tiistai 30. elokuuta 2016

mietteitä


Aina kun mulla on vapaapäivä, mun päässä surraa noin tuhat asiaa, mitä pitäis sen aikana tehdä. Sellasta siis kuin pyykkäys, siivous, verhojen ompelu, omenahillon keittäminen. Plus tietenkin pitkä lenkki koirien kanssa, joku ruoka valmiiksi perheelle ja niin edelleen.

Tänään mulla on vapaapäivä. Pesin aamulla kaksi koneellista pyykkiä ja kävin lenkittämässä koirat. Ja sitten istuin pöydän ääressä lukemassa loppuun yhden kirjan ja notkuin tietokoneella lukemassa blogeja. Join teetä ja söin suklaata. Kun tyttö pyysi hakemaan bussipysäkiltä, kävin samalla kaupassa ja tein sitten ruoan.


Ulkona on hieno ilma. Aurinko paistaa ja on melko lämmintäkin. Mun takaraivossa takoo ihan sietämätön huono omatunto siitä, että en tee ulkona jotain. Miksi vaan istun pöydän ääressä ja luen?? Ja syön suklaata?? Miksi en liiku ja etsi pirteyttä ulkoilmasta? Miksi??

Miksi kuivatin pyykit kuivausrummussa enkä narulla? Miksi en saa siivottua tuota ikuista roinakasaa penkkisohvalta pois? Miksi mua väsyttää aina ja koko ajan? Miksi on koko ajan vaan riittämätön olo? Tai ehkä ennemminkin saamaton olo? Miksi en nouse ja tee asialle jotain?


Olen pohdiskellut tulevaa työtilannettani. Muahan siis ei tosiaan varsinaisesti haittaa se, että töitä tulee olemaan vähemmän. Mutta mua ehkä kuitenkin haittaa se, että palkkaakin tulee sitten olemaan vähemmän. En tiedä pärjätäänkö sillä, mitä tienaan. Toisaalta kiehtoo kovastikin ajatus siitä, että pitää mietiskellä mihin rahat laittaa.

Mulla on todennäköisesti aika epärealistiset ajatukset siitä, mitä sillä lisääntyneellä vapaa-ajallani sitten teen. Siis kun oon ajatellut esimerkiksi, että sit mulla on aikaa käydä koirien kanssa pitkillä lenkeillä. Ja sit mulla on aikaa miettiä tarkkaan ruoka-asioita, tehdä kunnon ruokia ja leipoakin kenties. Ikään kuin olisin koskaan kunnostautunut kokkailuissa, oli mulla siihen aikaa taikka ei...


Yksi erittäin tympeä ja ärsyttävä asia työssäni on nuo epäsäännölliset työajat. Jotenkin tuntuu supertyperältä sekin, että jos mulla on jatkossa vaikkapa kolme työpäivää viikossa, ne on siellä, tuolla ja täällä, siihen tuohon ja tähän kellonaikaan... Olen esittänyt toiveen, että jos kerta tää on jatkossa tätä, niin voiskohan mitenkään ne työpäivät olla ees perättäisinä päivinä. Se olis aika kivaa; kolme töitä ja neljä vapaata. Vahvasti kylläkin epäilen, että haaveeksi jää moinen...

Mutta siis mä kyllä todella tunnen, että tämä mun vaikeus tarttua asioihin johtuu hyvin pitkälti siitä, että joudun työni takia elämään niin sekalaisen rytmistä elämää. Kun sitä on jatkunut jo vuosikausia, se on vaan kerta kaikkiaan sekoittanut mun sisäisen kellon ja rytmin. Tää on mielestäni aika surullista etenkin tällaselle ihmiselle, joka rakastaisi tasaisena toistuvaa rytmiä: herätys joka aamu kello x, aamupala kello x, töihin tms klo x, ruokatunti kello x, kotiin kello x, iltaruoka kello x, koiralenkki kello x, iltatoimet kello x, nukkumaan aina suunnilleen samaan aikaan kello x.... Ja tämä toistuisi säännöllisesti ma-pe. Ja lauantaina olis sitten siivouspäivä. Tiiättehän.


Mä oon hyvin hanakka sanomaan ihmisille, että jos et oo tyytyväinen elämääsi, muuta sitä. Mutta sit kun se osuu omalle kohdalle, niin kappas vaan, eipäs se niin vaan onnistukaan. Oon esimerkiksi valitellut tätä rytmi-asiaa ja työtilannettakin vaikka miten paljon, mutta ei siihen oo vaan muutosta tullut. Oon kyllä vähän koittanut räpistellä jotain, esimerkiksi lähdin sinne opiskelemaan ja koitin sitä kautta saada jotain uutta elämääni, mutta en onnistunut, koska palasin kuitenkin takaisin vanhaan työhön. 

Oon myös koittanut haeskella muita töitä, mutta ei ole tärpännyt. Viimeksi hain aivan ihanaan paikkaan, mutta... no, sieltä ei kuulunut mitään. Ei edes, että "kiitos, mutta ei kiitos", mikä on minusta melko epäkohteliasta. Kai nyt vois vaikka ees sähköpostilla ilmoitella, että valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun. Harmi. Olisin ollut tosi sopiva siihen työhön, tiedän sen niin varmasti. Olisin rakastanut sitä.


No eipä tässä kai auta itku markkinoilla. Silti on harmi, että edes työssä olevat haasteet ei jotenkaan innosta mua. Väkisinkin myös ajattelen, että ooppa tässä nyt sitten motivoitunut ja tehokas, kun tunneista nipistetään. Että kiitos vaan kovasti työnantajalle, kun laitat mut tilanteeseen, että on pakko miettiä pärjääkö tällä työllä edes. Ja miten hoidat vaikka vastuujuttusi siellä, jos käyt paikalla satunnaisesti... Yhdelläkin viikolla mulle on merkattuna kokonaista kaksi työpäivää. Jotka sijoittuu, kuinka ollakaan, perjantaille ja sunnuntaille.

Mulla on kuitenkin vähän myös huoli siitä, mitä se mun lisääntynyt kotona oleminen sitten tulee olemaan. Tällasta saamatonta lorvailuako vain?? Päivät menee siihen, että luen kirjoja ja hengailen netissä? Ohhoh, en ookkaan tehnyt ruokaa kun muut tulee kotiin ja koiratkin on vielä lenkittämättä... Mites noi pyykit ei peseydy tuolta ja nurkissa pyörii villakoirat...??? Koska siis munhan pitäis pitää tietenkin koti kuosissa, ruoka uunissa ja pyykit viikattuna, koska vaan velttoilen kotosalla.


Tällä hetkellä mulla on "huono ihminen"-fiilis siitä, että en ole käynyt poimimassa marjoja. En sitä tee siis koskaan muulloinkaan kyllä, mutta nyt, kun meidän tyypit on innostuneet niistä smoothieista, niin onko vähän kaameeta ostaa mustikat kaupan pakkasesta, kun niitä olis metsät pullollaan? Ja kun olis aikaa niitä kerätä... (mutku inhoon sitä, inhoon hirvikärpäsiä jne) 

Huono omatunto on myös siitä, että vaan istun ja syön. Enkä siis liiku. Jumppakuminauhat saa levätä ihan rauhassa kassin pohjalla. Kirpparilta ostetut käsipainot lojuu kaapissa. Hartiat on kipeet ja lihasvoima selkeesti heikentynyt. Kokeilin tässä kerran joogan perusliikkeitä, joihin kuuluu punnerrus - ja voi herranjestas miten vaikeeta se oli, ei siis onnistunut lainkaan. Ja miten helposti se sujui silloin, kun olin yli-innostunut joogasta noin kolmen kuukauden ajan.... Olen lihonut ja veltostunut enkä yhtään tykkää tilanteesta!!!


Tähän tää kuulkaa taas nyt sitten menee. Valivali-juttuihin. Tiiän että nää kuulostaa tylsiltä. Mutta sori, omapa on blogini. Täytän tätä ihan omilla ajatuksillani ja nyt ajattelen tällasia juttuja. Velttous-mietteitä. Että oonko laiska ja saamaton, vai voiko ihan oikeesti elämän rytmittömyys vaikuttaa näin paljon ihan kaikkeen. Mä nimittäin ihan hirveen paljon syytän kaikesta sitä, että mun työ on tollasta. Oikeesti, jos mä voisin tehdä sitä arkisin ja aamuvuorossa, niin en mä valittelis. Työ on ihan jees-hommaa. Työajat on hanurista. 

Mutta voiko tässä kohtaa keksiä jotain muuta? Kun mä en meinaa keksiä. Se äskettäin hakemani työ olis ollut kertakaikkinen muutos, alan vaihto ja kaikin puolin sellasta, mistä olisin tykännyt hirveästi... tosi harmi, ettei sieltä kuulunut yhtikäs mitään. En päässyt vakuuttamaan heitä kasvotusten siitä, että minut kannattais ottaa. 

Koulutusvaihtoehtojen tutkailu tällä seudulla ei varsinaisesti tuota mitään ahaa-elämyksiä. Paitsi menisin tosi mielelläni puoleksi vuodeksi valokuvausta opiskelemaan, mutta se taitaa olla vaihtoehtona aika lailla poissuljettu, ei oikein onnistu yhtä aikaa työssäkäynti sen kanssa. Tai ehkä onnistuu, jos laittaa onnistumaan, kyllä mä sitäkin vaihtoehtoa tulen vakavasti laskelmoimaan syksyn mittaan.


No niin. Oliskohan nyt puitu tätä asiaa tarpeeksi? Tuskin... Mutta sitä vaan kun mietiskelee näitä juttuja mielessään kaiket päivät, niin tuntuu ajatus jumiutuvan paikoilleen, eikä oikein pääse eteen eikä taakse mietteidensä kanssa. Jos vaikka kirjottaminen vähän auttais. Aina joskus se auttaa.

Nyt taidan heittää tuulipukua päälle ja mennä kävelylle koirien kanssa. Vielä olis auringon viimeiset säteet näkyvissä...

Heli

PS. Liitän tähän loppuun vielä linkin tosi kiinnostavaan tekstiin. Voi että mä ihailen tuollasta elämäntapaa, samoin kuin ihailen palavasti myös Kaarina Davisiä. Toivoisin, että olis itsellekin mahdollista, koska koen jotenkin tän nykyisen elämänmenon tosi turhana... vaikka olenkin siinä mukana itsekin. Ehkä sekin lisää ajoittain mun ahdistusta kaikesta, kun koen kaiken niin hölmönä ja älyttömänä.

14 kommenttia :

  1. Teksteissäsi, niin tässä kuin edellisissäkin, kuvastuu paljon samoja piirteitä, joita koen omassa elämässäni. Omaa elämääni ohjailee terveys ja huonot yöunet, tasapainoilen kurkotellen myönteistä elämänasennetta. Alle 10v kavahduin, kun tätipuoli sanoi: ``aina sä valitat``. Nykyäänkin korviini kantautuu rehellisiä huomioita: ``sä etsit aina asioiden negatiivisia puolia``. Kun on väsynyt ja pönttö sekaisin, niin hymyile siinä. Mä nyt vaan oon oma itteni.

    Olen opetellut positiivisuutta, tsemppaan siihen. Olen tilannut mm. päivittäisen positiivisuus postauksen ja koetan noudattaa niitä. Kaikesta pinnistelystä huolimatta, vähäinenkin negatiivinen lauseeni tulkitaan murskaavasti. Tästä ajattelutavasta on tullut kuin tuotemerkkini. Itse en mielestäni ole täysmyrtsi, mä vaan helpommin tuon esiin hankalia asioita. Paljon on repussa onnellisia tunteita ja asioita, mut oonko oppinut, et kel onni on, se onnen kätkeköön.

    Saamattomuus, siihen voisin kirjoittaa monta pointtia. Mut saa aktiiviseksi, jos aihe kiinnostaa. Kiinnostaa sukututkimus, neulominen, puutarhahommat ym. Näillä mennään tietyssä syklissä, välillä vaikkapa vuodeksi unohtaen. Liikunta on ainoa, jonka pidän aktiivisena vaikka väkisin, koska sillä on niin suuri positiivinen vaikutus kaikkeen jaksamiseen. Mun aktiivisuuteen ei vaikuta ajanpuute, sitä on 24/7. Syyt ovat muualla.

    Sun mainitsema työn epäsäännöllisyys on kyllä varmaan hankalaa. Mä saan itseni toimimaan, kun luon itselleni tiettyjä rytmejä.

    Elämä ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista, se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista. Se on sitä mitä aiot tehdä sen jälkeen kun olet lukenut tämän. – Mike Dooley

    Sorry tekstin pituus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstin pituus ei haittaa todellakaan! Päinvastoin, tosi kiva kun vastasit ja vieläpä noin pitkästi!!

      Musta tuntuu, että muakin pidetään aikamoisena valittajana. Saattaahan se ollakin niin. Mutta kyllä mullakin on myös asioita, joista pidän tosi kovasti - en ehkä vaan ole sellanen "kaikki on ihanaa"-hehkuttaja ees luonteeltani, pidän sellasta jotenkin teennäisenä... Mä oon ennemminkin sellanen epäkohtien esilletuoja, ja ne epäkohdat nyt vaan on yleensä sellasia, mitkä pistää olemaan äksy... Ja mä kans oon mikä oon, en todellakaan kuvittele muuttuvani miksikään ilopilleriksi koskaan. Tavallaan olen perusluonteeltani vilkas ja iloinenkin kyllä, mutta toisaalta oon sellanen, että otan maailman murheita kantaakseni ja murehdin liikaakin myös sellasia asioita, joita murehtimalla mikään ei kyllä muut miksikään. Eli turhaan tavallaan haalin negatiivista päälleni.

      Mutta joo, kyllä minutkin saa vauhtiin asiat, joista kovasti pidän. Tämä rytmitön elämä ei ole sitä mistä pidän, joten se saa mut kyllä valitettavasti aika ärsyyntyneeksi ja uupuneeksi. On varmasti ihmisiä, joille se sopii, ja on varmasti myös ihmisiä, jotka ei voi mitenkään tajuta, miksi valitan, koska mulla nyt kuitenkin on töitä, niitä kun ei kaikilla ole vaikka tahtoisi. Mutta joku sellanen tyytymättömyys mun elämässä kuitenkin on pinnalla kaiken aikaa, ja valitettavasti sen aika selkeesti aiheuttaa työ, tai ennemminkin työn epäsäännöllisyys ja työajat. Se vaan on niin, ja se on asia jota en tuossa työssä ollessani voi muuksi muuttaa, vaikka mitä tekisin. Joten ehkä on sitten katseltava jotain muuta, kun vaan keksisi mitä se olisi.

      Tuo Mike Dooleyn teksti oli kyllä osuva. Pistän sen mieleeni.

      Poista
  2. Visaisia juttuja sulla pohdittavana. Se työajan vähenenminen on kaksipiippuinen juttu tosiaan. Lisääntynyt vapaa-aika jes vastaan pienentynyt palkka. Itse rupesin vuosi sitten tekemään lyhyttä päivää siitä syystä juuri, että haluan tehdä muuta. En ehkä käytä aikaa tehokkaasti siivoamiseen tai pyykkäämiseen vaan juurkin muuhun. Tykkään neuloa, lukea kuopusuttaa pihaa tai kukkaruukkuja. Niin ja onhan meillä ne innokasta futaria joiden harrastukseen menee omaakin aikaa. Oman ajan vie myös vanhenpainyhdistys ja Marttailu. Eli aikalailla omiin harrastuksiin käytän tätä aikaa. Joskus juu huomaa, että hitsi ruoka ei oo edes teon alla ja kohta pitäisi jo poikien lähteä treeneihin.

    Kaikki nuo asioita joihin olisi vielä vähemmän aikaa jos työpäivät venyisivät kuten ennen. Toivottavasti saat sen positiivisen asenteesi takaisin, mikä jo vilahti jossain postauksessa. Ei niitä marjoja tai sieniä tarvitse kaikkien poimia, ei ole munkaan himohommaa:)) Tsemppiä Heli<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet kyllä oivaltanut sen, mitä pitääkin, eli että vapaa-aika on vapaa-aikaa ja harrastuksia eikä työntekoa varten. Mä en ole sellasta osannut ottaa ohjelmaani, tai jos joskus niin toimin, koen siitä aivan suhteettoman huonoa omatuntoa. Ihan kuin mun pitäis täällä kotona tehdä aina kaikki... Ja sitten toisaalta taas mä syytän työtäni ja sen epäsäännöllisyytta: en esimerkiksi voi ottaa ohjelmaani mitään säännöllistä harrastusta, koska mulla on niin epäsäännölliset työajat. En ole vuosikausiin harrastanut yhtään mitään muuta kuin lukemista ja koiralenkkejä... joogaa ja pilatesta harrastin silloin kun opiskelin ja aikataulut oli aivan erit kuin tässä työelämässä. Ei onnistuis multa marttailut eikä vanhempainyhdistykset, harrasteet on oltava sellasia mihin meen silloin kun aika antaa myöten. En kuitenkaan esimerkiksi uimaan tai salille vaan saa itseäni sillä lailla, jos menen sinne "sit kun on aikaa"... jos se olis joku säännöllinen ryhmä, tilanne olis erilainen ja harrastuksesta vois tulla säännöllinen.

      Toivottavasti mun positiivisuus ei ihan katoa täältä. Toisaalta en mä tänne koko elämääni kirjottele, ennemminkin vaan näitä pohdintoja... jotka usein kenties antaa ymmärtää, että en muuta olekaan kuin väsynyt ja negatiivinen. Harmillista.

      Poista
    2. Moikka, pakko vielä tulla "keskustelemaan":) Arvaas podinko viime viikolla itsekin huonoa omaatuntoa kun menin töistä suoraan uimaan, enkä kotiin vaikka siellä villakoirat haukkuu kilpaa meidän sonjan kanssa nurkissa;) Ja toi epäsäännöllinen tai iltaan painottuva työ ei kyllä mulle sopisi lainkaan. Ensinnäkin oon niin iltauninen ettei tulisi mitään ;) Aurinkoista viikon aloitusta Heli!

      Poista
    3. No, ehtiihän sitä imuroida myöhemminkin. Minusta oli paljon kivemman kuuloinen vaihtoehto toi uiminen! =)

      Epäsäännöllisyys on kyllä työssä se kaikkein ikävin juttu. Muuten olis ihan ok hommaa. On ihan kauheeta just unirytmin kannalta toi sekalaisuus vuoroissa. Viime yö taas erittäin hyvä esimerkki... kauheeta kun ei vaan uni tullut, kello oli yli puolen yön ja tiesi, että herätys on klo 5.00... Ehkä tänä iltana uni maittaa paremmin, huomenna on taas herätys samaan aikaan. Sitten onkin pari vapaapäivää ja sitten iltavuoro, kun oon töissä sinne yli yhdeksään... että kehitä siinä sitten joku "menen ajoissa nukkumaan"-rutiini!!!

      Viikko alkoi aurinkoisesti, toivotaan että jatkuu myös niin! Mukavaa viikkoa sullekin!

      Poista
  3. Tiedätkö Heli, että puit mun omat tänhetkiset (tai siis jo oikeastaan hyvinkin pitkäaikaiset) olotilat niin hyvin sanoiksi, ettei paremmasta (vai pitäiskö sanoa pahemmasta..) väliä. En olis itse kyennyt tähän nyt, joten kiitos!

    Täällä kun on nyt sellainen tilanne, että paitsi että mun oma työpaikka vetelee viimeisiään (mikä on ollut tiedossa jo pitkään, enkä tavallaan jaksa edes stresssata siitä, koska ajattelen, että ilman, että on lopultakin pakko, en saa mitään muutosta aikaiseksi), myös mieheltä vedettiin matto alta ja se tuli ihan puskista. (On yksinyrittäjä ja palvellut pääasiakastaan semmoset 25 vuotta, mutta nyt tuli virolaiset ja teki sellaisen "tarjouksen", että sen kanssa ei voi mitenkään kilpailla. Etenkään, jos itse maksaa veronsa ja kaikki asiaankuuluvat maksut ja hoitaa kaiken tunnollisesti ja kunnialla..).
    Ja tää tapahtui seuraavana päivänä siitä, kun oltiin justiin miehen kanssa puhuttu, että jos mun työpaikka lakkaa olemasta, niin kyllä me jotain keksitään ja pärjätään. Onhan siinä päivärahatkin turvana jonkun aikaa, jos ei muuta. Mutta yksinyrittäjäpä onkin vähän eri tilanteessa. Palkka ja päivärahat nolla euroa, mutta kulut/velat liki ennallaan. Plus ihan normi laskut tietty.
    Tyhmää kirjoittaa tätä kaikkea tänne, koska on aika henkilökohtainen juttu, mutta jotenkin tää tuntuu nyt kuitenkin paremmalta kuin avata kaikki blogiin, koska en oikein edes osaa, enkä suoraansanottuna edes jaksa.
    Mun olo on ihan yhtä vetämätön ja saamaton kuin sullakin. Ollut jo pitkään. Ei vaan kertakaikkiaan pysty repimään itsestään enää sitä mitä pitäis. Paitsi että lomalla olin ihan normaali oma itseni ja elämä oli niin kertakaikkisen huoletonta ja ihanaa. Ei ole enää. Ja jotenkin musta tuntuu, että mua taas kaikkein eniten (tai siis kaiken muun joukossa) rassaa just tää aina samana toistuva työaika (jota ei siis kohta ole..). Tuntuu, että jaksaisin paremmin, jos olis edes jotain vaihtelua joskus, mutta tää nyt on ihan varmasti sitä "aidan takana ruoho on aina vihreämpää"-toiveajattelua vissiin.

    Ja vaikka kuinka hoen itselleni, että "kyllä mä jotain keksin", niin kyllä on keksinnöt aika vähissä tällä hetkellä, kun mahassa vaan velloo kaikki. Mutta siitä huolimattta koitan ajatella (kun en muutakaan voi), että tässä vielä toteutuu sekin mun suosikkihokema, että kun jostain luopuu, saa jotain tilalle. Ja parhaasa tapauksessa jotain parempaa, mutta eipä sitä kukaan tähän eteen kanna, jos ei itse mitään asioitten eteen tee. Mutta nyt ei vaan kertakaikkiaan kykene.
    Eipä tästä kommentista nyt kovin piristävä tullut, mutta toivottavasti tästä on sulle vertaistueksi. Muunnetaan vaan kaikki muotoon, että "kyllä ME jotain keksitään <3"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Annukka!!! ♥ Ei ole helppo tilanne teillä siellä todellakaan!! Sehän se on, että jos työtätekevistä puolisoista toiselta menee työpaikka alta, siinä vielä jotenkin kitkuttelee... mutta jos molemmilta, niin sit on kyllä tilanne jo vakavampi. Voi että miten älyttömän harmillinen tilanne miehelläsi!! Toivottavasti tulee jotain tilalle hänellekin.

      Tuo saamattomuuden tila vaan on, ei sille oikeesti oikein mitään voi tehdä, jos mieli on maassa tms. Mun tilanne on sellanen "mitä ihmettä mä keksisin", ei siis mikään kello soi päässä... Voisiko sun tilanteessa nyt tosiaan olla niin, että keskittyisit siihen sun yritystoimintaan enemmän??? Sehän olis aika mahtavaa, eikö vaan?? ♥

      Koitetaan uskoa siihen, että kyllä me jotain keksitään... eihän tää tilanne ikuisesti voi samanlainenkaan olla. Eteen tulee jotain, täytyy vaan pitää silmät auki...

      Tsemppiä!!! ♥

      Poista
  4. Sekaiset vuorot ovat kauheita. Mulle ei sopis yhtään. Hyvä kun lähdet koiran kanssa ulos, mielikin virkistyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, jollekin sopii sekalaiset vuorot ja jollekin vaan ei. Mä oon kyllä vahvasti sitä mieltä, että mulle ei sovi. Tykkään kyllä, jos työ on monipuolista ja siinä voi tehdä monenlaista, mutta työaikojen soisin todellakin olevan aina samat. Tää tällainen poukkoilu on kauheeta.

      Koirat saa mut ulos, en tiiä miten tulis muuten edes mentyä lenkille, kun ei mulla ole täällä ketään lenkkikavereitakaan.

      Poista
  5. Hei, luin linkin - eikö vain - tuo vaatii asennetta ja rohkeutta ja halua. Moni ei tahdo elää noin, toiset ei uskalla- jotkut eivät voi. Itse olen aikanani tehnyt korjausliikkeen kun en voinut hyvin- minulla se ei koskenut työtä vaan entistä avioliittoani - erot ovat raskaita ja aallot lyövät pitkään- eivätkä kastele vain omia nilkkoja. Silti kannatti. Tänä päivänä ja viime vuosina olen voinut paljon paremmin kuin vuosiin.. ja entisessä elämässäkään ei ole yhtään mitään mistä katkera olisin. Se oli hyvää aikaa, mutta ei kantanut niin pitkälle kuin olisin nuorena tahtonut. Kaikki muutokset pelottavat - onhan se aikamoinen hyppy - koski se mitä tahansa muutosta. Tiedän tuon, että on helppo sanoa toisille "tee jotakin" .. helpommin sanottu kuin tehty . Minun tarinani on erilainen kuin sinun- ehkä jopa tyhmä vertaus - mutta laitoin kuitenkin sen tähän - sillä se hyppy aikanaan kannatti. Olen saanut ihan uuden yrityksen, uuden avioliiton. Toivon ,että se punainen lanka löytyy sinullekin ja se kohta jolloin tiedät, että jotain täytyy tehdä ja sinun kohdalla se on tuo työjuttu :) Kuuntele itseäsi tarkkaan ja ole avoin uudelle. Olet jo tehnyt ensimmäisen liikun koska uskallat sanoa ääneen mihin et ole tyytyväinen. Niin ja ps. lenkki on ihan parasta huumetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asian ydin todella on tuo muutoksen pelko!! Sitä vaan sitkuttelee, kun ei oikein muutakaan osaa taikka uskalla. Avioero on iso ratkaisu, vielä isompi kuin joku työpaikan vaihto, se se vasta vaatiikin rohkeutta toteuttaa, etenkin jos elämä on sellasta "ihan ok" siinä liitossakin. Sulla on käynyt tosi hienosti, kun olet saanut parempaa tilalle! ♥

      Mua jotenkin tosi kovasti rohkaisi tuo sun sanoma, että mulle se juttu on toi työ - siis että se on asia joka vaatii muutosta. Voi miten tunnen tavallaan oloni siellä niin tutuksi ja kotoisaksi, siellä on paljon mukavaakin puuhaa... kumpa vaan saisin sen sellasessa paketissa, ettei olis aikataulullisesti kaikki muu elämä sitten aivan sekaisin. En tiedä onko mun kroppa vaan alkanut nyt viimein reagoimaan siihen näin kovasti, vai onko näin ollut jo pidempään... mutta kauheelta tuntuu nää työajat. Hyvin sellasta hajottavaa sisäisesti, samaan aikaan tykätä jostain ja kuitenkin vihata sitä myös...

      Lenkit on ihania kyllä. Vielä kun saisin tän aivosumun jotenkin pois... mä en voi ymmärtää, miksi mun olo on ihan koko ajan väsynyt!!! Pää on kuin pumpulissa vaan koko ajan ja silmät puolitangossa... en ole ollut virkeä varmaan moneen vuoteen!!

      Poista
  6. On pakko sanoa, että olen samaa mieltä siitä, että tää epäsäännöllinen vuorotyö tekee ihmisestä saamattoman. (Tai ainakin perustelen omaa saamattomuuttani sillä! =) )
    Meinaan ihan samoja mietteitä. Kun se mahdollinen yksi vapaapäivä työpäivien välissä koittaa, en kyllä jaksaisi olla se, joka hoitaa kämpän silloin kuntoon ja pohtii viikon ruokalistan. Kai meilläkin on lupa levätä, siksihän se vapaapäivä?
    Perussuomalainen (en tarkoita puoluekuvaa) työmoraali se taitaa painaa monen naisen elämässä eniten: kun pitäisi pystyä kaikkeen.
    No, minä en ainakaan pysty.

    Hurjasti tsemppiä!! Toivon, että jotain ihmeellistä tulisi, vaikka se työpaikka tai jotain muuta. Mutta olen kyllä sitä mieltä, että ollaan me myös oma aika ansaittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä että joku muukin ajattelee samalla lailla tuosta epäsäännöllisesta työajasta!!! Mä joskus mietin, että oonko todella ainoa, joka ajattelee näin... että muut ne vaan osaa järkätä arkensa niin, että epäsäännöllisyydestä huolimatta kaikki muut asiat silti hoituu kunnialla, eikä muutenkaan tunnu missään. Mä luulen, että tämä vääjäämättä lisääntyvä ikäkin kyllä vaikuttaa asioihin, ehkä sitä nuorena olis enemmän jaksanut tällasta. Nyt vaan ärsyttää, että pitää tässä iässä ihmisen olla töissä tuollasiin aikoihin... jne. Ja mua periaatteessa ärsyttää muutenkin tämä nykymeininki, että kaupat on auki aina... arjet ja pyhät, aamuvarhaisesta iltamyöhään. Riittäis vähempikin!!!

      Kiitos tsempistä! Mä myös toivon, että jotain aukenis eteen.. Ajattelen kyllä tavallaan, että "se mitä tulee, on tarkoitettu niin", mutta välillä mä sit kyllä mietin, että kaikesta yrittämisestä huolimattakaan mitään ei tule... eli siis onko mut tarkoitettu olemaan tuolla nykytyössä forever??? Noooooouuuuuuu...

      Nyt kun mulla sitten alkaa olla vähemmän töitä, niin olis tosi hienoa, jos edes ne työt olis putkeen ja vapaat putkeen. Tämä se vasta ärsyttävää on, että sit on satunnainen työpäivä siellä, toinen tuolla... ja vapaat kans ihan miten sattuu. Tahdon säännöllisen elämän!!!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥