lauantai 3. tammikuuta 2015

viisi väriä: väripilkut


Tulipas varsin sopiva kuva heti alkuun - tuossa nimittäin on oikeastaan melkein kaikki meidän kodin värit. 

Meillä on siis "suuret linjat", eli katot, seinät, kodinkoneet, kaapistot yms. valkoista. Suurin osa lattioista sekä olkkarin tapetti on vaaleanharmaata. Sitten löytyy myös paljon vaaleansinistä, niin seinissä kuin kalusteissakin. Tasot ja hyllyt on tummaa puuta koko talossa. Pieniä mustia terästyksiä on siellä täällä: kaappien jalat ja nupit, verhotangot, hyllynkannattimet, uunin luukut, jakkarat, koirien pedit... Ja isompana mustana juttuna pönttis. Lisäksi meillä on "oviverhoina" pellavan väriä.

Vaaleansiniset jutut esittelin täällä, ja mustan sekä ruskean täällä. Valkoista, harmaata tai pellavaa en ole esitellyt, enkä taida esitelläkään, koska ne kaikki on enemmän sellasia "taustavärejä".

Mutta sitten meiltä löytyy selkeästi yksi väripilkku ylitse muiden: punainen. Sitä ei ole paljoa, mutta kuitenkin se on väri, josta pienessä määrin tykkään särmää tuomassa. Ylimmässä kuvassa olevien punakuvioisten pyyhkeiden lisäksi punaista löytyy seuraavista jutuista:

ystikseltä saatu tuikkukippo on ihanaa punaista sävyä


arpavoittona saatu tosi kivan sävyinen pehmosydän on ollut kaapin ovessa jo vuosia


jo aika vanha Pentikin purkki toimii meillä kahvipurkkina


lempituikut on Ikean punaiset, mansikan tuoksuiset


tykkään aika harvoista värillisistä Kastehelmi-tuikuista, mutta tämä punainen on ihana


olkkarin kaapissakin on muutama punainen pilkku - huomaatko myös ylimmällä hyllyllä olevan punaisen kristallin?


mun autokin on punainen (olen muuten todennut, että ruoste naamioituu tosi hyvin punaiseen!)


kummilta saatu hauska penaali kulkee mukanani koulussa


Viimeinen kuva viekin sitten toiseen väripilkkuun, jota meillä myös on vähän jossain, nimittäin vihreään:

nämä Ikean halvat pyyhkeet on ihan parhaat pyyhkeet - ja väristäkin tykkään


penkkisohvan maalasin joitakin vuosia sitten ihanalla "vanhalla vihreällä"


tyttären huoneen seinä sai kesällä pintaansa tytön lempiväriä, vihreää


Sitten on väri, josta tykkään tosi kovasti, ja joka on saanut meillä aika näkyvän sijan sisustuksessa. Sehän on tietenkin se räväkkä turkoosi.

iiiiiihanat turkoosit sohvani, sekä nuorelta parilta saatu lempparityyny (huom, myös koira tykkää niistä!)


lempipyyhkeistäni löytyy tietenkin myös turkoosi versio (harmaat ja vaaleansiniset on sitten H&M:ltä)


Ja sitten on vielä yksi selkeä väri, josta tykkään, nimittäin oranssi. Sitä ei meillä kyllä juurikaan ole, mutta vähän kuitenkin:

niitä samoja Ikean ihania pyyhkeitä löytyy meillä vielä oranssinakin


ostin itselleni uuden joogamaton, ja ihan selkeä värivalinta oli tämä oranssi


No nyt taisi lipsahtaa jo yli viiden nämä värit, mutta eipä lienee haittaa. Laitetaan siis vielä yksi "väri" tänne. En tiedä mikä tämän värin nimi nyt sitten olis... tumma metalli?? tai jotain sellasta... joka tapauksessa nämä kaksi kuvaa näyttää oikein hyvin tämän sävyn, mistä pidän todella paljon.

mä olen täysin menettänyt sydämeni tälle tuikkukipolle, siinä on kaikki niin ihanaa: väri, metallikiemurat, vähän bling blingiä, "kristallit"... minusta tämä on vaan yksinkertaisesti ihan todella kaunis esine ♥


en tiedä näettekö te tässä mitään samaa edellisen kanssa - joka tapauksessa tämä parin euron tuikkukippo oli myös esine, joka vaan oli niin käsittämättömän kaunis, että se (tai ne...) piti saada


No niin, sellasia värejä löytyy meiltä. Tähän itse asiassa piti haastaa muita mukaan, joten haastanpa sitten vaikkapa 

sekä 

Jään mielenkiinnolla odottelemaan, millaisia värejä teidän kodeista löytyykään!
(ja jos siltä tuntuu, haasteeseen ei oo ollenkaan pakko tarttua!)

Nyt taidan kipaista miehen viereen, kohta alkaa Wallander. Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille!

Heli

14 kommenttia :

  1. Aika hyvät väriyhdistelmät teuäidän kotoa löytyy, ekassa kuvassa jotenkin tosi kiva harmonia värien kesken! :)

    Ja hyvää alkanutta vuotta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllähän täällä tätä väriä jonkin verran on. Hyvää alkanutta vuotta sinnekin!

      Poista
  2. Kiitos haasteesta, Heli! Otan haasteen vastaan. Nyt täytyy vain alkaa miettiä, miten sen toteuttaisin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kiva haaste. Osallistun ehdottomasti, kunhan räiskin vähän valokuvia ensin. Oikein mukavaa vuotta 2015 sulle Heli!
    ps. Mun kommentoinnit on harventuneet, kun en enää ole bloggerissa, vaan blogi ja sivut on eri alustalla. Mutta seuraan kirjoitteluasi säännöllisesti siitä huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun osallistut! Ja kivaa uutta vuotta sullekin!
      Enkä minäkään kyllä järin aktiivinen kommentoija ole... mutta yhtä kaikki aktiivisesti käyn sun jutut lukemassa aina!

      Poista
  4. Punainen on kyllä kiva väri,pieninä määrinä.Itselläni oli joskus "vihreä kausi" ja sain siitä silloin kyllikseni..Muutamia vihreitä juttuja toki löytyy ja pidän esim"oliivin"-vihreästä.Tuo turkoosi ja oranssi ovat aika vieraita värejä mulle..ei taida löyty vaatekaapista eikä sisustuksesta.Ovat sellaisia rohkeita,voimakkaita värejä..mulle liian räiskyviä;) Mukavia tammikuun päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei löydy vaatekaapista oikeastaan muuta kuin mustaa, en osais ollenkaan pukeutua mihinkään väriin.

      Tämän postauksen väreistä vain toi turkoosi on isompana pintana täällä sisustuksessa (sohva). Ai niin paitsi onhan tytön huoneen seinissä toi vihreä tietty iso pinta sekin. Muuten tollaset kirkkaammat värit ei ole sisustuksessa sillä lailla mun juttu muuten kuin just vaikkapa pyyhkeissä ja lakanoissa. Tuo punainen on kans aika lailla pienenä ripauksena vaan siellä täällä. Eli en koe olevani kauhean värikäs enkä osais olla jos kotona olis vaikkapa seinissä hyvin vahvat värit.

      Mukavaa tammikuuta sinnekin!

      Poista
  5. Ooh, elämäni eka haaste blogimaailmassa :D Kiitos Heli! Tää on aika kiva haaste, katson, josko saisin sen toteutettua! Meillä on vaan aika tylsä väritys, valkoinen ja harmaa :D no niin ja puu...ja ruskea...no onhan noita jos oikein pinnistää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä ne haasteet sitten lähtee! =D
      Jos olet nähnyt tätä haastetta muissa blogeissa, niin huomaat, ettei sitä väriä tarvii kuin pilkku siellä, toinen täällä. Eli ei tarvii olla mitään suuria pintoja missä värejä olis. Kyllä teillä varmaan värejä löytyy, kun alat tarkemmin kattoa! Kahvikupissa, pyyhkeissä, lasten leluissa, kukkakimpussa... pieniä kivoja piristeitä! Mutta pakko ei ole väkisin vääntää tästä mitään, jos siltä tuntuu! =)

      Poista
  6. Onneksi löysin blogiisi, liityin lukijaksesi. Ihania väripilkkuja teillä. Krisseltä sainki samaisen värihaasten :) Toivottavasti kerkeet vastavierailulle.;)

    VastaaPoista
  7. Hyvin on väripaletti hallinnassa. Muhun iskee eniten noi turkoosit istumapaikat. (ah, ihanat. No olen niitä hehkuttanut ennenkin, tiedän.. Ja joo toi kynttiläkippo jossa on kiemurat ja blingit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun joku ymmärtää mun ihanan kynttiläkipon päälle! ♥ Sohvat on kyllä niin kivat, että voi niitä hehkutella useemminkin. =)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥