keskiviikko 29. elokuuta 2018

opiskelumietteitä ja viime aikojen tapahtumia


Huimaa, että elokuukin jo vetelee viimeisiään!! Kaunis on ollut elokuu, ja kiireinen. Meille kerrottiin koulussa aikamoinen shokkiuutinen viime viikolla, nimittäin kolmesta opettajastamme kaksi on sanoutunut irti. Meidän ihana, ihana oma ope myös... Ihan siinä kyllä itku pääsi. Tuo opettaja on ollut suuri syy siihen, että kerta kaikkiaan rakastan tuota koulua. Hän on niin mahtava tyyppi. Ja nyt sitten lopettaa meidän kanssa hommat, lukuun ottamatta ilmeisesti yhtä osiota, missä vielä keikkahommana on... En voi muuta sanoa kuin että ONNEKSI suurin osa hänen kursseistaan oli jo viime vuonna.


Tuo opettajan lähtö on kuitenkin ollut mielessä paljon ja se on oikeesti mulle iso asia. Enkä ole ainut kenelle on. Uusi opettaja astuu remmiin jo ensi viikolla. On ihan arvoitus, millaista hänen kanssa sitten jatkossa opiskelu on. Samoin sen toisen lähtevän opettajan sijalle tulee toinen tyyppi. Ei mitään tietoa, millainen opetustyyli näillä kahdella nyt sitten on. Jotenkin se on ajatuksena todella raskas ja rasittava - totutella uusiin ihmisiin. Vähän niin kuin into lässähti koko hommasta tämän muutoksen myötä.


Opinnot nyt joka tapauksessa jatkuu, vaikka esimerkiksi tehtävien palautuspaikoista ei ole oikein vielä tietoa. Mulla on työn alla nyt yksi iso ja vaativa tehtävä. Olen saanut siihen ohjeistuksen meidän omalta opelta, mutta kenelle lie sen sitten edes palautan... no, sille uudelle kai, mutta ei sille ole ainakaan vielä olemassa mitään palautuspaikkaa edes. Ei se nyt tietty valmiskaan ole vielä, eikä varmaan ihan lähiaikoina muutenkaan... mutta silti. Jotenkin niin tyhmä tilanne. Ymmärrän täysin noiden opettajien syyt irtisanoutumiseen - he tekivät ihan oikein omalta kannaltaan. Mutta kyllä meille opiskelijoille surku tulee.


Mä keskeytin mun työssäoppimisen. Jatkan siellä samassa paikassa siis kyllä, mutta tuonnempana. Nyt on sellainen tunne, että on muuten ihan liikaa kaikkea. Ei se, että on nämä kotijututkin vielä aika levällään, lasten muutot ja sellaiset. Mutta on myös tosi paljon noita tehtäviä. Se äsken mainitsemani iso homma on sellainen laajempi "ympäristötutkimus", jossa pitää jonkun tietyn omavalintaisen ekosysteemin kaikki mahdolliset asiat selvittää. Siis lähtien maan alta ja päätyen puiden latvuksiin. (Tai mistä kukakin sen nyt sitten tekeekin, se voi olla myös vaikka vesialue.) Miksi siellä on mitä on (kasveja, eläimiä jne), mikä on sen alueen tila, mitä bioindikaattoreita ja tunnuskasveja löytyy, mikä on ihmisen vaikutus sinne... 


Minun tutkimuskohde on meidän lähimetsä. Tänään siellä kävin hortoilemassa ihan ajatuksen kanssa. Kuvasin miljoona kuvaa ja nauhotin lukuisia videoita, jotka tein lähinnä muistiinpanoiksi. Kuvasin siis ympäriinsä ja hölötin mitä sieltä löytyy, ja olen nyt sitten koittanut niitä asioita vähän siirrellä koneelle kirjalliseen muotoon.


Voin sanoa, että haastavaa on! En ole todellakaan mikään pro noissa kasveissa. On lähinnä tuskastuttavaa koittaa etsiä kuvan perusteella, mistä kasvista milloinkin on kysymys. Mielestäni meillä ei ole tuo kasviopetus ollut kovin perusteellista, ei olla suuremmin esimerkiksi käyty luonnossa niitä kasveja katselemassa. Kasvithan ei siellä näytä ihan samalta kuin piirretyissä kuvissa... Ja vaikka pidän tosi paljon luonnosta, en ole koskaan sen ihmeemmin vaivautunut opettelemaan kasveja. Haaveena mulla onkin, että joskus vielä kerään itselleni ihan oikean kunnollisen kasvion ja sitä kautta opettelen edes jonkun verran kasveja.


Sinänsä mä kyllä tosi kovasti tykkään tehdä tällaisia tehtäviä. Mulla on kuitenkin paha pelko siitä, että vaikka mä nyt pänttäisin jotain asioita, ne menee niin sanotusti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Eivät jostain syystä jää sinne välille... Mä oon kenties aina ollutkin tällainen oppija. Muistan lukiossa, että osasin asiat kokeeseen tosi hyvin, kun opettelin sen jonkun tietyn alueen. Muistin esimerkiksi muistiinpanot ihan sillein kuvina päässä, tai minkä värisellä olin jonkun asian kirjoittanut. Sain kokeesta hyvät numerot ja mulla on ollut esimerkiksi historia lukiossa useammankin kerran 10. Mutta tiedostin kyllä jo lukioaikana, että en todellakaan rohkenisi kirjoittaa reaalia, koska ne asiat vaan ei ole mulla olleet päässä sen kauempaa kuin sen koetta edeltävän ajan. Kokeen jälkeen puff, kaikki katosi. Nyt mulla on sama fiilis... viime keväänä olen läpäissyt tentit kasveista, eläimistä, linnuista ja kaloista ihan tuosta vaan, likimain täysin pistein... vaan osaanko ne nyt? No en.


En tiedä onko iän tuomaa vai muuten vaan tyhmyyttä, mutta mun on oikeesti melkoisen vaikea oppia noita kasveja. Mä en kerta kaikkiaan muista niiden nimiä. Ihan siis vaikka nyt poimulehden nimeäkin saa joskus hakea ja hakea jostain aivopoimusta... vaikka aivan selkeesti sen tiedän. On siis aika tuskallista tämä homma välillä. Nykyään ihan aina koiralenkillä mä ison osan aikaa tuijotan sinne ojanpieluksiin ja mietin, mitä ne kasvit nyt olikaan. En oikein tiedä miten ne sinne päähäni saisin tungettua niin, että ne pysyy siellä. Ehkä sen konkreettisen tekemisen kautta, eli kasvion. Kun jokaista kasvia pitäisi käsissään ja kirjoittaisi nimet, niin ehkä ne jäisi muistiinkin?


No, vähän muutakin elämää sitten. Tilattiin talveksi puita. Traktorin peräkärryllinen tuli nyt ens hätään, sillä saatiin liiteri vähän yli puolilleen. Lisää vielä odotellaan saapuvaksi. Ollaan siis kerrankin ajoissa tämän asian suhteen, yleensä ostellaan pieni satsi kerrallaan pitkin talvea, ja se jos mikä on aika ärsyttävää! Mun mielestä on jotenkin kovin tyydyttävä tuntemus, kun on varautunut talveen ja täyttänyt liiterin hyvissä ajoin.


Minä en itse varsinaisesti osallistunut tuohon puusavottaan. Kutsuttiin kätevästi jälkikasvu kylään (houkutuksena ruokatarjoilu) ja aikas ripsakasti ne puut sinne liiteriin sitten pinoutuikin. Minä olin lapsenvahtina ja ruokavastaavana sillä aikaa. Olen saanut nuo iki-ihanat retrorattaat Marikalta ja niissä sitten kävelytin pientä neitiä unettamistarkoituksessa. Niissä kun ei tuo selkänoja alas asti kallistu, piti sitten pientä innovointia harrastaa, että sai jätettyä pikkuisen sinne kunnon asentoon nukkumaan. Ja meidän piha kun on täynnä jos jotain roinaa, niin äkkiäkös tuollaisen systeemin siihen sitten kehitteli.


Pikku röyhelöpylly on täällä tosiaan ollut nyt jonkun verran. Kova se on touhuamaan. Piti tuo klassinen kuva ottaa, kun minusta tuntuu, että jokainen pieni mukula aina kokeilee tuonne pesukoneen rumpuun kiivetä. Ainakin meillä on vastaavia kuvia varmaan jokaisesta lapsesta.


Jaaha, kai se on palattava hetkeksi taas tuon koulutyön pariin. Miettimään, mitä ihmeen sammalia nämäkin kaikki nyt sitten ovat... Onneksi tehtävään voi laittaa myös ihan vaan että "sammal SP", joka tarkoittaa, että se on sammal, mutta siihen ei ole tarkempaa tunnistamista tehty... Samaa ei kuitenkaan varmasti voi tehdä jokaiselle muulle kasville. Että ei muuta kun kirjat esiin ja tunnistushommiin tästä taas, mars!

Mitä teille kuuluu?

Heli

maanantai 20. elokuuta 2018

muuttoliikettä ja kaukaisia vieraita

No kyllä siihen varmaan vielä muutama teepussi mahtuu...

Niin ne vuodet vierii ja pesä tyhjenee... ainakin melkein. Muutaman viikon aikana on nyt sitten kannettu muuttokuormia eri osoitteisiin. Tyttö lähti sinne opiskelemaan, ja hänet vietiin pari viikkoa sitten asuntolaan kera kamppeidensa. Oli jotenkin hiukan hassu tunne, kun se sinne jäi... meidän kuopus. Hyvin on onneksi tuntunut viihtyvän. Sieltähän on joka viikonloppu tultava kotiin, joten ei tässä nyt ihan erossa olla kuitenkaan oltu. Vielä on hiottavaa tuossa kulkemisessa, joku opiskelijakorttikin pitäisi pikimmiten hommata, kun tyttö täyttää tällä viikolla jo 17v (siis oikeesti... apua!!), eikä enää sitten lastenlipuilla pääse kulkemaan.


Viikon päästä edellisestä "muutosta" kannettiinkin sitten jo pojan kamppeita omaan kämppään. Voi ihqu, mitkä värit siellä..! Tänään ollaan menossa miehen ja mittanauhan kanssa vähän katsastamaan, mikä on sen huushollin tilanne. Omia kaappeja on kaiveltu ja irroitettu sieltä jotakin tavaraa pojan kämppään ja lisätarpeita kartoitettu. Ikeasta on jotain haettu ja vielä pitäisi mattoja ja jotain sohvaakin sinne kehitellä. Pieni kämppä, mutta OMA (eli siis vuokra). Oma tupa, oma lupa. Ja miten ne nyt meneekään... 

Kyllä oli todella jotenkin outo tunne ne ihan ekat päivät, kun nuo molemmat lapset oli sitten poissa täältä. Koko ajan jotenkin odotti, että kohta tuolta ovesta joku tulee... Lapset on täällä kesän aikana olleet toisaalta jo valmiiksikin niin omissa oloissaan, poika majaili aitassa ja tyttö on hyvin paljon omassa huoneessaan... mutta silti ne on olleet täällä. Nyt ei olekaan yhtäkkiä ketään missään. Me kaksi vanhaa vaan.

Iloinen vaeltaja

No, vielä ei kyllä olla kuitenkaan ihan kaksistaan täällä hapannuttu. Mun rakas ystävä, joka asustaa Englannissa, tuli lapsineen meille viime viikolla ja oli täällä useamman päivän (ke-su). Oli niiiiiiin ihanaa!! Oltiin vaan ja juteltiin (ja mä kävin myös koulussa to ja pe), lapset paijasi vuoroin kissaa ja koiraa ja vuoroin pupuja. Käytiin uimassa ja ajeltiin vähän ympäristössä. Ja käytiin Repovedellä*. Nuo ystävän lapset on tosi ihania ja reippaita, ei yhtään mitään nurinoita kuulunut, kun tuntikausia lompsittiin siellä. Muutenkin ovat tottuneita reissaajia ja kivoja kyläilijöitä. Lauantaina illalla käytiin kaupoilla, matkalaiset tekivät ostoksia. Suomen suklaat on kuulemma parempia kuin siellä heillä, ja montaa sorttia lähtikin mukaan. Eilen aamulla sitten vein heidät lentokentälle. Voi haikeus, toivottavasti pian taas nähdään! ♥

*Tuolla Repovedellä kävi pikku hässäkkä... Se riippusiltahan on nyt hajalla ja siinä kulkee vene, joka vie sitten ihmisiä yli. Tai siis kulki... Me ei ollenkaan huomattu, että se ei enää kulje! Niimpä tuli pieni probleema, kun oltiin kävelty se reitti ja saavuttiin siihen laiturille. Mietittiin, että mitä ihmettä nyt sitten, pitääkö meidän oikeesti mennä se koko reitti takaisin?? Laiturissa oli yksi suomijuntti, joka "ei millään jaksanut" meitä viedä yli. Siis oikeasti kieltäytyi auttamasta, kun kysyttiin. Argh. Vesitaksien numeroista sanottiin, että eivät myöskään pääse paikalle. Harkittiin jo ihan tosissamme, että jotenkin siitä sitten vissiin uidaan yli (tosi lyhyt matka), mutta pienempi lapsista ei siihen hommaan uskaltanut sitten lähteä. Lopulta hoksattiin, että rannassa on kanootti... että sen täytyy kuulua jollekin. Ja kuuluikin. Yksi ystävällinen pietarilainen reissaaja sitten meloi eka lapset ja reput ja sitten vielä minut ja kaverini yli.  Lämmintäkin lämpimämpi kiitos hänelle! ♥ (Ja ruma sana sille suomalaiselle miehelle...)


No, vielä sitten vähän lisää sitä muuttoliikettä. Saan varmaankin parin viikon aikana tätä pikkuista murua tänne yöksi nyt enemmänkin... Isänsä kanssa. Sellaista se on. Yläkertaan raijattiin pinnasänky siiheksi aikaa, kunnes uusi asunto vapautuu pojalle. Hetken on nyt sitten tätä välitilaa... siellä ja täällä olemista. Surettaa toki, soisi kaikille lapsille ehjän kodin. Mutta elämä on. Kunhan vaan asiat järjestyisi sopuisasti, se on tärkeintä. Sinänsä hyvä, että meiltä siis väki väheni täältä, oli helppo sijoittaa nämä kaksi nyt tänne.

Sellaista tänne. Kiireistä elokuuta. Omakin koulu on käynnissä täyttä päätä ja paljon kirjallisia hommia jonossa. Huomenna keskityn niihin ihan tosissani, tänään on ollut etäpäivä kyllä myös, mutta kaikenlaista muuta ohjelmaa. Vein mm. aamulla (kauhealla kiireellä!!) tyttären junalle ja tuon pikkuisen hoitoon, kävin pankissa selvittämässä Enkku-ystävän pankkikortin kohtaloa, kun automaatti imaisi sen lauantai-iltana, soittelin aikaa eläinlääkäriin koiralle, joka ei ole ollut ihan kunnossa viime aikoina jne. Sellasta kaikkea, mikä rikkoo ajatuksia niin, ettei kannata kauheesti ees koittaa tehdä noita koulujuttuja. Mahakin on taas aika huonossa jamassa, liekkö nämä viime aikojen muutokset sitä taas kiusaa... Mä kuitenkin stressailen herkästi kaikkea aina, ja jos ei lasten muutot pois kotoa (saatikka takaisin kotiin tuossa tilanteessa) ole stressi, niin mikä sitten...? Mutta eipä tässä mitään, kaikesta selvitään kyllä!

Iloa viikkoosi! ♥

Heli

PS. Ai niin..... kehtaanko ees tunnustaa yhtä asiaa..??? Ehkä juuri ja juuri... Mä menin instagramiin!! Sehän siis oli paikka, minne mun ei koskaan ikinä pitänyt mennä. No, näin tässä sitten kävi. Ei koskaan pitäisi sanoa ei koskaan... (Insta on kuitenkin mulla henkilökohtainen, joten en sitä tänne linkitä.)

tiistai 7. elokuuta 2018

"tämä vai tuo"-haaste

Sain jo ajat sitten Marketalta tämän haasteen, en vaan ole muistanut siihen vastailla. Nyt tuossa mietin, että pitäisi alkaa varmaan koulujuttuja katselemaan ja niitä tehtäviä tekemään, mitä olin ajatellut kepeästi kesän aikana vääntäväni useita... mutta miten just silloin tulikin mieleen tämä haaste, ja siihenhän on siis ihan pakko vastata just nyt!! Kiitos siis Marketalle haasteesta ja tässäpä olisi sitten minun vastaukset, olkaapa hyvä.

Suihku aamulla vai illalla?
Milloin mitenkin... jos aamulla on aikainen meno, niin sitten mieluummin illalla. Mä en voi mennä märällä tukalla nukkumaan (tulee ihan taatusti niska/päänsärky!), joten jos käyn illalla suihkussa niin sitten on tukka kyllä kuivatettava. 

Kaupungin vai luonnonläheisyys?
Luonnon. Asutaan paikassa, josta on noin 10km kaupunkiin ja se on toisaalta ihan hyvä matka, jos asioilla täytyy käydä. Mutta asua en tahtoisi kaupungissa, kyllä maalla on mukavampaa.

Kirkkaat vai neutraalit värit?
Neutraalit varmaankin. Tykkään vaaleasta, valkoisesta, harmaasta, beigestä... ja etenkin vaaleansinisestä. Ja mustasta. Kun kotona katselen ympärilleni, niin neutraalia ja vaaleaa meillä on. Vaatteet on useimmiten mustia, kirkkaan värisiä ei koskaan. Mutta on mulla sitten yksi kangaskassi, joka on oranssin ja keltaisen kirjava, ja se on ihana piristysruiske. Se on tällä hetkellä mun käsilaukkuna.

Outo vai typerä?
No jos valita täytyy niin outo. En oikein jaksa typeryyttä, mutta en kyllä välitä outoudestakaan. Mieluummin ihan vaan tavallinen.

Kevät vai syksy?
Syksy. Oon lapsesta asti tykännyt siitä eniten kaikista vuodenajoista. Uusi alku, uudet koulukirjat/vaatteet/penaali/kynät ja kumit... you know. Ja se ihana, ihana syksyinen luonto. Jopa syksyinen vesisade on ihanaa, kunnon tuuli ja myrsky ja vaakasuora sade. Ja sumu, hiljaisuus... Ja ihana tuoksu.

Minttu vai kaneli?
Minttu. Kaneli kyllä käy pullaan, mutta en oikein muuten siitä piittaa. Tykkään mintun raikkaudesta. Kaneli on ennemminkin sellanen tunkkainen maku ja tuoksu.

Suunniteltu vai extempore?
Kyllä mä mieluummin suunnitellusti elän kuin extempore. Äkilliset muutokset on kauheita, tai jos pitää päättää jotain yhtäkkiä (tai vaikka vähemmänkin äkkiä...). Pitkän tähtäimen suunnitelmat on hyviä, samoin kaikenlaiset listat mitä siinä suunnitellessa tarvii. Suunnittelu on osa sitä koko juttua, melkein hauskempaa kuin toteutus.

Leffa kotona vai teatterissa?
Harvoin käyn leffassa teatterissa. Mutta en kyllä kovin paljon kotonakaan katsele mitään leffoja. Tässä kuussa pitäisi kyllä kuluttaa jonnekin yksi leffalippu, joka menee vanhaksi 1.9. Mitähän sieltä tulis...?

Expresso vai latte?
Ei kumpikaan, en juo kahvia ollenkaan.

Kysymysten esittäjän vai vastaajan rooli?
Mieluummin varmaan vastaaja.

Halit vai pusut?
Molemmat kelpaa. En ole tottunut lapsuudenkodissa ollenkaan kumpiinkaan, joten on erittäin kirkkaana mielessäni se kerta, kun isä halasi mua matkalta saapuessaan. Omia lapsia oli vaikea oppia hellimään myös, vaikka toisaalta vauvojen helliminen kyllä tulee ja tuli ihan luonnostaan. Mutta isompien lasten halailu ei ole luontevaa, vaikka haluaisin sen olevan. Lastenlapset haluaisin ihan hukuttaa haleihin ja pusuihin. Yläasteella vaihdoin (taas kerran) koulua ja olin hyvin hämmentynyt, kun ystävät halasivat toisiaan nähdessään. Sellanen ystävien kesken halailu on nykyelämässä jotenkin tosi lohdullista ja lämmittävää. Kaipaisin elämääni paljon enemmän haleja ja pusuja, musta tuntuu, että mulla on krooninen puutos niistä.

Tulinen vai mieto ruoka?
Ehdottomasti mieto. En ollenkaan pysty syömään tulisia juttuja. Monen mielestä ruoka ei oo tulista vielä nähnykään, kun se on mulle jo liikaa. Harmillista, miten esimerkiksi vegaaninen ruoka pitää jostain syystä maustaa ihan kauhean tulisesti. 

Nahka vai pitsi?
Pitsi. Kaunista ja söpöä, vaikka sitä ei meiltä taidakaan löytyä mistään.

Ylipukeutunut vai alipukeutunut?
Ali. En kerta kaikkiaan osaa pukeutua!!

Kokemus vai mukavuus?
Hmmm... en osaa sanoa. En oikein tiedä missä asiassa tätä miettisin?

TV- sarjat vai elokuvat?
Sarjat ehkä sitten. Lemppareita on Amazing race, Downton Abbey ja The Crown. Just nyt ei muita tuu ees mieleen... Olen aika vastikään löytänyt Netflixin ja sieltä katselin esimerkiksi ton Crownin nopeassa tahdissa. Pitäis etsiä joku toinen kiva sarja nyt syksyn iloksi...

Rock- vai country -musiikki?
Rock.

Punaviini vai valkoviini?
Punainen, vaikka siitä tuleekin ihan liian helposti hirveä känni ja vielä hirveämpi jysäri......

Yksin vai yhdessä työskentely?
Yksin. Olen aina mieluummin tehnyt työtä yksin, jo kouluaikojen ryhmätyöt aikanaan otti päähän. Hyvä työporukka on kyllä kiva asia, jos sellainen on, mutta silti tekisin sen oman työni omalla tavallani yksin. 

Uiminen vai rannalla makoilu?
Uiminen. En ole koskaan piitannut rannalla makoilusta muuta kuin ehkä kirjan kanssa hetken aikaa sillä välin, kun lapset ui (ja ite en kärsi).

Pikaruoka vai kunnon ravintola?
No empäs muista, milloin olisin käynyt syömässä kunnon ravintolassa. Pikaruoka siis.

Peunasalaatti vai pastasalaatti?
Peruna.

Parilliset vai eriparisukat?
Parilliset. En kestä eripareja. En ymmärrä nuorison tyyliä pitää eriparisukkia! (Siitä varmaankin tietää olevansa todellinen kalkkis...)

Tanssiminen vai laulaminen?
Molemmat. En voi vastustaa, jos tulee hyvä biisi, on melkeinpä pakko laulaa mukana.  En kuitenkaan mitenkään välitä laulaa muiden kuullen, lukuun ottamatta kuorolaulua. Tykkäisin älyttömästi edelleenkin olla kuorossa. Ja sitten on niitä biisejä, joiden rytmi pistää väkisinkin tanssimaan. Kun tulee se kenenlie biisi Tornado, niin minä tanssin jopa autolla ajaessani... (silloin on tankissa kengurubensaa... katson toki, että takana ei tule ketään!) Usein hetkuttelen kotona yksinäni, jos kuuluu hyvä biisi.

★ ★ ★

Sellasia vastauksia. Napatkaapas haaste mukaan ja kutsukaa mut lukemaan, kiva olisi kuulla muidenkin mietteitä samoista asioista. Marketan kanssa ainakin oltiin monessa kohtaa täysin erilaisia!  

Heli

PS. Olipas outoa tehdä postaus ilman kuvia!!

torstai 2. elokuuta 2018

uusi kalenteri ♥


Yksi syksyn ihanuuksista on aina uuden kalenterin hankinta. Mä oikeesti odotan sitä jo kesällä, kun vanha kalenteri alkaa lähestyä loppuaan. Kun kauppoihin saapuu uudet kalenterit, alan niitä katsella sillä silmällä ja vähän jo hiplailla ja miettiä, millaisen tänä vuonna hankkisin.

Pari vuotta sitten etsin taas uutta kalenteria. Tarttin sellaista, jossa olis tarpeeksi kellonaikoja siellä sivuilla, jotta saisin sinne työajat kirjattua selkeästi; vedin siis viivan alkamisajasta päättymisaikaan. Tällä tavalla sain yhdellä silmäyksellä nähtyä viikon työvuorot ja niiden sijoittumisen (aamuvuoro, välivuoro, iltavuoro, arki, viikonloppu...).


Löytämäni kalenteri oli neliön mallinen Ajaston kalenteri, jossa on kellonajat 06-23. Riittävästi siis työvuoroja ajatellen. Muutenkin kalenteri oli kätevän kokoinen käsilaukkuun (15x15cm) ja tuonne kierreselkämykseen sai hienosti myös kynän ujutettua niin, että sekin on sitten aina mukana.

Sen kalenterin loputtua marssin suoraan ostamaan uuden samanlaisen seuraavaksi vuodeksi. Toki vähän hiplailin muitakin matkan varrella... mutta mitäpä sitä hyvää muuksi vaihtamaan?!


Mä rakastan kalenterien lisäksi noita Anna-Mari Westin kortteja. Ostelen niitä aina silloin tällöin, kun kohdalle sattuu joku sopiva teksti. Vuosi sitten, uuden kalenterin ostamisen aikoihin, keksin yhtäkkiä, että kortithan on just sopivan kokoisia kalenterin kansiin. Niinpä kiinnitin sekä etu- että takakanteen mua erityisen paljon puhuttelevat kortit. Ajattelin, että ne on mun tsemppikuvat ja -tekstit, joita uudelleen ja uudelleen katselemalla ja lukemalla saan elämälleni uutta suuntaa. 

Ja oikeasti: avain tulevaisuuteen OLI mun käsissä. Tuon kalenterin aikana aloitin opiskelun, menin kohti unelmia ja viimein irtisanouduin työstä, jossa en viihtynyt. Kiitos tsempistä korteille siis!!


Äskettäin hankin taas uuden samanlaisen kalenterin. Tämän vuoden kalenterin kansien väri on ihana vaaleanpunainen, ja sitten aloinkin mietiskellä siihen sopivia kortteja. Etukanteen löytyi tuo ihana ruusuinen kortti. Paitsi että se on kuvaltaan ja väriltään aivan ihana ja just väreihin sopiva, sen teksti on myös puhutteleva jälleen kerran. Sopivasti järkeä, sopivasti sydäntä, siinähän sitä onkin. Oikeesti, juurikin näin.


Takakanteen löytyi myös ihana kortti - eipä nuo Westin kortit  nyt muuta olekaan kuin ihania, mutta tämä sopi nyt tähän hetkeen ja kalenteriin erityisesti. Edessä on toinen opiskeluvuosi ja kenties kuoppia matkan varrella... mutta uskon, että kaikki eteen tuleva on todella sen arvoista.


Niin hempeää ja suloista... ja kuitenkin niin osuvia ja tärkeitä sanoja.


Uuden kalenterin "virallinen aloituspäivä" on tänään. Mä yleensä teen kalentereiden kanssa aina pientä raakkausta, eli siis poistan sieltä turhia sivuja pois... Niin nytkin olen poistanut, että saan kalenteristani pikkuisen ohuemman. Enkä kyllä tarvii siellä nimipäiväluetteloa taikka kaikkia liputuspäiviä listattuina. Lisäksi revin pois turhia sivuja sillä lailla, että nyt vanha kalenteri loppuu tasan siihen kun uusi alkaa. 


Kiitos siis vanhalle kalenterilleni ja tervetuloa käyttöön uusi! ♥ 

Mä muuten joka syksy mietin tätä kalenterijuttua siltä kantilta, että aloitanko sen kouluvuoden rytmin mukaisesti, vai hankkisinko sittenkin uuden vuoden vaihteessa... Nyt olen mennyt useita vuosia tällä koulurytmillä. Mutta täytyy sanoa, että joka ikinen vuosi mietin silloin joulu-tammikuun vaihteessakin, että pitäiskö kuitenkin hommata uusi kalenteri ja jatkossa pitää sitä sillein tammikuun alusta joulukuun loppuun... Olen sellanen "uusien alkujen" rakastaja, ja mun mielestä sekä syksy että tammikuu on molemmat uusia alkuja. En oo osannut lopullisesti vielä päättää tätä kalenteriasiaa, mutta nyt mennään näin.

Onko siellä muita kalenterin tuunaajia? Käytättekö te yleensäkin kalentereita? Ja hankitteko kalenterit syksyllä vai vuoden vaihteessa??

Heli