Olen tällä viikolla ollu jotenkin tosi kärttyinen. Ja pettyny itteeni, kun en saa mitään aikaan. Ja ärsyyntyny ihmisille monesta eri syystä. Koska olen luonteeltani melkoinen totuudentorvi, olen myös todellakin antanu kuulua, jos olen mielestäni tullu väärin kohdelluksi tai jos on jotain muita epäkohtia mihin pitäis ehkä puuttua jotenkin. Sellasiakin maailma varmaan tarttee, mutta varmaan vähän diplomaatti-luonteisempia...
Tarttisin nyt jotenkin rauhaa ja hiljaisuutta. Olen tän viikon aikana menettäny niin monta kertaa hermoni, että hohhoijaa. Olen istunu kyllästymiseen asti päivystyksessä (tänään taas!), kärsiny kivuista (korva on edelleen kipeä!!!), kuunnellu kakaroitteni tappelua ja muuta pään aukomista (saakeli noitten teinien kanssa...), ärsyyntyny kun muiden virheet kostautuu mulle (se terkkarireissu), kyllästyny totaalisesti joittenkin ihmisten juttuihin... Lisäksi kärsin todellakin tästä sotkuisesta huushollista (eli omasta saamattomuudestani sen suhteen).
Mä olen sit koittanu tässä miettiä, että mitä tekisin näille asioille. Päätin ainakin erota eräästä luottamustehtävästä. Pitäis kai joskus uskoa miestä, joka sanoi jo sitä suunnitellessani että älä lähde siihen... Jos hoitais yhteisten asioiden sijaan tästedes vain omansa. Olen vaan liian kiivas tollaseen yhteistouhuun - olen luonteeltani ennen kaikkea yksin tekijä, haluan päättää asiat ite ja tehä ite, enkä porukassa.
Ja sit olen tietenkin taas miettiny tätä, miten mä törötän tässä koneella aina ja se koti jostain syystä ei itsekseen siivoudu. Mikä auttais? No vaikka koneen sulkeminen. Mietinkin, että oliskos aika tehä ittensä kanssa diili: kone aukeaa sitten, kun muut hommat on valmiit. Näinhän mä komennan penskojakin... "mihinkään ei lähdetä, ennen kuin huoneet on siivottu". Ja sit ite en saa mitään aikaan. Siis oikeesti. Kotityöt on ollu ihan seisokissa pitkään ja sehän tietää hyvää perheessä missä on eläimiä ja lapsia...
Mulla alkaa olla ihan totaalinen tavara-ahdistuskin nyt. Mistä tätä roinaa riittää? Tätä MUN roinaa?? Mulla on kauheet kasat papereita (opiskelujuttuja kylläkin) joita mä vaan siirtelen pöydältä penkkisohvalle ja takaisin. Missä on se mun järjestelmällisyys?? Oonko mä oikeesti tällanen saamaton sottaaja?? Mä oon oikeastaan vähän niin kuin luovuttanu ja todennu että oon mä. Mutta kun en tahdo olla!!
Musta on ihan karmeeta tää, miten paljon mä tuhlaan aikaani täällä netissä. Nytkin kello on yksi yöllä. Mulla on ihan silmät ristissä mutta kuitenki niin kova polte suoltaa tätä elämäntuskaa jotenkin ulos, että pakko nyt vähän vielä jatkaa kirjottelua. Mulla alko 8 päivän työputkikin tänään, miten ihmeessä aattelin jaksaa sen näillä miniunilla? Ja sit ne kotityöt.. ne todella meinaa välillä lannistaa mut. Koko ajan on sata hommaa mitä pitäis. Ai hitto, olen niin loman tarpeessa...
Mun oli kyllä tarkoitus suoltaa jotain hienoja ajatuksia tähän postaukseen. Mut ei niitä tullu, tällasia vähän kärttysiä juttuja vaan. Mut jos mä hetkeks hiljenen (no en hiljene kuitenkaan) niin syy on se, että olen vaan viimeinkin koittanu tarttua kaikkiin niihin hommiin mitä tarttis tehdä. Ja niitä ihan oikeesti riittää. Tekis mieli kantaa kaikki tavarat ulos talosta, avata kaikki ikkunat ja antaa tuulen puhaltaa läpi talon niin että omat ajatuksetkin raikastuis.
Ja hitto, ne ikkunatkin pitäis pestä...
No nyt meen nukkumaan.
Heli
PS. Kuvat on vuoden vanhoja. Mielestäni niistä henkii täydellinen rauha, just se mitä nyt kovasti kaipaisin.
Moi,
VastaaPoistavuosi sitten oli aika lailla samat fiilikset ja välillä vuoden aikanakin tullut, mutta kun hommaan ryhtyy, se alkaa palkita lähes välittömästi. Aloita pienestä asiasta kerrallaan, yksi kaappi jne...
Olet minun mielestäni kyllä niin topakan oloinen nainen, etten usko lainkaan, ettet onnistuisi.
Itse otan tämän bloggaamisen nykyään harrastuksen kannalta, se on kiva harrastus, joka jäsentää asioita. Tuo korvajuttu on paha, eikö ne mitään siihen keksi, järkihän tuossa menee. Frantsilalla on uute Karvakorva, auttaisikohan? Tsemppiä ja jaksamista päivään!
Aivan mielettömän upeita kuvia! Vaikka tulikin Valtsu mieleen kipiästi...
VastaaPoistaEihän se ihme oo, jos on "saamaton", kun on kipee ja silti töissäkin käy! Eikähän kaikki kotityöt voi olla sun hommia? Tiedän kyllä, minkälainen taistelu on saada lapset hoitamaan osuutensa, mutta periaatteessa. Entä sun mies?
ihan valtavan isot halaukset sulle <3
VastaaPoistatuo kirjottaminen tekee varmasti hyvää,ku saa ne ajatuksensa jollaki tavalla ulos!
tsemppiä...
Ihan alko pelottaan, kun tuntui, että luen itse kirjoittamaani tekstiä. Niin tutulta kuulostaa.
VastaaPoistaMutta mun on ollut pakko ottaa käyttöön malli, jonka oon tässä perheessä määränny muille. Muuten menee uskottavuus. Oon nääs keksinyt sellasen säännön, että jos tekee mieli valittaa jostain, pitää ihan ensin miettiä, voiko tehdä itse sille valituksen aiheelle jotain. Jos voi, niin sitten pitää vaan tehdä, niin ruikutuksen aihe poistuu. Jos ei voi, ei kannata valittaakaan, koska ei voi asialle mitään.
Eli tällä hetkellä tyydyn vaan kaikessa hiljaisuudessa sietämään kaikkia omia saamattomuuksiani ja edelleen loman jäljiltä purkamatta olevia vaatekassejani ja kaikkia muita epämääräisiä kasoja, joita olen pitkin taloa levitellyt.
Ei oo helppoa, mutta jos alan ruikuttaa, ihan varmaan joku perheen kolmesta miehestä muistaa muistuttaa, mitä itse oon heille opettanut :)
Ymmärrän sua siis täysin, mutta ei kannata itseään ihan hajottaa. Pieni asia kerrallaan ja kyllä se siitä. Ja luottamustehtävästä luopumista suosittelen lämpimästi. Se on itselläkin harkinnassa, mutta vuoden vielä olen luvannut sinnitellä.
Rauhaisaa viikonloppua!
Hei!
VastaaPoistaKuulostat kovin stressaantuneelta.
Kipu, työt, koti.
Yritä huilata. Kotityöt odottaa. Asuuhan teillä muitakin... älä ota kaikkia hommia kontollesi.
Itse yritän olla itselleni armollinen tämän masennuksen kanssa.
Itselläni oli töissä (samaa alaa, kuin sinulla) 10-11 päivän putkia. Ne oli hirveitä. :(
Kotityöt seisoo paikoillaan. En vaan jaksa.
Pakko tuntuu olevan suurin liikuttajani. Huoh.
Mutta täältä noustaan. (Olen hyvässä hoidossa.)
Heli, ole itsellesi armollisempi! Suo itsellesi rentoutumishetki kaiken työn keskellä, mitä sinulla on. Se hetki voi olla siinä koneen äärellä blogia päivittäen, kun se selkeesti on sulle terapeuttista hommaa. Muakin ahdistaa sekainen koti, mutta tiedän myös sen, että ne hommat ei karkaa mihinkään, vaikka istahtaisinkin hetkeksi alas tai kävisin lenkillä. Jaksuja =)
VastaaPoistaNoi on niin tuttuja juttuja.Nytkin tässä kattelen ympärilleni ja manailen. Tyttö lähti tänään konserttiin ja soitti matkalta, että unohti lipun kotiin. Ensin ärisin ja murisin ja sitte ajoin 60 kilsaa viemään sitä samperin lippua likalle, että pääsi konserttiinsa. Tietty oli tapahtunut joku kolari takasintulo matkalla ja sain vielä hurruutella jotain pikku kärrypolkuja takaisin päin. Että sellainen päivä täällä tänään ja pitäis vielä laittaa tätä kämppääkin kuntoon. Neiti saa kyllä huomenna huhkia äitinsä kilttiyden maksuksi...
VastaaPoistaTsemppiä sulle.
Terveyteen liittyvät pulmat on varmaan parhaillaan avainasemassa sun kohdalla ja niiden ollessa rempallaan koko elämä näyttää melkoisen kurjalta paikalta.
VastaaPoistaÄrsytyskynnys on alhainen ja tyytymättömyys itseensä jyllää. Varmaan vaikuttaa myös se, että sulta loppu loma melkeinpä koulujen alkaessa, joten kaikki arkirutiinit tuli likimain samalla rytinällä ja nyt ahdistaa.
Mä olen päättäny lähes pyhästi, että ensin kotihommelit sitten vasta täällä netissä hengailua. Toisinaan lipsuu, mutta melkoisen hyvin kuitenkin toiminut. Antaa kunnon draivia hoidella työt, kun tietää, että sitten voi hyvillä mielin haahuilla täällä blogeissa tahi sitten harrastaa jotain muuta ilman tätä vempelettä =)
Toivottavasti sun olo paranee ja mieli lähtee nousukiitoon. Rutiinit kun saa kohdilleen niin olokin varmasti helpottuu ja niitä ilonaiheitakin löytyy. Positiivista ajattelua vaikka hammasta purren ;)
Hurjasti jaksuja työputkeen ja toivottavasti se korvakipukin jo totaalisesti hellittäisi!!
Heippa!
VastaaPoistaEksyin sun blogiin tässä taannoin ja aika lailla heti ihastuin sun kirjoitustyyliin. Esimerkiksi se pupujen suorittamasta rempasta kertova juttu oli ihan hulvaton :D Ja kuten joku jo kommentoikin, on hienoa, että saavat (kaikesta huolimatta) temmeltää vapaana. Moni pupu ei saa :(
Mutta siis tämänkertaiseen kirjoitukseesi kommentoisin, että tiedän aika tarkkaan ton fiiliksen. Välillä niin vi..ttaa, kun kaikki ympärillä kaatuu päälle eikä sille kaaokselle ole voimia tehdä mitään. Tekis mieli räjäyttää talo ilmaan, jotta siitä rojusta pääsis eroon. Ja usein itse pääsen raivotilaan, vaikka mitään erikoista kaaosta ei olisikaan. Ihan vain siksi, että KOKO AJAN on jotain. Aina jotain pientä vähintään. Eikö asiat edes hetken vois olla hyvin, siistinä ja paikallaan?! Joten jaan ton fiiliksen loman tarpeesta ja muusta ahdistuksesta :)
Voimia sulle :)
Virpi: alkuun pitäis vaan päästä. Eikä mulla kaapeissa kyllä enää paljon vähennettävää ole - suurin kaaos on kaappien ulkopuolella, mä en meinaa millään saada tartuttua siivoukseen.
VastaaPoistaSanna: näissä kotitöissä on vähän vaan lipsuttu siihen, että ne on mun juttu. Jotain toki tekevät, mutta sellanen yleinen siivous on mun homma. Vika on siinä, että mä nimenomaan haluan tehdä ite, mun on vaikea olla tyytyväinen muiden tekosiin... Ehkä tää on tätä loman loppumisen ressiä vielä, lapsillakaan ei ole oikein vielä kunnolla koulut käynnistyny eikä olla päästy arki-moodiin.
Suvi: kiitos sulle! ♥
Annukka: mä just eilen nukkumaan mennessä mietin tollasta vastaavaa. Että a) mikä on ongelma, b) miksi se on ongelma ja c) mitä sille voi tehdä. Ajattelin jopa tehdä postauksen aiheesta jossain kohtaa, jäsentyis vähän itellenikin että miks mättää koko ajan ja mitä asioille vois tehdä.
Itse asiassa toi luottamustehtävä-homma on tällä viikolla nyt aiheuttanu paljon ärsytystä, ja just äsken ilmoitin siitä eroavani - kyllä helpotti!
Maritz: mä en kyllä varsinaisesti koe olevani stressaantunu, ärsyyntyny ja saamaton vaan. =) Ja ihan unenpuutteen vuoksi myös väsyny ja huonon syömisen myötä kanssa. Mutta korvakipua pidän merkkinä jostain, oli se sit merkki pysähtyä tai merkki parantaa ruokavaliota ja sitä kautta elimistön kuntoa tai mikä lieneekin. Eli siis mun täytyy kuunnella sitä (kun malttais..).
Täytyis jotenkin osata delegoida näitä kotihommia kyllä kieltämättä.
Tsemppiä sullekin!
Krisse: en mä kyllä nyt voi enää armollisempi olla, oon ollu niin saamaton jo pitkän aikaa (koko kesän...). Kun saan pari asiaa kuntoon, esim sen luottamustyön tosiaan pois mielestä, niin varmasti on parempi. Ja kun lasten koulut vaan nyt kunnolla alkais, musta on ärsyttävää kun on noi lomautukset amislaisilla (se kotona makaaminen vaan jatkuu ja jatkuu...) ja steiner alkaa vasta nyt tulevana maanantaina.
Mustakissa: kuulostaa ihan äitien tekosilta tuollanen. =) Tuttua juttua!! Ensin ärsyttää ja sitten kuitenkin passaa... näin meilläkin.
Kirsikka: no tänään on onneks ollut parempi päivä (vain yksi särkylääke!). Että siltä osin onneks helpottaa. Mä toivoisin, että arki VIIMEINKIN alkais koko perheellä kunnolla ja tulis joku roti elämään. Voi että, kuulostaa kyllä hyvältä tuo että ensin koti ja sitten vasta kone. Siihen pyrin!
Terhi: olet vissiin sielunsiskoni!! Niin samat fiilikset sulla ja mulla! Voimia sullekin!
Nyt kaikki naiset, muistetaan olla armollisia itsellemme.
VastaaPoistaNiin, tottakai meidän on aina joskus siivottava ja raivattava kämppä kuntoon. Mutta jos tuolla siivouksella nyt joskus on vähän taukoa, niin entäs sitten? Kukaan ei kuole, muu perhe ei taida edes huomata. Se on vaan se meidän olkapäällä istuva omatuntoa kun natkuttaa meille. Sen suu kannattaa tukkia!
Joku joskus viisaasti kirjoitti, että varmaankin vanhana katuu montaa asiaa, mutta tuskin sitä että, ettei siivonnut tarpeeksi :)
Tsemppiä, toivottavasti saat korvat kuntoon :)
Maisa: kiitos, tuo oli hyvä kommentti! Armoa itsellemme, just niin!
VastaaPoistaSamaa olen miettinyt, että ikkunat pitäisi pestä. Häpeillen tunnustan miettineeni sitä jo useamman viikon :D
VastaaPoista