maanantai 17. heinäkuuta 2017

maanantaina


Vapaapäivä, juhuu! Miehellä loppui loma ja töihin paluu oli tänään. Tuntuu niin hassulta, että toisilla on jo lomat ohi ja itsellä ei ole vielä edes alkanut... No minkäs teet. Aamulla oli kiva keli, mutta sateeksihan se siitä sitten kääntyi, kuinka ollakaan. (Ja koko upean viikonlopun olin töissä, argh!!)

No, sadepäivän iloksi sitten leivoin raparperipiirakan. Tuli oikein "hyvä emäntä"-fiilis, kun tallustelin saappaat jalassa hakemaan raparperin varsia omalta pihalta... Piirakka oli hyvää - sitä on jäljellä enää yksi palanen - ja ohje siihen on napattu täältä.


Pikkuprinsessa kävi jo eka kertaa kylässä mummolassa viime torstaina. Niin pieni on vauveli, että aivan katoaa tuonne turvakaukaloon! ♥ On se kyllä niiiiin söpö, voi että! Kunhan tässä ehditään, aletaan suunnitella ristiäisiä, jotka pidetään täällä meillä.


Uudet farkut. Eli oikeasti pojan vanhat (!). Kävivät hänelle pieniksi, ja piti ne viedä "jonnekin". En ole kuitenkaan saanut aikaan viedä, ja tänään sitten ihan huvikseni koitin, miten ne mulle sattuis. Ja nehän sattui. Ovat siis henkkamaukan poikien osastolta... (skinny fit, kokoa 164cm) Ihan täydelliset mulle, paitsi vähän nyt pitkät toki, mutta yläosa istuu tosi hyvin. Miksi en ole tätä aiemmin tajunnut, että poikien suora malli sopii mulle todella paljon paremmin kuin naisten malli, joka on tehty tiimalasimalliselle naiselle, jota minä siis en todellakaan ole?!

Suosittelen siis rikkomaan rajoja ja kokeilemaan joskus jotain ihan muuta kuin omalle kohderyhmälle osoitettuja juttuja. Saattaa olla hämmästyttävä kokemus! Mulla on muuten käytössäni myös pojalle pieneksi jäänyt collegehuppari, tosi hyvä sekin. Taidan siirtyä miesten ja poikien osastolle asiakkaaksi...


Ei tarvinnut sitten ostaa kesäksi kukkasia pataan. Ihan itse sinne ilmestyivät... Tuo pata nostettiin joskus alkukesästä vaan nurkan taakse tuosta edestä. Kattelin, että sinne iskeytyi vesiheinä (?), mutta ajattelin, että hällä väliä. Sitten kattelin, että siis sinnehän ilmestyi orvokkeja... Olisko viimevuotiset orvokit siementäneet sinne?? Mähän en siis nyppinyt niitä mitenkään koko kesänä ja ne kasvoi aika korkeiksi. 


Padan takana talon nurkalla kukkii joka vuosi tuo yksi lilja. Ollaan mietitty joskus, että laitettaisi nuo talon seinustat soralle, mutta jotenkaan mä en vaan raaski repiä noita ties miten vanhoja kukkia pois tuosta, kun ovat siihen uskollisesti aina nousseet - verannan toisella seinustalla nimittäin kukkii joku toinen kukka (jonka nimeä en tiedä), joka myös joka vuosi nousee sinne. Annetaan kaikkien kukkien kukkia vaan...


Puuvajan oveen on pitänyt laittaa kahva jo monta vuotta. (Miten meillä nämä hommat onkin näin pitkissä puissa, vähän yksi jos toinenkin...) No, tänä vuonna ainakaan ei kahvaa laiteta, nimittäin oven sisällä on linnunpesä!! Siis oikeesti siellä ovessa, se on rakenteeltaan jotenkin ontto. Tuosta kahvan kolosesta pujahtelee ahkeraan tahtiin talitinttivanhemmat, ja oven sisällä käy hirmuinen piipitys. Jos käy varovasti kurkkimassa kolosesta, siitä näkee muutaman pienen nokan ammollaan... vähänkö söpöä!! ♥

Tällaista täällä tänään. Sateista ja kotoisaa ja ihanaa leivonnan tuoksua. Josko sitten vaikka lähtisi koiran kanssa lenkille vähän kuluttelemaan raparperipiirakkaa pois. Tai ehkä otan sittenkin vain kupin teetä...

Heli

12 kommenttia :

  1. Raparperipiirakka on hyvää, sitä ei tule tehtyä kuin kesäisin. Ja vauvat, ne ihania onkin. Minulle oli kunnia-asia saada pitää meillä mummin kirppusen ristiäiset eilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, raparperipiirakka on kyllä hyvää! Tuo ohje etenkin oli kiva, tykkäsin siitä rapsakasta pinnasta kovasti.

      Voih, vauvat! ♥ Täällä kävi tänään molemmat mummon pienet prinsessat kylässä. Vauva oli niiiiiin ihana, ja serkkutyttökin siitä tykkäsi. Ihmetteli kovasti, kun vauvalla on niin pienet kädet, sormet, leuka... =D Huomenna otan yhteyttä kastepappiin ja sitten alkaa ristiäisten suunnittelu!

      Poista
  2. Minä oon siirtyny kans miesten puolelle. Vasta ostin vapaa-ajan kengät kun naisten koot oli niin kapeita mun jaloilleni. Ennestään omistan kahdet miesten puolelta hankitut talvikengät,naisten koko päättyi 38. Ja t- paidat,ihan perus sellaiset ovat miesten puolelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo hoksannut aiemmin tosiaan tuon housumallin sopivuutta. Jatkossa tiedän mistä housuja etsin, tosin en taida pitkään aikaan nyt kyllä uusia farkkuja ainakaan tarvita. Hupparia olen kaivannut jo pitkään, kun entinen on aivan räjähtänyt, ihan vahingossa tuo pojan huppari mulle kulkeutui ja mulle myös jäi! =D

      Mä joudun kenkiä kattelee lähinnä lasten osastolta... se on kyllä aika ärsyttävää. Naisten pienin koko on usein 36 ja se tuppaa olemaan mulle iso, ainakin kesäkengissä.

      Poista
  3. Orvokki on kova siementämään! Laiskan nyppimisen johdosta saa tosiaan seuraavana kesänä ilmaiset kukat!

    Kyllä linnut ovat kekseliäitä pesimäpuuhissaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin yllätyin noista orvokeista! Viime vuonna totesin muutenkin, että en enää muita kesäkukkia hommaa kuin orvokkeja, kun ne kesti koko kesän, mitä nyt toki venähtivät ihan mahdottomasti... mutta se ei mua haitannut.

      Hauska on kyllä tuo pesäpaikka linnuilla. On ainakin suojaisa!

      Poista
  4. Tulin jättämään sulle onnittelut! <3

    Lueskelin nopsaan vähän vanhempiakin juttuja, mutta en nyt ehdi sen kummemmin kommentoida, kuin että et kyllä mun puolesta ainakaan ole pudonnut mistään kelkasta! <3

    VastaaPoista
  5. Hei ja onnittelut minultakin! Lapsenlapset ovat varmasti ihania, ei ole vielä kokemusta. Nyt nautiskellaan vielä vähän aikaa tällaisesta hiljaiselosta, keräillään voimia ;) Minä pakastin raparperia, mutta piirakka jäi vielä tekemättä. Tein raparperista tuoreena sosetta ja heitän välillä smootien joukkoon. Ei tarvitse laittaa sokeria ollenkaan. Minä heittelen kasviksiakin smootieen (parsakaalia, pinaattia, porkkanaa...) tulee syötyä siinäkin muodossa. Kokeilepa paistaa kasviksia pannulla ja uunissa. Myös höyrytettynä maistuu. Huomaan, että kasviksieni syönti on huikeasti lisääntynyt, sillä salaatit ovat vähän tylsää syötävää ja helposti tekee liian paljon ja sitten on jääkaapissa ruskehtavaa salaattia. Huomasin edellisissä postauksissasi aiheeseen liittyvää juttua. Mukavaa lomanodottelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Kyllä nuo pienet on ihania, juuri parhaillaan tuo kohta 3-vuotias tuossa pulputtaa ja leikkii.. ♥

      Mun pitäis todella lisätä tuota kasvisten syöntiä. Ehkä nyt sitten lomalla saisi jotain systeemiä kehitettyä... Tuo ruskistuva salaatti jääkaapissa on niin tuttua, siinä yksi syy miksi en sitä koskaan viitsi edes tehdä. Koitan sitten rouskutella porkkanoita sellasenaan vaan ja tomaatteja myös, sekä hedelmiä ja nyt on mennyt mansikoita ihan urakalla viime aikoina.

      Loma tosiaan alkoi tänään, ihanaa!!!

      Poista
  6. Ihania kuvia!!
    Voi mikä suloinen pieni ihmisen taimi siellä.... *tui tui* ♥

    Suloista loppuviikkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aivan ihana on tuo pikkuinen tyttö! ♥ Kuin myös isompi lapsenlapsi, joka juuri nyt on täällä meillä. ♥ Ihania lapsosia! ♥♥

      Loma alkoi nyt ja viikonloppuna pieni reissu tiedossa. Jes!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥