perjantai 23. elokuuta 2013

syksyisiä järvimaisemia


Ihana syksyinen sää tänään. Aamulla puoli seiskalta lähdin fillaroimaan töihin rapsakassa +5 asteen kelissä... tartti jo kaivella sormikkaat esille. Töistä kotiin ajellessa oli aurinkoista ja sellanen kirkas, kuulas syksyilma. Illalla kävin koiria lenkittämässä siihen aikaan, kun aurinko jo alkoi hävitä puiden taakse piiloon, ja ilmassa oli selkeästi jo viileyttä Ihanaa aikaa tää syksy!


Tykkään kovasti kuvien kaltaisista keleistä. Tuulisista ja ehkä jopa sateisista. Tykkäisin ihan hirveästi asua järven rannalla. Varmaan tuijottelisin mieluiten just tuollasia kunnon pärskeitä ja aaltoja. Kuuma teekuppi kouraan vaan, tuulipuku päälle, villasukat ja saappaat jalkaan ja ulos. 


Olen asunu lapsena ja nuorena paikoissa, missä järvi on ollu lähellä. Ehkä se sielunmaisema tulee sieltä. Vai onko se jotenkin vaan suomalaista, että tykkää järvistä ja rannoista... Meri ei oo ollenkaan sillä lailla mun juttu, saatikka joki. Tai lampikaan. Järvi sen olla pitää.


Voi että miten ihanaa, että edessä on pari vapaapäivää. Ja sauna on lämmin, todella harvinaista meillä. Monta kertaa mietin, että olis ihana mennä saunaan rentoutumaan... mutta ei sitä kukaan sit jaksa/viitti lämmittää. Nyt poika lämmitti sen ja mä kannoin (osittain miehen kanssa) sinne jopa vedet. Ajattelin ottaa oikein shampoon mukaan ja pestä itteni siellä, yleensä kun tulen vaan sisälle suihkuun. 

Eipä tässä muuta. 
Mukavaa viikonloppua kaikille!

Heli 

9 kommenttia :

  1. Minäkin tykkään syksystä, tosin ehkä hieman toisenlaisista syyskeleistä. Koulussa on ainakin mukava olla, kun päivisin vielä on aurinkoista ja lämmintä, mutta ei mitään tuskaisia helteitä enää kuitenkaan. Ja aina kun kelit viilenee, niin on mukana pukeutua! :) Saa laittaa paksumpaa ja lämmintä päälle, siitä tykkään. Aamuisinkn on kiva lähteä töihin, kun on niin raikas ilma. Ilolla en kuitenkaan odota loppusyksyä, jollain on mustaakin mustempaa... :/ Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. minusta saisit seuraa tuonne rannalle;)
    me miehen kans tykätään kumpiki tuulisesta,sateisesta säästä ja viihyttäs järven rannalla jatkuvasti.Itte oon lapsuuteni asunu järven rannalla <3 eläke-mökistä haaveillaan jossain järven/meren rannalla.Mulle tuo merikin on tärkeä,hieman pelottavaki asia:)
    Nautihan vapaasta viikonlopusta!

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia, siis todella! Ton myrskyrakkauden mä jaan sun kanssa :) Niissä vain on jotain niin mahtavaa! Mutta mä tykkään merestäkin. En tiedä, mistä mulla se meri-into kumpuaa, mutta haaveilen asuvani meren rannalla. Meri on jotenkin niin mahtava siinä laajuudessaan ja suunnattomassa voimassaan. On ihanaa tuntea itsensä ihan maan matoseksi, ja meren äärellä se tunne on helppo saavuttaa.
    Mut joo, I love myrsky :)

    VastaaPoista
  4. Tosiaan, teilläkin on semmonen sauna. Kyllä se on ihana paikka, varsinkin jos se on harvinaista herkkua.

    Mun lapsuudessa oli se iso joki, tosin en ihan sen rannassa asunu kuin vuoden verran. Silti meri kiehtoo minua ihan erityisesti... tutkimaton ja yllätyksellinen, sama vesi on jossain kilometrejä syvä, ja saman veden rannoilla on niin erilaisia paikkoja. Saattaa kyllä olla, että Muumikirjoilla on osuutensa siinä :) mun mieli torjuu ajatukset saasteista, joita leviää mereen niistä "erilaisista paikoista".

    VastaaPoista
  5. Hienoja kuvia! Jännä juttu toi vesi, mulle taas veden on täytynyt olla aina liikkuvaa (meri tai joki), toki järvimaisemat on ihania ei niistä mihinkään pääse :) Mutta mulle se virtaava vesi on "the thing". Mä muuten tykkään kans tuulisista päivistä ja katsella tyrskyjä!

    VastaaPoista
  6. Hienoja kuvia! Syksystä keliä tosiaan aikasin aamusin jo! Älysin eilen kun menin puol seiskalta...pistin sitten villasukat siellä het jalkaan :D
    Rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Saara: joo, tää alkusyksy on ihana, en mäkään niitä räntäkelejä niin ilolla odottele. Sitten kun ne on päällä, odotan kuumeisesti lumen tuloa että maisema valaistuu. Ihanaa, että on monta erilaista vuodenaikaa!

    Suvi: minustakin meri on just jotenkin pelottava, liian iso, vaikka toisaalta upea sekin on. Mukavaa kun teillä on yhteiset suunnitelmat ja tykkäämiset miehen kanssa!

    Terhi: I love myrsky, too! =)

    Sanna: on meillä sauna joo, on vaan tosiaan niin harvoin käytössä. Sisäsaunaa ei olekaan. Se meren hirmuinen syvyys on minusta jotenkin kammottavaa. Ja merien saastuminen todella surullinen asia.

    Kupla: hienoin tuo järvi mun mielestä on ehkä just tuollasena myrskyävänä. No toisaalta tyyni järvi etenkin illalla (ja mielellään se kuikan huuto siellä myös) on kans ihana. Mä olen kerran mennyt autolla jonkun ison joen vartta, ja mulle jäi siitä sellanen kammotus olo enkä pääse siitä yli. Se oli NIIN leveä ja virtas NIIN kovaa että huhhuh ja apua!

    Sanna-Mari: tosi syksyistä! Nytkin on sellanen ilma, että auringossa tosi kuuma mutta varjossa selkeästi viluttaa. Just tänään on kyllä mitä ihanin aurinkoinen alkusyksyn päivä. ♥

    VastaaPoista
  8. Yleensä ihmisille vesi on rauhoittava elementti. Miehen haave olisi asua järven rannalla ja veneillä. Mä olen toivoton maakrapu. Näistä kauniista kuvista tykkään, kun ei tarvii keinua mukana. ;)

    VastaaPoista
  9. Taina: en mäkään sinne vesille varsinaisesti kaipaa. Mutta vettä on kiva katsella, se on jotenkin sellanen villi ja vapaa elementti.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥