maanantai 29. heinäkuuta 2013

viikonloppuna

eilinen aamupala, nam!
Viikonloppu ohi. Miehen loma ohi. Nyyh!!! Remppa ei ole ohi... taikka valmis. No, ei auta kuin tehdä työpäivien jälkeen sitten vaan. Mitenköhän mies jaksaa... on jo työpäivistään näillä helteillä yleensä aivan sippi. Mun täytyy nyt koittaa mahdollisimman paljon avittaa hommissa, vaikka eipä minusta tuonne seinälle taikka katolle ole. Mutta ees roskat kerään pois tai jotain. Tämä viikko on mulla itelläni vielä "armon aikaa" eli siis lomaa.


Mulla on nyt uusi harrastus. Kävin tuolla siis 15 kertaa fysikaalisessa hoidossa noilla vempaimilla ja nyt mulle on sitten tehty ikioma kuntosaliohjelma ja ostin tuonne poletin, eli voin käydä milloin vaan (no, tietyt aukioloajat on, mutta kuitenkin). Lauantaina rohkaisin mieleni ja menin, sainkin olla melkein koko ajan ihan ypöyksin. Mulle kun ei oo ihan selviö mitä mikäkin juttu tarkoittaa, niin kiva oli miettiä niitä siellä ihan rauhassa. Kertaalleen olen kaikki siis ohjaajan kanssa läpi käynyt, mutta enhän mä meinannu muistaa esim että mikäs nyt olikaan se ylätalja... Mutta tästä se lähtee, kehon muokkaus. Tai paremminkin ihan vaan sellasen perus-lihaskunnon hakeminen. Tänään meinasin mennä taas, ja muutenkin koitan jatkossa käydä 2-3 kertaa viikossa. Mukavaa hommaa, se tuonne lähteminen on aina se vaikein osuus...


Viikonloppu on siis ollut melkoisen helteinen. Lauantaina käytiin kahden oman ja yhden varalapsen kanssa katsomassa aaseja. Oli ne ihania, voi että! Huvittavan jääräpäisiä otuksia. Mietin siinä, kestäiskö mun hermot aasia... ja ajattelin, että sellaisen kanssa toimiminen olis itse asiassa aikamoista terapiaa. Pakko olis olla rauhallinen vaan. Jos se päättää, että tuonne en mene, se vaan ei kertakaikkiaan mene. Siihen olis tyytyminen, tuossa suhteessa se on aasi joka päättää - tai näin olen ainakin käsittäny.

Aaseilun jälkeen mentiin uimaan, itekin pulahdin (jääkylmään!!) veteen. Kovin montaa uintikertaa ei kyllä mulle ole kertynyt tälle kesälle... rannalle on matkaa, ei tule kauheesti käytyä ja sitten saatan vielä tehdä niin, että lapset menee uimaan ja mä otan koirat mukaan lenkille sillä välin. Mukava niille, samoin kuin itellekin, on välillä käydä lenkit muualla kuin aina samoilla nurkilla.

Muuten on hellepäivät menny mun osalta lähinnä sisätiloissa. En vaan yhtään kestä sitä kauheeta kuumuutta. Ei olis mikään etelän matkailu kyllä mun juttu, ainakaan kuumimpaan aikaan. Mietittiin muutenkin eilen illalla miehen kanssa tuota matkustelua (mitä me siis ei koskaan harrasteta...). Sanoin, että jos saisin valita tonnin maksavan reissun ja samalla rahalla vaikka itelle jotain hierontoja, niin valitsisin ne hieronnat. (Kävin eilen kaverilla hierottavana ja voi että se oli taas niin ihanaa!!) Ja mieheltä kysyin, että ottaisko se mieluummin tonnilla auton osia vai reissun, jolloin vastasi että auton osia. Joten pääteltiin, että mennään reissuun (jos mennään) vasta sitten, kun ollaan ensin tehty paljon muuta kivaa, kuten minä käyny hemmotteluhieronnoissa ja ostellu kotiin ihania juttuja ja se niitä auton osiaan... Tämä asia siis tuli mieleeni illalla, kun laittelin sänkyyn puhtaita lakanoita - uusia ja ihania. Mä tykkään ostella asioita kotiin (kuten vaikka just lakanoita tai astioita), en niinkään itelleni vaatteita tms.

Jaaha, nyt vois varmaan jaarittelut lopettaa. Koiralenkki, pyykkiä, tiskiä, siivousta, raivausta (vaatekaapit työn alla...), kokkausta, johtokunnan kokous, kuntosali... siitä on tämä päivä tehty. Ja niin, tänään on myös hääpäivä nro 18 - ehkä se olis vaikka jonkun pienen juhlankin paikka? Kuten vaikka ööö... jos tekis miehen lempiruokaa, kaalipataa. Ja sit pusut päälle!

Aurinkoista maanantaina kaikille!

Heli

9 kommenttia :

  1. Hyvää hääpäivää teille! Me vietettiin tänä kesänä 15. hääpäiväämme ja muistettiin se vasta seuraavana päivänä ;)

    Hyvä uusi harrastus sulla. Mäkin kömmin taas salille, kunhan syksy koittaa. Kesäksi vaihdan salin aina kahvakuulailuun, kun se on helppo laji harrastaa täällä mökillä.

    VastaaPoista
  2. Kävin tässä aamusella salilla..tai meidän kylässä on sellainen peruspunttis. Tosi hyvä sellainen,laitteet löytyy kuten hienommistakin paikoista. Selkä aina välillä reistailee,niin täytyis pitää lihaskunnosta huolta. Välillä vaan se lähteminen tökkii,mutta hyvä olo rehkimisen ja suihkun jälkeen palkitsee. Mukavaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä salilla käymiseen! Täytyis yrittää itsekin aloittaa syksyllä joku ihan "systemaattinen" kunnonkohotus... Ootpa muutenkin ollut aikaansaava, aaseja ja ties mitä muuta:) Mukavaa hääpäiväjuhlaa ja runsaasti halauksia<3

    VastaaPoista
  4. Onnea! Ootte vajaan vuoden edellä meitä :)
    Miekin oon sisällä helteellä - omatunto sanoo, että "tämmösellä ilmalla pitää olla ulkona!" mutta mie en usko sitä. Miksi semmosessa kuumuudessa pitäs ehdoin tahdoin aikaa viettää? Saunaan sitten, jos tahtoo hikoilla. Ehkä tää on peruja mun lapsuudesta, kun ei Rovaniemen korkeudella kovin usein helteitä ollu...

    Etelän matkan ajatuskin ahistaa!

    VastaaPoista
  5. Hei aaseista mun piti vielä kommentoida; kun ruukaan vaeltaa maailmalla GoogleViewillä, niin jossain Romaniassa tai sielläpäin oli kadun varressa useinkin aasi kärryineen, että siellä ne lienee nykyisinkin ihan kuljetusvälineitä. Niin laihoja olivat, suurin osa, ja auringonpaahteessa ilman juotavaa tai syötävää... yhdellä näin jotain heiniä eessä, mutta se ei ollukaan niin laiha kuin muut. Ja pihoilla näkyi jopa hevosia, pienillä talon pihoilla. Autoja ei juuri näkyny.

    VastaaPoista
  6. Minäkin olen aloittelemassa kunnonkohennusprojektia oikein tosissani. Piiitkän harkinnan jälkeen liityin tuonne Lady Linelle kun se on tuossa suht koht lähellä. Ajattelin että kun työt alkaa niin menen suoraan töistä sinne, nimittäin mulle kun käy helposti niin että jos tulen välillä kotiin käymään niin helposti ei sitten enää tule lähdettyä mihinkään vaan sohva vetää kummasti puoleensa!

    Aasit on ihania!

    VastaaPoista
  7. Voi vitsit, tsemppiä uuteen ja mukavaan harrastukseen! Mäkin haaveilen *siten joskus kun lapset on isoja* käyväni kuntosalilla!
    Mäkään en piittaa yhtään näistä helteistä, kun ei jaksa tehä mitään...Pari päivää menee joo mutta sitten jo toivoo sadetta tai pilvistä päivää :D
    Hyvää hääpäivää:)

    VastaaPoista
  8. Aurinkoista maanantaita ja hieno kuulla että olet innostunut salilla käymisestä, sillä oman kropan eteen tehty työ ei koskaan mene hukalle. Pidä vain tahtia yllä niin siitä tulee tapa ( kaikki omat juttuni ovat lopahtaneet niihin "muutamiin vapaapäiviin".

    VastaaPoista
  9. Taina: kiitos! Mä en pysty tollasta kotona tehtävää harrastamaan, kun luistaisin siitä aina... =)

    Anne: ihan peruslaitteet tuollakin varmaan on, mutta siellä on myös terapialaitteet koska on fysikaalinen hoitopaikka myös. Se tunne rehkimisen jälkeen on todellakin ihana!

    Kati: no pakko koittaa olla reipas... kiitos toivotuksista!

    Sanna: joo en ole minäkään tosiaankaan helletyyppiä. Sisällä olen ja samoin tunnen välillä että pitäis olla ulkona kun on hyvä ilma... mutta kun ei siellä ole mitään tekemistäkään noin kuumalla. Ne aasit muuten vissiin kestää kuumaa paremmin kuin ihmiset, siellä sanottiin. Etelän maistahan ne taitaa olla kotoisin.

    Kaisamaiju: tsemppiä sullekin kunnon kohotukseen! Mulla on niin sekalaiset työajat että saas nähä miten saan harrastuksestani jollain lailla säännöllisen... Oli ne aasit kyllä ihania!

    Marika: kiitos tsempeistä ja toivotuksista! Mulla on nyt se hetki kun lapset on isoja... ei enää selityksiä mulla siis. =)

    Peppone: on erittäin mun tapaista kans luovuttaa aika pian... toivon kovasti, että jaksan nyt tsempata tän kuntosalihomman kanssa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥