tiistai 30. elokuuta 2016

mietteitä


Aina kun mulla on vapaapäivä, mun päässä surraa noin tuhat asiaa, mitä pitäis sen aikana tehdä. Sellasta siis kuin pyykkäys, siivous, verhojen ompelu, omenahillon keittäminen. Plus tietenkin pitkä lenkki koirien kanssa, joku ruoka valmiiksi perheelle ja niin edelleen.

Tänään mulla on vapaapäivä. Pesin aamulla kaksi koneellista pyykkiä ja kävin lenkittämässä koirat. Ja sitten istuin pöydän ääressä lukemassa loppuun yhden kirjan ja notkuin tietokoneella lukemassa blogeja. Join teetä ja söin suklaata. Kun tyttö pyysi hakemaan bussipysäkiltä, kävin samalla kaupassa ja tein sitten ruoan.


Ulkona on hieno ilma. Aurinko paistaa ja on melko lämmintäkin. Mun takaraivossa takoo ihan sietämätön huono omatunto siitä, että en tee ulkona jotain. Miksi vaan istun pöydän ääressä ja luen?? Ja syön suklaata?? Miksi en liiku ja etsi pirteyttä ulkoilmasta? Miksi??

Miksi kuivatin pyykit kuivausrummussa enkä narulla? Miksi en saa siivottua tuota ikuista roinakasaa penkkisohvalta pois? Miksi mua väsyttää aina ja koko ajan? Miksi on koko ajan vaan riittämätön olo? Tai ehkä ennemminkin saamaton olo? Miksi en nouse ja tee asialle jotain?


Olen pohdiskellut tulevaa työtilannettani. Muahan siis ei tosiaan varsinaisesti haittaa se, että töitä tulee olemaan vähemmän. Mutta mua ehkä kuitenkin haittaa se, että palkkaakin tulee sitten olemaan vähemmän. En tiedä pärjätäänkö sillä, mitä tienaan. Toisaalta kiehtoo kovastikin ajatus siitä, että pitää mietiskellä mihin rahat laittaa.

Mulla on todennäköisesti aika epärealistiset ajatukset siitä, mitä sillä lisääntyneellä vapaa-ajallani sitten teen. Siis kun oon ajatellut esimerkiksi, että sit mulla on aikaa käydä koirien kanssa pitkillä lenkeillä. Ja sit mulla on aikaa miettiä tarkkaan ruoka-asioita, tehdä kunnon ruokia ja leipoakin kenties. Ikään kuin olisin koskaan kunnostautunut kokkailuissa, oli mulla siihen aikaa taikka ei...


Yksi erittäin tympeä ja ärsyttävä asia työssäni on nuo epäsäännölliset työajat. Jotenkin tuntuu supertyperältä sekin, että jos mulla on jatkossa vaikkapa kolme työpäivää viikossa, ne on siellä, tuolla ja täällä, siihen tuohon ja tähän kellonaikaan... Olen esittänyt toiveen, että jos kerta tää on jatkossa tätä, niin voiskohan mitenkään ne työpäivät olla ees perättäisinä päivinä. Se olis aika kivaa; kolme töitä ja neljä vapaata. Vahvasti kylläkin epäilen, että haaveeksi jää moinen...

Mutta siis mä kyllä todella tunnen, että tämä mun vaikeus tarttua asioihin johtuu hyvin pitkälti siitä, että joudun työni takia elämään niin sekalaisen rytmistä elämää. Kun sitä on jatkunut jo vuosikausia, se on vaan kerta kaikkiaan sekoittanut mun sisäisen kellon ja rytmin. Tää on mielestäni aika surullista etenkin tällaselle ihmiselle, joka rakastaisi tasaisena toistuvaa rytmiä: herätys joka aamu kello x, aamupala kello x, töihin tms klo x, ruokatunti kello x, kotiin kello x, iltaruoka kello x, koiralenkki kello x, iltatoimet kello x, nukkumaan aina suunnilleen samaan aikaan kello x.... Ja tämä toistuisi säännöllisesti ma-pe. Ja lauantaina olis sitten siivouspäivä. Tiiättehän.


Mä oon hyvin hanakka sanomaan ihmisille, että jos et oo tyytyväinen elämääsi, muuta sitä. Mutta sit kun se osuu omalle kohdalle, niin kappas vaan, eipäs se niin vaan onnistukaan. Oon esimerkiksi valitellut tätä rytmi-asiaa ja työtilannettakin vaikka miten paljon, mutta ei siihen oo vaan muutosta tullut. Oon kyllä vähän koittanut räpistellä jotain, esimerkiksi lähdin sinne opiskelemaan ja koitin sitä kautta saada jotain uutta elämääni, mutta en onnistunut, koska palasin kuitenkin takaisin vanhaan työhön. 

Oon myös koittanut haeskella muita töitä, mutta ei ole tärpännyt. Viimeksi hain aivan ihanaan paikkaan, mutta... no, sieltä ei kuulunut mitään. Ei edes, että "kiitos, mutta ei kiitos", mikä on minusta melko epäkohteliasta. Kai nyt vois vaikka ees sähköpostilla ilmoitella, että valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun. Harmi. Olisin ollut tosi sopiva siihen työhön, tiedän sen niin varmasti. Olisin rakastanut sitä.


No eipä tässä kai auta itku markkinoilla. Silti on harmi, että edes työssä olevat haasteet ei jotenkaan innosta mua. Väkisinkin myös ajattelen, että ooppa tässä nyt sitten motivoitunut ja tehokas, kun tunneista nipistetään. Että kiitos vaan kovasti työnantajalle, kun laitat mut tilanteeseen, että on pakko miettiä pärjääkö tällä työllä edes. Ja miten hoidat vaikka vastuujuttusi siellä, jos käyt paikalla satunnaisesti... Yhdelläkin viikolla mulle on merkattuna kokonaista kaksi työpäivää. Jotka sijoittuu, kuinka ollakaan, perjantaille ja sunnuntaille.

Mulla on kuitenkin vähän myös huoli siitä, mitä se mun lisääntynyt kotona oleminen sitten tulee olemaan. Tällasta saamatonta lorvailuako vain?? Päivät menee siihen, että luen kirjoja ja hengailen netissä? Ohhoh, en ookkaan tehnyt ruokaa kun muut tulee kotiin ja koiratkin on vielä lenkittämättä... Mites noi pyykit ei peseydy tuolta ja nurkissa pyörii villakoirat...??? Koska siis munhan pitäis pitää tietenkin koti kuosissa, ruoka uunissa ja pyykit viikattuna, koska vaan velttoilen kotosalla.


Tällä hetkellä mulla on "huono ihminen"-fiilis siitä, että en ole käynyt poimimassa marjoja. En sitä tee siis koskaan muulloinkaan kyllä, mutta nyt, kun meidän tyypit on innostuneet niistä smoothieista, niin onko vähän kaameeta ostaa mustikat kaupan pakkasesta, kun niitä olis metsät pullollaan? Ja kun olis aikaa niitä kerätä... (mutku inhoon sitä, inhoon hirvikärpäsiä jne) 

Huono omatunto on myös siitä, että vaan istun ja syön. Enkä siis liiku. Jumppakuminauhat saa levätä ihan rauhassa kassin pohjalla. Kirpparilta ostetut käsipainot lojuu kaapissa. Hartiat on kipeet ja lihasvoima selkeesti heikentynyt. Kokeilin tässä kerran joogan perusliikkeitä, joihin kuuluu punnerrus - ja voi herranjestas miten vaikeeta se oli, ei siis onnistunut lainkaan. Ja miten helposti se sujui silloin, kun olin yli-innostunut joogasta noin kolmen kuukauden ajan.... Olen lihonut ja veltostunut enkä yhtään tykkää tilanteesta!!!


Tähän tää kuulkaa taas nyt sitten menee. Valivali-juttuihin. Tiiän että nää kuulostaa tylsiltä. Mutta sori, omapa on blogini. Täytän tätä ihan omilla ajatuksillani ja nyt ajattelen tällasia juttuja. Velttous-mietteitä. Että oonko laiska ja saamaton, vai voiko ihan oikeesti elämän rytmittömyys vaikuttaa näin paljon ihan kaikkeen. Mä nimittäin ihan hirveen paljon syytän kaikesta sitä, että mun työ on tollasta. Oikeesti, jos mä voisin tehdä sitä arkisin ja aamuvuorossa, niin en mä valittelis. Työ on ihan jees-hommaa. Työajat on hanurista. 

Mutta voiko tässä kohtaa keksiä jotain muuta? Kun mä en meinaa keksiä. Se äskettäin hakemani työ olis ollut kertakaikkinen muutos, alan vaihto ja kaikin puolin sellasta, mistä olisin tykännyt hirveästi... tosi harmi, ettei sieltä kuulunut yhtikäs mitään. En päässyt vakuuttamaan heitä kasvotusten siitä, että minut kannattais ottaa. 

Koulutusvaihtoehtojen tutkailu tällä seudulla ei varsinaisesti tuota mitään ahaa-elämyksiä. Paitsi menisin tosi mielelläni puoleksi vuodeksi valokuvausta opiskelemaan, mutta se taitaa olla vaihtoehtona aika lailla poissuljettu, ei oikein onnistu yhtä aikaa työssäkäynti sen kanssa. Tai ehkä onnistuu, jos laittaa onnistumaan, kyllä mä sitäkin vaihtoehtoa tulen vakavasti laskelmoimaan syksyn mittaan.


No niin. Oliskohan nyt puitu tätä asiaa tarpeeksi? Tuskin... Mutta sitä vaan kun mietiskelee näitä juttuja mielessään kaiket päivät, niin tuntuu ajatus jumiutuvan paikoilleen, eikä oikein pääse eteen eikä taakse mietteidensä kanssa. Jos vaikka kirjottaminen vähän auttais. Aina joskus se auttaa.

Nyt taidan heittää tuulipukua päälle ja mennä kävelylle koirien kanssa. Vielä olis auringon viimeiset säteet näkyvissä...

Heli

PS. Liitän tähän loppuun vielä linkin tosi kiinnostavaan tekstiin. Voi että mä ihailen tuollasta elämäntapaa, samoin kuin ihailen palavasti myös Kaarina Davisiä. Toivoisin, että olis itsellekin mahdollista, koska koen jotenkin tän nykyisen elämänmenon tosi turhana... vaikka olenkin siinä mukana itsekin. Ehkä sekin lisää ajoittain mun ahdistusta kaikesta, kun koen kaiken niin hölmönä ja älyttömänä.

torstai 25. elokuuta 2016

kesän loppu

Ihanat, rakkaat ystäväni kävivät kylässä. 

On kamalaa, kun ystävät asuu niin kaukana... toinen Vaasassa ja toinen peräti Englannissa asti. Nyt he pääsi kerrankin yhtä aikaa meille, ja juttua tietenkin riitti, vanhojen muistelua ja tämänhetkisten tilanteiden katsastamista. Koska minä asun edelleen täällä suunnalla, missä ollaan aikanaan tutustuttu, tehtiin nostalginen kierros vanhoilla kulmilla.


Tuosta keittiöluokasta meillä on paljon rakkaita yhteisiä muistoja. ♥ 

Tuo opisto on yleensäkin ottaen ollut meille kaikille sellanen käänteentekevä paikka elämässä. Siellä on opittu asioita itsestämme, toisistamme ja maailmasta, ja sieltä on suunnistettu jokainen sitten omiin erilaisiin elämänkäänteisiimme. Minä olen joskus siellä ajellut katselemassa ennenkin... mutta nyt päästiin sisälle asti käymään. Itku silmässä siellä käveltiin ja katseltiin ja muisteltiin... Nyyh!!

Opistolta ajettiin kiireen vilkkaa viemään toista ystävää bussiin. Voi elämä, olispa enemmän aikaa olla yhdessä... yksi hyvin vähän nukuttu yö vaan ja sitten oli hänen jo palattava kotiin. Nyyh sillekin!!

Toinen ystävä jäi onneksi meille moneksi päiväksi vielä. Hänen kanssaan lähdettiin sitten vielä uudelleen ajelemaan tuonne opiston liepeille. Lisää haikeita muisteloita luvassa...


Tässä järvessä ollaan uitu, ja olen myös joskus kävellyt lenkin tuon järven ympäri. Tällä kertaa jätettiin kyllä uimiset väliin:


Noin vihreetä järvivettä en muista koskaan kyllä nähneeni!! Jälkikäteen luinkin sitten, että tuolla on tosi paljon sinilevää just nyt. Onneks ei menty.


Voi rakkaus noita maisemia... ♥♥♥ Ja mitkä upeat pilvet! Tunsi itsensä aika pieneksi tuolla pilvien alla.


Vein ystävän lapsineen käymään kotieläintilalla (kuvassa tosin kuopukseni), joka sijaitsee itse asiassa ihan lähellä tuota meille niin tärkeää opistoa. Oli mukavaa nähdä eläimiä, lapset rapsuttelivat innoissaan pupuja, kilejä ja aasia, joka kuljeskeli vapaana siellä ihmisten luona. Ja sitten tietenkin herkuteltiin Olgan ihanilla leivonnaisilla.


Koska olen erittäin rakastunut Repoveteen ja vieraatkin sinne halusivat, lähdettiin yhtenä aurinkoisena päivänä sinne. Ystävän ihanat 10- ja 7-vuotiaat lapset olivat tosi reippaita ja jaksoivat oikein hyvin kävellä viiden kilometrin lenkin. Minusta oli tosi hauska kuunnella heidän keskinäistä englanninkielistä rupatteluaan.


Kyllä nuo maisemat vaan on upeat ja lumoavat! ♥

Ystävän kanssa juteltiin kaiket yöt ja päivät. Univelkaa kertyi tajuttomasti. Aika loppui tietenkin ihan kesken ja monen monta juttua jäi vielä puhumatta. Lisäksi meillä oli ajoittain niin raskaita aiheita käsittelyssä, että ne painaa vieläkin sydäntä. Ikävä on kova ja haaveilen matkasta Englantiin...

* * *

Jotenkin putosin ystävän lähdettyä taas sellaiseen väsymyksen ja alakulon alhoon, etten meinaa sieltä oikein ylös päästä. Osansa tekee toki se, että univelkaa kertyi paljon, enkä tunnu saavan nukuttua sitä pois. Osansa tekee sitten ihan tämä muu elämä. Työnantajakin muisti napakalla juustohöylällä ja siivutti kolmasosan työtunneistani pois... tarkoittaa siis jatkossa vyön kiristelyä ja sen miettimistä, tullaanko näin edes toimeen vai pitääkö keksiä jotain muuta. 

Mutta näistä lisää sitten tuonnempana. Nyt oli tarkoitus lähinnä kerrata vielä omaankin mieleen muistoja rakkaiden ihmisten kanssa vietetystä ajasta, joka oli oikeastaan ihan loppuhuipennus ihanalle kesälle. ♥ Minä olen ihan syksyfiiliksissä jo ja minun syksyyn taitaa kuulua alakulo ja melankolia aina... nyt sitä vielä siivittää sydänystävien ikävöiminen.

Heli

keskiviikko 10. elokuuta 2016

arkea, ostoksia, suunnitelmia ja ihanaa fiilistä ♥


Arkeen on palattu. Töitä on ollut nyt kaksi päivää (ja tänään on vapaapäivä) ja näin alussa pitää taas kyllä hiukkasen koipia lepuuttaa vuoron päätteeksi... sohvalle makaamaan ja jalat ylös, niin johan helpottaa.

Sellaisen olen jo nyt huomannu, että töiden alkamisen jälkeen tuntuu kuin ei olis lomalla ollutkaan. Työ on ihan sitä samaa kuin ennenkin (no miksi se siitä muuttuis, kaippa kaikilla on ihan sama juttu...) ja jotenkin on vaan saman tien luiskahtanut takaisin sinne vanhaan systeemiin, siis tarkoitan nyt esimerkiksi huonosti syömistä (leipää ja jogurttia, teetä ja suklaata, leipää ja jogurttia, teetä ja suklaata...) ja sellasta "voi kun elämä muuttuis"-ajattelua.


Kesähän oli kyllä parasta pitkiin aikoihin... moneen vuoteen siis. Me ollaan niin kauheesti vaan remontoitu ja oltu esimerkiksi eri aikoihin lomalla, että ei oo ollu aikoihin näin mukavaa mitä nyt oli. Minä jopa osasin välillä relata, lähteä vaan koko päiväksi jonnekin, vaikka mukamas olis muutakin voinut tehdä... Kaikkia kesän reissuja muistelen suurella ilolla ja lämmöllä, ne oli todellakin tärkeitä koko perheelle ja etenkin parisuhteelle. ♥ Ei olla koskaan suuremmin reissattu ja nyt tuntuu, että yhdelle kesälle mahtui niin paljon kilometrejä, että huh! (Laskettiin, että ainakin 2500km ajeltiin... siis AINAKIN!!) 

Sain myös tehtyä suunnittelemiani hommia, eli myöskin sitten lopulta ikkunat pestyä ja aitankin siivottua, hurraa! Ne kun oli sellaset hommat, mitkä meinas tyystin jäädä väliin. Sain aittaan jopa verhot laitettua, ne on tuollasta mustavalkoista kissakangasta (Ikeasta). Ostin oranssiakin kangasta, jos sais vaikka verhojen jämäpaloista (pitää lyhentää) ja siitä jotain ommeltua. Minusta oli ihan tosi kivaa tuo kuosi ja vois olla hauskat vaikka tyynyt aitan sohvalle, tai sit ihan vaikka kankainen kassi! (Hmm... onko hiukan havaittavissa epärealistisia "minäpä tuosta vähän ommella surautan"-suunnitelmia...)


Mulle iski tässä kesällä aika ajoin jonkun sortin shop-a-holic. Siitä on hiukkasen huono omatunto, koska ei nyt välttämättä rahassa uiskennella, ja kun olen aika kovasti myös sitä turhaa ostelua vastaan... No mutta joskus voi ostella, eikö?

Eli vaikka tiesin, että kostautuuhan se törsäily sitten jossain kohtaa ja pitää vyötä kiristellä, niin kävin silti Ikeassa. Ostin sieltä esimerkiksi kuvan lasit, jotka vaan oli minusta niiiiin kauniit! ♥ (Ja me tarvittiin jalkalaseja. No ainakin sillein, että "olis kivat jotkut jalkalasit"...) Ja sitten ostin tosiaan noi verhot ja kankaat ja tyynyjä ja leikkuulautoja ja pikkumuruselle vannan ja kylpyleluja tänne mummolaan ja mitä kaikkea sieltä nyt sitten taas tarttuikaan mukaan...

Tänään kävin sitten Prismassa ja sehän on aina paljon turmiollisempaa käydä siellä kaupassa, kuin ihan vaan tossa oman kylän kaupassa. Eli vaikka mulla siis todellakin on sellanen monitoimikone, tai mikä se nyt onkaan, mihin kuuluu se pirtelökone-osa, niin onhan se niiiiin inhottava aina kaivaa kaapista sellanen iso rötiskö, kun tarvii smoothieita tehdä... ja se kippokin on niiiin hankala putsata mukamas jne jne... joten ostin sitten sellasen kätsyn pienen smoothiekoneen, missä surautetaan pirtelö suoraan juomapulloon. (No se oli kyllä minusta halpa kuitenkin...)


Nuo Willow Treen pienet patsaat on minusta ehkä maailman ihanimpia, ja aina mä niitäkin hiplailen, kun eteen sattuu. No, tänään hiplasin sitten ihan kotiin asti yhden... Mutta voiko olla ostamatta, jos olo on just tuollanen, kuin tuolla "Happiness"-patsaalla?? Sellanen "ai lav eeevriting..." ja ihan vois vaikka maailmoja syleillä ja taivaan lintusia käsivarsillaan kannella! ♥

Mulla on oikeesti kyllä isosti aihetta iloon juuri nyt. Tänään nimittäin aloitti opiskelunsa onnellinen poika. Parin vuoden "harhailun" jälkeen on se oma ala nyt löytynyt, ja meidän nuoresta miehestä tulee sitten joskus pelidatanomi. Eli siis sellanen "roviolainen", joka tekee tietokonepelejä. Vaikka minusta tuntuu ajoittain todella pahalta, että elämä on pitkälti pelaamista, kokopäiväistä tietokoneella istumista (mitähän mä ite just teen..???) ja sellasta epäterveellistä kyhjöttämistä, niin jos se on intohimo niin sitten se on. En voi kieltää lähestulkoon aikuista ihmistä toteuttamasta unelmiaan, jos hän itse sen alan omakseen kokee. Ja voin sanoa, että näin mielellään meiltä ei ole kukaan koskaan lähtenyt aamuisin kouluun kuin mitä tänä aamuna nähtiin!! Enkä usko, että motivaatiota tulee puuttumaan jatkossakaan.


Näinhän se menee!! ♥ Itselläkin!! Ja siitä puheen ollen mä todellakin koitan pikkuhiljaa rakennella omaa elämää sellaiseksi, että viihdyn siinä. (Viihdyn jo nyt aika hyvin, mutta on isoja asioita, mille pitäis tehdä jotain...) Haluan tehdä asioita mistä tykkään ja jättää pois sellasia mistä en tykkää. Olen karsinut kaappini, mutta karsin aika ajoin myös esimerkiksi facebookista "kavereita"... jotenkin vaan vierastan sitä kaverina olemista kaikkien kanssa, etenkin jos oikeessa elämässä ei sitten olla tekemisissä lainkaan.

Tämä kesä on ollut ihana, niin ihana, että en voi kuin ihmetellä. Ja kesästä voimaantuneena (ja muutaman muunkin asian vuoksi) otin yhden muutoksen askeleen taas eteenpäin - ainakin olen kaikkeni asian eteen tehnyt ja nyt en voi muuta kuin toivoa parasta ja odottaa mitä tuleman pitää. Niin salaperäistä taas, mutta no, kerron sitten, jos kerrottavaa tulee... Pitäkää peukkuja!

*♥*♥*♥*

Tällaisia mietteitä tänään. Huomenna alkaa sitten lopulta arki koko perheen osalta, kun viimeinenkin kotona viipyilijä lähtee kouluun taas. Siinä se sitten meni, kesä. Edessä on mulle kaikista rakkain vuodenaika, syksy - odotan jo kuulaita syksypäiviä (oletus siis on, että aurinkokin paistaa...) ja ihanaa ruska-aikaa. Haaveilen istuvani jonain syksyisenä pimeänä iltana patiolla keinussa kuuman teekupin ja viltin kanssa... Aion mennä jonain kauniina syksyisenä päivänä vielä kertaalleen Repovedelle ja sitten otan kyllä kamerankin mukaan... Ja asetan tavoitteeksi opetella talven aikana kuvaamaan paremmin. Jouluakin voi sitten jo syksyn pimetessä alkaa mietiskelemään...

Ihanaa arkea ja syksyn alkua kaikille, ♥

toivottaa Heli täältä smoothien ääreltä =D 
(uudella koneella surisee just kolmas smoothie, kun pojan ja minun tekemien jälkeen nyt tytär tekee omaa - ja sanoi just ihan sekunti sitten, että "täähän oli hyvä ostos" - no olen kyllä ihan samaa mieltä!!)

tiistai 2. elokuuta 2016

loman viimeinen viikko


Viimeistä lomaviikkoa viedään. Apua! Ulkona tuntuu jo jotenkin niin syksyiseltä, illat on kosteita ja viileitä, linnut on hiljentyneet, puissa alkaa näkyä keltaisia lehtiä...

Mies lähti töihin jo eilen ja täytyy sanoa, että oma loma ei enää oikein tunnu lomalta. Oli ihan erilaista, kun oltiin miehen kanssa kotona yhtäaikaa, ei ollut aamuherätyksiä ja päivisin saattoi tehdä mitä lystäsi. Tämän alkuviikon olen siis lähinnä vaan ollut ja ihmetellyt. On ollut melkeinpä tylsää, eikä mihinkään osaa oikein tarttua.


Minä olen kova tekemään kaikenlaisia listoja ja teinkin myös loman alkajaisiksi TO DO-listan. Siinä ei siis todellakaan ollut mitään "käy rannalla" tai "tee retki" -juttuja, vaan remppaa ja kotitöitä, joita ajattelin saada tehdyksi loman aikana. Tai siis ajattelin, että minä ja mies saadaan tehdyksi...

No mitä saatiin tehtyä? Suurimpana tuo patio, joka ei kylläkään edes alun perin tainnut olla siellä listalla. Romujen kerääminen nurkista, niin sisältä kuin ulkoa, ja niiden pois vienti tuli ilokseni toteutettua. Pieniä fiksailuja tehtiin kotinurkissa siellä täällä, esimerkiksi uunien eteen tuli suojapellit lattioille, ikkunoihin laiteltiin aukaisukahvoja ja peitelevyjä niihin kohtiin mihin ei laitettu kahvoja, ja yhdet tikkaatkin pääsi viimein paikoilleen.


Mitä sitten ei tehty...? No aika montakin isoa asiaa jäi kyllä suunnittelun asteelle. Valitettavasti. Sillä siellähän ne on odottamassa tekijäänsä aina vaan, kun nyt kerta jäivät tekemättä. Meidän piti maalata keittiön lattia, korjata savupiippu, laittaa ulkosaunan eteinen kuntoon (ja siivota sauna), tehdä portaat saunan ja puuvajan ovelle, laitella räystäslaudat ja nurkkalaudat paikoilleen, maalailla loppuun viimeinkin myös ulkoseiniä...


Joo, tiedän, ihan hirveesti hommaa yhdelle miehelle. Sillä sehän ne olis tehnyt. Meitä ei kerta kaikkiaan enää meinaa napata toi remontointi millään lailla, kyllä siihen on niin monta vuotta ja etenkin kesää ja kesälomaa tuhlattu. Voi kun olis rahaa, niin hankkis vaan jonkun tekemään kaiken tuon!!

Niin, en ole kyllä itekään saanut edelleenkään tehtyä muutamaa hommaa, mitkä kauheella kaahotuksella paasasin eh-dot-to-mas-ti tekeväni lomalla. Eli köh köh, ikkunat on edelleen pesemättä... aloitin ne aikaa sitten, mutta kesken jäivät. En edes muista enää, mitkä alakerran ikkunat pesin silloin, eli kaikki on vissiin pestävä uudelleen... 


Toinen isompi ja suorastaan epätoivoinen homma on tuon aitan siivous. *huokaus* Olen aina välillä suunnistanut päättäväisesti aittaan, ja kuinka sitten käykään... jarrutan ovella ja lähden pois. En tiedä mistä aloitan. Lapset on majailleet siellä koko kesän, ja sen on näköistäkin... Joka viikko sanon niille, että "ensi viikolla siivotaan se kyllä viimeinkin". Ja sitten onkin jotain paljon innostavampaa tekemistä kuitenkin... kuten vaikka hyvä kirja luettavana, lämmin ilma ja uimaranta kutsuu... Sain mä sieltä edes joitakin kamoja vietyjä uusille omistajille ja ne oranssit ruskeapilkkuiset Ektorpin päällisetkin sain ilokseni myytyä Torin kautta. Mutta edelleen se perusraivaus siellä on tekemättä. 

No, toisaalta tänä vuonna olen ihan hirmuisesti kyllä nauttinut lomastani, niin kuin viimeksi kirjottelinkin. Ollaan kuitenkin tehty monenlaista kivaa, käyty reissussa ja vaeltamassa ja autotapahtumissakin, hengailtu kaupoilla, ajeltu autolla miehen kanssa kaksistaan ympäriinsä (myös hääpäivää juhlistettiin ajelemalla) ja pikkumurunenkin oli täällä yötä ja on muutenkin käynyt täällä useamman kerran. 


Olen siivoillut kaappeja ja on nikkaroitu tuo patio ja on ollut lämmintä ja olen jopa uinut pariin otteeseen. Olen nähnyt sukulaisiani ja rakkaita ystäviäni. Ollaan mätetty jätskiä ja käyty vähän terassillakin ja no, kerta kaikkiaan on vaan ollu niin ihana kesä ja ihana loma. Nuo tylsät maalailuhommat ei ole innostaneet tipan tippaa, ja ikkunoiden pesukin on ollu sellasta tervanjuontia, että aina vaan olen sitäkin vitkutellut... Enkä voi mitenkään moittia miestä siitä, ettei ole tehnyt noita hommia, koska kuitenkin sekin on todella ollut loman tarpeessa. Ja on se myös tehnyt täällä juttuja, vaikka ehkä pikkuisen piti viime viikolla jo hoputtaa tekemään, kun alkoi se loma olla aika lopuillaan...

Että no, annettakoon nyt anteeksi itse itsellemme, ettei kuitenkaan se lista siitä lyhentynyt kauheasti...


Meillä on töissä kiertävät lomat. Tänä kesänä mun loma oli kyllä parhaaseen mahdolliseen aikaan - ei ehkä kelillisesti, sillä lomalleni on sattunut paitsi helteitä myös tosi paljon sateita, mutta noin muuten ajankohta on ollut mitä parhain, kun mieskin oli samaan aikaan lomalla. Jotenkin todella ankeaa ajatella, että ensi kesänä olen lomalistan viimeisessä lomaporukassa, mun loma on sitten vasta elokuussa, se alkaa samalla viikolla kun lapset palailee kouluun... tosi tyhmää. No, koitan olla ajattelematta sitä nyt vielä.

Tällä viikolla on ajatuksissa tehdä vielä reissu Ikeaan ja jos vain suinkin kelit sallii niin käydään myös Olgan farmilla uudemman kerran. Hääpäivä-ajelulla löysin suht läheltä yhden mielenkiintoisen luontokohteen, Valkmusan kansallispuiston, jossa toivottavasti löytyisi vielä aikaa käydä tutustumassa. Viikonloppuna on myös yhdet rippijuhlat, jonne meitä on kutsuttu. Eli vielä on kesää jäljellä ja vielä on ohjelmaa suunnitteilla... ennen kuin se arki taas alkaa ja töihin pitää palailla.


Yksi asia mun pitää kyllä saada nyt tän viikon aikana vielä kuosiin: nukkumaanmenoaika. Se on revähtänyt pahasti pikkutuntien puolelle ja olen itse asiassa aika väsynyt koko ajan, kun en sitten kuitenkaan vastaavasti nuku pitkään. Ensi viikolla on työvuorolistalla kuitenkin niitä klo 6 aamuvuorojakin, että pitäisi kyllä saada itsensä tutimaan jo hyvissä ajoin illalla - sitä on pakko harjoitella jo etukäteen. Siispä nyt laitan tietokoneen kiinni ja painun pehkuihin vaikka jonkun kirjan kanssa (tosin viime yönä mun unet vei nimenomaan kirja, jota en malttanut laittaa ollenkaan pois vaan luin sen loppuun asti ja kello olikin sitten jo 2...).

Ihanaa elokuuta ja arkeen palaamista kaikille teille lukijoilleni! ♥

Heli