sunnuntai 11. lokakuuta 2015

raivauksen ihanuudesta


Olen tosi kiinnostunut Marie Kondon raivaamis- ja siivoamisajatuksista. Olen seuraillut jo pitkään kommentteja Kondon kirjasta (KonMari, siivouksen elämänmullistava taika) ja ajatellut, että pitää se itsekin lukea. Nyt kirja on mulla lainassa viimein. Ja on muuten oikeesti tosi mielenkiintoinen! (Kuva on otettu Habitaresta, jossa oli jokin tila sisustettu ilmeisesti Kondon ajatusmallilla.)


Tavaran raivaaminen tuntuu olevan tosi trendikästä nykyään. Aina välillä mietin, että olisinpa vaan tajunnut aikanaan tehdä tästä asiasta itelleni ammatin (ammattijärjestäjä), mä kun oon ihan oikeesti "harrastanut" raivaamista jo todella kauan, kenties koko aikuiselämäni. Viimeiset vuodet vielä intohimoisemmin, jos niin voi sanoa. Kerrankin on siis joku asia, jota jopa minä "innostun-kyllästyn-tyyppi" olen tehnyt vuosikausia, eikä into vaan laannu ollenkaan, päin vastoin. Mä kerta kaikkiaan rakastan kaivella kaappeja ja järjestää niitä ja sitä myöten hävittää kaikkea turhaa. Mun mielestä on jotenkin tosi ihana ja palkitseva tunne, kun tietää, ettei nurkissa pyöri mitään ylimääräistä.

Jo sillon kun lapset oli pieniä, mä aina suorastaan odotin, että ne kasvaa ja saa laittaa pieneksi jääneitä vaatteita tai risoja ja turhaksi jääneitä leluja pois. Mulla onkin pääsääntöisesti ollu aina siistit kaapit, vaikka muu kämppä oliskin ollut räjähdyksen jäljiltä. Tosin, se oli kaaoksessa nimenomaan siksi, että mulla oli koko ajan meneillään jossain kohtaa massiivinen raivaus/siivous... Välillä mä ihan hämmästelin sitä, että vastahan mä vein 5 pussillista kamaa pois näistä kaapeista, miten sieltä taas lähti saman verran... No, se oli kuitenkin sellasta aikaa, kun lapset kasvoi koko ajan ja lelua, vaatetta sekä kenkää piti olla vaikka minkä kokoista ja sorttista. Ja me saatiin tosi paljon vaatteita muualta ja kierrätettiin niitä itekkin muille.


Mua jollain lailla suorastaan viehättää se, että tavaraa on vain vähän. Tai ennemminkin: vain tarpeellista. Hyvä esimerkki on vaatteet: miksi pitäis olla sitä, tätä ja tota, jos vähemmälläkin pärjää? Uskoisin, että pienillä tiloilla on ollu myös vaikutusta mun ajatuskulun kehittymisen suuntaan. Kun on vähän tilaa, pitää niistä tehdä mahdollisimman toimivat - ja se onkin ollu aina mun lempipuuhaa. Esimerkiksi lasten vaatteiden säilytys tapahtui niin, että jokaisella lapsella oli yksi lipasto, johon vaatteiden vaan yksinkertaisesti piti mahtua. Sitten kun lapset kasvoi, vaatteet tietenkin suureni, mutta myös niiden tarve ja määrä väheni. Jos lipasto alkoi tursuilla yli laidan, piti vaatteita vähentää. Se oli kyllä etenkin isoimman tyttären kohdalla välillä vähän vaikeaa.. =D 

Mutta sanottakoon, että tälläkin hetkellä esimerkiksi toisen pojan vaatevarasto käsittää ehkä noin 10 T-paitaa, läjän sukkia ja kalsareita, muutaman hupparin, yhdet farkut, parit collegehousut ja parit muut housut. Ja se on siinä (ja siinäkin on osa kenties liikaa, ainakin T-paidoista vois taas vähän karsia huonoimpia pois...), oikein hyvin mahtuvat sinne Ikean 3-laatikkoiseen Malm-lipastoon kaikki. Mun ja miehen vaatesäilytyksen olenkin joskus esitellyt, ne on siis yhdessä yhteisessä kaapissa. Eikä kaappi todellakaan ole mitenkään täysi. Mulla on oikeesti varmaan murto-osa vaatteita verrattuna naisten vaatemääriin noin yleensä ottaen. 


Perfektionistina olen vuosien mittaan koko ajan koittanu kehittää systeemejä "vieläkin toimivammiksi". Kyllä se aika monia harhalaukauksiakin on vaatinut, ja rahaa on menny hirveesti hukkaan. Olen saattanut esimerkiksi hankkia jonkun säilytysratkaisun (mä siis rakastan kaikenlaisia kaappeja, lokerikkoja, hyllykköjä, penkkisohvia yms säilytysratkaisuja!!) ja sitten onkin tullu suunnitelmaan muutos, esimerkiksi remppa on edennyt, huoneita valmistunut jne, ja aiempi suunnitelma on vaihtunu toiseen. Tai sitten mun kuningasidea ei vaan olekaan toiminut. Nyt voin kyllä jo melkeinpä sanoa, että kaikki toimii tosi hyvin. Talo on rempattu, turhat kamat on karsittu ja ne olemassa olevat on sijoitettu optimaalisesti.

Tavaran karsimisen myötä olen sitten pikku hiljaa huomannut, että oikeastaan noi "säilytysratkaisut" ei välttämättä olekaan kovin hyvä idea. Siis siinä mielessä, että sinne vaan tulee tuupattua kaikenlaista, kun kerta on tilaa. Oikeesti paljon järkevämpi ratkaisu on hävittää turhat kamat ja sitä myöten vähentää kaappeja. Tai ainakin näin minä olen tehny. Väittäisin, että meillä on keittiössä (ja muuallakin) melkoisen vähän kaappeja. Ja niissä vähissä keittiön kaapeissa säilytetään astioiden ja muun sellasen keittiöjutun lisäksi myös esimerkiksi mappeja, valokuvia, kynttilöitä, siivoustarvikkeita (jopa imuri) ja muuta sellasta tarpeellista säilytettävää.


Nyt kun olen vieraillut ihanissa blogiystävien kodeissa, olen alkanut välillä miettiä asioita vähän eri kantilta. Mun ajatusmaailmassa käytännöllisyys ja "järkevyys" menee aika usein kauneuden edelle, ja olen kyllä aika ajoin huomannut ajattelevani, että kärsiikö tässä mun tyylissä vaikkapa kotoisuus, lämminhenkisyys, tunnelmallisuus? Mä en suuremmin välitä koriste-esineistä (vaikka kyllä mullakin sellasia on), enkä jaksa/viitsi/osaa tehdä mitään ihania asetelmia. Kuitenkin kylässä ollessani ihastelen kaikkea sen kaltaista. Esimerkiksi Krissen kotona, jossa olin äskettäin sisustuskutsuilla, on todella paljon kaikkea ihanaa katseltavaa.

Vaikka mietinkin tollasia asioita, en siltikään vaan osaa kuvitella meille kovin paljoa sellasta "kaunista turhuutta", mitä muualla ihastelen. En tiiä tuleeko mulla joku "järjen ääni" vastaan, onko se ainaisesti kyse rahasta, ettei tule osteltua (=raaski ostaa...) itselle niitä suloisia juttuja, mitä muualla huokailee ja ihastelee. Onko tää mun käytännöllisyys hyvä vai huono asia, vai onko se vaan niin, että koen kotona oloni paremmaksi, jos täällä ei ole kauheesti tavaraa? Huomaan nimittäin runsaammissa kyläpaikoissa usein ajattelevani myös, että "jos tämä olis mun koti, karsisin tuosta, tuosta ja tuosta"... siis myös silloin, vaikka ihan todella ihastelen kaikkea sitä runsautta.

Toisaalta tää meidän koti on minusta nätti ja omanlainen, ja onhan täälläkin kauniita huonekaluja, ruusutapetteja, puu keittiön nurkassa, hiilarihyllyllä lasipurkkeja rivissä, kynttiläjuttuja, räsymattoja, valkoisia verhoja, sohvatyynyjä, ihania astioita... Eikä ihmeiden aika taida myöskään olla ohi, sillä meidän pöydältä löytyy tällä hetkellä myös pieni asetelma, jossa on puolukan ja mustikan varpuja lasipurkissa, kiviä, pähkinöitä ja tuikkuja...


Siitä mä olen jotenkin tosi iloinen, että isompi tytär haikailee omaan kotiinsa isohkoa raivausta ja turhan tavaran karsimista. Jotain on siis kotoa tarttunut - ainakin se ajatusmaailma, että vähemmällä todellakin pärjää. Saatan jopa päästä avittamaan raivaamisessa... sormet ihan syyhyää! Lisäksi äitini soitti eilen melkoisen ilahduttavan puhelun, jossa kertoi, että on itsekseen suorittanut siellä uudessa asunnossaan kaikille lopuille tavaroilleen kunnon raivauksen! Uskoisin, että tuohon hommaan tuli reipas alkusysäys siitä, kun silloin muuton aikana pistin äitin raivaamaan rojujaan. Se hyvä tunne, kun kaapit on väljät ja omistaa vain sen mitä oikeasti haluaa, on siis tarttunut muillekin.

Mä niin ymmärrän tuota Kondon ajatusmaailmaa, ja jopa sitä ehkä hiukan pakonomaistakin tarvetta siivota ja raivata. Niin uskomaton kuin Kondon väite ehkä jonkun mielestä onkin, siivous ja raivaus on myös todella rentouttavaa, jopa meditatiivista. Ja palkinto tehdystä työstä on mitä parhain. Ihan oikeesti ajoittain mua suorastaan harmittaa, ettei mulla ole enää sellasia kaappeja ja nurkkia, mihin vois iskeä kyntensä. Niimpä mä sit aika ajoin käyn läpi noita jo valmiiksi suht siivoja kaappejani... ja useimmiten jotain voi vielä nipistää pois. Ehkä kokeilen joku kerta myös KonMari-tekniikkaa: kasaan kaikki saman lajin tavarat lattialle, otan ne käteen yksi kerrallaan ja mietin, tuottaako tämä esine iloa minulle...

Oletko sinä lukenut Marie Kondon ajatuksia? Mitä tykkäät??

Heli

PS. Kuvat on Habitaresta, erilaisista ihanista asioista, joita hypistelin, mutta joista en kuitenkaan ainuttakaan sitten lopulta ostanut...

19 kommenttia :

  1. Mä niin jaan sun ajatuksesi. Tosin meillä eletään vielä sitä aikaa, että lasten leluja ja vaatteita kertyy ihan liikaa nurkkiin, mutta kaikki aikanaan. Myös meillä on lapsilla Ikean 3-laatikoiset lipastot vaatteille ja hyvin niihin mahtuu, vaikka vaatteita onkin melko paljon.
    Mä en niinkään raivaa kaappien sisältöjä, mutta kerään jatkuvasti roinaa pois näkyvistä. Liika tavara ahdistaa ja tekee pienen kodin entistä ahtaamman tuntuiseksi. (nimim.kannoin viime viikolla sohvan ulos, koska se oli liian suuri meidän olohuoneeseen. Nyt voi taas hengittää.) Mä aina ihailen värikkäitä ja romanttisia ja runsaita koteja, mutten vaan kertakaikkiaan itse osaa sellaisessa asua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä teidän koti on värikäs, romanttinen ja runsas!! Teillähän on just niitä kaikenlaisia asetelmia ja muuta, mitä mä koen just noihin sanoihin sopivaksi. =)

      Mun tyyli siivota on aika usein ollu sellanen - siis sillon aiemmin, ennen remonttia ja säilytystilojen parantamista ja liiasta tavarasta luopumista - että aloitin sen kaappien sisältä. Mies aina välillä hiukkasen pyöritteli silmiään tämän vuoksi... että eikö olis tärkeempää siivota ne näkyvät tilat eikä kaapit, joihin ei näy... Mutta kun mä tarttein tehdä ekaksi tilaa sinne kaappeihin, että saa ne muut tilat siivotuksi, elikkä tavarat kaappeihin. Ja siinä samalla sitten raivasin kaapeista turhaa kamaa pois, ja sitten ne kamat ootteli pitkin taloa, että ne viedään eteenpäin jonnekin.. siitä johtui usein siis se yleinen sekasorto. Sellasta ei enää pääse tapahtumaan, kun ei oo tavaraa mitä sekasortoilla. Paitsi joskus, jos haalin muiden tavarat tänne tarkastukseen, lajitteluun ja kierrätykseen vietäväksi...

      Poista
  2. Minulla on kauhea tavara-angst. Pitäisi saada kotiin raiveampaa ja lasten tavaroita kunnolla kierrätykseen. Itse en ole yhtään raivaaja, siivooja tai järjestäjä. Voin tunnustaa inhoavani kaikkia noita hommia. En saa mitään tyydytystä järjestämisestä, ainoastaan näppylöitä ;) Todella hyvin vitkuttelenkin aina tuollaisten projektien aloittamista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä just sinunlaiset onkin sitten sitä ammattijärjestäjien kohderyhmää? Että on ikään kuin joku, joka auttaa alkuun ja pikkasen potkii persuksille. Monestihan se homman alulle laittaminen takkuaa eniten... sitten kun pääsee alkuun, pääsee kenties myös vauhtiin ja sitten se (ehkä?) alkaa tuntua ihan mukavaltakin puuhalta, kun näkee, että oikeesti asiat etenee. =D

      Poista
  3. Enpä ole ennen käynyt blogissasi, mutta nyt eksyin. Täältähän löytyi hengenheimolainen. Itsekkin ihan samanlainen ajatusmaailmassani raivausta ja järjestelemistä kohtaan ja kaikkea muutakin. Henkilöstä nimeltä Kondo en ole ennen kuullut joten täytyykin perehtyä. Minäkin ihastelen muilla kaikkea ihanaa sisustuskrääsää, mutta jos näen kaupassa sellaista, en vain pysty ostamaan kun pää sanoo, että miksi ostaa sellaista, mitä ei oikeasti tarvitse. Mitä HYÖTYÄ tavarasta on. Jos olisin upporikas niin en tiedä mitä sitten tekisin. Vieläkö näin ajattelisin. Ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva kun löysit tänne!

      Joo, mä kanssa usein ajattelen tuota hyöty-näkökulmaa. Tavaralla pitää olla joku funktio, tosin joskus se voi olla vaikka vaan että se on kiva katsella... koska joskus sitä kauneuttakin vaan kaipaa. Mutta ihan samalla lailla mä mietin tosta ostamisesta.

      Ja myös sitä olen minäkin miettinyt, että entä sitten jos olis rahaa kauheesti... ostaisinko eri lailla? En tiiä. Jotenkaan en usko, että ostaisin. Tai ehkä ostaisin, mutta siinä tapauksessakaan en ehkä ostais määrällisesti paljoa, sen sijaan satsaisin vaikkapa laatuun, käsityöhön, kotimaisuuteen... Ostaisin myös varmasti lahjaksi muille ihmisille tarpeellisia juttuja. (Ja siis huom, tarpeellisia... en mitään krääsää vain silkasta ostamisen ilosta.) Ja sitten todennäköisesti ostaisin myös palveluita, kuten vaikka hierontaa ja jotain muita ihania hoitoja. Ostaisin myös ehkä sellasia isoja asioita, mistä nyt vaan haaveilen, kuten esimerkiksi hevosen. Mutta en mä jotenkaan usko, että musta isollakaan rahalla mikään turhanpäiväisten kamppeitten shoppailija tulis, kyllä tää tämmöinen nykyisen kaltainen ajattelutapa kuitenkin on erittäin minua, enkä usko että se siitä muuttuisi.

      Poista
    2. Niin ja suosittelen oikein lämpimästi ton kirjan lukemista!!

      Poista
  4. Mun mielestä toi Marien lause "Kyse ei ole siitä, mitä haluamme omistaa, vaan siitä miten haluamme elää" on hyvä.
    Muuten en ole kirjojaan lukenut, ja vaikka varmasti on mielenkiintoisia, niin just nyt en jaksa ajatellakaan minkään raivaukseen liittyvään tekstin lukemista, kun kaikki aika menee siihen raivaamiseen :). On mennyt ne kurssinkin vinkit ihan hukkaan, kun en ole niihin yhtään keskittynyt, mutta siellä ne on tallessa sähköpostissa ja lueskelen sitten jälkikäteen kun oon ensin päässyt niihin tavoitteisiin, jotka oon itselleni tossa urakassa asettanut. JOS sellanen päivä joskus koittaa..

    Koriste-esineet ei muakaan viehätä. Muutama kynttilä ja kirkas lasivaasi mulla on pöydillä, mutta siinä se. Kaapeissa sit kaikkea sitäkin enemmän.. Huuuh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun sulla on toi projekti kesken, olis ehkä oikeesti hyväkin lukea se kirja. Se on tosi kivaa tekstiä lukea ja hauskakin. Ja sen ohjeistus on jotain ihan muuta kuin kellään muulla! Siinä on tarkoitus ottaa jokainen tavara käteen ja kysyä itseltään, että tuottaako se minulle iloa. Jos ei, pois vaan. Eikä kannata yhtään miettiä, että "jos minä joskus tätä vielä tarviin..." Jos tavara ei aiheuta iloa, sitä ei kannata säästää. Filosofia on myöskin sellanen, että ei kannata ajatella kaikkea sitä mitä heittää pois, vaan ennemminkin sitä, mitä haluaa säästää. Siis positiivisen kautta.

      Mun mielestä huomattavaa on se, että Kondo ei ajattele, että lisätään säilytysjärjestelmiä, niin kuin yleensä ohjeistetaan siellä sun täällä. Siis että saa ne olemassa olevat tavarat sinne piiloon ja järjestykseen. Vaan hän ajattelee samoin kuin minä, että turha pois ja sitten ne jäljelle jääneet laitetaan hyvään järjestykseen ja kaikki omille paikoilleen. Kondo on siivonnut, järjestellyt ja raivannut melkein koko elämänsä, alkaen 5-vuotiaasta, ja hän on ihan oman kokemuksen ja monen "persus edellä puuhun"-jutun kautta päätynyt tähän mitä nyt opettaa.

      Minusta toi kirja on ihana ja se ajatusmaailma on mahtava, vaikka onhan siellä monia sellasiakin juttuja, mitkä ei ehkä ihan toimi. Siis ainakaan esimerkiksi sellanen ajatus, että kaikki pitää raivata samaan syssyyn. En usko, että jos on paljon tavaraa, on minkäänlaisia mahdollisuuksia raivata vaikkapa kokonaista taloa yhteen putkeen... ellei sitten tee sitä hommaa yötä päivää ja ole lomalla kaikesta muusta elämästä sen aikaa...

      Tsemppiä sulle, edelleenkin!! ♥

      Poista
  5. En oo muuten lukenu,mutt mä niin täydestä sydämestä yhdyn niin sun kuin varmaan tuon marienkin ajatus-maailmaan. Oon aatellut,ett mitä enemmän ihmisellä on asuinpinta-alaa,sen enemmän sitä turhaa krääsää tulee jemmailtua. Elämän lopullisuuttakin ku aattelee,ni ihan tyhjinä sitä on tänne synnytty,ja tuskinpa sinne arkkuun mitään tavaraa laitetaan,kun elämä sammuu..Tykkään kans jatkuvasti raivata ja laittaa turhaa pois,sitähän meillä riittää ;) Facebookissa seuraan kans sivua tavara päivässä pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta tuo, että mitä enemmän tilaa, sitä enemmän sinne myös kertyy roinaa!! Minusta onkin jotenkin hupaisaa, että mä olen tavallaan mennyt siinä tavaran määrässä toiseen suuntaan, ja aina vaan vähentänyt ja lopulta piti sitten ihan oikeesti alkaa jo vähentää kaappeja, kun ne alkoi olla tyhjiä. Mulle on ihmetelty, että miten meidän vaikkapa keittiön tavarat mahtuu näihin kaappeihin - no todella hyvin, kun ei ole mitään turhaa härpäkettä säilytettävänä. Samoin meidän vähäinen vaatemäärä on aiheuttanut ihmetystä. No, ei mulla paljon mitään kummempaa vaatetta sitten kyllä olekaan.

      Musta aika ajoin tuntuu, että mahduttais paljon pienempäänkin asuntoon, ainakin sitten, kun lapset on lähteneet omilleen. Haaveilenkin sellasesta pikkuisesta mökistä, missä ei olis kuin tupakeittiö, makkari ja kylppäri. Keittiön kamppeet mahtuis yhteen kaappiin ja muutamaan hyllyyn, vaatteet ja liinavaatteet yhteen kaappiin ja silleesti. Ehkä joskus?

      Raivaaminen on niin parasta. Mä en kuitenkaan osais osallistua tollaseen "tavara päivässä pois"-juttuun. Mä raivaan isommalla kädellä sillon kun siltä tuntuu, ja välillä en sitten ollenkaan. Ja totuus on kyllä sekin, että ei mulla ole suuremmin enää tarvetta sitä tavaraa vähennellä. Ennemminkin tässä olis jopa tarvetta vähän ostella, ainakin jotain vaatteita, niin itelle kuin muillekin.

      Poista
  6. Hyvä postaus. En ole lukenut, mutta ihan samoja ajatuksia on.
    Meillä on pari roinalaatikkoa, jonne laitetetaan kaikki pikkusälä, jolle ei oikein löydy muutakaan paikkaa.
    Pitäisi vaan ottaa aikaa ja heittää kaikki tyhjänpäiväinen pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vähän luulen, että jokaisessa kodissa on sellanen roinalaatikko... Kun aina sitä on kuitenkin sellasta ihmeellistä sekalaista kamaa, ja jonnekin se pitää työntää, ainakin väliaikaisesti. Suosittelen todella lämpimästi lukemaan kirjan! Siinä on paljon tosi hyvää asiaa, ainakin minun mielestä.

      Poista
  7. Mä olen ennen ollut aivan valtava hamsteri. Kerännyt tavaraa sieltä ja täältä. Vasta reilu pari vuotta sitten tajusin, ettei kertakaikkiaan se ylenmääräinen tavara tee minua yhtään onnellisemmaksi. Aluksi karsiminen oli todella vaikeaa, varsinkin sellaisen mitä ei voinut viedä mihinkään kierrätykseen. Ihan kamalaa heittää jotain risoja vaatteita roskiin! Niitähän voi vaikka tarvita sitten kun taas rempataan!

    Mutta en kyllä ole yhtään vielä kaivannut niitä hävittämiäni tavaroita, ehkä se taas rohkaisee ensitalvena suureen puhdistukseen. Vaikenta on mun ajatella hävittäväni tavaroita jotka on mun mummolasta tai lapsuudenkodista. En tee yhtään mitään niillä pärekoreilla, mutten millään pysty ainakaan vielä niitä laittamaan eteenpäin.

    Tykkään siivoamisesta joskus. Aika harvoin jos totta puhutaan. Tarvisin jonkun raivaamishenkisen kaverin joka tulisi mun kanssa lajittelemaan tavaroita! Haluisitko tulla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, sulla on "jos tätä vaikka joskus tarvii"-ongelma! No, aika monella on, myös minulla aika ajoin... Joitain asioita vaan on niin vaikee heittää pois. Mulla parhaillaan pyörii tuossa yhdet housut, just sellaset "jos vaikka jotain sotkuhommaa tekee näillä"-versiot...

      Kondon idea on se "tuottaako tämä minulle iloa". Mutta kyllä mä sanon, että joidenkin tavaroiden kohdalla se ilon tuottaminen ei oikeesti ole se ainoa funktio... on paljon kaikkea tarvekalua, mitkä ei tosiaankaan tuota iloa, mutta mitä ilmankaan ei voi olla.

      Itse asiassa Kondo ohjeistaa lajittelemaan ihan viimeisenä tuollaset muistoesineet, koska siinä vaiheessa pitäis olla jo koko muu omaisuus lajiteltuna ja hommaan on tullut "loksahdus" eli sellanen ymmärrys/tajunta/fiilis/mikä lie, että osaa jo paljon helpommin ajatella, mitä oikeesti säästää ja mitä ei... ja sitten on helpompaa lajitella ne muistoesineetkin. Mieti vaikka niin, että sulla on aina ne muistot, vaikka sulla ei niitä tavaroita enää oliskaan.

      Minusta on erittäin ajatuksia herättävä tapa toimia tavaroiden kanssa se, että jokaiselle tavaralle sanoo "kiitos kun toit elämääni iloa" (tai joku muu vastaava kiitoslause sille tavaralle) ja sitten laittaa sen pois. Eli ei tavallaan vaan itke sitä luopumista, vaan ennemminkin luopuu iloisella mielellä ja kiittää tavaraa siitä, että se oli sun ja toi sun elämään jotain. Minä kuulun siihen outoon porukkaan, joka jollain lailla myös ainakin joitakin esineitä tavallaan inhimillistää... mä ihan oikeesti ajattelen ihan vaan vaikka laseja tiskikoneesta kuivauskaappiin laittaessani, että "harmittaakohan tätä lasia nyt, kun se jää tonne taimmaiseksi" tai että "onkohan noi muut lasit nyt kateellisia tälle joka pääsee eturiviin" tai "pelottaakohan tota lasia mennä tonne hyllylle"... Eli minusta tuo tavaran kiittäminen tuntuu aika ihanalle! *ehkä hiukan hullu* (Ja siis Kondo myös inhimillistää tavarat... en ole koskaan ennen kenenkään muun kuullut tekevän niin itseni lisäksi!!)

      Milloin tulen??

      Poista
  8. Tämä on niin mielenkiintonen aihe. Tykkäisin myös itse raivata paikkoja kotona "kovalla kädellä". Mutta mulla on ainakin ongelma, minne tavarat voi viedä. Olen koettanut myydä kirppiksellä (nytkin on pöytäpaikka vuokralla), mutta eihän kaikki tavarat mene millään kaupaksi. Olen laittanut hinnatkin tosi pieniksi. Jotain olen vienyt seurakunnan kirppikselle, mutta sielläkin kuulemma alkaa olla varastot täynnä kippoja, kuppoja, verhoja, lasten vaatteita ym. Minusta tuntuu ihan sietämättömältä laittaa ehjiä tavaroita roskiin, kaikkea kun ei voi järkevästi kierrättää. Täällä melko pienellä paikkakunnalla ei ole kierrätyskeskusta tms. Siis mihin turhat tavarat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo on kyllä ihan oikeasti ongelma. Mäkään en millään vois laittaa ehjää tavaraa roskiin, ja on todella onni, että täällä on noita paikkoja minne viedä!! Kirppikselle mä en vie, koska en kerta kaikkiaan jaksa sitä rumbaa niiden tavaroiden kanssa, paljon mieluummin vaan annan lahjoituksena jonnekin.

      Olisiko jossain lähikaupungissa joku paikka? SPR, kierrätyskeskus, edes UFFin laatikko? Kontti, tai mikä se on nimeltään, jossain on sellanen? Hope-yhdistys? Joku taho, joka vie tavaraa jonnekin kohteeseen? (Esim täällä on Karjalan lastenkoteihin suoraan apua vievä yhdistys, menee taatusti kamat perille. Ja tarpeeseen!!) Olisiko siellä löytöeläintalo, eläinlääkäri? (Nuo ottaa vaikkapa pyyhkeitä mielellään.) Oletko Facebookissa, jos siellä voisit kysellä tietäiskö joku jonkun paikan? Facessakin on varmaan jotain sellasia lahjoituspalstoja, ihmiset saattais vaikka ajaa teille hakemaan tavarat! Tai voisitko ajatella, että joskus pakkaat auton täyteen, ajat sinne kohteeseen ja teet samalla ikioman hyvän mielen reissun sinne? Viet tavarat ja palkitset itsesi vaikka ihanalla leivoksella jossain kahvilassa sen jälkeen.. tai jotain.

      Toivottavasti löydät kohteen ja pääset tuosta ongelmasta!

      Poista
  9. Meidän koti todellakin vaatisi raivausta ja kaappi kerrallaan siivoamista. Haaveilen jo pitäväni loman jolloin ottaisin 2 lavaa - toinen kierrätykseen ja toinen roskaa. Kaikkea tulee säästettyä turhaankin..
    Lasten vaatteet ja käyttökelpoiset tavarat pyrin saamaan eteenpäin mahdollisimman pian, kerään kaapeista suoraan pusseihin jotka menevät joko tuttaville tai johonkin hyvään tarkoitukseen lahjoitettavaksi. Kirppariin ei ole aikaa, ja toisaalta suuri osa lasten vaatteista on tullut jo meillekin käytettynä.
    Mutta esimerkiksi kirjoja meillä on aivan liikaa, nekin pitäisi jonkun käydä läpi ja karsia rankalla kädellä..

    Nyt olen sairauslomalla ja ärsyttää ihan sikana kun kerrankin olisi aikaa ja nyt en saa tehdä oikein mitään puuhastelua kotona. Mutta kyllä mä sen suursiivon täällä vielä juskus toteutan!

    Iloisia syyspäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kanssa (edelleenkin!) aina haaveilen, että voisin oikeesti olla lomalla ja keskittyä tosissani siivoomaan ja raivaamaan. Siis niinku viikon tai kaksi, ilman että täytyy mennä välillä töihin keskeyttämään se homma. Mutta hyvällä mallilla sulla kuitenkin siinä mielessä asiat on, että laitat aina menemään vaikkapa pienet vaatteet heti, etkä ala niitä säilömään nurkissa. Ei ole sitten "jonain päivänä" ihan järkyttävä työmaa edessä...

      Mikäs saikku sulla nyt on, onko multa taas jääny näkemättä sun päivitykset... pitääkin mennä heti kattomaan! Pikaista paranemista joka tapauksessa ja mukavia syksyisiä päiviä sinnekin!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥