keskiviikko 12. lokakuuta 2016

se tunne, kun pitäis, mutku ei vaan saa aikaan...


Just nyt mulla on sellanen olo, että pää poksahtaa. Olen ollut useamman päivän vapaalla, mutta joka päivä on ollu jotain menoa tai sitten vain silkkaa saamattomuutta, enkä ole saanut aikaiseksi tehdä kotona mitään. Täällä on ollu kauheat tiski- ja pyykkikasat, puhumattakaan kaikesta muusta sotkusta ja sekasorrosta. Ja nyt sitten tietty viimeisenä vapaapäivänä on ohjelmassa kaikki se tekemätön. 

Mä olen myös taas jonkun "kaikki turha roina kaapeista pois"-myrskyn silmässä... tai sitten se vain on mun tapa reagoida siihen sekasortoiseen sisäiseen olotilaani, joka syntyy esimerkiksi saamattomuuden aiheuttamasta huonosta omastatunnosta, sekä siitä, että hommat vaan kasaantuu ja kasaantuu ja rytökasat alkaa kaatua niskaan.


Mä oon usein sitä mieltä, että mulla on tavarat ja kaapit hyvässä järjestyksessä, eikä mulla oo mitään turhaa missään. Mutta ok, valehtelen. On mullakin niitä kasoja nurkissa. Tuohon yhden pöydän kulmalle aina alkaa kasaantua sellanen raivostuttava pinkka erinäisiä "näille pitäis tehdä jotain"-juttuja... Esimerkiksi vakuutuspapereita, mitä pitäis laittaa kansioon. Lehtiä, mitkä pitäis laittaa jonnekin. Lasten koulukirjoja, joilla ei enää tee mitään...

Mun on yleensä helppo heittää turhat kamat pois, JOS ne on roskaa ja ihan sellasta höpölöpöä. Ja arvottomia sinällään. Mutta sit kun ne onkin tollasia usean kymmenen euron maksaneita koulukirjoja, joissa ei (yllätys yllätys...) ole merkinnän merkintää, niin mitäpä sitten tekisikään?? Kun ne on vanhentuneita versioita (jep, vaikka ne on vain vuoden vanhoja!), niitä ei osta kukaan. Heitänkö sit vaan roskiin?? Tuntuu niin järjettömältä. Sinänsä, vaikka vastustan henkeen ja vereen koulukirjatonta tulevaisuutta, niin säästyypä ainakin tuokin raha, kun ei tartte heittää käyttämättömiä ruotsinkirjoja roskikseen... Mutta en mä oikein keksi mihin ne muuallekaan laittaisin. (Ja siis tottakai laitan ne paperinkeräykseen, enkä roskikseen...)


Mulla on myös useita ikuisuusprojekteja, jotka ei etene, vaikka muka miten olisin tehokas hausvaiffi. Esimerkiksi valokuvat. Mä sain aiemmin kyllä laitettua kaikki omistamani irtovalokuvat paikoilleen. Irrotin ne kansioista, tuunasin kansiot nätimmiksi, laitoin kuvat takaisin niin, että poistelin sieltä aika ison osan sellasta turhaa (tyyliin samasta asiasta viisi kuvaa vähän eri kulmista). Mutta sitten jäi pari ylimääräistä kansiota ja niitä tuunausaineksia (eli kankaita ja pahvia) odottamaan jotain. Eli tuunausintoa ja sitä ihmettä, että saisin tilattua joskus nuo kaikki tuhannet ja tuhannet valokuvat paperisiksi.

Eilen illalla räjäytin yhden keittiön kaapin, kun eihän tässä nyt muutakaan puuhaa olis... ja aloin siis purkaa sieltä sitä "turhaa" kamaa pois taas. Nyt kyllä lähtee esimerkiksi kaiken maailman kynttiläkipot hiiteen tuolta. Säästän vain ne oikeesti kaikkein kivoimmat. Ja laitan pois myös ulkokynttilät, koska oikeesti en koskaan polta ulkona kynttilöitä. Jos vaikka tytär ja miniä niistä ottaisivat itelleen mitä tahtovat... Ja loput sitten jonnekin. Argh, minne???

Arvatkaa muuten, mitä vasta tässä eräänä päivänä ostin? No muutaman tuikkukynttilätalon ja alekopasta kynttilöitä... *huoh* Jos mä johonkin sortuilen, niin ne on kynttilät ja servetit. Ja niin söpöt valkoiset pienet tuikkumökit, kun olivat niin halpojakin...

Eikä sillä muuten ollu mitään väliä, että ne kaikki kynttiläkipot sun muut "turhat" oli siististi yhden laatikon sisällä, eikä siis mitenkään sikin sokin hyllyillä. Tää on just tätä mun järjettömyyttä.. ne vaivaa mua käyttämättömyydellään ja tarpeettomuudellaan, vaikka ne olis ihan siivosti jossain ja mahtuis olemaan. Ja sit mä alan kaiken kaaoksen keskellä siivoamaan jonkun kaapissa olevan laatikon sisältöä...


Mulla on sellanen todella raastava "en saa mitään aikaan"-fiilis nyt. Kattelen tota kaamea rytöläjää ja kelloa vuoron perään. Että aika kuluu, apua, miksei tää homma etene. Mä tartteisin kaupasta liimaa, että saisin noi loput valokuvakansiot tehtyä ja sen projektin valmiimmaksi. Siis kuvia vaille valmiiksi. Mutta en viittis yhden liiman takia tuhrata aikaa kaupassakäyntiin... Toisaalta tartteisin sen JUST NYT ja mikään ei etene, ellen saa sitä hommaa tehtyä... (eipä... voisin tehdä vaikka mitä muuta ja kasata ne kamat vaan takaisin laatikkoon odottamaan sitä kauppareissua ja liiman ostamista)

Tämä tyylini tehdä asioita "just nyt" on aiheuttanut esimerkiksi sen, että kerran aikaa sitten katselin lasten leluja ja keksin yhtäkkiä ratkaisuksi niille Ikean hyllykön. No, mulla ei siis ollu sitä hyllykköä, joten hyppäsin autoon ja läksin hakemaan. Ikeaan on matkaa 120km... Sanomattakin selvää tietenkin on, että mies on aivan päinvastainen, hidas ja harkitsevainen, eikä sitä häiritse yhtään, jos asiat ei etene...


Äsken mies kävi ruokatunnilla tässä kotosalla. Samalla hoitui sitten muutama erittäin sekava paperikasa kuntoon, kun laitoin yhden auton seisontaan ja otin toisen liikennekäyttöön, poistin yhden vakuutuksen kokonaan, siirsin toisesta autosta bonukset toiseen ja nupiksi vielä poistin vakuutuksen moposta. Osa hoitui sähköisesti ja osa puhelimitse. Ja nyt mies sitten lähti takaisin työmaalle eri autolla kuin millä tuli kotiin, ja kaikki on onnellisia...

Meillä on muuten vakuutusyhtiöön tehty joku sellanen sopimus, että mä voin hoitaa myös miehen asioita ja se minun. Eihän tästä muuten mitään tuliskaan, koska oikeesti minä hoidan meillä kaikki tollaset asiat. Äsken pakotin sen tosin ihan ite soittamaan Trafille, kun piti muuttaa autoveroja useampaan erään... kun siellä ne ei tajua, että vaimo hoitaa kyllä kaiken paljon nopeammin ja tehokkaammin. Ehei, ne vaatii, että mies ITE soittaa. Vaikka se soittikin mun puhelimella... Vakuutusyhtiöönkin pitää oikeesti laittaa omilla verkkotunnuksilla niitä viestejä - no, minä naputtelin tässä koneella miehen tunnuksilla sen asiat kuntoon... ja samalla olin siis puhelimessa sinne vakuutusyhtiöön. Että aivan se ja sama, vaikka olisin siinä puhelimitse vaan hoitanut ne kaikki asiat samantien.


Mua siis ihan oikeesti rasittaa todella paljon kaikenlaiset keskeneräiset asiat. Ja se, että on monta asiaa yhtä aikaa tehtävänä. Ja se, ettei mikään homma valmistu alusta loppuun kunnolla ja samantien. Nytkin tuolla kuivausrumpu piippaa, pyykkikone piippaa, räjäytetty kaapin sisältö oottaa paikalleen laittamista ja tee on kylmennyt kuppiin. Sit on myös muita keskeneräisiä asioita, kuten vaikka sellanen, että olen lähdössä matkalle, kunhan saan joskus loppuviikolla tietää onnistuuko vapaapäivät siihen - sitten vasta voin varmasti varata liput. Ja entäs sitten tämä kokoaikainen "mitä tässä nyt tulee tapahtumaan"-fiilis muutamassa muussakin jutuissa...

Parhaimmillaan mä olen kyllä kiireessä ja paineessa myös erittäin tehokas. Mä kuitenkin tarviin ensin jonkunlaista asioiden jäsentelyä ja vaikka listaksi kirjoittamista. Silleen että puoliksi mietitty on melkein tehty... Jos asiat vaan paiskautuu eteen yhtenä kasana, mä lähinnä menetän hermoni. Jos saan ajatella ne kuntoon (ja kirjottaa ne listaksi), homma kyllä hoituu.


No niin. Jotain tässä nyt on hoitunutkin: kolmas ajo-oppilaani sai eilen ajokortin. Huhhuh, nyt on siltä erää urakka ohi. Ja mulla on jo kolme täysi-ikäistä, ajokortillista lasta, voihan apua. Seuraava lapsi on vuorossa sitten kolmen vuoden päästä, ellei miniäkokelas sitä ennen halua anoppikokelaan oppilaaksi. Joka tapauksessa mä huokaisin helpotuksesta, revin kaikki asiaan liittyvät paperit ja heitin tulille. Erittäin minun tapaista muuten tuokin... asia ohi, hävitetään kaikki siihen liittyvä. En jotenkaan ollenkaan koe omakseni säästellä asioita ja lippusia ja lappusia, esimerkiksi opiskelupaperitkin on hyvin usein mietinnän alla, että kannattaako niitä säästellä... No nyt säästän niitä hetken, jos vaikka niille piankin tulis tarvetta, siis kerrata asioita...

Joo, mun pyörremyrskymäiset kohtaukset on tällaisia ajoittaisia. Tulee olo, että "nyt koko elämä uusiksi". Ja sitten lähtee tavarat kaapeista ja sitä rataa. Hirmuinen uudistumisen tarve ja puhdistumisen tarve iskee, puhdistuminen siis lähinnä tarkoittaa sitä rojuista eroon pääsemistä ja asioiden loppuun saattamista. Kyllä mä joudun kuitenkin ihan itseäni syyttelemään, ettei asiat etene... siis sellaiset asiat, mihin oikeesti voisin vaikuttaa, jos vaan saisin potkaistua itseäni takapuoleen ja saisin niihin vauhtia. Mulla on nyt odottanut jo aika pitkään niiden valokuvahommien lisäksi esimerkiksi aitan verhojen lyhennys ja joidenkin aitassa olevien tavaroiden eteenpäin toimittaminen. Ja se risuaita-projekti. Poissa silmistä, poissa mielestä...


Mä monesti ajattelen, että tarttisin saada olla vaikka tyyliin kuukauden vaan kotosalla, niin sitten saisin tartuttua asioihin. Nyt kun vaan miettii, että no, ei tässä ole kuin muutama vapaa, en kuitenkaan ehdi sitä sun tätä, kun pitää tehdä kuitenkin myös tuota ja vielä tuotakin... niin sitten en edes aloita niitä projekteja.

Ja sitten on aina nuo kirjat. Olen tälläkin hetkellä aivan yhden kirjan lumoissa taas, ajattelen siinä olevia tapahtumia ja henkilöitä joka välissä ja nautin niin hirmuisesti sen lukemisesta, etten muuta malttais tehdäkään.

Hetkeen pysähtyminen ja siitä nauttiminen on to-del-la vaikeaa, kun takaraivossa takoo kaikki se tekemätön ja pitäis-pitäis-fiilis. Kun menin tänään käyttämään koiria metsässä, sekin oli sellanen "voi että miten ärsyttävää nyt tämäkin vielä tähän väliin, kun pitäis muutakin ehtiä kuin vaan koiria ulkoiluttamaan"... Menin kuitenkin metsään ja sitten yhtäkkiä huomasin, miten hi-das-tuin... ihan oikeesti askel oli hitaampi ja mieli vähän tasaantui ja rauhottui. Metsä on ihmeellinen, vaikka ei tuota meidän lähiplänttiä isompi olekaan. Kun vaan malttais useammin ottaa ja lähteä sinne, tekis niin hyvää.

Mutta ei, nyt tämä sekasortoinen läpätys saa riittää ja minä jatkan hommia! En tiiä vielä, mistä kulmasta jatkan, mutta jostain kuitenkin... Ehkä ihan ekana kuitenkin juon tuon teen pois ja hengitän syvään muutaman kerran (huomaan nimittäin, että kun on kiire/stressi, ikään kuin lopetan hengittämisen!). Kyllä tämä tästä taas...

Heli

17 kommenttia :

  1. Tuttu tunne. Mulla olisi kova tarve raivata tilaa kaappeihin ja viskata tarpeettomat romppeet pois (voi luoja sitä onkin paljon!!!), mutta just toi -Minne?! Laittelin fb-kirppikselle vissiin 70 vaatetta ym. myyntiin, mutta se on k a m a l a n työlästä ottaa jokaisesta kuva, ladata nettiin ja kirjoittaa kuvaus. Plus sumplia noutoja, kuskaamisia ja rahojen vatkausta. Nyt just ei ehtis eikä varsinkaan jaksaisi moista!! Mutta ei viittis arvokkaita esineitä ja vaatteita ilmatteeksikaan mihinkään antaa. Dilemma.

    Nyt on kyllä ollut aivan ihana syksy; kuiva ja aurinkoinen! Tuolla luonnossa tosiaan sielu lepää kun ihastelee värejä ja kahisuttaa lenkkareilla maahan pudonneita lehtiä <3 Toivottavasti saadaan nauttia myös kauniista talvesta! Täällä jo yhden glögihammasta kolottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se on aina, kun on noista kamoista yleensä rahaa maksanut niin sitten ne vaan lopulta työntää ilmaiseksi jonnekin, kunhan ovat vaan poissa silmistä... Mä en todellakaan jaksa niitä kirppareita. Perinteinen kirppis ehkä vielä menis, mutta mulla ei sit kuitenkaan ole koskaan tarpeeksi kamaa sellaseen. Toisin sanottuna en viitti säästellä pois laitettavia niin kauaa, että niistä kertyis pöydällinen.

      Maahan pudonneet lehdet on parasta! ♥ Meille tuli töihin jo glögit ja joulusuklaat... uuh.

      Poista
  2. Sori nyt Heli, mutta mua ihan nauratti tää sun teksti :). Ihan vaan siksi, että se oli ihan just niinkuin mun omasta elämästä silloin, kun oon tollasessa samanlaisessa mielentilassa. Sellasessa, että kaikki ympärillä oleva häiritsee ja tekemistä olis vaikka kuinka paljon, mutta kun ei osaa päättää, mistä alottais, ei aloita lopulta mistään, koska kaikki se tekeminen on sellasta pakkopullaa. Joko todellista tai keksittyä. Enkä edes just nyt osaa sanoa, miten se yleensä mulla siitä lähtee purkautumaan, kun ei ole vähään aikaan ollut samanlaista fiilistä (kopkop), mutta vissiin niin, että sitten kun sitä riittävän paljon kypsyy itseensä ja omaan saamattomuutensa ja ristiriitaisuuteensa, sitä vaan alottaa jostain ja kun se "joku" onkin äkkiä hoidettu alta pois (ja tullut mietittyä, että mikä tässäkin taas olin niin vaikeeta), niin sitä tulee tartuttua seuraavaan hommaan. Ja yhtäkkiä sitä taas onkin tyytyväinen itseensä ja kaikkeen.

    Mutta se, että sitä kuvittelee saavansa enemmän aikaiseksi, kun on muutama vapaapäivä yhden sijasta, ei kyllä mulla ainakaan toteudu. Jotenkin sitä koko ajan miettii, että eihän tässä vielä kiirettä, kun on vielä niin ja niin paljon aikaa. Ja sitä mukaa kun se aika hupenee, tuntuu, että se tekemätön työ vaan lisääntyy (vaikka oikeasti pysyykin samana, eikä edes välttis ole mitään pakollista) ja sitä mukaa lisääntyy myös stressi.

    Mutta metsä on kyllä hyvä paikka. Siellä ei vaan kertakaikkiaan voi stressata. Eikä ulkona liikkuessa muutenkaan.

    Kyllä se siitä Heli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nauraa! Kyllä mullakin on toisaalta sellanen huvittunut olo tästä kaikesta sekopäisyydestäni. Mä tiedostan tilanteeni ja silti siihen aina aika ajoin ajaudun. Nyt mä oon jo topakasti hoidellut muutamia listalla olleita asioita - äsken just päällystin ne pari viimeistä valokuvakansiotakin, jee! Ja loppujen lopuksihan musta on vaan ihanaa tonkia kaappeja. ♥

      Ja juu, kyllä se vaan niin tuppaa olemaan, että jos on aikaa, hommia vaan vitkuttelee... kun mukamas on vielä aikaa. Ja hups, sit se aika loppukin!

      Kyllä tää tästä! ♥ Ei muuta kun mettään vaan...

      Poista
  3. Sama täällä. Monta hommaa on mielessä,mutt mitään ei taho saada aikaseks. Mun pitäs lainata se konmari- kirja ja lukea. Tuo kaappien siivoominen on loppujen lopuksi ihan rentouttavaa puuhaa. Ja mene mene ihmeessä metsään,siellä käynti saa ihmeitä aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konmari on kyllä innostava! Tosin mä en kyllä sen mukaan näitä hommia tee. Tai no, ehkä tavallaan teen, tai mulla on monesta asiasta sama mielipide kuin sillä. Mutta en kyllä viikkaa niinkuin se opettaa!

      Meillä on toi metsässä käyminen vähän hankalaa nyt, kun koira ei sais ottaa kiviä suuhunsa - se on siis niillä kivillä pilannut hampaansa ja aina se vaan niitä ettii ja ottaa kantaakseen. Sen irti pitäminen on siis tosi stressaavaa sen takia, koko ajan pitää kytätä. Siksi on toi metsässä käyminen vähentynyt radikaalisti.

      Poista
  4. Voi että, kun on tuttu tunne! Mulla on kans niin sellanen saamaton olo ollut koko syksyn. Mä oon kyllä sairastellut aikas paljon. On ollut kädet kipeet, kantapäänkalvon tulehdus ja kolmisen viikoa kestänyt flunssa. Sitten vielä pitäis miettiä, mikä musta tulee isona. En kestä tätä nykyistä työtäni, oon koko ajan niin saakelin kipeä paikoistani. Melkein kaikki pihahommat on tekemättä! Argh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi ei. Mä en oo ees ollu kipeä, kunhan muuten vaan aika ajoin on supersaamaton. Just nyt tänään tosin huomaan taas, että selkä kettuilee, kädet on kipeät... en tiedä mistä ne oikein tulee. Sormet kuitenki ihan kauheen tuntuiset.

      Sun työ on kyllä aikamoisen vaativaa kropalle. Toivottavasti keksit jotain muuta, mitä voisit tehdä!! Ala vaikka puutarhuriksi, se kuulostaa ihan sun jutulta. Perusta oma arboretum sinne byhyy-kuusien katveeseen. ♥

      Poista
  5. Jaa niin. Unohtui se, että jos muistat, mitä mullakin oli laatikot pullollaan..
    Kymmenittäin kynttilöitä ja sadoittain servettejä :D. Ja edelleen ne on just niitä, joiden kohdalla minäkin kaupassa jarrutan. Että tuttua sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Mikä ihme niissä viehättää?? Mulla ei niitä tosin ole lähelläkään sellasia määriä kuin sulla... mutta ne aina viehättää. Ja astiat. Vaatteita sen sijaan inhoan hommata.

      Poista
    2. Se niissä varmaan on, että ovat niin "pieniä ja edullisia". Että kyllähän sitä aina yhden uuden voi ostaa, kun ei vie tilaakaan, eikä maksa paljon...
      Vaatekaupat on mullekin kauhistus. Joko minä tai nykyvaatteet on väärän mallisia. Ei tulla yhtään toimeen keskenämme :)

      Poista
    3. No totta joo. Pieniä ja halpoja. Kun ei mitään isoja hankintoja ole varaa (tai tarvettakaan) tehdä, ja silti haluaa joskus jotain vähän ostella, niin tollaset nätit ja "tarpeelliset" jutut on kivoja. Siis ainahan ne servetit lopulta kuluu... mutta oon kyllä huomannut, että "voi miten ihana kynttiläkippo"-jutut on sit hetken kuluttua "ei tää nyt ihan niin kiva ollukaan"-juttuja...

      Sama ongelma vaatteiden kanssa. Oonkin todennut, että ostan suosiolla joustavia juttuja vaan... sillon harvoin kun ostan. Mä myös lainailen tyttären vaatteita aina joskus, jos tarviin jotain erityistä. Esim viime lauantaina oli työpaikan illanvietto, johon tää mama pukeutui tyttären nahkahousuihin ja -takkiin... (no ei ne mitään oikeeta nahkaa ollu, mut nahan näköiset) Oli aika pähee asu kieltämättä. Eikä maksanu mittää. =D

      Poista
  6. Ihan kuin meikäläinen olisi tämän textin näpytellyt... Niin samanmoisia mietteitä sekä saamattomuutta.

    Mä olen huomannut, että vanhemmiten todellakin tarvitsee tietynlaisen fiiliksen, jotta pystyy saamaan asioita tehtyä ja toteutettua. Jos sitä fiilistä ei ole, likimain turhaa edes pohtia minkään aloittamista.

    Ja toi hetkestä nauttiminen on kyllä niin kiven takana. Aina tulee tunne, että pitäis painaa laikat punaisina, jotta olis tarpeeks suorittava ihminen tähän maailmaan. Miten vaivaakaan huono omatunto, kun yrittää nollata kaiken ympäriltään ja vaan kellua siinä omassa olotilassaan, ei onnistu ei. Todellakin harvinaista herkkua, jos pystyy moiseen. Tosi sääli :(

    Mullakin projekti jos toinenkin odottamassa, mutta väkisin tekemällä alkaa vaan enemmän ahistaa ottolohkon takana, joten pyritään olemaan armollisia itsellemme. Kyllä ne kaikkein tärkeimmät asiat tulee silti hoidettua.

    Hengitellään molemmat siis syvään (samaa "vaivaa" täälläkin, kun ei tahdo henki kunnolla kulkea asioiden ollessa rempallaan) nautitaan teetuokioista ja pidetään itsestämme huolta =)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuit kyllä ihan naulan kantaan tuosta, että jotenkin sitä vaan kokee aina huonoa omatuntoa, jos tekee jotain "laiskaa", kuten vaikka lukee tuntikausia tai notkuu koneella. Pitäis tehdä jotain "tarpeellisempaa", kuten vaikka siivota ja tiskata ja kokata ja lenkkeillä ja mitä noita nyt onkaan. Kuitenkin se "oleminen vaan" tekee sellasen "en saa mitään aikaan"-fiiliksen, vaikka ehdottomasti noitakin tarvitaan.

      Mulla on sellasta tää tekeminen täällä, että aika ajoin innostun ihan palavasti aloittamaan jotain. Sitten jostain syystä taikka toisesta homma keskeytyy... ja sit onkin aika vaikee saada uudelleen tekemisen meininkiä päälle. Nyt mä tosiaan monen kuukauden tauon jälkeen tartuin viimein toimeen ja äsken askartelin ne kaksi viimeistä valokuvakansiota valmiiksi. Meni ehkä puoli tuntia... No ihan toinen homma onkin sitten niiden valokuvien tilaaminen. Se on todellakin kauhea urakka ja se pitää jakaa useisiin palasiin. Kun nyt ees ekan satsin sais tilailtua...

      Mä kävin eilen tapaamassa mun yhtä ystävää, jonka kautta innostuin sillon aikanaan joogasta. Nythän jooga on enää kaukainen muisto vaan.. mutta eilen tuli uusi innostus, että kokeilisko sitä vielä kuitenkin. Siellä kun vaikka ees kerta viikkoon keskittyis siihen hetkeen ja hengittämiseen.. vois tehdä hyvää.

      Ei muuta kun teetä, suklaata ja rauhallisia (hengitys)hetkiä sulle, ihana ystäväni Kirsikka! ♥

      Poista
  7. Voi että, niin tuttuja ajatuksia jälleen!
    Servetit ja kynttilät on siitä kätsyjä ostoksia, että niitä voi aina viedä tuliaiksi, ja ne kuluu pois käyttämällä tuoden hyvää mieltä. :)
    Mulla on laatikollinen valokuvia odottanut albumiin pääsemistä nyt 2 vuotta. Jouluksi ajattelin tilata perheelle ja lapsille valkokuvakirjoja parilta viimevuodelta - ei oo toki sama asia kuin oikeat kuvat, mutta olisipa jotenkin hoidossa.
    Itse olen työstänyt tuota armollisuutta itseä kohtaan jo monta vuotta. Jos joku kohta kodista on edes hetkellisesti siisti keskityn nauttimaan siitä. Yleensä tilanne ei kestä montaa tuntia. Ehkä sitten joskus, kun saisi kuukauden kodin järkkäilyaikaa tai kun lapset ovat muuttaneet kotoa. ;)
    Laiskottelu ja lenkit on kuitenkin tärkeitä juttuja itsestään huolehtimisen kannalta. Ja itsesestä pitää huolehtia että voi huolehtia kodista ja muista. :)
    Leppoisaa lokakuun jatkoa sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, pitää levätä että jaksaa taas touhuta. Jotenkaan en vaan oikein tunne oloani terveeksi, kun on koko ajan sellanen saamaton nuhju olo. No, siellä nihjun seassa on sitten välillä niitä tarmokkaitakin päiviä. Olen esimerkiksi saanut aikaiseksi tuon tekstin jälkeen tehdä ne loputkin valokuvakansiot valmiiksi. Ja kokosin kolmesta eri paikasta kuvat taas yhteen kansioon, sain kummasti tiivistettyä kuvia näinkin. Sellasesta tykkään.

      Aikansa kutakin.
      Leppoisaa lokakuuta sinnekin! ♥

      Poista
    2. Hyvä sinä että sait kuva asioita järjestykseen! :) tuollaiset antaa aina voimaa. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥