Heipähei! Kesälomat on vietettynä ja töihin on taas palattu. Tämä on itse asiassa jo toinen työviikko loman jälkeen, eli mulla on arki jo vahvasti kuvioissa - mies on yhä lomalla ja lomailee vielä ensi viikonkin. Harmillisesti jo toinen kesä, kun meillä on kesälomat aivan totaalisesti eri aikaan, mutta minkäs teet.
Minä sain lomalla sitten lopulta aikaiseksi vain vähän maalailua täällä sisällä - kesäiseen to do -listaani ei montaa ruksia kertynyt! Maalasin siis yläkerran lattian (ja vähän seiniä ja listojakin), portaat, pikkueteisen seiniä sekä ulkoeteisen lattian ja seiniä. Laittelin myös uudet matot molempiin eteisiin ja sain lähes jännetuppitulehduksen siitä mattojen leikkaamisesta. Mutta onpahan siivon näköiset nyt! Kiinnitettiin mattoja tällä kertaa naulojen sijaan mattoteipillä, toivottavasti se pitää ne hyvin aisoissa. Vanhat matot oli aika huonokuntoiset, mutta hämmästyin silti, miten ne oli ikään kuin sulaneet sieltä alta:
Olipa mukava yllätys! Tätä sitten kontallani jynssäsin irti muovimatosta, lähti onneksi suhteellisen sujuvasti irti. Ulkoeteisen lattia on puuta, siellä ei ihan tässä määrin ollut tuota vastaavaa, kun sieltä otettiin matto pois. Sen lattian mies hioi ihan koneen kanssa ennen maalausta. Oli toisaalta vähän hassua ensin maalata lattia ja sitten kuitenkin laittaa siihen päälle kokolattiamatto, mutta jotenkin se omaa mieltäni rauhoitti, että tiesi lattian olevan hyvässä kunnossa siellä maton alla. Matto ollaan todettu erinomaisen järkeväksi ja toimivaksi ratkaisuksi kylmään ulkoeteiseen, joten kyllä me se sinne uudelleenkin sitten haluttiin.
Meillä on ollut kesän aikana melkoinen taisto muurahaisia vastaan. Kuvassa on ns. "pehmeät keinot" käytössä, tai ainakin tuo kaneli on sellainen. Valkoinen jauhe on soodaa, joka ei sitten ole murkuille erityisen pehmeää, vaan se ilmeisesti tappaa ne. Koen tosi ikävänä sen, että joudun listimään eläviä olentoja, mutta meille tuli muurahaisista jo aikamoinen ongelma - ne nimittäin alkoivat tulla sisätiloihin ihan tosissaan ja vieläpä siipien kera. Ihan aluksi niitä ilmestyi yhtäkkiä yläkertaan tuon väliseinän kohdalta ja sitten niitä oli tuossa alakerran lattialla. Sitten todettiin, että niitä itse asiassa tuleekin väliseinän ja katon välistä... Moneen kertaan laitettiin kanelia ja soodaa (soodaa jopa puhallettiin mehupillillä sinne katon rakoon...), mutta lopulta oli pakko turvautua myrkkyihin, kun trafiikki vaan koveni. En todellakaan pidä siitä, että sisällä lentelee murkkuja!!
Toinen ongelma on sitten ollut hiiret, joita on myös jostain syystä nyt tullut sisälle useita. Koko talvena niitä ei ollut, mutta nyt ovat sitten keksineet pyrkiä sisätiloihin. Aivan kamalaa, kun lossa napsahtaa... mutta valitettavasti on pakko päästä sisälle tunkevista hiiristä eroon. Voi onnettomat, kun pysyisivät pihan puolella, eikä tarttisi niitä tällä tavalla hävittää!
No, kävin kesälomani aikana sentään eteistä pidemmälläkin. Yhden kaverini kanssa käytiin perinteisellä asuntomessureissulla toteamassa, että jotenkin on vähän hohto mennyt tuosta hommasta. Ei jäänyt yksikään talo mitenkään erityisesti mieleen, ikävä kyllä. Oikeastaan on jo useampana vuonna tuntunut, että kun on nähnyt yhden talon, onkin melkein jo nähnyt kaikki. Toki on niin, että aina on tiettyjä trendejä, joita sitten näkee monessa talossa, ja onhan ne sellaisia oman aikansa juttuja, joista vaan nyt moni tykkää yhtä aikaa. Tällaisia asioita, jotka toistuu lähes joka talossa (eri vuosina siis), on olleet esimerkiksi jotkut tietyt samat kaakelit (ehkä vähän eri värisinä), porealtaat, korkeat lasiseinät, Smegin keittiöaparaatit, aamiaiskaapit, tornimaiset kiukaat, rimaseinät... ja yleensäkin värimaailmat. Tänä vuonna ekaa kertaa oikeasti tuntui siltä, että maksaako vaivaa yleensä mennä enää messuille. Nähtäväksi jää!
Parin muun kaverin kanssa käytiin myös pikku retkellä, nimittäin Kotkaniemessä sekä Pulsan asemalla. Kotkaniemi on presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseo ja se oli ihan mukava ja mielenkiintoinen vierailukohde. Kierreltiin talossa ja juotiin lopuksi kahviossa jääteet, jotka olivat kyllä aikamoinen pettymys - jotenkin odotin herkullista ja virkistävää, makeaa ja isoa teelasillista, mutta saatiinkin vain pieni lasillinen kylmää maustamatonta mustaa teetä. Pulsan asemalla oli sitten onneksi herkummat teet ja sieltä löytyi myös sopivaa syötävää, toisin kuin Kotkaniemessä.
Arvaa kumpi on kumpi...? Huvittaa, miten tuo tunnelmakin näkyy aika eri tavalla pelkästään jo kuvasta! Toinen on "plääh" ja toinen on "jees, kippis!". Ja tuo kippistelykuva on muuten itse asiassa kaverin ottama, kiitos siis siitä hänelle!
Kävin myös tyttären luona pohjoisessa. Siellä oli ihanaa, kuten aina, vaikka pientä epäonneakin matkaan mahtui. Lähdin ajelemaan sinne eräänä sunnuntaina (joka oli itse asiassa mun syntymäpäivä) iltasella ja ajoin ensin yöksi Jyväskylään sukulaisten luo. Maanantaina jatkoin matkaa jo aamuvarhaisella ja olinkin hyvissä ajoin iltapäivällä perillä. (Yleensä ajan koko 12 h matkan kerralla.)
Käytiin heti samana iltana jo ihastelemassa tyttären ja puolisonsa rakenteilla olevaa taloa, jonne muuttavat syksyllä. Se tulee tosi ihaniin maisemiin, odotan jo itsekin ihan innolla, että pääsen sinne sitten kyläilemään! Tarkoitukseni onkin mennä pohjoiseen seuraavan kerran jo syksyllä auttelemaan muuttohommissa, se kun on iso urakka, koska siirrettävänä on myös muutamia kymmeniä koiria tarhoineen kaiken sen muun omaisuuden lisäksi.
Tiistaina ajeltiin Pyhäkuruun, jossa käytiin kiipeilemässä seikkailupuistossa - kuvassa näkyy osa seikkailuradasta. Se oli tosi kivaa ja reittiin meni yllättävän paljon aikaa, vaikka se ei mitenkään kauhean pitkältä tuntunutkaan. Kotimatkalla mun autoni sitten hajosi... Olin ihmetellyt (ja soitellut miehellekin), että se pitää erikoista hurinaa, mutta vasta sitten "piipaa piipaa, lämmöt korkealla, pysähdy heti" stoppasi matkanteon. Lämpömittari ei ollut näyttänyt mitään, vaikka autosta oli kaikki jäähdytysnesteet lennelleet pitkin konehuonetta!!!
Oli melkoinen onnenpotku, että pysähdyimme siinä Sodankylän ja Kittilän välillä (=keskellä ei mitään) kohdassa, jossa sattui olemaan kaksi taloa. Tyttären kanssa lähdettiin sitten juomapullot kourassa anomaan vettä, ja toisessa talossa oli onneksi väkeä paikalla ja he meitä ystävällisesti auttoivat. Todettiin yksi katkennut letku, joka talon miesten suorittamien erinäisten toimenpiteiden jälkeen saatiin sen verran kuntoon, että pystyttiin matkaa jatkamaan (kotimatkaa jäljellä lähes 100 km...). Ajomatka sujui siten, että lämppärit puhalsivat täysillä kuumaa, ikkunat olivat auki ja vähän väliä pysähdyttiin tarkastamaan nestemäärää ja tarvittaessa lisättiin vettä meille ystävällisesti lainatusta kanisterista.
Seuraavana päivänä (keskiviikko) käytiin taas raksalla sekä kylässä yksillä tutuilla, joilla on lomaosake tuolla päin. Ja sitten paapottiin talon koiruuksia, joista kuvassa on yksi sen hetken uusimmista tulokkaista. (Vierailuni jälkeen taloon on syntynyt myös pentuja, awww...) Tykkään tosi paljon käydä aina tuolla, kun voin siellä muun muassa hoitaa noita koiria. Siellä minä keräilen kakkaa, laittelen juomavesiä, keräilen ruokakuppeja ruokkimisen jälkeen jne. ihan kuin vanha tekijä. (Ja talvella olen mukana myös töissä eli valjakkohommissa, tai ainakin yritän olla siellä edes jotenkin avuksi.) On jotenkin ihan älyttömän rentouttavaa olla koko ajan karvalla ja kuralla kuorrutettuna, ja olla piittaamatta paskaakaan siitä!! (Siis kun kotona ärsyttää jokainen koirankarva, mikä vaikkapa sukkien mukana jostain kotiin kulkeutuu...) Nuo tyttären ja miehensä koirat on niin ihania ja kilttejä, ja useimmat rakastavat sitä, että niiden luokse menee rapsuttelemaan (jotkut on hiukan arempia, mutta useimmat on oikeita pusukoneita). Ainoastaan yksi on sellainen, jota koitan muistaa väistää, koska hänellä on tapana napata kiinni esim. hanskoista, jos niihin suinkin ylttää... ja talvella hän koitti irrottaa minulta rystysestä nahat, kun erehdyin sormiani liian lähelle tunkemaan...
Kyläreissuni oli tällä kertaa lyhyt, sillä torstaina lähdin jo ajelemaan kotia kohti. Ajomatka kestikin paljon normaalia pidempään (peräti 17h), koska pysähtelin tunnin välein tarkistelemaan nesteitä, lisäilemään tarvittessa vettä, huudattamaan lämppäriä jne. Kävin myös veljeni luona, joka onnekkaasti siinä matkan varrella asuu ja sattuu olemaan automiehiä, eli hän sitten korjasi letkun siihen kuntoon, että saatoin ajaa viimeiset 250 km huoletta. Alkuperäinen tarkoitukseni oli ollut, että ajelen pohjoisesta tullessa kylään vanhojen kavereideni luokse vähän sinne ja tänne, mutta sattuneesta syystä jätin ne reissut toiseen kertaan. Oli siis extrakivaa, että pystyin nyt näkemään edes veljeä vaimoineen, koska en ollut heitäkään nähnyt pitkään aikaan!
Viimeisellä lomaviikollani (ja miehen ekalla lomaviikolla) oli meidän hääpäivä ja päätettiin lähteä pikku reissuun. Ollaan erityisen huonoja reissaajia, eikä yleensä keksitä, mihin edes lähdettäisi. Nyt sitä pohdittiin ja mies heitti, että "mennään Kuopioon". Se oli minusta jotenkin tosi huvittava ehdotus, joten sinne sitten suunnattiin. Ajettiin vähän vuorotellen ja minun ajovuorollani silmään sattui kyltti Kuopion eläintarhasta, jonne sitten kurvasin. Kyseessä olikin sitten paikka, joka oli ehkä enemmän lapsiperheille sopiva, mutta käytiin se kuitenkin läpi kävelemässä. Nämä hanhet olivat jotenkin symppiksiä! Kävin myös silittämässä pupuja.
Otettiin yhdeksi yöksi majoitus Tahkolta. Ei olla siellä aiemmin käyty ja se olikin ihan kiva paikka. Käytiin illalla kävelemässä Tahkovuoren huipulle, josta oli upeat näköalat.
Koska kello oli jo paljon ja meidän piti vielä ehtiä jotain syömäänkin, päätettiin tulla alas kuntoportaita, eikä jatkaa reittiä pidemmälle. Ja johan olikin portaat! Askelmia oli reilu 1000 ja niiden lisäksi piti vielä tulla jyrkkää rinnettäkin alaspäin. Koska me ei olla mitään sportteja, mies etenkään, meillä oli jalat melkoisen tönkkönä siitä alaspäin tallustelusta. Minun jalat vetristyi kyllä ihan hyvin, mutta miehellä oli jalat ihan pökkelöt vielä parin päivän päästäkin!
Käytiin syömässä pizzat ja juomassa viini / olut, sitten mentiin hotellihuoneeseen saunomaan ja nukkumaan. Aamupalan jälkeen lähdettiinkin ajelemaan kotia kohti, ja nyt mentiin sinne Kuopioonkin sen sijaan, että hurautettiin vain siitä ohi. Kohteena meillä oli - yllätys yllätys - Puijon torni, jossa käytiin kahvilla. Otin ihan superhyvää mustikkakukkoa vaniljajäätelöllä, voin sitä todella lämpimästi suositella, jos joku muukin sinne kahville päätyy! Ei ollut maisemissakaan valittamista.
Käytiin vielä pikkiriikkinen kävelyreitti (taisi olla 300 m) siinä Puijon juurella ennen kuin matka jatkui kotiin. Väistämättä tuli mietittyä, että mikä järki oli moisessa reissussa, jossa lähinnä ajettiin paikasta A paikkaan B, katseltiin vähän maisemia ja sitten ajettiin sama reitti takaisin. Mutta ihan mukavaa oli edes vähän käydä jossain yhdessäkin.
Syksyä kohti mentiin, mutta kesäisiä rientoja vielä riitti. Täällä meidän kylillä esiintyi Vesterinen yhtyeineen, joten sitä käytiin katsomassa siskoni ja hänen miehensä kanssa. Ja seuraavana viikonloppuna, eli viime viikonloppuna, koitti sitten pitkään ja hartaasti odotettu päivä...
...nimittäin Eppu Normaalin vihoviimeinen keikka Tampereen Ratinassa. Me mentiin nyt puolestamme siskoni luo kylään ja sieltä yhdessä sitten mentiin keikalle.
Oli kyllä niin hieno kokemus ja hyvä keikka! Eput kuulostaa livenä aivan yhtä hyvältä kuin levylläkin (kokemusta on myös siitä, että livenä bändi on ihan surkea, vaikka levyllä olisikin hyvä!) ja pitkän keikan aikana saatiin kuulla hitti jos toinenkin.
Me ei nähty varsinaisesti lavalle ollenkaan, mutta screeneiltä katsoen sai kyllä myös oikein hyvän keikkakokemuksen ja kuvatkin otin suoraan niistä. Sitä harmittelin (enkä tainnut olla ainoa, asiasta on ilmeisesti ollut lehdissäkin), että ihmiset oli osittain aivan kaatokännissä. Vähän väliä sai väistellä horjuvia ihmisiä, vaikka oltiin hyvinkin väljällä alueella seisomassa itse, ja todistin myös vähemmän kivasti, kuinka pari heppua ei jaksanut jonotella vessaan, vaan kusta lorottelivat alikulkutunnelin seinään... siis siihen, mistä ihmiset alueella kulkivat...
No, yksi aikakausi on nyt siis päättynyt ja oli hienoa olla mukana tuolla aivan viimeisellä keikalla. Kiitos Eput!
★★★★★
Ja NYT loppuu myös tämä saaga, joka olikin lopulta pitkä kuin nälkävuosi! Arjessa siis ollaan tiukasti jo kiinni ja huomenna on työpäivä. Se on tosin hiukan erikoisempi työpäivä, sillä sain "käskyn" lähteä Mikkeliin kalamarkkinoille! Mehän siis itse järjestetään myös vastaavia ja ne on vähän niin kuin luisuneet vuosien mittaan minun hommiksi. Nyt pomo pohti, että voisin käydä vähän katselemassa, miten muut ne hommat hoitaa ja kenties ottaa vähän vinkkiä myös tuleviin omiin tapahtumiin sieltä. Ei huono, lähden ihan mielelläni tällaista työtehtävää suorittamaan!
Mukavaa elokuuta juuri sinulle, mukavaa jos jaksoit lukea loppuun asti! ❤
