torstai 13. marraskuuta 2014

ajan kulumista, joulun tulemista


Aikaa on vierähtänyt viime postauksesta jo pari viikkoa. Kyllä huomaa, että nyt kun olen työharjottelussa tietokoneella koko päivän, ei välttämättä hirmuisesti nappaa enää sitten illalla konetta ees avata. Toisaalta täytyy myöntää, että niin koukkuuntunut olen koneella kökkimään, että mun pitää välillä suorastaan taistella itseni kanssa, etten kaivais konettani kassista ja avais sitä... Mulla siis kone kulkee mukana siellä harkkapaikassani ja teen hommat omalla rakkaalla masiinallani. 

Mutta todellakaan aina en ees jaksa taikka ehdi koneelle iltaisin. On tämä niin erilaista kuin työssä käydessäni, jolloin mulla saattoi olla aamuvuoroja, iltavuoroja, välivuoroja, vapaapäiviä viikolla jne jne. Päivät ja viikot siis oli erittäin epäsäännöllisiä. Nyt olen koulussa tai harjoittelussa maanantaista perjantaihin ja säännöllisesti päiväaikaan. (Ja rakastan sitä!!!) Palaan kotiin vähän päivästä riippuen siinä neljän-viiden maissa. Käyn kaupassa kotimatkalla - pahimpaan ruuhka-aikaa, olen huomannut... vaikka tiedänhän mä kaupan työntekijänä sen muutenkin. Teen kotona ruoan, järkkään vähän ehkä paikkoja. Sitten onkin jo aika mennä koiralenkille - olen nimittäin koittanut siinäkin nyt aktivoitua, koska kerta kaikkiaan vaan tarviin sen toimistopäivän jälkeen raitista ilmaa ja liikuntaa. Vaihtoehtonahan siis olis, että laittaisin vaikka lapsen koiralenkille.

Niin, koiralenkillä menee noin tunti. Ja kappas, sitten onkin jo ilta. Pimeää ja väsyttävää. (Pimeää on tosin jo lenkin aikana.) Ei ollenkaan paha ajatus ole mennä nukkumaankaan ajoissa... mulla kun on paha tapa roikkua tietokoneella yömyöhään. Olen siis tietoisesti koittanut sitäkin tilannetta parannella. Eilen kävin pitkästä aikaa kirjastossakin, jos tulis mieluummin luettua romaaneja kuin tuijotettua ruutua se viimeinen hetki ennen nukkumaan menoa.


Yksi syy kirjottelun vähenemiseen on se, että olen viimeinkin ottanut käyttööni sen jo pari kuukautta sitten ostamani Lumian... Mä silloin kestin sitä kolme päivää, jonka jälkeen menikin hermot ja palasin vanhan tutun luurin käyttöön. Nyt sitten harkkapaikassani tarttin saada tietsikkaani netin ja mistäs sen saiskaan kätevämmin kuin älypuhelimesta... Joten oli pakko kaivaa puhelin kaapista esiin. Mutta ensin se piti kyllä käyttää huollossa, sillä siitä todellakin puuttui Asetukset-valikko kokonaan! (Annukka huom! muistatko kun tästä oli puhe?) 

Kun tilanne saatiin korjattua, mä sitten viimein suostuin tulemaan sinuiksi mokoman hapatuksen = älypuhelimen kanssa... Rakentelin sen itselleni sopivaksi (eli poistin siitä aloitusnäytöstä kaiken turhan ja laitoin tilalle vaan ne mitä tarttenkin) ja yllättäen opin kuin opinkin käyttämään sitä!! Ja kas, miten siitä onkaan näppärä käydä katsomassa vaikka blogipäivitykset... samoin kuin facebook ja sähköpostit... että ei tässä enää ainakaan niiden takia tule illalla konetta auottua. Jolloin siis myös se kirjottelu on jäänyt.


On tässä toki sitten taas vaihteeksi ollu ilmassa sellasta "mitähän järkee tässä koko touhussa on"-fiilistä. Mä en lakkaa ihmettelemästä sitä, miten tärkeänä jotkut ihmiset itseään tuntuu pitävän... Esimerkiksi jos bloggaaja lähtee reissuun, hän jo etukäteen huolehtii ja stressailee, että mitenköhän hän oikein sieltä reissusta ehtii sit kirjoitella... että jos hän lupais vaikka sitä ja tätä ja silleen ja tälleen sieltä sit kirjoitella. Täh?? Miten olis jos vaikka lomailisit vaan... maailma kun ei taatusti pysähdy sillä aikaa, jos vaikka ei jostakusta kuulla pariin viikkoon... Sitä myöten olen sit tietenkin miettiny myös tätä omaa blogia, sen järkevyyttä, tarpeellisuutta, miksi kirjoitan, mitä kirjoitan... 

On siis tullu sellanen minäminäminä-fiilinki välillä tähän hommaan. Että voi hyvää päivää, ketä kiinnostaa... No mä ymmärrän, että vaikkapa kotikuvat on kivoja, minustakin on kiva nähdä muiden koteja. Mutta eipä meillä ole tapahtunut mitään sen koommin kun noita kuvia olen laitellu. (En ole vieläkään saanut aloitettua sen isomman pöydän maalaamista...) En viitsi myöskään ihan välttämättä raportoida tappeluista, mitä täällä on pidetty teinien kanssa, en voi kertoilla harjottelustani juuri mitään (paitsi että siellä on tosi kivaa ja mua on taas niin onnistanut, kun olen saanut tutustua aivan mahtavaan tyyppiin eli ohjaajaani), ketä kiinnostaa mun opiskelupäivät, ei oo vaatekuvia (kun ei oo kummoisia vaatteitakaan), ei oo hienoja asetelmia esitellä (ellette välttämättä halua nähdä miten sulavasti pyykkikopat asettuu penkkisohvalle muiden sekalaisten romujen viereen...). Ei oo laitettu pihaa kuntoon, ei oo suunnitelmissa ihmeempiä jouluasioita...

Ai niin, tukan kyllä värjäsin, mutta väri on niin perus ettei sitä suuremmin ees huomaa. Kokeeksi käytin sellasta kuin Logona Herbal Hair Color, väri Teak, se on siis luontaistuotekaupasta ostettu ja pitäis olla mahdollisimman hellävarainen niin mulle kuin luonnollekin. Leikkautin myös tukkaa ehkä 5cm, mutta ei sitäkään huomaa, kun tukka on aina kiinni... Eli kauhean uudistunut olo ei ole, vaikka jotain onkin tehty. (Tuossa alakuvassa on vielä vanha tukka.)


No silkkaa synkkyyttä ei elämä tietenkään ole ollu, vaikka mulla taitaakin olla tapana enemmän synkistellä kuin riemustella... 

Olen ollu kertaalleen jo lapsenvahtina mummon muruselle (kuvassa todiste siitä, että ihan hyvin se meni), ristiäiset on pidetty ja muutenkin on vauva kyllä niiiiiiiiin ihana ja piristävä aina nähdä. Neiti hymyilee jo aivan hurmaavasti ja on niin kertakaikkisen söpö kaikin puolin. En vain saa tarpeekseni vauvan sylittelemisestä ja palluttelemisesta, ja on aivan ihanaa kun se jo jutteleekin vähän... ♥ ensin katsoo tosi tarkkaan ja suu muikistelee ja kulmat kurtistelee, ja sitten tulee juttua, voi suloisuutta! ♥


Joulua en ole kauheesti vielä suunnitellu, toki ajatellu olen ja aiempien vuosien "listat" kaivellu esille ja uudenkin olen jo aloittanut (siis lahjasuunnitelmat... kenelle ja mitä). Tuo kuva ei siis arvatenkaan ole nyt ajankohtainen, vaan jostain takavuosilta...

Kelit ei kuitenkaan saa vielä suuremmin ajattelemaan joulua. Sieltä se silti lähestyy vääjäämättä, ja aivan yhtä vääjäämättä mä alan miettiä koko sen hössötyksen turhuutta... Joka vuosi käy näin, vaikka periaatteessa tykkään joulusta. Se on vaan niin, että kun teen sen(kin) kokonaan yksin aina meillä, niin menee pikkuhiljaa vähän maku koko touhuun. Olis vaan kivempaa, jos en olis aina vastuussa kaikesta yksin, vaan vaikkapa (ja etenkin!!) mieskin osallistuis suunnitelmiin, lahjahankintoihin jne. (Ja ihan turha sanoa tähän mitään rakentavaa, näin se meillä menee, on aina mennyt ja tulee aina menemään...) 

Muistan, miten ihanaa oli laitella joulua, kun lapset oli pieniä... mutta mihin se ihanuus on kadonnut, en tiiä... Lahjojen hommaaminenkin on aina vaan vaikeampaa, tuntuu ettei kukaan ole oikeasti tyytyväinen mihinkään... enkä viittis hommata mitään turhuuksia, eikä ole oikein rahaakaan... Plääh. 


En oikein tiiä miksi musta on tullu tällainen joulu-angstaaja, koska ihan jos totta puhun, niin unelmieni jouluhan olis sellanen, että olis talo täynnä sukulaisia, iloista mieltä, hyvää ruokaa, paljon jännittäviä paketteja, luminen maisema, tunnelmallinen sauna, kauniita vaatteita, paljon kynttilöitä, ihanaa yhdessäoloa, hämärän hyssyä, glögiä ja pipareita, joulupuuroa, onnellista fiilistä... oikein sellanen täydellinen kiiltokuvajoulu. 

Oikeesti se sit on sitä, että kukaan muu ei juo glögiä kuin minä, puuro hotkaistaan tyyliin "onko pakko, en tykkää tästä", lahjojen vinkuminen alkaa jo aamulla (joo-o, kyseessä siis aika isot lapset kuitenkin...), ei ole sukua, ei pukkia, ei viime vuosina saunaakaan, ruokana on muutamaa lajia (siis ei notkuvia pöytiä), lahjojen hankinta on ollu ihan tuskaa ja tyytyväisiä ilmeitä ei juurikaan näe (kun ei ole varaa hankkia mitään ipadeja ja ipodeja ja mitä noita nyt onkaan...), mies ei osallistu oikein minkään valmisteluun, varsinkaan lahjoihin, lapset on koloissaan pelaamassa... 


Juu, sori ja anteeks, taas tää meni tähän. Mietin aina välillä, olenko ainoa maailmassa joka ajattelee joulua noin ristiriitaisin fiiliksi - ja joka vuosi kirjottaa samasta aiheesta samalla lailla... Mä odotan ja en odota sitä, suunnittelen ja koitan olla ajattelematta koko asiaa, tahtoisin ja en tahtois laittaa kaikkea jouluista... (nytkin oon miettiny jo monta päivää, että tekis kauheesti mieli mennä tonne yhteen ihanaan sisustuskauppaan kattoo joulujuttuja...) Joulu tuntuu yhtä aikaa ihanalta ja typerältä, mahtavalta ja turhalta, innostavalta ja rasittavalta... Ymmärrän todellakin ihmisiä, jotka fiilistelee joululla jo kolme kuukautta etukäteen, ja samalla mietin, että voi hyvää päivää... Koska periaatteessa välttelen kaikkea turhaa tavaraa, joulun laittaminenkin tuntuu siitä kulmasta katsottuna aika turhauttavalta. Sitten kuitenkin himoitsen kaikkea suloista ja söpöä joulujuttua...

Tää on siis niin mua... olisko vai eikö olis, tekiskö vai eikö tekis, ajattelisko vai eikö ajattelis... 

No mutta jospa tämä nyt tältä erää taas piisais. Ei nyt varmaan lukuelämyksenä ollu taas kummoinen tämä tämmönen valivalinarinari...

Oikeestihan mun pitäis olla nyt opiskelutehtävän kimpussa (mutta mietin paljon mieluummin vaikkapa joulua...), tehtävä on jo auki koneella ja vähän aloitinkin, mutta piti hiukan tulla hetkeksi pois sieltä, kun se on jotenkin niin vaikean oloinen juttu... puuuuuh...

Enivei, palaillaan asiaan taas. Ihanaista loppuviikkoa kaikille!

Heli

22 kommenttia :

  1. Voi sua Heli. Tää oli niin sua <3 :D. Ja vähän (paljon) oon jo näitä sun "valituksia" ja ollako vai eikö olla-tarinoita kaivannutkin :D.

    Ei oo edes mitään lisättävää kun kaikki on just noin. On ja ei ole. Ja välillä ei ole, mutta on kumminkin :). Juu nou...

    Ja ihan on samanlaiset päivärutiinitkin meillä. Töitten jälkeen pakko päästä äkkiä pihalle raittiiseen ilmaan. Mulla vaan ei oo koiraa, mutta mies lähtee yleensä ihan mielellään mukaan. Eikä haittaa vaikkei aina lähtiskään. On mulla se viistoista vuotta vanha erkkarilla kasaan kursittu MP3-soitin, johon mahtuu kappaleita just sen verran, että tunnin kun kävelee, niin alkavat alusta.

    Joulukin menee kun oon lopettanut ihan kaikenlaisen ylimääräisen tekemisen, kun ei sitä kukaan edes kaipaa. (Etenkään sitä siihen kaiken yksin tekemiseen liittyvää marttyrin roolia, joka aika herkästi lipsahti päälle..) Syödään mitä syödään. Ei välttis ees jouluruokaa, koska niistäkään ei kukaan välitä. Paitsi kinkusta. Ja sekin hommataan nykyään valmiina, koska en kestä sitä jokajoluista painajaista, kun tunnit kuluu, porukalla on nälkä ja kinkkumittari vaan näyttää samaa viittäkymmentä astetta, vaikka kuinka odotan, että ylittyy se mittarissa lukeva "trikiinit kuolevat"-astemäärä...

    Lahjoja ei oo hommattu miehen kans toisillemme koskaan (jos niitä 7 numeroa liian suuria kumisaappaita ei lasketa) ja pojillekaan ei enää vuosiin. Ovat sanoneet, että "ostetaan mieluummin jotain mitä oikeasti tarvii sit kun tarvii". Mutta siis tää ei ollu nyt mikään viisaus ja meillä on ollut tästä ennemminkin puhetta, joten ei siitä sen enempää. Sopii vaan mulle niin hyvin, koska oikeasti lahjojen väkisinkeksiminen on ihan hirvee (ja turha) stressinaihe. Eri asia, jos niitä löytyy ihan luonnostaan siltä pohjalta, että tää olis kiva sille ja sille..

    Ja jos nyt vielä tohon postaustahtiin jotain sanois, niin itse ainakin olen suorastaan helpottunut vähän harvakseltaan tulevista jutuista mieluummin kuin siitä, että joku syytää postauksen päivässä tai pahimmassa useamman. Ei vaan jaksa eikä pysty lukemaan sitä tahtia. Menee vaan mielenkiinto kokonaan. Että less is more tässäkin hommassa. Tai ainakin minä tykkään, että on välillä taukoakin. Ja omasta kirjoittelustakaan en oo ottanut ressiä enää aikoihin. (Johtuen pitkälti siitä, että oon nyt innostunut roikkumaan Instagramissa. Puhelimenvaihdon mukanaan tuomia kirouksia ;)).

    Silmät menee huonoon kuntoon jatkuvasti jotain näyttöä tuijotellessa, mutta vielä hankalampi on tihrustaa puhelinta ja sehän se nykyään on mullakin jatkuvasti vierellä iltaisin kun sohvalla kökötän. Siinä sit hämärissä harrastan lasit päähän - lasit pois - liikettä, kun telkkaria ei voi katsoa laseilla ja puhelinta ei nää ilman. Ja nukkumaanmennessä silmät vilkkuu, eikä tuu uni.

    Mutta jaahas. Tulikohan tässä ny tarpeeksi tätä tekstiä .... :). Kiva kuulla kuulumisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on taas samanlaiset mietteet meillä asioista. Paitsi että mun mies ei koskaan lähde mun kanssa lenkille. Meen aika usein siis yksin, tai siis koirien kanssa. Ehkä ne onkin ihan parasta seuraa...

      Toi joulujuttu on kyllä vähän kinkkinen... en tiiä mitä tekisin asialle. En tahtois sitä ihan unohtaakaan, ja lahjojen saaminen on aivan ihanaa... mutta mutta. You know.

      Ja kiva kun kävit lukemassa. ♥

      Poista
  2. Tää oli jotenkin niin hyvä, etten osaa muuta sanoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kiva kuulla. Olin varautunut aika toisenlaiseen palautteeseen... =)

      Poista
  3. Minusta olis kyllä hauskaa lukea kärhämöinneistä teinien kanssa! Ja nähdä pyykkikoppa-asetelmia! Ne pitäisi sitten vain saada linkitettyä Indiedays Inspiration -sivustolle ja muihin sellaisiin valkoisten kotien asetelmaihmeisiin.

    Mitähän kotiväki sanoisi, jos et raataisi joulun eteen tänä vuonna ollenkaan! Tai ainakaan yhtään enempää kuin kukaan muukaan. Tekisit itsellesi jonkun ihanan joulunurkan, jossa olis kuusenhavu maljakossa ja kynttilä pöydällä, käpertyisit saaliin ja joisit glögiä ja söisit pipareita ihan itseksesi. Ruuaksi olisi makaroonilaatikkoa, ja kun lapset alkaisivat vinkua lahjoja, tökkäisit heti jokaiselle setelin kouraan ja menisit takaisin nurkkaasi lukemaan hyvää kirjaa tai katsomaan elokuvaa.

    Jos joku valittaa, sano että LUULIT ettei kukaan välitä joulusta, kun ei kukaan ole sitä mitenkään valmistellutkaan. Ja että nyt voittekin yhdessä suunnitella millaista joulua haluatte ensi vuonna viettää. Ja sitten toteuttaa sen yhdessä.

    Oikeesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mun täytyy sit joskus kirjoitella kärhämöinneistä ja laitella pyykkikuvia. Tosin kyllä mä olen niitä realitykuviakin täällä viljellyt. Indiedaysiinkin joskus pyydettiin, mutten menny. =)

      Tuo sun ehdotus joulusta on kyllä todella hyvä. Harkitsen. Vaikkakin äsken just kävin siellä tekstissä mainitsemassani ihanassa sisustuskaupassa ja ostin yhden ihanan jouluisen koristeen - tuli vähän joulumieli. Ja tytön kanssa juteltiin, että jospa sit joulukuun alusta laiteltaisiin vähän koristeita ja leivottais pipareita... Mutta sinällään oikein oiva idea joulun vietosta tuollanen. Lapsetkin varmaan ilahtuis niistä seteleistä! En tiiä mahtaisko sellanen jouluttomuus herättää niitä vähän... siis että kaikki vois tehdä jotain. Vai tahtoisko kukaan sen kummemmin sitten mitään. Hmmm... pitääpä miettiä!!

      Poista
  4. Joo, kyllä mie panin merkille, että olit hiljaa, mutta saahan sitä olla hiljaa. En miekään ymmärrä niitä jotka huolehtii poissaolonsa seurauksista - kokeilisivat olla poissa pari viikkoa ihan mitään sanomatta, niin näkisivät, kuinka paljon kannattaa huolehtia... tai ehkä niistä olis kamalaa huomata, että maailma pyörii mainiosti ilman niitäkin. Mutta kyllä joku aina kaipaa! Ainakin vähän aikaa.

    Sun elämä kuulostaa olevan mallillaan :) ja just totesin miehelle, että kuukauden päästä on ihan melkeen joulu. Eipä näytä eikä tunnu siltä, vaikka tänään näin ekan täysin koristellun joulukuusenkin jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakaan mä en tajua sitä, että bloggaaja luulee olevansa niin kauhian tärkeä kaikille, että tuntee tarpeelliseksi tehdä lupauksia siitä miten bloggaa lomaltaan, että lukijat pärjää sen aikaa. Tai tekee ajastettuja postauksia, että lukijoilla on kaiken aikaa jotain hänen juttujaan näkyvillä. En ymmärrä sitäkään, kun tyypit kyselee että mistä te tahtoisitte että kirjottelen... Tai että kalastellaan kaikin konstein lukijoita facessa ja instassa ja missä lie. Tai kun esitellään omaa naamaa joka välissä. Ollaan nii-iiin tärkeitä, haluttuja, toivottuja, mukamas. Tai siis mistä minä tiedän, vaikka jollekin oliskin henki ja elämä lukea niitä suosikkinsa juttuja joka päivä ja joka ikinen yö... Voi huokaus sentään. Olen vissiin vähän tylsä.

      No kohtalaisen mallillaan kai tää laiffi just nyt on. Pieniä riitasointuja tosin aina mukaan mahtuu, valitettavasti.

      Kävin tosiaan äsken siellä ihanassa sisustuskaupassa, siellä oli kyllä aivan suloinen joulutunnelma jo. ♥

      Poista
    2. Täytyy myöntää, että silloin tällöin piipahdan eräässä hyvässä blogissa, mutta en ole lukijaksi liittynyt, kun mua ärsyttää ne minäminä-kuvat... minä ennen, minä jälkeen, minä nyt ja minä eilen. Kaunis ihminen, ehkä olen vain kateellinen. Mutta kyllä sieki oot niin nätti nuori mummo :)

      Poista
    3. Tunnustan tekeväni ihan samaa... =D Ja jopa seuraavani joitain sellasia blogeja. Toisaalta olen kyllä myös lopettanut joidenkin sellasten blogien lukemisen...

      Olen miettinyt samaa kateus-aspektia asiaan... että siksikö se ärsyttää. Ja että jos mä olisin sellanen nätti ihminen, niin olisko kynnys laitella omia kuviaan matalampi... Olen joskus myös ajatellu, että toimisko itelle sellanen "siedätyshoito" oman naaman hyväksymiseen, että sitkeesti vaan laittelis niitä omia kuvia näkyville. Mutta ei, en usko että toimis. Joten jätän laittamatta, paitsi hyyyyyvin harvoin joskus jos jotain kehtaa laittaa. =D

      Poista
  5. Rakas, edesmennyt anoppini sanoi minulle joskus, kun harmittelin, ettei oikein tule joulufiilistä. "Kun on elänyt tarpeeksi monta joulua, ei ne oikein enään tunnu miltään!" Kai sitä näin aikuisena haluaisi sen lapsuuden joulu-ilon kokea. Minulla on nyt ensimmäistä kertaa moneen vuoteen sellainen olo, että tästä vois vielä joulufiilistä kehittyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuossapa saattaa hyvinkin olla aika tavalla totuuden siemen! Lasten kanssa joulu tuntuu erilaiselta, tai jos on hyvin innokkaita joulun laittajia vaikka molemmat puolisot, tai jos on tapana tuttujen kesken viettää pyhiä, tai muuta sellasta. Sillon sitä varmaan laittelee ihan erilaisella fiiliksellä kaiken kaikkiaan. Mutta itellä tuntuu, että joku hohto on kateissa, ollu jo monta vuotta. Olen kyllä aika lailla tosikko ihminen, en tykkää "väkisin hauskasta" ja muutenkaan väkisin laitetusta. Ja joka vuosi on tää angsti ennen joulua, vaikka sit kuitenkin tykkään fiilistellä ja vaikkapa väkertää kortteja tai jos keksin jonkun muun kivan idean pikku lahjoiksi tms.

      Kiva jos sulla joulufiilistä pukkaa - viskaa sitä vähän tännekin! ♥

      Poista
  6. Lapsenlapsen myötä joulukin sai ihan uuden merkityksen, eikä pelkästään lahjavuoren merkeissä. Niin jo odotan sitä pienen riemua paketeista, kuusesta ja kaikesta jouluun liittyvästä. Muuten olla skipattu joulusta kaikki mikä ei ei meitä miellytä, ei ole puuroja ja kaloja kun ei niitä syödä jne. Aivan suloinen teidän yhteiskuvanne neidin kanssa.

    Jatka vain kirjoittamista, minä tykkään tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vietän ekaa joulua mummona. Onhan meillä jo monta vuotta ollu noi miehen lapsenlapset, mutta ei mulla niihin ole samanlaista tunnesidettä ollenkaan... On ne joulun aikaan käyneet, mutta ei sen ihmeemmin vietetä aikaa niiden kanssa, siis mieskään. Yksi noista on vielä sillä lailla, ettei siihen ole meillä mitään muuta yhteyttä kuin synttäri- ja joululahjojen vuosittainen ojentaminen... en tykkää olla mikään lahjakone... en niille enkä siis kyllä kenellekään muullekaan.

      Meilläkin on joulusta tehty omanlainen melko karsittu versio. Kenties liiankin karsittu... en tiiä. Tunnetta ja tunnelmaa kyllä kaipaisin siihen lisää.

      No kiva kun tykkäät kirjottelustani. Kyllä mä aion jatkaa, aina sillon kun kirjotuttaa. =)

      Poista
  7. Loistava kirjoitus ja niin totta tuo et joku pitää itteensä niin tärkeenä jne.. Mä ihmettelen niitä jotka postaa pari kertaa päivässä, miten ne ehtii ja onko se juttu niin tärkee et pitää tehä 2 erillistä postia.
    Kyselit mun blogissa niistä tähtimukeista, ne on greengaten ja virallinen väri taitaa olla tumman harmaa mut mustia ne mun mielestä on.

    Mukavaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen samaa miettinyt joskus noista usein postaajista, että tekeekö ne postailua jotenkin puoliksi (tai kokonaan??) työkseen - no ainakin jotkut taitaa saada siitä korvausta, koska ovat portaaleissa ja tuntuvat tekevän hirveesti yhteistyötä, suomeksi sanottuna siis kehuvat millon mitäkin ja ketäkin ja esittelevät loputtomasti sitä sun tätä blogeissaan... No, mikäs siinä jos siitä palkan saa, mutta jos ei, niin on aika surullista jotenkin ajatella, että eikö niillä ole muuta elämää kuin sen oman elämän (ja naaman...) esitteleminen netissä monta kertaa päivässä...

      Kiitos tuosta muki-vinkistä! Mä koitan ettiä jos löytäisin tollaset jostain... mustavalkoiset olis kyllä todella ihanat ja kuvissa ainakin näyttää ihan mustalta. =)

      Mukavaa loppuviikkoa sullekin! =)

      Poista
  8. Kuuleppas mutsi,tartteisin seuraa joulukoriste ostoksille, tuliskos joulufiilistä siitä? ;)) Tuo mies tosiaan sano että meille ei joulukoristeita tuu ja jos tulee nii vaatehuoneesee, mutta kattokoon sit vierestä ku vähänkoristelen ! Ja erilainen jouluhan tästä on tulossa ku yks pieni söppänähöppänä kuuleppas tulee mummoa piristämään sitte! Ja Miia tietty myös ;))

    VastaaPoista
  9. Hyvä postaus! Tämä on juuri yksi syy, miksi pidän niin paljon tästä sinun blogistasi. Kirjoitat rehellisesti ja avoimesti. Uskallat olla oma itsesi. Näin juuri pitää olla. Itsellä hyvin samansuuntaisia tunetmuksia joulusta, vaikka joulusta kovasti pidänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mitäpä tässä muuta olemaan kuin oma itsensä... Yllättävän moni tuntuu ajattelevan joulusta vähän samaan tyyliin. En tiiä onko se tää yletön kaupallistuminen ja siihen kyllästyminen... Ja sitten nämä kaikki blogit ja lehdet tekee sen, että kuvitellaan että joulun pitäis olla jonkunlainen... siis muunlainen kuin mistä ite tykkää. Ja sitten sen vuoksi se oma versio tuntuu jotenkin vääränlaiselta...

      Poista
  10. Itsellänikin on vähän ristiriitaiset tunteet joulua kohti, mutta lasten kasvaessa tunnen, että minulla alkaa olla vähän enemmän joulufiilistä. Ensimmäinen joulu uudessa talossakin innostaa laittamaan vähän enemmän joulua. Jos vaan jaksaa, tämä pimeys tekee vaan entistä väsyneemmäksi! Jatka vaan kirjoittamista silloin kun itsestäsi tuntuu! Blogissani on sinulle värihaaste, mutta haasteeseen ei tarvitse vastata jos ei tunnu hyvältä. Hyvää joulun odotusta teille, teilläkin on nyt uusi pieni ihminen jonka kanssa voi rakentaa uusia jouluperinteitä. Rapsutuksia myös nelijalkaisille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla onkin varmaan lapset just nyt ihan parhaimmassa iässä joulun kannalta. Se on vielä jännää ja lapset on helposti huijattavissa. =) He ei myöskään osaa vielä kovin suuria vaatia. Ja taatusti on ihanaa laittaa joulua uuteen taloon!! Voi kun pääsisin käymään joskus teillä...

      Ja kiitos tosiaan tuosta värihaasteesta. Se on mun mielestä tosi kiva haaste ja sain saman haasteen tässä joku aika sitten, mutta en ole saanut aikaan sitä toteuttaa... Mutta jospa se nyt olisikin sitten seuraava postaus, kun kerta kuviakin on sitä varten jo valmiina.

      Rapsutuksia sinne myös Almalle ja terkkuja teille kaikille!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥