sunnuntai 27. syyskuuta 2015

PS.


Tämmönen siitä sitten tuli. Nyt onkin sitten puutarhahommat tältä syksyltä tehtynä. Ehhehe. 

Heli

22 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. No joo, yllättävän kiva minun tekemäksi asetelmaksi. Tää kun ei varsinaisesti ole mun vahvuuksia... =)

      Poista
  2. Mun piti äsken käydä lukemassa se tätä edeltänyt teksti, mutta mulle iski oikeesti niin hirvee ahdistus siinä valokuvalaatikon kohdalla, että mun täytyy jättää lukeminen myöhemmäksi. Nyt ei vaan pysty, kun alkoi ihan hirveesti ahdistaa pelkkä ajatuskin kuvien järjestämisestä kansioihin tai edes yhtään mihinkään. Meillä kun ne miljoonat valokuvat ei todellakaan ole noin hienossa järjestyksessä kuin sulla jo nyt siinä laatikossa, vaan epämääräisenä kaappiin tungettuna röykkiönä (jonka johdosta osa on tarttunut toisiinsa tai negatiiveihin kiinni tai mennyt muuten vaan jo pilalle). Iso huoh. Se tulee olemaan mulle ylitsepääsemätön urakka. Mää niin tiedän sen. Muuten se olis jo tehty.

    Eli tulin siis vaan sanomaan, että täältä tulee rispektiä syysistutukselle :). Kanervan värikin natsaa mukavasti tuohon teidän talon väriin. Että et sää Heli ollenkaan hassumpi hortonomi ole <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sä et sit vissiin lukenu sitä, että tuossa on vain osa meidän kuvista... paaaaaljon suurempi osa on tietokoneen kätköissä. Että kyllä tässä tosiaan työmaata piisaa kuvien suhteen mullakin, vaikka ihan epätoivoinen ei tämä tilanne olekaan. Mä olen aina ollut tollasissa asioissa järjestelmällinen, siis että kuvat on ollu kansioissa jämptisti, mulla ei ole tainnu koskaan ne ihan vaan ajelehtia jossain. Mutta nyt ne on kyllä olleet tuossa pahvilaatikossa jo varmasti vuoden, olen aina välillä tarttunu toimeen ja koittanu niitä perata... mutta iso homma se silti on ollu, eikä ole edelleenkään lähellekään valmis. Mulla on purettuna tuossa varmaankin yli 10 kansiollista kuvia, ja ne on osittain kyllä sekaisin, vaikka näyttävätkin niin jämpteiltä kuvassa. Tilanne on kuitenkin suht hallussa, vaikka vaatiikin edelleen perkaamista.

      Mä odotan itseltäni aina kaikessa sellasta jotain ihme täydellistä suoritusta, mikä osaltaan sitten hidastaa ihan hitokseen kaikkea, niin myös tuota valokuva-puuhaa. Kun olen vaan odottanut sitä täydellistä ideaa kuvien suhteen. Nyt mulla on toi kansio-visio, enää tarttis saada aikaan se kuvien laittamisen aloittaminen...

      Jospa sä voisit vaan joku kerta tarttua siihen kuva-urakkaasi? Aloitat vaan jostain. Heität surutta kaikki pilalle menneet pois ja kelvolliset kuvat uuteen kasaan. Onko sillä ees lopulta väliä, onko kuvat jämptissä järjestyksessä kansioissa?? Voihan niitä katsella sieltä sekalaisesta kasastakin.

      Syysistutukset on mielestäni ihan kivat, suorastaan yllättävän kivat mun tekemiksi. Toivottavasti kestävät hyvinä tooooosi pitkään... Taidan kohta mennä kattomaan miltä näyttää, kun kynttilä palaa siellä seassa. Uskoisin, että aika kivalta näyttää!! Mutta en mä silti kyllä edelleenkään häävi hortonomi ole. =D

      Poista
  3. Hyvähän siitä tuli.
    Mulla on vielä kaikki syksyistutukset tekemäti
    Mukavaa sunnuntai ehtoota

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo... Sun upeaa koko pihan kokoista istutusta ja kivetystä ja vesipistettä ja kaikkea ajatellessa tuo minun padallinen on kyllä melkoinen mitättömyys... =D Eikä sulla oo vielä kiirettä mihinkään, kun pihanne on edelleen niin mahtavassa kuosissa. Mulla ei oo täällä mitään muuta kuin tuo yksi pata ja se kyllä alkoi olla kesäkukkineen lievästi sanottuna aikansa elänyt... =D

      Ehtoota sinnekin, pimeäksi on jo mennyt ja kellokin vaikka mitä - niin se viikonloppu taas hujahti!

      Poista
  4. Ihana! Pitäsköhän minunki laittaa pataan jotain tuollaista, nyt siinä on vielä puolikuolleet samettiruusut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo oli kyllä helppo ja nopea tehdä ja tuli mukavan näköiseksi vähällä vaivalla.

      Poista
  5. hieno :) Mulla taitaa olla taas pelkkiä lyhtyjä omenapuussa roikkumassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhdyt omenapuussa kuulostaa todella ihanalta!!!

      Poista
  6. Onpa kaunis syysasetelma.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näytti muuten tosi ihanalta illalla pimeässä, kun laitoin kynttilän tuohon lyhtyyn palamaan!

      Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  7. Ompas kaunis...minulla vielä syysistutukset tekemättä! Mukavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä en muuta aiokaan tehdä kuin tuon... =D

      Mukavaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  8. Upea asetelmahan siitä tuli!
    Sisällä olen jo kynttilöitä poltellut, mutta ulkolyhtyjä en ole vielä kaivellut aitasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tässähän kohta vallan ylpistyy kun niin kovin kehutaan! =D

      Mä vähän yllätyin kun aloin kaivella sitä lyhtyä tuohon, mulla kun on ollu lyhtyjä vaikka miten ja nyt en löytäny kuin tuon... oon vissiin vuosien mittaan laittanu lyhdyn jos toisenkin kiertoon! Mutta eipä haittaa, yksi riitti hyvin. Sisällä mulla on kyllä sit noita kynttiläkippoja vaikka miten paljon. Jonkun verran olen niitä minäkin jo poltellut iltaisin, on ne niin kauniita.

      Poista
  9. Kaunis.Syysistutuksissa on ihana tunnelma:)<3 Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo on kieltämättä mukavaa ja syksyisen tunnelmallista, kun sain aikaan tuollasen ihan nätin jutun tuohon ovenpieleen. En ole oikeastaan kuin vasta ihan viime aikoina vähän edes innostunu jotain laittamaan, ja taidankin pitäytyä vain tuossa yhdessä padassa, niin tulisi edes se laitettua... Mä olen vaan niin tosi huono tollasissa, en oikein ees tiedä mitkä kukat millonkin toimii. Krysanteemit ja hortensiat olis minusta kivoja, mutta öö, mikähän on niiden vuodenaika... No onneksi tuolla Honkkarissa oli myynnissä näitä tämän ajan kukkasia niin osaa tyhmempikin siitä sitten valkata. =D

      Mukavaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  10. Hurmaava syysistutus!

    Leppoisia syystuulia täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Leppoisaa syksyä sinnekin - taitaa olla vähän lämpimämmät kelit siellä kuin täällä!

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos! Ja on muuten aika ihana, kun kynttilä palaa lyhdyssä. =)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥