keskiviikko 16. marraskuuta 2016

odottamisen iloa


Olen lähdössä jonkun ajan kuluttua reissuun. Menen ystävän luokse. Ulkomaille. Ihan yksin. Otan vaan repun selkään ja käsilaukun (ellen sitten jätä sitäkin pois) ja sitten menoksi. 

Aika jännää kieltämättä. Periaatteessa osaan englantia aika hyvinkin, mutta tosipaikan tullen yleensä jäädyn ihan tyystin. Nyt joudun lennon lisäksi selviämään vielä junamatkastakin yksin. Ja ensin siis etsimään sen oikean junan... ja vaihtokin pitää tehdä matkalla.

Olen valmistellut reissuun lähtöä jo pidemmän aikaa. Selvitin vapaapäivät, varailin liput, tilasin valuutat. Hankin matkavakuutuksen ja kansainvälisen Kela-kortin. Ostin takin. Ja mitä kaikkea sitä nyt onkaan ollut. 

Olen miettinyt, mitä tartten matkalle mukaan. Olen kirjoitellut listoja ja koepakannut reppua. Vain välttämättömimmät tavarat mukaan: passi, matkaliput, rahapussi... hammasharja, käsirasva... kännykkä, kamera, lukemista... villasukat, yöpaita ja vähän varavaatteita. Omat eväät matkalle ja Suomi-tuliaisia niin paljon kuin mahtuu.

Tämä on yksi unelma, joka on käymässä toteen. Mulla on tuttuja, jotka matkustaa noin kymmenen kertaa vuodessa ulkomaille (siis ihan oikeesti). Itselle tämä on ollut monen, monen vuoden haaveilun aihe. Loppujen lopuksi matkakulut jää alle 200 euroon (halpalennot, halpabussit, halvin junalippu..). Jotain rahanmenoa tietenkin tulee, ja aion mä kyllä vähän jotain tuliaisshoppaillakin. Mutta kunnon budjettimatkailua tämä on.

Jo pelkkä matkan odottaminen on ihanaa. Suunnittelua ja fiilistelyä. Vielä on aamukammassa piikkejä jäljellä, mutta ei enää kovin montaa. Odotan niin kovasti!!!

Heli

20 kommenttia :

  1. Ihanaa matkaa!!!!
    Matkan tai loman odottelu on ehkä parasta. Ja kun oikein odottaa, siinä nauttii jo valmiiksi, sitten tulee vielä se itse reissu, ja jälkeenpäin voi nautiskellen muistella.
    Ah!! Toivon että saat reissustasi irti ihan kaiken ja vähän yli, mitä olet ajatellut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Vivi!! Tämä odottaminen on tosi kivaa, pikkuhiljaa reissu on mielessä vaan enemmän ja enemmän... On jotenkin tosi jännittävää lähteä reissuun yksin! Tavallaan hienoa, on pakkokin ihan ite pärjätä. Toisaalta sitten olen kuitenkin matkoja lukuun ottamatta koko ajan ystäväni luona, eli ei liikaa stressiä siitä että pärjäänkö itekseni. Ja mahtavaa, kun on paikallinen ihminen sitten jonka kanssa kuljeksia siellä.
      Odotan niin kovasti kyllä matkaa ja toivon itekin, että se suorastaan ylittää odotukset!

      Poista
  2. Ihanaa reissua! Parasta on, kun on pitkään suunnitellut , säästänyt ja hommaillut kaikkea matkaa varten. Tuntuu todella palkinnosta lopulta päästä matkaan, kokemuksesta tiedän, vaikka yksin ennole matkustanut ulkomaille.
    Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Päivi! Mä olen niin vähän matkustellut (enkä koskaan ennen yksin!) että tämä on mulle tosi iso asia. Mä vähän melkeinpä yllätyin, miten edullista toi reissaaminen sitten onkin, tosin mulla nyt on siellä se ilmainen majapaikka odottamassa. Mutta kuitenkin, olen monet vuodet ajatellu, ettei tää oo mitenkään mahdollista mulle (rahallisesti), ja yhtäkkiä olenkin nyt sitten matkalle lähdössä - se on ihan huimaa ja mahtavaa!

      Poista
  3. Tiedätkö Heli, että vaikka olen matkustellut elämäni aikana paljon ja mitä kummallisimpiin maihin ja paikkoihin (enimmäkseen työn puolesta), niin yksin en ole ulkomaille matkustanut koskaan. Tajusin sen nyt, kun luin tätä sun tekstiä. Että varmaan mulla(kin) olis se varmistuksen varmistuksen varmistuslista kaikesta. Että kaikki tarpeellinen varmasti tulee mukaan, muttei mitään liikaa. Ja vielä sata kertaa kurkkaaminen sinne laukkuun tai reppuun, että passi on, rahat on, liput on, puhelin on, laturi on... :).

    Jännää, mutta samalla hienoa, että lähdet! Reissun jälkeen olet yhtä suurta kokemusta rikkaampi. (Musta jotenkin tuntuu usein, että parasta matkoissa on niiden suunnittelu ja niiden muistelu. Se todellinen perilläolo usein menee niin, ettei tajuakaan. Mutta onneksi on kamerat :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ilman listoja en oikein osaisi olla. =) Mä oon aina kirjotellu muistilistoja asioista ja kun ollaan lasten kanssa reissattu (ihan vaan mummolaan...) niin sillonkin oli aina lista mitä pitää muistaa ottaa mukaan. Mä luulen, että aika tarkkaan sitten pakkaan, kun aika koittaa... ja vedän aina viivan yli siltä osin, mitä laukkuun laitan.

      On kyllä kieltämättä aika jännittävää tämä yksin reissaaminen. Huhhuh. Toivottavasti selviän kunnialla! Koitan muistaa ottaa myös kuvia.

      Poista
  4. Nauti lomasta oikein kunnolla. Kiva kun pääset pian lähtemään.
    Lomamatka on kiva, kun sen eteen on tehnyt työtä=säästänyt. Minä olen tätä mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä nautin!
      Mä en oikein suuresti joutunut ees säästämään tämän matkan eteen. Pikkuhiljaa olen tehnyt varauksia yms ja tosiaan edulliseksi tämä tuli. Kun nyt en siellä sitten ala holtittomasti ostelemaan, niin eiköhän tässä lopputulemanakin ole aika huokea reissu. Pääasia, että pääsen näkemään rakasta ystävää!

      Poista
  5. Kuulostaa jännittävän ihanalle ♥ Toivottelen sinulle aivan mielettömän upeaa reissua, tuo tullessasi monta monituista taskullista muistoja! Ne ei laukussa vie tilaa eikä paina juuri mitään mutta ovat loppu elämän lämpimiä tuulahduksia menneisyydestä joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä vaan kuulostakin! ♥
      Mä koitan ottaa paljon valokuvia ja tuon niiden mukana sitten niitä muistoja katseltavaksi myöhempinäkin aikoina. Ja jos vaikka jotain pientä muistoa tavarankin muodossa toisi, vaikka tuohon minun hilpetööripuuhun... Ja ollaan tuotu matkoilta (hehheh, siis Tallinnasta ja Tukholmasta..) aina jääkaapin oveen joku magneetti. Pieni esine mutta sisältää muistoja sekin. Jos jonkun kivan löytäisi.

      Poista
  6. Mahtavaa, minua alkoi heti myötäjännittämään. Muistathan antaa tarkan blogiselonteon palattuasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, kun muutkin jännittää, ettei tarvii yksin! =)
      No jonkunlaisen jutun varmaankin kyllä kirjottelen sitten palattuani. Toivottavasti saan otettua paljon kivoja kuvia.

      Poista
  7. Hitsi että kuulostaa kivalta! itsekin yritän aina ottaa ihan minimimäärän mitään mukaan. Ota sitten huomioon se, että vaikka tuliais shoppailut ois kuin pieniä, niin ne vie tilaa... Nimimerkillä matkalaukunpäällä usein istunut:))Meetkö lentäen? Jos, niin oothan muistanut tarkistaa, mitä ruokia ko. maahan tai lennolle voi viedä. Innolla oottelen kuvareportaasia. Harmi jos et oo instassa tai facessa, oisi kiva nähdä jo ihan reaaliaikaisia kuvia. Kyllä rupeaa matkailukuume iskemään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Kati! Tämä blogger onkin matkani aikana muuttanut muotoaan ja meinasi aivan nämä aiemmin tulleet kommentit jäädä kadoksiin multa... Matkalta olen siis palannut ja ihanaa oli! Juu, tarkistin ennen sinne menoa, mitä saa viedä mennessään ja ruisleipää ja kotimaan aikakauslehtiä olikin sitten reppu ihan turvoksissa. =) Ja sillä ajatuksella, että sitten kun saan ne pois kyydistä, tuon siinä vapautuneessa tilassa tuliaisia tullessani. Sain kyllä survoa joka ikisen kolosen täyteen repussa kotimatkalle lähtiessäni... ja karkkipusseistakin puristaa kaikki ilmat ulos, että mahtuu paremmin! =)

      Mä en ole instassa ollenkaan, enkä faceenkaan laittanut mitään juttua koko reissustani. Jotenkin vierastan niitä molempia.. ja muutenkin tuntuu jotenkin turvattomalta laitella kuvia ja sillä lailla "ilmoitella", että talo on siellä kotona tyhjillään... Päätin siis tehdä vasta jälkikäteen "raportin" reissusta. Nyt se onkin luettavissa!

      Poista
  8. Hui miten jännää!! Mä en varmaan ikinä uskaltaisi lähteä yksin reissuun, oon niin turvallisuudenhakuinen tyyppi :D Nostan hattua, olet rohkea mimmi ❤
    Reissusta tulee varmasti ikimuistoinen ja tosi ihana! Tuollainen irtiotto arjesta on kyllä ihan huippu juttu! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kivaa olla reissussa yksin! Ainoastaan välillä kaipasi vähän jotain juttuseuraa... toisaalta oli vaan mukavaa olla omissa oloissaan ja todeta, että oikein hyvin selvisin ihan ite. =)

      Poista
  9. Kivaa!

    Hyvää matkaa sinulle!

    Olipa myös ihana kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, reissu on heitettynä ja ihanaa oli!
      Mä myös jotenkin tykkäsin tosta kuvasta. =)

      Poista
  10. Oi, kuulostaa tosi kivalta! Antoisaa reissua Heli!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa oli!! Suorastaan aivan mahtavaa!!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥