tiistai 29. marraskuuta 2016

★ pikkujoulut ★


Lauantaina palasin reissusta kotiin noin puoli neljältä. Reilun tunnin päästä olikin sitten jo lähtö pikkujouluihin! Blogiporukkamme kokoontui tällä kertaa Jessican iiiiiiihanassa uudessa kodissa. Siis voi huokaus, miten kaunista siellä olikaan... vaaleaa, harmonista, ihania asetelmia siellä täällä... kerta kaikkiaan todella kaunis koti! ♥

Mentiin perinteisellä mallilla: syötävää, juotavaa, rupattelua ja pikkujoulupaketit. Tarjoilut hoitui nyyttärityylillä, tosin minun osuus oli tällä kertaa kyllä varsin onneton, toin vaan pussillisen tuliaistoffeeta pöytään... Muut lähti illan päätteeksi vielä jatkoille, mutta itse lähdin suosiolla kotiin, sen verran painoi vielä reissuväsymys päälle.

Minun kuvat oli taas "yllättäen" kaikkea muuta kuin hyviä... olisin niin mielelläni kuvannut sitä koko asuntoa, tai siis kuvailinkin, mutta minkäs teet kun ei ne kuvat vaan olleet kelvollisia. Tässä kuitenkin pieniä palasia ihanasta kodista ja illastamme teillekin näytille.






  


  


Kiitos mukavasta illasta emäntä-Jessicalle, sekä mukana olleille Marikalle, Krisselle ja Katjalle! Jessicalle toivon monia mukavia vuosia tuossa ihanassa unelmakodissa! ♥

Heli

4 kommenttia :

  1. Kiitos kivasta illasta Heli! <3 Teidän naisten kanssa on niin virkistävää viettää aikaa! Koitetaanhan järkkäillä pian uudet treffit! :)

    ps. ihan suotta parjaat kuviasi! Nämähän on tosi ihania kaikki!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! ♥ Kyydistä myös vielä kiitos!

      Ja kuvista vielä: kyllä ne ihan kamalia on. Sumeita ja sameita, en tykkää ite ollenkaan. =( Kohta mä kyllä lankean hankkii paremman puhelimen, jossa on hyvä kamera...

      Poista
  2. Samaa mieltä Marikan kanssa, ihan suotta haukut kuviasi! Ihania otoksia ja taas niin eri nurkista, kuin muilla. Ihanaa, miten erilaisilla silmillä jokainen katsoo samaa kotia. Oli ihanaa, että jaksoit tulla suoraan reissusta mukaan! Toivottavasti nähdään pian <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi teidän kanssa! Kun omasta mielestä nää kuvat edelleen vaan on sameita... =) Se on totta, että jokaisella on oma näkemys ja erilaisia kuvia on kiva katella. Tuo sun uusi koti on kyllä todella, todella kaunis! ♥

      No toki tulin mukaan, vaikka en jatkoille jaksanutkaan lähteä. Nähdään taas!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥