maanantai 17. heinäkuuta 2017

maanantaina


Vapaapäivä, juhuu! Miehellä loppui loma ja töihin paluu oli tänään. Tuntuu niin hassulta, että toisilla on jo lomat ohi ja itsellä ei ole vielä edes alkanut... No minkäs teet. Aamulla oli kiva keli, mutta sateeksihan se siitä sitten kääntyi, kuinka ollakaan. (Ja koko upean viikonlopun olin töissä, argh!!)

No, sadepäivän iloksi sitten leivoin raparperipiirakan. Tuli oikein "hyvä emäntä"-fiilis, kun tallustelin saappaat jalassa hakemaan raparperin varsia omalta pihalta... Piirakka oli hyvää - sitä on jäljellä enää yksi palanen - ja ohje siihen on napattu täältä.


Pikkuprinsessa kävi jo eka kertaa kylässä mummolassa viime torstaina. Niin pieni on vauveli, että aivan katoaa tuonne turvakaukaloon! ♥ On se kyllä niiiiin söpö, voi että! Kunhan tässä ehditään, aletaan suunnitella ristiäisiä, jotka pidetään täällä meillä.


Uudet farkut. Eli oikeasti pojan vanhat (!). Kävivät hänelle pieniksi, ja piti ne viedä "jonnekin". En ole kuitenkaan saanut aikaan viedä, ja tänään sitten ihan huvikseni koitin, miten ne mulle sattuis. Ja nehän sattui. Ovat siis henkkamaukan poikien osastolta... (skinny fit, kokoa 164cm) Ihan täydelliset mulle, paitsi vähän nyt pitkät toki, mutta yläosa istuu tosi hyvin. Miksi en ole tätä aiemmin tajunnut, että poikien suora malli sopii mulle todella paljon paremmin kuin naisten malli, joka on tehty tiimalasimalliselle naiselle, jota minä siis en todellakaan ole?!

Suosittelen siis rikkomaan rajoja ja kokeilemaan joskus jotain ihan muuta kuin omalle kohderyhmälle osoitettuja juttuja. Saattaa olla hämmästyttävä kokemus! Mulla on muuten käytössäni myös pojalle pieneksi jäänyt collegehuppari, tosi hyvä sekin. Taidan siirtyä miesten ja poikien osastolle asiakkaaksi...


Ei tarvinnut sitten ostaa kesäksi kukkasia pataan. Ihan itse sinne ilmestyivät... Tuo pata nostettiin joskus alkukesästä vaan nurkan taakse tuosta edestä. Kattelin, että sinne iskeytyi vesiheinä (?), mutta ajattelin, että hällä väliä. Sitten kattelin, että siis sinnehän ilmestyi orvokkeja... Olisko viimevuotiset orvokit siementäneet sinne?? Mähän en siis nyppinyt niitä mitenkään koko kesänä ja ne kasvoi aika korkeiksi. 


Padan takana talon nurkalla kukkii joka vuosi tuo yksi lilja. Ollaan mietitty joskus, että laitettaisi nuo talon seinustat soralle, mutta jotenkaan mä en vaan raaski repiä noita ties miten vanhoja kukkia pois tuosta, kun ovat siihen uskollisesti aina nousseet - verannan toisella seinustalla nimittäin kukkii joku toinen kukka (jonka nimeä en tiedä), joka myös joka vuosi nousee sinne. Annetaan kaikkien kukkien kukkia vaan...


Puuvajan oveen on pitänyt laittaa kahva jo monta vuotta. (Miten meillä nämä hommat onkin näin pitkissä puissa, vähän yksi jos toinenkin...) No, tänä vuonna ainakaan ei kahvaa laiteta, nimittäin oven sisällä on linnunpesä!! Siis oikeesti siellä ovessa, se on rakenteeltaan jotenkin ontto. Tuosta kahvan kolosesta pujahtelee ahkeraan tahtiin talitinttivanhemmat, ja oven sisällä käy hirmuinen piipitys. Jos käy varovasti kurkkimassa kolosesta, siitä näkee muutaman pienen nokan ammollaan... vähänkö söpöä!! ♥

Tällaista täällä tänään. Sateista ja kotoisaa ja ihanaa leivonnan tuoksua. Josko sitten vaikka lähtisi koiran kanssa lenkille vähän kuluttelemaan raparperipiirakkaa pois. Tai ehkä otan sittenkin vain kupin teetä...

Heli

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

ajatuksia


Vapaat on ohi ja edessä on kolmen viikon työputki vielä ennen kesälomaani. Puuh. Jotenkin tosi puuduttava ajatella, että edessä on 5 töitä, 1 vapaa, 5 töitä, 1 vapaa, 5 töitä... ja sitten vasta se loma. Ei nuo yksittäiset vapaat kyllä auta yhtään nollaamaan työjuttuja. Eikä mitään ehdi yhdessä päivässä tekemään, siis muuta kuin siivoamaan ja pesemään pyykkikasat. Minä ainakaan siis... Argh. Mutta näillä mennään toistaiseksi.


Eilen oli mun harrastusilta. Mähän en epäsäännöllisen työni takia ole vuosikausiin voinut oikein harrastaa mitään, millä on aikataulu... Mutta tämän olen nyt kohdalleni ruinannut töistäkin sellaiseksi päiväksi, että pääsisin mahdollisimman usein, mieluiten ihan aina. Olen aika monta kertaa järjestellyt työvuorojani harrastukseni takia.. Eli käyn "kokkikerhossa", jossa kokataan vegaanista ruokaa. On kyllä niin ihanaa kuulua porukkaan, joka on samanhenkistä ja ajattelee asioista samalla tavalla kuin minä. Minun rakas "hörhöilykerhoni". Vegaanius kun kuitenkin tuntuu olevan monelle, niiiiiin monelle, niin kauhean vaikea aihe... tuolla saa aiheesta vapaasti jutella ja yhdessä sitä pohtia.

Kyllähän se kieltämättä aina vaikeuttaa asioita. Jos menen minne vaan kylään, se on vaikeaa. Mulle ei ole syömistä. Eikä ole huoltoasemilla, kahviloissa jne myöskään yleensä. Taannoisella kartanoreissullamme totesin yhdellä jätskikioskilla ja kahdessa kahvilassa, että mulle ei oo mitään. Siellä kartanolla sain onneksi munkkirinkelin. Oon alkanut kysymään "munatonta ja maidotonta", kun se vegaaninen tuntuu olevan ihan kirosana... eikä sitä aika usein edes asiana tunneta.


Sinänsä harmi, että just eilen olis ollut myös blogiporukan kokoontuminen. No, en ole päässyt paikalle enää aikoihin - melkein aina just mulle ei kyseinen aika sovi, koska mulla on silloin työvuoro. (Tai sitten jokin muu este: viimeksi olin jo menossa, mutta sitten tuli niin hirveä kärhämä kotona, että meni fiilis ihan kaikkeen ja jätin viemättä omat vitutukset sinne muiden riesaksi... Oma syy siis, etten vaan mennyt silloin, mutta joskus vaan on parempi jäädä kotiin. Mutta että TAAS yksi kerta, kun en päässyt mukaan...) 

Taidan olla jo tuosta kelkasta pudonnut siis...


Olen alkanut taas (!!) lukea Kaarina Davisin kirjaa Irti oravanpyörästä. Se on kyllä mulle niin tärkeä opus. Kiitos kirjasta, Kaarina! ♥ Joka kerta sieltä löytyy jotain uutta ja osuvaa. Ja olen niin samaa mieltä asioista kuin hän. Nämä vuodet, kun olen kirjan omistanut, olen koko ajan miettinyt omaa irtiottoani. Mikä se voisi olla? Mitä ihmettä tekisin, että elämä tuntuisi hyvältä ja onnelliselta? (Nyt se ei tunnu. Pohjavire on aivan koko ajan väsynyt ja surullinen, vaikka välillä ilon pilkahduksia onkin.)

Olen lukenut myös omia vanhoja postauksiani. Olen todennut, että kaikki nämä vuodet olen "etsinyt". Mutta en ole löytänyt... Mua surettaa, että elämä menee ja minä en pääse mukaan siihen. Mua ei oo tehneet kuin hetkellisesti onnelliseksi vaikkapa valmistuneet remontit jne. 


Olen vakaasti sitä mieltä, että työ on mun kohdalla vääränlainen. Tai ehkei työ niinkään, mutta työajat. Huomaan itsessäni aika isoja merkkejä siitä, että pitäisi hypätä pois. Nyt. Tai pian ainakin. Olen koko ajan väsynyt, riippumatta siitä miten vähän tai paljon nukun. Työ ei pääsääntöisesti anna minkäänlaista iloa. Enkä jaksa ymmärtää joitain asioita ja järjestelyjä - olen esimerkiksi useaan kertaan pyytänyt päästä tehtävään, joka kiinnostaisi ja myös innostaisi mua. (Sekä olisi päivävuoroa...) Jostain syystä innostus, motivaatio ja sen selkeä osoitus tehtävää kohtaan ei vaan tuolla riitä... tehtävään laitettiin ihmisiä, jotka ei sitä hoitaneet ja sitten se koko homma lopetettiin. Miksi? Miksi ei mua siihen voitu ottaa??

En tosiaankaan jaksa sitä, että "pitäisi olla onnellinen siitä, että tällaisena aikana on työtä". Tervetuloa vaan jokainen tuollaisia puhuva tekemään sitä, tätä ja tota vuoroa, silloin sun tällöin. Jollekin se ehkä sopii, mulle ei. Koko elämä on sekaisin, ruoka-ajat, nukkumiset, ajatukset, kaikki. En kestä tätä enää... Päälle pukkaa myös vaihdevuodet (kyllä, ihan todettu lääkärillä, vaikka ikää onkin "vasta" kohta 45v), sen tuomat oireet, masennukset, hikoilut, raivarit... (jotka muuten erittäin usein johtuu väsymyksestä, vitutuksesta työtä kohtaan jne...)

Mikä olisi mun Via Nova? Voi, mikä se voisi olla..?

★ ★ ★

Oli miten oli, nyt lähden hammaslääkäriin. Jaiks. Ja sen jälkeen illaksi töihin..............

Heli

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

uusi pikkuprinsessa ja kartanovierailu


Viimeaikaisista tapahtumista tärkein: uusien pienten varpaiden laskeminen. ♥ Suloinen ja niin pikkiriikkinen pojantytär saapui maailmaan viime perjantaina. Kävimme häntä katsomassa ja valtavan suloiseksi toteamassa heti samana iltana. Tämä pikkuprinsessa teki minusta nyt siis tuplamummon! ♥

★ ★ ★

Muutaman päivän kesävapaita olen nyt vietellyt. Lomani on vasta elokuussa, mutta miehen loman ajalle sain nämä päivät järjestettyä, että voidaan edes jotain tehdä kesällä yhdessä. 


Lähdettiin sitten ajelulle ja käytiin Asikkalan Urajärvellä, Urajärven kartanossa. Se on kiinnostanut mua suuresti siitä asti, kun luin Elisabet Ahon kirjoittamat romaanit Valkea kuin uni, Lilly ja Kartanon tiellä. Ne kertovat kartanosta ja siellä asuneista ihmisistä, romaanimuodossa toki, mutta vahvasti todellisiin tapahtumiin ja henkilöhahmoihin pohjautuen.


Oltiin opastetulla kierroksella sisätiloissa. Kartano oli hieno, mutta todella paljon pienempi kuin olin kuvitellut. Muutama huone vain! Jotenkin sen salinkin olin kuvitellut mielessäni ihan valtavaksi. Opas oli kyllä aivan mahtava ja osasi todella hienosti, asiantuntevasti ja elävästi kertoa kaikesta. Oli upeaa nähdä livenä paikat, joista oli lukenut kirjoista! 


Kartanossa sai ihan luvan kanssa kuvata (mutta ilman salamaa). Kartanoa on restauroitu ja konservoitu vuosien mittaan paljon, ja se on kyllä upeassa kunnossa. Ihan uskomatonta ajatella, että siellä ne Hugo ja Lilly on todellakin istuneet, noilla samoilla sohvilla!! Osa tekstiileistä oli tarkkoja kopioita entisistä, mutta esimerkiksi matot ovat alkuperäisiä. Ja siis Lilly, kartanon viimeinen herrasväen edustaja, on kuollut noin sata vuotta sitten!!


Koska olin siis lukenut ne kirjat, oppaan kertomukset tuntui hyvin tutuilta. Ainoastaan yksi asia pisti korvaan; Hugon ja Lillyn velipuolen kuolintapa. Se oli kirjassa kerrottu eri tavalla, mitä se oikeasti oli tapahtunut. No, romaani on romaani. Aivan mielettömän mielenkiintoiset on nuo kirjat, suosittelen! Samoin suosittelen lämpimästi myös kartanolla vierailua.

★ ★ ★

Tänään olin nuoremman tyttären kanssa vieraana rippijuhlissa - sieltä ei ole kuvia. Ihana ilma sattui, vieraat saivat istua puutarhassa. Illalla kävi toinen tytär ja vähän isompi mummon pikkuprinsessa kylässä. Viritettiin ulos kahluuallas, kun sää kerrankin suosi vesileikkejä.

Vielä olisi pari vapaapäivää. Ihan liian vähän aikaa toteuttaa monta juttua, mitä haluaisi kesän aikana toteuttaa... No, katsotaan, mihin huomenna auton nokka suunnataan. Vai ollaanko kotona vaan - jää nähtäväksi.

Heli