tiistai 5. toukokuuta 2015

tapahtumarikas alkuviikko


Siinäpä on nätti rivi putkiloita! Ja jokainen täytettiin tänä aamuna minun verellä... En edes tiedä mitä kaikkea tutkittiin - kuulemma 18 pyyntöä oli koneella... Tuossa on 16 putkea, yhtä näytettä otettiin kahteen putkeen, eli siis 15 eri verinäytettä. Lisäksi kahta pyyntöä varten toin "tuliaisia kotoa" eli siis ne -piip-näytteet... ja sitten olis pitänyt kuulemma olla vielä pissanäytekin, mutta siitä ei tohtori mulle ollut maininnut, joten vien sen sitten huomenna. Seuraavaksi sitten vain odotellaan pari viikkoa, mitä näistä selviää. Jännää!!



Alkuviikon muihin tapahtumiin kuuluu opintojeni viimeinen kolmikantakeskustelu, joka oli maanantaiaamuna. Hyvin meni ja kolmonen tuli. Koulu on siis mennyt hyvin, kaikki näytöt on ollu kolmosia ja yhtä lukuunottamatta kaikki oppimistehtävät tähän asti myös. Se yksi kakkonen kyllä vähän riipii, mutta lohduttaudun sillä, että siitä tehtävästä ei saanut kuin yksi alan ammattilainen kolmosen. (Ai mitä alan ammattilainen koulussa tekee... no maahanmuuttajat joutuu valitettavasti tässä kummallisessa Suomen maassa jotenkin pätevöittämään jopa yliopistotason tutkintonsa uudelleen...) Viimeinen koulutehtävä on nyt mulla työn alla ja sitten on yksi tehtävä, josta ei ole vielä tullut arviointia. Kuvittelisin, että kakkonen tai kolmonen noistakin tehtävistä tulee. Joten siis koulu alkaa olla paketissa ja hyvinhän se on mennyt.


Tuossa kuvassa on mun harjoittelupaikan työpöytä... ihana kaaos! ♥ Jatkan harjottelupaikassani vielä tämän ja ensi viikon, vaikka käytännössä minun opinnot on jo tavallaan valmiit, kun se viimeinen näyttökin on annettuna. Jään kyllä kaipaamaan tuota nurkkaani, toivottavasti joskus olen siellä vielä oikeesti töissä... Joka tapauksessa pian tästä jo palailen vanhaan työpaikkaani. Tänään kävin tekemässä sinne uuden sopimuksen - olen siellä ennestäänkin jo vakituisena, mutta tuntimääriäni nostettiin nyt reilusti. Lisäksi työnkuvani vähän muuttuu vaativampaan suuntaan ja palkkakin nousi, joten ei paha. Uudet työvaatteet on tilattuna ja vaatekaapin oveenkin jo ripustelin nimilappua. Eli uhkaavastihan tämä alkaa siltä vaikuttaa, että rento (?) opiskelijaelämä on pian ohi.


No, just nyt väsyttää niin, että tekis mieli kaivautua saman tien peiton alle nukkumaan. Ihan karmeeta välillä noiden elukoiden kanssa, kun eivät anna yöllä nukkua!! Heräsin joskus keskellä yötä ihan kauheaan skeidan hajuun... se oli siis oikeesti niin väkevä katku, että heräsin siihen!! Mietin jo, että kuka elukoista on ripuloinut lattioille... mutta sehän olikin vaan kissa, joka ei ollu kunnolla saanut peitettyä hiekkaansa kakkimisen jälkeen. Oli ihan pakko mennä se läjä peittelemään... (yläkerran vessa on siis aika lähellä meidän petiä, ja siellä on kissan hiekkis...) Ja sitten puoli kuudelta heräsin, kun samainen kissahenkilö oksentaa... *huoh* Kun sitten nousin siivoamaan, koirat virkistyi ja tahtoi pihalle... joten se siitä uudelleen nukkumisesta sitten.

No, nyt elukoille iltaruokaa ja sitten... jotain.
Ehkei kuitenkaan ihan vielä nukkumaan...

Heippahei!

Heli

12 kommenttia :

  1. Sama kauhea määrä verta täälläkin juuri imettiin.
    Onnea opiskelujen ihankohtaloppumisesta!!!!
    Ja loistavaa myös vanhan duunin vähänuudet kuviot!
    Herätys kissanpiipin hajuu...tsihhih ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei ollu kiva herätys... ;) Eikä ollu ees eka kerta sitä lajia.

      Kiitos onnitteluista - vielä kun saisin ton viimeisen tehtävänkin palautettua, voisin itekin oikeesti intoilla asiasta... toi tehtävä nimittäin on TODELLA kinkkinen, argh!! Oon tuskaillu sen kanssa jo vaikka miten kauan, eikä vieläkään olla lähelläkään valmista, huoh...

      Ihan kivat on joo noi uudet kuviot töissä. Mutta edelleen kyttäilen sitä hommaa, mihin olen nyt opiskellut...

      Mitäs sulta tutkittiin verikokeilla? Mä en ees tiiä mitä kaikkea multa nyt otettiin... parin viikon päästä menen sitten kuuntelemaan tuloksia, jännää!!

      Poista
  2. Hienot suoritukset koulusta ja hyviä uutisia töistä vaikka ei vielä uuden alan töitä olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kieltämättä hyviä asioita molemmat. =)

      Poista
  3. Moi :)
    Varmasti helpottaa mieltäkin tommottinen elimistön kunnollinen verikoesyynäys silloin tällöin. Mutta onneksi olkoon että olet jaksanut opiskella maaliviivoille asti, good for you! Nostan hattua!
    Mä pönkään meän elukat yöksi talon toiseen päähän ja ovi kiinni. (paitsi yhden otan joskus viereen nukkumaan:)) Että varmasti saadaan nukkua rauhassa. Nukun sikeästi mutta löyhkään todellakin herää! :))) kokemusta on.
    Ja oletko koskaan lukenut zone ihannetilasta (Barry Sears) ? Siis Zone-ruokavaliosta, jota voi toteuttaa myös kasvisversiona. (äärimmäisen suosittu mm. urheilijoiden ja muiden kunnianhimoisten keskuudessa, jotka haluavat maksimaaliseen henkiseen ja fyysiseen suorituskykyyn)
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oikeasti tosi mielenkiintoista, mitä noista kokeista selviää. Tänään varailin aikaa tuloksia kuulemaan ja vähän utelin, mitä ne jo valmiit tulokset kertoo... montahan oli vielä tyystin tulemattakin. No kuulemma ovat normaaliarvojen sisällä. Jaa, kun vaan tietäs, että mitä on tutkittu ees... =D

      Opinnoissa on tosiaan vielä toi yksi palautettava työ, joka kyllä onkin sitten oikein mega-hirveä homma näköjään... monta iltaa olen sitä jo pakertanut, ja ihan ulalla olen ajoittain... äh, saisinpa jo valmiiksi niin sais lopettaa koko ajattelun hetkeksi!!

      Me ei oikein pystytä telkeemään elukoita mihinkään. Ja mä kun haluun, että koira on vieressäni... =) Kieltämättä silti aika ajoin mietin, että voi kun ei olisi yhtään elukkaa, kun ne ei anna nukkua. On todella ikävää herätä millon oksennukseen ja millon paskannukseen, ja siinä välissä sitten siihen, kun kissa tappaa hiirtä (sisätiloissa, kyllä...) tai koirat jahtaa kissaa... Tai kun koirat alkaa vinkua, että just nyt on ihan pakko päästä ulos... ja sitten menevätkin vaan repimään jotain roskista huvikseen.... argh!!!

      En ole tainnut zonesta lukea, täytynee tutustua! Just nyt olen tosi kiinnostunut Fitfarmin PH-dieetistä... tekis mieleni siihen osallistua!

      Poista
  4. Onnittelut upeasti suoritetuista opinnoista! :)
    Anteeksi, mutta mua niin rupes naurattamaan toi viimeisin, voihan kissa :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Toivoa sopii, että vielä toi viimeinen tehtäväkin menee kunnialla läpi...
      Voihan kissa todellakin... =D

      Poista
  5. Ou jee, elukat on hyviä herätteleen :) sitten kun ne on iloisia ja onnellisia, kun oma ihminen heräsi viimein, niin ei puhettakaan, että pääsis takaisin nukkumaan...

    On kyllä kumma, jos ei tuosta putkilomäärästä jo jotain selviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just noin on meilläkin koirien kanssa... kun nostat päätä, ne toteaa, että jaaha, se on aamu ja eiköhän mennä pihalle... viis siitä että kello on neljä tai jotain...

      Saas nähä mitä noista putkiloista selviää!

      Poista
  6. Lukuluettelon pikkukuvassa putkilot näytti ihan värikyniltä ja ajattelin, että oot alkanut taiteilemaan, mutta ei nyt ihan sitten sitä kumminkaan..

    Pöytä näyttää pelottavastikin mun työpöydän kopiolta. Paljon ei täälläkään pyökki papereitten alta pilkota..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan nuo värikynistäkin mennä, kun ovat tuolla lailla iloisesti erivärisillä korkeilla varustettuja. =)

      Mun pöytä on vuoroin tuollanen, vuoroin viivasuoraan siivottu. Tänään jouduin evakkoon tuosta naapurihuoneeseen vähäksi aikaa, ja täytyy sanoa, että tosi nopeesti sekin pöytä oli haudattu... "antakaa mulle pöytä, mä täytän sen..." =D No mulla on työn alla mappien tiivistämistä ja oon kyllä siinä aika hyvä, ensin vaan aiheutan kovan sotkun kun levitän paperit ja setvin ne kohilleen. Kyllä on tosi monta mappia tyhjentyny mun käsittelyssä ja tiivistyny tyyliin "kymmenestä mapista yhdeksi mapiksi". Ja tietoturvapönttö on saanut "mahan täytettä" jo parin pöntöllisen verran... =D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥