maanantai 16. joulukuuta 2013

reissujuttuja ja raivausmietteitä


Viikonloppuna olin lasten kanssa sukuloimassa. Mukana oli myös miniä- sekä vävykokelaat. Käytiin katsomassa äitiäni sekä mummojani. Ihan kiva reissu.


Näin nyt livenä tuon äidille joululahjaksi ostetun DLM-pöydän. Olipa se hirmuisen pieni!! Jotenkin kuvittelin, että se olis sellanen sohvan käsinojan korkuinen. Mitä vielä, tuollanen pikkiriikkinenhän se olikin. Veljeni sanoi sitä wokkipannuksi... no ei se kyllä paljon isompi ollukaan. Mut ihan kivan näköinen silti, ja tuo musta oli kyllä hyvä valinta väriksi.


Raivaushullu pisti myös äidin raivaamaan... Mä vein menomatkalla neljä banaanilaatikollista sekä pari kassillista tavaraa Virpille sinne Varikolle. Paluumatkalla vein sitten äidin tavaroista kasatut jätesäkilliset (olikohan neljä isoa ja kaksi pientä, plus pari mattoa)... Mä en siis vaan kestä sitä tavaramäärää, mitä yhdellä ihmisellä voi olla! Verhoja, mattoja, lakanoita, astioita... kaikkea on niin paljon. Äidillä on varmasti enemmän kaikkia noita edellämainittuja kuin meillä, vaikka meitä on täällä kuusi ihmistä ja hän on yksinään. Mun joka kerta sormet syyhyää tyhjentämään kaappeja siellä... nytkin ihan härskisti vaan aina kysyin, että mitäs tuolla kaapissa olis, olisko jotain turhaa??

No tietenkin tapansa kullakin, ja kyllä mäkin aikanaan omistin kauheet määrät vaihtomattoja ja -verhoja, varmasti vähän niin kuin "veren perintönä" oli se tapa, että niitä vaihdeltiin. Nykyäänkin mulla kyllä on vaihtomattoja, mutta olen niitä karsinut tosi paljon. Ja verhojahan mulla ei ole kuin kahdessa ikkunassa ja ne molemmat on ja pysyy, en niitä vaihtele, eli kaikki vaihtoverhot on lähteneet ajat sitten. Myöskään pöytäliinat ei ole ollenkaan mun juttu ja mulla onkin vain yksi iso liina, jota käytän lähinnä isommissa juhlissa, sellasissa mihin tulee vieraita. Eli esim jouluna ei meillä liinaa näy... Koristetyynyt ja torkkupeitot on kyllä kivoja, mutta hyvin minimissä on meillä sellasetkin. En kestä sitä, kun ne pyörii sit lopulta lattioilla koirankarvoissa... Taidan olla sellanen "paljasta pintaa, ei tekstiilejä"-tyyppi...


Tuokin kuvassa näkyvä ihana bling bling koriste lähti meiltä. Mä todella kovasti siitä tykkään, mutta se on kyllä aika kummallisen suuri kynttilään laitettavaksi (se siis on ihan virallisestikin kynttiläkoriste). Se sillein suorastaan pyöri siinä ja kellahteli kumoon. No jospa jollain olis sille käyttöä ja esim isommat kynttilät... 

Mä mietin kovasti noiden ns. sisustustavaroiden laittamista Varikolle (josta ne siis lähtee Tartoon lastenkotiin ja muualle sinne tarvitseville), koska ne tuntui minusta sellasilta turhakkeilta. Jos ihmisillä ei oo kunnolla ees ruokaa ja vaatteita, niin mitä ne tekee jollain tyhjänpäiväisillä härpäkkeillä?? Mutta Virpin kommentti sitten mua rohkaisi noitakin laittamaan, sillä hän oli sitä mieltä, että kyllä sielläkin köyhissä oloissa varmaan nautitaan sisustamisesta, jos siihen on mahdollisuus. Niin meiltä sitten lähti matkaan myös esimerkiksi kynttilälyhtyjä, jotka mulla vaan kököttää kaapin päällä... joskus niitä oli "pakko saada" mutta niiden käyttöaika on kai nyt vähän niin kuin ohi mulla, joten kiertoon vaan...


Jollain lailla oli välillä vaikeuksia päättää laitanko jotain tavaraa menemään vai en. Ei sillä, etten olis tavallaan raaskinut luopua... vaan sillä, että olen saanut jotakin juttuja ystäviltä tai sukulaisilta. Voiko sellaisia laittaa pois - se on minusta aika vaikea miettiä. En tahtois ketään loukata sillä, että annan vaikkapa lahjaksi saadun jutun pois. Toisaalta on ehkä kuitenkin järkevää laittaa eteenpäin jotain, mitä ei käytä. Vai onko? Koitan ajatella niin, että kenties siitä tavarasta on jollekin iso ilo ja se löytää hyvän kodin. Mä aikanaan laitoin lapsetkin luopumaan liioista leluistaan sillä, että kenties ne saa joku lapsi, jolla ei ole yhtään ainutta omaa lelua (laitettiin ne siis menemään Karjalan lastenkoteihin).

Tahdon vielä sanoa, että mä en näillä jutuillani mitenkään tarkoita, että olen jotenkin erinomaisen jalo ihminen, kun laitan tavaraa hyväntekeväisyyteen. Ei ei. Mä vaan en kestä turhaa tavaraa, ja olen tässä vanhemmaksi tullessani alkanut kokea aika monta asiaa ja tavaraa elämässäni täysin turhana. Olen vuosikausia vienyt lasten pienet vaatteet, vanhat lelut ja kaiken muunkin irtoavan (astioita, mattoja jne jne) tuonne meidän alueella sijaitsevaan Karjalan apu-keräykseen ja aina toivonut, että ne tavarat myös menee suoraan sinne tarvitseville (mahdollisuus olis myös, että ne menis kirppismyyntiin). 

En koe olevani jalo, ennemminkin mua välillä suorastaan hävettää se turhan kaman määrä mitä raahaan sinne samaan paikkaan... ja oikeesti olen vain hemmetin iloinen, että on paikka minne voin ne roinat kärrätä. Mun sielu kun ei anna myöten kuitenkaan ehjää tavaraa heittää roskikseen. Joskus vien tavaraa myös kierrätyskeskukseen, ja sinne tuntuu kelpaavan kyllä ihan kaikki mahdollinen (paitsi vaatteet). Vein sinne myös ne vanhat kanihäkit sekä kissanhiekkalaatikon - tarjosin niitä eläinsuojeluyhdistykselle, mutta siellä ei just sillä hetkellä ollut paikkaa niille, joten eivät voineet ottaa vastaan... (ja minä halusin ne pois meidän nurkista heti).


Lopuksi vielä sellainen tiedotus, että tuo meidän ruskea pupu etsii uutta kotia. Ollaan meidän 15-vuotiaan kanssa tultu siihen tulokseen, että hänen kiinnostuksensa pupun hoitoon ei ole sillä tasolla kuin se saisi olla... Tuo pikku palleroinen (tai siis sen hoitaminen...) aiheuttaa meillä niin paljon riitaa ja ärsytystä, että toivoisin kovasti sen saavan uuden hyvän kodin sellaiselta omistajalta, joka viitsii sen kanssa viettää aikaansa. Pupu tarvitsee paikan, missä se ehdottomasti saa myös olla kunnolla vapaana - ja missä toisaalta sitten ymmärretään, että puput on pupuja ja ne tekee pupumaisia juttuja, kuten järsii kaikenlaista. 

Jos olet kiinnostunut, laita sähköpostia (sivupalkissa osoite)! Ihan ilmaiseksi en pupua antaisi, koska mukaan tulee esimerkiksi lähes tuliterä (viikon vanha...) iso häkki ja muutakin tavaraa. Mutta hinta ei kuitenkaan ole se pääasia, vaan hyvä koti. 

Ja nyt lienee pakko alkaa tekemään muitakin hommia. Mun sairasloman loppu jo häämöttää, ja aika monta asiaa on tekemättä mitä piti siinä ennättää... kuten ne näyttösuunnitelmat ja niiden itsearvioinnit... plääh. Mun jaksamistaso on tosin aika nollassa, olen jotenkin tosi väsynyt ja masentunut koko ajan. Monta asiaa painamassa mieltä... ahdistaa.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Heli

15 kommenttia :

  1. Seija myrsky vei niin sähköt kuin nettilinjatkin mennessään. Nyt täällä ollaan tikun varassa ja sekin lainattu, pitää hankkia oma!

    Ihanaa raivausta sulla. Meikäläisen raivaukset likimain raivattu. Kirppu tuotti kyllä ihan todella kivasti, tosin enempi olis tullu ellei jotkut pitkäkyntiset olis vieny kamaa ohi kassojen maksamatta!! Tosi säälittävää moinen, kun meikäläisenkin hinnoittelut oli melkoisen halvasta päästä ;(

    Pupsi on tosi söde =) Meillä on tuo jälkikasvulle aikoinaan hankittu marsu-poika ja tuntuu nykyään teinin vanhempana, että itselle se kaikki vastuu tuostakin karvaturrista lankeaa ja myönnettävä on, toisinaan ottaa ihan sairaasti moinen pattiin!!!

    Joulu tulla jollottaa ja mieliala myös täällä himppasen pakkasella, mutta meille molemmille oikein roima roiskaus voimaa, jotta asiat lutviutuis, kyllä se siitä...

    Muksaa viikkoa myös sinne!!!

    VastaaPoista
  2. Voimia sulle!
    Piti oikein googlettaa, mikä on DLM -pöytä :)

    VastaaPoista
  3. Kirsikka: oho, no teitä on myrsky kurittanut!!

    Juu, mäkin ajattelen että ihanaa raivausta. Nyt on aika lailla kamat raivattuna, jee!

    Onhan tuo pupu tosi söpö. Harmittaa tavallaan siitä luopuakin, mutta mä en oikein meinaa jaksaa tätä ainaista taistelua sen hoitamisesta. Jospa löytyisi innokkaampi hoitaja jostain, toivon kovasti!

    Toivotaan, että jostain löytyis positiivista mieltä meille molemmille. Kurjaa, kun lumetkin on ihan mennyttä, eikä vissiin jouluksi uutta ole luvassa. Tylsän harmaita kaikki päivät.

    Sanna: kuin myös sulle! Niin, Don't Leave Me on sen pöydän nimi. Ihan söpö pikku pöytä! Äiti suunnitteli, että voi siitä kahvasta sitten sitä kantaa mukaan uloskin...

    VastaaPoista
  4. Voi pliis, älkää erottako nuita kaneja toisistaan, ne on laumaeläimiä! :( Myykää molemmat yhdessä tai pitäkää molemmat. 15-vee ei kaninsa myynnistä opi muuta kuin sen et ku ei oikee kiinnosta blääh ja jättää hommat hoitamatta, joku aina hoitaa asian/ongelman pois silmistä/päiväjärjestyksestä :/ Ihan oikeasti, harkitse vielä!

    VastaaPoista
  5. Tuossa raivausvimmassa on ihan oikeaa asennetta! Tänään viimeksi - yhtä kulhoa etsiessäni - totesin kuinka paljon turhaa tavaraa lojuu kaappien hyllyillä, jopa sellaisia joiden olemassa oloa ei edes muista!

    VastaaPoista
  6. Tuutko joskus kurkkimaan meidänkin kaappeihin? :o)

    Hyvillä mielin voi antaa pois sellaiset lahjat, joille ei itsellä ole käyttöä. Mulle vaikeempaa on luopua jostain itse hankitusta, tyyliin 'Pitikö tuokin ostaa ja nyt se vaan pyörii tuossa haittana..'

    No joo, raivaus jatkuu, tänään kaksi säkillistä tekstiilikierrätykseen ja pussillinen h&m:lle. Tosin ne pitää joku päivä vielä käydä viemässä kohteisiinsa.

    VastaaPoista
  7. Maria: niin, tämä on just yksi niistä asioista mitkä ahdistaa... kaksi hankittiin just siksi että olis lajitoveri kenen kanssa olla. Tänään juuri katselin, miten puput toisiaan tuossa hoiti ja mietin miten käy jos toinen lähtee. Tiedän kuitenkin, että monella on vain yksi kani, aika harvoin itse asiassa taitaa ihmisillä kahta olla.

    Minun jaksaminen tämän pupu-asian kanssa alkaa vaan olla aika lailla finaalissa. Voit olla varma, että tykkään noista elukoista, mutta kaikkea sitä ihmisten välistä taistelua ei vaan jaksa (ja kaikkeahan en täällä todellakaan ole kertonut enkä kerro). Ja minun mielestä on parempi hankkia pupulle uusi innokkaampi omistaja tässä vaiheessa.

    Enkä nyt kyllä ihan samaa mieltä ole tuosta ajatuksestasi siitä, mitä 15-vuotias tästä asiasta oppii tai ei opi. Meillä on kyllä asioita ratkottavaksi ihan kyllin täällä, mutta ne olkoon nyt ihan vaan meidän perheen sisäisiä juttuja.

    Peppone: sitä tavaraa kertyy kummasti... mutta onneksi siitä pääsee eroon!

    Vianna: pitäisköhän tulla? =)

    Mä koen huonoa omatuntoa kyllä enemmän muiden antamista tavaroista luopuessani. Koitan kuitenkin olla järkevä ja ajatella asioita niin, että jos en minä tarvii niin ehkä joku toinen tarttis.

    Hyvinhän sullakin tavaraa sieltä lähtee, vau!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Heli ja sama täällä, en tosiaankaan koe myöskään olevani mitenkään erityisen jalo, mutta jonkinlaista hyvää mieltä ja omatunnon kohotusta saa kun yrittää auttaa... Itsekästä loppupelissä sanoisi joku viisas ; )

    VastaaPoista
  9. Lisään vielä tuohon Marian kommentin vastaukseen, että minun mielestä siis tuo 15-vuotias oppii tästä ennemminkin sen, että jos ei hommaa hoida kunnolla, sen menettää. Elävä eläin ei ole mikään tavara, minkä voi unohtaa nurkkaan ja hoitaa vaan silloin kun sattuu huvittamaan... jos ei sitä hoida kunnolla, sen sitten menettää, vaikka se vähän kirpaisiskin.

    Tottakai aikuinen loppupeleissä vastaa perheen eläimistä, mutta on tietyt jutut mitkä kuuluu lapselle ja tuo 15v nyt on jo niin iso että häneltä todellakin voi odottaa velvollisuuksiensa hoitamista. Ja voin sanoa, että pikkusisko hoitaa kahta suuremmalla tarmolla omaa pupuaan, kun näkee mitä käy jos ei hoida...

    Vielä tuo toinenkin pupu täällä on, enkä ole varsinaisesti saanut asiaa eteenpäin sen suhteen...

    VastaaPoista
  10. Virpi: mitä kukakin itsekkääksi sanoo... kyllä minusta vaan on helpotus, että mun turhat tavarat kelpaa jollekin ja todellakin melkein ennemminkin nolottaa että sitä turhaa on niin kauheesti nurkat täys ollu. Ja kieltämättä joo, tuntuu melkein kyllä ennemminkin että minä tästä hyödyn ja työnnän romuni muiden harteille!! Hyvältä tuntuu kuitenkin se, että annan pois ihan kelpo tavaraa ja joku sitä voi käyttää - enkä heitä roskiin vaan, kuten esimerkiksi äitini tekis jos en olis haukkana välissä!!! Minun omatunto ei kestä roskiin heittämistä, vaikka se oliskin välillä niin helppo ratkaisu... (vaikka joo, kyllä mä heitin nyt osan noista aiemmin esittelemistäni turhista elintarvikkeista roskikseen, kun ei niille oikein käyttöäkään ollut ja epäilin niiden ikää...)

    VastaaPoista
  11. Kauniilta näyttää keittiönpöydällä olevat kukkaset sinulla. Täällä niin odotetaan alkavaa lomaa, vielä perjantaihin asti olisi on maltettava. Jaksuja sinulle :)

    VastaaPoista
  12. Susanna: juu, siistillä pöydällä näyttävät kivalta. Valitettavasti nyt ei oo kyllä tuon näköistä... ja kuvakin on viime vuodelta. Mukavaa lomaa sulle, kohta se alkaa!

    VastaaPoista
  13. hei, tosiaan on kamala paikka toiselle pupulle jos tuttu kaveri lähtee pois, meillä kävi niin kun rakas kaveri kuoli niin toinen oikeasti nyyhkyttäen hyppäsi syliini eli älkää please erottako pupuja. Niistä on niin paljon seuraa toisilleen ja jos on vain yksi joka on tottunut kaveriin niin sitten teidän ihmisten pitäisi jaksaa vielä enemmän keskittyä siihen yhteen puppeliin.

    VastaaPoista
  14. Ritva: nyt mua alkaa kyllä mietityttää tää juttu. Meillä on puput yöajat omissa häkeissään eri huoneissa (eli kahden lapsen puput, ovat niiden omissa huoneissa yöt). Joskus on päiviä, että eivät näe toisiaan ollenkaan, jos eivät ole alakerrassa lainkaan ja lapset pitää niitä irti huoneissaan. Useimmiten ovat kuitenkin päivät alakerrassa yhdessä irti.

    Välillä oli aikoja, että toinen pissaili niin paljon pitkin poikin, että sitä pidettiin päivisin yläkerrassa sellasessa isommassa aitauksessa (joka on nyt purettu pois). Siinä aitauksessa niitä pidettiin ihan alun alkaen yhdessä, mutta nyttemmin ei enää voinut pitää yhtä aikaa, koska toinen ahdisteli ja nylkytti toista koko ajan.

    Alakerrassa ollessaan ne välillä makailee vierekkäin, mutta harvemmin kuitenkin. Eli en osaa ajatella, että ne on hirmu bestikset, vaikka ajoittain nuolevatkin toistensa naamoja. Enemmän kuitenkin on sitä nylkyttelyä... puolin toisin.

    Ulkohäkki on ehkä 2m x 2m ja siellä ne kyllä pärjää yhdessä.

    Tottakai kaneista on seuraa toisilleen, aina se lajitoveri on parempi kuin ihminen. Mutta ei niitä kuitenkaan kovin pieneen tilaan vois yhdessä laittaa. Eivätkä tosiaan sillä lailla tunnu toisiaan kaipaavan, jos vaikka vain toinen on alakerrassa yksin irti.

    Eli kysyisin kani-ihmisiltä, miten ja mistä huomaisin, onko kaveri näille kuinka tärkeä, vai onko se ihan samantekevää onko niitä yksi vai kaksi? Koska nämä ei tosiaan mitenkään kylki kyljessä makaile päivät pitkät.

    Pupsit on siskokset, nyt 2-vuotiaita ja leikkaamattomia. Niillä on ollu tappeluvaiheitakin, ja sitten sellasia aikoja kun toinen nyhtää toiselta karvaakin irti ja rakentelee pesää... Tällä hetkellä niiden keskinäinen elo on aika rauhaisaa.

    VastaaPoista
  15. määkään en voi sietää pehmo-leluja,mattoja,raanuja yms..pöytäliinatki on muovia tai vahakangasta...ja hyväntekeväisyyteen vien kaiken turhan,annan sille joka sitä tarttee eniten...
    kirjoittelen jonakin päivänä blogiini joulukuun tempauksiani ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥