keskiviikko 26. syyskuuta 2018

arjen enkelit ♥


Tuossapa virke, jonka toteutumista olen saanut ihmetellä viime päivinä ihan toden teolla! Nimittäin kyllä vaan  taas asiat järjestyi - hitaasti, mutta varmasti. Vaikkakin melko yllättävästi. Haluan jakaa tämän tarinan hyvistä ja vieläkin paremmista (sekä myös mielestäni aika pahoista) ihmisistä teillekin. Teksti on pitkä, mutta lukemisen arvoinen.

Olen kertonut, että meillä on ollut täällä nyt poika ja hänen pikkutytär asustelemassa (tytär tosin vuoroviikoin myös äidillään). Pojan uusi asunto olikin ihan kauhea läävä ja niin edelleen. Sitä myrkytettiin, siivottiin, maalattiin... jynssättiin siis monen ihmisen voimin monta monituista päivää monien tuntien ajan kerrallaan. Reilu viikko sitten viikonloppuna oltiin siellä taas tuntikausia puunattu, ja sitten ihan yhtäkkiä mulle tuli sen kanssa ihan totaaliromahdus. Urakka tuntui aivan mahdottomalta. En voinut kuvitellakaan, että sinne voisi joskus mennä asumaan. Pudotin käytännössä hanskat käsistä ihan kokonaan ja sanoin, että en tee siellä enää mitään. (Ja itkin.)

Poika aloitti taistelun vuokraisännän kanssa. Toisin sanottuna sanoi, että purkaa sopimuksen, asunto on aivan toivoton. No, voitte arvata, että sehän ei onnistunut. Omistaja ilmoitti, että "olet allekirjoittanut sopimuksen" jne. Sopimusrikkomuksesta seuraa sanktiot (joihin pojalla ei ole varaa, eikä kyllä meilläkään) ja jos haluat keskustella asiasta, niin ota yhteyttä hänen lakimieheen. Kyllä se hiukan neuvottomaksi veti. Soitin vuokravälittäjälle epätoivoisen puhelun ja niin edelleen.

Tässä vaiheessa kuvioon astui yllättäen tyttäreni (!) anoppi, jolla on vankka kokemus vuokrakuvioista, sopimuksista jne. Hän muun muassa kävi katsomassa asuntoa yrityksensä insinöörin kanssa, tutki sopimuksen kaikki pienetkin jutut jne. Lopputuloksena hän totesi, että ei auta valitus, sopimus on ja pysyy. Ratkaisu: siivotaan kämppä!

Tämä tarmokas anoppi kääri hihansa, kantoi asuntoon miehensä kanssa jos jonkinlaista välinettä ja ainetta ja kokosi joukot hommiin. Minä ja meidän nuorimmainen hoidettiin kotona tyttären ja pojan lapsoset ja muu jengi hääräsi asunnolla täyden työpäivän. Siis juu, kuusi henkilöä teki töitä (jo aiemmin tehtyjen lisäksi) noin seitsemän tuntia. Tyttäreni ja tuo hänen anoppinsa muun muassa jynssäsivät lattiat juuriharjojen kanssa polvillaan. Kuvottava kylppäri käytiin läpi höyrypesurilla, kloritella, hammasharjalla... (no viimeinen oli ehkä liioittelua, mutta ajatuksena ymmärrätte varmaan) Keittiön lattiaan asennettiin uusi (itse ostettu) muovimatto. Seinät saivat lisää maalia pintaansa. Ja niin edelleen. Anoppi ja appi kävivät hakemassa milloin ruokaa koko joukolle, milloin tarvikkeita... ja lopuksi vielä kätköistään sängyn ja sohvan pojalle. Ja sitten asunto oli valmis ja muuttokuntoinen. 

Mulla oli toki todella huono omatunto siitä, että MEIDÄN lapsen asuntoa siivoaa ja laittaa tyttären anoppi ja appi. Toisaalta mua alkoi vaivata jo niin valtava toivottomuus ja uupumus ton asunnon suhteen, ettei musta vain enää ollut tekemään sen eteen mitään. Ajatuskin, että joutuisin koskemaan sinne yököttäviin lattiakaivoihin (joista sivumennen sanottuna tyttäreni oli kaivanut todennäköisesti vuosien hiukset sun muut kuvotukset...) lannisti mut aivan totaalisesti. Jotenkin tuo koko asunto oli mielessä vain ja ainostaan kauhea peikko ja mörkö ja kaikkein mieluiten olisin vain luovuttanut, maksanut jotenkin ne sanktiot ja ottanut pojan meille vuodeksi asumaan pikkuneitinsä kanssa (vuoden kuluttua siis vasta ensimmäinen mahdollinen irtisanomispäivä). 

Olen siis ikionnellinen, että sain olla kotona ja hoitaa kahta vilkasta tenavaa sen päivän. Ja onneksi siinä puuhassa nuorempi tyttäreni oli apuna - en tajua, miten olen hanskannut joskus muinoin NELJÄ pikkulasta yhdellä kerralla ja aivan yksinäni... huh, mikä urakka oli nuokin kaksi vilperttiä!!

Ja sanomattakin selvää, että olen valtavan kiitollinen noille arjen enkeleille. Kävimme pitkän puhelun tuon anopin kanssa seuraavana päivänä ja hänen auttamishalunsa kävi aivan selväksi. Anoppi kertoi jopa, että hän on aivan innoissaan tuollaisen homman kanssa - siis tykkää siivota oikein olan takaa. Ja antaa mielellään myös osaamistaan noissa asuntoasioissa käyttöönsä, jos kerran voi. He olivat miehensä kanssa mukana tosi suurella sydämellä, enkä tule koskaan unohtamaan tätä heidän hyvää tekoaan meidän lapsen hyväksi. Toivottavasti voin joskus jotenkin tehdä vastapalveluksen. En nyt välttämättä halua puunaamaan tuollaista kuvottavaa kämppää, mutta jotenkin muuten.

Nyt on siis tosi tosi onnellinen ja kiitollinen poika saatu muutettua omaan asuntoonsa. Asia järjestyi kuin ihmeen kautta, vaikka tilanne näytti jossain kohtaa täysin toivottomalta. Kyseinen vuokranantaja toivottavasti aiemman lupauksensa mukaisesti korvaa käytetyt aineet ja tarvikkeet ja mielellään myös hyvittää vuokrasta sitä työtä, mitä asunnon suhteen on tehty. Tosin nyt kun heitteli esiin tuollasia asianajajia ja muita uhkauksia, niin saa nähdä...

En voi ymmärtää, miten tuossa kunnossa olevaa asuntoa yleensä laitetaan vuokralle. Totta on, että poika kävi asunnon katsomassa ja allekirjoitti sopimuksen. Mietityttää kuitenkin, että kusetus on ehkä ollut jopa tarkoituksellista... kyseessä kuitenkin nuori poika. Ja asunnossa oli katsomishetkellä asukas. Miten sinne kaappien perälle edes näkee, tai listojen alle, joissa ne kymmenet ötökät majaili? Vuokranvälittäjäkin oli kyllä mielestäni aika outo, hän esimerkiksi väitti, että asunto on siivottu ja hän on sen tarkastanut. No, aika pintapuolinen vilkaisu taisi olla kyseessä... Asunnosta nimittäin löytyi esimerkiksi patterien välistä nenäliinoja (tai mitä lie, yök!) ja tupakantumppeja. Keittiön kaapinovet olivat tahmeat, käsi jäi niihin kiinni (mutta hän oli kuulemma niitä "kosketellut"... no, melko tunnottomat kädet täytyy hänellä sitten olla...). Yleiskuvana asunto oli todella siivoton ja ihan selvästi siivoamatta.

Tämä asuntojuttu oli loppujen lopuksi mulle aivan valtava stressin aihe. Tuntui, että eihän voi olla tottakaan, että aina vaan on jotain tällaista epätoivoa elämässä. Pojan tilanne suretti ja harmitti, ja vaikka lapsenlapsi on aivan ihana ja rakas pirpana, niin olihan sekin aika raskasta, että talossa on pikkuinen, joka on koko ajan roikkumassa lahkeessa ja haluamassa syliin, puhumattakaan niistä yöherätyksistä. Nyt, kun tilanne lopulta raukesi, multa aivan kuin vapautui hirmuisesti energiaa muihin asioihin. Olenkin täällä sitten parin päivän aikana siivonnut talon, jynssännyt jääkaapin, tyhjentänyt kompostorin... Samaan syssyyn on myös koulujutut aika paljon seljenneet. Että varmaankin suunta on nyt parempaan päin oman jaksamisenkin kanssa.

Tällainen tarina. Tuon kortin teksti siis todellakin on totta. Asiat selviää aina jotenkin. Välillä hitaasti, mutta aina varmasti. (Kortti on Anna-Mari Westin.)

Heli

PS. Sanottakoon nyt vielä, että arvostan kovasti ihan jokaista, joka tuolla asunnolla siivosi ja puunasi. Siellä oli siis hommissa muitakin kuin nuo mainitut anoppi ja appi, mutta anoppi toimi tässä hommassa sen loppuun hoitavana moottorina, jota ilman se kämppä ei varmaan olisi koskaan asuttavaksi tullut.

torstai 13. syyskuuta 2018

intohimonsa kullakin!


Olen joskus, ehkä useammankin kerran (?) kertonut, että kirjaan ylös kaikki menot ja tulot ja teen niistä sitten taulukkoa. Jostain syystä se on hommaa, joka kiehtoo mua erityisen paljon. En ehkä sellasta ihan jokapäiväiseksi työkseni jaksaisi tehdä, mutta aivan sujuvasti kuluttelen kotosalla siihen tuntikausia. Viilaan ja höylään lukemia taulukkoon ja sit huokaisen onnellisena, kun on taas yksi kuukausi paketissa.

Olen tehnyt ennenkin asiasta postausta, ajalta jolloin kirjasin kaiken muistaakseni vielä ruutuvihkoon. Tai en muista, vaikka olisin tehnyt myös nykyisestä Excelistäni jotain juttua? Aikanaan löysin kuitenkin sitten tuollasen postaukseni jälkeen itseni/blogini haukuttavana jostain mistälie vauva-lehden keskustelupalstalta... että on siinäkin ihminen, kun tuolla tavalla perheensä raha-asiat tuo julki. *huokaus* No, meitä on kuulkaa moneen junaan ja intohimonsa kullakin! Minusta ei siis ole lainkaan kauheeta tällaisista puhua. Jos jostakusta tämä nyt tuntuu pahalta, niin äkkiä toiselle sivustolle vaan sitten, mars!


Tähän tyyliin minä kirjaan siis kaiken. Säästelen kuitit ja sitten kuun lopussa alan tulkkaamaan, mikä mihinkin osioon kuuluu. Noita sarakkeita siis on paljon enemmän kuin kuvassa näkyy. Sen verran tulkintaa tuohon kuvaan, että vasemmassa reunassa on kuukauden päivät. Osioista pt tarkoittaa perustarvikkeita, kuten vessapaperia, shampoota ja muuta sellasta. Asumiseen kuuluu asuntolaina, sähköt, vedet, jätemaksut yms, ja koti ja sisustus tarkoittaa sitten vaikka jotain pyyhkeitä ja astioita tai muuta sellasta. Autoilu-osioon merkataan muut autokulut paitsi vakuutukset (joille on oma osio), eli esim. trafi-maksut ja bensat. Lapset-osioon tulee vaikkapa koulutarvikkeet, harrastukset ja kuukausirahat. Ja niin edelleen.

Tämä jaottelu on kieltämättä aikamoisen aikaa vievää. Joskus on myös vähän pohdittava, mihin osioon mitäkin laitan... esimerkiksi jos ostan lapselle lahjaksi vaatteen, meneekö se lahjat-, lapset- vai vaatteet-osioon. No, tulkkailen sitten vähän miten milloinkin just tuntuu. Kaikkien kuittien ja tiliotteiden läpikäynti on myös aika hidasta. Yleensä jos meillä on silloin joku täällä kylässä (eli siis miehen kavereita lähinnä tässä kahvilla), saan aina kuulla olevani vähän hullu, kun tällaista teen. Mutta mä siis todellakin tykkään tästä. Ainoa mistä en tykkää on tuon tupakka/alkoholi-osion lukema!! (mieheni tupakoi ja natkutan siitä joka kuukausi)

Ja niin juu, mä oon meillä se, joka vastaa näistä raha-asioista. Meillä on aina ollut yhteiset tilit, eli palkat yms menee kaikki samalle tilille ja molemmilla on käyttöoikeus kaikkiin tileihimme. Joten tämä mun taulukko koskee siis kokonaisuudessaan meidän perheen menoja (paitsi lasten omia rahoja). Meillä mies ei esimerkiksi maksa koskaan laskuja, vaan se on ihan mun juttu. Mies ei myöskään suuremmin noita kuitteja keräile, joten sitten aina tiliotteelta kyselen, mikä toi ja toi mahtaisi olla... Toisaalta osaan myös hyvin tulkita summista ja ostopaikoista, mitä hän on milloinkin ostanut. Eli tupakkaa, bensaa ja ruokaahan ne useimmiten on. Mies käyttelee loppupeleissä aika vähän rahaa mihinkään sen kummempaan eikä koe tätä minun systeemiä pahana. Että älkää suotta kauhistelko, miten mä täällä vaan kaikki langat pidän käsissäni ja mikä lapanen mahtaa mieheni olla!


Noilla väreillä on ihan oma tarkoituksensa. Huomasin nimittäin joskus, että jälkikäteen mietin usein, että mihinköhän tuollanenkin summa on oikein mennyt. Aloin sitten merkata niitä tarkemmin ylös, ja sehän on oikeesti ihan kauhean helppoa tuolla Excelissä. Lukemaan vaan väri ja sama väri sitten tuonne alas ja sinne selvitys, mistä on kysymys.

Ainoa vaikeus on välillä se, että asioita on niin monia ja yhteen pieneen ruutuun ei paljoa mahdu. Monesti mulla sitten onkin noi tollein limittäin ja lomittain. Eikä se päivämääräkään ihan aina mene oikeaan kohtaan, jos on yhden päivän aikana monia eri asioita samassa kategoriassa, mitä tahtoisin eritellä näkyviin. Mutta koska teen tätä hommaa ihan vaan omaksi ilokseni, niin ei se niin nuukaa ole, onko kaikki nyt ihan just pilkulleen kohdallaan!


Mä kerään sitten tuollasta vuositason taulukkoa myös. Joka kuukausi kattelen sitten, miten meni noin niinku omasta mielestä kyseinen kuukausi. Esimerkiksi ruokaan meillä tuntuu aika tasaisesti kuluvan rahaa joka kuukausi. Mies syö usein työpäivän aikana jossain ruokapaikassa, siksi lukema on noinkin iso. Herkkujen osio on vähän hävettävä kyllä... mutta toisaalta siihen kirjailen myös vaikkapa synttäritarjottavat. Hk-ale me saadaan, koska mies on S-ryhmässä töissä - se on oikeesti aika mittavakin summa välillä ja vuoden aikana sitä kyllä kertyy, kuten alareunasta näkyy. Puhumattakaan tuosta tupakka-osiosta, argh!!

Sitä en tajua nyt vaan, että viime aikoina toi Excel on nyt jotenkin tempunnut ihan tosi paljon. En ymmärrä, miksei noita kaavoja saa toimimaan... jos vaikka lisään tonne väliin jotain, niin eipä vaan päivity lukemat kohdalleen. En ymmärrä miksi!! Aina pitää melkeinpä laskimella tarkistella, onko alarivit yleensäkin ees oikein. Eikä ne sit oo, jos oon tehnyt niitä lisäyksiä. Häh?? Onko tossa joku päivitys tekemättä vai enkö mä todellakaan vaan enää osaa?? Excel on kuitenkin ihan megapaljon helpompi systeemi tähän kuin se aiempi ruutuvihko, jossa kaikki sarakkeet piti sitten lopuksi laskea laskimella ihan ite. Soisin siis todellakin tän systeemin myös pelittävän oikein!

Niin ja se on toki mietityttänyt välillä, että toisaalta tällainen tulojen ja menojen jälkikäteinen tarkastelu ei ole mitenkään järin hyvä konsti vaikkapa karsia menoja. Olis viisaampaa tehdä joku budjetti, joka olisi sitten vaikka ruokaan. Yleensä mä siis vaan jäljestä päin kauhistelen, miten tohonkin taas noin paljon meni. Ehkä mä joskus siirrän systeemin niin päin, että otan käyttöön etukäteisbudjetoinnin. Jos eläisin yksin, se ehkä toimisikin, mutta nyt se on vähän hankalaa. (Paitsi oon kyllä ehdottanut miehelle, että jos olis joku (pieni!) tupakka-budjetti, jonka sisällä olis vaan pakko pysyä, mut ei se oo lämmennyt ajatukselle. =D Mut oikeesti vuositasolla tuo tupakointi on ihan itkettävän iso summa!!)


No, tällainen postausaihe tuli nyt vaan mieleeni, kun sain juuri äsken viimein väkerrettyä valmiiksi elokuun osion taulukostani. Mun tietenkin pitäis tehdä jotain aivan muuta just nyt, kuten vaikka sitä isoa koulutehtävää... mutta jotain "kevennystä" tarttein välillä siihen. Oon tällä viikolla tehnyt kolme muuta tehtävää ton yhden työn ohella, joten ehkä tää oli sallittua "muuta puuhaa". 

Ylin ja alin kuva ei liity sitten mitenkään tähän muuhun aiheeseen, kunhan vaan jotkut nappasin. Mutta kerrottakoon, että yläkuvassa on haitallinen vieraslaji jättipalsami, jonka löysin yhdestä paikasta, jonne se on ehtinyt aivan sikanaan levitä. Tein siitä ilmoituksen kaupungin ympäristötarkastajalle, eli jos tekin löydätte vastaavia niin sinne voi aina ilmoitella! Ne todellakin pitäisi Suomen luonnosta hävittää, vaikka ihan kauniita kukkasia ovatkin.

Ja alakuvassa on sitten aivan ihanat vanhat kahvikupit! ♥ Tuollaset kupit huolisin itsellenikin kaikista niistä vanhoista arabioista, ihan supersöötit! ♥Nuo kupit löytyy Ankkapurhan Makasiinikahvilasta, jossa käytiin miehen kanssa kahvilla sen viimeisenä aukiolopäivänä... koko kesä sinnekin piti mennä, vaan mites sitten kävikään!

Kivaa päivän jatkoa teille, ja ai niin, teettekö te kirjanpitoa omista menoista? Vai onko tää teidänkin mielestä ihan "hullun hommaa"?? =D

Heli

tiistai 11. syyskuuta 2018

leiritulia, vähiä unia, järkyttävä asunto ja muuta sellasta


Viime viikolla meillä oli koulussa retki yhdelle eräkämpälle, jossa oltiin yötä. Oltiin samassa paikassa myös viime vuonna, silloin oltiin "asiakkaita" ylempiluokkalaisille ja nyt oltiin sitten itse se järjestävä taho. Oli kiva kyllä suunnitella sinne juttuja, mielestäni hirmuisen hyvää oppia saa just tällaisesta oikeasta tekemisestä.

Meitä "kakkosluokkalaisia" meni sinne paikkaan muutama jo edellisenä päivänä ihan omaan piikkiin. Silloin oli eväät vähän erilaiset kuin sitten varsinaisen harjoittelu/työtehtävän aikana... Oli kyllä tosi kiva ilta/yö. Syötiin, juotiin, saunottiin ja minä jopa uin. En olis uskonut, mutta sinne vaan pulahdin lampeen sujuvasti.


Seuraavana päivänä tuli sitten tosiaan ne meidän "asiakkaat" eli tän meidän linjan uudet opiskelijat. Mukavaa oli heidänkin kanssa siellä olla. Mun homma oli olla yhtenä ruokavastaavana, eli suunniteltiin syömiset koko porukalle. Kasvisruokalinjalla mentiin pääasiassa - ja se oli ihan yhteinen päätös, ei mikään minun oma juttu. Luonnon ja maapallon hyväksi voi tehdä niin paljon ja yksi iso asia on ruokavalinnat, eli kasvisruoan lisääminen. Tätä haluttiin siis tuoda tiedoksi myös niille ykkösille. 

Jonkun verran oli muitakin koulujuttuja siellä mulla, esimerkiksi vesinäytteiden ottamista ja vähän myös kauppayrttien ja -marjojen tunnistamista. Tuo on hyvä paikka siitäkin, että sieltä löytyy tunnistettavaksi sellaisetkin "erikoisuudet" kuin hilla ja karpalo - itse asiassa viime vuonna itse ihan ekaa kertaa ikinä näin ne luonnossa. (Enkä ole sen koommin muualla sitten nähnytkään.)


Teetä tuli kyllä lipitettyä ihan urakalla. Ja relailtua. Mitäs siellä muuta kuin syötiin ja hengailtiin pääasiassa. Istuttiin nuotiolla, tuijotettiin tulta. Parin luokkalaiseni kanssa notkuttiin vielä yöllä laiturilla tuijottelemassa tähtiä. Voi miten mahtavaa sekin oli siellä keskellä "ei mitään" umpipimeässä! Meillä on kyllä niin ihana luokka ja kaikki ollaan ikään ja sukupuoleen katsomatta kavereita. Nytkin niitä tähtiä katselin minua 15v nuoremman naisen sekä omien poikieni ikäisen pojan (joka sivumennen sanoen tietää kyllä aivan älyttömän paljon kaikista luontoon liittyvistä asioista, esim. linnuista, ötököistä, kasveista...) kanssa. 

Sen verran olin luuseri, että nukuin molemmat yöt mökissä ihan sängyssä (makuupussissa). Muutama muukin nukkui siellä, mutta useampi kyllä ihan telttaili. Muutama nukkui jopa avoimessa laavussa! Huhhuh, toi telttailu (puhumattakaan laavuilusta...) on mulle kyllä vähän sellanen juttu, mitä oikeesti pitäisi treenata. Jotenkin vaan kammoan niin paljon sitä palelemista. Mulla on mukamas hyvä makuupussi, mutta silti palelen. No, ehkä joskus...


Reissusta palattuani olin kyllä niin järkyttävän väsynyt, ettei oo tottakaan! Menin suoraan vessaan, sitten suihkuun ja sitten tuli ihan töttöröö olo... jota jatkuikin koko viikonlopun. Kiitos siitä kuuluu osittain myös tuolle pikkurakkaalle, joka on kyllä aivan ihanaakin ihanampi, mutta kuitenkin vasta 1v... mummon pikku takiainen, koko ajan sylissä. Ja ei nyt ihan varsinaisesti voi sanoa, että nukkuisi läpi yön... Neiti menee nukkumaan kyllä illalla jo siinä klo 19 kieppeillä ja vetelee periaatteessa 12-13 tunnin unet. Mutta yöllä on myös äänessä välillä ja minähän herään ihan aina... 

Tämä viikko on ollut sitten rauhallisempaa, kun neiti on äitinsä luona. Siis oikeesti, niin ihana kuin tuollanen pikkuinen onkin, niin ei sitä vanha enää meinaa ihan täyspäiväisesti jaksaa!


Jotakin kummallista on minun päässä naksahtanut tän syksyn aikana. Olen nimittäin aivan oma-aloitteisesti käynyt muutaman kerran sienessä! En kylläkään tunnista kuin tuon kanttarellin... mutta sitä siis on nyt pakkasessakin muutaman annoksen verran sen lisäksi, että olen sitä myös jokusen kerran kokkaillut ruoaksi itselleni. Ällistyttävää! Metsässä haahuilua vaan rajoittaa todella paljon nyt ne saakelin hirvikärpäset, joiden kanssa tuun aivan hulluksi!! Joten en tiedä vieläkö sieniretket nyt jatkuu. 

Meinaan myös muutoin täällä marttailla, olen nimittäin kerännyt meidän ainokaisesta omenapuusta jo ämpärikaupalla omppuja... niistä on aivan välttämätöntä kyllä jotain tehdä. Pääasiassa varmaankin ihan vaan sosetta tai hilloa. Olen antanut omppuja muillekin ja koittanut keksiä mihin niitä työntäisin... (pari ämpärillistä on jo kompostiinkin mennyt) Omena"tuskaa" olen aikeissa tehdä myös. (Eli siis kaura-omenapaistosta, omenatoskaa.)


Syksy on todellakin saapunut. Kelit on olleet vielä lämpimät, mutta niin vaan naapurin pellot on jo käyty puimassa ja puputkin muutti eilen illalla sisätiloihin. Illat pimenee ja meillä on alkanut synttärisuma, kun viime kuun loppupuolella ensin kuopus täytti 17v, tänään on vanhemman pojan 22v-synttärit, lauantaina on nuoremman pojan 20v-synttärit, parin viikon päästä appiukon ja mieheni synttärit... Jopa meidän kissalla oli synttärit ja koirankin syndet olisi tässä kuussa, jos hän vielä olis täällä meidän tykönämme. ♥


Myös surua on ollut, sillä minun vanha mummoni lähti täältä ajasta ikuisuuteen tämän kuun alussa. Hän ehti kunnioitettavaan 92 vuoden ikään ja oli kyllä koko suvun keskipiste. Mummo hoiti paljon meitä lukuisia lapsenlapsiaan, monet ihanat muistot on sieltä. Samoin muistan joulut, kun koko iso suku sinne kokoontui. Nyt on mummola myynnissä, se on aika vaikea asia mulle, jotenkin se on ollut niin tärkeä paikka. 

Surullista ja haikeaa siis on ollut nyt ajatella, että enää ei ole mummoa eikä kohta mummolaakaan. Suvusta ei kukaan sitä itselleen lunastanut, joten vieraalle se sitten menee. Mummolani on rintamamiestalo kaupungissa, siellä on iso pihamaa ja mummo oli tosi ahkera kasvimaiden pitäjä. Aina haaveilin, että joskus sen itselleni hankkisin, mutta eipä se ihan niin helppoa ole ja asutaan kuitenkin aika kaukana sieltä.


Tämän (ja edellisen) viikon ohjelmaan on kuulunut muun muassa pojan uuden asunnon siivouksen ja remontin suunnittelua. Kyllä on sellainen läävä se kämppä, että voi apua... tässä ollaan nyt sitten mietitty miten se homma oikein hoidettaisi, että siitä saisi ihmisasumuksen. Tytär lupautui kaverinsa kanssa sen siivoamaan lattiasta kattoon (saa hyvät aineet sekä tarvittavat pelit ja vehkeet sinne käyttöönsä) ja sitten ei muuta kuin maalia ja tapettia ja osittain myös lattiamattoa uusiksi vaan. Olisi kyllä ihan hienoa saada pojalle kämppä, niin saisi sitten mummo ja vaari täällä nukkua jatkossa yönsä ihan rauhassa... =D 

Mutta en mä kyllä ymmärrä ihmisiä; miten joku kehtaa jättää asunnon tuohon kuntoon?? Tai miten joku kehtaa vuokrata tuon näköistä kämppää eteenpäin?? Vuokraisäntä on tullut kyllä ihan kiitettävästi asiassa vastaan, lupautui heti hankkimaan uuden jääkaapin ja hellan (molemmat oli aivan räjähtäneitä...) ja ilmeisesti maksaa myös remonttitarpeet ja tulee vuokrassakin vastaan koska siellä on niin iso siivous tehtävä. Mutta silti!! No, pääasia että pikkupirpanankin on siellä turvallista olla. Että ei muuta kun jaksaa, jaksaa... vielä hetki pitää painaa, auttaa ja remontoida jne, ja sitten se maali siellä häämöttää.


Sellasta kaikkea siis täällä on tapahtunut viime aikoina. Mä koitan tällä viikolla saada taas valmiiksi läjän koulutehtäviä. Mies on sairaslomalla, siihen iski jonkun sortin flunssa (ja just, kun olis viikonloppuna pakerrettava sen pojan kämpän kanssa... toivottavasti paranee siihen mennessä). Ulkona satelee, ilta hämärtyy... Kohta alan varmaan kahvin keittoon, jos tänne noita lapsosia tulisi veljeään vähän juhlistamaan. Melkein tekis mieli kynttilöitä sytytellä ja laitella tulia takkaankin jo. Ihanan syksyistä!! ♥

Kivaa viikon jatkoa teille!

Heli

keskiviikko 29. elokuuta 2018

opiskelumietteitä ja viime aikojen tapahtumia


Huimaa, että elokuukin jo vetelee viimeisiään!! Kaunis on ollut elokuu, ja kiireinen. Meille kerrottiin koulussa aikamoinen shokkiuutinen viime viikolla, nimittäin kolmesta opettajastamme kaksi on sanoutunut irti. Meidän ihana, ihana oma ope myös... Ihan siinä kyllä itku pääsi. Tuo opettaja on ollut suuri syy siihen, että kerta kaikkiaan rakastan tuota koulua. Hän on niin mahtava tyyppi. Ja nyt sitten lopettaa meidän kanssa hommat, lukuun ottamatta ilmeisesti yhtä osiota, missä vielä keikkahommana on... En voi muuta sanoa kuin että ONNEKSI suurin osa hänen kursseistaan oli jo viime vuonna.


Tuo opettajan lähtö on kuitenkin ollut mielessä paljon ja se on oikeesti mulle iso asia. Enkä ole ainut kenelle on. Uusi opettaja astuu remmiin jo ensi viikolla. On ihan arvoitus, millaista hänen kanssa sitten jatkossa opiskelu on. Samoin sen toisen lähtevän opettajan sijalle tulee toinen tyyppi. Ei mitään tietoa, millainen opetustyyli näillä kahdella nyt sitten on. Jotenkin se on ajatuksena todella raskas ja rasittava - totutella uusiin ihmisiin. Vähän niin kuin into lässähti koko hommasta tämän muutoksen myötä.


Opinnot nyt joka tapauksessa jatkuu, vaikka esimerkiksi tehtävien palautuspaikoista ei ole oikein vielä tietoa. Mulla on työn alla nyt yksi iso ja vaativa tehtävä. Olen saanut siihen ohjeistuksen meidän omalta opelta, mutta kenelle lie sen sitten edes palautan... no, sille uudelle kai, mutta ei sille ole ainakaan vielä olemassa mitään palautuspaikkaa edes. Ei se nyt tietty valmiskaan ole vielä, eikä varmaan ihan lähiaikoina muutenkaan... mutta silti. Jotenkin niin tyhmä tilanne. Ymmärrän täysin noiden opettajien syyt irtisanoutumiseen - he tekivät ihan oikein omalta kannaltaan. Mutta kyllä meille opiskelijoille surku tulee.


Mä keskeytin mun työssäoppimisen. Jatkan siellä samassa paikassa siis kyllä, mutta tuonnempana. Nyt on sellainen tunne, että on muuten ihan liikaa kaikkea. Ei se, että on nämä kotijututkin vielä aika levällään, lasten muutot ja sellaiset. Mutta on myös tosi paljon noita tehtäviä. Se äsken mainitsemani iso homma on sellainen laajempi "ympäristötutkimus", jossa pitää jonkun tietyn omavalintaisen ekosysteemin kaikki mahdolliset asiat selvittää. Siis lähtien maan alta ja päätyen puiden latvuksiin. (Tai mistä kukakin sen nyt sitten tekeekin, se voi olla myös vaikka vesialue.) Miksi siellä on mitä on (kasveja, eläimiä jne), mikä on sen alueen tila, mitä bioindikaattoreita ja tunnuskasveja löytyy, mikä on ihmisen vaikutus sinne... 


Minun tutkimuskohde on meidän lähimetsä. Tänään siellä kävin hortoilemassa ihan ajatuksen kanssa. Kuvasin miljoona kuvaa ja nauhotin lukuisia videoita, jotka tein lähinnä muistiinpanoiksi. Kuvasin siis ympäriinsä ja hölötin mitä sieltä löytyy, ja olen nyt sitten koittanut niitä asioita vähän siirrellä koneelle kirjalliseen muotoon.


Voin sanoa, että haastavaa on! En ole todellakaan mikään pro noissa kasveissa. On lähinnä tuskastuttavaa koittaa etsiä kuvan perusteella, mistä kasvista milloinkin on kysymys. Mielestäni meillä ei ole tuo kasviopetus ollut kovin perusteellista, ei olla suuremmin esimerkiksi käyty luonnossa niitä kasveja katselemassa. Kasvithan ei siellä näytä ihan samalta kuin piirretyissä kuvissa... Ja vaikka pidän tosi paljon luonnosta, en ole koskaan sen ihmeemmin vaivautunut opettelemaan kasveja. Haaveena mulla onkin, että joskus vielä kerään itselleni ihan oikean kunnollisen kasvion ja sitä kautta opettelen edes jonkun verran kasveja.


Sinänsä mä kyllä tosi kovasti tykkään tehdä tällaisia tehtäviä. Mulla on kuitenkin paha pelko siitä, että vaikka mä nyt pänttäisin jotain asioita, ne menee niin sanotusti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Eivät jostain syystä jää sinne välille... Mä oon kenties aina ollutkin tällainen oppija. Muistan lukiossa, että osasin asiat kokeeseen tosi hyvin, kun opettelin sen jonkun tietyn alueen. Muistin esimerkiksi muistiinpanot ihan sillein kuvina päässä, tai minkä värisellä olin jonkun asian kirjoittanut. Sain kokeesta hyvät numerot ja mulla on ollut esimerkiksi historia lukiossa useammankin kerran 10. Mutta tiedostin kyllä jo lukioaikana, että en todellakaan rohkenisi kirjoittaa reaalia, koska ne asiat vaan ei ole mulla olleet päässä sen kauempaa kuin sen koetta edeltävän ajan. Kokeen jälkeen puff, kaikki katosi. Nyt mulla on sama fiilis... viime keväänä olen läpäissyt tentit kasveista, eläimistä, linnuista ja kaloista ihan tuosta vaan, likimain täysin pistein... vaan osaanko ne nyt? No en.


En tiedä onko iän tuomaa vai muuten vaan tyhmyyttä, mutta mun on oikeesti melkoisen vaikea oppia noita kasveja. Mä en kerta kaikkiaan muista niiden nimiä. Ihan siis vaikka nyt poimulehden nimeäkin saa joskus hakea ja hakea jostain aivopoimusta... vaikka aivan selkeesti sen tiedän. On siis aika tuskallista tämä homma välillä. Nykyään ihan aina koiralenkillä mä ison osan aikaa tuijotan sinne ojanpieluksiin ja mietin, mitä ne kasvit nyt olikaan. En oikein tiedä miten ne sinne päähäni saisin tungettua niin, että ne pysyy siellä. Ehkä sen konkreettisen tekemisen kautta, eli kasvion. Kun jokaista kasvia pitäisi käsissään ja kirjoittaisi nimet, niin ehkä ne jäisi muistiinkin?


No, vähän muutakin elämää sitten. Tilattiin talveksi puita. Traktorin peräkärryllinen tuli nyt ens hätään, sillä saatiin liiteri vähän yli puolilleen. Lisää vielä odotellaan saapuvaksi. Ollaan siis kerrankin ajoissa tämän asian suhteen, yleensä ostellaan pieni satsi kerrallaan pitkin talvea, ja se jos mikä on aika ärsyttävää! Mun mielestä on jotenkin kovin tyydyttävä tuntemus, kun on varautunut talveen ja täyttänyt liiterin hyvissä ajoin.


Minä en itse varsinaisesti osallistunut tuohon puusavottaan. Kutsuttiin kätevästi jälkikasvu kylään (houkutuksena ruokatarjoilu) ja aikas ripsakasti ne puut sinne liiteriin sitten pinoutuikin. Minä olin lapsenvahtina ja ruokavastaavana sillä aikaa. Olen saanut nuo iki-ihanat retrorattaat Marikalta ja niissä sitten kävelytin pientä neitiä unettamistarkoituksessa. Niissä kun ei tuo selkänoja alas asti kallistu, piti sitten pientä innovointia harrastaa, että sai jätettyä pikkuisen sinne kunnon asentoon nukkumaan. Ja meidän piha kun on täynnä jos jotain roinaa, niin äkkiäkös tuollaisen systeemin siihen sitten kehitteli.


Pikku röyhelöpylly on täällä tosiaan ollut nyt jonkun verran. Kova se on touhuamaan. Piti tuo klassinen kuva ottaa, kun minusta tuntuu, että jokainen pieni mukula aina kokeilee tuonne pesukoneen rumpuun kiivetä. Ainakin meillä on vastaavia kuvia varmaan jokaisesta lapsesta.


Jaaha, kai se on palattava hetkeksi taas tuon koulutyön pariin. Miettimään, mitä ihmeen sammalia nämäkin kaikki nyt sitten ovat... Onneksi tehtävään voi laittaa myös ihan vaan että "sammal SP", joka tarkoittaa, että se on sammal, mutta siihen ei ole tarkempaa tunnistamista tehty... Samaa ei kuitenkaan varmasti voi tehdä jokaiselle muulle kasville. Että ei muuta kun kirjat esiin ja tunnistushommiin tästä taas, mars!

Mitä teille kuuluu?

Heli

maanantai 20. elokuuta 2018

muuttoliikettä ja kaukaisia vieraita

No kyllä siihen varmaan vielä muutama teepussi mahtuu...

Niin ne vuodet vierii ja pesä tyhjenee... ainakin melkein. Muutaman viikon aikana on nyt sitten kannettu muuttokuormia eri osoitteisiin. Tyttö lähti sinne opiskelemaan, ja hänet vietiin pari viikkoa sitten asuntolaan kera kamppeidensa. Oli jotenkin hiukan hassu tunne, kun se sinne jäi... meidän kuopus. Hyvin on onneksi tuntunut viihtyvän. Sieltähän on joka viikonloppu tultava kotiin, joten ei tässä nyt ihan erossa olla kuitenkaan oltu. Vielä on hiottavaa tuossa kulkemisessa, joku opiskelijakorttikin pitäisi pikimmiten hommata, kun tyttö täyttää tällä viikolla jo 17v (siis oikeesti... apua!!), eikä enää sitten lastenlipuilla pääse kulkemaan.


Viikon päästä edellisestä "muutosta" kannettiinkin sitten jo pojan kamppeita omaan kämppään. Voi ihqu, mitkä värit siellä..! Tänään ollaan menossa miehen ja mittanauhan kanssa vähän katsastamaan, mikä on sen huushollin tilanne. Omia kaappeja on kaiveltu ja irroitettu sieltä jotakin tavaraa pojan kämppään ja lisätarpeita kartoitettu. Ikeasta on jotain haettu ja vielä pitäisi mattoja ja jotain sohvaakin sinne kehitellä. Pieni kämppä, mutta OMA (eli siis vuokra). Oma tupa, oma lupa. Ja miten ne nyt meneekään... 

Kyllä oli todella jotenkin outo tunne ne ihan ekat päivät, kun nuo molemmat lapset oli sitten poissa täältä. Koko ajan jotenkin odotti, että kohta tuolta ovesta joku tulee... Lapset on täällä kesän aikana olleet toisaalta jo valmiiksikin niin omissa oloissaan, poika majaili aitassa ja tyttö on hyvin paljon omassa huoneessaan... mutta silti ne on olleet täällä. Nyt ei olekaan yhtäkkiä ketään missään. Me kaksi vanhaa vaan.

Iloinen vaeltaja

No, vielä ei kyllä olla kuitenkaan ihan kaksistaan täällä hapannuttu. Mun rakas ystävä, joka asustaa Englannissa, tuli lapsineen meille viime viikolla ja oli täällä useamman päivän (ke-su). Oli niiiiiiin ihanaa!! Oltiin vaan ja juteltiin (ja mä kävin myös koulussa to ja pe), lapset paijasi vuoroin kissaa ja koiraa ja vuoroin pupuja. Käytiin uimassa ja ajeltiin vähän ympäristössä. Ja käytiin Repovedellä*. Nuo ystävän lapset on tosi ihania ja reippaita, ei yhtään mitään nurinoita kuulunut, kun tuntikausia lompsittiin siellä. Muutenkin ovat tottuneita reissaajia ja kivoja kyläilijöitä. Lauantaina illalla käytiin kaupoilla, matkalaiset tekivät ostoksia. Suomen suklaat on kuulemma parempia kuin siellä heillä, ja montaa sorttia lähtikin mukaan. Eilen aamulla sitten vein heidät lentokentälle. Voi haikeus, toivottavasti pian taas nähdään! ♥

*Tuolla Repovedellä kävi pikku hässäkkä... Se riippusiltahan on nyt hajalla ja siinä kulkee vene, joka vie sitten ihmisiä yli. Tai siis kulki... Me ei ollenkaan huomattu, että se ei enää kulje! Niimpä tuli pieni probleema, kun oltiin kävelty se reitti ja saavuttiin siihen laiturille. Mietittiin, että mitä ihmettä nyt sitten, pitääkö meidän oikeesti mennä se koko reitti takaisin?? Laiturissa oli yksi suomijuntti, joka "ei millään jaksanut" meitä viedä yli. Siis oikeasti kieltäytyi auttamasta, kun kysyttiin. Argh. Vesitaksien numeroista sanottiin, että eivät myöskään pääse paikalle. Harkittiin jo ihan tosissamme, että jotenkin siitä sitten vissiin uidaan yli (tosi lyhyt matka), mutta pienempi lapsista ei siihen hommaan uskaltanut sitten lähteä. Lopulta hoksattiin, että rannassa on kanootti... että sen täytyy kuulua jollekin. Ja kuuluikin. Yksi ystävällinen pietarilainen reissaaja sitten meloi eka lapset ja reput ja sitten vielä minut ja kaverini yli.  Lämmintäkin lämpimämpi kiitos hänelle! ♥ (Ja ruma sana sille suomalaiselle miehelle...)


No, vielä sitten vähän lisää sitä muuttoliikettä. Saan varmaankin parin viikon aikana tätä pikkuista murua tänne yöksi nyt enemmänkin... Isänsä kanssa. Sellaista se on. Yläkertaan raijattiin pinnasänky siiheksi aikaa, kunnes uusi asunto vapautuu pojalle. Hetken on nyt sitten tätä välitilaa... siellä ja täällä olemista. Surettaa toki, soisi kaikille lapsille ehjän kodin. Mutta elämä on. Kunhan vaan asiat järjestyisi sopuisasti, se on tärkeintä. Sinänsä hyvä, että meiltä siis väki väheni täältä, oli helppo sijoittaa nämä kaksi nyt tänne.

Sellaista tänne. Kiireistä elokuuta. Omakin koulu on käynnissä täyttä päätä ja paljon kirjallisia hommia jonossa. Huomenna keskityn niihin ihan tosissani, tänään on ollut etäpäivä kyllä myös, mutta kaikenlaista muuta ohjelmaa. Vein mm. aamulla (kauhealla kiireellä!!) tyttären junalle ja tuon pikkuisen hoitoon, kävin pankissa selvittämässä Enkku-ystävän pankkikortin kohtaloa, kun automaatti imaisi sen lauantai-iltana, soittelin aikaa eläinlääkäriin koiralle, joka ei ole ollut ihan kunnossa viime aikoina jne. Sellasta kaikkea, mikä rikkoo ajatuksia niin, ettei kannata kauheesti ees koittaa tehdä noita koulujuttuja. Mahakin on taas aika huonossa jamassa, liekkö nämä viime aikojen muutokset sitä taas kiusaa... Mä kuitenkin stressailen herkästi kaikkea aina, ja jos ei lasten muutot pois kotoa (saatikka takaisin kotiin tuossa tilanteessa) ole stressi, niin mikä sitten...? Mutta eipä tässä mitään, kaikesta selvitään kyllä!

Iloa viikkoosi! ♥

Heli

PS. Ai niin..... kehtaanko ees tunnustaa yhtä asiaa..??? Ehkä juuri ja juuri... Mä menin instagramiin!! Sehän siis oli paikka, minne mun ei koskaan ikinä pitänyt mennä. No, näin tässä sitten kävi. Ei koskaan pitäisi sanoa ei koskaan... (Insta on kuitenkin mulla henkilökohtainen, joten en sitä tänne linkitä.)

tiistai 7. elokuuta 2018

"tämä vai tuo"-haaste

Sain jo ajat sitten Marketalta tämän haasteen, en vaan ole muistanut siihen vastailla. Nyt tuossa mietin, että pitäisi alkaa varmaan koulujuttuja katselemaan ja niitä tehtäviä tekemään, mitä olin ajatellut kepeästi kesän aikana vääntäväni useita... mutta miten just silloin tulikin mieleen tämä haaste, ja siihenhän on siis ihan pakko vastata just nyt!! Kiitos siis Marketalle haasteesta ja tässäpä olisi sitten minun vastaukset, olkaapa hyvä.

Suihku aamulla vai illalla?
Milloin mitenkin... jos aamulla on aikainen meno, niin sitten mieluummin illalla. Mä en voi mennä märällä tukalla nukkumaan (tulee ihan taatusti niska/päänsärky!), joten jos käyn illalla suihkussa niin sitten on tukka kyllä kuivatettava. 

Kaupungin vai luonnonläheisyys?
Luonnon. Asutaan paikassa, josta on noin 10km kaupunkiin ja se on toisaalta ihan hyvä matka, jos asioilla täytyy käydä. Mutta asua en tahtoisi kaupungissa, kyllä maalla on mukavampaa.

Kirkkaat vai neutraalit värit?
Neutraalit varmaankin. Tykkään vaaleasta, valkoisesta, harmaasta, beigestä... ja etenkin vaaleansinisestä. Ja mustasta. Kun kotona katselen ympärilleni, niin neutraalia ja vaaleaa meillä on. Vaatteet on useimmiten mustia, kirkkaan värisiä ei koskaan. Mutta on mulla sitten yksi kangaskassi, joka on oranssin ja keltaisen kirjava, ja se on ihana piristysruiske. Se on tällä hetkellä mun käsilaukkuna.

Outo vai typerä?
No jos valita täytyy niin outo. En oikein jaksa typeryyttä, mutta en kyllä välitä outoudestakaan. Mieluummin ihan vaan tavallinen.

Kevät vai syksy?
Syksy. Oon lapsesta asti tykännyt siitä eniten kaikista vuodenajoista. Uusi alku, uudet koulukirjat/vaatteet/penaali/kynät ja kumit... you know. Ja se ihana, ihana syksyinen luonto. Jopa syksyinen vesisade on ihanaa, kunnon tuuli ja myrsky ja vaakasuora sade. Ja sumu, hiljaisuus... Ja ihana tuoksu.

Minttu vai kaneli?
Minttu. Kaneli kyllä käy pullaan, mutta en oikein muuten siitä piittaa. Tykkään mintun raikkaudesta. Kaneli on ennemminkin sellanen tunkkainen maku ja tuoksu.

Suunniteltu vai extempore?
Kyllä mä mieluummin suunnitellusti elän kuin extempore. Äkilliset muutokset on kauheita, tai jos pitää päättää jotain yhtäkkiä (tai vaikka vähemmänkin äkkiä...). Pitkän tähtäimen suunnitelmat on hyviä, samoin kaikenlaiset listat mitä siinä suunnitellessa tarvii. Suunnittelu on osa sitä koko juttua, melkein hauskempaa kuin toteutus.

Leffa kotona vai teatterissa?
Harvoin käyn leffassa teatterissa. Mutta en kyllä kovin paljon kotonakaan katsele mitään leffoja. Tässä kuussa pitäisi kyllä kuluttaa jonnekin yksi leffalippu, joka menee vanhaksi 1.9. Mitähän sieltä tulis...?

Expresso vai latte?
Ei kumpikaan, en juo kahvia ollenkaan.

Kysymysten esittäjän vai vastaajan rooli?
Mieluummin varmaan vastaaja.

Halit vai pusut?
Molemmat kelpaa. En ole tottunut lapsuudenkodissa ollenkaan kumpiinkaan, joten on erittäin kirkkaana mielessäni se kerta, kun isä halasi mua matkalta saapuessaan. Omia lapsia oli vaikea oppia hellimään myös, vaikka toisaalta vauvojen helliminen kyllä tulee ja tuli ihan luonnostaan. Mutta isompien lasten halailu ei ole luontevaa, vaikka haluaisin sen olevan. Lastenlapset haluaisin ihan hukuttaa haleihin ja pusuihin. Yläasteella vaihdoin (taas kerran) koulua ja olin hyvin hämmentynyt, kun ystävät halasivat toisiaan nähdessään. Sellanen ystävien kesken halailu on nykyelämässä jotenkin tosi lohdullista ja lämmittävää. Kaipaisin elämääni paljon enemmän haleja ja pusuja, musta tuntuu, että mulla on krooninen puutos niistä.

Tulinen vai mieto ruoka?
Ehdottomasti mieto. En ollenkaan pysty syömään tulisia juttuja. Monen mielestä ruoka ei oo tulista vielä nähnykään, kun se on mulle jo liikaa. Harmillista, miten esimerkiksi vegaaninen ruoka pitää jostain syystä maustaa ihan kauhean tulisesti. 

Nahka vai pitsi?
Pitsi. Kaunista ja söpöä, vaikka sitä ei meiltä taidakaan löytyä mistään.

Ylipukeutunut vai alipukeutunut?
Ali. En kerta kaikkiaan osaa pukeutua!!

Kokemus vai mukavuus?
Hmmm... en osaa sanoa. En oikein tiedä missä asiassa tätä miettisin?

TV- sarjat vai elokuvat?
Sarjat ehkä sitten. Lemppareita on Amazing race, Downton Abbey ja The Crown. Just nyt ei muita tuu ees mieleen... Olen aika vastikään löytänyt Netflixin ja sieltä katselin esimerkiksi ton Crownin nopeassa tahdissa. Pitäis etsiä joku toinen kiva sarja nyt syksyn iloksi...

Rock- vai country -musiikki?
Rock.

Punaviini vai valkoviini?
Punainen, vaikka siitä tuleekin ihan liian helposti hirveä känni ja vielä hirveämpi jysäri......

Yksin vai yhdessä työskentely?
Yksin. Olen aina mieluummin tehnyt työtä yksin, jo kouluaikojen ryhmätyöt aikanaan otti päähän. Hyvä työporukka on kyllä kiva asia, jos sellainen on, mutta silti tekisin sen oman työni omalla tavallani yksin. 

Uiminen vai rannalla makoilu?
Uiminen. En ole koskaan piitannut rannalla makoilusta muuta kuin ehkä kirjan kanssa hetken aikaa sillä välin, kun lapset ui (ja ite en kärsi).

Pikaruoka vai kunnon ravintola?
No empäs muista, milloin olisin käynyt syömässä kunnon ravintolassa. Pikaruoka siis.

Peunasalaatti vai pastasalaatti?
Peruna.

Parilliset vai eriparisukat?
Parilliset. En kestä eripareja. En ymmärrä nuorison tyyliä pitää eriparisukkia! (Siitä varmaankin tietää olevansa todellinen kalkkis...)

Tanssiminen vai laulaminen?
Molemmat. En voi vastustaa, jos tulee hyvä biisi, on melkeinpä pakko laulaa mukana.  En kuitenkaan mitenkään välitä laulaa muiden kuullen, lukuun ottamatta kuorolaulua. Tykkäisin älyttömästi edelleenkin olla kuorossa. Ja sitten on niitä biisejä, joiden rytmi pistää väkisinkin tanssimaan. Kun tulee se kenenlie biisi Tornado, niin minä tanssin jopa autolla ajaessani... (silloin on tankissa kengurubensaa... katson toki, että takana ei tule ketään!) Usein hetkuttelen kotona yksinäni, jos kuuluu hyvä biisi.

★ ★ ★

Sellasia vastauksia. Napatkaapas haaste mukaan ja kutsukaa mut lukemaan, kiva olisi kuulla muidenkin mietteitä samoista asioista. Marketan kanssa ainakin oltiin monessa kohtaa täysin erilaisia!  

Heli

PS. Olipas outoa tehdä postaus ilman kuvia!!

torstai 2. elokuuta 2018

uusi kalenteri ♥


Yksi syksyn ihanuuksista on aina uuden kalenterin hankinta. Mä oikeesti odotan sitä jo kesällä, kun vanha kalenteri alkaa lähestyä loppuaan. Kun kauppoihin saapuu uudet kalenterit, alan niitä katsella sillä silmällä ja vähän jo hiplailla ja miettiä, millaisen tänä vuonna hankkisin.

Pari vuotta sitten etsin taas uutta kalenteria. Tarttin sellaista, jossa olis tarpeeksi kellonaikoja siellä sivuilla, jotta saisin sinne työajat kirjattua selkeästi; vedin siis viivan alkamisajasta päättymisaikaan. Tällä tavalla sain yhdellä silmäyksellä nähtyä viikon työvuorot ja niiden sijoittumisen (aamuvuoro, välivuoro, iltavuoro, arki, viikonloppu...).


Löytämäni kalenteri oli neliön mallinen Ajaston kalenteri, jossa on kellonajat 06-23. Riittävästi siis työvuoroja ajatellen. Muutenkin kalenteri oli kätevän kokoinen käsilaukkuun (15x15cm) ja tuonne kierreselkämykseen sai hienosti myös kynän ujutettua niin, että sekin on sitten aina mukana.

Sen kalenterin loputtua marssin suoraan ostamaan uuden samanlaisen seuraavaksi vuodeksi. Toki vähän hiplailin muitakin matkan varrella... mutta mitäpä sitä hyvää muuksi vaihtamaan?!


Mä rakastan kalenterien lisäksi noita Anna-Mari Westin kortteja. Ostelen niitä aina silloin tällöin, kun kohdalle sattuu joku sopiva teksti. Vuosi sitten, uuden kalenterin ostamisen aikoihin, keksin yhtäkkiä, että kortithan on just sopivan kokoisia kalenterin kansiin. Niinpä kiinnitin sekä etu- että takakanteen mua erityisen paljon puhuttelevat kortit. Ajattelin, että ne on mun tsemppikuvat ja -tekstit, joita uudelleen ja uudelleen katselemalla ja lukemalla saan elämälleni uutta suuntaa. 

Ja oikeasti: avain tulevaisuuteen OLI mun käsissä. Tuon kalenterin aikana aloitin opiskelun, menin kohti unelmia ja viimein irtisanouduin työstä, jossa en viihtynyt. Kiitos tsempistä korteille siis!!


Äskettäin hankin taas uuden samanlaisen kalenterin. Tämän vuoden kalenterin kansien väri on ihana vaaleanpunainen, ja sitten aloinkin mietiskellä siihen sopivia kortteja. Etukanteen löytyi tuo ihana ruusuinen kortti. Paitsi että se on kuvaltaan ja väriltään aivan ihana ja just väreihin sopiva, sen teksti on myös puhutteleva jälleen kerran. Sopivasti järkeä, sopivasti sydäntä, siinähän sitä onkin. Oikeesti, juurikin näin.


Takakanteen löytyi myös ihana kortti - eipä nuo Westin kortit  nyt muuta olekaan kuin ihania, mutta tämä sopi nyt tähän hetkeen ja kalenteriin erityisesti. Edessä on toinen opiskeluvuosi ja kenties kuoppia matkan varrella... mutta uskon, että kaikki eteen tuleva on todella sen arvoista.


Niin hempeää ja suloista... ja kuitenkin niin osuvia ja tärkeitä sanoja.


Uuden kalenterin "virallinen aloituspäivä" on tänään. Mä yleensä teen kalentereiden kanssa aina pientä raakkausta, eli siis poistan sieltä turhia sivuja pois... Niin nytkin olen poistanut, että saan kalenteristani pikkuisen ohuemman. Enkä kyllä tarvii siellä nimipäiväluetteloa taikka kaikkia liputuspäiviä listattuina. Lisäksi revin pois turhia sivuja sillä lailla, että nyt vanha kalenteri loppuu tasan siihen kun uusi alkaa. 


Kiitos siis vanhalle kalenterilleni ja tervetuloa käyttöön uusi! ♥ 

Mä muuten joka syksy mietin tätä kalenterijuttua siltä kantilta, että aloitanko sen kouluvuoden rytmin mukaisesti, vai hankkisinko sittenkin uuden vuoden vaihteessa... Nyt olen mennyt useita vuosia tällä koulurytmillä. Mutta täytyy sanoa, että joka ikinen vuosi mietin silloin joulu-tammikuun vaihteessakin, että pitäiskö kuitenkin hommata uusi kalenteri ja jatkossa pitää sitä sillein tammikuun alusta joulukuun loppuun... Olen sellanen "uusien alkujen" rakastaja, ja mun mielestä sekä syksy että tammikuu on molemmat uusia alkuja. En oo osannut lopullisesti vielä päättää tätä kalenteriasiaa, mutta nyt mennään näin.

Onko siellä muita kalenterin tuunaajia? Käytättekö te yleensäkin kalentereita? Ja hankitteko kalenterit syksyllä vai vuoden vaihteessa??

Heli