puuhaperjantai

Taas upea päivä tänään! Ja hienot jääpuikot aitan katolta roikkumassa. Mä aina töissä juttelen ihmisten kanssa säästä. Meillä on joka kerta ollu kylmempää kuin kellään muulla. Johtunee siitä, että meidän tönö sijaitsee suopohjaisella peltoaukealla.

Luntakin ON. Tuossa kasan alla on siis jenkkipakettiauto... Katolle menevä lumi on lingon heittämää. Mutta on tuo kasa silti aikamoinen... seuraavassa kuvassa näkee hangen korkeutta - se on siis korkeampi kuin minä. No tosin mä en oo kovin korkea. =D

Hitsi mulla on ihana tukka!! Eli just ei oo... No olin just tullu hierojalta tossa. Tai siis siltä naprapaatilta. Ja jessus sentään, nyt oon kipee. Se naksautti mun alaselkää ja se sattu! Mä aina pelkään sitä naksauttamista ja se tietty vaikuttaa sit asiaan kun en pysty olla rentona. Ei se kuitenkaan koskaan satu, kunhan säikäyttää vaan. Mutta nyt oon ihan raakki, nyyh. Toivottavasti tokenen ees jotenkin huomiseksi, kun olen menossa kasari-aiheisille synttäreille, jiihaa!

Polttopuukuorma odottelee pihalla purkajaa (se en ole minä). Muutenkin olis tässä puuhaa... haettiin tänään jokunen viikko sitten tilatut runkopatjat kahdelle lapselle, ja nyt on mietinnässä että vaihdetaanko me noita huoneita vaiko eikö. Olis niin kiva väljentää lasten tiloja... sais noi pienet omat huoneet. Isot takas aittaan. Mutta.......... kun jotenkin en kuitenkaan raaskis laittaa kahta lasta aittaan, ne on siellä jotenkin niin omissa oloissaan sitten. Eikä tämä johdu siitä mitä tuossa taannoin tapahtui... Mä vaan huomasin, että kun ne sillon otettiin sieltä takas sisälle niin mun olo jotenkin helpotti. Kaikki lapsoset oli taas siinä mamman siipien suojassa. Vaikka meillä on vähän ahdasta näin niin kuitenkin tää on jotenkin turvallisempaa tai jotain. Ollaan kaikki saman katon alla, välissä on vain seinä, ei kokonaista pihamaata. Lapset haluais sinne, pienet haluis ne omat huoneet. Mutku mutku. Katsotaan nyt. Johonki suuntaan noi sängyt tosta olohuoneen lattialta pitäis kuitenkin roudailla...

Semmosta kaikkee kuuluu perjantaihin tähän mennessä. Nyt jos alkais jostain suunnasta vähän hipsimään paikkoja kuntoon, sen mitä tän selän kanssa nyt kykenee. Toivon todella että tää tästä paranee ja pian.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

terkuin Heli

siisteys-aiheinen realitypläjäys

Tänään on työpäivä 6/8. Sitten onkin vuorossa viisi vapaapäivää! Mielessä jo kutkuttelee miten niitä viettäis... ja kauheesti on alkanu tehdä mieleni siivota! Siis ihan sillein hammasharjalla joka nurkka -tyylisesti. Kaappien kaivelu himottaa, ja nurkkien tyhjennys.

Mun tekis mieli ottaa tehoiskun kohteeksi myös aitta. Meidän nuoriso viettää siellä aikaansa "ja sen kyllä huomaa..." Yläkerta toimii usein yökyläpaikkana, siellä siis kavereiden kanssa ollaan ja pelaillaan, syödään sipsejä ja karkkia, juodaan energiajuomia (joita inhoan jo ajatuksenakin)... Sääntönä on, että jälkensä pitää sitten siivota, mutta arvatkaa toimiiko?? No ei todellakaan.

Aitan alakerrassa majailee yönsä puput. Eli lattialla on sitten heinää, purua ja myös sitä ihteään, vaikka puput onkin häkeissä. Aina silloin tällöin lapset unohtaakin sulkea häkin yläluukun, ja aamulla lattialta tai mistä milloinkin löytyy iloinen ja tyytyväinen pupunen. Onneks alakerta on pupu-turvallinen. Idea tietty kuitenkin olis, että ne yöpyy siellä kalterien sisäpuolella.

Tuossa keittiön ja ruokahuoneen välikössä otetussa pupukuvassa varmaan havaitsittekin tuon miten näppärästi puput on käyttäneet hampaitaan sinne sun tänne... tuossa muun muassa lattiamattoon, tapetin alareunaan sekä tolpan sisällä oleviin papereihin... Mua ei sureta pätkääkään, koska tuonne on joka tapauksessa tulossa täysremontti. En usko, että pupujen hampaat sitten enää puulattiaan ja listoitettuihin kohtiin pystyy. Sitä paitsi puput on niin söpöjä (ja niin hölmöjä) ettei niille edes kannata olla vihainen pienistä tuhotöistä...

No mutta tuosta siivousvimmasta vielä. Mä aina aikani kestän tätä sekasortoa täällä kotona. Sitten tulee ns. kuppi täys ja on alettava hommiin. Mä en olis ehkä joskus aikanaan uskonut, miten paljon sotkua voinkin sietää... nykyään aika harvoin enää pimahdan edes lasten huoneiden ovella, vaikka ne onkin todella karmeat, kattokaa vaikka:

Kaksi ylintä kuvaa on isojen ja kaksi alempaa sitten pienempien huoneesta. (asuvat siis 2 per huone) Oikeesti mä en tajua miten tuollasissa rytöläjissä kukaan viihtyy, mutta ei tuota tyypeille ongelmia. Sitä paitsi jos mä patistan ne siivoomaan, huomaan että niiden siisteyskäsitys on aika kaukana omastani. Kuopuksella on silppua ja sälää joka paikka täys vaikka miten siivoais. Tällä hetkellä onkin itse asiassa taas mietinnässä josko isot menis kuitenkin takas tuonne aittaan asumaan taas ja nää pienemmät sais sit omat huoneet. Ongelma tulee vaan sit pupujen yösijoituksesta... siinä ripinässä ja rapinassa kun yksinkertaisesti tulee hulluks. Joten mietintä jatkuu tältä osin.

Syitä siihen, miksei mua niin hirveesti riivi tämä sekasotku, on oikeastaan parikin.

1. Oon alkanu enenevissä määrin ajattelemaan, että hyvänen aika, lapset ei todellakaan ole täällä ikuisesti. Vähän joka välissä mun mielessä vilahtelee ajatuksia, että ei tätä ikuisesti kestä. Jokunen vuosi, ja mä luultavasti totean, että talossa on ehkä enää yksi lapsi (joka sekin varmaan siinä vaiheessa laskee sekunteja että pääsee pois...), ei oo eläimiä, ei oo elämää.... Joten mä oon ajatellu, että olkoot nyt tätä. Mua ehkä helpottaa ajatus siitä, että lapset tosiaan kohta puoliin alkaa itsenäistyä, kun mä kypsyttelen mieleni suorastaan potkaisemaan ne talosta ulos sotkuinensa. =)

2. Mä en halua olla koko ajan stressaantunu, kiukkuinen, väsynyt, ärtyisä mutsi, joka nalkuttaa "siivotkaa, siivotkaa" -virttä aamusta iltaan. Omathan on paskansa missä majailevat. Mun siskokin oli lapsena (kuulemma) oikee sekasorto, mutta nyt aikuisena sillä on mitä ihanin ja siistein koti. Ja eiks toi teiniaika vaan oo tollasta sekasortoista aikaa, niin mielessä kuin ympäristönkin suhteen...??? (ja vissiin myös vanhempien mielessä)

Niin... näytettäköön nyt vielä tämä meidän "petaus":

Aika ihanat pussilakanat, vai mitä?? =D

Joten sorry vaan lukijat (jotka muuten näyttää vähenevän tasaista tahtia... liekö vaikutusta sillä, ettei täältä löydy mitään ihkua, uutta, trendikästä ja lällyä), taas tuli tällasta realityä meiltä. Nyt mä meen suihkuun ja lähden sit töihin. Moikkamoi ja tsaukkidau!

terkuin Heli

sunnuntai

Kuvat muutaman vuoden takaa, mutta sopisivat nytkin - paitsi ylimmäinen, jossa räystäät tiputtaa. Ei ihan hetkeen täällä ainakaan tiputa, koska yöllä oli taas yli 20 astetta pakkasta. Mutta sieltä se kevät tulee! Aurinko paistaa, hanget hohtaa. Tosi kaunista ulkona.

Lähden tästä kohta töihin. Tänään työputkesta päivä 4/8.

Aurinkoista päivää!

terkuin Heli

aurinkoterkut

Heissan! Ajattelin, että haluatte varmaan nähdä taas mun aamupalan. ;) No tuollaista tällä kertaa. Rakastan tota lehtisalaattia - muistaisin, että lapsena en todellakaan rakastanu. Nyt laitan sitä leivälle aina ihan hirveen kerroksen, se on niin ihanaa. Tuoksuukin kesälle. En tajua miksi se mun itse kasvattamani salaatti ei ollu ollenkaan hyvää, lähinnä vaan kitkerää. Sinne jäi penkkiin ja syömättä.

Asiasta toiseen ja eiliseen. Kävin naprapaatilla ja voi herranjestas sentään että olinkin selästäni pahemmassa jamassa kuin koskaan ennen. Olen käyny samalla tyypillä ennenkin (on tosi hyvä) ja hänkin muisti, että on aiemmin hieronut mua paljon kovemmilla otteilla, nyt piti hissutella kun olen niin kipeä. Sinällään hieronta ei tehnyt kipeää, mutta selässä on kuulemma ihan selkeästi jumiutumia - hän tunsi sen ihan heti, kokeili heti oikean kohdan ja sanoi että sormiin tuntuu selvästi. Olen tosi tyytyväinen käyntiini, vaikkei se vielä kipua pois vienytkään. Vaatii monta käyntikertaa, mutta ei se mitään (paitsi että kyllähän se kukkarossa tuntuu). Odotan innolla jo seuraavaa kertaa! Uskon, että noilla käsittelyillä selkä kyllä paranee.

Ja sitten vielä tähän aamuun. On nimittäin pieniä epäselvyyksiä noissa työterveysjutuissa että kuka korvaa ja mitä vai korvaako kukaan mitään... Soitin sinne sitten vähän selvitystä ja samalla annoin kyllä palautteen mua "tutkineesta" lääkäristä. Olin huomaavinani myös palautteen vastaanottajan hieman henkäisevän ihmeissään, kun kerroin käynnistäni... kertoi vievänsä palautteen eteenpäin ja saan vielä tänään soiton myös niistä epäselvyyksistä. Mä niin toivon, että toi kyseinen lääkäri kattoo hetken ajan peiliin palautteen saadessaan ja kohtelee seuraavia asiakkaitaan sitten vähän paremmin. Tai aika paljonkin. Vois alkajaisiks esimerkiksi ottaa asiakkaan vaivat tosissaan ja tutkia...

Aurinkoinen se taas paistaa upeasti. Mä syön nyt aamupalani loppuun ja lähden sit koirien kanssa ulos. Täytyy myös alkaa keräillä tsemppiä tänään alkavaan 8 päivän työputkeen.

Mukavaa päivää kaikille!

terkuin Heli

terveellisempi elämä

Jumppakeppini.

Miksi kuva typerästä lattiaharjasta? Siksi, että se toimi äsken mun jumppakeppinäni. Selailin joutessani vanhoja sähköposteja, ja päätin kurkata vihdoinkin, että mikähän se onkaan tuo keppijumppa, mistä sain kerran linkin yhdeltä tutulta. Katsoin jumpan läpi ja päätin sitten vaivata itseäni sen 5 minuuttia ja tehdä kans. Ai hitsi... olipas mulla ihan järkyttävän jumissa hartiat!!!! En olis oikeesti uskonu, että muutama hassu liike saa mut melkein oksentamaan. Mulle tuli oikeesti ihan huono olo noita liikkeitä tehdessä. On TODELLAKIN aika tehdä itelleen jotain. Eikä yhtään huono juttu se naprapaatti tänään, ei myöskään hieronta...

Linkki jumppaan tässä. Kokeile ihmeessä, todella helppo ja nopea, ja välineeksi tosiaan käy vaikka sitten tuollanen harja... ja hei JOKAISELTA löytyy kyllä se 5 minuuttia aikaa tähän. Ja todennäköisesti myös jokin kepakko. Joten ei enää tekosyitä, tartu toimeen ja tee tuo jumppa!! Minä koitan ottaa sen ohjelmaan nyt ihan joka päivä. Tekee ihan hyvää tässä koneella oleilun välissä.

* * *

Juttelin yhtenä päivänä erään 92-vuotiaan miehen kanssa. Hän ajaa edelleen autoa, ei tarvitse silmälaseja (oikeesti!!!), asuu omillaan, käy kaupassa, lukee paljon, suussa on ikiomat hampaat. Hän kertoi mulle tosi mielenkiintoisia juttua elämästään, kuten että hän on aina syönyt aamupäivisin vain kasviksia ja hedelmiä, ei ole koskaan syönyt punaista lihaa (kalaa syö), on tähän asti kasvattanutkin syömänsä kasvikset itse. Hän ei ole ikinä polttanut tupakkaa, juonut kaljaa eikä muistaakseni käynyt missään iltariennoissakaan. Hän on pienestä asti ollut "köyhä ja laiha", siksi kuulemma selvisi monivuotisesta sodastakin aikanaan kun ei häneen osunut kun oli niin laiha. Hän on ollut aina elämäänsä tyytyväinen, ei stressiä. Hän on sairastanut eturauhassyövän, josta selvisi ruokavalion avulla.

Koska mua tavattomasti kiinnostaa nuo ruokavalio-asiat, kysyin syökö hän voita. Kyllä, ei missään nimessä noita kevytlevitteitä vaan omatekemää kevytvoita (voita+vettä+öljyä, jolloin tulee ikään kuin oivariini, kevyempi ja helpompi levittää ja sisältää maitorasvan lisäksi monityydyttymätöntä kasviöljyä). Tänä talvena hän otti eka kerran vastaan apua lumitöissä, kun auran jäljiltä jäi niin suuria jäisiä kökköjä pihatien päähän, ettei jaksanut niitä kanniskella pois. Hän on ollut yrittäjänä, jaksoi kuulemma "vain 58 vuotta" sitä lajia. Koko ajan hänellä oli huumorin pilke silmäkulmassa ja sain nauraa hereästi hänen jutuilleen. Lopuksi hän sanoi, että pitää lähteä tästä kotiin "kun vielä muistaa missä se on".

Mitä tähän sanoo? Olen vaikuttunut. Olen syvästi nöyrä tällaisten tarinoiden edessä. Vanha mies, virkeä ja terve. Elettyyn elämäänsä tyytyväinen. Ja etteikö muka ruokavaliolla olisi vaikutusta??? Ihan tasan varmasti tuo terveellinen, stressitön elämä on hänen pitkän ikänsä ja terveen vanhuutensa salaisuus. Omassa elämässä ei ole kehumista: stressaan joka asiasta ja koko ajan, syön mitä sattuu, millon sattuu. Nukun liian vähän, en jaksa panostaa terveelliseen ruokaa, saatikka kasvattaa juureksiani itse.

Pitäisköhän ehkä vähän ottaa oppia tuosta miehestä?? Yhden jos toisenkin meistä...

Mukavaa päivää kaikille - nautitaan elämästämme ja tehdään siitä hyvä itsellemme!

terkuin Heli

tänään

Kuva parin vuoden takaa, tosin hypittiin meillä nytkin hiihtiksellä trampalla - ja luntakin on ihan saman verran.

Kattelin tossa alkuillasta telkkaria, sillein että läräsin vaan kanavalta toiselle. Satuin sitten osumaan Amerikan Talenttiin. Täytyy sanoa, että on siellä kyllä "pikkasen" eri tasolla toi talenttius kuin täällä peräpohjolassa... hyvänen aika miten UPEA oli se Silhouettes-ryhmä!!!

* * *

Tänään käväisin pikavisiitillä lääkärissä. Täytyy kyllä sanoa, että oli NIIN turha reissu... Menin valittelemaan selkääni, joka on ollu sitkeästi nyt vaan koko ajan kipeä jo varmaan parin kuukauden ajan. Olen luullu, että se on jymähtäny tässä koneella kökötellessä, mutta kun ei siihen nyt taho auttaa hieronta eikä mikään. No, arvon herra tohtori pyysi ottamaan paidan pois, käski kumartaa sormet lattiaan, tunnusteli noin kahden sekunnin ajan mun selkärankaa noin viiden sentin matkalta, käski pukea paidan päälle ja marssi istumaan pöytänsä taakse. Että tosi hyvin on nyt kyllä selkä syynätty!!!

Lääkäri sanoi, että siellä on varmaan joku välilevyjuttu tai jotain siihen suuntaan. Käski mennä naprapaatille tai fysioterapiaan. Kysyin, että pääseekö sinne tätä kautta, johon sanoi että työnantajahan ei maksa sitten hoitoja. Ehdotti mulle jos laittais lähetteen työergonomia-opetukseen... No hohhoijaa, ei kiitos, sanoin minä. Osaan kyllä asentaa tuolin kassalla sopivaksi, samoin osaan nostaa ja hyllyttää ergonomisesti. Koitin sit vielä kysäistä mikä mahtaa olla vialla, kun mulla on joskus kauheita vatsakipuja jotka säteilee selkään. Sanoi, että tämä aika ei ollut varattu tuollaista asiaa varten.... 

Voi hevon perse, sanon minä. Tuosta reissusta ei tullu kuin vihaiseksi. Ajoin kotiin ja soitin saman tien ajan tutulle naprapaatille huomiseksi. Uskoisimpa, että saan paremman hoidon häneltä kuin mokomalta lääkäriltä. Ja minä kun olen ollu ihan oikeesti jo aika huolissani, että mikä kumma mun selässä on... Oon kuitenki lukenu monesta paikkaa että "se selkäkipu olikin sitten syöpä". No, jos tää nyt sit on vaan joku mikälie naksautettava juttu.

* * *

Asiasta toiseen: miksi iho on jostain kohdasta tosi kosketusarka? Se ei ole missään hankautunu, siinä ei näy yhtään mitään. Mutta mun ranteessa on sellanen 5x5cm kokoinen alue, mikä on todella arka. Olen ennenkin huomannu ihan samaa, mutta se ei ole koko ajan tuollainen. En jaksa ymmärtää näitä ihmiskehon kummallisuuksia. Onko kellään tietoa/vastaavia kokemuksia? 

* * *

No, eipä mulla sen kummempaa. Huomenna on vielä vapaapäivä (tosin aika lailla aikataulutettu) ja sitten oliskin sellanen kevyt 8pv työputki. No, tehään töitä nyt kun niitä on. Seuraavassa työvuorolistassa onkin sitten aika tavalla tyhjää. Mitäköhän tässä oikein keksis, kun huhtikuussakin on tällä tietoa puoleenväliin mennessä kokonaiset 3 päivää töitä... mihinköhän ne kaikki palkat sitten tuhlailis?? Ostaiskohan maitoo vai ostaisko leipää...??

Mukavaa viikon jatkoa teille kaikille - nyt mä meen maate!

terkuin Heli

bloggaamisesta

Aamupalakuva ei suostu kääntymään vaakaan, joten olkoon näin. Lisäksi blogger ilmoittelee koko ajan virheestä... Mikähän nyt mättää?? Onkohan tämä vihje, että päivä menee muutenkin vinksalleen...??? 

Kummallisen tahmeasti on alkaneet kyllä päivät viime aikoina. Aamuherätykset on olleet myöhemmin kuin normaalisti, mutta silti aamut on todella takkuisia, ei millään jaksaisi nousta, vaikka takana on aika pitkät unet kuitenkin. Ihmettelen tätä kovasti! Lapsilla tuntuu unta piisaavan, kello on nytkin jo 11 ja vasta ekat äänet äsken kuului yläkerrasta... miten ne saa taas ensi viikolla ylös klo 6.30??!!

Kyllä on taas nyt niin tikusta asiaa, hohhoijaa...

Totta puhuakseni olen viime aikoina jälleen miettinyt tätä koko bloggaamisen järkevyyttä. Lueskelen monia blogeja ja olen niissä tavannut taas todella ilkeää anonyymien käytöstä kommenttilaatikoissa. Mikä kumma se ajaa ihmisiä tuollaseen? Onneksi mulla on anojen kommentointimahdollisuus poistettuna, en kyllä jaksais niitä yhtään. 

Mutta anonyymien lisäksi mietityttää tämä blogien pinnallisuus. En mä itekään enää täällä kirjottele oikeastaan yhtään mitään viisasta, tällasta pinnallista ja turhaa liibalaabaa vain. Aamupala sitä ja remppa tätä. Ja luin tossa tollasen kirjan. Ei mitään oikeeta, ei oikeita ajatuksia ja fiiliksiä, saatikka satunnaisia vitutuksia. Ei tää ole enää mun päiväkirja, tää on tällanen "tikusta asiaa ja sekin vielä vähän kaunisteltuna"-blogi.

Seurailen tilastoista aina välillä mitä tekstejä on luettu, ja kärkeen menee joko remppajutut taikka sitten tekstini nimeltä "ärsytysjuttuja". Eli oikeesti se ihan oikee elämä kiinnostaa, mutta onko se sitten taas minkälaista anonyymien kettuilijoiden herkuttelumaata, en tiiä... Mulla olis niin monta juttua, mistä periaatteessa haluaisin kirjoitella, mutta en vaan sitten viitsi, koska se ryöpytys - jota tapahtuu myös kaiken maailman keskustelupalstoilla - on niin törkeää.

Mä ite luen kaikista mieluiten ihan oikeesta elämästä. En ole mikään kauheen positiivinen ihminen, siis siinä mielessä että aina ajattelisin asioista parhain päin. En nyt ehkä maailman negatiivisinkaan, mutta kai kuitenkin enemmän kallellani sinne melankoliaan kuin jatkuvaan iloon ja riemuun. Mun mielestä siis sellaset blogit, missä aina on kaikki ihanaa, kaunista ja onnellista, on vähän turhan lässyjä ja epäaitoja. Mä en mitenkään erityisesti voimaannu sellasista blogeista, päin vastoin tulee vähän sellanen "just joo, niin varmaan"-fiilis. 

No, kukin tyylillään ja ihan hienoahan se on, että haluaa pitää bloginsa positiivisena. Mulle tää meinaa nyt vaan olla vähän turhauttavaa hommaa, en enää keksi oikein mitään kirjoitettavaa kun en viitsi enää kirjoitella siitä, tästä enkä tuostakaan aiheesta... monta kertaa kirjottelen jotain ja sitten deletoin koko jutun. Tai alan "siivota" tekstiä ja poistan sieltä kaiken sen aidon ja oikean mitä mielessäni olis.

Työni takia, siis siksi että mut tuntee koko kylä, on tosiaan ollut pakko unohtaa avautuminen blogissa. Ne tuntemattomat anonyymit ei niinkään haittaa, mutta jos joukossa mun juttuja rääpimässä onkin sitten paikallisia ihmisiä, niin sepä sitten onkin se rajoittava tekijä... joten jatketaan tällä liibalaaballa sitten, kai. Turhanpäiväisellä tuherruksella turhanpäiväisistä asioista. Kunnes ei enää jaksa sitäkään.

* * *

Taidan ottaa palan suklaata ja toisen kupin teetä. Sitten lähden hakemaan mun uudet rillit sekä aurinkolasit. Ja sitten menenkin illaksi töihin... Mukavaa viikonloppua kaikille!

terkuin Heli