oppeja koulusta ja elämästä

Piiiiitkästä aikaa täällä. Olen monet kerrat kaivannut kirjottelemaan, mutta kun ei ehdi. Tänäänkin oli aikeissa jo paljon aikaisemmin jotain naputella, mutta... 

Opiskelu vie kyllä aikaa ihan erilailla tässä jaksossa kuin edellisessä, jossa oli vain kolme lähipäivää. Niinä kahtena etäpäivänä sai sitten tehtävät kasaan ja viikonloppuna tehtyä jotain muuta kivaa. Nyt on joka päivä koulua, eli viikonloput sitten pakerran niitä tehtäviä. Yleensä aika menee niin, että lauantaina siivoilen ja pesen pyykkiä kotona ja sitten sunnuntaina kuvittelen tekeväni kaikenlaista muuta, mutta huomaan, että tehtäviä tehdessähän se koko päivä onkin sujahtanut. Tänään olen tehnyt ja palauttanut kolme tehtävää ja voin kyllä melkein ite itelleni hattua nostaa siitä suorituksesta. Ei ne kaikki nyt niin isoja juttuja olleet, mutta kuitenkin. 

Mun palauttamista odottavien tehtävien lista on kiitettävästi kutistunut ja enää siellä onkin vain muutama juttu. Tosin osa niistä on sellasia isompia juttuja, joita teen "sitten joskus". Mahdollisesti jopa ensi syksyksi vasta jne. Mä olen ottanut tähän jaksoon jo ensi vuoden opintoja nopeuttaakseni valmistumistani, ja se kyllä tuntuu. Toisaalta mulla on kunnianhimoisena tavoitteena suorittaa tutkinnot kaikista kolmesta suuntautumisvaihtoehdosta (koska en osaa päättää minkä ottaisin ja minkä jättäisin...) ja se kyllä teettää sitten toki enemmän työtäkin. Mutta teen niitä sitä mukaa kun ehdin, ei tässä hevosen selässä olla.

Niin... sinänsä hullua, että esimerkiksi yksi tänään palauttamani tehtävä oli aiheesta "luonnon hyvinvointivaikutukset" ja täällä mä vaan sisällä istua kökötän tietokoneen äärellä kokematta todellakaan mitään hyvinvointivaikutuksia luonnosta... En ole viime aikoina paljon lenkille ehtinyt edes, aina on jotain muuta. (Josta syystä lähdenkin tässä välissä pitkästä aikaa käymään siellä lenkillä koiran kanssa.)

Koulussa on ollut nyt sellasia käytännön hommia, joihin en koskaan kuvitellut "joutuvani" ennen tätä koulua. Kuten vaikka moottorisahailu. Pelkäsin sitä etukäteen aika paljon, sillä kuvittelin, että kun vaan sen käynnissä olevan terän tyrkkään puuta vasten, se pomppaa sieltä suorinta tietä takaisin ja halkaisee mun otsan. Lopulta tulin todenneeksi, että eihän se ollutkaan yhtään vaikeeta!

Kuvassa demonstroin kaatoloven tekoa (tarkkasilmäinen huomaa kuitenkin, että eihän se saha käynnissä ole...). Tehtiin niitä siis monta tuohon alekkain ihan treenin vuoksi. Puuhan toki siis kaadetaan ihan tuolta alhaalta. Olen nyt kaatanut niin mäntyjä kuin koivujakin, paremmalla ja huonommalla menestyksellä... tarkoittaen sitä, että muutaman kerran se puu onkin päättänyt kaatua ihan toiseen suuntaan mihin minä ajattelin sen kaataa... =D

Kommelluksiltakaan en ole välttynyt noissa hommissa. Yhtenä päivänä meitä tuli kuvaamaan joku heppu, joka teki opintojen ja ammattien esittelyvideota meidän koulusta. Ja mua se sitten siinä kuvasi... No, tietenkin just silloin se puu päätti alkaa kaatumaan väärään suuntaan ja mulla jäi terä jumiin sinne väliin... Samoin sitten karsimis- ja pätkimishommaa tehdessäni onnistuin sahaamaan sillä lailla, että taas oli terä tiukasti jumissa... Mutta mä ajattelen niin, että ilman noitakin mokailuja en olis noita asioita oppinut. Nyt tiedän, miten kannattaa maassa makaava - ja etenkin ojan päällä notkuva - puu sahata poikki niin, ettei terä jää jumiin ja että puu ei halkea. Väittäisin osaavani nyt siis kaataa, karsia ja pätkiä puun.

Ollaan myös jonkin verran perehdytty traktorien sielunelämään. Kuvassa on siis traktorin "persus", josta en kyllä rehellisyyden nimissä tajua yhtään mitään. Olen ajanut muutamalla erilaisella traktorilla, eteen ja taakse, kärryn kanssa ja ilman. Yhden kerran jäin aika tyylikkäästi jumiin liukkaaseen ylämäkeen... kun olin aikani yrittänyt päästä eteenpäin ja saanut traktorin ja kärryn aina vaan pahemmin luistamaan linkkuun, piti sitten luovuttaa ja antaa opettajan jatkaa sinne ylös asti. 

No mutta tekemällä oppii ja kyllä mä jo ihan tielläkin olen traktorilla ajellut. Opin muuten myös sen, että traktorissa ei siis todella ole jousitusta... Ajoin ihan liian kovalla vauhdilla sellaseen hidastetöyssyyn - koska kuvittelin, että varsinkin traktorissa, jolla mennään pitkin möykkyisiä peltoja, olis TOSI HYVÄ jousitus... Siellä me sitten pompittiin holtittomasti pitkin koppia, minä ja pari kyydissä ollutta. Mulla siis persus pomppi penkistä ylös varmaan parikyt senttiä! =D Oli hauskaa ja toisaalta pelästyin, että rikoin koko vehkeen ja siinä sivussa myös yhden kyytiläisen selän... (en onneksi rikkonut, kumpaakaan)

Tammikuuta on suuresti varjostanu mun vatsavaivat. Ne on olleet todella pahoja nimittäin. Kuun alussa päätin, että nyt riitti tuo älytön happosalpaajien syöminen. Minähän kävin toukokuussa siellä tähystyksessä, jonka jälkeen olen napsinut menemään noin 100kpl niitä lääkkeitä... Kun havahduin siihen, varsinkin todettuani, ettei ne edes auta, päätin lopettaa ne kokonaan. Varasin myös ajan luontaishoitajalle - koska uskon vakaasti, että lääketiede ei minua tässä asiassa auta, vaan ratkaisu on tehdä kerta kaikkiaan jotain ruokavaliolleni.

No, kävin siellä hoitajalla (oli todella hyvä käynti) ja aloin sitten pitämään tarkkaa ruokavaliota sekä ruokapäiväkirjaa. Mun vaivat senkus moninkertaistui, olo oli todella huono - kuin mahassa kävisi jatkuva ihan hullunmoinen kuohunta ja turvotus, ja toisaalta myös ilkeän tuntuinen puristus... närästys oli hirmuista ja jatkuvaa, olo oli jo heti aamulla herättyä tosi huono, ihan kuin olisi ähkytäynnä, vaikka ei ollut syönyt tai edes juonut mitään... jne.

Kyllä kävi mielessä yksi jos toinenkin juttu ja kauheat pelot, että mikä mulla oikein voi olla... (ja kannattaa tosiaan googletella kaikenlaista... not!!) Lopulta yhtä koulutehtävää tehdessäni tarttein ihan muussa yhteydessä tietoa sellasesta jutusta kuin "rebound-ilmiö" ja ihan vahingossa taisikin löytyä syy minun mahani käytökseen!! Nimittäin eka juttu mikä tolla googlailulla tuli eteen, oli pitkäaikaisesti käytettyjen happosalpaajien äkkinäiseen lopetukseen liittyvä rebound-ilmiö. (Eli mahahapot riehaantuu hetkeksi aivan hulluun ylituotantoon.) Helpotuksen huokaus oli niiiiiiiiiiin suuri... ehkä en tähän siis kuolekaan!!

Kävin kyllä myös lääkärissä. En suuresti hämmästynyt, kun kirjoitti mulle reseptin.... happosalpaajia!!! Ja Litalginia. Sanoi, että ovat ainoa hoito mun vaivaan. Jep jep, uskoo ken uskoo... Minä en niitä lääkkeitä hakenut, sen sijaan kävin kyllä labrassa, johon minut määräsi. Ja olen menossa vielä koko mahan ultraan. Olen tyytyväinen, että pääsin noihin tutkimuksiin, vaikka muutoin pidinkin käyntiä ja kommentteja valitettavasti ihan turhina, enkä aio siis niitä lääkkeitä edes hakea.

Itse asiassa tuolla lääkärissä sain selville myös sen mun tähystyksen tiimoilta asioita, joita ei mulle paperilla ainakaan ole annettu. Ehkä puhelimessa kerrottiin, mutta ihan kuin ne nyt jäisi mieleen... Eli mulla on todettu krooninen tulehdus mahassa ja myös jotain eroosiota siellä mahan limakalvoilla. Sekä "havaittavissa löysyyttä" muistaakseni jossain läpässä, mikä selittäisi sen närästyksen ja poltteen nousun. Ja siis lääkehän tähän kaikkeen oli ne vahvat happosalpaajat..... Kukaan ei ole puuttunut ruokavalioon, kukaan ei ole edes halunnut perehtyä siihen alkusyyhyn, mistä nämä vaivat voisi johtua.

Nyt kun olen sitten pitänyt tätä tiukkaa ruokavaliota ja lisäksi syönyt todella vahvaa maitohappobakteeria, käyttänyt nestemäistä piitä närästykseen happosalpaajien sijasta jne, on vaivat pikkuhiljaa asettumaan päin. Olen jättänyt suklaan kokonaan, syönyt viljoista vain kauraa, vaihtanut kaiken mustan teen pois ja juonut vain yrttiteetä tai valkoista teetä, syönyt vain muutamaa kasvista ja nekin kaikki ehdottomasti kypsennettynä jne. Vaikka miten tuoreet kasvikset olis terveellisiä, olen jo aikaa sitten huomannut, että ne ei vaan sovi mulle - ne tuntuu mahalle aivan kuin liian "teräviltä" tai "karheilta". En ihan luontaisestikaan ole tykännyt hiilihappoisista jutuista, vahvoista mausteista, kahvista... joten niiden poistamista ei ole tarvinnut tehdä, kun en niitä muutenkaan käytä. Olen todennut, että avokado ei sovi mulle ollenkaan, eikä ehkä myöskään tomaatti eikä peruna. Kurkusta puhumattakaan. 

Käytännössä syön kaurapuuroa ja mustikoita/mansikoita/mustikkasoppaa, 100% kauraleipää, höyrytettyä porkkanaa ja kesäkurpitsaa, varovasti tofua, punaisia linssejä, banaania... Toivottavasti tämä tästä ajan myötä helpottaa. Olo ei vieläkään ole mitenkään 100% hyvä, mutta se kaamea närästys on pääosin poissa ja tuimat piston tunteet mahassa myös. Suolisto on välillä ok ja välillä sitten taas jostain ihmeen syystä riehaantuu.

   

Mutta se kaiken pahan alku ja juuri... se on se stressi. Olen niin kurkkuani myöten täynnä sitä, että hermoilen joka asiasta etukäteen ja jälkikäteen, pingotan kotona, pingotan koulussa, kiukustun ja ärsyynnyn älyttömistä asioista... Päätin vuodenvaihteessa ja jo aiemminkin, että se on loppu nyt. Olen sisältä ihan rikki sen vuoksi, että olen stressannut niin paljon, ja yleensä vielä asioista, joille en edes voi mitään. Mitä siitä kaikesta on jäänyt käteen - ei mitään muuta kuin hajallinen maha ja kärsivä suolisto, jotka aiheuttaa niin paljon haittaa elämälle, ettei sitä voi uskoakaan.

Mä päätin vuodenvaihteessa, että tästä vuodesta tulee hyvä vuosi. Opettelen ottamaan rennommin. Mun ihana luontaishoitaja antoi mulle ohjeita esimerkiksi liikuntaan: nauti siitä, älä suorita. Älä rääkkää kroppaa. No, en minä nyt mitenkään aktiivisesti ole sitä kyllä rääkännytkään - nimittäin fyysisesti. Henkisesti sitten kyllä taas olen pitänyt sitä lujilla.  Mulla kaikki jännitys ja kiukku vaikuttaa ensimmäisenä mahaan, ja se on saanut nyt totaalisesti siitä kaikesta tarpeekseen. NYT on aika tehdä se elämänmuutos, josta olen vuosikausia vaan puhunut ja jota olen aina vaan suunnitellut. NYT on aika relata, nauttia elämästä tässä ja nyt. Ja NYT on aika viimeinkin katsoa, mitä syön.

Uskon, että kunhan saan mahan ja suoliston kuntoon, voin rentoutua myös ruokavalion suhteen, eikä tarvii ikuisesti olla näin tiukalla dieetillä. Tämä on kuitenkin pitkähkö tie, ja ihan numero ykkönen paranemisessa on se stressaamisen vähentäminen, mieluiten siitä kokonaan eroon pääseminen. Pitää alkaa luottaa siihen, että olen ihan ok, vaikka en saakaan parhaita numeroita ja vaikka en näytäkään niin ihanalta. Pitää luottaa myös siihen, että elämä kantaa, kun sen vaan antaa kantaa. Pitää etsiä elämästä hyvää sen sijaan, että tuijottaa siihen, mitä ehkä puuttuu - vai puuttuuko edes. Pitää katsoa ympärilleen, hengittää syvään, rentoutua ja nähdä, miten ihanaa elämä on juuri nyt. Ja uskoa, että sitä se tulee jatkossakin olemaan.

Pitkä tie, mutta matka on nyt alkanut.

Oikein ihanaa tulevaa viikkoa kaikille teille! ♥

Heli