ja niin edelleen.

Tässä vaiheessa kuvioon astui yllättäen tyttäreni (!) anoppi, jolla on vankka kokemus vuokrakuvioista, sopimuksista jne. Hän muun muassa kävi katsomassa asuntoa yrityksensä insinöörin kanssa, tutki sopimuksen kaikki pienetkin jutut jne. Lopputuloksena hän totesi, että ei auta valitus, sopimus on ja pysyy. Ratkaisu: siivotaan kämppä!

Tämä tarmokas anoppi kääri hihansa, kantoi asuntoon miehensä kanssa jos jonkinlaista välinettä ja ainetta ja kokosi joukot hommiin. Minä ja meidän nuorimmainen hoidettiin kotona tyttären ja pojan lapsoset ja muu jengi hääräsi asunnolla täyden työpäivän. Siis juu, kuusi henkilöä teki töitä (jo aiemmin tehtyjen lisäksi) noin seitsemän tuntia. Tyttäreni ja tuo hänen anoppinsa muun muassa jynssäsivät lattiat juuriharjojen kanssa polvillaan. Kuvottava kylppäri käytiin läpi höyrypesurilla, kloritella, hammasharjalla... (no viimeinen oli ehkä liioittelua, mutta ajatuksena ymmärrätte varmaan) Keittiön lattiaan asennettiin uusi (itse ostettu) muovimatto. Seinät saivat lisää maalia pintaansa. Ja niin edelleen. Anoppi ja appi kävivät hakemassa milloin ruokaa koko joukolle, milloin tarvikkeita... ja lopuksi vielä kätköistään sängyn ja sohvan pojalle. Ja sitten asunto oli valmis ja muuttokuntoinen. 

Mulla oli toki todella huono omatunto siitä, että MEIDÄN lapsen asuntoa siivoaa ja laittaa tyttären anoppi ja appi. Toisaalta mua alkoi vaivata jo niin valtava toivottomuus ja uupumus ton asunnon suhteen, ettei musta vain enää ollut tekemään sen eteen mitään. Ajatuskin, että joutuisin koskemaan sinne yököttäviin lattiakaivoihin (joista sivumennen sanottuna tyttäreni oli kaivanut todennäköisesti vuosien hiukset sun muut kuvotukset...) lannisti mut aivan totaalisesti. Jotenkin tuo koko asunto oli mielessä vain ja ainostaan kauhea peikko ja mörkö ja kaikkein mieluiten olisin vain luovuttanut, maksanut jotenkin ne sanktiot ja ottanut pojan meille vuodeksi asumaan pikkuneitinsä kanssa (vuoden kuluttua siis vasta ensimmäinen mahdollinen irtisanomispäivä). 

Olen siis ikionnellinen, että sain olla kotona ja hoitaa kahta vilkasta tenavaa sen päivän. Ja onneksi siinä puuhassa nuorempi tyttäreni oli apuna - en tajua, miten olen hanskannut joskus muinoin NELJÄ pikkulasta yhdellä kerralla ja aivan yksinäni... huh, mikä urakka oli nuokin kaksi vilperttiä!!

Ja sanomattakin selvää, että olen valtavan kiitollinen noille arjen enkeleille. Kävimme pitkän puhelun tuon anopin kanssa seuraavana päivänä ja hänen auttamishalunsa kävi aivan selväksi. Anoppi kertoi jopa, että hän on aivan innoissaan tuollaisen homman kanssa - siis tykkää siivota oikein olan takaa. Ja antaa mielellään myös osaamistaan noissa asuntoasioissa käyttöönsä, jos kerran voi. He olivat miehensä kanssa mukana tosi suurella sydämellä, enkä tule koskaan unohtamaan tätä heidän hyvää tekoaan meidän lapsen hyväksi. Toivottavasti voin joskus jotenkin tehdä vastapalveluksen. En nyt välttämättä halua puunaamaan tuollaista kuvottavaa kämppää, mutta jotenkin muuten.

Nyt on siis tosi tosi onnellinen ja kiitollinen poika saatu muutettua omaan asuntoonsa. Asia järjestyi kuin ihmeen kautta, vaikka tilanne näytti jossain kohtaa täysin toivottomalta. Kyseinen vuokranantaja toivottavasti aiemman lupauksensa mukaisesti korvaa käytetyt aineet ja tarvikkeet ja mielellään myös hyvittää vuokrasta sitä työtä, mitä asunnon suhteen on tehty. Tosin nyt kun heitteli esiin tuollasia asianajajia ja muita uhkauksia, niin saa nähdä...

En voi ymmärtää, miten tuossa kunnossa olevaa asuntoa yleensä laitetaan vuokralle. Totta on, että poika kävi asunnon katsomassa ja allekirjoitti sopimuksen. Mietityttää kuitenkin, että kusetus on ehkä ollut jopa tarkoituksellista... kyseessä kuitenkin nuori poika. Ja asunnossa oli katsomishetkellä asukas. Miten sinne kaappien perälle edes näkee, tai listojen alle, joissa ne kymmenet ötökät majaili? Vuokranvälittäjäkin oli kyllä mielestäni aika outo, hän esimerkiksi väitti, että asunto on siivottu ja hän on sen tarkastanut. No, aika pintapuolinen vilkaisu taisi olla kyseessä... Asunnosta nimittäin löytyi esimerkiksi patterien välistä nenäliinoja (tai mitä lie, yök!) ja tupakantumppeja. Keittiön kaapinovet olivat tahmeat, käsi jäi niihin kiinni (mutta hän oli kuulemma niitä "kosketellut"... no, melko tunnottomat kädet täytyy hänellä sitten olla...). Yleiskuvana asunto oli todella siivoton ja ihan selvästi siivoamatta.

Tämä asuntojuttu oli loppujen lopuksi mulle aivan valtava stressin aihe. Tuntui, että eihän voi olla tottakaan, että aina vaan on jotain tällaista epätoivoa elämässä. Pojan tilanne suretti ja harmitti, ja vaikka lapsenlapsi on aivan ihana ja rakas pirpana, niin olihan sekin aika raskasta, että talossa on pikkuinen, joka on koko ajan roikkumassa lahkeessa ja haluamassa syliin, puhumattakaan niistä yöherätyksistä. Nyt, kun tilanne lopulta raukesi, multa aivan kuin vapautui hirmuisesti energiaa muihin asioihin. Olenkin täällä sitten parin päivän aikana siivonnut talon, jynssännyt jääkaapin, tyhjentänyt kompostorin... Samaan syssyyn on myös koulujutut aika paljon seljenneet. Että varmaankin suunta on nyt parempaan päin oman jaksamisenkin kanssa.

Tällainen tarina. Tuon kortin teksti siis todellakin on totta. Asiat selviää aina jotenkin. Välillä hitaasti, mutta aina varmasti. (Kortti on Anna-Mari Westin.)

Heli

PS. Sanottakoon nyt vielä, että arvostan kovasti ihan jokaista, joka tuolla asunnolla siivosi ja puunasi. Siellä oli siis hommissa muitakin kuin nuo mainitut anoppi ja appi, mutta anoppi toimi tässä hommassa sen loppuun hoitavana moottorina, jota ilman se kämppä ei varmaan olisi koskaan asuttavaksi tullut.

torstai 13. syyskuuta 2018

intohimonsa kullakin!


Olen joskus, ehkä useammankin kerran (?) kertonut, että kirjaan ylös kaikki menot ja tulot ja teen niistä sitten taulukkoa. Jostain syystä se on hommaa, joka kiehtoo mua erityisen paljon. En ehkä sellasta ihan jokapäiväiseksi työkseni jaksaisi tehdä, mutta aivan sujuvasti kuluttelen kotosalla siihen tuntikausia. Viilaan ja höylään lukemia taulukkoon ja sit huokaisen onnellisena, kun on taas yksi kuukausi paketissa.

Olen tehnyt ennenkin asiasta postausta, ajalta jolloin kirjasin kaiken muistaakseni vielä ruutuvihkoon. Tai en muista, vaikka olisin tehnyt myös nykyisestä Excelistäni jotain juttua? Aikanaan löysin kuitenkin sitten tuollasen postaukseni jälkeen itseni/blogini haukuttavana jostain mistälie vauva-lehden keskustelupalstalta... että on siinäkin ihminen, kun tuolla tavalla perheensä raha-asiat tuo julki. *huokaus* No, meitä on kuulkaa moneen junaan ja intohimonsa kullakin! Minusta ei siis ole lainkaan kauheeta tällaisista puhua. Jos jostakusta tämä nyt tuntuu pahalta, niin äkkiä toiselle sivustolle vaan sitten, mars!


Tähän tyyliin minä kirjaan siis kaiken. Säästelen kuitit ja sitten kuun lopussa alan tulkkaamaan, mikä mihinkin osioon kuuluu. Noita sarakkeita siis on paljon enemmän kuin kuvassa näkyy. Sen verran tulkintaa tuohon kuvaan, että vasemmassa reunassa on kuukauden päivät. Osioista pt tarkoittaa perustarvikkeita, kuten vessapaperia, shampoota ja muuta sellasta. Asumiseen kuuluu asuntolaina, sähköt, vedet, jätemaksut yms, ja koti ja sisustus tarkoittaa sitten vaikka jotain pyyhkeitä ja astioita tai muuta sellasta. Autoilu-osioon merkataan muut autokulut paitsi vakuutukset (joille on oma osio), eli esim. trafi-maksut ja bensat. Lapset-osioon tulee vaikkapa koulutarvikkeet, harrastukset ja kuukausirahat. Ja niin edelleen.

Tämä jaottelu on kieltämättä aikamoisen aikaa vievää. Joskus on myös vähän pohdittava, mihin osioon mitäkin laitan... esimerkiksi jos ostan lapselle lahjaksi vaatteen, meneekö se lahjat-, lapset- vai vaatteet-osioon. No, tulkkailen sitten vähän miten milloinkin just tuntuu. Kaikkien kuittien ja tiliotteiden läpikäynti on myös aika hidasta. Yleensä jos meillä on silloin joku täällä kylässä (eli siis miehen kavereita lähinnä tässä kahvilla), saan aina kuulla olevani vähän hullu, kun tällaista teen. Mutta mä siis todellakin tykkään tästä. Ainoa mistä en tykkää on tuon tupakka/alkoholi-osion lukema!! (mieheni tupakoi ja natkutan siitä joka kuukausi)

Ja niin juu, mä oon meillä se, joka vastaa näistä raha-asioista. Meillä on aina ollut yhteiset tilit, eli palkat yms menee kaikki samalle tilille ja molemmilla on käyttöoikeus kaikkiin tileihimme. Joten tämä mun taulukko koskee siis kokonaisuudessaan meidän perheen menoja (paitsi lasten omia rahoja). Meillä mies ei esimerkiksi maksa koskaan laskuja, vaan se on ihan mun juttu. Mies ei myöskään suuremmin noita kuitteja keräile, joten sitten aina tiliotteelta kyselen, mikä toi ja toi mahtaisi olla... Toisaalta osaan myös hyvin tulkita summista ja ostopaikoista, mitä hän on milloinkin ostanut. Eli tupakkaa, bensaa ja ruokaahan ne useimmiten on. Mies käyttelee loppupeleissä aika vähän rahaa mihinkään sen kummempaan eikä koe tätä minun systeemiä pahana. Että älkää suotta kauhistelko, miten mä täällä vaan kaikki langat pidän käsissäni ja mikä lapanen mahtaa mieheni olla!


Noilla väreillä on ihan oma tarkoituksensa. Huomasin nimittäin joskus, että jälkikäteen mietin usein, että mihinköhän tuollanenkin summa on oikein mennyt. Aloin sitten merkata niitä tarkemmin ylös, ja sehän on oikeesti ihan kauhean helppoa tuolla Excelissä. Lukemaan vaan väri ja sama väri sitten tuonne alas ja sinne selvitys, mistä on kysymys.

Ainoa vaikeus on välillä se, että asioita on niin monia ja yhteen pieneen ruutuun ei paljoa mahdu. Monesti mulla sitten onkin noi tollein limittäin ja lomittain. Eikä se päivämääräkään ihan aina mene oikeaan kohtaan, jos on yhden päivän aikana monia eri asioita samassa kategoriassa, mitä tahtoisin eritellä näkyviin. Mutta koska teen tätä hommaa ihan vaan omaksi ilokseni, niin ei se niin nuukaa ole, onko kaikki nyt ihan just pilkulleen kohdallaan!


Mä kerään sitten tuollasta vuositason taulukkoa myös. Joka kuukausi kattelen sitten, miten meni noin niinku omasta mielestä kyseinen kuukausi. Esimerkiksi ruokaan meillä tuntuu aika tasaisesti kuluvan rahaa joka kuukausi. Mies syö usein työpäivän aikana jossain ruokapaikassa, siksi lukema on noinkin iso. Herkkujen osio on vähän hävettävä kyllä... mutta toisaalta siihen kirjailen myös vaikkapa synttäritarjottavat. Hk-ale me saadaan, koska mies on S-ryhmässä töissä - se on oikeesti aika mittavakin summa välillä ja vuoden aikana sitä kyllä kertyy, kuten alareunasta näkyy. Puhumattakaan tuosta tupakka-osiosta, argh!!

Sitä en tajua nyt vaan, että viime aikoina toi Excel on nyt jotenkin tempunnut ihan tosi paljon. En ymmärrä, miksei noita kaavoja saa toimimaan... jos vaikka lisään tonne väliin jotain, niin eipä vaan päivity lukemat kohdalleen. En ymmärrä miksi!! Aina pitää melkeinpä laskimella tarkistella, onko alarivit yleensäkin ees oikein. Eikä ne sit oo, jos oon tehnyt niitä lisäyksiä. Häh?? Onko tossa joku päivitys tekemättä vai enkö mä todellakaan vaan enää osaa?? Excel on kuitenkin ihan megapaljon helpompi systeemi tähän kuin se aiempi ruutuvihko, jossa kaikki sarakkeet piti sitten lopuksi laskea laskimella ihan ite. Soisin siis todellakin tän systeemin myös pelittävän oikein!

Niin ja se on toki mietityttänyt välillä, että toisaalta tällainen tulojen ja menojen jälkikäteinen tarkastelu ei ole mitenkään järin hyvä konsti vaikkapa karsia menoja. Olis viisaampaa tehdä joku budjetti, joka olisi sitten vaikka ruokaan. Yleensä mä siis vaan jäljestä päin kauhistelen, miten tohonkin taas noin paljon meni. Ehkä mä joskus siirrän systeemin niin päin, että otan käyttöön etukäteisbudjetoinnin. Jos eläisin yksin, se ehkä toimisikin, mutta nyt se on vähän hankalaa. (Paitsi oon kyllä ehdottanut miehelle, että jos olis joku (pieni!) tupakka-budjetti, jonka sisällä olis vaan pakko pysyä, mut ei se oo lämmennyt ajatukselle. =D Mut oikeesti vuositasolla tuo tupakointi on ihan itkettävän iso summa!!)


No, tällainen postausaihe tuli nyt vaan mieleeni, kun sain juuri äsken viimein väkerrettyä valmiiksi elokuun osion taulukostani. Mun tietenkin pitäis tehdä jotain aivan muuta just nyt, kuten vaikka sitä isoa koulutehtävää... mutta jotain "kevennystä" tarttein välillä siihen. Oon tällä viikolla tehnyt kolme muuta tehtävää ton yhden työn ohella, joten ehkä tää oli sallittua "muuta puuhaa". 

Ylin ja alin kuva ei liity sitten mitenkään tähän muuhun aiheeseen, kunhan vaan jotkut nappasin. Mutta kerrottakoon, että yläkuvassa on haitallinen vieraslaji jättipalsami, jonka löysin yhdestä paikasta, jonne se on ehtinyt aivan sikanaan levitä. Tein siitä ilmoituksen kaupungin ympäristötarkastajalle, eli jos tekin löydätte vastaavia niin sinne voi aina ilmoitella! Ne todellakin pitäisi Suomen luonnosta hävittää, vaikka ihan kauniita kukkasia ovatkin.

Ja alakuvassa on sitten aivan ihanat vanhat kahvikupit! ♥ Tuollaset kupit huolisin itsellenikin kaikista niistä vanhoista arabioista, ihan supersöötit! ♥Nuo kupit löytyy Ankkapurhan Makasiinikahvilasta, jossa käytiin miehen kanssa kahvilla sen viimeisenä aukiolopäivänä... koko kesä sinnekin piti mennä, vaan mites sitten kävikään!

Kivaa päivän jatkoa teille, ja ai niin, teettekö te kirjanpitoa omista menoista? Vai onko tää teidänkin mielestä ihan "hullun hommaa"?? =D

Heli

tiistai 11. syyskuuta 2018

leiritulia, vähiä unia, järkyttävä asunto ja muuta sellasta


Viime viikolla meillä oli koulussa retki yhdelle eräkämpälle, jossa oltiin yötä. Oltiin samassa paikassa myös viime vuonna, silloin oltiin "asiakkaita" ylempiluokkalaisille ja nyt oltiin sitten itse se järjestävä taho. Oli kiva kyllä suunnitella sinne juttuja, mielestäni hirmuisen hyvää oppia saa just tällaisesta oikeasta tekemisestä.

Meitä "kakkosluokkalaisia" meni sinne paikkaan muutama jo edellisenä päivänä ihan omaan piikkiin. Silloin oli eväät vähän erilaiset kuin sitten varsinaisen harjoittelu/työtehtävän aikana... Oli kyllä tosi kiva ilta/yö. Syötiin, juotiin, saunottiin ja minä jopa uin. En olis uskonut, mutta sinne vaan pulahdin lampeen sujuvasti.


Seuraavana päivänä tuli sitten tosiaan ne meidän "asiakkaat" eli tän meidän linjan uudet opiskelijat. Mukavaa oli heidänkin kanssa siellä olla. Mun homma oli olla yhtenä ruokavastaavana, eli suunniteltiin syömiset koko porukalle. Kasvisruokalinjalla mentiin pääasiassa - ja se oli ihan yhteinen päätös, ei mikään minun oma juttu. Luonnon ja maapallon hyväksi voi tehdä niin paljon ja yksi iso asia on ruokavalinnat, eli kasvisruoan lisääminen. Tätä haluttiin siis tuoda tiedoksi myös niille ykkösille. 

Jonkun verran oli muitakin koulujuttuja siellä mulla, esimerkiksi vesinäytteiden ottamista ja vähän myös kauppayrttien ja -marjojen tunnistamista. Tuo on hyvä paikka siitäkin, että sieltä löytyy tunnistettavaksi sellaisetkin "erikoisuudet" kuin hilla ja karpalo - itse asiassa viime vuonna itse ihan ekaa kertaa ikinä näin ne luonnossa. (Enkä ole sen koommin muualla sitten nähnytkään.)


Teetä tuli kyllä lipitettyä ihan urakalla. Ja relailtua. Mitäs siellä muuta kuin syötiin ja hengailtiin pääasiassa. Istuttiin nuotiolla, tuijotettiin tulta. Parin luokkalaiseni kanssa notkuttiin vielä yöllä laiturilla tuijottelemassa tähtiä. Voi miten mahtavaa sekin oli siellä keskellä "ei mitään" umpipimeässä! Meillä on kyllä niin ihana luokka ja kaikki ollaan ikään ja sukupuoleen katsomatta kavereita. Nytkin niitä tähtiä katselin minua 15v nuoremman naisen sekä omien poikieni ikäisen pojan (joka sivumennen sanoen tietää kyllä aivan älyttömän paljon kaikista luontoon liittyvistä asioista, esim. linnuista, ötököistä, kasveista...) kanssa. 

Sen verran olin luuseri, että nukuin molemmat yöt mökissä ihan sängyssä (makuupussissa). Muutama muukin nukkui siellä, mutta useampi kyllä ihan telttaili. Muutama nukkui jopa avoimessa laavussa! Huhhuh, toi telttailu (puhumattakaan laavuilusta...) on mulle kyllä vähän sellanen juttu, mitä oikeesti pitäisi treenata. Jotenkin vaan kammoan niin paljon sitä palelemista. Mulla on mukamas hyvä makuupussi, mutta silti palelen. No, ehkä joskus...


Reissusta palattuani olin kyllä niin järkyttävän väsynyt, ettei oo tottakaan! Menin suoraan vessaan, sitten suihkuun ja sitten tuli ihan töttöröö olo... jota jatkuikin koko viikonlopun. Kiitos siitä kuuluu osittain myös tuolle pikkurakkaalle, joka on kyllä aivan ihanaakin ihanampi, mutta kuitenkin vasta 1v... mummon pikku takiainen, koko ajan sylissä. Ja ei nyt ihan varsinaisesti voi sanoa, että nukkuisi läpi yön... Neiti menee nukkumaan kyllä illalla jo siinä klo 19 kieppeillä ja vetelee periaatteessa 12-13 tunnin unet. Mutta yöllä on myös äänessä välillä ja minähän herään ihan aina... 

Tämä viikko on ollut sitten rauhallisempaa, kun neiti on äitinsä luona. Siis oikeesti, niin ihana kuin tuollanen pikkuinen onkin, niin ei sitä vanha enää meinaa ihan täyspäiväisesti jaksaa!


Jotakin kummallista on minun päässä naksahtanut tän syksyn aikana. Olen nimittäin aivan oma-aloitteisesti käynyt muutaman kerran sienessä! En kylläkään tunnista kuin tuon kanttarellin... mutta sitä siis on nyt pakkasessakin muutaman annoksen verran sen lisäksi, että olen sitä myös jokusen kerran kokkaillut ruoaksi itselleni. Ällistyttävää! Metsässä haahuilua vaan rajoittaa todella paljon nyt ne saakelin hirvikärpäset, joiden kanssa tuun aivan hulluksi!! Joten en tiedä vieläkö sieniretket nyt jatkuu. 

Meinaan myös muutoin täällä marttailla, olen nimittäin kerännyt meidän ainokaisesta omenapuusta jo ämpärikaupalla omppuja... niistä on aivan välttämätöntä kyllä jotain tehdä. Pääasiassa varmaankin ihan vaan sosetta tai hilloa. Olen antanut omppuja muillekin ja koittanut keksiä mihin niitä työntäisin... (pari ämpärillistä on jo kompostiinkin mennyt) Omena"tuskaa" olen aikeissa tehdä myös. (Eli siis kaura-omenapaistosta, omenatoskaa.)


Syksy on todellakin saapunut. Kelit on olleet vielä lämpimät, mutta niin vaan naapurin pellot on jo käyty puimassa ja puputkin muutti eilen illalla sisätiloihin. Illat pimenee ja meillä on alkanut synttärisuma, kun viime kuun loppupuolella ensin kuopus täytti 17v, tänään on vanhemman pojan 22v-synttärit, lauantaina on nuoremman pojan 20v-synttärit, parin viikon päästä appiukon ja mieheni synttärit... Jopa meidän kissalla oli synttärit ja koirankin syndet olisi tässä kuussa, jos hän vielä olis täällä meidän tykönämme. ♥


Myös surua on ollut, sillä minun vanha mummoni lähti täältä ajasta ikuisuuteen tämän kuun alussa. Hän ehti kunnioitettavaan 92 vuoden ikään ja oli kyllä koko suvun keskipiste. Mummo hoiti paljon meitä lukuisia lapsenlapsiaan, monet ihanat muistot on sieltä. Samoin muistan joulut, kun koko iso suku sinne kokoontui. Nyt on mummola myynnissä, se on aika vaikea asia mulle, jotenkin se on ollut niin tärkeä paikka. 

Surullista ja haikeaa siis on ollut nyt ajatella, että enää ei ole mummoa eikä kohta mummolaakaan. Suvusta ei kukaan sitä itselleen lunastanut, joten vieraalle se sitten menee. Mummolani on rintamamiestalo kaupungissa, siellä on iso pihamaa ja mummo oli tosi ahkera kasvimaiden pitäjä. Aina haaveilin, että joskus sen itselleni hankkisin, mutta eipä se ihan niin helppoa ole ja asutaan kuitenkin aika kaukana sieltä.


Tämän (ja edellisen) viikon ohjelmaan on kuulunut muun muassa pojan uuden asunnon siivouksen ja remontin suunnittelua. Kyllä on sellainen läävä se kämppä, että voi apua... tässä ollaan nyt sitten mietitty miten se homma oikein hoidettaisi, että siitä saisi ihmisasumuksen. Tytär lupautui kaverinsa kanssa sen siivoamaan lattiasta kattoon (saa hyvät aineet sekä tarvittavat pelit ja vehkeet sinne käyttöönsä) ja sitten ei muuta kuin maalia ja tapettia ja osittain myös lattiamattoa uusiksi vaan. Olisi kyllä ihan hienoa saada pojalle kämppä, niin saisi sitten mummo ja vaari täällä nukkua jatkossa yönsä ihan rauhassa... =D 

Mutta en mä kyllä ymmärrä ihmisiä; miten joku kehtaa jättää asunnon tuohon kuntoon?? Tai miten joku kehtaa vuokrata tuon näköistä kämppää eteenpäin?? Vuokraisäntä on tullut kyllä ihan kiitettävästi asiassa vastaan, lupautui heti hankkimaan uuden jääkaapin ja hellan (molemmat oli aivan räjähtäneitä...) ja ilmeisesti maksaa myös remonttitarpeet ja tulee vuokrassakin vastaan koska siellä on niin iso siivous tehtävä. Mutta silti!! No, pääasia että pikkupirpanankin on siellä turvallista olla. Että ei muuta kun jaksaa, jaksaa... vielä hetki pitää painaa, auttaa ja remontoida jne, ja sitten se maali siellä häämöttää.


Sellasta kaikkea siis täällä on tapahtunut viime aikoina. Mä koitan tällä viikolla saada taas valmiiksi läjän koulutehtäviä. Mies on sairaslomalla, siihen iski jonkun sortin flunssa (ja just, kun olis viikonloppuna pakerrettava sen pojan kämpän kanssa... toivottavasti paranee siihen mennessä). Ulkona satelee, ilta hämärtyy... Kohta alan varmaan kahvin keittoon, jos tänne noita lapsosia tulisi veljeään vähän juhlistamaan. Melkein tekis mieli kynttilöitä sytytellä ja laitella tulia takkaankin jo. Ihanan syksyistä!! ♥

Kivaa viikon jatkoa teille!

Heli

keskiviikko 29. elokuuta 2018

opiskelumietteitä ja viime aikojen tapahtumia


Huimaa, että elokuukin jo vetelee viimeisiään!! Kaunis on ollut elokuu, ja kiireinen. Meille kerrottiin koulussa aikamoinen shokkiuutinen viime viikolla, nimittäin kolmesta opettajastamme kaksi on sanoutunut irti. Meidän ihana, ihana oma ope myös... Ihan siinä kyllä itku pääsi. Tuo opettaja on ollut suuri syy siihen, että kerta kaikkiaan rakastan tuota koulua. Hän on niin mahtava tyyppi. Ja nyt sitten lopettaa meidän kanssa hommat, lukuun ottamatta ilmeisesti yhtä osiota, missä vielä keikkahommana on... En voi muuta sanoa kuin että ONNEKSI suurin osa hänen kursseistaan oli jo viime vuonna.


Tuo opettajan lähtö on kuitenkin ollut mielessä paljon ja se on oikeesti mulle iso asia. Enkä ole ainut kenelle on. Uusi opettaja astuu remmiin jo ensi viikolla. On ihan arvoitus, millaista hänen kanssa sitten jatkossa opiskelu on. Samoin sen toisen lähtevän opettajan sijalle tulee toinen tyyppi. Ei mitään tietoa, millainen opetustyyli näillä kahdella nyt sitten on. Jotenkin se on ajatuksena todella raskas ja rasittava - totutella uusiin ihmisiin. Vähän niin kuin into lässähti koko hommasta tämän muutoksen myötä.


Opinnot nyt joka tapauksessa jatkuu, vaikka esimerkiksi tehtävien palautuspaikoista ei ole oikein vielä tietoa. Mulla on työn alla nyt yksi iso ja vaativa tehtävä. Olen saanut siihen ohjeistuksen meidän omalta opelta, mutta kenelle lie sen sitten edes palautan... no, sille uudelle kai, mutta ei sille ole ainakaan vielä olemassa mitään palautuspaikkaa edes. Ei se nyt tietty valmiskaan ole vielä, eikä varmaan ihan lähiaikoina muutenkaan... mutta silti. Jotenkin niin tyhmä tilanne. Ymmärrän täysin noiden opettajien syyt irtisanoutumiseen - he tekivät ihan oikein omalta kannaltaan. Mutta kyllä meille opiskelijoille surku tulee.


Mä keskeytin mun työssäoppimisen. Jatkan siellä samassa paikassa siis kyllä, mutta tuonnempana. Nyt on sellainen tunne, että on muuten ihan liikaa kaikkea. Ei se, että on nämä kotijututkin vielä aika levällään, lasten muutot ja sellaiset. Mutta on myös tosi paljon noita tehtäviä. Se äsken mainitsemani iso homma on sellainen laajempi "ympäristötutkimus", jossa pitää jonkun tietyn omavalintaisen ekosysteemin kaikki mahdolliset asiat selvittää. Siis lähtien maan alta ja päätyen puiden latvuksiin. (Tai mistä kukakin sen nyt sitten tekeekin, se voi olla myös vaikka vesialue.) Miksi siellä on mitä on (kasveja, eläimiä jne), mikä on sen alueen tila, mitä bioindikaattoreita ja tunnuskasveja löytyy, mikä on ihmisen vaikutus sinne... 


Minun tutkimuskohde on meidän lähimetsä. Tänään siellä kävin hortoilemassa ihan ajatuksen kanssa. Kuvasin miljoona kuvaa ja nauhotin lukuisia videoita, jotka tein lähinnä muistiinpanoiksi. Kuvasin siis ympäriinsä ja hölötin mitä sieltä löytyy, ja olen nyt sitten koittanut niitä asioita vähän siirrellä koneelle kirjalliseen muotoon.


Voin sanoa, että haastavaa on! En ole todellakaan mikään pro noissa kasveissa. On lähinnä tuskastuttavaa koittaa etsiä kuvan perusteella, mistä kasvista milloinkin on kysymys. Mielestäni meillä ei ole tuo kasviopetus ollut kovin perusteellista, ei olla suuremmin esimerkiksi käyty luonnossa niitä kasveja katselemassa. Kasvithan ei siellä näytä ihan samalta kuin piirretyissä kuvissa... Ja vaikka pidän tosi paljon luonnosta, en ole koskaan sen ihmeemmin vaivautunut opettelemaan kasveja. Haaveena mulla onkin, että joskus vielä kerään itselleni ihan oikean kunnollisen kasvion ja sitä kautta opettelen edes jonkun verran kasveja.


Sinänsä mä kyllä tosi kovasti tykkään tehdä tällaisia tehtäviä. Mulla on kuitenkin paha pelko siitä, että vaikka mä nyt pänttäisin jotain asioita, ne menee niin sanotusti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Eivät jostain syystä jää sinne välille... Mä oon kenties aina ollutkin tällainen oppija. Muistan lukiossa, että osasin asiat kokeeseen tosi hyvin, kun opettelin sen jonkun tietyn alueen. Muistin esimerkiksi muistiinpanot ihan sillein kuvina päässä, tai minkä värisellä olin jonkun asian kirjoittanut. Sain kokeesta hyvät numerot ja mulla on ollut esimerkiksi historia lukiossa useammankin kerran 10. Mutta tiedostin kyllä jo lukioaikana, että en todellakaan rohkenisi kirjoittaa reaalia, koska ne asiat vaan ei ole mulla olleet päässä sen kauempaa kuin sen koetta edeltävän ajan. Kokeen jälkeen puff, kaikki katosi. Nyt mulla on sama fiilis... viime keväänä olen läpäissyt tentit kasveista, eläimistä, linnuista ja kaloista ihan tuosta vaan, likimain täysin pistein... vaan osaanko ne nyt? No en.


En tiedä onko iän tuomaa vai muuten vaan tyhmyyttä, mutta mun on oikeesti melkoisen vaikea oppia noita kasveja. Mä en kerta kaikkiaan muista niiden nimiä. Ihan siis vaikka nyt poimulehden nimeäkin saa joskus hakea ja hakea jostain aivopoimusta... vaikka aivan selkeesti sen tiedän. On siis aika tuskallista tämä homma välillä. Nykyään ihan aina koiralenkillä mä ison osan aikaa tuijotan sinne ojanpieluksiin ja mietin, mitä ne kasvit nyt olikaan. En oikein tiedä miten ne sinne päähäni saisin tungettua niin, että ne pysyy siellä. Ehkä sen konkreettisen tekemisen kautta, eli kasvion. Kun jokaista kasvia pitäisi käsissään ja kirjoittaisi nimet, niin ehkä ne jäisi muistiinkin?


No, vähän muutakin elämää sitten. Tilattiin talveksi puita. Traktorin peräkärryllinen tuli nyt ens hätään, sillä saatiin liiteri vähän yli puolilleen. Lisää vielä odotellaan saapuvaksi. Ollaan siis kerrankin ajoissa tämän asian suhteen, yleensä ostellaan pieni satsi kerrallaan pitkin talvea, ja se jos mikä on aika ärsyttävää! Mun mielestä on jotenkin kovin tyydyttävä tuntemus, kun on varautunut talveen ja täyttänyt liiterin hyvissä ajoin.


Minä en itse varsinaisesti osallistunut tuohon puusavottaan. Kutsuttiin kätevästi jälkikasvu kylään (houkutuksena ruokatarjoilu) ja aikas ripsakasti ne puut sinne liiteriin sitten pinoutuikin. Minä olin lapsenvahtina ja ruokavastaavana sillä aikaa. Olen saanut nuo iki-ihanat retrorattaat Marikalta ja niissä sitten kävelytin pientä neitiä unettamistarkoituksessa. Niissä kun ei tuo selkänoja alas asti kallistu, piti sitten pientä innovointia harrastaa, että sai jätettyä pikkuisen sinne kunnon asentoon nukkumaan. Ja meidän piha kun on täynnä jos jotain roinaa, niin äkkiäkös tuollaisen systeemin siihen sitten kehitteli.


Pikku röyhelöpylly on täällä tosiaan ollut nyt jonkun verran. Kova se on touhuamaan. Piti tuo klassinen kuva ottaa, kun minusta tuntuu, että jokainen pieni mukula aina kokeilee tuonne pesukoneen rumpuun kiivetä. Ainakin meillä on vastaavia kuvia varmaan jokaisesta lapsesta.


Jaaha, kai se on palattava hetkeksi taas tuon koulutyön pariin. Miettimään, mitä ihmeen sammalia nämäkin kaikki nyt sitten ovat... Onneksi tehtävään voi laittaa myös ihan vaan että "sammal SP", joka tarkoittaa, että se on sammal, mutta siihen ei ole tarkempaa tunnistamista tehty... Samaa ei kuitenkaan varmasti voi tehdä jokaiselle muulle kasville. Että ei muuta kun kirjat esiin ja tunnistushommiin tästä taas, mars!

Mitä teille kuuluu?

Heli