opiskelumietteitä ja viime aikojen tapahtumia

Huimaa, että elokuukin jo vetelee viimeisiään!! Kaunis on ollut elokuu, ja kiireinen. Meille kerrottiin koulussa aikamoinen shokkiuutinen viime viikolla, nimittäin kolmesta opettajastamme kaksi on sanoutunut irti. Meidän ihana, ihana oma ope myös... Ihan siinä kyllä itku pääsi. Tuo opettaja on ollut suuri syy siihen, että kerta kaikkiaan rakastan tuota koulua. Hän on niin mahtava tyyppi. Ja nyt sitten lopettaa meidän kanssa hommat, lukuun ottamatta ilmeisesti yhtä osiota, missä vielä keikkahommana on... En voi muuta sanoa kuin että ONNEKSI suurin osa hänen kursseistaan oli jo viime vuonna.

Tuo opettajan lähtö on kuitenkin ollut mielessä paljon ja se on oikeesti mulle iso asia. Enkä ole ainut kenelle on. Uusi opettaja astuu remmiin jo ensi viikolla. On ihan arvoitus, millaista hänen kanssa sitten jatkossa opiskelu on. Samoin sen toisen lähtevän opettajan sijalle tulee toinen tyyppi. Ei mitään tietoa, millainen opetustyyli näillä kahdella nyt sitten on. Jotenkin se on ajatuksena todella raskas ja rasittava - totutella uusiin ihmisiin. Vähän niin kuin into lässähti koko hommasta tämän muutoksen myötä.

Opinnot nyt joka tapauksessa jatkuu, vaikka esimerkiksi tehtävien palautuspaikoista ei ole oikein vielä tietoa. Mulla on työn alla nyt yksi iso ja vaativa tehtävä. Olen saanut siihen ohjeistuksen meidän omalta opelta, mutta kenelle lie sen sitten edes palautan... no, sille uudelle kai, mutta ei sille ole ainakaan vielä olemassa mitään palautuspaikkaa edes. Ei se nyt tietty valmiskaan ole vielä, eikä varmaan ihan lähiaikoina muutenkaan... mutta silti. Jotenkin niin tyhmä tilanne. Ymmärrän täysin noiden opettajien syyt irtisanoutumiseen - he tekivät ihan oikein omalta kannaltaan. Mutta kyllä meille opiskelijoille surku tulee.

Mä keskeytin mun työssäoppimisen. Jatkan siellä samassa paikassa siis kyllä, mutta tuonnempana. Nyt on sellainen tunne, että on muuten ihan liikaa kaikkea. Ei se, että on nämä kotijututkin vielä aika levällään, lasten muutot ja sellaiset. Mutta on myös tosi paljon noita tehtäviä. Se äsken mainitsemani iso homma on sellainen laajempi "ympäristötutkimus", jossa pitää jonkun tietyn omavalintaisen ekosysteemin kaikki mahdolliset asiat selvittää. Siis lähtien maan alta ja päätyen puiden latvuksiin. (Tai mistä kukakin sen nyt sitten tekeekin, se voi olla myös vaikka vesialue.) Miksi siellä on mitä on (kasveja, eläimiä jne), mikä on sen alueen tila, mitä bioindikaattoreita ja tunnuskasveja löytyy, mikä on ihmisen vaikutus sinne... 

Minun tutkimuskohde on meidän lähimetsä. Tänään siellä kävin hortoilemassa ihan ajatuksen kanssa. Kuvasin miljoona kuvaa ja nauhotin lukuisia videoita, jotka tein lähinnä muistiinpanoiksi. Kuvasin siis ympäriinsä ja hölötin mitä sieltä löytyy, ja olen nyt sitten koittanut niitä asioita vähän siirrellä koneelle kirjalliseen muotoon.

Voin sanoa, että haastavaa on! En ole todellakaan mikään pro noissa kasveissa. On lähinnä tuskastuttavaa koittaa etsiä kuvan perusteella, mistä kasvista milloinkin on kysymys. Mielestäni meillä ei ole tuo kasviopetus ollut kovin perusteellista, ei olla suuremmin esimerkiksi käyty luonnossa niitä kasveja katselemassa. Kasvithan ei siellä näytä ihan samalta kuin piirretyissä kuvissa... Ja vaikka pidän tosi paljon luonnosta, en ole koskaan sen ihmeemmin vaivautunut opettelemaan kasveja. Haaveena mulla onkin, että joskus vielä kerään itselleni ihan oikean kunnollisen kasvion ja sitä kautta opettelen edes jonkun verran kasveja.

Sinänsä mä kyllä tosi kovasti tykkään tehdä tällaisia tehtäviä. Mulla on kuitenkin paha pelko siitä, että vaikka mä nyt pänttäisin jotain asioita, ne menee niin sanotusti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Eivät jostain syystä jää sinne välille... Mä oon kenties aina ollutkin tällainen oppija. Muistan lukiossa, että osasin asiat kokeeseen tosi hyvin, kun opettelin sen jonkun tietyn alueen. Muistin esimerkiksi muistiinpanot ihan sillein kuvina päässä, tai minkä värisellä olin jonkun asian kirjoittanut. Sain kokeesta hyvät numerot ja mulla on ollut esimerkiksi historia lukiossa useammankin kerran 10. Mutta tiedostin kyllä jo lukioaikana, että en todellakaan rohkenisi kirjoittaa reaalia, koska ne asiat vaan ei ole mulla olleet päässä sen kauempaa kuin sen koetta edeltävän ajan. Kokeen jälkeen puff, kaikki katosi. Nyt mulla on sama fiilis... viime keväänä olen läpäissyt tentit kasveista, eläimistä, linnuista ja kaloista ihan tuosta vaan, likimain täysin pistein... vaan osaanko ne nyt? No en.

En tiedä onko iän tuomaa vai muuten vaan tyhmyyttä, mutta mun on oikeesti melkoisen vaikea oppia noita kasveja. Mä en kerta kaikkiaan muista niiden nimiä. Ihan siis vaikka nyt poimulehden nimeäkin saa joskus hakea ja hakea jostain aivopoimusta... vaikka aivan selkeesti sen tiedän. On siis aika tuskallista tämä homma välillä. Nykyään ihan aina koiralenkillä mä ison osan aikaa tuijotan sinne ojanpieluksiin ja mietin, mitä ne kasvit nyt olikaan. En oikein tiedä miten ne sinne päähäni saisin tungettua niin, että ne pysyy siellä. Ehkä sen konkreettisen tekemisen kautta, eli kasvion. Kun jokaista kasvia pitäisi käsissään ja kirjoittaisi nimet, niin ehkä ne jäisi muistiinkin?

No, vähän muutakin elämää sitten. Tilattiin talveksi puita. Traktorin peräkärryllinen tuli nyt ens hätään, sillä saatiin liiteri vähän yli puolilleen. Lisää vielä odotellaan saapuvaksi. Ollaan siis kerrankin ajoissa tämän asian suhteen, yleensä ostellaan pieni satsi kerrallaan pitkin talvea, ja se jos mikä on aika ärsyttävää! Mun mielestä on jotenkin kovin tyydyttävä tuntemus, kun on varautunut talveen ja täyttänyt liiterin hyvissä ajoin.

Minä en itse varsinaisesti osallistunut tuohon puusavottaan. Kutsuttiin kätevästi jälkikasvu kylään (houkutuksena ruokatarjoilu) ja aikas ripsakasti ne puut sinne liiteriin sitten pinoutuikin. Minä olin lapsenvahtina ja ruokavastaavana sillä aikaa. Olen saanut nuo iki-ihanat retrorattaat Marikalta ja niissä sitten kävelytin pientä neitiä unettamistarkoituksessa. Niissä kun ei tuo selkänoja alas asti kallistu, piti sitten pientä innovointia harrastaa, että sai jätettyä pikkuisen sinne kunnon asentoon nukkumaan. Ja meidän piha kun on täynnä jos jotain roinaa, niin äkkiäkös tuollaisen systeemin siihen sitten kehitteli.

Pikku röyhelöpylly on täällä tosiaan ollut nyt jonkun verran. Kova se on touhuamaan. Piti tuo klassinen kuva ottaa, kun minusta tuntuu, että jokainen pieni mukula aina kokeilee tuonne pesukoneen rumpuun kiivetä. Ainakin meillä on vastaavia kuvia varmaan jokaisesta lapsesta.

Jaaha, kai se on palattava hetkeksi taas tuon koulutyön pariin. Miettimään, mitä ihmeen sammalia nämäkin kaikki nyt sitten ovat... Onneksi tehtävään voi laittaa myös ihan vaan että "sammal SP", joka tarkoittaa, että se on sammal, mutta siihen ei ole tarkempaa tunnistamista tehty... Samaa ei kuitenkaan varmasti voi tehdä jokaiselle muulle kasville. Että ei muuta kun kirjat esiin ja tunnistushommiin tästä taas, mars!

Mitä teille kuuluu?

Heli