tiistai 19. maaliskuuta 2013

muutos = ahdistus...??


Nyt on selkä sökönä kamojen raahaamisesta. Vieläkin on paljon hommaa, esimerkiksi vaatteiden paikalleen laittamista, jonka tyttö ihan mielellään tais delegoida mun hommaksi (ja täytyy tunnustaa, että mielelläni ne laitankin järjestykseen...). Tytöllä on järkyttävän paljon vaatteita... pojalla oli yksi kassillinen, kun karsittiin pois ne mitä se ei pidä. Tytöllä on ehkä se määrä kertaa kymmenen. Ei oo ainakaan äitiinsä tullu!! On myös paljon kampetta, mikä vaatii loppusijoitusta jostain. Ja roskia pussitolkulla. Jonkun verran myös sellasta kamaa, mitä ei enää huoneisiin huolittukaan, kuten iso laatikollinen legoja... (apua, nytkö sitten on kasvettu niin isoksi että niiden aika on ohi???)


Mulla on aika ahdistunut fiilis. Kovasti mietityttää miten tässä nyt käy tällä kertaa... Aitta-asujat on nyt toki isompia, toivottavasti myös fiksumpia... täysi-ikäinenkin jo toinen. Toivon, ettei ne kuitenkaan hautaudu tonne aittaan kokonaan. Eniten silti mietityttää toimiiko tämä pupujen yösijoitus pienten huoneissa. Olen aika lailla neuvoton, jos ei toimi ja ne rapistaa siellä niin ettei tyypit pysty nukkumaan. Eka yö meni ihan jees, onneksi. Ja lapset oli kyllä ihan onnessaan, kun saivat ne viimein huoneisiinsa.


Mä lähden nyt neljättä kertaa naprapaatille. Luulenpa, että sitten soitankin taas työterveyteen, että josko kuitenkin kuvattais toi selkä... Ja taitaa nyt olla aika viimein tarttua ittenään niskasta kiinni ja alottaa kuntosalilla käynti. Tarttisin vaan sinne hyvät ohjeet.
 
* * *

En voi olla miettimättä mitenkä paljon mun selkävaivat johtuu siitä, että stressaan niin paljon... millon/miksi musta on tullut tällanen ihminen, jota ahdistaa asiat niin paljon, että selkäkin menee niistä solmuun???
 
* * *

Aurinkoa päiväänne!

terkuin Heli

10 kommenttia :

  1. Toivottavasti aitta-asuminen sujuu! Mä kävin kolmesti naprapaatilla enkä oo ihan varma auttoiko se, ei ainakaan kaikkeen. Fysiatri suositteli magneettikuvausta, jos naprapaatti ei auta. Mut mäkin oon alkanut miettimään, josko mullakin johtuu kuitenkin stressistä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä ne muksut oppii niiden pupusten kanssa nukkumaan. Meilläkin tyttö on nukkunut ensin siilien kanssa ja nyt chinchillojen kanssa - kaikki ovat yöeläimiä;) Alkuun voivat olla niin innoissaan tuosta nukkumajärjestelystä, että seuraavat pupujen puuhia vielä iltamyöhälläkin. Mutta pian se uutuuden viehätys katoaa ja malttavat nukkuakin.
    Toivottavasti on naprapaatista apua sun selällesi!
    Aurinkoa sinne!

    VastaaPoista
  3. Vaikka en näistä selkävaivoista yhtikäs mitään ymmärrä, niin aika usein olen kuullut selkävaivojen yhteydessä muistutettavan vatsalihasten hyvästä kunnosta. Kun miehellä todettiin kulumaa parin välilevyn ja nikaman alueella, ortopedit ja jumpparit käski aloittamaan sinnikkäät vatsalihastreenit, jotta saadaan vahvat vatsalihakset avuksi selkää tukemaan.
    Itsellä tahtoo olla niin, että jos jossakin hommassa saa selkänsä kipeäksi, niin sitä kuntoon varoessa kipeytyy joku muu paikka ja selkä unohtuu...
    Ole sinnikäs, kun hakeudut jatkotutkimuksiin. Siis osaa vaatia.
    Älä ihan vielä usko, että sun selkä on ahdistunut.
    Leppoisan iloisia työpäiviä kotona ja työmaalla!

    VastaaPoista
  4. Terhi: ei mullakaan vielä sanottavasti oo auttanu.. kokeilen vielä jonkun aikaa kuitenkin lisää. Stressillä on kyllä valtava voima, ärsyttävää!!

    Lady: kiitos, toi oli kannustava kommentti!! Mulla on yksi tuttu, joka kerran sanoi, että vieraat ihmetteli miten ne pystyy nukkumaan siinä metelissä kun kanit rapistaa.. ne ei ite huomannu mitään meteliä. Toivon, että lapset tottuu. Mietin kyllä myös omaa häiriintymistäni... mun uni on aika herkkää, herään kaikkiin ripsahduksiin. Joo, toivon että auttais jo pian selkään toi naprapaatti.

    Sirkku: mulla onkin tavattoman huono toi lihaskunto, siksi sitä punttisalia oon ajatellukin, että saisin lihakset kuntoon ja ehkä sitä kautta selänkin. Mä kuitenkin vahvasti uskon myös stressin osuuteen tässä tapauksessa, vaikka varmaan on syytä myös perimässä yms. Jos ei pian ala paranee niin sit meen taas lääkärille. Kiitos kommentistasi!

    VastaaPoista
  5. En tiedä oletko yhtään lukenut noita mun tekstejäni mutta sieltä löytyy juttuja selästäni, mulla on SI-nivel mennyt, 4. ja 5. nikaman välissä on hermo puristuksissa ja kaularangassa on jotain feelua. Olen ollut työkiellossa (olen aiemmin kaksi kertaa "halvaantunut",ts. mennyt jalat alta) näiden vaivojen takia. Sulla voi olla kans joku hermojuttu ja se tekee sen että se vetää selkärangan vieressäolevat pienet lihakset kramppiin, tarkoituksena ehkäistä liikkuminen isompien vammojen ehkäisemiseksi.

    Relaksantit eivät pure kuin isoihin lihaksiin joten jos sun lihakset on krampissa niin turha syödä mitään relaksantteja vaan ammattiapu on se ainoa suositeltava keino.

    Itse kävin hermoratoihin erikoistuneella fys.terpalla ja se "pumppasi" hermokipulle lisää tilaa joka auttoi hetkeksi ja tämähän on sitten täysin tapauskohtaista joten ei voida soveltaa kaikkeen mutta kerron miten mun tapausta on hoidettu.Ens kuussa on hermoratatutkimus ja myös magneettikuva jonka jälkeen jatkosta päätetään. Älä sitten hyvä ihminen tee mitään ylimääräisiä liikkeitä (tuo muksujen muuttokin oli jo vähän turhan paljon) ennekuin saadaan selville mikä sua vaivaa. Ihan oikeesti, multa lähtee toisinaan jalat alta päiväksi tai pariksi jos esim. laitan takin"väärin" päälle. Asian kanssa ei ole leikkiminen joten iisisti vaan ja jos et saa julkiselta puolelta lähetettä kuvaan, niin sitten kipin kapin yksityiselle puolelle joka hoitaa asian.

    Kinesioteippaus ei sinänsä auta vaivaan mutta korjaa perkeleen paljon ryhtiä oikeaan suuntaan, mulla on selkä ja perse teipattuna vähän väliä, kuvia teippauksesta on tekstissä joka on otsikoitu Kaiken paljastavat alastonkuvat Apotista.

    VastaaPoista
  6. Mulla on myös selkävaivoja, raskauden aikana pahentuivat ja siitä lähtien on selkä vaivannut tosi paljon. Hathajoogasta ja sauvakävelystä olen löytänyt apua sekä hieronnasta, mutta mun hieroja ehdotti naprapaatilla käymistä, sillä mun yläselässä on kuulemma valuvika..:( Hieroja ihmetteli, että eikö kukaan ole huomannut sitä näiden vuosikymmenten aikana..

    Munkin on pitänyt aloittaa kuntosalilla käynti sen kymmenen kertaa, mutta mä olen vaan niin laiska. Enkä osaisi siellä mitään tehdäkään, joten ihan pakko olisi saada joku tekemään ohjelma.

    Toivottavasti selkävaivoihin pian löytyy apua!

    VastaaPoista
  7. Noita kaikenlaisia kiinailasten ja hömppä-pömppien terveys ja hyvinvointioppaita ahmineena muistan useamminkin lukeneeni että ihmisellä on vaivoista 30 % fyysistä ja 70 % psyykkistä, jossain jopa 20/80 ollut.
    Tarviihan se ravinnon ja kaikki ne "rakennusaineet" josta tiedät, ehkä niksauttajan ja kuntosalin, mutta myös sen stressin hallintaa.

    varmasti on aitta-asujatkin jo läksynsä oppineet. äiti nyt vaan relaa <3

    VastaaPoista
  8. Käytätkö lyhyttä takkia? Voiko kaiken muun lisäksi saada vielä kylmää? Kipeyttää herkästi vähänkin kipeät lihakset vielä kipeämmäksi. :) eiköhän kaikki lutviudu hyvin, aittalaiset ainakin tietävät mikä on kohtalo jos jotain hölmöä tekevät ;)

    VastaaPoista
  9. Täällä ois hyvä loppusijoituspaikka niille Legoille :)

    VastaaPoista
  10. Peppone: no pitihän mun heti käydä kattoo sun alastonkuvat ;)! Mun selkäjutut ei kyllä kuulosta ihan noin hurjilta kuin sun, vaikka täytyy sanoa, että alan vähän huolestua kun ei toi naprapaatilla käyntikään nyt tunnu auttavan. Jatkan siellä käymistä nyt vielä jonkun aikaa, on kuitenkin osaava sälli. Tänään ei naksauteltukaan, kun viimeksi ärtyi siitä niin toi selkä.

    Satu: mä luulen ettei raskaudet mullekaan ole ainakaan hyvää tehneet. Ja mulle sanoi muuten viimeksi naprapaatti, että jos ihan tarkkoja ollaan niin mullakin on vähän jotain kierrettä tuolla selässä. Olen alkanu miettiä tota joogaa, se vois olla aika hyvä juttu monessakin mielessä. Ja joo, tuttu tunne toi, ettei vaan saa aikaan mennä sinne salille...

    Taina: joo, mä uskon tohon teoriaan. Tosi paljon on psyykellä vaikutusta terveyteen ja sairauksiin. Kiitti relaus-komennosta - mä yritän!

    Saariston kasvatti: en käytä lyhyttä takkia, mä oon sellanen vilukissa että pukeudun varmasti aina kunnolla. Mä kuljen koko talven toppahousuissa ja vähän pidemmässä takissa, lyhyt takki on mulle ihan kauhistus. Lämmin pitää olla, muuten on kamalaa! Töissäkin on kylmähommissa toppatakki päällä aina. Toivotaan että lutviutuu, ja on noi nyt tosiaan vähän vanhempia, toivottavasti myös viisaampia. =)

    Maikki: katsotaan... voi olla että menee noille lapsenlapsille, mut jos niillä on jo tarpeeks niin sit toki!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥