perjantai 24. lokakuuta 2014

yökukkumista


Mitä voi tehdä, kun iltaisin (oikeastaan on jo yö...) ei väsytä yhtään? Aamulla sitten kyllä sitäkin enemmän... 

Mulla on unirytmi keikahtanut pahemman kerran tämän työharjoitteluni aikana. Menen paikalle vasta kymmeneltä aamulla, ja tällä viikolla on ollut vielä lapsilla syysloma, joten ei ole ollu sellasta pakollista nousemista. (Mies osaa onneksi lähteä töihin ilman vahtimista...) Niimpä sitten kukun vaikka miten myöhään ja aamulla kello soittaa vasta puoli ysiltä, mikä on siis kaksi tuntia normaalia aikaa myöhemmin... Voihan apua, kun viikonloppuna kelloja siirretään ja alkaa sitten se normaaliin paluu, kun ne lapset nyt kuitenkin on saatava taipaleelle ajoissa!


Viime viikonloppu oli sitten ihana! Sain kylään vanhan ystäväni villeiltä teinivuosilta! Siitä on niin hirveän monta vuotta kun hän on viimeksi täällä käynyt... odotin silloin kuopusta, joka on jo 13v, että aika monta!! Ollaan kyllä onneksi nähty tässä vuosien mittaan sitten muutaman kerran jossain muualla. Mutta oli tosi ihanaa rupatella, terkkuja Heidi jos tätä luet! 

Sitä me mietittiin, että jännä miten kumpikaan ei ole yhtään vanhentunut ulkonäöltään - ihan samaa ajattelin pari vuotta sitten luokkakokouksessa, jossa näin tyyppejä yli 20 vuoden takaa: kaikki "tytöt" oli ihan täysin saman näköisiä kuin silloin joskus!! Käsittämätöntä minusta. Oikeesti. Pojat oli kyllä muuttuneet: kasvaneet pituutta, miehistyneet, äijäytyneet. Mutta tytöt: ei mitään muutosta!! Ehkä se johtuu siitä, että tytöt on siinä yläaste/lukio-iässä jo aika lailla naisia, mutta pojat on vielä niin poikasia.


Näin myös ihanan blogiystäväni Sirkun viikonloppuna! Sirkku ja perheensä oli kyllä tosi ystävällisiä, vaikka me mentiinkin sinne hakemaan heiltä ruokapöytä pois... siis he on nyt useamman kuukauden vailla isoa pöytää ennen maalle muuttoaan, kun pirttikalusto muutti meille. Kiitos tuhannesti pöydästä, Sirkku! Se on vielä tuolla aitan puolella aloittamatta, mutta jos vaikka viikonloppuna tai ensi viikolla pääsisin sen kimppuun (tarkoituksena siis maalata se).

Sirkku kestitsi meitä ruoalla, leivällä, porkkanakakulla, teellä... Namnam! Pöydän lisäksi kaapattiin myös hänen miehensä kotimatkalle mukaan - hän kun läksi ystävällisesti meidän kyytiin ja opasti meidän kaupungista ulos. Ei tällainen maalainen osaa ajaa stadista mihinkään, siellä olisin varmaan pyörinyt loppuyön pitkin katuja... Kiitos siis isännällekin vielä kovasti! Vähän tylyltä kyllä tuntui jättää hänet sinne sateiseen keliin bussipysäkille kotiin päin palailemaan, mutta kieltämättä olin tosi kiitollinen tuosta avusta!!


Työharjottelussa on ollut tosi kivaa. Voi kun toivoisin, että saisin alalta hommia. Mielellään just tuollasesta paikasta. Ei mitään pönötystä vaan rento meininki. Meidän toimistokin on sellanen murju, että alta pois. =D Ja aina palelee. Mutta kivat on tyypit ja homma mukavata. Vapaata ja rentoa, haen kupin teetä just sillon kun huvittaa ja teen sitten taas tiiviisti töitä toisella hetkellä. Ajankulua ei ees huomaa, kun on mielenkiintoista tekemistä! Vasta olen aika alussa näissä kirjanpitojutuissa, mutta tästä se lähtee. Niin olis mun juttu, tosin vielä oppia tarviin. Joka päivä tulee jotain uutta eteen. Toivo elää uuden työpaikan löytämisen suhteen. Jospa se jostain eteen putkahtais - mä oikeesti vähän niin kuin luotan siihen, että se tulee eteen - tavalla tai toisella - mitä on tarkoitettukin.

Jaaha, kai se vaan täytyy kömpiä petiin ja kokeilla, jos se uni tulis. Jos nyt saan takapuoleni tästä penkistä ylös, se kun on taas ollu liimautuneena tietokoneen äärelle aika monta tuntia... mietin itse asiassa, että pitäis joskus ihan ottaa aikaa, että miten monta tuntia "ruutuilua" sitä oikeesti päivän aikana tulee. Todennäköisesti niin monta, että tekis mieli antaa itelleen selkäsauna siitä hyvästä...

Joo, parempi varmaan nyt siis siirtyä makuuasentoon.

Heli

6 kommenttia :

  1. Joo, Heli, sekin on aika hassua, että kun on oppinut toista tuntemaan vain blogitekstien välityksellä, niin sitten kun tapaa kasvotusten, niin tapaa ihan vanhan tutun! Oli kiva nähdä sinua. Sitä ihmettelin, kun aina valittelet tukkaasi ja kyseenalaistat "ulkomuotosi esteettisyyttä", niin meistä sinä olit todella kaunis ja suloinen, vaikka teillä oli pitkä ja raskas päivä jo takana.

    Mies soitti sieltä Annalan pysäkiltä "kuinkas täältä tullaan kotiin". Leikillään tietty, olihan ne hänen entisen työpaikkansa ja vanhan kotimme kulmia. Vaivaiset puoli tuntia oli pois kotoa teidän saattoreissulla.

    Isosta pöydästä luopumisella oli monia hyviä seurauksia. Nyt ei enää pyykkivuoret kerry ruokapöydälle, vaan kuiva pyykki täytyy heti toimittaa kaappeihin. Parvekekalusteiden tuolit houkuttelee jäämään pöydän ääreen pesimään ja niin meillä on lisääntynyt "ruokailuseurustelu".

    Kaikkea hyvää kotielämääsi ja työharjoitteluun! Nähdään taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tunnistin sinut ihan samalla sekunnilla kun nimeäni huhuilit siellä kadun reunassa! Ja ulkonäön lisäksi tunnuit tutulta muutenkin, olenhan mä jo pitkään blogiasi seurannutkin. =) No, kiitos vaan tuosta kommentistasi, mun on kyllä vähän vaikea ottaa vastaan tuollasia kehuja...

      Voi sun miestä, ihan hassuja te kyllä ootte! =) Ja nopeastihan hän sitten kotiin pääsi takaisin, mua vähän huolestutti kun oli jo iltamyöhä kun tienvarteen hänet jätin!

      Hyvä että ette ole jääneet pöytää kaipailemaan. Minä odotan, että saisin sen laitettua kuntoon ja paikalleen... se on varmasti just passeli meille tänne ja saa täältä hyvän kodin! =)

      Kaikkea hyvää teillekin ja todellakin toivon, että vielä nähdään!

      Poista
  2. Tosi hyvältä kuullostaa tuo sinun harjoittelupaikkasi! Toivottavasti saat joko sieltä tai jostain muualta työtä, josta oikeasti pidät. Täällä peukut pystyssä puolestasi. Olen kyllä sitä mieltä, että kaikesta huolimatta tuolla allalla olisi tällä hetkellä ihan hyvät työllistymismahdollisuudet!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hyvä paikka. En ole välttämättä kauhean tehokkaasti saanut harjoitteluaikaani hyödynnettyä, vasta periaatteessa kolmannella harkkaviikolla pääsin kunnolla hommiin... mutta toivon, että saan nyt tehtyä asioita niin, että saan myös näyttöjä suoritettua tuolla.

      Toivon tosiaan kovasti, että saisin alan töitä - minusta täällä meillä päin työllistymisnäkymät on vähän huolestuttavat, mutta kuten sanottua uskon, että se tulee eteen mitä tarkoitettu on. Kenties jopa uusi työpaikka! En toki aio ainostaan kotona istuskella sitä odottamassa, mutta tavalla tai toisella se jotenkin eteen tupsahtaa, jos on tupsahtaakseen - ihan niin kuin tuo koko harkkapaikkakin tuli aivan ihmeellisen sattuman kautta. =)

      Poista
  3. No höh, yökukkuja ;) Täällä menossa vähän toisenlainen kausi. Menen pienempien kanssa yhtäaikaa nukkumaan klo 21 aikaan ja kun aamulla klo 6 pitää itsensä ylös repiä, on se yhtä tuskaa. Päivät töissä menee kuitenkin ok, kun saa itsensä käyntiin, mutta illasta alkaa jo hyvissäajoin nukkumaanmenon odottaminen. Tuntuu niin tahmealta tämmöinen, jospa jossain vaiheessa helpottaisi. Onneksi on viikonloppu :)

    Kiva kuulla, että olet viihtynyt harjoittelussa ja pidetään peukkua, että uusi työpaikka tulee vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se varmasti joskus helpottaa, sit ainakin kun lapset on isompia. Ellei sitten ala se yövalvominen, kun odottaa niitä kotiin... Mutta joo, kyllä mäkin menin aikaisemmin nukkumaan sillon, kun lapset oli pieniä. Ja joskus kyllä vielä nytkin. Tässä on vaan viime aikoina aivan ihmeellisesti keikahtanut tää rytmi, illalla ei nukuta yhtään... eikä melkein vielä yölläkään. Ja yksi iso syy on tämä tietokone, ketä nyt nukuttais kun aina vaan on hyvää luettavaa, uusia mielenkiintoisia blogeja jne jne... argh!

      Peukut pystyyn vaan, kiitos!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥