metsässä, monella lailla

Terkkuja täältä nurkasta! Nyt on pakerrettuna yksi isohko homma valmiiksi, nimittäin enkun tehtävät. Tuossa monistenipussa oli aika monta kohtaa (eli hirveesti), missä oli merkintä "Etä". Olen valehtelematta varmasti 10 tuntia niitä vääntäny kaikkinensa. No nyt ne on kuitenkin valmiit ja yksi homma on poissa "to do"-listalta. Jee!

Tänään olen kouluhommien ohella kyllä taas todella paljon miettiny asioiden järkevyyttä. Siis opiskelun yms. Asia on sillä lailla, että selkeestikään mun selkää ei ole tehty istumahommiin. Jos ei kyllä myöskään raskaisiin kantohommiin. Joka tapauksessa tämä koneella kököttely tehtävien parissa (ok, oon mä aika paljon tänään myös surffannu mm. Kaarinan sivuilla lukemassa vaikka mitä tekstejä) on ihan kuolemaksi selälle. Myös mun niskat on ihan järjettömässä jumissa, päätä särkee koko ajan. Vaikka selkä on nyt taatusti paremmassa kunnossa kuin vaikkapa keväällä, kiitos kuntosalin, se ei vaan tykkää paikallaan olemisesta. Joten hiukan mietityttää tuo ajatukseni toimistohommista......

Kuntosali-asiatkin on mietityttäny. Mä arvasin tän, että alkuinnostus laantuu jossain kohtaa. No nyt se on tapahtunu... Mä ihan oikeesti mietin, että siitä on tullu mulle sellanen "pitäis mennä sinnekin" ja pelkkä ajatus jo saa kulmat kurttuun ja ärsyyntymisen pintaan. Lisäks mä mietin, että mun kuitenkin pitäis myös ulkoiluttaa koiria, ja jos mulla ei oo kauheesti aikaa niin kummankohan valitsen?? No tasan varmasti ne koirat. Ei tartte kun vetää kumpparit jalkaan ja sanoa niille että tulkaas tytöt, niin on jo kaksi innostunutta kaveria mulla ja itellekin tulee hyvä mieli. Lähimetsässä oon tallannu monena päivänä nyt vaan, siis "vaan" tarkoittaa että en ole menny narulenkkejä tien varressa lainkaan, mutta koirathan tykkää hullun lailla kun saavat irti juoksennella.

Jos totta puhutaan, niin kyllä mun tarttis kuitenki saada itteni sinne salille takas. On se niin hyvää tehny selälle kuitenki. Ehkä huomenna?? Jos se vaikka siitä lähtis taas sujumaan... Sitä paitsi mä todella haluaisin olla vahva ja notkea (ja laiha) * joten pelkästään suklaata syömällä ja metsässä laahustamalla musta tuskin sellasta tulee...

(*Ja lisätääs tähän nyt sit vielä selvyyden vuoksi, että mä en ole noista mitään, eli siis en ole vahva, notkea taikka laiha. Mut haluaisin olla.)

Niin pieni läntti kun toi metsä onkin, siitä on tullu mulle viime aikoina kyllä aika tärkeä paikka. Mikään hiljainen ja ihana rauhan tyyssija se ei ole, sinne kuuluu tosi selvästi läheisen 6-tien äänet... mutta silti se on rauhoittava paikka. Meen usein sinne kurttu otsassa, mutta kyllä se siellä silenee ainakin vähän. Oon huomannu, että kaikki nää päässä riehuvat mietteet on alkanu masentaa mua. (Plus on monta muutakin asiaa siihen vaikuttamassa, mutta ei niistä sen enempiä.) Olen muutenki sellanen masennukseen taipuvainen ihminen ja ajoittain vähän huolestuttaa että miten pitkälle tää tästä kehittyy... Etsinkin monesti tuolta metsästä jotain vastauksia ja koitan opetella kuuntelemaan mitä todella haluan. Mä olen nykyään hyvin harvoin (jos koskaan) onnellinen ja tyytyväinen ja se on mielestäni aika huono juttu.

Oli miten oli, mä edelleen siis vatkaan ja vaivaan että mitä mä tekisin minkäkin asian kanssa. Mä lähdin opiskeluihin sillä mielellä, että "katellaan". Mä en aio pakottaa itteeni jatkamaan, jos tuntuu että ei oo järkeä. Tottakai tuntuu, että mitähän taas kaikki tutut ajattelee, jos mä lyön hanskat tiskiin tänkin asian kanssa... Mut en aio vielä lopettaakaan, koska sit mä tiedän, että ajattelisin kuitenkin keväällä että "miks ihmeessä mä lopetin enkä kattonu ees ekaa harjottelua". Mistä sen ikinä tietää, vaikka mun eteen ojennettais tarjottimella mun kaikkien aikojen unelmatyö vaikka tän opiskelun kautta? Joten en tee asialle just nyt mitään muuta paitsi ärsyttävästi vatkaan sitä pääni sisällä...

Se mun eka harjottelu on edessä vasta siis kevään lopussa (muilla on jo eka harjottelu nyt ennen joulua, mutta mä oon sen ajan normaalisti töissä, koska en viitti mennä työpaikalleni harjottelijaksi...) ja mun täytyy myöntää että on sellasta pientä ahdistusta ilmassa sen suhteen jo nyt... Mä kun oon kuitenkin tullu tulokseen, että ehkä en sittenkään kaipaa sitä kokopäivätyötä, ja en oo kyllä kuullu toimistosta, jossa olis vaikka kuuden tunnin päivät. (No en mä oo kyllä kysellykään voiko olla... mut oletan että ei.) Ja kun oon jo kuitenki tällanen aikuinen ihminen niin tuntuu jotenkin tosi oudolta mennä jonneki työpaikkaan harjottelijaksi... Mut mä ajattelen, että kenties vaikka jonain päivänä mua kohtais se onni, että keksisin mitä mä teen isona ja jos vaikka voisin olla yrittäjä, niin tän opiskelun kautta mulla olis ehkä ees jotain pikku havaintoa kirjanpidosta ja sellasesta. Et ehkä tällä koulutuksella on tarkoitus sinne jonnekin tulevaisuuden varalle.

Loppuun vielä pari tapahtumaa tältä päivältä.

*Olin antamassa koirille ruokaa. Ihmettelin, että mitä ne nyt sinne hellan alle niin neniään tunkee... vedin hellan sitten seinästä irti, että jos sinne on vaikka jotain ruokaa pudonnu väliin. Vielä mitä - siellä oli hiiri! Tarina päättyi hiiren kannalta surullisesti, koska kyseessähän on rottakoirat...

*Menin kuopuksen ja koirien kanssa illalla vielä metsään. Oli jo melkoisen hämärää. Sanoin tytölle, että aina joskus mietin, että tekis mieli mennä sinne sammalille makaamaan ja katsella vaan puiden latvoja ja taivasta. Tyttö sanoi, että ai näinkö, ja heittäytyi maahan. Just noin. Siinä me sitten maattiin varmaan vartti ja tuijoteltiin heiluvia puiden latvoja. Oli muuten kerta kaikkiaan päivän paras hetki. Aion tehdä toistekin ja suosittelen kokeilemaan. Teki mieli jäädä siihen yöksi. Se oli hyvin rauhoittavaa.

Kuulemisiin taas!

Heli