keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

rippijuhlia ja muita juttuja


Meillä oli viikonloppuna rippijuhlat. Nuorimmainen vuorossa - nyt on meiltä nämä juhlat juhlittuna. Vieraita oli kolmisenkymmentä. Ihanat kuvat sankarista pellon laidalla otti tyttären ystävä.


Tarjolla oli herkkuja monenlaisia. Koitin tehdä vegaanista myös, ja nämä palleroiset (tummalla suklaalla) oli esimerkiksi sellaisia. Liian hyviä... Olen niitä rääppeitä tässä mutustellut vieläkin, ei onnistu multa suklaalakko. *huokaus*


Ruusuja tuli hullun paljon. Täällä ei kukkakauppoja ole, niinpä moni vieras toi sellasen kymmenen kappaleen kimpun. Siitä äkkiä kertyi monta kymmentä ruusua! Ihania kyllä ovat.


Noin muutoin on ihmetelty kevään moninaisia kelejä. Yhdessä hetkessä sataa räntää ja rakeita, vaikka aurinko paistaa täysillä. Sitten höyryää joka paikka. Se on täällä pelloilla tosi mielenkiintoinen näky, aivan kuin savuaisi pellot. Kylmää on, ei etene kevät, joka näytti jo maaliskuussa tulevan tosi aikaiseen...


Ehkä hitusen kadehdituttaa ystävän lähettämä räpsäys maaliskuisesta Englannista... kun täällä nähdään vielä kuitenkin luntakin aika ajoin:


Olen pohtinut sohvanpäällisten hankintaa. Ottaa päähän, kun Ikeasta on lopetettu ne valkoiset, edulliset, värjäämiskelpoiset, PARHAAT puuvillapäälliset kokonaan... Kävin tässä kerran siellä ja mietin näiden kolmen vaihtoehdon välillä nyt sitten:


Ylimmäinen vaaleansininen tietty olisi minusta ihanin... Valkoinen on ehkä turhan arka kuitenkin, vaikka toisaalta sekin olisi kiva. Alimmainen beige on ihan ok, se olisi edullisinkin. Mutta onko oikea väri, kun olkkarissa on harmaata muuten...? Tuo nykyinen turkoosi antaa sinne niin kivasti väriä, mutta se on niin armottomasti nyt kulahtanut, aurinko on haalistanut värejä ikkunan luona ja muutoin se alkaa olla niin pinttyneen tahrainen, ettei enää oikein auta mikään siihen. Plääh. No, mietintämyssyssä ovat nämä siis. Katsotaan sitten reissun jälkeen, ehkä... Telkkarikin pitäisi ostaa uusi, meillä ei kohta enää digikanavat näy ja muutenkin alkaa telkku olla aika lailla matkansa päässä.


Kirkan "fanituskuva" on tässä siksi, että se on aasinsilta isoon ärsytykseen nimeltä puhelin ja etenkin sen kamera... Vaihdoin puhelinta äskettäin ja mua tosi, TOSI, paljon ärsyttää sen huono kuvanlaatu - vaikka siinä pitäisi olla hyvä kamera. Siis tosi hyvä. Kuvat on kuitenkin sumeita ja en minä niistä hienoja saa millään. No, kyseessä on käytetty puhelin... mutta kuitenkin, ihan ton kameran takia siihen vaihdoin. Muutoinkin ärsyttää "nykytekniikka": minäkin viimein otin käyttööni sen Whatsapin, ja nyt sitten kaikki siihenkin tulevat kuvat tallentuu jostain syystä puhelimen albumiin... Ja mikä kaikkein ärsyttävintä: kaikki joka suunnasta sinne sinkoilevat kuvat on siellä albumissa moneen kertaan. Siis niin kuin tyyliin neljä kertaa sama kuva. Kysyn vain, että MIKSI? Minä haluan, että albumissa on vain ne kuvat, mitä ite sinne olen ottanut, ja vain yhtenä kappaleena, kiitos! Enkä tietenkään osaa tehdä asialle mitään, vaikka kuinka yritän.


Luin juuri äsken tuollaisen aika innostavan kirjan. Kaikin puolin kiva kirja, mukavasti jäsennelty, kiinnostava ja positiivinen. Melkein tekisi mieli alkaa hissukseen uudelleen joogaamaan... Mulla on tapana vähän liikaa innostua asioista ja lähteä ihan täysillä suorittamaan. Olen kuitenkin todennut sen vääräksi tavaksi tehdä asioita, koska sitten herkästi myös kyllästyn, jos ei heti tule tulosta. Jooga on vielä sellasta "ei minunlaista", kun siinä pitäisi olla aloillaan, hengittää rauhallisesti, keskittyä hengitykseen... ja minä kun oon vähän toisen sorttinen toheltaja. Mutta entä jos ihan vaan pikkuisen kerrallaan nyt alkaisi tuohon... Kunnon kohottaminen olisi kohdallaan, ennen helposti sujuneet joogaliikkeet tuottaa nyt ähkimisiä eikä vetreydestä ole tietoakaan. Mutta jos edes yksi aurinkotervehdys aamuisin, näin aluksi... ja siitä sitten kohti tavoitetta:

kuva on kirjasta napattu
Ystävän kanssa mietittiin, että kun tässä kohtapuoliin meidän reissu koittaa, niin jos me sitten tuollasia kuvia rannalla otettais... ehhehe. =) No, tällä hetkellä olen päättänyt joka päivä lankuttaa. Otin ekana päivänä ajan kauanko meni (1min 16sek), ja otan sitten kuukauden kuluttua uuden ajan. Se lankutus vaan on niin tyyylsäää... pitää melkein ottaa siihen joku lukeminen nenän alle, että viitsii könöttää aloillaan. Toisaalta mietin, että onko vähän älytöntä, jos ei ihminen jaksa minuuttia tai paria olla vaan keskittyneesti paikallaan... että kannattaisikohan ihan oikeesti opetella meditoimaan tai jotain. Plääh. Inhoan kroppaani, mutta silti en viitsisi tehdä mitään, enkä saa lopetettua herkuttelua. Mutta jos nyt (taas...) pienesti koittais jostain alottaa... esim voisin nyt syödä nuo herkut tuolta kaapista pois, niin sitten ne ei enää siellä mua houkuttelis... ;)

Tällaista täällä. Vettä ja räntää paiskoo ikkunaan ja sitä rataa... Mitäpä siellä?
Mukavaa viikon jatkoa!

Heli

18 kommenttia :

  1. Onpa ihana katsella kauniita kuvia ja lukea sun kuulumisia pitkästä aikaa <3

    Todella kaunis kuva teidän neidistä ja niin kivasti laitettu hiukset. Ruusu on myös erikoisen värinen, tykkään siitäkin =)

    Herkkuja ollaan tälläkin popsittu näemmä niin ahkerasti (vaikkei siltä itsestä tunnu), että alkaa himppasen kinnaamaan nuo päälle laitettavat, kurjaa. Minäkin olen yrittänyt itseäni tsempata vaikka mihinkä liikkumiseen, mutta eipä ole aikaiseksi saanut likimain mitään. Taidanpa kokeilla tuota lankuttamista, ties vaikka kuinka innostuisin syntyjä syviä pohtimaan siinä ollessani...

    Kevät todellakin tulee keikkuen. Kyllä jo lämpimiä kelejä niin kaivataan. Tänäänkin kaunis auringonpaiste, mutta aivan sairaan kylmä tuuli. Kevättakki oli tosiaankin aivan liian kevyt pitelemään moista puhuria, plääh.

    Mä fanitan tuota vaaleansinistä soffan päällistä, on niin kaunis. Etenkin nyt kevään sekä kesän koittaessa. Meidän sohvat muuten edelleen ostamatta... ollaanhan tässä jo tuumailtukkin "parisen" vuotta.

    Whatsappia ollaan täälläkin käytelty jo jonkun aikaa ja havaittu tuo ongelma, että toisten napsimat sekä lähettämät kuvat päätyy meikäläisen albumiin. Aika kurjaa, tosin mulla niitä on vain se yks kappale, ettei sentään tuplaa tahi triplaa.

    Rippilapselle huikkaan vielä paljon onnea ja sulle myös muksaa viikkoa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rippilapsen puolesta onnitteluista ja kehuista! Minustakin tuo kuva (ja kuvakulma) on tosi kiva ja tukka oli ihana syherö (sen laittoi tytön isosiskopuoli, joka myös meikkasi tytön).

      Mua alkaa ihan ahdistaa tää herkuttelu jo. Kauhea herkkuhimo koko ajan... ja todellakin vaatteissa on käynyt joku ihmeellinen kutistuminen... =/ Voi että kun saisi itsensä irti noista herkuista ja vaihdettua ne vaikka johonkin terveellisempään popsittavaan. Mutta kun ei niihin kurkkuihin ja porkkanoihin todellakaan ole samanlaista himoa!! Mä toivon, että tuo lankutus ja edes pikkiriikkinen joogailu ja venyttely jatkuu ja kesää kohti tulee kevennystä myös syömisiin. Aina ajattelen, että niinpä, nyt kun olisin vaikka vuodenvaihteessa aloittanut keventelyn, olisin ihan eri tilanteessa... mutku en sit saanut aloitettua. Enkä ees maanantaina, vaikka sitäkin aina suunnittelen...

      Kylmää on todellakin. Äsken kävin koiraa lenkittämässä toppatakissa. Piti huppua vetää päähän, kun ei pipo riittänyt, päätä aivan kävi pakottamaan tuo kylmä tuuli... Joutsenia on lähipellolla, sääliksi käy kun tänne tulivat jo ajoissa ja nyt sitten tuolla räntäsateita pitelevät.

      Mä oon itsekin eniten ton vaaleansinisen päällisen kannalla. Voi olla, että sen hommaan... Jotenkin tuo sininen väri vaan yleensäkin vähän kaikessa vetää niin hirmuisen vahvasti puoleensa. Sitä oon miettiny, että miltä nuo tuntuu nuo uudet tekokuitupäälliset... hiostavatko, verrattuna entisiin puuvillaisiin siis. Mua kyllä todella harmittaa tämä muutos Ikeassa, vaikka kankaiden kestävyyden takia ovat materiaalia kuulemma vaihtaneet. Onneksi nuo sohvat ei sieltä varmaan ihan äkkiä ole loppumassa, vaikka vielä tovin niiden hankintaa miettisitkin. ;)

      Joo, toi Whatsap on kuulemma sellanen, ettei siitä oikein saa pois tota ominaisuutta, että kuvat tulee sieltä albumiin. Poika rassaili mun puhelinta muuten ja sai ilmeisesti ne muiden kuvien monistamiset pois. Oli noita päivityksiä jäänyt multa aika läjä asentamatta..... mä en oikein noista ymmärrä, onneksi pojat auttaa. =D

      Kiva oli kuulla sinustakin, koitan tässä lähiaikoina laitella sähköistä postia sinne suuntaan! ♥

      Poista
  2. Mikä mielettömän upea kuva höyryävästä pellosta!!!!
    Ja tyttären hiukset on todella kauniit. Herkut näyttää hyvältä, vaikken suklaan ystävä olekaan. =)

    Ah ja voi, kun jaksaisi edes lankuttaa. Joogaa pohdin itsekin ja selittelen samalla miksen juuri nyt ja tässä elämäntilanteessa "ehdi".... hah. Seliseli.
    Aloita sinä ja kirjoita ihanan kannustavia ja motivoivia juttuja siitä, niin sitten ehkä.... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olisitpa nähnyt ton höyryämisen livenä! Se oli huikea näky, vielä kun joka puolella ympärillä höyrysi hurjasti!

      Kuule, mulla on toi selittely niin jokapäiväistä... Mä aina syyttelen jotain, yleensä töitä, kun en vaan ihan ite saa aikaan mitään. Tosi pitkään on ollu vakioselitys se, että on vuorotyö ja sekainen elämä sen takia, noh, edelleen on vuorotyö mutta niin vähän töitä (välillä vain pari työpäivää viikossa), että ei tässä enää selittelyt kyllä auta... Mutta mistä se tsemppi?? Jos keksin jotain ja saan aikaan, niin kerron sitten. =)

      Poista
  3. On tää kevät kyllä kummallista! Meilläkin satoi eilen lunta ja sitä tuli kerralla enemmän kuin koko talvena yhteensä! No, tänään ei ole lumesta tietoakaan ja aurinko paistaa. Mutta koira on ihan masentunut, kun koko ajan tiet on ihan kuraisia. Sillä kun ei tota maavaraa juuri ole. Se inhoaa, kun maha ja kikkeli on kurassa!

    Ihana kuva tyttärestäsi! Juuri töissä kahvitauolla puhuttiin siitä, kuinka nuoret ovat nykyään niin kauniita rippikuvissaan. Ja naurellen muisteltiin omia rippikuvia, missä oltiin silmät mustaksi meikattuina ja tukat tupeerattu pörröksi!

    Joo, toi whatsappi on vähän ärsyttävä! Ja jos poistat ne kuvat albumistasi, niin ne ei enään näy siellä keskusteluissakaan enään. Veljeni, joka on töissä Japanissa, lähettää minulle kuvia sieltä. Tallennan kuvat usein sitten tietsikalle. Mullakin alkaa olemaan puhelimessa niin paljon kuvia, että muisti täyttyy aika-ajoin ja muutenkin luuri on alkanut hidastelemaan latauksissa ym..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on maa sula ja tiet kuivat. Mutta välillä sitten pölähtää taivaan täydeltä lunta tai rakeita! Se on niin omituista, en muista tällaista kevättä olleen koskaan. (Tosin voi olla, etten vaan muista...) Meidän koira on vähän korkeampi onneksi (ja tyttö), joten ei ole ihan samoja ongelmia kuin teillä Maurin kanssa.

      Olen samaa mieltä, että nykyajan nuoret tytöt on tosi kauniita, osaavat meikata ja laittaa itsensä niin nätiksi! Itse en käynyt riparia nuorena, joten ei ole rippikuvaa... mutta olen kyllä todellisella kauhulla katsellut yo-juhlistani kuvia, voi hirveys mikä ilmestys olen ollut!!! Niin kamalia ne kuvat, että toivon vaan jokaisen heittäneen ne roskiin aika päiviä sitten!! Mulla ei näyttäis olevan ees meikkiä... *huoh* ja tukka on krepattu. Siis sellanen melko lyhyt tukka. Voi elämä.. Viralliseen yo-kuvaan menin ONNEKSI meikkaajan kautta...

      Mä huomasin ton saman, että jos poistaa kuvat albumista niin ne ei sit enää näy siellä Whatsapissa. Argh. Mä oon aina poistanut aika ajoin kaikki kuvat puhelimesta, tai siis melkein kaikki, siirrän ne koneelle ja jätän puhelimeen vaan sellaset mitä haluan ehkä katsella aika ajoin omaksi ilokseni. Nyt se ei onnistu, kun toi wa pilaa kaiken... En tykkää.

      Poista
  4. Ihana kuva tytöstä <3. Ja tukka niin nätisti laitettu. Tollanen huolellisen huolettoman oloinen nuttura. Tykkään.

    Muakin harmittaa, kun ne Blekingen valkoiset edulliset (ja ennenkaikkea puuvillaiset) päälliset on lopetettu. Mulla tosin on sohvaan sellaiset pestynä jemmassa, mutta harmittaa, kun menin heittämään sohvan edessä olevan rahin päälliset roskiin, kun olivat jo parista paikkaa sieltä pohjasta revenneet. Nyt harmittaa, kun enää ei saakaan samanlaisia tilalle, enkä sen takia voi laittaa niitä sohvanpäällisiäkään takaisin. Mua häiritsee, jos on kaksi eri valkoista. Nyt meillä on nuo alakuvan beiget pellavaisen oloiset, jotka on kans mun mielestä kauniit, mutta harmaaseen yhdistettynä voi tosiaan tulla ehkä sellainen "tunkkainen" kokonaisuus. Sensijaan noi vaaleansiniset olis ihan sun näköiset, joten peukutan niitä. Epäilyttää noitten uusien valkoisten materiaali.

    Muakin harmittaa se, että kaikki WhatsApp-kuvatkin kertyy galleriaan, ja jos käyn poistamassa niitä sieltä, ne poistuu samalla myös WhatsAppista, mikä ei oo hyvä juttu sekään, kun aina välillä tulee kuitenkin palattua sinne katsomaan jotain viestissä ollutta kuvaa (vaikkapa poikien lähettämästä laskusta, joka pitäis maksaa tai jotain ;)) ja sitten sitä ei enää olekaan.

    Mulla on samanlaista saamattomuutta liikunnan suhteen tällä hetkellä ja mua ärsyttää se ihan hirveästi, kun on epänormaali olotila. Joka aamun kyllä alotan juurikin vuosien takaisilta jooga-ajoilta matkaan jääneellä aurinkotervehdyksellä ja parilla "soturilla", että saa kropan edes vähän vetreäksi heti. Ja siihen perään teen muutamia vatsaliikkeitä, lankutan hetken ja punnerran muutaman kerran. Ihan siis todella vähäistä liikettä, mutta parempi kuitenkin kuin ei mitään. Joka minuutti kumminkin kotiinpäin, ja kertyyhän siitä viikossa ja kuukaudessa ja vuodessa jonkunlainen määrä. Ja toki se jokapäiväinen lenkki tai pyörälenkkikin on liikuntaa, mutten osaa laskea niitä miksikään, kun olen tottunut niin paljon enempään. Seuraavaksi alan varmaan syömään suklaata :). Ei vaiskaan. Sen suuntaista ei sentään oo ollut näköpiirissä, vaan eniten edelleen houkuttaa kaikki vihreä, mutta laiskuutta on ollut ilmassa myös smoothieiden ja muiden tekemisessä. Eikä ole edes mitään tekosyitä esittää. Vaikka voihan sitä tänä keväänä laittaa kaikenlaisen saamattomuuden vaikka noiden ankeiden kelien piikkiin. Kaunis vappusääkin on täällä peruttu ja luvassa on jälleen lisää lunta. Tarkoitus oli päästä pelaamaan kauden avajaisgolfkisa, mutta ei näillä keleillä toteudu, vaan kenttä pysyy kiinni.

    Toivottelen sulle vähälumista ja leppoisaa Vappua <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tuolta huolettomasta sutturanutturasta kaiveltiin sitten 71 kpl pinnejä ja pari kumilenkkiä irti illalla... Mutta oli se kyllä kiva kampaus. Seuraavana päivänä tyttö vielä piti sitten auki sitä kihartunutta tukkaa.

      Kuule, jos sulla on siellä olemassa vanhat valkoiset sohvanpäälliset, joita et käytä, niin myy ne mulle... (2+3-istuttaviin sohviin) Mun on kyllä hommattava uudet piakkoin, noi vanhat ei enää ole sellaset että kannattaisi ees värjätä, en usko että ne ikitahrat peittyy. Tai siis aion kyllä värjätä ne sitten, kun jostain eka saan uudet, mutta ne jää sitten varakäyttöön vaan. Nuo uudet on just siitä ikävät, että ne on tekokuituiset. Nuo ihanat vaaleansinisetkin on 100% polyesteria. Ei kiva, kun tahtoisin sitä muovia välttää...

      Whatsapin ongelmat on just noita. Oon todennut saman, liian myöhään... eli poistin kuvia albumistani ja sit ihmettelin kun wa:ssa ei enää näy ne.

      Sulla on kyllä todella hyvä tapa aloittaa aamut. Mä toivoisin, että saisin aikaan jotain tuollasta. Mä koitin tänä aamuna aloittaa aurinkotervehdyksellä - ja hyvänen aika, miten jäykkänä selkä oli, en melkein voinut uskoa sitä!!! En taipunut lähellekään sormia maahan, tyyliin 30cm jäi väliä ja ihan oikeesti sattui selkään ja niskaan PALJON!! (Päivän mittaan saan kyllä sormet maahan, aikanaan sain vielä paljon enemmänkin, koko kämmenen...)

      Ja voi apua, jos sulle ei pyörälenkki tai kävelylenkki ole mitään... mulle se on nimenomaan sitä peruskuntoliikuntaa. Mitään sen ihmeempää en tee edes, koska en hiihdä, juokse tai mitään. Oon kyllä jatkossakin ajatellu, että kävely saa piisata, ehkä joskus joku pieni hölkkäily sen lisänä. (Aina välillä käyn vilkaisemassa sitä sohvaperunan juoksukoulua, mutta...)

      Tuon vihreän makuun mä en vaan meinaa päästä. Just oon mättänyt aivan sikapaljon herkkuja ja koittanu päättää, että sen on loputtava NYT, ja sitten seuraavana päivänä melkein tulee raivarit kun en löydä MITÄÄN hyvää kaapeista... (mä oikein kaivelin kaapit, että täällä PITÄIS olla suklaata vielä - lapset mokomat olikin ne sieltä käyneet kähveltämässä!!) Mulle on ihan aikuisten oikeesti tosi vaikeaa päästä tästä herkkujen syömisestä, eikä mikään itselleni esittämä järkipuhe saa mua syömään fiksummin. Valitettavasti. Mä tiedän todellakin miten pitäis, mutta kun.. Yritän nyt sitten TAAS päivä kerrallaan päästä eroon herkuista... ja sehän on toki "tosi helppoa", kun tykkää sokerista ja esimerkiksi vappu munkkeineen on edessä. *huoh*

      Toivottavasti kelit paranee ja golf-kentät aukenee pian! Hyvää vappua sullekin! ♥

      Poista
  5. Ihana nuttura teidän neitokaisella.
    Mä olen tilannut Bemz verkkokaupasta meidän Ikean Ekeskog sohvaan ja nojatuoliin päälliset, kun Ikea lopetti niiden myynnin. Sieltä saa vaikka minkälaisilla kankailla... Ihan järkky ihania kaikki! Mä olen käynyt säännöllisesti yin-joogassa ja hot-joogassa. Aivan ihania ja koukuttavia. Kannattaa kokeilla. Mulla on tuo kirja myöskin, tosin ruotsinkielisenä kun oli halvempi:)) tykään siitä kovasti, niin inspiroiva!
    Ärsyttää täälläkin tämä kylmyys, ei mitään pihajuttuja voi ajatellakaan. No tyyppillistä vappusäätä... Hauskaa vappua säistä huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuttura oli tosiaan kiva!
      Mun täytyykin mennä kurkkaamaan tonne Bemziin, kiitos vinkistä!!!
      Mä kävin astanga-joogassa sillon pari vuotta sitten, se oli ihanaa. Mutta olin siitä aika kipeä, en varmaankaan tehnyt oikein.. Mulla on fyssarikin sanonut, että mun polvet ei vaan ehkä oikeesti taivu niihin asentoihin, tiiä sitten. Mä jotenkin sit luovutin koko homman, kun sain yhdellä kurssilla niin paljon kieltoja, mitä ei saa enää tehdä... selkäkipujen yms takia. Tuli sellanen plääh-fiilis koko hommaan. Yinissä oon käynyt myös muutaman kerran ja todennut, että jestas miten kankea mä voinkin olla... se ei tuntunut lainkaan hyvältä, kun ei oikeesti taipunut mihinkään. Ei voinut olla rentona niissä asennoissa ollenkaan.
      Tätähän tää Suomen kevät on... juuri nyt paistaa ja on kivan näköinen ilma, ei tuulekaan. Mutta eiköhän se viikonloppuna siitä taas keli kurjistu... =D Hyvää vappua sinne myös!

      Poista
  6. Ensimmäisessä kuvassa oli kuin sinä itse ♥ Kaunis kuva! Mä olen täällä se viimeisin luuseri joka ei saa mistään mitään otetta, ei sitten mistään, vaikka kuinka olisi niitä motivaation lähteitäkin... Pullukkana on mahdoton olla ja siltikin suklaa sulaa suuhun harvasa päivä ja leivokset ja pullat katetaan pöytään milloin milläkin verukkeella. Ei ole myöskään vaihtoehto hyväksyä itseään tälläisenä joten nurkassa ollaan kun ahdistettu eläin eikä varmasti tilannetta ainakaan helpota :D Ehkäpä tämä on vaikeaa syntymisen tuskaa keski-ikäiseksi vain ja kohta helpottaa :D hih... Toivotaan ainakin aurinkoa jo vihdoin jospa se toisi sitten lisää energiaa ja valoa nähdä asioita oikeissa mittasuhteissa :) Ihanaa vappuviikkoa, toivottavasti nähdään pian ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, olisko meissä sit tytön kanssa vähän samaa näköä? Mun tukasta ei kyllä enää saa moisia laitoksia viriteltyä, on sen verran lyhyempi nyt.

      Tää painonvartiointi on oikeesti kamalaa hommaa, etenkin se, kun ei ole itseensä tyytyväinen. Pitäis olla, ihan jokaisen meistä, olemme hyviä ja arvokkaita juuri tällaisina kuin olemme - ajattelen niin, mutta kun en vaan kuitenkaan ole tyytyväinen... On todella ärsyttävää, kun jokainen suupala tuo jonkinlaisen syyllisyyden tunteen ja koko ajan on sellanen itseruoskinta päällä, että enkö mä nyt ihan totta muka muuhun kykene. Ja vaikka tietää paljon ja vaikka olis aikaa ja ihan mitä vaan, niin silti sitä vaan kaikkein mieluiten laittaa herkkuja suuhunsa... =( Se hetken ihanuus vie voiton jostain pitkän tähtäimen suunnitelmasta ihan mennen tullen. Aika ajoin mä pystyn vähän skarppaamaan, mutta sitten taas luisun sinne herkkumaahan vaan. On niin tyhmää, kun olo on väsynyt ja tympääntynyt, ja TIETÄÄ mitä asialle vois tehdä, mutta ei vaan saa tehtyä... Ja kyllä, mulla ainakin on myös kova ikäkriisi, koko ajan vanhemmaksi tässä vaan tulee ja mitä ihmettä, vieläkään en ole saanut tehtyä asialle mitään... Tämän aamuinen kankeus kropassa oli jotain ihan järkyttävää, joka paikkaa kolotti se makaaminen, silti oli superväsynyt olo, vaikka oli siellä sängyssä makaillut mukamas kerrankin kunnolla.. (liikaa???)

      No, nyt paistaa aurinko, ei muuta kun ajatukset kirkkaammalle ja iloisemmalle levelille. (Ja sitten illaksi töihin, sehän se mieltä piristää näin perjantaina... ja koko viikonloppu muutenkin on töitä.)

      Milloinkas meillä onkaan seuraavat treffit, ja missä..? Onko suunnitelmia ollut?

      Mukavaa vappua! ♥

      Poista
  7. Ihan alkuun on pakko todeta sama, nää säät on ihan jotain ihmeellistä! Tänäänkin on satanut niin räntää kuin lumipallon kokoisia rakeitakin :O En tosiaan tiedä mitä ajatella...ehkä tää on vaan luonnon tarjoama "second chance" päästä kesäkuntoon :D ?? (kiitti vaan, en kyllä pääse siltikään...)

    Paljon onnea tyttärelle ripille pääsystä! Ihanan näköinen kampaus ja kivan kuuloinen juhlapäivä teillä <3 Kevään ja kesän juhlat on niin ihania!

    Ja ehdottomasti toi vaaleansininen päällinen! Minäkin olen sitä hypistellyt ja sen valitsisin meillekin <3 Oli vaan turhan kallis, joten jäi silloin ostamatta, mutta voi että se on kauniin sävyinen!

    Ihanaa loppuviikkoa ja vapun odotusta teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin kelit on ihan sitä sun tätä! Juuri nyt paistaa ja on tosi kivan näköistä, katsotaan mitä on tunnin kuluttua... Ja en oo minäkään kesäkuntoon päässyt, ja mulla se aurinkoinen loma koittaa jo parin viikon päästä, että se siitä sitten. =D

      Kiitos onnitteluista! Mä en ole ollenkaan mikään juhlaihminen, joten minusta on vaan kiva, että nämä rippijuhlat on nyt meiltä juhlittu! Jos jotain valmistujaisia sitten vielä joskus juhlitaan muutaman vuoden kuluttua... mutta en mitenkään kaipaa juhlimista. Siis vaikka on ihan kivaakin sitten lopulta, kun juhlat on pystyssä.

      Kyllä mä sen vaaleansinisen puoleen itekin kallistun eniten. Se on vaan huonoa, että se on ihan täysin tekokuituinen, se jarruttaa tätä hankintaa...

      Kivaa vappua teillekin! ♥

      Poista
  8. Onnittelut rippikoulun suorittaneelle neitokaiselle <3 Meillä myös kesällä juhlitaan rippijuhlaa ;) Ihania herkkuja :) Lankutusta kokeilin pari kertaa kun näin jonkun hyvän artikkelin kuinka tehokasta se on mutta noihin kokeiluihin se jäikin ;) Mukavaa perjantai aamua ja vapun odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Ja mukavia tulevia rippijuhlia teille!

      Mä oon vielä jatkanut lankutusta joka ilta... välillä kyllä se menee ihan sille rajoille, että oon jo menossa nukkumaan. Mutta suoritan sen kuitenkin sitkeästi. Uskon, että se on tehokasta, mutta ikävä kyllä se ei tuota lihasten (hah!) päällä olevaa läskiä vie mennessään... sille pitäisi sitten tehdä jotain aivan muuta. Mutta mielenkiinnosta kokeilen miten vaikuttaa, jos joka päivä kuukauden ajan lankuttaa - siis lähinnä, että nouseeko se aika siitä sitten pidemmäksi. Ja auttaako selkäkipuihin, se kiinnostaa myös...

      Mukavaa viikonloppua ja vappua sinnekin! =)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥