Heipähei ja ihanaa naistenpäivää! ♥
Kuinka kävikään, että taas vierähti pari kuukautta kirjoittelematta. Ja ihan hirveästi on sinä aikana tapahtunut, etenkin tuolla maailmalla... Niin masentavia juttuja, että huhhuh. Kyllä en ymmärrä, mitä nuo ihmiset rapakon takana ajattelivat, kun tuollaisen totaalisen pölkkypään johtajakseen valitsivat. Reilussa kuukaudessa se on saanut maailmankirjat sekaisin. (En halua edes käyttää pronominia hän, koska tyyppi ei ole sen arvoinen...) No, toivottavasti Eurooppa tässä nyt vahvistaa rivejään ja toimii viisaasti, jotta vältytään vielä pahemmilta asioilta kuin mitä on jo tapahtunut.
En ole nuorempana ollut tippaakaan kiinnostunut politiikasta, enkä vielä pitkälle aikuisenakaan. Vasta viime vuosina tämä käsittämätön poliittinen liikehdintä on herättänyt edes jonkinlaista mielenkiintoa seurata maailman asioita. Joskin olen sellanen herkästi ahdistuva ihminen, jonka vuoksi asioiden seuraaminen ei oikeastaan muuta aiheuta kuin v*tutusta ja tulevaisuudenpelkoa, aika ajoin myös ihan silkkaa toivottomuutta. Huolestuttaa ympäristön tila, yhteiskunnan jakautuminen mielipiteiden ja vaikkapa sosiaalisten tilanteiden takia jne. Mielessä on välähdellyt myös sellaisia ajatuksia, kuin "kestääköhän tämä maapallo edes oman elinikäni ajan enää", "toivottavasti maailmanlopun kohdatessa kuolema on nopea ja mahdollisimman tuskaton" jne. Huolestuttaa myös, miten vaikkapa lapseni ja pienet lapsenlapseni selviävät tällaisessa maailmassa.
Esimerkiksi mun miehen mielestä asioita on turha murehtia, koska "ei me mitään niille voida kuitenkaan". No, olen siinä mielessä kyllä eri mieltä, että mun mielestä ihan joka iikka voi tehdä osuutensa tässä maailmassa. Jokainen valinta, oli se sitten ruokaa, vaatteita, yleistä kulutuskäyttäytymistä tai seuraa, puheita tai sitä, mitä jälkikasvulleen maailmasta kertoo, on valinta joko "puolesta tai vastaan". Ei kukaan ole täydellinen, mutta kyllä mä väitän, että pienistä puroista tulee suuria virtoja jne.
Mielipiteitä saa olla, ne saa olla erilaisiakin. Mutta mä en esimerkiksi välitä todellakaan olla seurassa, jossa puolustellaan tuon hullun äijän tekosia. En vain ymmärrä, miten joku edes voi olla sitä mieltä!! Edes vitsinä en kestä sellasia juttuja, koska minusta ne on vakavia asioita ja olen niin tosikko, että mun mielestä vakavilla asioilla ei oikein pitäisi vitsailla. Ja heh, voitte arvata, että mun lähipiirissä näitä tyyppejä löytyy, joiden mielestä vaikkapa ihan tämän kotimaamme hallitus on just hyvä. Aika ajoin koen vihervassari-ajatusteni kanssa olevani erittäin väärässä seurassa...
No, se siitä aiheesta. Uskoisin, että aika moni ihminen on näitä juttuja viime aikoina miettinyt. Mä koitan olla antamatta asian pilata koko elämääni.
Kävin tammikuussa taas tyttären luona Lapissa. Tykkään ajamisesta ja noin 12 tunnin ajomatka menikin rattoisasti äänikirjan kanssa. Harmillista on ainoastaan se, että pelkkiin matkoihin kuluu aina se kaksi päivää, ja vaikkapa viikon reissussa se on aika iso lohkaisu kokonaisajasta.
Olen tehnyt nykyään nämä Lapin reissut yksin. Mies ei niin ole aiheesta innostunut, joten mikäpä siinä sitten - parempi oma seura kuin haluton toisen ihmisen seura. Ja perillä on aina mukavaa. Tytöllä ei ollut vapaapäiviä kuin yksi koko aikana, mutta mä olinkin mukana siellä töissä. Aamulla herättiin joko 5.20 tai 6.20, syötiin aamupala ja lähdettiin matkaan kohti koiratarhaa. Tyttö tekee miehensä kanssa siis alihankkijoina husky-safareita ja heillä on noin 30 omaa koiraa siellä. Kotona oli myös uutta polvea kasvamassa, kun siellä oli neljä noin viikon ikäistä pentua! ♥
Tykkäsin viikostani siellä ihan valtavasti! Oli todella ihanaa olla paljon ulkona, paijata koiria, olla mukana ajoretkillä jne. Ainoastaan yhden kerran yksi koira pääsi vähän vallattomana juoksentelemaan minun takia... =D Kun valjakoita kootaan, koirat päästettiin usein tarhasta yksi kerrallaan ja nehän into piukeana juoksee sinne alueelle, missä ne laitetaan valjakkoon. Matkan varrella on pikku portti, jossa koira napataan kiinni, mutta ne on niin vauhdikkaita ja innokkaita, että yhden kerran porttivahti ns. petti, eikä saanutkaan otetta ohi kiitävästä olennosta... No, noita sattuu välillä, eikä siinä mitään kauheaa tapahtunut, koirat ei siis karkaa kaukaisuuteen, ne vaan innoissaan säntäilee siellä alueella hetken.
Olin jotenkin myös ihan tavattoman ylpeä minun pikku tytöstäni, joka ammattilaisen ottein hoitelee sitä hommaa: rakentaa valjakot (eli valitsee siihen koirat ja koiraparit, pitää esim. tietää kuka on hyvä johtaja, kuka tulee kenenkin kanssa toimeen, kuka on juossut mitenkin paljon viime päivinä, jne. jne. jne.), ajelee retkueen etunenässä moottorikelkalla kuin vanha tekijä (ja hihii, minä istuin kyydissä ja tein myös jonkinlaisen osuuden mm. valvomalla ja ohjeistamalla käsimerkein takana tulevia valjakoita), juttelee ajoretken jälkeen aivan sujuvasti englanniksi turistien kanssa kertoen koirista ja vastaillen monenlaisiin kysymyksiin (vaikka ei oikeasti ole mikään innokas ihmisten kanssa juttelija) jne.
Lappi ja koirat on niin tytön juttu, että ei voi kuin olla tosi iloinen, että on paikkansa maailmassa löytänyt jo noin nuorena (nyt 23 v). Tähän hänen elämä on tosin tainnut tähdätä pikkutytöstä asti, sillä jo joskus lapsena hän laitteli lelukoirat jonoon valjakoksi, jonkunlaisen kelkan niiden taakse, ja nuken siihen perään uimalasit (=ajolasit) päässä ajamaan valjakkoa. Olen ottanut tuosta hänen ekasta "valjakostaan" valokuvankin silloin aikanaan. Tyttö on myös aina tykännyt nimenomaan huskeista.
Sittemmin tyttö opiskeli eläintenhoitajaksi, meni harjoitteluun koiratarhalle ja pääsi näiden harkkapaikan ihmisten ja koirien mukana silloin alun perin sinne Lappiinkin. Ekaan omaan kotiinsa hän hankki välittömästi koiran (yllätys: huskymix), joka siellä nykyään myös välillä juoksee valjakoissa, kuten esim. kun tehtiin tytön kanssa kahdestaan yksi hupiajelu sellaisena päivänä, kun siihen oli aikaa. Minä nautin vain kyydistä ja maisemista ja tyttö oli ohjaksissa.
Jotenkin tykkään ihan älyttömästi noista karuista maisemista. Olen nyt saanut käydä Lapissa jo monta kertaa tässä parin vuoden aikana. Minähän en siis ollut käynyt siellä koskaan ennen! Nyt, kun siellä on ns. ilmainen majapaikka (heh), olen saanut kokea niin jäätävän pakkasen (viime talvena) kuin karmean räkkäajankin (viime kesänä). Myös alkava ruska on nähtynä. Vielä pitää tähdätä joskus sinne kaamoksen aikaankin - se on tytön mielestä värikkäin aika vuodesta! - sekä sellaseen kunnolliseen ruska-aikaan (viime syksynä ruska oli vähän vaisu).
Välillä mietin jopa, että olisipa kiva asuakin tuolla... ehdottelinkin tytölle, että jospa jäänkin punkkaamaan sinne heidän sohvalleen, mutta se ei kuulemma sopinut. =D No, uusia reissuja odotellessa! Kivaa myös, että pystyin olla mukana siellä töissä ja kokemaan sitä heidän arkea. Kyllä oli vähän karua palata sieltä ulkohommista ja eläinten luota taas toimistoon...
No, on tässä muutakin elämää ollut kuin Lapin lumoa. Esimerkiksi tämä, kun meidän marttaporukka kävi villasukkalenkillä! Oltiin sitä suunniteltu jo viime talvena, mutta nämä talvet kun on niin omituisia nykyään, niin ehti sitten lumet muuttua vedeksi ennen kuin suunnitelma toteutui. Mutta nyt saatiin se osutettua hyvään väliin ja olikin kyllä tosi hauskaa! Meillä oli varmaankin useimmilla neljät villasukat päällekkäin ja niillä tarkeni ja pärjäsi hyvin. Alun outouden jälkeen (siis lähdeppä nyt pihalle talvella ilman kenkiä!) oli tosi ihanaa tallustella lumessa sukkasillaan! Mulla on itselläni paljasjalkakengät, joten se kävelytuntuma ei ollut ihan ennennäkemättömän uusi, mutta monelle muulle taisi olla. Tätä voisi kyllä harrastaa enemmänkin, jos vain pakkasia piisaa.
Tällä hetkellä meillä on täällä Kymenlaaksossa aurinkoista ja lähes lumetonta. Lämpötilat on olleet plussalla vissiin jopa yöllä... huhhuh. No, takatalvea odotellessa, sillä jos joku on varmaa niin se, että jos erehtyy laittamaan talvivaatteet syrjään, niin ihan varmasti ne on sitten vielä kaivettava kertaalleen takaisin käyttöön! Sen vuoksi en siis aio vielä uskoa, että kevät on jo täällä.
Yksi ilouutinen muuten pitää kertoa. Olen joskus kertonut, että tänne meidän kulmille suunniteltiin isoja aurinkopaneelivoimaloita, ja meidän talo olisi jäänyt aivan niiden keskelle. No, nepä ei saaneet kaupungilta vihreää valoa!! Tai siis, tarkemmin sanottuna ne lupahakemukset ei koskeneet juuri tätä meidän aluetta, mutta lähellä olevaa kuitenkin, ja siellä kaupunki linjasi, että niitä ei saa rakentaa asutuksen viereen. Joten olemme nyt 99 % varmoja, että ei niitä sitten tännekään saa laittaa! Tämähän tietää sitten sitä, että koska viime kesänä jätettiin motivaation puutteessa kaikki remontintapaisetkin tekemättä, ne on edessä ensi kesänä. Tiedossa on varmaankin siis ainakin jonkinlaisia ulkomaalauksia (voi ei, inhoan ajatustakin siitä, että ensin pitäisi vähän pintaa rapsuttaa) ja kenties, KENTIES, se terassikin viimein!
Alkuvuosi sisältää meillä myös synttäreitä. Esikoinen täytti 30v, mikä on jokseenkin käsittämätöntä. Siis, vastahan minä täytin 28... Tytär piti hauskat bileet tuossa meidän piha-aitassa, jossa sai musat rauhassa pauhata yötä myöten. Tämä kakkukuva on siis heiltä kotoa, jossa pidettiin ensin päivällä sivistyneet kakkukahvit lähisuvulle. Iltabileissä oli sitten kaverit, juomat, discovalot ja karaoke. Ne oli kuulemma teinibileet, koska siellä aitassa tuo esikoinen ja pikkuveljensä (eli meidän kaksi vanhinta lasta) majailivat silloin teininä ja siinä oli hyvät nostalgiavibat. Itsekin siellä hetken jorailin, mutta luovutin sitten ja jätin estradin nuoremmalle väelle. =D Hauskaa oli ollut, ja sehän on tärkeintä, että sankaritar oli tyytyväinen juhliinsa! ♥
Parit muutkin synttärit on olleet ohjelmassa: yksi neiti täytti 1v ja toinen 20v. Molemmat tätä nykyä myös osana meidän perhettä. ♥
Herkkupullakuvan kautta back to basics... Mulla on ollut pitkään jo kolesterolit koholla. Olen vastustanut lääkitystä tosi paljon, koska olen siitä kuullut kaikenlaisia kauhujuttuja. Olen vähän kummissani, miksi mulla yleensäkin on kolesteroli koholla, vaikka olen kasvissyöjä (ilmeisesti se on sitten perinnöllistä, plääh). Jonkun verran olen kyllä käyttänyt maitotuotteita ja kananmunaa, mutta en mitenkään jatkuvasti tai edes päivittäin. Juustoa söin vielä jokin aika sitten leivän päällä, nyt olen senkin jättänyt. Ja sit tietty se suklaa, vaikka onkin tummaa, 80 %:sta eli "terveellistä" ja vielä vegaanistakin, mutta onhan siinä sitä kovaa rasvaa. Benecol-jogurttien avulla kenties (?) sain LDL-kolesterolia alas jonkun verran. Suklaatakin olen vähentänyt mielestäni aika onnistuneesti. No, edelleen se LDL on 4 (kun pitäisi olla max 3) ja jälleen eilen sanoi hoitaja, että lääkettä kyllä suosittelisi nyt käyttöön. Joten... voi olla, että tulen siihen sitten taipumaan, mikä ärsyttää mua tosi paljon!!
Siitä olen iloinen, että olen kuin olenkin saanut itseni edes jotenkin liikkumaan viimein. Työni on silkkaa istumista ja matkat töihin myös (autolla vajaa tunti suuntaansa), ja koska liikkumattomista päivistä tulee aika pitkiä, on sillä tietenkin seurauksensa. Mutta ystävän kanssa lähdettiin viikottaiseen kahvakuulaan, ja se onkin ollut tosi kivaa! Olen kyllä sen jälkeen aina aivan sökönä, nytkin on vaikeuksia torstain tunnin jäljiltä ihan vaan kyykistyäkin, mutta toivon, että saan jatkettua tätä ja voimat kehittyy (ja kilot vähän hupenee...). Kuntoni ei ole todellakaan hyvä, mutta suunta on ylöspäin. Myös kotijumppailua koitan taas saada jatkettua, samoin nyt kevään houkuttelemana ihan vaan kävelylenkit tekisi tosi hyvää. Välillä teen niinkin, että käyn töissä keskellä päivää pikku lenkin.
Laitetaanpa loppuun vielä yksi ihana Lappi-kuva. Tuossa joen jäällä viiletettiin moottorikelkalla ja voi että se oli hauskaa! Mutta nyt taidan ottaa ilon irti ihan vaan kotipihalla, sillä meille tuli aamulla kuorma polttopuita, jotka pitäisi nyt saada vajaan. Siinäpä on sekä jumppaa että raitista ulkoilmaa hetkeksi!
Oikein ihanaa maaliskuuta kaikille, jotka tänne lukemaan eksyvät!
