tiistai 13. joulukuuta 2016

jouluisia aatoksia

 

No kylläpä nyt pisti harmittamaan. 

Mulla oli päässäni ajatus olkkarin jouluistamisesta: uudet valkoiset päälliset sohviin ja niiden päälle sitten istuintyynyjen suojaksi punavalkoista tähtikangasta. Oijoi, miten hellin mielessäni tätä kuvaa: niin söpöä ja jouluista! ♥

Olin suunnitellut, että lähden tänään vapaapäiväni kunniaksi käymään Ikeassa ja haen ne päälliset. Istahdin koneelle katsomaan, että niitä on varmasti siellä... ja mitä mä huomaan??? Ikeassa ei enää ole niitä valkoisia, puuvillaisia, 60-asteisen pesun kestäviä päällisiä!!!!!

Miksi, Ikea, miksi???


Nythän meillä on nuo superihanat turkoosit päälliset (itse värjätyt). Tykkään niistä aina vaan ihan hirmuisesti, mutta olisin ehkä halunnut jouluksi sitä punavalkoista tänne vähäsen. Tilasin jo kangasnäytteitäkin erilaisista punavalkoisista tähtikankaista... 

No, jos en nyt sitten halua sijoittaa satasta enemmän ja ottaa ristikseni pääosin tekokuituisia päällisiä (sillä kyllä Ikeasta valkoiset löytyy, mutta ei ne mua miellytä materiaaliltaan eikä hinnaltaankaan...), ei auta muu kuin pitää nämä vanhat ja tehdä suunnitelma B olkkarin jouluistamisen kanssa. Tai sitten vois ehkä katsastaa, miltä ne edullisimmat vaalean beiget päälliset livenä näyttäisi... tosin niissäkin on tekokuitua aika paljon. Plääh.

Ehkä joulun sävyt olisi sitten valkoista, lasinkirkasta ja hopeaa? Se sopis kyllä noiden nykyisten päällisten kanssa hyvin... ja tykkään siitäkin ajatuksesta, vaikka se onkin ehkä ennemminkin sellanen talvinen ja "jäätävä" kuin jouluinen ja lämpöisen sävyinen.

Ongelma on se, että mulla on keittiökin tollanen sinertävä, enkä sitten saa sitä punaista oikein mihinkään... mun mielestä turkoosi/vaaleansininen ja punainen ei nyt vaan jotenkaan sovi yhteen. Ja jostain syystä olisin nyt vähän kyllä tahtonut punaista. Ja valkoista. Höh.


Ollaan mietitty, jos meille ei enää tulis kuusta. Siis oikeaa kuusta. Tosin en kyllä ihan äkkiä hankkis myöskään tekokuusta... Tuon joulukoti-kierroksen jälkeen tuntui kuitenkin, että ehkä sittenkin se kuusi kuuluis meidän jouluun...

Kuusen paikka onkin sitten taas vähän sellanen kysymysmerkki. Sille kun ei täällä ole oikein luontevaa paikkaa. Tuossa kuvassa kuusi on laitettu tähän keittiö-ruokailutilaan, eli käytännössä tämän mun tietokonepaikan lähelle. Mun mielestä se vaan ei välttämättä ole kiva siinä, koska menee ikkunan eteen.

Toinen mahdollinen kuusen paikka on olkkarissa näin:


Eli vähän niin kun keskellä lattiaa, uunin edessä... Ei hyvä sekään. Mutta muita paikkoja ei oikein sitten olekaan kuin nuo kaksi.

On mietitty, josko meidän joulupuuksi riittäisi mun tilpehööripuu...


Tällä hetkellä siinä on nuo pallovalot tuolla oksilla. Ja lisäksi siellä roikkuu yhtä sun toista ihanaa: hopeisia lintuja, yksittäisiä kristalleja sekä erilaisia kristallikoristeita, Englannista tuomiani suloisia hopeavalkoisia pikkuisia keijunmekkoja henkareissaan, pari ihanaa keraamista kuviota, ystävältä saatu koriste... Ja siihen voisi laitella vielä jouluisempiakin juttuja (ja ehkä ottaa sitten osan muista siksi aikaa pois, ettei puuparka romahda..)

No, katsellaan. Nuoriso kyllä on torpannut tuon tilpehööripuun ihan täysin, niiden mielestä se on kamala kuiva käkkyrä vaan, eikä mikään joulupuu...

★ ★ ★ 

Sinänsä mulla on taas pikkuinen ristiriita näiden mietteideni kanssa, koska toisaalta kuitenkin aina vaan ja edelleenkin vastustan sellasta turhien juttujen hommailua ja etenkin sitä elävien puiden kaatamista metsistä. Tuntuu oikeesti tosi tyhmältä, että kaadetaan puita muutaman päivän/viikon takia... Kuitenkin sitten taas joku kestokuusi, niin kaunis kuin onkin, ei ole mun juttu.

Viime vuonna mulla ei ollut tuosta kuusi-asiasta huonoa omatuntoa, koska satuin metsäkävelyilläni huomaamaan, että lähimetsässä oli tehty jotain aivan ihmeellistä puiden raivaamista ja siellä lojui kuukausikaupalla aivan hirmu söpöjä pieniä kuusia maata myöten... niin me sitten miehen kanssa käytiin kerran hilaamassa yksi sellainen meille kotiin...

★ ★ ★

No, Ikean reissu jää nyt kuitenkin tältä päivältä tekemättä. Taidan sen sijaan vetäistä nyt vaatteet päälle ja lähteä koirien kanssa metsään miettimään syntyjä syviä. Kuten vaikka sitä, että joko olis aika lähteä vähän etsiskelemään suunnittelemiani pieniä jouluisia lahjoja...

Heli

14 kommenttia :

  1. Ihana tuo risupuu, ääni sille! :) Voisko jotain havuja laittaa vaikka maljakkoon?

    Meillä on kuusen kanssa vähän sama ongelma, sille ei ole mitään järkevää paikkaa ja lisäksi kuuset on niin jumalattoman leveitä. Viimevuonna mulla oli pienehkö joulumänty missä oli pari koristetta ja varmaan päädyn samaan tänä vuonnakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon niin kovasti miettinyt niitä havujakin laitella vaihtoehtona kuuselle, mutta mulla ei ole oikein mitään mihin niitä laitella. Tää on nyt vähän mietinnässä siis. Ajatus on kuitenkin kallistumassa vahvasti kuusen puolelle ja ehkä jo tänä viikonloppuna se meille hommataan. Ehkä..... Mäntyä mä en oikein osaa ajatella joulupuuna, jotenkin taidan olla niin kuusi-ihminen. =)

      Poista
  2. No voi harmi kun pääliset olivat loppu Ikeasta. Kuusen paikka oli meillä aina ongelma. Olkkarissa vähän ahdasta, keittiön ikkunan eteen ei haluttu.
    Viimeiset vuodet meillä on ollut joulukuusi olkkarin ikkunan takana, nyt ei ole sitäkään, kun meillä on se super iso tähti ikkunassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sohvanpäällisten poistaminen valikoimista on kyllä todella iso harmi. Mä oon ihan laskenut sen varaan, että voin jatkossakin ostaa sellaset päälliset ja vaikka värjätä ite, noita tekokuituisia tuskin onnistuu värjätä. Buu, Ikea!!!

      Meilläkin on kuusen paikka aina niin hankala, kun nää molemmat huoneet on sellaset ettei vaan ole sopivaa koloa sille automaattisesti järjestettävissä. Me tosiaan tänä vuonna mietittiin ihan vakavasti, että ei laitettais koko kuusta... mutta kyllä musta nyt tuntuu, että sit ei ole jouluista ollenkaan, jos ei ole kuusta.

      Poista
  3. No johan on harmi toi päällisasia! Mua ainakin ottaa aina niin pirusti pannuun, kun olen keksinyt jonkin kivan idean ja sitten sitä ei pystykkään helposti toteuttamaan!

    Kyllä mää olen oikean kuusen kannalla, vaikka minulla on se ihana valkoinen tekokuusikin. Beiben kanssa varmaan ollaan kaksin pitkälti tämä joulu, mutta kuusen käyn silti jostain tontin nurkasta kaatamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toi on tosi iso harmitus, ettei niitä päällisiä enää saa. Toivottavasti moni valittaa Ikeaan asiasta ja ne ottaa sen takaisin valikoimiin! Mä jo kyselin chatin kautta sieltä että eikö sitä tosiaan ole ja mihin voin antaa palautetta... se chatin tyyppi sanoi vievänsä viestiä eteenpäin, toivottavasti sit kans vie!

      Mä oon aina ollu sitä mieltä, että aito kuusi sen olla pitää. Nyt sit on viime vuosina alkanutkin vähän ahdistaa se turha puiden kaataminen... Vaikea asia!!

      Poista
  4. Minusta joulukuusi näytti tosi söpöltä tuossa teidän keittiössä! <3 Ihana! Meillekin taitaa kuitenkin tulla kuusi, vaikka vähän jännitänkin mitä koiranpentu siitä tuumaa ;) Lapset sitä niin kovasti toivoo ja tyttö on jo sille paikkaakin katsellut.

    Ja voihan Ikea ja päälliset! Meilläkin löytyy tuota Ektorpia valkoisena ja jotenkin olen luottanut, että päällisiä saa kun tarvitsee. Se valkoinen on ollut ihanan edullinenkin! Hitsiläinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi meidän kuuset on minusta olleet ihan kivoja noilla paikoilla, mutta ei ne mitään ideaaleja paikkoja ole kumpikaan. Mä tahtoisin kuusen mieluummin olkkariin, koska tässä toisessa huoneessa on jo kuitenkin se valopuu... Mutta olkkari on kuuselle huonompi paikka, ellei jotenkin nyt keksitä sitä laittaa jonnekin muualle kuin uunin lähelle.

      Meillä on kuusi monena vuonna kiinnitetty latvasta kattoon kissojen takia. Koirat ei ole siitä välittäneet sen kummemmin.

      Ja todellakin voihan Ikea!!!!! Mua niin harmittaa toi tilanne. Jos olisin tienny että ne tollein lopetetaan, olisin kylla ostanut vaikka jemmaan yhden satsin valkoisia. Mä uskon, että tämä tilanne harmittaa aika montaa ihmistä!!

      Poista
  5. Olipa onni, että luin tän.

    Oli nimittäin ihan siinä kinttaalla, etten heittänyt pois vanhoja Ektorpin valkoisia Blekinge-päällisiä niinkuin meinasin. (Vaihdoin tässä joku aika sitten tilalle beiget ja mietin, että alanko pesemään niitä jo aika rönttösiä valkoisia vai heitänkö pois, kun uudet saa niin edullisesti. Mutta ei siis saakaan enää. Ollenkaan. Harmi homma tosiaan. Eikähän toi pois heittäminen tietenkään ole mitenkään ekologinen tai muutenkaan oikea teko, mutta niistä päällisistä tulee aikamoinen kasa säilytettävää ja sekin ahdistaa). Rahin päälliset ehti mennä roskiin. Ne repes aikanaan jossain päällepukemisoperaatiossa, koska se 60 asteen pesu aina niitä kutisti. Mutta oikeasti olen inhonnut koko rahia jo pidemmän aikaa, joten sekin joutaa kyllä lähteä sitten kun kyllästyn niihin beesseihin verhoiluihin.

    Että kiitos tästä, mutta harmi tosiaan se, ettei päällisiä enää saa. Vaikka vois kyllä näyttää ne punavalkoiset tähdet tosi kivoilta ja raikkailta turkoosinkin kaverina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se just on huonoa toisissa päällisissä, että ne pitää johonkin tunkea säilöönkin. Mä en sinällään ole lainkaan vielä kyllästynyt noihin turkooseihin, mutta luulen, että jossain vaiheessa olis ehkä kuitenkin voinut ne sitten vaihtaa. Ihan vaikka vaan siksi, että kuluvat ja hiutuvat. Mä olen niiiiiiiin pettynyt Ikeaan ton asian takia!!

      Mä mietin sitä turkoosi-punainen-yhdistelmääkin, mutta ei. Ei se ole se mitä haaveilin. Taidan tosiaan mennä nyt tolla perussetillä sitten.

      Poista
  6. Muistan joskus nähneeni tähtikankaan, jossa oli hopeiset tähdet valkoisella pohjalla.. Sopisivat turkoosien sohvien kaveriksi. Tosin en tiedä, saako tuota enää mistään, kun on aikaa, kun olen sen bongannut.
    Meidän joulussa on tosi vähän punaista, enemmänkin juuri hopeaa, valkoista, pellavaa.. Ja kuusta me ei oteta, ei oikeaa, eikä tekokuusta. Minä hommasin pienen huonekuusen ja laitan maljakoihin männynoksia ja paljon hyasintteja ympäri kotia tuomaan tuoksua.
    Mukavaa Joulun odotusta Heli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa mulla on parhaillaankin sohvissa suojana kangaskaupasta ostetut pätkät valkopohjaista kangasta, joissa on harmaita tähtiä. Se on ihan kiva tuolla. Täytyy käydä katselemassa (jos ehtii) löytyisikö valko-hopeista.

      Mulla on ollut jo muutama hyaasintti. Tuosta sun viestistä intouduin miettimään, josko mäkin hommaisin niitä enemmän ja laittelisin vähän joka paikkaan. Hyasintti on se The Joulukukka mulle, mä tykkään tosi paljon sen tuoksusta!

      Mukavaa joulun aikaa sullekin! ♥

      Poista
  7. Oi, minä tykkään tuosta turkoosista!!! =) NAM!
    Meillähän on turkoosia vain verhot ja muutama tyyny, koska valitsin sen väriksi noiden vaaleiden ja harmaiden pariksi. Ja totta puhuen, vetelen surutta joukkoon punaista nyt jouluna.
    Olen samaa mieltä, ettei se oikein sovi, mutta minäpä en siitä välitä! Heh!

    Onpa outo juttu, että valkoisen päällisen myynti on loppu. Luulisi sitä nyt nimenomaan kysyttävän läpi vuoden... hassua.

    Kaikesta huolimatta ihanaa joulunaikaa ja rauhaa myös sinne suunnalle!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkoosi on minustakin aivan ihana väri! Tuo meidän olkkari on harmillisen hämärä huone ja turkoosi tuo sinne jotenkin ihanasti valoa. Mutta se ei kuitenkaan ole niin "valoisa" kuin valkoinen olis, ja osin siksikin en nyt sitten osaa ajatella sinne enää punaista. Valkoisen kanssa se olis ollut ihanan raikas, mutta ton turkoosin kanssa on melkeinpä ainoa valinta sitten vaan valkoinen. Mulla on sohvissa nyt ollu valkopohjaiset kankaat, joissa on vaaleanharmaita tähtiä, jos saan aikaan niin koitan etsiä valkohopeisen kankaan niihin vielä ennen joulua, mutta totta puhuakseni todennäköisesti en saa aikaan ja siispä vaan pesen puhtaaksi noi valkoharmaat... =D

      Minusta on todella outo veto Ikealta poistaa toi valkoinen puuvillapäällinen. Tilalla on sitten toinen valkoinen, mutta se on tosiaan osittain tekokuitua ja ei kyllä todellakaan uskalla kokeilla sellasen värjäämistä. Onko ne siellä sitten todenneet, että ihmiset ei osta niitä kalliimpia värillisiä päällisiä, kun ostavat vaan halvat ja värjäävät ite... vai onko jonkun muun syyn takia lopetettu kyseinen tuote. Tiiä häntä. Mutta mua kyllä harmittaa ja uskoisin, ettei moni muukaan sen valkoisen päällisen ystävä ole tästä iloinen.

      Mutta kuten sanoit: kaikesta huolimatta ihanaa joulua myös sinne! ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥