sunnuntai 12. toukokuuta 2019

kotona jälleen


No niin, reissusta on palattu! Kotona olin puoliltaöin viime yönä, nukuin makoisat unet omassa sängyssä ja aloitin äitienpäivän viettämisen kiipeämällä pyykkivuorille. =D Kamppeet on noin suunnilleen purettuna, tuliaiset jaettuna ja tässä koitan juuri saada arkea alkamaan. Sähköposti on käyty läpi ja perattu sieltä reissua koskevat asiat veks ja valokuvatkin on aika lailla nyt kaikki puhelimesta siirretty koneelle.

Monschau

Monenlaista tuli nähtyä ja koettua. Tutustuttiin erilaisiin jätehuoltoon liittyviin asioihin, kuten jäteasemiin, jätteiden polttolaitokseen, vesien tutkimiseen jne. Kaikki oli tosi mielenkiintoista! Nähtiin myös paljon mahtavia paikkoja, kuten Maastricht, Monschau ja ihan se Aachen myös oli tosi kaunis paikka. Samoin Eschweiler oli ihana. Käytiin reissun aikana siis Saksan lisäksi myös Belgiassa ja Hollannissa, koska tuo Eschweiler on hyvin lähellä rajaa.

Maastricht

Tavattiin aivan ihania ihmisiä reissumme aikana. Yhteyshenkilömme oli tosi mukava ja samoin siellä työpaikallamme oli joka paikassa ihan mahdottoman kivoja tyyppejä. Meitä pidettiin siellä niin hyvin, vietiin sinne sun tänne ihan siis myös nähtävyyksiä katselemaan ja tutustutettiin paikalliseen kulttuuriin. Lähtiessä saatiin lämpimiä halauksia ja kauniita sanoja sekä myös pienet lahjat kotiin vietäväksi. Ei voi muuta kuin olla superiloinen, että tuli lähdettyä!!


Nyt sitten todellakin arki palailee ja vauhdilla palaakin. Välillä on ihan sellanen "happi loppuu"-olotila, kun ajattelenkin tulevia paria viikkoa... Edessä on kolme näyttöä, joista ensimmäinen jo reilun viikon päästä ja johon en ole vielä aloittanut valmisteluja muuten kuin ajatuksissani. Ensi viikko on täynnä muuta ohjelmaa ja siinä sitten samalla pitäisi todellakin tehdä selkeät suunnitelmat ja "vain" 11 erilaista kirjallista juttua näyttöä varten... iik! Tulevat ajat on siis todella tiukasti nyt keskityttävä vain olennaiseen.

Tässä siis pikaiset kuulumiset, nyt toivotan kaikille ihanaa äitienpäivän jatkoa, minä taidan aloittaa ne näyttövalmistelut just NYT!

Heli

torstai 2. toukokuuta 2019

terkkuja Saksasta!


Heippahei! Täällä sitä nyt sitten ollaan jo ties monettako päivää. Lauantaina tultiin siis. Lento meni hyvin - meillä oli suora lento Helsingistä Düsseldorfiin. Oltiin vuokrattu lentokentältä jo etukäteen auto ja se sitten noudettiin pienten kommellusten kera, kun koneesta selvittiin pois. Ne kommellukset oli siis sitä, että a) ensin piti löytää vuokraamo, b) sitten piti koittaa tajuta, että mitähän se meidän ostama vakuutus nyt sisälsikään ja tultiinko ehkä rankasti kusetetuksi sen kanssa, koska kieliongelma ja c) se autoparkkikin piti vielä löytää ja se vasta meinasi vaikeaa ollakin... 


Lopulta istuttiin siellä autossamme ja lähdettiin ajelemaan kohti Eschweileria, josta oltiin Airbnb:n kautta vuokrattu asunto. Huhhuh, kyllä muuten Autobahnalla todellakin ajetaan LUJAAAAAAA... Meilläkin oli aika ajoin mittarissa 120 ja silti meidät ohitettiin ihan hujahtamalla! No, asunto löytyi ja taas oltiin ongelman äärellä, kun parkkipaikkaa ei ollutkaan... oltiin jotenkin käsitetty, että kyseessä on suunnilleen omakotitalo, mutta mitä vielä, tämä on sellanen toisiinsa kiinni rakennettu asuntojen yhteisö, vähän kuin Englannissa ne rivitalot. Saatiin auto parkkiin tien varteen jonkun matkan päähän ja sitten kikkailtiin itsemme asuntoon, kun ensin tajuttiin, miten se avainlukko oikein toimi... 


Kyllä oli helpottunut olo, kun viimein oltiin asunnossa sisällä!! Ainoa vaan, että kello oli siinä vaiheessa jo aika paljon (21.30), oli lauantai-ilta ja täällähän ei ole kaupat aina auki, kuten Suomessa... No onneksi isäntämme oli jättänyt meille pullon viiniä (jota tosin ei ole vieläkään avattu), suklaata, paketin pastaa ja purkillisen pestoa. Siitä sitten nälissämme kokkailtiin kulinaristinen nautinto: pastaa pestolla (josta me kumpikaan ei erityisemmin välitetä, mutta nälkäänsä sitä syö vaikka pieniä kiviä...). Joka tapauksessa: perillä oltiin!!


Mitä tässä ollaan nyt sitten tehty? No, käyty kävelemässä tässä lähistöllä ainakin. Tykkään tosi kovasti tästä paikasta, kaupunki on rauhallinen ja kohtuullisen pieni, täällä on ihania rakennuksia ja mikä huikeinta: joka paikassa kasvaa murattia! ♥ Rakastan sitä yli kaiken ja ehkä siksi tämä maa (sekä esimerkiksi Englanti) on minusta niin vastustamattoman ihana!!


Täällä on muiden ihanien rakennusten lisäksi noita mahtavia linnoja ja kirkkoja. Ihan tuossa meidän kulmilla on yksi kirkko ja pienen matkan päässä linna, joka on itse asiassa ilmeisesti yksityisasunto ja siellä on hevosia. Oli hauskaa, kun yksi ilta siitä ohi kulkiessamme kuikittiin siitä muurin portista, että mikähän toi paikka on - ja sitten yhtäkkiä heppa kurkkasi karsinastaan, jossa oli sellanen puoliovi!


Sieltä ne hepat kurkkii!!


Ja lehmätkin on laitumella, tuossa vaan asutuksen vieressä! Tuo lehmäkuva on sunnuntailta, kun käytiin vahingossa Hollannissa... Tuo Aachen, joka on lähin kaupunki noin 10km päässä Eschweilerista, on rajakaupunki. Se siis yksinkertaisesti jatkuu Hollannin puolelle ihan vaan sillein, että kadulla on rajakyltti ja sitten hups, oletkin jo vaihtanut maata. Ja sinne sitten ajettiin, kun googletettiin joku avoinna oleva kauppa. Oli se astetta haastavampi kauppareissu, kun kaikki yhtäkkiä lukikin hollanniksi... Enkä tiedä, miten sallittua vuokra-autolla on rajan yli mennä, vaikka täällä tuo todella on ihan arkipäivää.


Yhtenä iltana kävelyretkellä nähtiin tuollainen kirkko, hieno oli sekin. Siinä se törötteli mäen päällä ja sen vieressä oli sitten asuintaloja. Täällä on todella ihania taloja, erittäin persoonallisia! Talot on vähän niinku omia yksilöitään, vaikka ne on ihan kiinni toisissaan, ihan sillein kuin rivitalo - niin kuin tämä meidänkin asunto. Mutta siis rivistön talot saattaa olla eri korkuisia, eri värisiä, erilaista pintamateriaalia, ikkunat erilaiset ja ovet varsinkin, katot eri mallisia... Aivan ihania!! Pihat on myös tosi siististi hoidettuja, kukkia ja puita on istutettu hirmu kivasti etupihoille, on nättejä portteja jne. Todella kiva kävellä iltaisin katselemassa niitä!


Maanantaina meitä tuli tervehtimään paikallinen yhteyshenkilömme, joka oli todella mukava nainen. Hänen kanssaan menimme sitten ekana työaamuna (tiistaina) työpaikallemme ja hyvä olikin, että menimme, sillä siellä ei nyt ihan oltu kunnolla tietoisia tästä meidän saapumisestamme... Meille oli kyllä vaatteet varattuna - ja jee, mulle oli turvakengät kokoa 35!!! - mutta vähän oli epävarmuutta, että mitäs me nyt sitten oikein tehdään jne. Hommat hoitui kuitenkin ihan ok, käytiin kiertämässä alue yhden herran kanssa, hän kertoi meille paikasta ja hyvin me toisiamme ymmärrettiin, vaikka hän ei mitenkään hirmu hyvin puhukaan enkkua ja me taas ei sitten sitä saksaa osata. Tai minä osaan jonkun verran kyllä, mutta kaverini ei montaakaan sanaa.


Nyt ollaan sitten jo pari päivää oltu töissä - tai vasta pari, koska maanantaina emme vielä päässeet aloittamaan ja keskiviikkona oli täälläkin vappu ja vapaata. Eka työpäivänä oltiin jäteasemalla - jossa tuota pianoakin vähän pimputtelin - ja tänään oltiin sisähommissa, kun seurattiin tuon jäteasema-alueen jätevesien puhdistusjuttuja. Täällä on aina joku, joka osaa hyvin enkkua, joten olen kyllä pälpättänyt sitten oikein sydämeni kyllyydestä englantia. =D Saksaa en jostain syystä oikein uskalla puhua, koska ajattelen, että "jos nyt tässä koitan sitä puhua, nuo luulee, että mä osaan sitä enemmänkin ja sitten ne alkaa puhua sitä mulle ja sitten en tajua mitään..." No, mulla on kyllä tarkoitus uskaltautua sitäkin vähän puhumaan, meni syteen tai saveen!! Eihän mulla ole kuin vasta 30v siitä, kun olen sitä opiskellut...


No, täälläkin oli siis vappu ja sitä juhlitaan omalaatuisilla tavoilla. Kuulemma on niin, että kun "boy loves a girl", niin hän hakee metsästä puun (ilmeisesti nimenomaan koivun), koristelee sen (kuten kuvassa) ja vie sen tytön talon luo. Koitettiin vappuaattoiltana kävellä tuolla kaupungissa katselemassa menoa, mutta siellä ei kyllä ollut ketään, missä lie olivat sitten juhlimassa. Täällä selvästikään ei ole sellasta baarimeininkiä kuin Suomessa, tai sitten ei vaan osuttu oikeaan paikkaan! Noita koristeltuja koivuja ollaan joitakin nähty nyt sitten kävellessämme, niitä on esimerkiksi talojen edustalla ja seiniin kiinnitettyinä. Ihan hauska perinne!


Vappupäivä täällä oli aika vilakka, ihan kuin Suomessa aina... Me käytiin muutaman kilometrin päässä sellasella suositulla ulkoilualueella kuin Blausteinsee (jotain sellasta kuin sinisen kiven järvi). Se on myös luonnonsuojelualue ja se on rakennettu entiseen ruskohiilikaivokseen. Käveltiin sen järven ympäri reilu 5km lenkki ja ihasteltiin vihreyttä ja vehreyttä! ♥ Täällä on jo luonnossa ihan kesä, vaikka täälläkin on nyt tosiaan aika viileät kelit - just ennen meidän tuloa oli ollut neljä viikkoa silkkaa kesää... että se meidän tuurista tulla lämpimään Keski-Eurooppaan!!


Joka tapauksessa kaunista oli. Tuolla oli ihan aidattu noi rannat suurimmaksi osaksi ja siellä oli kylttejä, että ei saa ruokkia eläimiä, ei saa mennä aitojen sisäpuolelle, ei saa astua pois merkityiltä reiteiltä, ei saa kerätä kasveja, ei saa silittää jänistä (eli ei saa koskea eläimiin, mutta kuva oli kädestä ja jäniksestä =D) jne. Eläimille oli todella tehty sinne hyvät olot ja ne saa olla siellä rauhassa. Kuunneltiin tiltaltin ja satakielen laulua, samoin mustarastas lurittelee täällä koko ajan joka puolella. 


Ja kasvithan täällä on ihan jotain muuta kuin Suomessa, koska ollaan lehtometsävyöhykkeellä. Metsässä on siis suorastaan vaikeuksia tunnistaa puita ja pensaita. Ja täällä on jos vaikka minkälaisia erikoisia puita, joita en ole koskaan aiemmin nähnyt, kuten vaikka kuvan riippuvaoksainen itkupaju. (Ehkä niitä on Suomessakin, mutta ihan uusi tuttavuus oli silti mulle.) Mietin alkuun, että miksi täällä näyttää niin erilaiselta kuin Suomessa, kunnes keksin, että tosiaan joka niemi ja notko ja mäki ja kumpare on lehtimetsää, vs. suomalaiset havumetsät. Ja onhan täällä tosiaan ihan vihreää, kun Suomessa ei vielä juuri muuta kuin hennosti vihersi puut. Kuulemma siellä on nyt sitten iskenyt tai iskemässä kunnon takatalvi oikein lumisateiden kera, voi harmin paikka!! Voin tosiaan kuitenkin lohduttaa, että ei ole lämmin täälläkään.


Meidän asunnosta vielä sen verran, että tämä on tosiaan kokonainen asunto, jossa on kaksi makkaria, olkkari, keittiö ja kylppäri. Asunto on alimmassa kerroksessa, joten meiltä pääsee myös takapihalle, jossa mm. kukkii mansikka ja kasvaa myös esim. ruohosipuli jo pitkänä. Me valkattiin tämä asunto juurikin kahden makkarin takia, mutta tänne oliki pedattu kaksi petiä tuonne toiseen makkariin, joten ei ole jaksettu sitä tilannetta sitten muuttaa vaan nukutaan siellä molemmat. Tämä on ilmeisesti hyvin tyypillinen asunto täällä maassa, koska yhteyshenkilömme osasi neuvoa, mistä löydämme esimerkiksi roskikset ja pesukoneen (eli kellarista). Jätehommiin ollaan siis tultu tänne tutustumaan ja jonkun verran niissä onkin eroavaisuuksia Suomen systeemeihin verrattuna.


No, tässäpä nyt siis kuulumisia täältä. Taidan suunnistaa kohta nukkumaan, sillä aamulla kello soi 6.20 ja klo 8.00 pitäisi olla taas työmaalla. Huomenna on jälleen ohjelmassa jäteasemalla olemista, toivottavasti ei aika käy ihan hirmuisen pitkäksi, kun ei siellä tosiaan suuremmin tekemistä ole. Otetaan sinne tietokone mukaan ja päivitetään koulujuttuja siinä työntekijöiden kanssa rupattelun lomassa. Huvittava pieni yksityiskohta on muuten, että olemme tutustuneet jo kolmeen eri Frankiin! =D Kaikki siis tuon saman firman tyyppejä. Lauantaina menemme sitten yhteyshenkilömme kanssa tutustumaan ympäristöön, hän kuulemma vie meidät myös Belgian ja Hollannin puolella käymään, jee! 


Palailen taas, jos ehdin ja jaksan - aika hyvin vie mehut tämä jatkuva aivotyö, kun puhuu vierasta kieltä, selviytyy vieraassa paikassa, vieraalla autolla, vieraanlaisessa liikenteessä jne. Myös tuo opiskelublogin kirjoitus ja etenkin valokuvien siirtely puhelimesta koneelle ja kuvien käsittely jne vie ihan tuhottomasti aikaa. Mutta täällä nyt siis kuitenkin olen ja kivaa on. Kun kelit vähän paranisi, olis vielä kivempaa... mutta mitäpä tässä vaikertaa, ei täällä sentään lunta tule! =D 

Koittakaahan pärjäillä siellä! Tschüss!

t. Heli

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

hiirenkorvia ja reissustressiä


Aika juoksee, minä en - vaikka todennäköisesti kyllä pitäisi... 

Kevät on nyt siinä kohdassa, että mun Saksan reissu alkaa olla ajankohtainen. Kääk!! Matkaa varten on hommat hoidossa: lennot on varattu, majapaikka myös, samoin auto on sieltä lentokentän vuokraamosta varattuna. Passi on uusittu, ajokortti vaihdettu EU-malliseen, tarpeellisia papereita tulostettu mukaan ja kyyti kentälle sovittuna. 

Ajatus ei vain meinaa millään olla mukana tässä hommassa... Reissu tulee väistämättä huonoon aikaan, sillä mun on nyt pakko venytellä näyttöjäni vasta sinne toukokuun loppuun, että ehdin kaiken materiaalin tehdä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että en valmistu samaan aikaan kuin muut, vaan vasta sitten vissiin kesäkuussa. Toisaalta olen ajatellut hyödyntää tuon ajan ja EHKÄ tehdä vielä yhden näytön siellä kesäkuun alkupuolella... mutta se nyt jää nähtäväksi sitten, tapahtuuko näin.

Joka tapauksessa matkaa varten en ole vielä henkisesti oikein valmis. Enkä ole pakannutkaan mitään, tai edes tarkistanut niitä painorajoja matkatavaroille tai yhtään mitään. Listaa olen kirjoitellut mukaan otettavista asioista ja ennen reissua tehtävistä jutuista, mutta tekemistä vaille ovat kyllä edelleen. Nyt mulla on loppuviikko aikaa tätä varten, sekä niiden näyttösuunnitelmieni tekemiseen - nyt on pakko toimia. Koitan myös aktiivisesti unohtaa koko ajan kasvavan lentopelkoni ja kaikki ne kauhuajatukset maailman menosta, lentokoneiden putoiluista, terrori-iskuista jne... Mua ei oikeasti hermostuta niinkään paljon se, että pitäis koittaa jollain muinoin opiskellulla saksan kielellä tulla toimeen, tai ajaminen siellä hirveissä nopeuksissa moottoriteillä, tai että löydetäänkö yleensäkin sinne koko majapaikkaan tai työpaikalle... paljon enemmän pelottaa noi lentokonejutut!!


Olen nyt sitten ollut muutaman viikon harkassa. Tykkään oikein kovasti, hommat on mukavia ja ihmiset tuolla myös! Olen vuoroin jäteasemalla ja sitten taas välillä ympäristökouluttajan mukana pitämässä neuvontoja. Neuvojan homma olis niin kivaa!! Vaikka ei tuo jäteaseman hommakaan paskempaa ole. Mä olen luonteeltani sellanen auttavainen asiakaspalvelija, joten hyvin sovin sinne. Se on ollut yllätys, miten vaikeaa se homma aika ajoin on!! Kuvittelin todellakin handlaavani eri jätejakeet ihan tuosta vaan, mutta se on kyllä hiukan eri asia kotioloissa niiden omien pikku jätteiden kanssa kuin tuolla, minne tuodaan ihan kaikkea laidasta laitaan. Etenkin asiat, joissa on montaa eri materiaalia, on aika haastavia. Ja miten ikinä opin, mikä liuotin tulee mihinkin laatikkoon... puuh. On myös välillä aika raastavaa nähdä, mitä kaikkea hyvää kamaa ihmiset vie jäteasemalle, kun eivät vain jaksa viedä muuallekaan, esim. kierrättää vaikka kirpparin tai jonkun muun sellasen kautta. Ihan ekan harkkapäivän eka asiakas jo toi lastin aivan hyvää tavaraa ja mulle tuli sellanen olo, että ei hitsi, voisinko tällaista työtä oikeasti tehdä, jos tätä hyvän tavaran haaskaamista joutuu koko ajan katsomaan...


Aika ajoin homma on tuollasta kirjan lukemista ja notkuilua. Mutta sitten on päiviä, että saa koko ajan olla menossa johonkin suuntaan. Minä tykkään olla auttamassa asiakkaita purkuhommissa ja mikäs tuolla auringonpaisteessa on ollessa! Pöly on kyllä välillä aikamoista ja joskus hiukan lempsahtaakin sieltä jostain mädättämön suunnalta... mutta pääosin jäteasemalla on kyllä ihan hajutonta. Lokit kirkuu, korpit raakkuu, aurinko paistaa... tuntuu ihan kesältä!


Kelit on siis olleet välillä jo todella lämpimiä. Ihan paljasvarvaskelejä suorastaan! Vaan katsokaapa kuvaa tarkemmin: vastarannalla on lunta!! Otin tuon kuvan yhtenä päivänä, kun kävin kiertämässä jäteasemalla olevaa Roskapolkua, joka on sellanen opetuksellinen reitti kysymyksineen ja tehtävineen. Tarkoitettu siis koululaisille. Mietiskelin tuon reitin varrella, olisiko se hyvä paikka mun luonto- ja ympäristöneuvonnan näytölle (toisen näytön, joka on jäte- ja kierrätysneuvonta, pidän siellä jäteasemalla). Istahdin aurinkoiselle kalliolle pienen tosi rehevöityneen lammen rannalle ja siinä tulikin niin kuuma, että oli pakko riisua sukatkin pois! 

Kun olin tovin siinä istuskellut sain todistaa kiehtovaa näytelmää, kun kymmenet sammakot kurnutteli lammessa kosiomenojaan. Oli huvittavaa, kun mun takaa metsän reunasta kuului jatkuvaa rapinaa ja sieltä rinnettä pitkin kieri ja vieri lisää sammakoita lemmenleikkeihin lammelle. Suosittelen lämpimästi, että luontoon mennessä malttaa oikeasti pysähtyä ja istua hiljaa aloilleen toviksi. Silloin saattaa nähdä ja kuulla jotain sellaista, mitä ei kaiken vauhdin keskellä tule huomanneeksi! Nytkin kävi sitten niin, että heti kun nousin lähteäkseni kaikki sammakot pulahti näkymättömiin ja kurnutus lakkasi kuin seinään. Ja siis tämäkin näytelmä oli tosiaan ihan siinä kaatopaikan kulmilla, eli luontoa on ihan kaikkialla, kun vaan keskittyy katsomaan!


Kevät on siis jo todellakin pitkällä. Meidän pihasta piti valitettavasti kaataa iso koivu, koska se oli latvasta ihan laho, ja nappasin siitä sitten muutaman oksan maljakkoon. Pitää seurata pitääkö paikkaansa se, että niin monta päivää kun kestää hiirenkorvien tulo sisätiloissa, niin monta viikkoa se kestää vielä ulkona. Nuo lehdet ilmestyi noin neljässä päivässä, eli tuon ennustuksen mukaan kestäisi kaatopäivästä liki neljä viikkoa lehtien puhkeamiseen ulkona... epäilen kyllä, että aiemmin ne tulee, nyt kun on niin lämpimiä päiviäkin ollut ja vielä tulossa lisää. Pientä sadetta nyt kyllä kaipaisi, sitten varmaan vihreys oikein röyhähtää! Saas nähdä ehtiikö puut vihertää ennen reissuun lähtöä - eilen ei ainakaan vielä ollut merkkiäkään siitä, kun kävin oikein asiakseni katselemassa.


Mun kevät jatkuu siis hyvin opiskelupainotteisesti, vaikka ei tämä edelleenkään suuremmin miltään opiskelulta tunnu. Olen välillä pohtinut, miksi ei, ja vastaus on varmaankin siinä, että ei olla koulussa, ei ole läksyjä jne. Mun harkat on myös järjestään olleet sellasia tosi rentoja ja kivoja paikkoja, jotka ei oikeasti tunnu ees työltä vaan ennemminkin mukavalta ajanvietteeltä.

Joskus mietin, olenko tarkoituksella valinnut sellaset harkkapaikat, joissa voi ottaa tavallaan hyvinkin rennosti? Vai tuntuuko kaikki muut hommat kaupan töiden jälkeen lähinnä lokoisalta oleilulta?? Siellä tottui siihen, että KOSKAAN ei ollut luppoaikaa ja heti jos vähän löysäili tunsi lintsaavansa hommista. Useimmiten työtä oli ennemminkin enemmän kuin kukaan ehti edes tehdä! Nyt mä hiljaisina päivinä ihan oikeasti luen vaan kirjaa... Viime syksyn harkassa (luonnonvaratuottaja) olin pienessä yhden naisen tehtaassa, jossa kyllä puuhaa oli koko ajan, työtä tehtiin tehokkaasti, hiki lensi ja kädet kävi, mutta niin kävi suukin ja oli vaan tosi ihanaa. Hyvän ystävän kanssa rupateltiin koko ajan (oltiin yhtä aikaa siellä harkassa) ja paikan omistajakin oli ihan mahtava tyyppi, jonka kanssa meillä oli tosi mukavaa. Myös viime kesän kesätyö oli ihan mahtava paikka: mukavat tyypit, rento meininki, helpot hommat ja ihan parasta ne upeat kelit aurinkoisella merellä tai järvellä...

Tuollaisten paikkojen jälkeen tuntuu jotenkin ihan mielettömän vaikealta edes ajatella mitään "oikeaa työtä" ja mun on ollut todella vaikea sietää ajatusta, että koulu joka tapauksessa on kohta ohi ja pakkohan sitä olis kai jotain keksiä tekevänsä. Olenkin lähinnä sitten vaan koittanut olla ajattelematta koko asiaa... Ja sillä varjolla jättänyt kaikki mahdolliset kesätyöajatuksetkin pois mielestäni, että en tiedä milloin olen yleensäkin edes valmistunut ja teenkö jotain koulujuttuja vielä kesäkuun puolellakin... Mä haluaisin nyt vaan kesän OLLA ja miettiä jatkoa sitten vasta joskus syksymmällä. Ja olen mä hakenut jatko-opintoihinkin, että sekin sitten vaikuttaa kaikkeen, jos nyt sinne pääsen (ja pitäisi pääsykokeisiinkin jossain välissä valmistautua, voi hyvänen aika...).


No, nyt mun täytyy tästä kuitenkin alkaa valmistautua siihen, että mies tulee kohta syömään (eli siis lämmitän sille ruokaa). Sen jälkeen nappaan fillarin ja polkaisen kylille säärikarvojen sokerointiin (varaudun siihen, että Saksassa on niin lämmintä, että sääret on esillä... näitä luolanaisen sääriä en kuitenkaan kehtaa ilman raakkaamista esitellä!!). Sokeroinnin jälkeen on vain rohkaistava mielensä ja mentävä käymään paikallisissa päiväkodeissa kyselemässä haluaisivatko he kenties pienen ohjelmallisen luontoretken lukkariinsa vielä tälle keväälle.. ja ps. se olis myös mun näyttö... voi help! Toivottakaa mulle onnea tämän asian suhteen, tässä on nyt paljon pelissä, kun mun vaan nyt kerta kaikkiaan olis se näyttö saatava jonnekin tehtyä. (Sinne aiemmin mainitsemalleni Roskapolulle en sitä siis voi tehdä, koska sinne ei ole ryhmiä tulossa enää toukokuun lopulla.)

Niin ja kakkukuva siis kuvastaa ihan vain sitä, että ei ole edelleenkään mun terveellinen elämä alkanut ja herkut heitetty kaivoon... päin vastoin, heitin just viimeisen kakunpalan naamariini. En ole siis bikinikunnossa tänäKÄÄN kesänä, mutta no, tämähän nyt on ollut normitila koko ikäni, joten ei suurta muutosta asiaan...

Aurinkoista viikon jatkoa kaikille, kirjoittelen taas kun ehdin, kenties jopa sieltä reissusta sitten!

Heli

torstai 21. maaliskuuta 2019

lemmikkijuttuja ja loppukevään suunnitelmia


Viimeisestä postauksesta on yhtäkkiä vierähtänyt kuukausi. Ja kyllä onkin ollut moninaisia tapahtumia täynnä oleva kuukausi!! Kelit on vaihdelleet hankikannoista loskasössöön, auringosta vesisateeseen. Olen ravannut eläinlääkärissä neljään otteeseen ja käynyt itsekin useamman kerran lääkärissä. Mies on ollut kipeä, itse olen ollut kipeä. Olen hakenut passia ja uuden ajokortinkin, samoin mies. Koulujuttujen kanssa ollaan soudettu ja huovattu ja nyt viimein alkaa olla suunnitelma niiden suhteen selvä. Olen myös hoitanut lapsenlapsia ja hiihtolomakin tuli vietettyä. Kalenterissa on tulevienkin viikkojen kohdalla merkintöjä aika tavalla, joten se hiljainen keskitalvi on nyt todellakin kääntynyt toiminnaksi! 

Avataanpa nyt sitten vähän tätä kaikkea.



Surullisin juttu kuluneen kuukauden aikana on ollut se, että nuo kaksi pientä pitkäkorvaa ovat nyt poistuneet keskuudestamme. Meidän pikku puput oli 7,5 vuotta vanhoja ja alkoivat selvästi kärsimään erinäisistä vaivoista. Toisella alkoi mennä takajalka alta ja etujalka alkoi vääntymään oudosti (ehkä johtuen nivelrikosta?), lisäksi sillä tuntui olevan kasvain ainakin yhdessä nisässä. Toinen sai jonkun kummallisen neurologisesti oireilevan romahduksen ja olin aivan varma, että se oli nyt sen menoa, mutta niin se vaan vielä lääkityksellä toipui paremmaksi. Kumpikaan ei kuitenkaan enää oikein syönyt kunnolla pääruokaansa eli heinää ja eläinlääkärin arvion mukaan niiden elämä ei siis enää ollut kovin elämisen arvoista. Puputhan piilottaa kipunsa ja vaivansa niin pitkälle kuin suinkin mahdollista, eli siinä vaiheessa, kun alkaa oireita näkymään (syömättömyyttä, vaikeuksia liikkua tms.) ne on jo selvästi tosi kipeitä. 

Oli silti todella raskas päätös nukuttaa ne ikiuneen. Puput lähtivät vehreämmille pomppimismaille yhtä matkaa, ikänsä yhdessä eläneinä ei olisi ollut viisasta niitä eri aikaan lähettää. En olisi uskonut - kaiken sen tuhon ja riesan niiden kanssa kokeneena - miten suuresti niiden lähtö tosiaan mua suretti! Itkin siellä lääkärissä, kun piikit pistettiin ja itkin koko illan vielä kotonakin... vieläkin surettaa kovasti, kun tätä edes ajattelen, snif! Eläinlääkäri sanoin mielestäni ihanasti, kun siinä nenää niistelin, että jos ei lemmikin lähtö itkettäisi, niin miksi sitten edes lemmikkejä on ollut... itku on osoitus siitä, että ne on olleet tärkeitä. Ja olihan nuo kuitenkin supersuloisia palleroita, jotka kuului perheeseemme monta vuotta. ♥


Myös koira kävi tohtorissa. Siltä siivottiin hammaskiveä pois. Koirakin on meillä jo aika vanha, 11,5-vuotias. Se on kyllä onneksi vielä ihan virkku ja sitä ei tunnu mikään sen ihmeemmin vaivaavan. Hampaita nyt koitetaan pestä ja pitää kunnossa, ettei niitä jouduta poistelemaan - toisen koiran kanssa niiden kanssa oli paljon ongelmia ja työläitä (sekä sikakalliita...) operaatioita, joten tämän kanssa koitetaan nyt todella toimia fiksummin. Taas voi miettiä, että miksi ei olla alusta asti herätty tähänkin asiaan... on tosi kiva opettaa vanhalle koiralle hampaiden harjaamista. Onneksi se koirien hammastahna vaikuttaa olevan hyvän makuista. Ja tuo koira on kyllä kiltti kuin mikä, joten suostuu tähän kummalliseen toimenpiteeseen ihan hyvin.

Kyseinen kuva on siltä päivältä, kun oltiin oltu siellä toimenpiteessä; koiraparka oli ihan vapiseva ja viluinen rauhoituksesta palautumisen aikana, joten pistettiin sille sisälläkin villamekko päälle ja peiteltiin se lämpimästi huovalla sohvalle iskän viereen! (Juu, me ollaan koirallekin iskä ja mamma...)


Laitetaan nyt vielä tasapuolisuuden nimissä tämän meidän kissaleidinkin kuva tänne. Kissa on meidän vanhin lemmikki tällä hetkellä, se on jo 14,5-vuotias. Kissaksi ei siis kuitenkaan mikään ikäloppu vielä, eikä sillä suuremmin mitään vaivoja ole ollutkaan. Sitä olen tosin miettinyt jo pitkään, että onkohan sillä jonkinasteinen hyperestesia, se nimittäin aika ajoin ryntäilee ihan kummallisesti hullun kiilto silmissä, maukuu, nuolee itseään raivokkaasti ja värisyttää selkänahkaansa. Onneksi se on aina kuitenkin sellasta pikku hetken kestävää vaan. Törmäsin tähän oireyhtymään jokunen vuosi sitten katsoessani ihan ohimennen jotain kissakuiskaajaa, ja yhtäkkiä kaikki kissamme toilailut saivatkin selityksen. Onneksi tilanne ei meillä kuitenkaan ole likikään samanlainen kuin ohjelman kissalla. Ja onneksi tosiaan tämä meidän katti pääasiallisesti on ihan normaali oma itsensä, köllöttelee sohvan selkänojan päällä tai vaikka keskellä ruokapöytää tai tunkee itseään tykö siliteltäväksi.


Itsekin olen tosiaan sitten käynyt lääkärissä useampaankin kertaan. Tosin hammaslääkärissä (ja gynekologilla). Ärsyttää kyllä tämä vanheneminen, kun alkaa olla yhtä ja toista vaivaa ja hampaatkin vaati taas hammaskiven poiston lisäksi myös paikkaamista, argh. No, mitäs olen tällainen mutustelija! (Kuvassa ihanaa vegaanista marjapiirakkaa ja kauravaniljajätskiä.)

Olen ollut myös pitkästä aikaa sairaana. Ensin mies oli jossain ihmeen vatsataudin tapaisessa, olo oli huono vaikka mitään ei ulos tullutkaan. Muutaman päivän kuluttua minä sitten sain samaisen vaivan, tosin minä kyllä sitten tyhjensin sisuskaluja ihan molemmista päistä ja kuumettakin oli. Yhden päivän makasin aamusta iltaan (ja ai kauheeta, miten siitä tulikin selkä kipeäksi!) ja siinä se sitten olikin. Nyt taudin jälkimainingeissa vaikuttaa sitten siltä, että iskee flunssa, voi ärsytys sentään. Juuri nyt parhaillaan koen jopa pienoisia vilunväristyksiäkin, ei voi olla totta... 


Olen mielestäni tosi harvoin kipeänä, viimeksi olin kaksi vuotta sitten juurikin tähän samaan aikaan vuodesta. Sairastin silloin ihan urakalla sen lisäksi, että olin jo muutenkin pitkällä sairaslomalla töistä. Mietin, että miten iso isku on elimistölle joku iso stressi, sillä tuolloin kaksi vuotta sitten jouduttiin rakkaista rakkain koirani lopettamaan ja sehän oli mulle aivan sietämättömän suuri menetys ja henkinen romahdus. Ja se lisättynä silloiseen muutenkin jo valmiiseen henkiseen romahdustilaan aiheutti mielestäni sen, että sairastin vajaan kahden kuukauden sisällä kolme antibioottikuuria vaativaa tautia! 

Nyt sitten olen samassa tilanteessa osittain, eli noiden pupujen lopetus oli raskas juttu - olisiko se voinut tehdä elimistöön jonkunlaisen hetkellisen heikkouden tilan, jonka heti kaiken maailman pöpöt hyödyntää...? Myös tuo kaikenlainen epätietoisuus ja päämäärättömyys noiden koulujuttujen ja ihan yleensäkin tulevaisuuden suunnitelmien osalta on toisaalta aika kuluttavaa henkisesti.

No, tämä nyt on tällaista pohdintaa, tiiä sitten mikä on minkäkin syy ja seuraus. Tuo kahden vuoden takainen tilanne kuitenkin oli ihan varmasti sellainen, että sairastuin niihin muihin tauteihin takuulla siksi, että olin niin heikoissa kantimissa kaiken kaikkiaan just silloin.

  
No, koulusta oli hiihtoloma. Me ei todellakaan lomailtu mitenkään kummemmin, kotona vaan oltiin. (Ja silloin juuri oli nuo pupujen sairastelut ja ekat eläinlääkärireissut.) Mies siis oli töissä sen viikon ja tyttökin lähti kesken lomaviikon takaisin koululleen, kun velvollisuus navettavuoron ominaisuudessa kutsui. Tuon kuvan laitoin lomaviikolla instaan, kun tuntui, että kaikki muut ne vaan laittelee kuvia laskettelurinteistä ja muista lomajutuista... että minä se vaan täällä kotona möllötän ja muun tekemisen puutteessa imuroin!

Lomaviikon aikana alkoi kyllä olla sellanen olo, että nyt alkaa toden teolla kotona venyminen ja tekemättömyys hiertää pääkoppaa! On ihan mahtavaa olla kotona kohtalaisen paljon, mutta kyllä liika vaan on liikaa. Mulla ei meinaa olla täällä mitään sen tähdellisempää puuhaa, koska täällä on koko ajan suht hyvä siivo ja järjestys ja koska täällä vaan ei ole enää niitä lapsia "paikkoja sotkemassa". Ei ole siis mitään tekemistä!! Ei ihminen määräänsä enempää vaan jaksa lukea kirjaa tai täyttää sudokuja. Mun jalka on aina vaan kipeä ja sen kanssa ei sitten suuremmin tee mieli ulkonakaan käyskennellä. Jotain järkevää tekemistä alkoi siis ihan oikeasti jo kaivata!


No, hetkellisesti keskitin sitten tarmoani ja tein esimerkiksi kuvassa olevia seitanpihvejä. Että edes söisin kunnolla, kun aikaa siihen ruoanvalmistukseen nyt on vaikka miten paljon!! Nuo pihvit kesti valmistaa maksimissaan ehkä kolme varttia, paistoaikoineen... mutta no, tuli ees jotain tehtyä ja viimeinkin tuota reseptiä kokeiltua. Ja kyllä muuten kannatti, pihvit on aivan älyttömän hyviä!! Taidankin ottaa pakkasesta ja syödä niitä taas tänään.

Koulussa ei edelleenkään ole juuri tullut hapannuttua, koska koulupäiviä vaan on niin vähän. Kevääksi oli kuitenkin alettava ihan tosissaan tekemään suunnitelmia, jotta saisi hommat hoidettua ja paperit kouraan. Päätettiin luokkakaverini kanssa, että unohdetaan se koko ulkomaan vaihto, kun siitäkään ei tunnu tulevan yhtään mitään. Alettiin siis hoitaa eteenpäin meidän kevään harjoittelujen asioita. Kunnes sitten melkein heti tuon päätöksemme jälkeen saatiin kuulla, että meille on nyt paikka siellä Saksassa... Joten: suunnitelmat uusiksi sitten vaan. 


Ollaan nyt sitten todellakin lähdössä reissuun huhtikuun lopulla, hui ja jee! Me ollaan siellä tosin vain pari viikkoa, mutta parempi sekin kun ei ollenkaan. Ja toisaalta me rouvasikäiset ihmiset oltiin molemmat vähän sitä mieltä, että oikeastaan ihan kiva, ettei olla tuon kauempaa. Ainakin minä ajattelen, että kiva saada kokea tuo homma ja tulla sitten taas äkkiä takaisin omaan kotiin!

Tuon reissun suunnitelmia pitäisi nyt sitten tehdä tänään. Lennot olisi varattava, samoin majapaikka. Mietinnässä on, uskalletaanko ottaa auto jo lentokentältä (tarvitaan siellä auto, että päästään harkkapaikkaan) ja huristella siellä niitä nopeita motareita pitkin... (en tosin edes tiedä, onko just siellä suunnalla motareita??) Passin sain aikaiseksi uusia vasta viime viikolla ja mun piti hakea myös uusi ajokortti, koska mulla on sellainen vanha lätystkä, missä ei ole sitä EU-ajo-oikeutta. Eiköhän tämä tästä ala siis järjestyä.


Myös kevään harjoittelut pitää nyt selvitellä kuntoon. Mä aion tehdä tällä tietoa nyt sitten kaksi näyttöä vielä - opettaja ei tunnu millään antavan lupaa siihen kolmanteen, mitä olin suunnitellut, joten katson sen kohdalla tilannetta sitten, kun olen nuo kaksi nyt ensin saanut tehdyksi. (En luovuta vielä!!) 

Tänään on koulusta vapaata ja aionkin tämän päivän aikana lähetellä viestin jos toisenkin näiden juttujen tiimoilta. Työharjoittelun taidan aloittaa viimeistään huhtikuun alussa, ellen sitten jo ensi viikolla (oikeasti meidän harkka alkaisi vasta 15.4.). Jotenkin hankalaa, kun mulla on tosiaan ensi viikon kohdallakin joka päivä jotain merkintää kalenterissa... on pari koulupäivää ja sitten on rokotusten hakemista ja vielä yksi hammaslääkärikäyntikin. Ja perjantaina lähden jo ajoissa iltapäivällä risteilylle miehen kanssa (hänen liiton risteily). Eli siis onko järkeä tuon kaiken sekamelskan keskelle vielä mitään harjoittelun alkamista sopia edes... Mutta eiköhän nämä tästä tosiaan hiljakseen ala selviämään. Kuukauden kuluttua olen jo paljon edistynyt näissä asioissa ja kahden kuukauden kuluttua alkaa jo valmistuminenkin ehkä häämöttää!


Ulkona on just nyt aivan ihana, kirkas auringonpaiste. Lintujen äänet kuuluu ikkunan läpi sisälle asti ja keli on ihanan keväinen! Uskaltaisinkohan tuonne nyt lähteä pienesti ulkoilemaan ennen kuin alan niitä moninaisia sähköpostiviestejä nakuttelemaan, vai riehaantuuko aavistuksen kipeä kurkku siitä vaan lisää, tai jo valmiiksi vuotava nenä? Mittailin äsken kuumettakin, kun vilunväristykset aina välillä vaivaa, mutta ainakaan vielä ei ollut mitään. Lauantaina pitäisi lähteä kyläilemään siskolle, joten en nyt kyllä tosiaankaan tahtoisi tässä sairastua enempää!

Taidan nyt ensi alkuun kuitenkin hörpätä ainakin teetä lisää, sekä tietenkin luottolääkettäni auringonhattu-uutetta - jospa tämä tästä talttuisi heti alkuunsa, niin kuin yleensäkin. Peukut pystyyn sille!

Mukavaa loppuviikkoa teille, pysykäähän terveinä!

Heli

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

rikkinäiset vaatteet ja mitä niille tekisi (ja paljastuksia vaatteideni tilasta...)


Olen tässä miettinyt taas. Olen seuraillut, miten erilaisista kestojutuista on tullut tosi trendikäs juttu. Jokaisen ekoihmisen pitäisi varmaankin juuri nyt ommella kaikki vanhat vaatteet ja muut tekstiilit erilaisiksi kesto-tuotteiksi, kuten vessapapereiksi, nenäliinoiksi, hedelmäpusseiksi, talouspapereiksi ja vanulappujen korvaajiksi. Plus kaikki langat ja niiden pienet pätkätkin erilaisiksi käytännöllisiksi kestotuotteiksi.

No eipä siinä mitään, kestotuotteet on oikein hyvä juttu. Kannatan niitä kyllä oikein lämpimästi, esimerkiksi kestorättejä, kankaisia pikkuhousunsuojia ja niitä virkattuja tai ommeltuja vanulapun korvikkeitakin. Kuin myös kauppakasseja ja hedelmäpusseja. Ja monia muitakin asioita.

Mutta. Nyt olen todennut itsellä vähän niin kuin ongelman. 

Nimittäin mitäs sitten, jos ei oikeasti tarvi mitään kestotuotteita, mutta silti tulee niitä tekstiilijätteitä? Koska kyllähän siitä minun vanhasta rikkinäisestä paidasta todellakin vielä saisi ommeltua sitä ja tätä, puhumattakaan jostain isosta lakanasta. Rikkinäiset sukat voisi käyttää vielä johonkin siivoushommiin ja entäs sitten ne sukanvarret, joissa ei ole mitään vikaa, kun se reikä on kantapäässä? Vai pitäisikö peräti nyt alkaa kunnostautumaan ja parsimaan pikkusukat, tai ommella monta vuotta vanhan tosi hiutuneen trikoopaidan saumat uuteen uskoon (joka tosin kaventaisi paitaa aika tavalla) ja lisätä paidan käyttöikää vielä tovi?

Saatu kaverilta. Minä en valitettavasti osaa tehdä tällaisia ihanuuksia.

Voi tuntua nyt kyllä ihan supertyperältä tämä tällainen pohdinta, mutta tällaisia minä täällä nykyään mietiskelen. Olen ihan oikeasti huolissani maapallon tilasta ja kaikenlaisesta jätteestä. Toisaalta koen hirmu vaativaksi tavoitella jotain nollahukkaa eli zero wastea. 

Olin aikanaan ihan hirveän innoissani, kun H&M alkoi kerätä tekstiilijätettä ja löysin paikan, minne voi viedä ne rikkinäisetkin vaatteet, ettei tarvinnut roskiin heittää. Kuvittelin, että niistä todella tehdään jotain imeytysmattoja, niin kuin luvattiin... Mutta nyttemmin olen siinä käsityksessä, että minne lie menevät muiden riesaksi nekin rytkyt. Sen kyllä sanon, että minun ostokset H&M:stä EIVÄT lisääntyneet tuon toiminnan takia - en osta mitään, jos ei ole tarvista. Eli se parjattu alekuponki jäi kyllä useimmiten minulta käyttämättä, vaikka sellasen saatoinkin ottaa vastaan "kiitokseksi" kierrätykseen tulleesta pussukastani.

Viimeisin niitti oli, kun luin Arkijärki-blogista jokin aika sitten, että keräyksiin ei pitäisi viedä mitään muuta kuin ihan puhtaita kuituja. Siis tarkoitan, että vain puuvillaa, villaa, pellavaa jne, ilman mitään elastaanilisäyksiä. Meidän vaatteista suurimmassa osassa on elastaania, koska minä nyt vaan tykkään siitä, että vaate on joustava. Toisaalta, oli sitten mitä kuitua hyvänsä, minä en halua viedä noihin H&M:n keräyslaatikoihin enää yhtään mitään...

Samoin luin tuolta (vai kuuntelinko podcastista Outi Pyyn haastattelun?), että esimerkiksi kierrätyskeskuksen tms. keräykseen menevä vaate on lähinnä pa*kaa, jonka keräyspaikan henkilökunta vippaa suoraan roskikseen. Meni ihan maku kyllä kaikesta tekstiilien kierrättämisestä, vaikkakin uskon, että se paikka, jonne minä vaatteet vien, EI vippaa niitä roskikseen. Tottakai pitää viedä siistiä ja puhdasta vaatetta, mutta jos Outin mielestä koirankarva tekee vaatteesta kierrätyskelvottoman (siis myyntimielessä), niin sitten meiltä voisi kaikki vaatteet kipata suoraan roskiin vaan... koira/kissa/kani-perheessä vaatteissa ja kaikissa muissakin tekstiileissä on AINA karvoja, vaikka ne miten hyvin puhdistaisi ennen eteenpäin lahjoittamista! Eikä ne minusta kyllä niistä samantien käyttökelvottomia tee.


No joka tapauksessa nyt sitten olen viime aikoina tuumaillut näitä kahta eri puolta tuosta tekstiiliasiasta. Eli mitä teen rikkinäisille tekstiileille, jos niitä EI voi viedä sittenkään keräyksiin, siis sinne, missä niistä nyt sitten tehtäisiin vaikka  imeytysmattoja, jos niitä ei kerta oikeasti tehdäkään...? Ei niitä roskikseenkaan oikein ilkeäisi heittää, etenkin jos vaikka paita on ihan järkyttävän rikki hihoista ja saumoista, mutta siinä onkin vielä vaikka miten paljon ehjää kangasta esimerkiksi selkäosiossa. Koska pitäisi olla tosi ekologinen ja surautella niistä nyt sitten vaikka kestovanulappuja, kestotalouspapereita tai vaikka pipoja lapsille... puhumattakaan nyt sitten sukista, joiden a) varsista voi tehdä ponnareita, b) resoreista voi tehdä uusia resoreita vaikka paidan hihoihin, c) muista osista voi tehdä vaikka rättejä vessanpesuun jne jne jne. 

Koska olen tällainen, että otan asiat aina hyvin raskaasti, olen tästäkin nyt siis kehitellyt itselleni ongelman. Jokin aika sitten heittelin kyllä ihan vaan roskiin (tai uuniin, paha minä!) vanhat rikkinäiset sukat. Siis sen jälkeen, kun totesin, että en siis voikaan enää viedä niitä sinne H&M:n keräykseen - ja minä kun nyt vaan en tartte enempää mitään vessanpesurättejäkään. Ja olen kyllä aiemmin leikellyt kuuliaisesti miehen rikkinäiset työpaidat autotalliin räteiksi, mutta joku raja nyt siinäkin, miten paljon sinne niitä rättejä tarvitaan. Myös vanhat lakanat on meillä menneet autotalliin erilaisiin peittelytehtäviin, mutta niidenkin määrä taitaa olla jo riittävä siellä. Olen myös kiikutellut kissatalolle vanhoja pyyhkeitä ja lakanoita, mutta kyllä mä nyt hiukan mietin, kehtaanko sinne kuitenkaan jotain veritahraista lakanaa antaa... (eli pitäisikö siitä nyt sitten leikata ja ommella vaikka nenäliinoja, joita oikeasti EN halua??)

Vaikeaksi menee.


Tunnustan, että en ole esimerkiksi parsinut villasukkia varmaankaan koskaan. Mulla on niin paljon villasukkia, että olen vain suosiolla ottanut sitten käyttöön seuraavat, kun jotkut on kuluneet puhki. Kuitenkin kai ekologisuuden nimissä pitäisi parsia. Tai vaikka purkaa koko sukat, hehheh, ja neuloa niistä langoista sitten uudet... tai lahjoittaa langat jollekin, joka neuloo, itse kun en neulomista harrasta. Huoh. 

Mulla on myös yksi neulepaita, jonka kainaloissa alkaa olla nyrkinmentävät reiät, mutta en ole tehnyt niille mitään. Tämä on kyllä huono homma, sillä kyseessä on ihan lempipaitani... Se vain on niin ohutta neulosta, että en todella tiedä, miten sen saisi korjattua (=en osaa), ja niinpä se vaan aina jää korjaamatta. Olen kyllä ajatellut, että teen siitä sitten vaikka lapasia (siis ompelemalla ompelukoneella, jonka juuri ja juuri osaan) tai jotain, kun se on kerta kaikkiaan siinä kunnossa, ettei enää kehtaa pitää päällä - mutta mä oon kyllä vähän sellanen junttieinari, että kehtaan sitä paitaa edelleen pitää, ainakin koulussa, ja kotona nyt varsinkin.

Mä olen kyllä vaatteiden ostamisessa ihan äärimmäisen huono, voisi ihan aliostajaksikin kutsua. Inhoan vaatekaupoilla käymistä, koska en löydä mitään kivaa koskaan. Sitten jos jotain ostan, kadun jo kotona, ja vähintäänkin huomaan, että ei se niin hyvä ollukaan kuin kuvittelin. Joten mulla on ollut tapana vain ostaa se sama trikoopaita kuin aina ennenkin (H&M, koska en ees tiedä, mistä muualta vastaavia saisin, koska inhoan kaupoilla käymistä, enkä siis saa edes etsittyä muualta...). Mulla siis on läjä samanlaisia paitoja ja esimerkiksi sukat, alushousut ja rintsikatkin on aina samaa mallia ja mustaa väriä... säälittävää, mutta totta. Ja tosi helppoa itse asiassa.

Toisaalta moni mun vaate on saatu. En sinällään käy kirppareilla, mutta kylläkin esimerkiksi tyttären vaatekaapilla. (Se on ihan vaatehullu, puhumattakaan kenkähulluudesta. Ja minä hyödyn kyllä kieltämättä siitä...) Ekan kuvan leopardileggarit on ihan vastikään tyttäreltä pummattu - suoraan jalasta - ja ne on mielestäni aivan superihanat! Myös jalassa ihan mahtavan tuntuiset, joustavat ja pehmoiset. Mun all time favourite ruusuleggarit on saaneet pahan kilpailijan... Lisäksi mulla on tällä hetkellä päällä tyttäreltä saatu neuletakki ja monen monta muutakin vaatetta on peräisin jonkun muun vaatekaapista. Myös se lempparineuleeni, joka nyt lahoaa uhkaavasti.


Juuri nyt mulla on tilanne, että mun kaikki trikoopaidat on rikki. Myös mun lempiyöpaita (joka käy pikaisesti pesussa välillä ja palaa saman tien käyttöön taas) on aivan luokattomassa kunnossa, siinä on kohta enemmän reikiä kuin ehjää kohtaa, mutta en vain saa hommattua uutta, koska "kuka sen yöllä näkee" ja "onko mitään väliä jollain yökkärillä". (Ja aina voi ottaa kaapista miehen kerraston ja laittaa sen yökkäriksi (esim. viime yönä oli tuo vaihtoehto päällä), joten miksi edes ajatella OSTAA uutta yökkäriä...) Lisäksi mulla on monet trikoohousut (leggarit), jotka on parhaat päivänsä nähneet jo useita vuosia sitten.

(Enkä ehkä jaksa edes nyt avautua siitä, miten paljon toivoisin vaatteiden olevan ekologisesti ja eettisesti tehtyjä ja miten vaikea on sitä tietoa löytää ja miten sekin tekee sen, että en vaan jaksa enkä halua sitten ostaa yhtään mitään mistään ja senkin vuoksi olen vielä enemmän aliostaja ja kuljen aina vaan rikkinäisemmissä vaatteissa...)

Olenkin nyt kovasti pohtinut, mitä noiden rikkinäisten kanssa sitten oikein teen. Onko mulla täällä kohta työpaja, jossa surahtelee tulemaan hirveä kasa kesto-jotakin? Vaikka en edes tarvi mitään?? Onko typerää tehdä jotain, mille ei ole käyttöä? En nyt varsinaisesti ehkä kehtaisi tarjota kenellekään kasaa rikkinäisiä sukkia ja paitoja... mutta haaskaanko nyt ihan älyttömästi valmista kangasta, jos heivaan nuo vain roskiin? 

Yksi vaihtoehto olis tehdä juttuja muille. Mutta. Kenelle?? Olen ommellut kestohedelmäpusseja jo varmaan kaikille ketä tunnen... Enkä totta puhuakseni tiedä ketään, joka haluaisi käyttää kestotalouspaperia. Olen ommellut ja antanut tuollasia vastaavia asioita esimerkiksi omille lapsilleni, ja löytänyt niitä sitten heillä käydessäni lastenhuoneen lattioilta tai muualta ihan selvästi käyttämättöminä pyörimässä. No, ei väkisin. En tosiaan viitsi käyttää aikaa ja energiaa tekemällä asioita, joita he ei edes halua. 

Mä kyllä toisaalta kovasti tykkäisin ommella tuollasia hyötyjuttuja. Olen joskus miettinyt jotain myymishommeleitakin, mutta näyttää, että kaikilla on jo kaikenlaista tuollasta. Jotenkin tuntuu, että en oikein osaa osua sopivaan saumaan näiden juttujen kanssa. Olen itse esimerkiksi ommellut noita kestohedelmäpusseja jo yli 20v sitten. Silloin ei tullut mieleeni tehdä siitä bisnestä... olispas tajunnut!! Nyt on vähän myöhäistä.


No, ei mulla tän kummempaa. Olen vaan näitä ajatuksia pyöritellyt päässäni tässä nyt, kun aikaa tuntuu olevan kaikenlaiseen joutavaan mietiskelyyn... =D Ei vaan, oikeasti pidän tosi hienona asiana sitä, että ihmiset pitää tärkeänä olla haaskaamatta materiaaleja. Kertakäyttökulttuuri on ihan syvältä!! On ihan mahtavaa, miten näyttäisi nousevan uusi sukupolvi tiedostavia nuoria aikuisia. Minä kuitenkin kavahdan sellasta ehdottomuutta, jolta esimerkiksi nollahukka jotenkin haiskahtaa... Jätteettömyyteen pyrkiminen on erittäin tärkeää, mutta mun pää ei kestä sitä täydellisyyteen pyrkimistä tässäKIN asiassa. 

Jään nyt sitten pohtimaan, alanko kuitenkin ommella noista jotain viisasta sen sijaan, että viskaan roskikseen. Toisaalta, vielä nuo paidat päällä pysyy, vaikka ovatkin ihan reikiä täynnä. =D Mites teillä nää asiat, pohditteko samoja? Entä käyttääkö kukaan muu rikkinäisiä vaatteita niin pitkään, että ne lähes rapisee päältä pois...? =D

Tuulista illan jatkoa kaikille!

Heli

perjantai 15. helmikuuta 2019

vanhojen muistelua, vaihtojuttuja ja viikonlopun suunnitelmia


Olen tässä viime aikoina huvikseni lukenut läpi vanhoja postauksiani. Luen niitä aina silloin tällöin, minusta se on jotenkin tosi kiinnostavaa. Muutaman vuoden takaisia ajatuksia on jännä tarkastella tällein jälkikäteen ja miettiä, onko tilanne edelleen sama tai mikä on muuttunut. 

No, oli sekä että: jotain oli samaa kuin nyt ja jotain oli muuttunut. Tai ehkä jotenkin jalostunut ja tarkentunut. Ainakin kiinnostus ekojuttuihin on vain lisääntynyt matkan varrella ja tietoisuus niiden suhteen lisääntynyt, johtuen varmaan isosti opiskeluista. Huoli maapallon tilasta on suurentunut ja halu tehdä sille asialle jotain on vahvistunut.

Vanhoja juttuja lukiessa on kiva katsella myös kuvia. Kävin vastikään läpi esimerkiksi meidän remontteja. Huhhuh mitä hommaa se on ollut. Monta vuotta aina joku nurkka työn alla. Etenkin alakerran remontti oli tosi vaativa henkisesti, kun kuukausikaupalla oli paikat levällään ja sitä pölyä oli joka paikassa niin kauheasti, että tuntui mahdottomalta saada taloa enää koskaan puhtaaksi. No, se aika oli ja meni ja olen edelleen remontin tuloksiin tyytyväinen. Värivalinnat, tapetit ja sellaset siis miellyttää vieläkin oikein kovasti. Hyvä niin!


No, ne oli menneitä muisteloita ja nyt on nyt. Tänään olen ollut savustamassa itseäni kodalla. Mulla siis kaikki vaatteet, hiukset ja varmaan reppukin kärtsää tosi paljon savulle, koska oltiin sellasella kodalla, joka ei vaan jostain syystä tunnu vetävän kunnolla. Sinne kun ulkoa meni, alkoi ihan silmiä kirvellä. Ihme kota!

Tänään olin myös englanninkielisessä haastattelussa, joka kuuluu asiaan sen kansainvälisen vaihdon tiimoilta. On se vaan ihan äärijännää, kun pitää tollein puhua! Nuo koulutusalat ja muut on niin vaikeita sanayhdistelmiä, että en niitä osaa ilman lunttilappuja edes sanoa... vai miltä kuulostaa "Competence Areas in Nature-based Services and Environmental Protection: Nature Instructor, Natural Resources Producer, Nature and Environmental Advisor, Environmental Operative". 

Sanon vaan, että OMG. Ja että voisiko sitä enää vaikeammin sanoa. Mutta nuo on jotkut OPH:n viralliset käännökset noista jutuista.

Meidän vaihtoasia etenee edelleen hitaasti. Tällä hetkellä näyttää siltä, että emme pääse Saksaan vaan suuntana on Viro. Alkuun kyllä vähän ärsytti toi ajatus, mutta toisaalta ehkä se Virokin on ihan ok. Ei nyt hirveän "ulkomaiselta" tunnu, jos matka onkin vain rapakon toiselle puolelle, jossa kielikin on hyvin samankaltainen kuin tämä oma äidinkieli... mutta toisaalta on se kuitenkin aika jännää olla siellä vieraassa maassa putkeen jonkun 3-4 viikkoa. Katsotaan, kuinka tässä nyt sitten käy!


Meillä on juuri nyt aika vilakka sisällä. Tulet on kyllä uunissa, mutta eipä täällä pariin päivään olekaan lämmitetty. Ihmeelliset on kyllä nämä talvikelit; tänäänkin on täällä ollut aivan keväistä, aurinkoista ja useita lämpöasteita! Tuntui aivan maaliskuulta jo, linnutkin oli selvästi hereillä ja sirkuttelivat siellä kodan lähellä puissa. Eiköhän sieltä vielä talvisempiakin kelejä tule tuonnempana, mutta välillä on kyllä kiva saada jo pientä näytettä, mitä tuleman pitää! Toisaalta 10 päivän sääennusteessa näyttää kyllä ihan kiitettävästi olevan noita punaisia lukuja... voi kun kiva! Lämmityksen kanssa on tällaisilla keleillä vähän taiteiltava, ettei vedä uuneja sitten liian kuumiksi ja sisätiloja läkähdyttäviksi.

Jaaha, viikonloppua pukkaa. Koska viikko sitten ei tullut siivoiltua kotona ollenkaan, on se nyt sitten tänä viikonloppuna ohjelmassa. Eipä mitään, odotan kyllä innolla sitä, kun taas paikat on putsattuna, pyykit pestynä, lakanat vaihdettuna jne. Mun mielestä siivottu koti on vaan yksi parhaita asioita elämässä!

Viikonlopun aikana mun pitää vielä täydennellä noita ulkomaan vaihdon papereita. Itse asiassa taidan perehtyä niihin nyt jo kohta, kun on parannusehdotukset vielä tuoreessa muistissa. Ei muuta kun lisää puita uuniin, uutta kuumaa vettä teekuppiin ja hommiin, siitä se sitten pikkuhiljaa valmiimmaksi aina tulee.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Heli

perjantai 8. helmikuuta 2019

lumista on!


Tällä kertaa terveisiä pakkasen sijasta valtavien lumimassojen keskeltä! Lunta tupruttelee harva se päivä ja sitä alkaa olla todellakin PALJON! Ihmiset pudottelee jo katoilta lumia, kun sinne vaan kasaantuu ja kasaantuu sitä, huhhuh. Meilläkin olen alkanut katsella autotallin kattoa sillä silmällä, että pitäiskö jo toimia, mutta mies on vakaasti sitä mieltä, että kyllä se sieltä alas tulee ihan itsekin. No, sitä odotellessa! Meiltä ei ole vielä talon katoltakaan tippunut mitään ja tässä on sentään jyrkempi katto kuin autotallissa.

Kynttiläkuva on sieltä viime postauksessa mainitsemastani ulkoilupäivästä, jossa oltiin esittelemässä meidän opintoja. En kyllä tiedä kenelle niitä sitten esiteltiin, nimittäin tapahtumassa en kyllä montaa ulkopuolista ihmistä edes nähnyt... lähinnä tuon meidän amiksen omia opiskelijoita vaan. Me tehtiin siellä "työnäytöksenä" lumikammi, joka on siis valtava lumikasa, jonka sisälle kaivetaan tila. Sinne sitten laitettiin myös tuo kynttilä palamaan ja kauniiltahan se näytti.

Mä tarkenin siellä päivässä itse asiassa oikein hyvin, vaikka pakkasta oli melkoisen napakat lukemat. Kävin nimittäin edellisenä iltana klo 21 (eli tosi ajoissa...) ostamassa itselleni uudet paksummat toppahousut (vanhat on aivan ohueksi hiutuneet haiskat). Ostin samalla sitten myös ne merinovillaiset alusvaatteet ja sukat. Kutittaahan ne, mutta muutaman kerran olen niitä nyt silti koittanut pitää. Kiva oli itse asiassa olla siellä ulkona, kun ei palellut!


Ja sitten mulla oli se kulttuurintäyteinen reissu Helsinkiin. Oli kyllä niin mahtavaa!! Sain sitä ihanaa pizzaa, jota viime postauksessa mainitsin haikailevani ja käytiin katsomassa aivan mahtava Kinky Boots -musikaali sekä toinenkin ihan hyvä esitys (Comeback - räpätessä roiskuu). Ja sitten oltiin Vegemessuilla, jossa mussutin ihan hullunaan kaikenlaisia herkkuja (se siitä laihistelusta sitten taas...). Kävin Ruohonjuuressa ostoksilla ja hankin mm. kauan suunnittelemani oliivisaippuan (jolla siis pesen hiukseni nykyään) sekä metallisia pillejä. Ja kaiken tämän tein siis yhdessä mahtavan yläasteen ajalta asti mukana kulkeneen ystäväni kanssa, jonka luona olin myös kaksi yötä. Kyllä oli kerta kaikkiaan ihana ja virkistävä viikonloppu, tällaisia lisää! 

★ Ja hei, se Kinky Boots oli todellakin ihan mielettömän hyvä, suosittelen ehdottomasti jos vain jollain on mahdollista sitä mennä katsomaan! ★


Koulussa meillä on ollut todella, todella, todella kiinnostavia juttuja koskien mm. sääilmiöitä ja avaruuden asioita. Ihan eri tavalla katselee vaikkapa pilviä tai säätiedotusta, kun on edes jotain pientä haisua nyt esimerkiksi siitä, mitä on todennäköisesti odotettavissa vaikkapa lämpimän rintaman lähestyessä. Ja aika pieniähän me ihmiset täällä pallollamme ollaan, kun vertaa koko avaruuden kokoon.

Ollaan koulussa myös taas oltu puunkaatohommissa - tai minä kyllä kannoin vain risuja, olin nuorison kanssa laiskahkoa lumisotaa (Heli 46v vastaan pojat 18-20v), otin valokuvia, juttelin kaverin kanssa sekä tein lumienkelin metsään... Sekin päivä meni siis oikein mukavasti ulkosalla, vaikka minun ennakkoasenne on melkein aina vähän sellanen "voi kääk, ulkopäivä, pakkasta, kylmä, apua". Ei ollut kylmä, oli kivaa, meidän luokan tyypit on ihan parhaita ja ruokakin tais olla hyvää. =D


Sellainen uusi ylläripyllärikäänne tässä on tullut, että saatan lähteä vielä tämän kevään aikana ulkomaille vaihtoon kuukaudeksi! Alettiin yhden luokkakaverin kanssa puhumaan, että hitsiläinen, pitäiskö nyt vaan uskaltaa tuollainen temppu tehdä... kun se ei itselle maksaisi oikeastaan mitään ja olishan se ihan mieletön kokemus!! Tällä hetkellä on siis tämä prosessi (hitaasti) etenemässä ja meillä on ajatuksissa lähteä Saksaan. 

Ollaan täytetty hakemuksia ja lisääkin pitäisi monenlaista paperijuttua tehdä, ja sen lisäksi ollaan käyty myös pakollisilla enkun keskustelutunneilla virittelemässä vähän kielitaitoa. Itselleni on todella vaikeaa se ääneen puhuminen, vaikka periaatteessa kyllä kai osaan kohtuu hyvin englantia. Menee vaan ihan jauhot suuhun aina, jos pitää oikeasti jotain sanoa!! Tuolla tunneilla ollaan kuitenkin ihan rennolla otteella rupateltu aina milloin mistäkin jutuista ja opettajana on oikein kiva tyyppi, joka rohkaisee puhumaan, joten ihan kivaa on ollut.

Eli saas nähdä, tuleeko reissusta totta. Aika pian pitäisi jotain konkreettista alkaa sen suhteen kyllä tapahtumaan, että ehditään mennä ennen kuin koulu keväällä on päätöksessään.


Tällä viikolla kävin pienen pikareissun Jyväskylässä. Pidettiin pientä sukumiittinkiä keskiviikkoiltana ja koska se meni aika myöhään, jäin yöksi äitini luo. Mä olen sisarusteni kanssa isovanhempieni jälkeisessä perikunnassa, koska isämme on kuollut. Ukki kuoli jo vuosia sitten ja viime syksynä mummokin nukkui pois ja nyt on sitten mummola myyty. Pientä järjestelyä ja keskustelua pidettiin nyt sitten sen tiimoilta ja täällä sitä nyt sitten elellään perintöä odotellessa! =D

Oli kyllä todella kiva nähdä sedät ja täti! Kovasti mietityttää, että missä heitä kaikkia jatkossa edes tulee nähtyä, kun ei ole enää sitä perinteistä kokoontumispaikkaa, mummolaa... Lisäksi me asutaan täällä kaukana, eikä todellakaan usein käydä Keski-Suomessa, ja silloinkin kun käydään, ei mitenkään ehdi joka paikkaan. Suunnitelmissa on jossain vaiheessa ollut, että pidettäisi jonkunlaiset sukujuhlat sitten, kun vuonna 2022 tulee 100v ukin syntymästä - toivottavasti tämä toteutuu!

Tuosta reissusta vielä sen verran, että kylläpä oli kauhea ajokeli takaisin tullessa eilen! Lunta pyrytti ja ohituspätkien kohdalla se ohituskaista oli ihan kauheessa pöpperössä... Onneksi ei ollut mitään hulluja kaahareita liikenteessä ja ohitukset onnistui sujuvasti siten, että aina yksi auto kerrallaan ohitti, meni omalle kaistalle takaisin ja sitten vasta lähti seuraava ohittelemaan. Jonossa ei nimittäin tullut siitä hommasta mitään, eteensä ei nähnyt kerta kaikkiaan mitään, kun edessä ajava auto pöllytti ne ohituskaistan lumet ilmaan! Ja siis juu, ohittelin minäkin, koska liikkeellä oli kuitenkin myös heitä, jotka ajelivat melko lailla alle nopeusrajoitusten ja kasasivat vain letkaa peräänsä. Plus muutamat rekat ohitin myös, koska tuntuivat hyytyvän aina ylämäkiin niin paljon. Onneksi tuolla Jyväskylä-Heinola-välillä on nykyään niin monta kunnollista, pitkää ohitusaluetta!! 


Nyt taidan lähteä tästä ruokakauppaan ja viemään tyttöä tuonne ostoskeskukseen, jossa se tapaa kaverinsa ja lähtee hänen luokse viikonloppua viettämään. Johan se ehti kolmisen tuntia kotona ollakin... =D On tämä kyllä niin hiljaiseloa nykyään, kun tuo kuopuskin on viikot (ja näköjään viikonloputkin...) poissa kotoa jo.

Kuinkas teillä menee? Ootteko jo kyllästyneet lumentuloon...? =D Oikein kivaa viikonloppua kaikille!

Heli