perjantai 2. kesäkuuta 2017

"kesäinen" vaatekatsaus


Kesäkuu alkoi. Sen kunniaksi satoi kaatamalla rakeita ja lämpötila laski lähelle nollaa!! Voihan Suomen kesä sentään. Voisi nyt vaikka juhlavuoden kunniaksi kesä näyttää parastaan, eikä muistella menneitä, esimerkiksi suuria katovuosia, jolloin juhannushäiden juhlijat saivat taittaa kirkkomatkansa reellä...

No, mikäpä on kivempaa tällaisella kelillä ja vapaapäivänä kuin kaappien kaivelu! Olen itse asiassa jo jonkun aikaa ajatellut, että ihan vain omaksi huvikseni teen laskelmaa, mitenkä paljon mulla on vaatteita. Siis kun minähän pidän itseäni melko minimalistisena tyyppinä, ja olen sitä mieltä, että mulla on tosi vähän vaatteita ja kenkiä.

Noh.... Ihan tässä piti pikkuisen järkyttyä, kun sain laskelmat päätökseen. Kokonaistulos oli nimittäin 186 vaatetta/kenkää. (Laskin yhdeksi kappaleeksi parit, esim sukat, lapaset ja kengät.) Melko paljon, huhhuh... 

Halusittepa tai ette, tässä olisi nyt sitten katsaus minun vaatekaappeihin. Mietin samalla, mitä kenties mistäkin osastosta voisi laittaa pois ja vastaavasti mitä tarttisin lisää.


HOUSUT JA PAIDAT

Pääosa mun housuista on leggareita tai muita kuminauhavyötäröisiä juttuja. Ainoastaan yhdet farkut, yhdet farkkushortsit ja kahdet caprit on vetoketju+nappi-vyötäröisiä. Mukavuus ennen kaikkea, hehheh... Tähän en laskenut mukaan ulkohousuja enkä urheiluhousuja. Olen silti ällistynyt tästä määrästä.

Housut (24 kpl): 
-3 farkut
-1 collegehousut (harmaat)
-2 kirjavat "villa"leggarit
-4 ohuet mustat leggarit
-2 nahkahousun näköiset leggarit (joista toisissa reikä polvessa...)
-1 paksut päällyshousumaiset leggarit
-2 kukkaleggarit (lemppareitani)
-3 farkkushortsit
-2 caprimittaiset leggarit
-2 päällyshousumaisemmat caprit
-2 rämähtäneet pyöräilyhousut (pidän kesällä sotkuisissa hommissa, tai sitten menkkojen aikaan yöllä)

Voisin poistaa: 
*toiset villaleggarit, ei ole kovin kivan väriset
*parit ohuet leggarit, niissä on reikiä
*toiset (myöskin reikäiset) nahkaleggarit

Tarviin lisää:
*en mitään!

Farkkuja en pidä juuri koskaan, mutta ehkä ne kuitenkin säästän. Toisaalta mietin, riittäisikö yhdet farkut? Pääasiassa pidän kukkaleggareita, sekä kotona noita mustia ohusia. Kesällä tykkään farkkushortseista ja talvella niistä paksuista mustista leggareista. Kotosalla on ihanat myös nuo villamaiset leggarit.


Paitoja oli myös melkoisesti, vaikka pidän niistäkin vain murto-osaa säännöllisesti. Pääosa ohuista paidoistani on trikoisia ja mustia. Muita paitavärejä on sitten sininen ja valkoinen. En jotenkaan vaan osaa pitää muuta kuin mustaa! Barcelonasta ostin nyt sitten valkoisen ja vaaleansinisen paidan (sekä yhden mustan), toivottavasti tulee pidettyä. 

Lasken tähän paitaosioon kaikki paidat: hihattomat, T-paidat, pitkähihaiset trikoopaidat, neuleet, neuletakit, colleget... mutta en taaskaan urheiluvaatteita.

Paidat (28 kpl): 
-5 hihatonta: valkoinen, lila ja loput mustia 
-7 T-paitaa: 1 v.sin kukkapaita (se uusi, näkyy kuvassa) ja loput mustia; 5 peruspaitaa ja 1 pitsihihainen 
-8 pitkähihaista trikoopaitaa: 4 raidallista, loput mustia
-9 päällyspaitaa: 2 ohutta neulepaitaa (harmaa ja sinivalkoinen), harmaa pitkä neulepaita, sininen kasmirneule, mustavalkoinen paksu neule, musta collegetakki (joka on aivan risa...), tummansininen neuletakki, 2 toppi+reikäneule-settiä (musta ja valkoinen)

Voisin poistaa:
*ehkä nuo raidalliset trikoopaidat, en hirveemmin niitä pidä
*harmaa ohut neulepaita, se on niin ankean värinen

Tarviin lisää:
*ohuita tunikoita
*pitkiä, ohuita päällyspaitoja
*nykyistä vastaavan collegetakin - sitten vasta raaskin poistaa tuon vanhan ja risan... 

Tartteisin siis ohuehkoja päällyspaitoja, jotka peittäisi makkaramahan ja takapuolen. Nyt pidän niin paljon tuota sinivalkoista ohutta neulepaitaa, että se varmaan kohta hiutuu puhki... Se käy sekä hihattoman että pitkähihaisen trikoopaidan päälle ja on kaikin puolin ihan lemppari sekä väriltään että malliltaan.

MEKOT, HAMEET, BOLEROT

En ole ollenkaan mekkoihminen. Tai olisin, jos löytäisin jostain lisää lempparimekkoni kaltaisia vaatteita... Mekkojen ja hamosten värit on toooosi vaihtelevia: mustaa ja harmaata...

Mekot, hameet, bolerot (9 kpl):
-lyhythihainen taskullinen collegemekko; lempparini! Haluaisin tämänkaltaisia lisää, ja mieluiten hihattomina, ns. liivimekkomaisina, jotta voisin pitää trikoopaitaa ja leggareita/(paksuja) sukkiksia niiden kanssa
-pitkähihainen trikoomekko (luottomekko)
-hihaton trikoomekko (uusi, en oo pitänyt kertaakaan)
-samettimainen kotelomekko ("pikkumusta")
-perhosmekko (oikeasti vissiin tunika, mutta minä pidän juhlamekkona)
-1 hame
-3 boleroa: pitkähihainen trikoinen, lyhythihainen jotain "hienompaa" materiaalia, reikäneuloksinen lyhythihainen

Voisin poistaa:
*en mitään, kaikki on tarpeeseen

Tarviin lisää:
*no ne taskulliset liivimekot kelpaisi


ALUSVAATTEET, SUKAT, SUKKAHOUSUT 

En kauheasti näihin panosta... Tykkään siitä, että ei kierrä eikä hierrä ja on mukavaa ja pehmoista. En pidä pitsihepeneitä ollenkaan. Urheiluliivit menee taas sinne sporttivaatteisiin, ei tähän.

Alusvaatteet (12 kpl):
-5 mustat alushousut, Sloggin Tai-mallia (näitä on kieltämättä liian vähän ja ovat myös ritsahtamassa, ovat hankintalistalla!)
-7 mustat rintsikat: 1 hienommat kaarituelliset, joita inhoan, 1 kaarituettomat mutta hakaselliset, näitäkin inhoan... ovat vain hierojalle mennessä päällä, ja 5 toppimalliset, joita rakastan, vaikka saavatkin ehkä tissit näyttämään väsähtäneeltä... =D Mutta minä en välitä. Mukavuus ennen kaikkea, ihan oikeesti!!

Sukat, villasukat, säärystimet ja sukkikset (36 kpl):
-11 paria mustia tavallisia nilkkasukkia
-7 paria mustia ja valkoisia matalavartisia sukkia
-8 paria villasukkia: 5 lyhytvartiset, 2 pitkävartiset, 1 työvillasukat
-1 säärystimet
-8 sukkahousut: 3 ohuet vaaleat, 2 paksut lilat, 1 paksut harmaat, 1 kimallekuvioiset mustat, 1 puuvillamaiset paksut 
-2 sukkahousuleggarit

Voisin poistaa:
*inhottavat rintsikat - mutta en voi poistaa, koska niitä tarvii välillä
*kimallesukkikset, ne on hirveät, mutta toisaalta käyvät esim pikkujouluihin - joten en poista

Tarviin lisää:
*alushousuja, ehdottomasti!
*toppiliivejä, sillä vanhat alkaa uhkaavasti rispaantumaan


TAKIT, ULKOHOUSUT, PIPOT, HANSKAT, HUIVIT

Mä hivenen ällistyin takkieni määrää... koska mähän oon sellanen "yksi takki per sortti riittää". No, kyllä niistä silti kertyy jokunen. Mun takit on yhtä lukuun ottamatta kaikki mustia.

Takit (10 kpl):
-kesätakki (ohut farkkutakki)
-pitkä kevät/syksytakki
-vettäpitävä ohut takki (valkoinen)
-tikkitakki, jossa karvavuori
-kevyttoppatakki (käytössä mm tänään...!)
-toppatakki
-untuvatakki (vanha, pidän talvisin koiralenkkitakkina)
-villakangastakki (mun ns. parempi takki, joka on nätti mutta melko ikävä päällä...)
-toppaliivi (taitaa tosin olla tarkalleen ottaen untuvaa)
-fleecetakki (aivan kauhea, mutta ah niin lämmin... käy niin sisällä kuin ulkona pidettäväksi)

Ulkohousut (3 kpl):
-vettä pitävät ns. tuulipuvunhousut
-2 kevyttoppahousut (samanlaiset, toiset lyhennetty ja ollu käytössä vuosikausia, toiset oottaa yhä lyhennystä)

Voisin poistaa:
*karvavuoritikkitakin. Ostin sen kiireessä, se oli mukamas just sellanen kuin tarttein, mutta... se on huonon mallinen. Ja mulle tulee siitä mieleen pultsarimummot.
*erittäin hiutuneet toppahousuni. Pitäisi fiksata ne toiset sopiviksi.

Tarviin lisää:
*jonkun fiksunnäköisen ja hyvänmallisen kevyttoppatakin. Nykyinen on urheilumalli, mutta paremman puutteessa sillä mennään kaikki muutkin reissut kuin lenkit, koska pultsaritakkia vaan en voi laittaa päälle...


Pipot, hanskat, huivit (27 kpl):
-2 trikoopipoa
-1 sormikkaat
-3 lapaset
-2 kauluria: ohut trikoinen ja paksumpi neulottu
-11 kaulahuivia: isoja, pieniä, ohuita, paksuja, hienoja, tavallisia...
-5 päähuivia: v.sininen, vihreä, 2 ruskeaa, musta - sellasia bandanahuiveja siis, pidän hatun sijasta
-2 tuubihuivia (muistoja Jukolasta eri vuosilta)
-1 lippis (koirarotu-lippis)

Voisin poistaa:
*todennäköisesti suurimman osan huiveista...

Tartten lisää:
*vuorelliset lapaset ensi talveksi. Nykyiset on maailman parhaat, mutta menossa rikki. (Tai sitten pitäisi parsia ne...)

Olen ihan oikeesti järkyttynyt tosta huivien määrästä. En edes suuremmin välitä pitää huiveja!! Mutta kun ne on niin nättejä... Käytännössä pidän melkein aina yhtä tiettyä pipoa, yksiä lapasia tai sormikkaita, yhtä kaulahuivia ja kauluria (koiralenkillä). Mihin tarviin kaikkia noita muita??


KENGÄT

Näitä mulla on vain vähän. Vai... onko sittenkään?? Kaikkia kenkiä kyllä tulee käytettyä, joitain paljon ja joitain sitten vähemmän.

Kengät (14 kpl):
-2 halppis"crocksit"
-urheilusandaalit
-2 kesäkengät, sellaset hollannikkaan tyyliset mutta pehmeät (en tiedä mitkä nimeltään.. kuvassa ylävasemmalla, mustat ja ruskeat)
-matalat tennarit
-varsitennarit
-lenkkarit
-kumisaappaat
-juhlapikkukengät
-päheät nilkkurit
-saapikkaat
-talvikengät (maiharin tapaiset nauhalliset varsikengät)
-toppakengät

Voisin poistaa:
*en välttämättä mitään, kaikki on käytössä

Tartten lisää:
*urheilusandaalit. Nuo on tosi hyvät, mutta niistä alkaa sisäpohjat olla ihan hajalla.
*kaipaan monesti talvella IceBugeja... eli nastapohjaiset talvikengät olis kivat.


URHEILUVAATTEET JA SEKALAISET

Minun urheilullinen harrastus on suunnistus, johon olen nyt taas monen vuoden (lintsaamisen) jälkeen aktivoitunut (ja voin kertoa, että olen ihan kuollut rastien jälkeen... kuntoni on todella surkea!). Urheiluvaatteet siis liittyy kaikki tähän lajiin. Ai niin, paitsi kaippa uikkaritkin urheiluvaatteiksi voi laskea.

Urheiluvaatteet ja -kengät, uikkarit (12 kpl):
-suunnistuskengät
-urheilurintsikat
-2 teknistä T-paitaa
-pitkähihainen paita (alkuperäinen suunnistuspaitani, ekaa Jukolaa varten joukkueellemme hankittu)
-2 juoksutrikoot: lyhyet ja pitkät
-juoksutakki (jota en yleensä kyllä pidä, mutta tänään oli niin kylmä että laitoin)
-suunnistushuivi
-säärisuojat (tosi hyvät olla, ei mene kepit läpi housuista...)
-2 uikkarit: kokouikkari ja toppi+housut

Sitten on vielä joitakin sekalaisia vaatekappaleita, jotka ei oikein satu mihinkään edellä mainittuihin kategorioihin.

Sekalaiset (9 kpl):
-5 yöpaitaa: 2 pitkähihaista ja -helmaista, 2 lyhythihaista paitulia, 1 lyhythihainen pitkähelmainen
-kerrasto
-2 slipoveria
-2 ranteenlämmittimet

Voisin poistaa:
*en mitään

Tartten lisää:
*säärisuojat. Toinen suoja katosi mystisesti äskettäin. Ne on niin tarpeelliset, että mun on pakko ostaa uudet.

★ ★ ★

Että kylläpä olikin toooosi niukka mun vaatekaappi... Ei ole kyllä niukkaa nähnykään!! Ehkä sen niukka-fiiliksen tekee se, että en kuitenkaan käytä lähellekään kaikkia vaatteitani. 

Pyrin siihen, että kaikki vaatteet on lempivaatteita, istuvia ja mukavia, sellasia että vois heittää päälle (melkein) millon vaan. Mutta ei tämä ihan niin toimi. Päin vastoin mulla on todella usein sellanen tunne, että "mulla ei oo mitään päällepantavaa".

Olen niin tyhmän mallinen - 149cm "pitkä", pullukkamaha, ei takapuolta - että perusvaatteet ei vaan istu mulle juuri koskaan kunnolla. Jos vyötäröltä on hyvä, on takapuolesta iso, ja toisin päin. Takit ja paidat usein puristaa käsivarsista, ja se jos joku on tosi inhottava tunne. Lisäksi hihat ja lahkeet on useimmiten aivan liian pitkät. Siksi joustovaatteet (leggarit, trikoopaidat) on mun juttu. 

Mulla on ihan hyvät "hamejalat", eli tiukat housut tai lyhyt mekko käy mielestäni mulle. Kaipaisin kuitenkin sitä peittävyyttä keskivartalolle, koska minusta on tosi epämiellyttävä tunne, jos makkarat näkyy. Ja nehän näkyy, etenkin jos pidän vain napakoita trikoopaitoja ja niiden kanssa leggareita... Siksi uskoisin, että moneen vaateongelmaan tulisi apu sillä, kun löytäisin niitä ohuita pitkiä päällyspaitoja tai tunikoita, tai sitten niitä collegemekkoja, jotka voisi heittää tuon perussetin päälle. 

Barcelonasta ostetut toppi+reikäneule-setit on toivottavasti tulleet avuksi tähän pulmaan. Oikeastaan mietin, että ratkon ne topit sieltä alta irti ja alan pitää niitä reikäneuleita päällysspaitoina... Mutta katsotaan nyt, onnistuuko tuollainen.

En hirveesti tykkää vaatteiden sovittamisesta ja ostamisesta. Jatkan kuitenkin hitaasti mutta varmasti vaatekaappini parantelua.

 ★ ★ ★

Oletteko te koskaan laskeneet vaatteitanne? Osaisitteko arvata, paljonko vaatteita kaappien kätköistä paljastuukaan..? Entä onko teillä toimivat vaatekaapit, siis vaatetta joka lähtöön ja kaikki mieluisia? Olisi kiva kuulla!

Heli

11 kommenttia :

  1. No joo, ei tosiaankaan ole niukka sun vaatevarasto! Mä en ole laskenut mun vaatteita, mutta voin kunniasanalla sanoa, että niitä on paaaaljon vähemmän. Mulla painon suuret vaihtelut tekee asian hankalaksi, kun yks kaks paino on noussut ja en enää mahdu mihinkään vanhoihin vaatteisiin eikä mulla ole sitten rahaa kerralla laittaa koko vaatevarastoa uusiksi, kun tuntuu, että mulla ei oikein koskaan ole laittaa rahaa vaatteisiin. Pakon edessä sitten ostan jonkun yhden paidan ja housut, että olen pystynyt käymään töissä. Noh, viikon päästä sekin velvollisuus loppuu, joten ei tarvitse enää miettiä, mitä laittaa töihin päälle ja kotona mua ei kukaan katsele, millaisissa vermeissä siellä hiihtelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, paljoltahan tuo mun vaatevarasto kieltämättä tuntuu noin numeroituna. Mutta täytyy muistaa, että siellä on paljon sellasta, mitkä ei vie tilaa, eikä oikeastaan edes näy päällä, mutta mistä tulee kuitenkin isoja lukuja... kuten sukat, sukkahousut, huivit - näistä tulee jo monta kymmentä.

      Käytännössä mulla on kuitenkin oikeasti se "mulla ei ole mitään vaatteita"-ongelma, koska mulla ei ole hyviä asukokonaisuuksia kuin käytännössä ihan muutama. Ei paljon lohduta, että on "paljon" vaatteita, jos ne on sukkia, leggareita ja napakoita trikoopaitoja. Niillä voi kyllä olla kotona oikein hyvin, ja minä voin myös töissä olla välittämättä vaatteista, koska on työvaatteet, mutta jos pitää mennä jonnekin fiksummissa vaatteissa, on heti edessä ongelma. Mulla onkin useimmiten ne samat vaatteet päällä joka paikassa.

      En minäkään suuresti rahaa vaatteisiini laita. Ja pidän pitkään samoja vaatteita. Esim mun untuvatakki, joka nyttemmin on koiranlenkitystakkina talvisin, on varmaan 10 vuotta vanha. Ihan hajoamaisillaan jo, mutta sopii lenkille ihan hyvin vielä. Ja mun trikoovaatteet ja sukat on lähinnä H&M:stä, siitä halveksuttavasta hikipajakaupasta... tai esim Prismasta, koska hk-alennus... Ja osa on myös saatuja jostain, tai kirpparilta. Että ei ole tosiaan varaa vaatteisiin sijoittaa mullakaan.

      Tsemppiä sulle, tosi ikävä toi työjuttu.

      Poista
    2. Niin ja lisään vielä, että tosiaan kun nuo vaatteensa laskee ja luetteloi, tulee ihan oikeesti yllätyksenä niiden määrä. Kokeileppa. Mun vaatteet kuitenkin mahtuu hyvin pieneen tilaan: muutama hylly, muutama kori ja vähän tankotilaa. Eli tuollein äkkiseltään katsomalla hyvinkin vaikuttaa, että mulla ei ole paljoa vaatteita. Sukat, huivit, sukkikset, jopa paidat ja leggarit menee hyvin pieneen tilaan.

      Poista
  2. Älyttömän, huikean, mielettömän hauska idea!! KIITOS!!
    Mun tarvii ehdottomasti tehdä sama, koska ehkä vain luettelemalla tuolla lailla saa kiinni juuri siitä ajatuksesta, mitä voi paiskata pois ja mitä pitäisi hankkia lisää. Sen sijaan, että takertuu hätäisiin herätteisiin, jotka menee pieleen....
    Tosin hirvittää jo valmiiksi ajatus luetella. Mun vaatehuone ei ole niukka, ei puhettakaan.... hävettää heti. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos! Idean saa vapaasti kopioida. =)

      Toi on kyllä kieltämättä hyvä hetki tarkistella sitä kaappinsa sisältöä myös sillä mielellä, mitä poistaa ja mitä hankkia lisää. Mulla on todella usein sellanen "voi ei, mitä mä nyt laitan päälle"-olotila, ja tämä auttoi näkemään, mitä mä ihan oikeesti tarttisin lisää. En ole mikään erityisen kova heräteostelija enkä tykkää vaellella kaupoilla, joten nyt on helpompi suunnata täsmäisku-ostoksille, kun tietää mitä tarvii.

      Älä suotta häpeile. =) Mä luulen, että aika monella on vaatekaapissa aika paljon kaikkea... Luettelointi saattaa olla ihan hyvä herätys! ;)

      Poista
  3. No siis mullahan se raivausinnostus alkoi siitä, kun tulin laskeneeksi valkoiset varrettomat nilkkasukkani, joita oli 52 paria :D. (Puhtaana siis, likapyykkikorissa varmaan vielä saman verran lisää..).

    Ja vaikka olen kylmän viileästi kantanut keräykseen ihan käyttämättömiäkin vaatteita kaapista, niin silti siellä on vielä ihan liikaa kaikkea ankeaa ja täysin typerää, jotka ei tule ikinä päätymään käyttöön, kun ei ole päätyneet tähänkään asti. (Paitsi että mikähän siinä on, että ensin jos vuosikaudet jotain vaan säilöö, ja sitten kun sen lopulta päättää tavalla tai toisella hävittää, ei mene kauaakaan, kun muka nimenomaan juurikin kyseiselle vaatekappaleelle tai kenkäparille tai laukulle oliskin käyttöä ja mikään muu ei muka kelpaa. Vaikka siis onkin vaan sellanen harhamielikuva).

    Olen tän varmaan sata kertaa jo kirjoittanutkin, mutta edelleen toivoisin, että joku tulis ja räjäyttäis mun nykyisen vaatekaapin sisällön taivaan tuuliin ja korvaisi sen muutamalla harkitulla vaatekappaleella ja asusteella ja opettais yhdistämään niitä keskenään. Mutta totuus kuitenkin on se, että käytän enimmäkseen vaan säähän sopivia ulkoiluvaatteita ja kaikkea, mikä on päällä mukavaa, mutta aina jos pitäisi olla joku asiallinen vaatekerta johonkin asialliseen menoon, se puuttuu. Olen oikeasti yrittänyt etsiä sellaista yhtä ja ainoaa vaatekappaletta, jonka voisin aina kaivaa kaapista, kun tarvitaan, mutta en ole löytänyt. Enkä löydä, koska en osaa etsiä muuta kuin niitä ikuisia goretexejä...

    Eli laskemattakin voin sanoa, että ihan liikaa on kaikenlaisia riepuja, mutta niitten läpikäyminen ahdistaa niin paljon, että en vaan koskaan pääse ajatusta pidemmälle niitten hävittämisen kanssa. Kirpparille en edes yritä viedä, koska en usko, että ne siellä kiinnostaa ketään yhtään sen enempää kuin itseänikään.

    PS. Mua jäi harmittamaan, kun sun minimalismi-postaus näkyi lukulistalla, mutta sitten kun sitä klikkasin, sivua ei ollutkaan. Toivottavasti ilmestyy, koska jäi kiinnostamaan, mitä olisit kirjoittanut.

    Mieluisaa ja toivottavasti lumetonta viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan sun sukkaepisodin! =D Mä luulen, että sukkia on osittain siksikin paljon, että aika usein niitä myydään jossain isommissa pakkauksissa. Jos pitäis kaikki sukat ostaa yksittäisinä pareina, vois olla tilanne erilainen. Mä ainakin suosin aina sellasia monen parin paketteja, missä on kaikki samanlaisia mustia sukkia. Hassua muuten, että teininä mulla oli aina kaikkia kivoja erikoisia sukkia, ja nyt sitten vain se musta on ok. Tosin nyt mulla on myös muutamat noita matalavartisia, ja niissä on kuvioita... en oo kyllä vielä pitänyt niistä kuin valkoisia (koska vaaleat kesätennarit...).

      Mä aloin nyt siivoomaan kaappeja sillä silmällä, että laitan osan kierrätykseen. Oli sinänsä yllätys, että ei sieltä sitten oikein mitään irronnutkaan... toisaalta ei ihme, sen verran usein käyn kaapit läpi. Nyt aloin miettiä sillä lailla ekoklogiselta kantilta, että mitä ne pienet reiät leggareissa haittaa, jos niitä pitää lenkki- tai työvaatteiden alla, taikka kotosalla... Että hullua heittää vaate roskiin sen vuoksi, että siinä on haaroissa hiutumista tai pieni reikä. Samoin mietin farkkujen kohdalla, että miksi laittaisin ne pois, ne on kaikki sopivia ja käyttökelpoisia, vaikka ne onkin todella vähän käytössä...

      Mullakin olis toiveena toi täysin yhteensopiva vaatevarasto. Olis niin hienoa, kun olis selvät sävelet aina. Mä oikeesti luulen, että ne liivimekot ja pitkät paidat pelastaisi mut monelta vaateongelmalta!! Kun löytyisi vaikka joku sopiva kaava, millä saisi ompelutettua itselleen pari liivimekkoa... kun sen pitää olla ihan tietynlainen.

      Se minimalismi-postaus... Mä kirjoitin sitä pitkään, monen keskeytyksen kera. Lopulta siitä vähän niin kuin katosi se ajatus, mitä olin sanomassa. Koitin sitä jälkikäteen korjatakin, mutta ei se onnistunut. Se oli jotenkin ihan muuta kuin mitä sen piti olla. Siksi poistin.

      Heh, on se huvittavaa, että pitää kesäkuussa toivotella lumetonta viikonloppua! =D Mutta sitä tässä todella täytyy varmaan alkaa toivomaan. Voi elämä mitkä kelit!!! Hyvää viikonloppua sullekin! ♥

      Poista
  4. Ehh. No mä en edes aloita. En kehtaa. Mulla on vaatteita i h a n hirveesti. Samoin lapsilla. Ja tähän vois keksiä hyviä selityksiä miksi. No kun mökkivaatteet on erikseen, remonttivaatteet on erikseen ja koiranulkoilutukseen tarvii paljon ulkovaatteita ja ja ja.
    Pitäis kyllä karsia rankalla kädellä ja kyllä mä kirpparille paljon olen vienytkin, mutta kun uusia tulee ostettua sitten hyvällä omallatunnolla saman verran ja ylikin. Olis mulla nytkin pussillinen vaatteita tuolla kellarissa mitä en käytä, mutta en vaan oo raaskinut viedä roskiin kun osa on itse ompelemiani ja kankaat on olleet kalliita. Pitää kerätä lisää ja viedä Uffin laatikkoon tai varata kirppispöytä.

    Hei jos ja kun kaipaat uusia kukkaleggareita vanhojen mentyä rikki, niin suosittelen että säästät ainakin yhdet vanhat (vaikka sellaset mustat) ja rikkinäiset leggarit, leikkaat ne saumoista auki ja tsadaa!! sulla on kaava, jolla ommella uusia ;) Silleen mä teen kaikki mun leggarit...vanhojen saumoista leikattujen henkkamaukkojen kaavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta tottahan tuo on, että eri asioihin tarvii eri vaatteita. Ja sä ompelet paljon, olishan se outoa jos teillä sit ei olis vaatteita. Enkä mä tiiä onko iso vaatemäärä nyt mikään synti kuitenkaan, jos niille kaikille on kuitenkin paikkansa ja käyttötarkoituksensa.

      Ihan hyvä ajatus toi leggarijuttu. Ongelma on kuitenkin siinä, että mulla ei ole saumuria, mitä mielestäni kyllä tarttis leggareiden tekoon. Tavallisellakin ehkä pärjäis, mutta mieluummin saumuri. Ja toisaalta leggareita aina löytyy, ne paidat on enemmän mulla se ongelma. Mutta pistän mieleen ton ajatuksen!

      Poista
  5. En ole koskaan laskenut lukumäärää. Ja tällä hetkellä vaatekaapin tila on se että pitäisi käydä läpi ja poistaa liian pienet, ne joita ei pidä tai joista ei tykkää. Tai liian kuluneet. Minulla pitää olla työvaatteet, osaa säilytän töissä kuten talvin ulkovaatteita, kotona on toiset. On puutarhaan sopivaa ja parempaa.
    Kenkiä mulla on tosi vähän, ihan liian vähän. Mutta jalkani on ongelmallinen, leveä suomalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään aiemmin ole vaatteita laskenut, mutta joskus lasten ollessa pieniä laskin talouden kengät. Niitä oli yli sata paria...

      Aina välillä on hyvä tehdä pieni katsaus kaappeihin. Kroppa muuttuu ja mielikin muuttuu, ja kyllä ne vaatteet myös kuluu. Sitä ei välttämättä edes huomaa arjessa, vaan sitten vasta parempi ja keskittyneempi tarkastelu auttaa näkemään vaikka hiutumat vaatteista.

      Tuo on tosi järkevää, että työpaikalla on eri vaatteet, ovatpahan aina siellä kuin tarvii. Mulla on aika ajoin myös varavaatetta töissä, mutta ei aina.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥