lauantai 27. kesäkuuta 2015

juhannusruusuja ja sisähommia


Tänään on taas ollu sellanen päivä, ettei tiiä sataisko vai paistaisko. Joten tekee vuoron perään molempia... Välillä on tosi ihana ilma ja lämmintä, sitten meneekin synkäksi ja rovauttaa älyttömän sadekuuron. Höh, päättäis nyt onko kesä vai eikö oo! No enivei, meidän juhannusruusu kukkii niin ettei vissiin koskaan ennen ole noin runsaassa kukassa ollutkaan. Tuoksu leijailee pihalla tosi voimakkaana, en muista ennen sellastakaan huomanneeni.


On siinä kukka poikineen!!

No, koska ilma on mitä on, mä olen jatkanut listalla olevien hommien tekemistä. Ohjelmassa oli pakastimen tyhjennys, eli siis sulatus ja siivous.


Naapurista hain lainaan vaikka kuinka monta kylmälaukkua, joihin mätin pakastimen sisällön. No, kamat ehti silti kyllä aika lailla pehmetä, litran jäätelöpaketti oli vielä pari tuntia pakkaseen takaisin laittamisen jälkeenkin pehmoinen... mutta toisaalta se oli just sellasta syöntihyvää. Laitettiin sitä tytön kanssa mansikka-raparperi-kiisselin sekaan, nam nam. Tein myös raparperimehua pakkasen aarteista... sekä otin sulamaan porkkanasosetta, teen siitä aamulla rieskoja.


Täällä on muutenkin mukavasti edistyny pari sellasta pidempään tekemistä odottanutta ärsyttävämpää hommaa. Keittiö sai eilen viimein listat, jee! Ja mä pesin eilen kylppärin. Tänään mies vähän korjausmaalaili siellä (suihkun kohdasta on maalit vähän rapisseet...) sekä vaihtoi joistain kohtaa silikonit, jotka on menneet aivan kamalan näköisiksi. Mä ostin uuden suihkuverhon ja virittelin sen äsken paikalleen ja vielä pitäis laittaa seinälle kori, johon saa lattialla majailevat shampoopullot yms. Sit on viimein sekin pikku fiksaus tehty ja yksi ikävämpi paikka saanut vähän uutta ilmettä.


Jaaha, koko päivän on pilvet olleet enemmän ja vähemmän uhkaavan näköisiä - nyt jyrähti sitten kunnolla ukkonen. Taidan sulkea masiinat ja jatkaa puuhastelua. Mä niin äsken naureskelin itselleni, että pienestä se onni tulee... esimerkiksi siitä, kun tyhjentää keittiön laatikot ja järjestää ne uuteen uskoon. Tai kun siivoaa eteisen kaapin. Tai lapsen vaatekaapin. Kaikkee tollasta oon tässä tänään hommaillu ja oikeesti kyllä niin tykkään sellasesta puuhasta!

Eipä muuta kun sadetta pidellessä, taas... 
Otan lasin punkkua ja jatkan hommia, jei!

Heli

6 kommenttia :

  1. Voi miten ihanaa kun joku on ahkera! Minusta tuntuu ettei mulla riitä aika mihinkään. Olisi ihanaa olla pullan tai porkkanarieskan tuoksuinen äiti joka kuuraisi tämänkin sirkusteltan ihmisasumukseksi joskus. Mut ehkä sitten kun muuttavat pois kotoa. Voi tuota teidän tupakeittiötä kun se on soma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vasta mullakin tää huusholli alkaa pysyä suht kuosissa, kun lapset on isoja. Kyllä se aika joskus siis koittaa, voin luvata! =)

      Keittiö on soma, mutta ei ehkä juuri tuossa kuvassa... =) Siistinä ollessaan kyllä on minustakin ihana, edelleen olen tyytyväinen vuoden takaisen remontin tuloksiin!

      Poista
  2. Niin kesäistä menoa - vaikka välillä sataakin :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on ollut joku ihme kausi nyt menossa, ettei oo imurit eikä mopit hirveesti kiinnostannu ja siis oon joskus ollu ihan himo siivooja eli tykänny siitä hommasta!! Siis ei täällä nyt raivaus traktorin kanssa joudu sisään tulemaan, onko siis meillä niin isoja ihmisiä jo, että ei tarvikkaan ihan joka päivä olla heilumassa..!? Lastenhuoneet on kyllä asia erikseen..siellä on räjähtänyt pommi jos ei kilju joka päivä ovella komentoja, ärsyttävää... Mutta tänään oli tarkoitus mennä tyttöjen huoneeseen ja laittaa hihat heilumaan, johan tätä järjestystä on ollut vissiinkin monta kuukautta :D Rentoa sunnuntaipäivää!!! P.S Tuo ruusu on valloittava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikansa kutakin... sillon kun lapset oli pieniä, mulla on mielikuva että meillä oli aina suht siistiä, mä kun en ole koskaan ollu mikään leikkitäti mutta innoka siivooja ja järjestelijä taas sitten kyllä olin. Ei ollu tietokoneita minkä ääreen jämähtää, joten kaivelin ja siivoilin kaappeja ja muutenkin olin aika jämpti asioissa ja järjestyksessä. Sit kun lapset oli vähän isompia, meillä oli mielestäni kaiken aikaa kauhea kaaos... johtui kyllä osittain myös tilojen puutteesta ja monta vuottahan meillä oltiin myös siinä kaikenaikaisessa jonkun asteisessa remontin tilassa (oikeesti siis 6v!!). Nyt kun on paikat kunnossa - ja todellakin, lapset isoja!! - niin paikat pysyy paremmin kuosissa ja on helpompi siivotakin. Toi ihan todella vaikuttaa, kun lapset kasvaa, niillä ei ole enää ollenkaan samalla lailla roinaa ja vaatteitakaan, ja niiden sotkut ehkä pysyy vähän paremmin siellä omien huoneiden sisäpuolella. Meillä enää huonettaan räjäyttää nuorimmainen, joka askartelee ja ompelee ja piirtää tosi paljon - isommat lähinnä istuu persiillään tietokoneillaan ja niiden sotkut on vaan jotain satunnaisia astioita pöydän kulmalla ja vaatteita lattialla.

      Odotan innolla, mitä oot keksinyt teillä sisustusjuttuja ja muutoksia!

      Kivaa uutta viikkoa!
      Ja juu, ruusu on aika komea!!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥