perjantai 19. kesäkuuta 2015

juhannusaattona


Olin ajatellut postailla otsikolla "unelmia ja toimistohommia". Oli nimittäin to-del-la lähellä, että sain toimistotöitä. Mutta en nyt sitten postaakaan, koska en saanut. Käytännössä kaikki oli sovittuna jo aloituspäivää myöten, kunnes tuli puheeksi palkka. En osannut sanoa, mitä pyytäisin, koska eipä ollut aavistustakaan, mitä alan palkat on. Joten pyysin tarjoamaan jotain. 

Siinä ootellessani selvittelin, mitä tessin mukainen palkkaus olisi. Siksi olikin aika pettymys, että kyseessä olikin harjottelijan vakanssi ja palkkatarjous oli selkeästi alle alimman tessissä olevan palkan... Kun se palkka oli lisäksi pienempi kuin minun nykyinen palkka, ja työ muutenkin vain määräaikainen pätkä ilman lupausta jatkosta, en uskaltanut vakituista työpaikkaani jättää ja sellaseen "puolityhjään" hypätä.

(Lisään tähän vielä jälkikäteen, että minä siis heitin sinne tarjouksen kuultuani vasta"tarjouksen" eli palkkapyynnön, joka oli kyllä reilusti isompi kuin tarjous. Ehkä jopa liiankin reilusti, mutta perustin sen tessiin ja myös siihen, että otan riskin lähtiessäni vakipaikasta, jolloin palkan on oikeesti oltava todella houkutteleva. He kuitenkin otti siihen sitten jonkun sillä alkuperäisellä tarjouksellaan. Ymmärrän hyvin, että siihen kyllä tekijä löytyy silläkin rahalla, koska sanotaan niin, että vielä joku aika sitten se raha olisi kyllä minustakin ollut ihan hyvä, jopa iso, mutta just nyt mun palkka on kuitenkin isompi.) 


Olen tässä kuulostellut, millä mielellä menetetystä paikasta nyt sitten olen. Olen sitä kuitenkin kyttäillyt jo jonkun aikaa. Aluksi mulle tarjottiin tosi lyhyttä pätkää, jollaiseen en todellakaan olis voinut lähteä (vakityö vs 3kk pätkä). Sitten venyttivät sen puoleksi vuodeksi, jonka vuoksi olisinkin jo tehnyt radikaalin ratkaisun ja "hypännyt". Työnkuva olis ollut ihan jees ja lopulta tosiaan oltiin siinä pisteessä, että se oli sitä palkkaa vaille. Töissäkin annoin sitten jo pienen varoituksen, että tässä taitaa olla edessä irtisanoutuminen...

Ja sitten se homma tyssäsi kuitenkin lopulta. Olen käännellyt ja väännellyt asiaa mielessäni moneen kertaan, mutta kyllä mä aina lopulta päädyn siihen, että ei olis ollut millään lailla järkevää lähteä vakituisesta työpaikasta, jos tarjolla on vain pätkätyö ja vielä huonommalla palkalla kuin nykytyö. Siis vaikka se oliskin nyt sitten ollut sitä toivomaani toimistotyötä, jota varten olen myöskin äskettäin koulutuksen käynyt.


No, se paikka siis meni. Olen kuitenkin ollu ihan tyytyväinen nykytyössäni nyt. Mulla on oma vastuualue, jossa sarkaa riittää. Olen myös pienimuotoisesti sijaistanut esimiestäni nyt hänen lomansa ajan ja olen sen tiimoilta saanut tehdä vähän erilaisempiakin juttuja, kuin mitä normaaliin työnkuvaani kuuluisi. Ja olen saanut tehdä melkein pelkkää arkea ja aamuvuoroa, mikä on kyllä tosi jees tällä alalla. 

Työpäivät on rankkoja, mutta ne kuluu tosi nopsasti. Välillä toki tylsistyttääkin jotkut hommat, jalat on soossia ja selkä kipeä, kädet jäässä ja koivet kankeat. Mutta toisaalta sitten taas tykkään siitä, että työ on liikkeellä olemista ja rehkimistä. Nostamista ja kantamista. Mulla on kaiken aikaa lämmin (muualta paitsi ajoittain käsistä), suorastaan hiki. Ei tarvii miettiä punttisaleja iltaisin.... joskaan ei myöskään kyllä jaksa miettiä paljon mitään muutakaan. Ja jos siis tätä kaikkea vertaan istuvaan työhön, jossa vaan tuijotan tietokonetta päivät... niin pistää miettimään, kumpi on enemmän sitä mitä haluan tehdä? Puolensa molemmissa. 


Kuitenkin siis tämä hetki näin on ihan hyvä. Kenties tulevaisuudessa tulee eteen jotain muuta ja jopa muutoksia. Mutta nyt mennään näin.

Ja hei, parasta just nyt on se, että tänään on juhannusaatto ja mulla alkoi kesäloma! Edessä siintää muutama viikko rentoa kotoilua, aamulla pidempään nukkumista (mitä nyt tänä aamuna koirat herätti ekan kerran klo 5...), huushollin siivoilua (oikeesti odotan sitä, että räjäytän lian pois joka nurkasta!!) ja pientä reissuakin olis tiedossa.

Juhannussää ei ole mitenkään erityisen hyvä, eikä meillä ole oikein mitään suunnitelmia tälle päivälle, mutta ei meillä yleensäkään suuremmin juhlita mitään koskaan. Saa nähdä mitä päivä ja ilta tuo tullessaan. Toivottelen kaikille nyt kuitenkin ihanaa juhannusta, toivottavasti keskikesän aurinko jossain kohtaa pilkahtaa ja voidaan viettää kaikin puolin tunnelmallinen ja ihana yötön yö! Ei pitäis ainakaan kokoista olla vaaraa näillä ilmoilla!

Heli

18 kommenttia :

  1. Harmi, ettei uudet työkuviot onnistuneet! Mutta kaikesta huolimatta, hyvää kesälomaa ja Juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, toisaalta harmi ja toisaalta asia ihan pikkuruisen mua mietitytti koko sen ajan, kun se työn alla oli. Olen vähän ehkä muutospelkoinen, ja etenkin nyt kun tilanne olis vaatinut vakityöstä irtisanoutumista pätkän takia, epäröitytti vielä enemmän. Jos kyseessä olisi ollut vakipaikka, en olis tätä hommaa palkan takia kaatanut.

      Kiitos loman toivotuksista ja eiköhän tässä vielä kiva juhannuskin saada aikaan!

      Poista
  2. Hyvää juhannusta! Siellä vietetään selvästi samalla konseptilla kuin meilläkin -katsotaan tehdääkö mitään...

    Mielestäni teit oikean ratkaisun kun et vaihtanut työpaikkaa. Jos viihtyy edes suurimmanosan ajasta nykyisessä työpaikassa ei kannata ainakaan huonompaan vaihtaa.

    Kun on jo ammatti, ei ole enää harjoittelija. Palkkojen polkeminen ei hyödytä ketään, ei itseä eikä sitten niitä seuraavia uusia työntekijöitäkään. Niinkauan kun joku suostuu tekemään liian halvalla ei muutkaan saa kunnollista korvausta.

    Eriasia olisi jos palkka nousisi esim. koeajan jälkeen, mutta kun jatkosta ei taata mitään niin ei oikein kannata. Vaikka itse olen vahvasti sitä mieltä että ihmisen pitää heittäytyä niin järki kuitenkin kannattaa pitää päässä. Ettei ole pian siinä tilanteessa ettei ole sitä nykyistä työtä eikä myöskään enää sitä uutta työtä kun määräaikainen pätkä loppuu.

    Jotenkin mua myös alkaisi tökkiä se että palkasta tehdään joku kynnyskysymys. Ymmärrän kyllä jos vaatimus olisi joku ihan tähtitieteellinen, mutta se että jos tessin mukaistakaan palkkaa ei suostuta maksamaan niin ehkä voi olla viisainta pitää näppinsä erosta sellaisesta paikasta. Voi olla ettei työntekijää kauheasti sitten arvosteta muutenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, katsellaan mitä tästä päivästä tulee. Pyykkiä pesen ainakin, jos en muuta keksi... =D

      Kyllä mäkin oon toisaalta sitä mieltä, että tämä ratkaisu oli ainoa oikea. Ja silti hiukan mietin, että ENTÄS JOS siitä sitten oliskin jatkoa siunaantunut, ja nyt se toinen siihen tullut sitten sen nappaakin... sitten ehkä kyllä jo oikeesti tosiaan harmittaa. (Tunnen sieltä paikasta väkeä ja tämän tiedon tarvittaessa saan kyllä kalasteltua...)

      Tuossa olen ihan samaa mieltä, että ammattilainen ei enää ole harjoittelija. Ja minusta olis ollut jonkunlainen "alennus" mennä harjoittelijana sinne. Plus että se harjoittelija sitten tottakai saa myös alempaa palkkaa...

      Mä lisäsin tonne tekstiini vielä, että mä tosiaan tein palkkapyynnön sitten sen jälkeen kun tarjouksen sain, mun pyyntö oli 500€ enemmän kuin niiden tarjous - olisin siitä kyllä tullut vastaan, mutta he ei tulleet yhtään - toki kun saivat siihen paikkaan tekijän sillä omalla tarjouksellaan sitten muualta. Mä olen sinne paikkaan tuttu, mutta en siis todellakaan korvaamaton, ja tässä tapauksessa siis se palkka ratkaisi, ei se, että olisin jo tuntenut kuviot ja ihmiset ja oikeesti ollut varmasti kyllä sen palkkani arvoinen. Ja mielestäni olisin kyllä sen tessin palkan siihen kuuluvine lisineen voinut ihan hyvin saada... tessittömässä palkassa kun on käsittääkseni aina sekin huono, että sitten kun tulee palkankorotuksia, ne ei koskekaan palkkoja, jotka on sopimuspohjaisia eikä tessistä...

      No aina ei voi voittaa, ehkä jotain muuta tulee eteen. Ja jos tilanne on tuolla nykyisessä paikassani sellanen, että saan tällä tyylillä jatkaa siellä (reilusti tunteja, vastuulisät, aamuvuorot...) niin ei mulla välttämättä oo edes tarvetta vaihtaa mihinkään. Ikävä totuus vaan kuitenkin todennäköisesti on se, että loman jälkeen on tiedossa myös ilta- ja viikonloppuvuoroja ja tämä vastuupaikkakin on sijaisuus... samoin tuntimäärä saattaa nykyisestä hiukan tipahtaa (nyt teen enemmän tunteja kuin sopimuksessani on). Mutta mitä tässä sitä etukäteen miettimään, kattoo sit kun se on ajankohtaista ja miettii jatkoa sen mukaan.

      Kiitos kommentistasi, se kyllä edelleen auttaa ajattelemaan että tein ihan oikean ratkaisun!

      Poista
  3. No voihan hitsi...mutta teit varmasti fiksun päätöksen! Ilmaiseksi ei kenellekään pidä töitä tehdä ja pääasia, että itse olet sinut nyt tuon päätöksesi ja asian kanssa. Oikein hyvää lomaa sinulle, Heli ♥ Minulla vielä ensi viikko jäljellä. En ole jaksanut stressata noita mun lomailmoja. Loma on aina kuitenkin lomaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vähän harmi, mutta toisaalta ehkä ei. Ei se palkka sillä lailla mikään varsin huono ollut, en oo esim aikaisemmin sellasia rahoja tienannut tossa nykytyössäni. Just nyt vaan sattuu olemaan tilanne nykytöissä se, että palkka on parempi.

      Kiitos loman toivotuksista, vielä ei kyllä kauheesti lomalta tunnu, mutta ehkä se tästä! Nauti sinäkin loppulomastasi! ♥

      Poista
  4. Tuon perusteella mitä kerroit niin mielestäni teit oikean ratkaisun. Sulla on kuitenkin nyt hyvä asema katsella ja etsiä niitä muitakin hommia ihan rauhassa, kun on vakityö ja siinäkin kuitenkin viihdyt. Ja toisekseen sulla on nyt L O M A. Nauti siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset tuosta työasiasta. Pitää tässä nyt tuumailla seuraavaa siirtoa, vai tekeekö sellasta. Nyt joka tapauksessa lomaillaan!! =)

      Poista
  5. By the way, asiasta kukkaruukkuun. Mä silloin joskus kyselin sulta vinkkejä niihin sohvanpäällysten värjäykseen. En tainnu muistaa kertoa miten sujui mutta kerron nyt että hyvin meni. Tein siis värjäyksen kahdessa erässä kun pesukoneeseen ei enempää sopinut mutta ihan hyvä ja tasainen lopputulos tuli silti ja väri on upee! Kiitti vinkeistä, ilman sun värjäysjuttuas silloin en olis tätä edes tajunnut tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, tosi kiva että onnistuit!! Minkä väriseksi värjäsit?

      Poista
    2. No sillä samalla ihanalla turkoosilla ku sinäkin :)

      Poista
    3. Eli ihanat tuli, toi väri on kyllä niin kiva!

      Poista
  6. Mukavaa juhannusta ja lomaa! Samaa mieltä olen, että pätevälle pitää maksaa pätevän palkka, harjoittelijat ovat erikseen. Osa työnantajista käyttää nykyistä työttömyystilannetta hyväkseen ja ottavat vain "harjoittelijoita" ja säästävät palkkakuluissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen kyllä samoilla linjoilla. Työttömälle tuo tarjottu palkka on iso raha, ja joku työtön siihen nyt otettiinkin. Työttömälle myös pätkätyö on ihan ok asia. Mun täytyy olla tyytyväinen tästä vakituisesta paikasta, koska se ei tosiaan ole itsestään selvyys nykyään.

      Mukavaa juhannusta sullekin ja kääk, en ole vieläkään ottanut suhun yhteyttä... mielessä oot kyllä ollu ja aina mietiskelen, mihin niitä taimia voisi täällä laittaa...

      Poista
  7. Teit varmasti oikean päätöksen. Jossain on unelmatyösi sinua odottamassa. Ehkä sen aika ei ollut vielä, mutta toivotaan, että pian.

    Kaunis tuo ikkunakuva. Ihana. Siinä on alkukesän heleät värit.
    Koiralle rapsutuksia! Näyttää nauttivan kesästä :). Hyvää juhannuksen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti päätös oli oikea. Unelmatyötä odotellessa! =)

      Nyt pitää tunnustaa, että nuo kaikki postauksen valokuvat on vanhoja. Mutta kesäkuulta ne kyllä on (vuodelta 2009). En ole saanut oikein tartuttua kameraan pitkiin aikoihin... Tykkään noista kuvista kuitenkin ja kyllä ne ihan ajankohtaisia nytkin on. Ainoastaan toi juhannusruusu ei ole vielä tuollasessa kukassa mitä kuvassa, vaan vasta nupullaan.

      Hyvää juhannuksen jatkoa sinnekin!

      Poista
  8. No kylläpä harmittaa sun puolesta :/ Mutta. Niiden menetys! Oikein teit ja olen varma, että saat vielä tosi kivan ja hyvin palkatun työn jossain muualla <3 Ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, katellaan. Ei nykyisessäkään suuremmin vikaa ole, mutta kaippa mä kuitenkin jossain kohtaa koitan tähyillä niitä toimistopuolen hommia. Riippuu vähän, miltä alkaa syksyn mittaan näyttää nykytyössä... työvuorojen suhteen lähinnä.

      Kiitti kiitti, ihanaa kesää ja lomaa teille kans! ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥