tiistai 31. joulukuuta 2019

vuosikatsaus 2019

Tänään on vuoden 2019 viimeinen päivä. Huhheijakkaa, niin se aika kiitää eteenpäin! Tässä tulee perinteinen vuosikatsaus paljon kaikenlaista sisältäneeseen vuoteeni.


Tammikuu. Lunta ja pakkasta. Alkukuu oli kotona tylsistymistä, kun koulussa ei vaan meinannut olla mitään järkevää tarjolla. Onneksi se siitä sitten virkistyi ja ohjelmassa oli mm. luonnonvaratuottaja-hommia sekä tähtitiedettä. Oltiin myös kipakassa pakkasessa pitämässä jotain mielestäni aivan turhaa opintoalojen esittelypäivää kaupungin puistossa - siellä oli lähinnä vain toisia opiskelijoita, eikä niinkään ulkopuolisia katsomassa koulutusmahdollisuuksia, mikä kai oli tapahtuman tarkoitus... Loppukuussa leikittiin vielä metsuria talvisessa metsässä. Kävin Helsingissä kaverini luona, käytiin vegemessuilla sekä katsomassa ihan mahtava musikaali Kinky Boots. ★


Helmikuu. Alkukuusta oltiin ihan saarroksissa kauheassa lumihangessa ja loppukuusta jo maa pilkisti lumen alta. Luin ihan älyttömän monta kirjaa, varmaan tuhansien sivujen verran. Tuskailin painoni nousua ja jalkavaivoja, joihin itse asiassa taisin tammikuun puolella saada pohjalliset. Kävin Jyväskylässä sukutapaamisessa perintöasioiden tiimoilta. Suunniteltiin luokkakaverini kanssa ulkomaan vaihtoa. Mietin vaatteitani ja niiden tilaa (eli sitä, miten paljon mulla on rikkinäisiä vaatteita...) sekä erilaisia ekojuttuja tekstiileihin liittyen. Meidän pikku pupuset oli kipeitä ja niiden loppu alkoi vääjäämättä lähetä. Koulusta oli hiihtoloma, jonka vietin ihan vaan kotona. ★


Maaliskuu. Tässäkin kuussa saatiin paljon lunta vielä ja sitten taas loppukuusta oli maa paljaana osittain. Hankikannoilla kävelin pitkin peltoja koiran kanssa; se on kevättalvissa mukava juttu, kun lääniä riittää joka suuntaan reilusti. Lääkärireissuja oli monta niin itsellä kuin miehellä ja eläimilläkin. Puput piti päästää vehreämmille pomppimismaille ja surin myös koiran kuoleman vuosipäivää. Hommasin uuden passin ja ajokortin ja otin rokotuksia sitä ulkomaan vaihtoa varten. Suunnittelin myös opintojen viimeisiä harjoitteluita ja näyttöjä. Miehen kanssa käytiin hänen liittonsa järjestämällä risteilyllä. ★


Huhtikuu. Olin työharkassa ja järjestelin vaihtoreissua. Siivoiltiin pihaa ja purettiin pupujen aitaus pois. Pihasta kaadettiin iso koivu. Tyttären (asuntomessu)talo kuljetettiin tontille. Opetin kuopusta ajamaan autolla. Kävin aloittamassa suunnistuskaudenkin. Kuun lopussa sitten alkoi se jännääkin jännempi Saksan reissu luokkakaverini kanssa. ★

  
Toukokuu. Vapun vietin Saksassa rauhallisissa merkeissä. Päivät siellä harjottelussa oli tosi löysiä ja melkeinpä tylsiä, koska paljoa tekemistä ei kyllä ollut. Nähtiin kuitenkin paljon ihania paikkoja ja käytiin myös Belgian ja Hollannin puolella. Että sinänsä kyllä ikimuistoinen reissu ja mieluusti palaisin tuonne maisemiin vielä joskus! Kelithän meitä ei siellä hellineet; satoi ja oli viileää. Kotiin palattuamme kiirettä riitti. Olin kahviossa tavaranvaihtopäivillä (leivoin sinne hullun lailla) ja suoritin kolme näyttöä, joista kaksi vaati aika tavalla taustatyötä ja valmisteluja. Mutta hienosti ne meni ja kuun lopussa kävin pokkaamassa täyden rivin kolmosia sisältävän tokarin ja stipendin koulun päättäjäisissä, kun valmistuin luonnonvaratuottajaksi, luonto-ohjaajaksi sekä luonto- ja ympäristöneuvojaksi. Ai niin, ja myös yrttipoimijaksi. Sain perheeltä valmistujaislahjaksi uuden kännykän. ★


Kesäkuu. Paljon kaikenlaista! Kävin ammattikorkean pääsykokeissa. Kirmailin Jukolan viestissä, se oli mahtava reissu! Isäni kuolemasta tuli 20v ja käytiin yhdessä äidin, siskon ja veljen kanssa haudalla. Hellettä pukkasi ja tomaatit pukkasi myös vartta ihan urakalla. Naapurissa oli kesäiset 50v-juhlat. Tytön kamat kiikutettiin loman ajaksi koululta kotiin. Siivosin aittaa (kaikki ulos -tyyliin). Käytiin pienellä juhannusajelulla. Mies aloitti savupiippuremontin. Minä olin kotosalla, en ollut kysellyt kesäksi mitään töitä, kun en oikein tiennyt, miten kouluni loppuu. Loppukuusta sain tiedon, että olen päässyt opiskelemaan hakemaani paikkaan, jei! Kuopus sai ajokortin, joten urani ajo-opettajana tuli nyt päätökseen neljän opetetun lapsen jälkeen. Huh! Loppukuusta sain yllättäen myös työpaikan. ★


Heinäkuu. Paljon töitä, enemmän kuin olin oikeastaan ajatellut tekeväni (mulla on siis erittäin vapaa omavalintainen työaika). Mutta viihdyin kyllä. Töiden lisäksi ehdin käydä Maija Vilkkumaan ja Metallican keikoilla, yksissä häissä sekä monta kertaa asuntomessuilla, jotka olivat siis täällä meidän kylällä. Poika lähti inttiin ja sitäkin käytiin moikkaamassa (älyttömän hyviä ne munkit siellä!!). Pakastin mansikoita. Mulla oli synttärit, jotka vietin kuumeessa sohvan pohjalla. Ostin tosi kivat paljasjalkakengät, joilla tallustelinkin oikeastaan koko loppukesän. ★


Elokuu. Kuun alussa rakas Englannin ystävä tuli meille muutamaksi päiväksi lastensa kanssa. Käytiin mm. Repovedellä heidän kanssaan. Uudet Kestävän kehityksen opinnot alkoi lähipäivillä Forssassa. Oltiin yksissä sukulaisten juhlissa. Kuopus täytti 18v. Asuntomessujen päätyttyä päästiin testaamaan tyttären talon ihana poreallas. Kattoremontti alkoi. Mua valvotti öisin monenlaiset mietteet ja tulevaisuuden tuumailut. Syksy teki selvästi jo tuloaan. ★


Syyskuu. Ihan selkeästi syksyistä jo. Lempivuodenaikani, rakastan luonnon tuoksuja ja värejä syksyllä. Samoin sadetta ja sumuja. Koitin vähän laitella pihaa syksykuntoon, siirsin esimerkiksi ihan mätää mujua sisältävän kompostorin uuteen, parempaan paikkaan ja aloitin kompostoinnin taas kerran hyvässä uskossa uudestaan (opinkohan mä sitä hommaa ikinä...). Opiskeluhommia, paljon opiskeluhommia. Siivoilin kaappeja ja poistelin tavaroita, joita olen säästellyt "fantasiaminälle", jollainen en siis oikeasti ole, vaikka niin toivoisin. Mietin myös muuten kodin juttuja, mitä oikeasti tarvii ja mitä ei, ja miten haluaisin elellä (pienesti!). ★


Lokakuu. Kaunein kuukausi. Kävin alkukuusta moikkaamassa tyttökavereita, patikoitiin yhdessä Helvetinkolulla. Kotosalla nautin lähitienoon kauniista ruskasta ja myös opintoihin liittyen tuli oltua ihanassa syksyisessä luonnossa. Ensimmäinen moduuli tuli päätökseen ja huokaisin helpotuksesta, kun sain viimein palauttaa siihen liittyneen raportin. Olin yhden lähipäivän koululla. Ihastuin kovasti kuuntelemaan automatkoilla radiota. Loppukuusta satoi ensilumi, mikä oli todella virkistävä ja ihana juttu, vaikka eihän se lumi kauaa maassa kestänyt. Ensimmäiset glögit ja piparit piti silti saada saman tien! ★


Marraskuu. Alettiin varustautua talveen ja tilattiin polttopuita monta satsia. Tein opintojen toisen moduulin tehtäviä ahkerasti. Roikuin koneella muutenkin erittäin ahkerasti... liiankin. Kävin Ikeassa tyttären kanssa. Uusi sänky ja patja kotiutuivat. Alkukuun pienesti valaiseva lumihuntu oli pelkkä haave vain; koko marraskuu tuntui olevan yhtä pimeyttä, synkkyyttä ja vesisadetta (myös omassa päässäni). Valvoskelin öisin ja mietin elämääni. Poika sairasti keuhkokuumeen (toisen kerran tänä vuonna!) ja otin hänet meille toipumaan. Sen jälkeen oltiinkin sitten myös itse kipeitä jonkun aikaa. ★


Joulukuu. Opintojen toisen moduulin loppukiri vei puolet kuukaudesta. Oli niin mahtava tunne saada sekin lopulta pakettiin! Sitten koitin jotenkin orientoitua jouluun, mutta aika laimeat oli fiilikset. Kelit oli niin harmaita edelleen, jouluna ei ollut meillä lunta laisinkaan. Aatto vietettiin tyttären uudessa kodissa isolla porukalla. Joulun jälkeen pyörähdettiin Jyväskylässä kaikki muut, paitsi kotona sairastava mies. Tänään on sitten vuoden viimeinen päivä, eikä meillä ole illaksi mitään suunnitelmia. Siskon tyttö on täällä tyttären kaverina, he varmasti lähtevät nuoruuden innolla jonnekin juhlimaan, mutta itse varmaankin vietän illan kotona koiran kanssa (ja miehen). Juuri nyt maa on ihan pienen pienesti valkoinen, jokohan se talvi nyt oikeasti tulisi? ★

★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★

Kiitos juuri Sinulle seurasta kuluneena vuonna! Oikein onnellista uutta alkavaa vuosikymmentä ja vuotta 2020!

Heli

10 kommenttia :

  1. Kyllä sinulla oli paljon kaikkea kuluneena vuotena. Meillä mentiin huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä.
    Hyvää ja menestyksekästä Uutta Vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä sattuu ja tapahtuu vuoden aikana, vaikka tuntuu välillä, että MITÄÄN ei tapahdu. Oikein hyvää uutta vuotta sulle myös!

      Poista
  2. Nämä kuluneen vuoden yhteenvedot on tarpeellisia itselle, jotta huomaa kaiken tapahtuneen. Yleensä sitä on paljon, vaikka usein ajattelee vuoden vaan menneen ilman mitään erikoista!

    Ihanaa uutta vuotta ja vuosikymmentä sinulle! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tätä tehdessä tuli mieleen yhtä ja toista, mitä en enää olisi ilman kuvia tai kirjoituksia edes muistanut. Itse tykkään lukea sekä muiden tällaisia, että myös omia aina välillä - palautella mieleen, mitä onkaan milloinkin tapahtunut.

      Ihan parasta vuotta ja vuosikymmentä myös sulle! ♥

      Poista
  3. Voi että kun ihailen sua, kun jaksat tehdä näitä vuosikatsauksia. Miten ihmeessä edes muistat kaikki tapahtumat? Blogin avulla vai ihan muuten?

    Mulla on aina vuoden vaihteessa sellainen olo, että m i t ä ä n ei ole tapahtunut. Ei vaikka kuinka miettisin. Ja samaa ajattelin ensin koko vuosikymmenestä, mutta sen kohdalla toi tunne ei päde, kun tarkemmin aloin asiaa pohtimaan. On ollut tulipalosta ja opiskelusta lähtien kaikenlaista, mutta tuskin saan niistäkään mitään koostetta aikaiseksi, ellei jotain ihmeitä tapahdu.

    Meidän vuosi vaihtui perinteisesti niin, että mies meni nukkumaan ja minä sitten roikuin yksin väkisin hereillä puoleen yöhön ja katselin ikkunasta kaupungin ampumat raketit (ja kuuntelin kahteen asti naapureiden pommittelua..). Se sitten kostautui heti tänään ja koko päivä on ollut ihan väsynyt ja vetämätön. Torronsuolla sentään kävin käppäilemässä, että vähän edes piristyisin. Oli taas parkkipaikka piukassa ja vaikka on kiva, että ihmiset retkeilee luonnossa, niin silti ärsyttää, kun siellä(kään) ei nykyään saa olla ikinä rauhassa :).

    Että näinkin positiivisissa fiiliksissä täällä :).

    Toivotaan, että tästä vuodesta tulee kaikinpuolin kiva ja antoisa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no en sentään ulkoa kaikkea muista. Käytössä oli blogitekstit, valokuvatiedostot, seinäkalenteri ja oma henkilökohtainen kalenteri, joista tapahtumia keräilin. Mä tykkään tehdä tällaisen ihan itseänikin varten, koska tässä on koosteena kokonainen vuosi. Aika pienistä sanoista muistaa sitten, mitä tapahtuikaan. Ja yllättävän paljon siihen vuoteen vaan mahduu, vaikka päällimmäisenä ajatuksena itsellä onkin koko ajan, että elämäni on todella tylsää ja tapahtumaköyhää.

      Mä aloin miettiä, saisiko kasattua myös tuollaisen vuosikymmen-raportin, koska blogia olen kuitenkin pitänyt kaiken kaikkiaan jo ylikin kymmenen vuotta ja valokuviakin on koneella paljon. Siihen sitä tapahtumaa vasta mahtuisikin, kun on lapset kasvaneet, lapsenlapset syntyneet, lemmikit vanhentuneet ja kuolleet, talo rempattu, itse olen opiskellut viimeisen kymmenen vuoden aikana itse asiassa monta vuotta (ja kaksi ammattia), jne jne. Mutta jää nähtäväksi, viitsinkö alkaa tuollaista toteuttamaan.

      Meillä oli kyllä ihan tavattoman tylsä uusi vuosi. Johtuen ehkä pitkälti minun alakuloisesta mielestäni yms. Oltiin kotona, yksi tuttu kävi illalla kahvilla ja tuskailtiin porukalla, miten ääri tylsää elämä nykyään on, kävin koiran kanssa 21 maissa kävelemässä pikkuisen (en viitsinyt viedä kovin lähelle pauketta), saunottiin (ihmeiden ihme!!! en muista, milloin oltaisi sauna lämmitetty viimeksi, etenkään miehen aloitteesta...) ja katsottiin tontin kulmalta raketit keskiyöllä. Juhuu. Kyllä on bileet aika kaukana siitä, mitä joskus ennen lapsia oli... Mä olin ajatellut ottaa "juhlan kunniaksi" lasin viiniä, mutta hohhoijaa, oli se pullo sitten jäänyt joululta tyttären luokse, joten teetä sitten hörpin vaan. Vaan vaihtuipa se vuosi sitenkin!

      Jep, todellakin toivon, että vuodesta tulee hyvä. Kaikkea kivaa ja parasta sulle alkaneelle vuodelle! ♥

      Poista
  4. Ihana vuosikatsaus, upeine kuvineen! Vuoteen mahtuu niin paljon kaikkea! Oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vuoteen tosiaan aika paljon mahtuu, kun alkaa tarkemmin miettiä. Onnellista uutta vuotta sinullekin! ♥

      Poista
  5. Tämä on niin ihana tapa!!
    Minä kirjoitan vähän vastaavaa kirjettä koko vuoden, ja postitan sen joulukirjeenä sitten niille, joita nyt yleensä muistan joulukirjeellä. Minusta on omastakin mielestä ihana käydä vuotta läpi ja miettiä mihin aikaansa käyttää ja miltä mikin asia sillä hetkellä on tuntunut.

    Aivan valtavan hienoa uutta vuosikymmentä sinulle!! Hyviä opintopäiviä ja tsemppiä kaikkien kokeiden ja tehtävien saralla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään itsekin tällaisista vuosikatsauksista. Omista ja muiden. =)

      Tuollainen kirjehän on ihana tapa myöskin. Hauska kooste elämästä!! Joskus itse mietin joulukirjeen kirjoittamista myös, mutta en koskaan sitten saanut aikaan.

      Samoin sinulle ihanaa uutta vuotta ja vuosikymmentä! ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥