torstai 28. elokuuta 2014

tavaran karsimisesta


Mulla on jo monta vuotta ollut kova tarve vähentää kaikkea turhaa tavaraa: vaatteita, astioita, lasten leluja, valokuvia, sitä sun tätä roinaa. Sitä mukaa kun tavarat vähenee, on myös ylimääräiset säilytystilat ja kaapit saaneet kyytiä.

Viime vuosina on tullut aika trendikkääksi kaikenlainen minimalismi ja karsiminen ja pienellä eläminen. Minäkin luen montaa blogia tai sivustoa, missä aiheena on tavaran karsiminen. Huomaan aika usein, että "noinhan minä olen tehnyt jo vuosia"... 

Olenkin jo kauan ajatellut kirjoitella tästä aiheesta.


Jos katselee ympärilleen meillä vaikkapa just nyt, ei vois todellakaan kuvitella, että meillä on oikeasti aika vähän tavaraa ja kaapit hyvässä järjestyksessä. Mutta kunhan saan kaiken viimein joskus paikoilleen, sen voi kyllä helpostikin todeta. 

Olen tänään siivoillut yläkertaa, jonne on kannettu remontin ajaksi vaikka mitä jemmaan. Ajoittain olen ollut melkein epätoivoinen näiden kaikkien kamojen kanssa. Mitä kauemmin olen tätä sekasortoa katsellut (eli koko kesän...), sitä suurempi halu mulla on roudata suurin osa meidän tavaroista ovesta ulos ja olla ottamatta niitä enää koskaan takaisin... Tuossa kuvassa onkin iso osa sellaista kamaa, mikä lähtee meiltä lähipäivinä.


En tiedä kiinnostaako ketään, mutta mua itteeni kiinnostaa aina kauheasti lukea muiden ihmisten kodeista ja kaappien sisällöistä ja karsimisesta ja sen sellaisesta. Ajattelin nyt sitten itsekin toteuttaa tällaisia tekstejä. Kenties käyn kodin läpi huone kerrallaan, tai sitten esim. yhdellä kertaa vaatteet, toisella astiat ja sitä rataa. Katsotaan mitä tulee. Minusta on joka tapauksessa mielenkiintoinen ajatus kaikin puolin ihan omaa itseäkin varten tehdä tällainen projekti. 

Mun mielestä on myös ihan älyttömän mielenkiintoista tehdä sitä karsintaa. Se on mielen ja sielun siivoamista myös, ainakin mulle. Rakastan järjestystä, selkeyttä ja toimivuutta, ja pyrin niihin kaikissa asioissa koko ajan. Ehkä hiukan perfektionistinen piirre... Huonoa on tietenkin sitten se, että täydellistä tilannetta on aika vaikea saavuttaa, ainakin kun ei asu yksin. Remontin sekasorron jälkeen kuitenkin kaipaan sitä selkeyttä ja siisteyttä ihan tosi paljon, joten kunhan tästä vielä saadaan paikkoja parempaan kuosiin, niin minä alan postailla näistäkin aiheista - näette ehkä noiden tylsien sotkukuvien jälkeen viimein jotain muutakin...

Palaan siis asiaan.
Hyvää yötä!

Heli

6 kommenttia :

  1. Tuota samaa minäkin kaipaan! Laita tänne inspiraatioksi kaapinsiivousjuttuja! Toivoo nimimerkki 8 vuotta jämähtäneen remonttikaaoksen keskellä eikä loppua näy, ihme etten ole tullut hullllx##&?

    VastaaPoista
  2. Keskeneräinen: kiva kun on edes yksi asiasta kiinnostunut paikalla. =) Postauksia tulossa, kun ehdin... (ja saan paikkoja raivattua...)

    Mulla on ajoittain hulluksi tuleminen hyvin lähellä ja itku myös, kun en tiiä mistä aloittaisin raivaamaan... Tein sitten tosiaan niin, että kannoin kaiken roinan yläkerrasta alas ja raivaan ensin sen yläkerran kuntoon, siitä sitten etenen...

    Paljon ilmestyi yläkerrasta remonttia pakoilevan roinan lisäksi muutenkin tavaraa, joista päätin luopua. Esim. mulla on monet neulepuikot vaikken koskaan neulo, monta päiväpeittoa joita ei koskaan pidetä sängyissä, makuupusseja joita ei käytetä koskaan, osa lasten lakanoista joutaa jo pienemmille käyttäjille jne. Olen kaikkia noita hillonnut ajatuksella "jos näitä vaikka joskus tarvii", mutta kun ei, niin ei. Annan siis kiertoon jonnekin ja avot, taas on tyhjää tilaa tilalla!!

    VastaaPoista
  3. Minäkin niin pidän järjestyksestä ja on se osin pakon sanelemakin juttu. 6 ihmistä kerrostalo neliössä asettaa tiettyjä reunaehtoja.

    Kaappien siivous postausta odotellessa...

    VastaaPoista
  4. Susanna: minusta se on vaan hyvä että on rajoitettu tila mihin kerta kaikkiaan pitää mahtua. Se estää tehokkaasti turhat hankinnat.

    Eka siivouspostaus tulikin jo tuossa vaatekaapin muodossa. Tosin ei siinä kauheasti tullut selvitettyä mitä kaapista lähti... muutama risa ja räytynyt vaate vain, mulla ei siellä kauheasti ylimääräistä ole ollut muutenkaan.

    VastaaPoista
  5. Minulle tuli tuossa joskus keväällä aivan hillitön innostus tyhjentää taloa. Pistin vaikka mitä tavaraa myyntiin ihan pilkkahinnalla, vain päästäkseni niistä eroon. Tuntui kuin koko sieluni olisi keventynyt samaa vauhtia, kun tavaraa lähti ovesta uusien omistajien matkaan :)

    Minä tykkään kovasti katsella blogeissa kuvia erilaisista kodeista - sellaisista joissa sisustus on todella minimaalista ja yksinkertaista, sekä sellaisista joissa on paljon tavaraa ja väriä. En edes tiedä kummanlaisesta pidän enemmän, lienen aika kaikkiruokainen sisustuksenkin suhteen :)

    VastaaPoista
  6. Marika: nimenomaan minustakin tuntuu että sielu kevenee ja mieli puhdistuu, kun hankkiutuu turhasta eroon.

    Ja minä kans tykkään katsella monenlaisia koteja, myös sellasia missä en välttämättä ite asuis todellakaan. Oma tyylini kodin suhteen on kuitenkin aika hyvin löytynyt vuosien mittaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥