sunnuntai 21. toukokuuta 2017

ihana, aurinkoinen Barcelona ♥


No hei!! Käytiin miehen ja ystäväpariskunnan kanssa Barcelonassa. Lähdettiin lauantaiaamuna ja palattiin keskiviikkona. Miehet meni kattoo formuloita lauantaina ja sunnuntaina ja me naiset sitten kierreltiin sillä välin katselemassa paikkoja (ja kauppoja...). Maanantaina ja tiistaina sitten pyörittiin porukalla ympäriinsä.

Oli niiiiiiiiiiiiiin lämmintä ja ihanaa, ah!!! ♥ Vihreää, kesäistä, kaunista, aurinkoista, upeaa, mahtavaa, ihanaa. Ja sanoinko jo, että lämmintä?? =D Nähtyä tuli niin tavallista katuvilinää kuin monia uskomattomia nähtävyyksiäkin. Nyt on varpaita huljutettu Välimeressä, cavaa juotu, paellaa ja mansikoita syöty. Kuljettiin niin metrolla kuin muillakin kulkuvälineillä, ja sen lisäksi käveltiin joka päivä jalat tainnoksiin ja yhdet kengätkin puhki asti. Aurinkoa tankattiin urakalla.

Oli tosi kivaa reissata ystävien kanssa. Nämä meidän ystävät on reissanneet paljon ja myös Barcelonassa käyneet aiemmin - olikin tosi helppo kulkea siellä, kun oli osaavat oppaat omasta takaa. Jos olisi menty miehen kanssa kaksistaan, olisi kyllä moni paikka jäänyt meiltä näkemättä ja kokematta. Kiitos vielä seurasta ja kaikesta H&J! ♥

Tässä teillekin kuvia iiiiihanasta reissustamme!

Huomaa kellonaika ja lähtöaika... Mentiin jo perjantai-iltana ystävien luokse. Nukuttiin yöllä ehkä 1,5 tuntia ja klo 03 lähdettiin bussilla kohti lentokenttää.

Papukaijoja!! Ihka oikeita!! Ällistyttävää!! Ja näitä hienoja lintuja jotkut siis pitää pienissä häkeissä...

Sagrada Familia. Jä-ri-syt-tä-vän iso ja hieno!!

Gaudin suunnittelema talo. Omalaatuinen, hieno!

Miksi meidän kaduilla ei ole näin hienoja katukiviä, kysyn vaan??

Siis kerta kaikkiaan upeita koristuksia taloissa!!! ♥

Eräiden sandaalien tarina päättyi Barcelonaan... Miesparka tallusti näillä yhden kokonaisen päivän siellä formuloissa - ne hajosivat jo matkalla sinne...

Upea kokemus tämäkin!! Mentiin tällaisella Telefericillä Park de Montjuiciin. Tuolta näki koko kaupungin!

Niin hienoja paikkoja, uuh!!!

Aaah, mikä mahtava meri!! ♥

Ravintola nimeltä Peggy Sue´s. Amerikkalaista ruokaa. Hauskan näköinen paikka!

Matkalla Park Guelliin (jonne ei lopulta edes menty sisälle). Niin jyrkkä mäki, että matkalla oli liukuportaat!

Mäeltä näkyi merelle saakka!

Turisti ihailemassa näkymiä. =D Olisin muuten selvinnyt koko reissun vain muutamalla vaatteella: toppi, shortsit, sandaalit ja huivi (plus alusvaatteet). Pidin tuota samaista settiä joka ikinen päivä... pesin vaan välillä paidan ja vaihdoin puhtaat alusvaatteet. =D Illalla lisäsin asuun vielä pitkähihaisen paidan. En siis ollut osannut varautua, että olisi noin lämmintä... oli käytännössä vain yhdet kunnon hellevaatteet mukana!

Aivan ihana lattia eräästä kaupasta.

Mielettömän herkullinen paella! ♥

Iltavilinää Ramblalla. Kaikenlaisia kaupustelijoita riitti, esim. etualan mies. Kun paikalle saapui poliiseja, tyypit kietaisi kamppeensa kankaan sisään, heitti nyytin olalle ja katosi!! Nähtiin muuallakin monta vastaavaa näppärää katoamistemppua. =D Taskuvarkaista varoiteltiin hotellillakin, mutta yhtään sellaista tilannetta ei tullut onneksi kohdalle.

Ihana ranta! ♥ Tuossa etualalla näkyy miekkosia, jotka myy tuollasia ranta-alusia/kankaita. Ostin sellaisen kotiinkin, tykkään siitä kovasti!

Turistin varpaat on Välimeressä!

Hurjan hyvä falafelkäärö. 

Hauska koristus. Jotenkin oli tosi paljon koristeellisuutta tuolla näkyvillä joka suunnassa.

Melko kapoinen katu!! Ja tuolla meni autojakin!!!

Jälleen joku mahtavan upea ja uskomattoman suuri kirkko.

Tämä oli ehkä joku stadion?? En ole varma... Kauppoja oli alakerroksessa kyllä, ja ihan ylhäällä kenties joku baari.

Tuliaisiksi tuotiin Suomeen lämpöaalto! Olkaapa hyvät! 


Me matkustetaan miehen kanssa todella, todella vähän. Perheen kanssa ei sitäkään vähää - koska rahaa sellaiseen ei vaan ole. Onneksi ystävämme osasivat etsiä meille kohtuuhintaiset lennot ja hotellit. Formulaliput oli aika hintavat, ja ihmetyttää, miten surkeat ne paikat siellä ymmärtääkseni olivat - siis tarkoitan sitä, että siellä kuulemma istuttiin ihan hartiat yhdessä ja ylemmän rivin ihmisten polvet alempien selässä. Harmi, että Suomen pojat ei nyt oikein pärjänneet. Mukavaa oli silti ollut. 

Pienestä budjetista huolimatta ajateltiin, että reissussa kun ollaan, niin ei ihan hirveästi pihistellä. Me syötiin muutaman kerran ulkona, käytiin kahvittelemassa ja jätskillä ja cavallakin muutaman kerran. Ostettiin myös eväitä ihan vaan kaupasta - ah niitä tuoreita aprikooseja ja mansikoita ja croissanteja... Ostin myös muutaman paidan itselleni ja tuliaisiakin vähän tuotiin. Hintataso oli mielestäni ehkä aavistuksen halvempaa kuin Suomessa, ei kuitenkaan paljoa. Ruoka oli kyllä aika halpaa.

Syömisissä yritin pitää niin vegaanista linjaa kuin mahdollista, kuitenkaan menemättä mahdottomuuksiin - en esim todellakaan tiedä mitä croissanteissa oli, oliko paella paistettu voissa (se oli niiiiin hyvää, että jotain rasvaa siinä oli pakko olla...) tai oliko falafelien kanssa kuitenkin jotain jogurttikastikettakin. 

Sen huomion tein, että englantia tuolla ei oikein osata. Vaatekaupoissa eivät tajunneet sanaakaan mistä puhuttiin... ja ruoan kanssakin oli välillä melkoisia ymmärrysongelmia; esimerkiksi kun kysyin onko heillä "anything vegan", he vastasivat että "becon??" =D No, hotellissa ja muissa turistipaikoissa kyllä myös enkku taipui.

Tämä reissu oli siis meille harvinaista ja ihanaa herkkua, josta ainakin minä nautin ihan täysillä! (Miehellä oli kaikesta tallustelusta jalat välillä niin kipeänä, että meni jo hitusen ehkä kärsimyksen puolelle...) On ihan mielettömän mahtavaa, kun pääsee näkemään livenä kaikkia noita upeita rakennuksia ja paikkoja, vuoria ja meren, ja kokemaan sen mahtavan lämmön ja auringon - varsinkin, kun reissumme aikana taisi koti-Suomessa tuprutella vielä lunta.

Toivottavasti piditte kuvista ja saitte osanne siitä ilosta ja ihanuudesta, jota matka meille toi! Ja jos vain mahdollisuus tulee matkustaa, niin suosittelen lämpimästi Barcelonaa! ♥

Heli

PS. Pahoittelen lukuisia huutomerkkejä!!! Mutta ei voi kertoa reissusta muuten kuin intoa täynnä!!! ;)

20 kommenttia :

  1. Oih, ihanalta näyttää ja lämpimältä! Espanja on minulle tuttu maa, mutta Barcelona vielä näkemättä.. Kiinnostaisi kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ja lämmintä olikin! Mene ihmeessä tutkailemaan Barcelonaa, se on kiva paikka!

      Poista
  2. Ihania kuvia, tunnelma ja lämpö välittyi kyllä! -r

    VastaaPoista
  3. Ah!! Barca on yksi suuria rakkauksiani. Me oltiin siellä muutamia vuosia sitten kun olin tyttärelle luvannut, että hän saa jonkun kaverinsa kanssa meidät kuormajuhdaksi ja aikuisiksi, ja valitsivat juuri tuon kaupungin.
    Ihanan lyhyt lento ja suloinen kaupunki. Itse tykästyin eniten noihin vanhan kaupungin (en muista enää kaupunginosan nimeä) kapoisiin kujiin ja pikku putiikkeihin ja kahviloihin.

    Miten hauskaa, että saitte viettää tuollaisen "viikonlopun" siellä. =)

    Kiitos myös tuomastanne helteestä!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha kaupunki oli todellakin ihana! Jotenkin uskomatonta ajatella, miten vanha se on ja siellä on kujilla ihmiset kuljeksineet!!

      Siellä oli todellakin kivaa olla ja oleppa hyvä vaan helteestä, kiva oli tuoda tullessaan tuollainen tuliainen! ;)

      (Mä muuten onnistuin eilen polttamaan nahkani... ihan tuossa kotipihalla!! Siellä ulkomailla rasvasin ihoa kuuliaisesti, mutta täällä se unohtui, en jotenkaan uskonut, että on NIIIIN kuuma...)

      Poista
  4. Ah, Barcelona on kyllä ihana. Aikamoinen kesä siellä näytti olevan ja kiitos tosiaan helletuliaisista! ;) Myös minulla on kerran etelän matkalla sandaalit sulaneet katuun kiinni - heh, ei niin kiva kokemus :).

    Vegaaniruuan saaminen on ulkomailla vielä niin hankalaa. Minusta tuntuu usein myös siltä, että täytyy ottaa vähän löysemmin omien periaatteiden kanssa, kun ei millään jaksaisi tehdä asiasta numeroa ja alkaa jankata, kun vastapuoli ei ole ehkä koskaan kuullutkaan vegaanisuudesta. Valikoimalla pystyy sukkuloimaan jotenkuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Barcelona oli ihana! Kuvista on vaikea välittää sitä ihanuutta kunnolla. Esimerkiksi meri oli aivan ♥♥♥♥♥♥!!!

      Miehen sandaalit todella mureni palasiksi!! Ne oli jo vanhat sandaalit eikä oltu ollenkaan tajuttu että ne oli hapertuneet jo varmaan valmiiksi... sitten tuollanen kuuma asfaltti yhtäkkiä ja se olikin siinä! Miesparan jalat oli aivan loppu sen päivän päätteeksi.

      Todellakin oli vaikeaa toi vegaaninen syöminen siellä. Koko muu seurue söi "tavallisesti", enkä sitten alkanut vaatia pääsyä erityisiin vegaanisiin paikkoihin, joita kyllä myös sieltä löytyisi. Niinpä mun ainoa vahtoehto oli monesti ranskalaiset perunat taikka sitten se croissant - esim kaikissa sämpylöissä oli aina lihaa. Ja se kielimuuri oli aikamoinen myös, joten en tehnyt asiasta sitten numeroa. Vegetarian-sanalla sai jo jotain kuitenkin, esim se paella. Espanjassa näytti siltä, että jos oli vegetarian-leipä, se oli leipä, jossa oli kinkun ja juuston lisäksi myös kasviksia. Muutoin siis olivat ilman kasviksia. =) Kaupasta sai sitten onneksi hedelmiä!

      Poista
  5. Oi! Emmä kestä! Niin ihanan näköinen paikka ja toi helle ja turisteilu!! <3 Mullakin pukkaa matkakuumetta! Olipa huippua, että pääsitte reissuun yhdessä ja hyvällä porukalla, se on tosi tärkeää ja pitää parisuhteen liiman lujana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa oli juu! Meillä on miehen kanssa aika erilaiset ajatukset hyvästä lomasta, mutta kyllä me tuolla kumpikin viihdyttiin. Minä kuitenkin ehdottomasti paremmin kuin hän. ;)

      Teillähän on mökki ja vaunu, joten saatte lomailla kivasti kotimaassakin. Ja oliko teillä myös joku ulkomaan reissu tiedossa, muistelisin? =) Ei muuta kun lomia odotellessa! ♥

      Poista
  6. Mulla on Barcelonassa asiakas ja sitä kautta on kaupunki tullut tutuksi. Tykkään ihan tosi paljon kaikesta muusta paitsi niistä Gaudin kammotuksista :D. Kerran satuttiin kaupunkiin samaan aikaan, kun siellä oli jotkut Gaudi-viikot meneillään ja kadut oli niin mustanaan turisteja, ettei eteenpäin päässyt. Oli vaan jotenkin hermostuttavaa.

    Mutta siis auts. Ilmeisesti miehen sandaalit kuumeni asvaltilla :)? Toivottavasti jalkapohjat säästyi.

    Tuli hyvä mieli, kun näytät kuvissa niin iloiselta ja tekstistäkin paistaa onnellisen onnistunut matka hyvin tänne asti <3. Olet sen ansainnut ja taas jaksaa arjessa tallata muistojen voimalla pätkän eteenpäin <3.

    Ja juu. Kiitti auringosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gaudilta oli ymmärtääkseni monenlaista juttua tuolla. Myös Sagrada Familia, joka oli minusta kyllä tosi hieno. Ja se mosaiikin käyttö monessa jutussa oli myös upeaa. Mutta kieltämättä ne rakennusten muodot ja jotkut jutut pisti miettimään, että mitäköhän aineita herra oli nappaillut niitä piirrellessään... =D

      Nyt ei ollut tukalaa tungosta, vaikka ainahan tuolla taitaa väkeä olla.

      Miehen kengät mureni. Osansa varmaan kuumalla asfaltilla, mutta myös sillä, että olivat vanhat jo. Eipä olis arvannut, että noinkin voi käydä!!

      Oli siellä kyllä ihanaa. Ei pyöriny ikävät asiat päässä ollenkaan. Nyt pitäisi sit syksyyn asti jaksaa painaa ennen seuraavaa lomaa...

      Ole hyvä auringosta! ;-)

      Poista
  7. Kiitos kivoista ja mielenkiintoisista kuvista.
    Noista sandraaleista tuli omat mieleeni. Ostin Sidestä feikki Ecot, ne kesti yhden illan kun käveltiin raunioilla. Niiden pohjat murenivat juuri noin.
    Mies osti kans, ja ne ovat olleet jo kaksi kesää täälläkin käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä!
      Voi ei, aika surkealaatuiset kengät on kohdallesi sattunut! Mun miehen kengät oli jo vuosia vanhat, siis tosi monia vuosia. Se ei kauheesti tollasia käytä, ties vaikka olisivat ihan täällä kotimaassakin hajonneet seuraavalla käyttökerralla. Nyt ehkä se kuuma keli teki viimeisen "silauksen" niiden hajoamiselle.

      Poista
  8. Ihanaa kun teillä on ollu ihana reissu!! On se vaan niin mukavaa välillä kattella muitakin kun kotinurkkia. (Ja nähdä meri! ♥) Barcelona on mulla vielä näkemättä, enkä ehkä ihan yksin uskaltais mennä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todellakin ihanaa nähdä se meri! Olisin tuijotellut vaikka miten kauan sinne aavalle ulapalle vaan. ♥

      Sä oot sen verran kokenut reissaaja (nytkin tuo Lissabon!), että kyllä sä pärjäisit tuolla vaikka yksinkin. Jotenkaan mulla ei ollut kertaakaan tuolla sellasta oloa, että se on suurkaupunki, tai että siellä olis jotenkin vaarallista. Toki en kyllä lähtisi yksin illalla minnekään... Mä en välttämättä lähtisi yksin lähinnä siksi, että olisi kuitenkin kivempi jonkun kanssa yhdessä kuljeskella.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥