sunnuntai 6. lokakuuta 2013

siivousjuttua


Ihan pakko pitää nyt teetauko. (Olispa keksejäkin...) Oon siivoillu vähän niin kuin koko päivän. Se ei todellakaan tarkoita, että meillä olis siistiä nyt. Ei. Vaan sitä, että paikat on entistä enemmän sekaisin... Niin tyypillistä mun siivoilua tällanen. 

Mä aloin siirtelemään erinäisiä juttuja tuolta yhdestä kaapista tähän uuteen lipastooni - sellasta kamaa mikä nyt liittyy kouluun tai tietokoneeseen tai tulostimeen jne. Kameranikin siirsin tänne. No sitten tonne kaappiin tuli tietenkin aukkoja, ja aloin sitä kaappia järkkäämään. Ja sitten peli olikin jo menetetty... ja siivous vaihtui melkoiseksi sotkuksi.

Mä siis todella, todella, TODELLA inhoan kaikkea turhaa kamaa. Mä olen varmasti esimerkiksi koko sen ajan, kun meillä on ollu lapsia, pitäny kaapit tyhjänä turhasta roinasta. Olen aina kuumeisesti odottanu, että lapset kasvaa ja saan heivata hittoon ne pieneksi jääneet kamat. (Ja sitten kun noita lapsia siunaantuikin aika peräkkäin neljä, manasin aina kun olin just ehtiny jo hävittää kaiken...) Mä en usko, että meillä on kauheesti ylimääräistä roinaa, noin niin kuin periaatteessa ainakaan. Mutta...


Ajoittain mulle iskee todellinen raivo-fiilis tän kaiken kaman keskellä. Mistä sitä tulee, vaikka mä koko ajan sitä kannan pois enkä mielestäni ostele mitenkään paljoa mitään?? Ihan oikeesti, mistä??? 

No, esimerkiksi vaatejuttujen kanssa meillä on jatkuva show. Me saadaan kierrossa vaatteita ja meiltä (onneks) myös lähtee sitä koko ajan. Ostan uutta melko lailla harkiten. Eilen sain siskolta ihanan takin - olinkin oikeesti takkia vailla ja olen takista tosi iloinen. Mutta siis noin yleensä ottaen noi vaatteet.... *huoh* Onneksi nyt on se systeemi H&M:llä, että sinne voi viedä jopa rikkinäiset, ettei tarvii roskiin työntää. Taas on nurkissa vaatekasseja ja -nyssäköitä moneen suuntaan lähdössä. Olen myös käyny jo läpi kaikkien muiden vaatteet, paitsi aitassa asuvien isojen lasten. Tyttö käykööt ite vaatteensa läpi, mulla menee niihin rätteihin vaan hermot... Ja pojalla nyt ei montaa riepua edes ole (kun tois nekin vähät välillä pyykkiin...).

Mutta on niin monta asiaa, minkä seuraava sijoituspaikka on todella ongelmallista. Olen tänään miettinyt tuntitolkulla, että mihin laittaisin mitäkin. Ja mitä säästäisin - ja MIKSI säästäisin. 

Mihin laittaisin lehtiä, jotka on siistejä ja ehjiä, mutta joita en lue enää, enkä viittis ihan paperinkeräykseenkään laittaa? Ehkä otan ne kainaloon ja vien vaikka terveyskeskuksen odotustiloihin luettavaksi. Mitä tekisin sellasille lehdille, joissa on mun itse kirjoittamia artikkeleita?? Säästänkö vai heitänkö pois?? Tosi vaikea valinta. 

Entä mihin laittaisin astioita ja vaikkapa kynttiläkippoja, joilla en tee mitään? No säästän ainakin osin lapsille. Mutta missä kohtaa iskee hermostuminen niihin tavaroihin, kun ne ei vieläkään ole nurkista kadonneet, kun ei ne lapsetkaan ole vielä täältä kadonneet...?? 

Säästäisinkö lasten tekemiä askarteluja ja piirroksia? No en paljoakaan kyllä säästä. Entä vaikkapa meidän häistä saadut onnittelukortit? Nekin laitoin poltettavaksi. Tämäkin oli vähän sellanen "voinko mä nyt tällaset hävittää"-juttuja... Mä aika vastikään heitin pois morsiuskimppuni, joka on siis yli 18v vanha. Kuiva, rapiseva, väritön... mitä mä sillä teen. Ei meidän avioliitto varmaan kaadu siihen, vaikka heitänkin tuollasia asioita pois. Silti tuntui, että onko väärin heittää ne pois, etenkin kun niitä on niin kauan säilönyt...

Säästänkö kirjoja, mitä en lue, mutta olen vaikkapa saanut joltakin ystävältä? Tavaroita, joita olen saanut? Säästänkö kynttilöitä, jotka on käyttämättömiä mutta olleet kaapissa about 5 vuotta jo? No kynttilät voi aina toki polttaa pois, ja aloinkin niitä nyt poltella. Tämä lipasto on siitäkin kiva, että tuossa ylätasolla voi poltella kynttilöitä ja ne samalla näkee kivasti tähän kun kirjottelen. Usein mulla nimittäin kynttilöiden polttaminen jää, kun ne on jotenkin niin näkymättömissä. 

Niin ja säästänkö irtoteet, joita ei vaan koskaan tule juotua? Olen monta kertaa sanonut itselleni (painokkaasti!!), että nyt en osta yhtään uutta teepakettia (sitä lempparipussiteetäni siis, jota juon melkein vain ja ainoastaan...) ennen kuin olen juonut myös nuo kaikki irtoteet pois. Mutta miten siinä sitten aina käykään?? 


Musta olis välillä todella ihanaa, kun vois vaan pakata kaikki turhat jutut yhteen isoon laatikkoon (tai viiteen...) ja kantaa ne jonnekin, jollekin. Eikä koskaan enää tarttis miettiä niitä tavaroita. Tällä hetkellä olen kasannut tosiaan noita kasseja, joita onkin lähdössä vähän joka suuntaan. 

Mä luulen, että tällasta tavara-ahdistusta ei voi käsittää kukaan muu kuin sellainen, joka siitä itsekin "kärsii". Esim uskoisin, että Puhdistuksen Virpi käsittäis hyvinkin. Se vaan on niin, että jossain takaraivossa se tavaramäärä kummittelee. Ja vaikka meillä siis todellakaan ei ole lähestulkoonkaan niin paljon tavaraa, kun uskoakseni useimmilla muilla ihmisillä (etenkin kun ottaa huomioon, että meillä on 6 ihmistä ja 7 eläintä), koen silti että tavaraa on liikaa. Karsin ja karsin ja karsin... mutta vaikkapa astioita on oltava jonkun verran, että piisaa omalle ja kaveriväelle kipot ja kupit (meillä on aika usein tilanne, että kaikki kahvimukit on likaisia...). Peittoja ja tyynyjä on vaan oltava, myös jokunen kavereitakin varten. On telttoja ja makuupusseja, lakanoita kasapäin. Mattoja lattioiden lisäksi parinkin penkkisohvan uumenissa. 

Ja tuo aitta... voi hyvänen aika mikä romuvarasto. Lapsille just taas kerran tänään paasasin sen siivouksesta ja sanoin, että miksei sitä voi siivota niin, että kaikki olis paikallaan. Ei olis sit jatkossa ollenkaan iso homma siivota. No nehän katsoi tätä alakertaa ja alkoi vähän vinoilemaan mulle... niimpä. Mutta mulla on tilanne kesken, niillä on tilanne koko ajan. Ne sanoi, että miks mä en siivoo sit sielläkin, johon sanoin että siivoan oikein mielelläni aitan, mutta sitten siellä ei kyllä ole enää mitään jäljellä. Mulle niiden aarteet on romuja, jotka lähtis saman tien... ja tytöltäkin lähtis taatusti puolet vaatteista samaa kyytiä. Miten kukaan voi tarvita niin paljon vaatteita?? 

Mä hyvin mielelläni heivaan aina hetimiten pois kaikki lapsille pieneksi jäävät vaatteet, kengät, sukset, luistimet... DVD:t mitä kukaan ei enää katso (niitäkin on just kassillinen lähdössä miehen lapsenlapsille), kirjat joita ei enää lapset lue... On kuitenkin joitain juttuja, mitä haluan säästää; vaikkapa Melukylän lapset-elokuvat (maailman ihanimpia!! ♥) ja Koiramäen kirjat (joiden kohdalla olen tosin viime aikoina alkanu miettiä, että miks ihmeessä niitä säilön... kun kukaan ei niitä todellakaan lue) ja legot, joita on aika reilusti meillä (mutta joiden kohdalla alkaa kans varmaan kohta harkinta-aika... mutta kun ne on toisaalta sellasia ikileluja, että mielellään säästäis vaikka lastenlapsille - mutta entä jos niitä ei edes tule???). Meillä on myös läjä lautapelejä, vaikka kukaan ei tunnu niillä koskaan pelaavan... ("kiitos" tietokoneiden...) Mitenköhän kauan mä niitä kestän vielä säästellä?? Nyt ovat säästyneet, koska ovat suurelta osin tuolla aitassa...

Ja sitten vielä yksi isosti mietityttävä asia: valokuvat. Mitä niille tekis?? Mun niin kovasti tekis mieli ottaa joskus meidän kaikki valokuvat ja järjestää ne ihan uudelleen. Sillein todella harkiten. Niitä on ihan "vanhanaikaisina" kuvina ehkä 15 kansiollista, plus sitten tuhansittain kuvia vain tietokoneella... moneen moneen vuoteen en ole tilannut enää valokuvia. Mutta kuka niitä koneelta katsoo? Ja yleensäkin... onko valokuvat tarpeen säilyttää?? No kyllä mä ajattelen, että on, mutta tänään kyllä ihan eka kerran aloin miettiä sitäkin, että mitä me ihmiset tehdään kuvilla... miksei niitä muistoja vois säilöä mielessään ja ajatuksissaan - miks niillä pitää täyttää nurkat?


Mä oikeasti rakastan suuresti siivoamista tällä lailla. Jopa vaikka se tuottaa tietynlaista stressiäkin. Mua vaan palkitsee niin tavattomasti se lopputulos sitten - tyhjä tila, jämpti järjestys. Tuo kuvan kaappi on mielestäni aika siisti ja jämpti nyt (kuvasta ei kyllä ehkä näy...). Olen käyny nyt läpi kaikki hyllyt (no ok, en ihan ylimmäistä - siellä on lapsille kerätyt omat laatikot, joihin en kajoa, koska niiden sisältö on harkittu tarkkaan; vauvakirjat, vauvamuistoja, aapiset, ekat pikku vaatteet yms) ja kaikki tavarat. Poistanut taas kerran turhaa (joo, kyllä sitä löytyi taas, vaikka ei nyt niin kauheen kauaa oo siitä kun edellisen kerran sen siivosin hyvin perusteellisesti...). 

Mun siivoushimoa ei todellakaan jaa meillä kukaan muu. Ja se on kyllä ajoittain tosi vaikeeta mulle. Mun mies haluaa säästettäväksi ihan ihmeellisiä asioita mun mielestä. No onneks sillä on autotalli, sinne mä en kajoa. (Mutta rehellisesti sanottuna olen monta kertaa ajatellu, että jos kävis niin, että mies vaikka kuolis ennen mua, niin ei kauaa menis kun talli olis typötyhjä..... kauhee ajatella tällasia kylläkin.) Lapsetkaan ei koe minkäänlaista tarvetta siivota tavaroitaan. Mä aina välillä pakotan ne siivoomaan kaikki kirjoituspöydän laatikotkin (ja joskus oon siivonnu ne ite...) ja nehän vihaa sellasta. Mä muistelen, että lapsena jo siivosin sillä lailla: kaikki tyhjäksi, roskat roskiin ja sitten tarpeelliset viivasuorasti takaisin... Ja mä ajattelen, että kun lapset joskus sit täältä lähtee,  ne saa kyllä viedä joka ainoan tavaransa mennessään. Oikein nautin ajatuksesta, että pakkaan kaikki vaan kasaan ja pistän muuttoauton kyytiin. Setviköön sitten ihan ite kamansa sen jälkeen.

No tulipas tästä paasaus. Jaksoiko joku lukea loppuun asti?
Ymmärtääkö joku tän asian tai onko kenties samanlainen kahjo...??

No, ei muuta kun jatkamaan vaan. Mut piti vähän päästä purkautumaan välillä.

Heli

19 kommenttia :

  1. No näin pienessä kämpässä on pakkokin olla välillä tiukka. Ja mitään joutavia koriste-esineitä ei yhtään kappaletta, kiitos. Mies niitä joskus ostaa, ja mie oon moneen kertaan menneenä kesänä hiplannu kaupoissa niitä ihania mansikkakuvioisia säilytysastioita (olivat Prismassa alennuksessakin) mutta olkoon vaan ihania, en keksiny mitään käyttöä niille. Sinne jäivät.

    Mitähän sie tuumisit mun kivistä :P niitä kerään. Tosin niitä ei tarvikaan säilöä sisällä, jos ei halua. Ei homehdu ulkonakaan.

    VastaaPoista
  2. Minä säästän sellaiset asiat joilla voi olla merkitystä tuleville sukupolville, esim. ne onnittelukortit olisin säästänyt ehdottomasti :) mutta jokainen säästää sen minkä haluaa. Lasten leluja on säästetty, samoin askarteluja ja piirustuksia, jokaisella on oma pahvilaatikkonsa. Astioita en ole kummosia säästellyt kotoa muuttaville, Ikea tarjoaa nykyään niin edullisia uusia ja meillä on säilytystilaa vähän.

    Mutta kummasti meillekin kertyy kaikkea tavaraa ja ihmeellistä sälää vaikka en mielestäni edes osta paljon. Mistä sitä tulee??

    VastaaPoista
  3. Niinhän se vaan on että niin paljon kuin on tilaa, niin tavaramäärä on potenssiin kolme. Tyhjä tila suorastaan imee tavaroita itseensä joten niiden määrä pysyy vakiona tyhjentämisestä/lahjoittamisesta tai ulos kantamisesta huolimatta.

    VastaaPoista
  4. Sanna: minäkään en tykkää mistään koriste-esineistä, mutta noi sun kivet kyllä kuulostaa kivalta!

    Katja: kortit meni jo. Saa nähä kaduttaako joskus... Mä oon ajatellu, että ehkä ne tavarat sikiää keskenään siellä kaapeissa? ;)

    VastaaPoista
  5. Peppone: ou nou, siinä siis on selitys. =)

    VastaaPoista
  6. Minä olen kyllä kateellinen noin siististä kaapista. Meillä ei ole tuollaisia kaappeja kuin tällä hetkellä kyökissä, missä kesällä annoin huutia kuivamuonakaapeissa - myös siellä teepussiosastolla. Ja osan pistin nuoren miehen riesaksi, kun se muutti. Mutta edelleenkin odottaa tässä huushollissa hurja määrä tavaraa, joka joutaisi jonnekin muualle. Ja kun meillä on kaikki samanlaisia hamstereita kuin minä. Isäntä on pahin - jos mä pyydän, että vie nyt tuo laatikko jo kierrätykseen, niin seuraavan kerran kun menen farmille, löytyy loota sieltä. Ei voinut kuulemma ihan hyvää tavaraa pois heittää! Mutta pienin askelin mennään täälläkin eteenpäin. Ehkä mä sitten eläkkeellä - jos Luoja suo - saan ympärilleni vähän tilaakin!

    VastaaPoista
  7. sää oot niinku mää,jälleen kerran :D jatkuvaa inventaariota huushollissa ja sitähän piisaa...
    Mutt..mä teetätän digikuvat pahvisiksi,ja laitan ne albumeihin.Siinä oon ainaki kahjo :P toistaseks vasta 11 hengen,mutt ku nuorimmaiselleki sen albumin hommmaan,niin jo vot..puuhaa piisaa.
    Nyt varasin messuilta kirppis-pöydän itelleni ja toivon,ett oikeesti saisin kaupaks tavaraa(vaatteita),H&M.n menee joka kerta ¨pari kassillista tavaraa.
    Lasten piirustuksia en säästä,korkeintaan niitä ensimmäisiä,jotka voi siihen albumiin laittaa.

    VastaaPoista
  8. Ihanaa luettavaa, kun sinä noin "apinanraivolla" pistät tuulemaan! Minäkin pidän järjestyksestä ja kotona ollessani järjestelen paikkoja "koko ajan". Ja lapsillekin tulee jäkätettyä...

    VastaaPoista
  9. Loppuun asti luin ja ymmärrän ihan 100%:lla sua, sillä oon likimain samanmoinen nurkkien kouluaja.

    Juur eilen, kuten sinäkin (ja jo koko edellisen viikon) olen käynyt lävitse tätä meidän kotia ja tavaraa on siirtynyt paikasta toiseen sekä suuren suuri läjä on tuolla vielä odottelemassa sitä lopullista määränpäätään.

    Mulla on taasen tarkoitus ottaa kirppupöytä vakipaikaistani, mutta olipa viime käynnillä pöydät niin varauttuina, etten edes jäänyt odotuslistalle. Ja nyt kipuilen tuon kasan kanssa siis täällä kotosalla :(

    Ja onnenhuippu olis todellakin, jos vois vain pakkailla kaiken turhuuden laatikoihin ja antaa eteenpäin, ah autuutta =)

    Olen säästänyt leluja, kirjoja, askarteluja sekä kortteja, niitä en raaskii hävittää, tosin joitakin olen niistäkin viime aikoina karsinut...

    Samanlaisia ollaan oltu muuten tenavinakin, eli myös mulla oli tavarat sotilaallisessa järjestyksessä ja turhat putsattuina pois ;)

    Puurtaminen jatkukoon ja kyllä on helppo hengittää, kun nurkat on tyhjinä!!

    VastaaPoista
  10. Tee niistä omista artikkeleista leikekansio, laita yhteyteen missä lehdessä ollut. Ne on kuitenkin työnäytteitä, jos vaikka joskus tarvisit vielä todisteeksi kirjoitustaidostasi? Säästyy tilaa ja saat organisoida. Pitäisi itsekin joskus tehdä, jos löytäminen ne jostain.

    VastaaPoista
  11. Lady: no mä kans välillä löydän miehen matkaan annettuja tavaroita jostain mistä ei pitäis.. Pienin askelin, se on ihan hyvä tavoite.

    Suvi: mulla on kans lapsille kuvia kansiolliset. Ja ajatuksena teettää kuvia ja järjestää ne uuteen uskoon.

    Susanna: samis!

    Kirsikka: ja toinen samis!!

    Saariston kasvatti: niin, siks just ne säästinkin että jos vaikka joskus tarviin... vielä ovat kokonaisina lehtinä tallessa.

    VastaaPoista
  12. ihan sama fiilis mulla; yhtään ylimääräistä tavaraa ei tarvis olla,mutta aina vaan sitä pursuaa jostakin!
    Ihan kateellinen olen,kun vanhin poikani muutti tyttökaverinsa kanssa ihanaan pieneen asuntoon,missä kaikki on uutta ja ihanaa eikä ylimääräistä tavaraa ole päinvastoin.
    JOs olisin neuvonantajatyyppi,niin sanoisin kyllä,että osta harkiten,enemmin hyvää ja kallista vähän kuin paljon ja halpaa!

    VastaaPoista
  13. Family Living: niin, kyllä ne tavarat taitaa keskenään lisääntyä siellä kaapeissa. Minä ajattelen usein, että olis ihana muuttaa, ja nimenomaan pienen asuntoon. Tulis karsittua todella kaikki turha pois. Vaikka en mä sanois, että meillä nytkään enää niin paljon turhaa on, vaikka aina sitä tosiaan silti pois laitettavaksi asti piisaa kun alkaa syynäämään.

    No, tuohon kallis-halpa-asiaan sanoisin, että kalliiseen ei vaan ole varaa. Joten tyydyn halpaan, mutta koitan noin yleensä ottaen ostaa mahdollisimman vähän.

    VastaaPoista
  14. Se oli hyvä, pitkä ja perusteellinen postaus. Olen samaa mieltä kanssani siitä että hyvä on tyhjentää välillä, ja Pepposen kanssa siitä että tyhjä tila täyttyy aina. Vaikeinta on panna menemään jotain mitä on itse tehnyt, ja työkalut sen tekemiseen, vaikka ne alkaisi olla jo hajallakin. Helpointa on siirtää kierrätykseen muiden tavaraa, kuten vaikka vaimon tavaroita, mutta se suuttuu hyvää tarkoittavasta harventamisesta. Elämä ei ole helppoa, teet mitä tahansa.

    VastaaPoista
  15. Yamaba: no pitkä ja perusteellinen ainakin, hyvyydestä en tiiä. =) Ei oo elämä helppoo, ei.

    VastaaPoista
  16. Mulla on vähän kakspiippunen juttu toi siivous/hävitys/hamstraus, toisaalta nautin suuresti kun saa hävittää tavaraa, esim lasten pienet vaatteet ja vauvarojut ja muut semmoiset jotka muuten vie tosi paljon tilaa. Mutta toisaalta taas käsityö ja muuta näpertelymateriaalia haalin sit liikaa ja mies nyt säästää ihan kaiken, mut ulkovarastot on sen aluetta, en puutu niihin.
    Löysin blogisi nyt ensimmäisen kerran ja mukava blogi sinulla.

    VastaaPoista
  17. Ninnu: kiva kun löysit, tervetuloa! Se onkin eri juttu jos oikeesti sit tekee niistä jutuista kaikkea. Mä oon säästelly kankaita vaikka en sit oikeesti koskaan tee niistä mitään... joten olen sit koittanu niitä laitella pois. Kaikki pienet vaatteet sun muut sellaset laitan pois ihan helpolla, nuo kankaat taas sit aina vähän mietityttää että entä jos joskus sit kuitenkin.... Meillä miehen kamaa on autotallissa. Mun sormet syyhyäis tyhjentää se, mutta en koske kuitenkaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥