keskiviikko 24. joulukuuta 2014

aattoillan tervehdys


Aattoilta koittaa, rauha laskeutuu... 

Melkoinen tohinapäivä on ollut täällä ja nyt on olo väsynyt, mutta onnellinen. Ihana fiilis, kun on siistiä ja tunnelmallista, kynttilät (oikeat ja sähköiset) palaa siellä täällä, hyvin on syöty, pikkumurua on paapottu, lahjat oli onnistuneita ja kuusikin sitten lopulta hommattiin. Täytyy sanoa, että hyvin vaikea olis ollu saada jouluista fiilistä ilman kuusta. Vielä minä taistelen itseni kanssa tulevina vuosina tästä kuusi-asiasta, että hankitaanko vai annetaanko jäädä metsään kasvamaan. No toisaalta tämänkertainen kuusi on ensimmäinen ostettu kuusi ikinä, ja tämä on joku kasvatettu versio, ei mistään sekametsästä riivitty. 

Kortteja en ekaa kertaa ikinä laittanut lainkaan, mutta ehkä ensi vuonna laitan, sillä tänään mummoille jouluntoivotuksia soitellessani sain kuulla huolestuneita kyselyitä, onko meillä kaikki hyvin, kun EI KORTTIAKAAN TULLUT... *huoh* Että saatanpa siis ensi vuonna kuitenkin kirjoitella ainakin muutaman kortin. Kivaa hommaahan se on, mutta tulipahan tämäkin nyt sitten kokeiltua.

Väsähtänyt tonttu täältä siis toivottelee mukavaa joulun aikaa kaikille! Viettäkää se niin kuin parhaaksi näette! Minä taidan nyt heittää ketarat oikoseksi sohvalle... ja huomisen taidan himmailla yöpaidassa...

Heli

6 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Kuin myös teille! Vaikkakin nyt ollaan jo tapaninpäivässä... mutta kuitenkin. =)

      Poista
  2. Kyllä ne mummelit tarkkaan kattoo ne joulukortit :) mie huomasin eilen, että unohdettiin tyystin kuopuksen kummisetä - mie en ymmärrä, mikä kumman karsittu joulukorttilista mulla oikein oli, siihen piti lisätä yks sun toinen. Joskus oon lähettäny yli 30 joulukorttia, nyt vaan jonku 24. Tosin osa korteista meni pakettien sisällä.

    Mie aattelin kans himmailla yöpaidassa, lukuunottamatta ehkä jotain ulkoilureissua koirien kans. Jos löydän niille tarpeeksi vaatetta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä suorastaan vähän hämmästyin, että se kortti oliskin ollu niin tärkeä... Pitänee ensi vuonna kirjoitella sit.

      En mä ollukaan eilistä yökkärissä. Mut rennosti kuitenkin, lähinnä vaan luin kirjaa koko päivän ja natustelin suklaata ja muita herkkuja. Illalla tehtiin tytön kanssa koiralenkki, olikin kyllä kieltämättä aika kylmä, hrr!

      Poista
  3. Kyllä kuusen haju tekee äkkiä joulumielen. Ensi vuonna käyn ehkä kuusimyyjältä kerjäämässä jostain latvakuusesta poislyhennettyjä alaoksia; nyt on sellainen lasipurkissa tuolla mun omassa tulevassa keittiössä, ja näyttää ja tuoksuu ihan pikkukuuselta. Jospa se jatkossa riittäisi? Katsotaan. Leppoisaa yöpaitapäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kuusi ei kyllä valitettavasti tuoksu ollenkaan. =( Harmillista, koska sitä tuoksua mä just kaipasin... No on toi tietenkin myös kivan näköinen kun kynttilät loistaa hämärässä. Oksat kelpais mullekin mahdollisesti jatkossa. Ehkä. En tiiä olenko valmis luopumaan kuusesta kynttilöineen...

      Eilinen tosiaan ei sit ollukaan yöpaitapäivä, mutta leppoisa se kyllä oli! =)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥