Havahduin tänään päivällä yhtäkkiä siihen, että tuijottelen tietokoneella jonkun amerikkalaisen pariskunnan kuvaamaa videota siitä, miten he ilmoittivat siskon perheelle vauvauutisia ja miten se siskon perhe sitten ilmoitti, että heille myös tulee vauva. Ja sitten siskokset hihkuivat innoissaan ja lätisivät sitä sun tätä.
Pistin videon poikki ja aloin miettiä, että mitä ihmeen järkeä tässä minun touhussa oikein on. Miksi kulutan aikaani siihen, että tuijottelen joidenkin minulle täysin merkityksettömien ihmisten juttuja? Ja etenkin, kun mulla todellakin olis ollut tärkeämpääkin tekemistä.
Ymmärrän, että asia on tottakai näille kyseisille ihmisille todella iso ja tärkeä ja se on ollut hauska kuvata ja sitten jopa jakaa YouTubessa tai missä lieneekin. Ja sitten taas toisaalta en todellakaan ymmärrä... siis sitä, miksi asiat pitää jakaa jonnekin YouTubeen. Mikä ihmisiä vaivaa, kun kaiken maailman asiat pitää tehdä julkisiksi? Ja mikä ihmisiä vaivaa, kun niitä ihan vieraiden ihmisten juttuja sitten katselee sieltä..?
Huomaan erittäin usein, että tuijottelen noita Arvostettu- ja vastaavien sivustojen juttuja. Siis kattelen videon toisensa perään. Tai selaan facessa ihmisten juttuja läpi, klikkailen kivoilta tuntuvia linkkejä ja sukellan syvälle netin maailmaan. Tai siirtyilen blogista toiseen ja sieltä jonkun linkin kautta kolmanteen, neljänteen, viidenteen... Tuntikausiksi. Miksi???
Tänään, kun siis todella aloin asiaa miettiä, huomasin myös sellaisen kummallisuuden, että facessa on alkanut koko ajan enemmän olemaan mainoksia ja erilaisia linkkivinkkejä. Siis vaikka mulla on käytössä AdBlock, joka estää mainokset. Kun mietin tätä asiaa, huomasin, että facessa pääsee muokkaamaan jotain mainosasetuksia. Menin huvikseni katsomaan ja totesin jokseenkin ällistyneenä, että mun kohdalla oli kymmenittäin jotain "mielenkiinnon kohteita". Että kun menet sieltä facesta jonnekin, heti rekisteröityy sun tekemiset jonnekin ja lisää mainosta pukkaa siltä saralta.
MIKSI???
Aaaaargh. Siis mä niin vihaan tätä nykymaailmaa ja internettiä!!! Mä en kestä sitä, että oot koko ajan valvonnan alla, vaikket haluaisi.
Mä vastustelin aika kauan faceen menemistä. Sitten mun sisko puhui mut ympäri ja nythän mä oon ollut siellä jo monta vuotta. Mä aika ajoin karsin kavereita pois. Tuntuu jotenkin pahalta tiputtaa joku listalta pois, vaikka tosiasiassa se asianomainen tuskin edes huomaa sitä... kun niitä kavereita ja "kavereita" on useimmilla siellä satamäärin. Mulla on tällä hetkellä 85, mutta voi olla, että kohta ei enää oo... Ihan yhtä vaikeeta on karsia lukulistaa blogistaniassa. Mitä jos se poistamani blogisti huomaa ja pahoittaa mielensä??
Mä vastustin kauan myös älypuhelimen hankintaa. Lopulta noin kaksi vuotta sitten otin käyttöön sellaisen, ihan junttiversion (halvin Lumia). Vasta ihan äskettäin jostain pakotetusta syystä mä loin sinne jonkun Mikrosoft-tilin - ajatella, että en nyt enää edes muista miksi sen jouduin tekemään... todennäköisesti olisin siis edelleen voinut olla ihan ilmankin. Mutta joka tapauksessa joku syy siihen oli. Kuitenkaan mä en edelleenkään ole laittanut siihen mitään paikannuksia tms, mun mielestä se ajatus on aivan kestämätön. Oikein "isoveli valvoo"-fiilis, kammottavaa!!
Nythän tilanne on se, että jos puhelin jostain syystä jää kotiin, olo on melko orpo. Lenkillä kyllä käyn ilman puhelinta, mutta muuten se on kyllä melkein aina mukana. Eilen lähdettiin elokuviin ja voi kauheeta kun se luuri jäi kotiin - ihan niin kuin siellä leffassa olisin sitä mihinkään tarvinnut!! Mutta ajatuskin siitä, että en voi siitä jotain kurkata, jos tulee sellanen tarvis... (mistä sellanen nyt siinä parin tunnin aikana tulis???)
Samoin mä huomaan hilautuvani tietokoneen äärelle kotona ollessani hyvin herkästi. Esimerkiksi just tänä aamuna: mä aloitin heti herättyäni reippaasti siivoamaan, koska tänään tuli vieraita. Laittelin pyykkejä paikalleen ja puuhasin innokkaasti. Sitten sain tekstarin, että vieras tuleekin vähän myöhemmin, jolloin mä ajattelin, että no, mulla onkin sitten aikaa "vähän mennä koneelle"... Lopulta mulle tuli kiire, siivosin loppuun viime tingassa, en sitten saanut aikaiseksi leipoa mitään tarjottavaa ja koiratkin jäi lenkittämättä. Ja siis tämä siksi, että tuijotan jotain Arvostettu-videoita muun muassa siitä amerikkalaisesta pariskunnasta ja niiden vauvauutisista.....
Voi hemmetti miten järjetöntä.
Netissä on ilman muuta paljon hyvää. Voi olla yhteydessä ihmisiin sitä kautta, löytää tietoa, voi lukea monia kivoja blogeja, asiat sujahtaa nopeasti paikasta toiseen sähköisesti. Tietokoneessa muutenkin on vaikka mitä hyviäkin juttuja, vaikka nyt valokuvien tallennus koneelle. Mutta en esimerkiksi lehtiä kyllä vaihtaisi sähköisiin versioihin. En suostu vaihtamaan edes kauppakuitteja sähköisiksi, vaikka toki käsitän, että nuo molemmat kenties säästäisi luonnonvaroja jne.
Kuitenkin tässä some-elämässä on myös paljon aivan kauheita asioita. Esimerkiksi on aivan kauhistuttava suuntaus, että lapset alkaa koulussa käyttämään ties mitä tietokoneita ja tabletteja. Siis ei enää kyniä, kumeja ja vihkoja, WHAT??? Sitten on aina nuo identiteettivarkaudet sun muut. Tänään juuri luin facesta (kuinka ollakaan...), kuinka ystävän insta-tili oli jotenkin kaapattu, tai siis ne kuvat sieltä, ja joku esitti niitä ominaan. Kamalaa ja jotenkin tosi turvatonta!!
Entä jos on laittanut nettiin kuvia lapsistaan, kodistaan, lemmikeistään... Etenkin joskus todella mietityttää, mikä ihana ihmemaa netti on kaiken maailman varkaille. Oi miten helppoa, kun sisustuskuvista voi ihan suoraan katsoa, mitä mikäkin huusholli sisältää ja miten siellä kodeissa pääsee kulkemaan... Sitten kun on nettiin jaettu ulkomaan matkat ja muut vastaavat, niin ei muuta kun suoraan kohteeseen vaan, ne varkaat siis...
Mä oon todella monta kertaa miettinyt ihan vakavasti facesta lähtemistä. Mietin sitä taas. Mutta jostain syystä se on kuitenkin tosi vaikeaa... koska siellä on kaikki. Siellä on mun serkut, kasvattikoirieni omistajat, vanhat ystävät ja kaverit, opiskelukaverit, blogimuijat, monenmoiset tutut. Suurimman osan kanssa en ole oikeassa elämässä missään tekemisissä ja se onkin asia, joka pistää miettimään... että miksi sitten olen facessa kaveri? Tavan vuoksi??
Face ja blogi on mun ainoat some-jutut, enkä muihin ees harkitse lähteväni mukaan. Ei sillä, että edes osaisin mitään muuta, mutta en katso tarpeelliseksi opetellakaan. Mulla ei ole mitään annettavaa vaikkapa Instagramiin, saatikka sitten YouTubeen. Ja niistä muista mulla ei ole mitään hajua. Whatsupiin (meniköhän toi ees oikein..) mua on koitettu saada, mutta ehei, en lähde...
Myös tämä blogistania on taas mietinnän alla. Mulla kun ei ole blogiinkaan oikein mitään asiaa enää. Mä tuun koko ajan vaivaantuneemmaksi siitä, että kerron tänne asioitani. Mun kuvat on huonoja, mulla ei ole hankintoja mitä esitellä, remontti on tehty, vaatteet ei ole mun juttu, en tee käsitöitä, en laittele puutarhaa, en harrasta mitään mielenkiintoista... Mulla ei siis ole kuin omat ajatukseni, ja niiden vatvominen julkisesti on jotenkin hassua.
Ennen kaikkea mua on alkanut syvästi vaivaamaan se, mihin mä kulutan aikani.
Mun olo ei ole rento, kun mä seikkailen facessa. Ennemminkin mua ärsyttää koko ajan ja mietin vaan, että miksi mä täällä muiden ihmisten asioita kattelen?? Miksi en tapaa ihmisiä oikeesti?? Mä koitan myös tosi usein alottaa jotain postausta blogiin ja totean hetken kuluttua, että ei tuu mitään. Mulla ei vaan ole asiaa. Tai jos on, alan sit miettiä, että onko se asia todella sellanen, mikä pitää laittaa nettiin? Ja entä sitten ne Arvostetut...?
*huoh*
Netissä on paljon kivojakin juttuja. Mukavia blogeja, tärkeää tietoa, kiinnostavia artikkeleita. Mutta tosi paljon on myös ihan silkkaa hömppää, jonka lukeminen on vaan sellasta joutavanpäiväistä ajan tappamista. Miksi en sitäkin aikaa käytä vaikka ulkoilemalla, olemalla koirien tai perheen kanssa, tekemällä ruokaa, leipomalla, kirjottamalla kirjeitä (vaikka sähköisiäkin) - toisin sanottuna jollain paljon järkevämmällä tavalla?? Jopa telkkarin katsomista pidän järkevämpänä, etenkin jos sohvalla notkuilee yhdessä perheen kanssa, koirat kainalossa (vs. yksin koneella).
Kun olin viime viikonloppuna ystävän luona Helsingissä, en kokenut lainkaan tarpeelliseksi kaivella kameraa esille, vaikka söinkin ravintolassa ihanaa vegaanista pizzaa, tai join pullollisen kuohuvaa ystävän kanssa puoliksi. En tuntenut tarvetta kuvata ostoksia, joita tein kaupungilla. No, musikaalissa käynnistä laitoin kyllä kuvan faceen. En myöskään tullut kirjoittaneeksi meillä vietetyistä 18v-synttäreistä tai mistään muistakaan viime aikojen tapahtumista. Yritin kyllä, aloitin postausta... mutta sitten tuli taas joku "mitä järkeä tässä on"-fiilis ja jäi kirjottelematta.
Olen siis miettinyt, pitäisikö laittaa ihan oikeasti blogi hyllylle joksikin aikaa. Ja poistua myös facesta. Kokeilla, osaisinko olla ilman niitä, kokisinko itseni aivan maailman laidalta tipahtaneeksi, kun ei olisi sitä facea josta katsoa mitä ihmiset tekee, tai ei olis kanavaa, missä omia ajatuksiaan puida. Blogi on kuitenkin samalla päiväkirja, sinne voi laittaa asioita joita on tapahtunut ja kuvia joita on ottanut - tosin minun tapauksessa kuvat on viime aikoina olleet lähinnä vanhoja kuvia vuosien takaa (kuten nytkin...).
Mä tuppaan ottamaan paineita, kun kaksi karvakorvaa tuijottaa mua odottavasti, enkä mä pääse koneesta irti... tai kun lapset on menneet nukkumaan ja mä huomaan tunnin päästä, että en ees huomannut kun ne meni, puhumattakaan että olisin toivotellut hyvää yötä...
Etenkin silloin, kun sitten saan itseni koneelta irti ja lähden lenkille, väkipakolla ja ärtyneenä, ja kun sitten huomaan, miten kaunista ulkona on ja miten ihanalle syksy tuoksuu... ja kun mietin, että lapset on kotona enää vain rajatun ajan, ja koirat ei elä ikuisesti ja ole aina odottamassa sitä lenkille lähtöä... niin etenkin silloin mua surettaa kaikki se aika, mitä heitän hukkaan tuijottamalla tietokoneelta tai puhelimelta toisten ihmisten asioita. Kun olis se omakin elämä siinä elettävänä.
Pitäisikö kokeilla, millaista on elämä ilman somea?? Kypsyttelen tätä ajatusta nyt vähän aikaa...
Heli
PS. Muistattehan, että nämä minun pohdinnat ei ole syytöksiä ketään muita kohtaan. Nämä on mun omia mietteitäni ja tuntojani omista tekemisistäni ja tekemättä jättämisistäni. Jokainen tekee just niin kuin tykkää. Jollekin some voi olla tosi tärkeä osa elämää, jollekin toiselle vaan sellanen "käyn silloin tällöin"-juttu, josta ei ota mitään paineita. Ja se on ihan okei. Mutta omalla kohdallani mä mietin tällaisia, ja sekin on kai ihan okei?
Niin tuttua pohdintaa. Minäkin sitä usein mietiskelen. Tuosta kavereiden poistamisesta facessa: En itse jotenkin hirveä poistaa, kun ajattelen sen ihmisen huomaavan (huomaako se?) vaan laitan sen kommentit niin ettei ne näy mulle. Jotkut kun lataa niitä postauksia ihan jatkuvalla syötöllä. Toisaalta olen ne itse hyväksynyt kavereiksi, kun en kehtaa olla hyväksymättäkään. Aika vähän mulla niitä kavereita kuitenkin on - vähemmän kuin sinulla.
VastaaPoistaBlogimaailmassa minä seikkailen myös ja niitä omia vakkariblogeja (sinun blogisi mukaanlukien :) ) on kiva lueskella. Eräässä blogissa perheen äiti korostaa kuinka ei milloinkaan puhu blogissaan lapsistaan nimellä, eikä julkaise kuvaa heistä tai puolisostaan. Sitten hän kuitenkin tekee postauksen, jossa kertoo kuvien kanssa heistä tehdystä lehtijutusta, jossa näkyy sekä täydelliset nimet että kuvat koko porukasta...
Nää on kaksipiippuisia juttuja ja kolikolla on aina kaksi puolta.
Ihanaa, että muutkin mietiskelee samoja asioita.
PoistaFace on kyllä paha. Jotenkin tuntuu se kavereista poistaminen pahalta, vaikka miten koittais sitä asiaa järkeillä. Toisaaltahan se kai on aivan sama, vaikka siellä olis tuhat kaveria... ja toisaalta sitten taas ei. Mä en ymmärrä mitä järkeä on olla kaikkien mahdollisten kanssa kaverina siellä. Ja sitten toisaalta en tajua, miksi ei vois olla... Että ota tästä nyt sitten selvä.
Ja blogeissa tosiaan on kaikenlaista. Myös ristiriitaisia asioita. Se on julkinen ja siellä kuitenkin kannattaisi olla salainen... ja sitten taas paljon enemmän lukijakin saa irti ihmisestä, joka on siellä reilusti oma itsensä. Mutta perheen vetäminen sinne mukaan on vähän rajoilla, riippuen tietenkin miten sen tekee. Mä oon koittanut toimia ite niin, etten laita lasten taikka miehen kuvia ollenkaan, ainakaan sellasia mistä selkeesti tunnistaa.
Ihan kuin olisin itse kirjoittanut. Just samanlaiset ajatukset pyörivät täällä päässäni ja mietin , että kuinka hienoa olisi kun ei olisi koko nettiä ees keksitty. Tosin kukaan ei pakota mua sitä käyttämään, mutta...
VastaaPoistaOnneksi en omista älypuhelinta. Ihan periaatteesta en oo sellaista ostanut. Puhelimen pystyn myös jättämään hyvin kotiin, jos vaikka lähdemme miehen kanssa jonnekkin. Hänellä kun kulkee puhelin aina mukana.
Toisinaan tunne itseni kovinkin ulkopuoliseksi kun kavereiden kanssa olemme esim kahvilassa. Toiset selaavat koko ajan kännykkäänsä ja heillä tuntuu olevan kovinkin hauskaa. Kukaan ei huomaa kuinka epäkohteliasta se on minua kohtaan. Oikeasti minä välillä pahoitan siitä mieleni. Saattaa olla pitkäkin aika kun ollaan kavereiden kanssa nähty ja heitä tuntuu kiinnostavan se oma rakas puhelin paljon enemmän kun minun juttuni. Juu ja nää on minun mielipiteitäni eikä näistä kenenkään tarvitse loukkaantua.
No sepä se, että todellakaan kukaan ei muakaan pakota tähän koneen äärelle istuskelemaan. Ja silti tähän vaan tömähän ja sitten koen huonoa omaatuntoa siitä, että olen koneella, jopa vaikka koen tän tavallaan jonkinlaiseksi harrastukseksi. Tykkään kovasti blogien lukemisesta.
PoistaOlet kyllä niin oikeassa tuosta puhelimen selailusta: kun ollaan kavereiden kanssa jossain, niin kyllä minusta olis kohteliasta olla silloin niiden kavereiden kanssa eikä näpelöidä sitä puhelinta. Nuorten keskuudessa olen tuota ilmiötä ihmetellyt, meilläkin kun noita tyyppejä yhteen aikaan lasten kanssa notkui laumoittain. Jokainen tuijotti omaa luuriaan... MUTTA: huomaan sortuvani siihen silti itsekin välillä. Ja tunnen siitä myös huonoa omaatuntoa... On siis todella tökeröä, että räpeltää kännykkää vaikka olis juttuseuraa siinä nenän edessäkin!!
Ymmärrän siis todellakin oikein hyvin sun loukkaantumisen asian suhteen! Mun mielestä ihmisillä olis todella ajattelun aihetta tuossa kännykkä-käyttäytymisessä. Myös esimerkiksi puhelimeen puhuminen julkisilla paikoilla on mun mielestä jotenkin todella nolon ja urpån näköistä ja kuuloista. Puhumattakaan, jos on vaan joku bluetooth tai mikä lienee... ihan kuin ihminen höpisis itsekseen!!
Olen erittäin pitkälle samoilla linjoilla kanssasi. Ihminen on jokseenkin pakotettu nettiin, muuten ei tahdo mikään toimia. (Lähtien suunnilleen jostain parturin ajanvarauksesta, kohta ne takuulla sulkee puhelinlinjat ettei tarvi vastata kesken leikkauksen....)
VastaaPoistaMinähän olin ilman facebookia tammikuusta kesäkuulle tänä vuonna enkä jäänyt yhtään mitään paitsi. Mutta sen sijaan sain aikaa ja vähemmän kipeät hartiat kun en istunut koneella. Koen myös, että sain siinä mielessä uusia tuttuja kun bongailin mm. tämän blogin kerran samalla tavalla jostain blogista lukemastani vinkistä päätyen aina seuraavaan.... ja tätä blogi-juttua en pidä yhtään pahana. =)
Aika ajoin pohdin jälleen miksi palasin fb:n ja mitä siitä saan, paitsi pahan mielen. Totta, siellä on "kaikki" ja valitettavan monta asiaa vaan hoidetaan nykyään sen kautta.
Itse tiputin kaikki työkaverit pois kavereista. Ne voi kysyä mun kuulumisia naamakkain, ei tarvi lukea niitä netistä. Muutama läheinenkin ystävä on ulkomailla, joten yhteydenpito sitä kautta on helpompaa ja nopeampaa.... mutta hirveästi en siitä hyviä puolia löydä hakemallakaan.
Tsemppiä päätöksessäsi, mikä se onkaan. =)
Juu, on ihan totta, että monessa asiassa on pakotettu nettiin. Just yksi tuttu sanoi, että meni vakuutusyhtiöön jonkun asian takia, ja siellä sanottiin, että se juttu oliskin pitänyt tehdä netissä... Aivan järjetöntä! Miksei asioita voi hoitaa enää naamatusten laisinkaan??? Plääääääh...
PoistaMä oon todella harkinnut tota facesta poistumista. Voishan sitä kokeilla edes. Face ei sinänsä ole ongelmallinen ajankäytön takia mulle, koska ei siellä kauheemmin tule oltua. Tai no ainakaan usein... Lähinnä ongelma on, että sitten mä sitä kautta menen sinne sun tänne sivustoille.. ja näköjään tosiaan sitten niistä käynneistä jää aina jälki jonnekin ja se ahdistaa mua!! Mä en tykkää yhtään siitä, että mua jotenkin valvotaan, ja sitäkään ei taida oikein voida nykyään estää, joka paikassa kerätään tietoa ihmisestä ja sen tekemisistä. Yäk!!
Mullakaan ei ole yhtään työkaveria facekavereina. Ihan vaan siksi, että en halua että ne on. En koe mitenkään heitä ystäviksi enkä halua olla niiden kanssa tekemisissä töiden ulkopuolella sen ihmeemmin. Enkä todellakaan ole hyväksynyt kaikkia kaveripyyntöjä mitä olen saanut.
Bloggailu mullekin on mieluisinta netin käyttöä. On kiva lukea ihmisten juttuja. Siitä en ehkä haluais luopua ja sitä kautta olen saanut paljon monella tapaa. Myös ihania tuttavia. ♥ On harmillista, että tosiaan facen kautta hoituu niin moni juttu, myös meidän blogiporukka pitää sitä kautta yhteyttä ja just tänään mietin, mitä sitten jos mä lähdenkin pois facesta.. taidan sit pudota siiä porukasta, kun kaikki tapaamiset aina sovitaan sitä kautta.
Minä vielä kypsyttelen näitä asioita... Kiitos tsempistä! ♥
Mä oon Facessa, mutta olen kans poistanut paljon kavereita, kun tajusin ettei koko vuotena ole jaksanut edes painaa tykkää nappulaa. Mitä minä sellaisilla kavereilla tee? Nytkin niitä on varmasti siellä. Mutta toisaalta kiva pitää yhteyttä edes vähäsen tietää. Mä tykkäsin sun kirjoituksesta. Onhan noi kuvat hyviä ja täyttä asiaa kirjoitit. Olen tota samaa miettinyt, en oo sisustaja, en kuvaaja, ym. ym. mutta mä kirjoitan koska tykkään tästä asiasta. Ne jotka jaksaa lukea ne lukee, toiset ei sitten lue. Jatketaan vaan :) :)
VastaaPoistaFacekaverit on mun mielestä vähän sellasia "hyvän päivän tuttuja" aika usein. En ole suurimman osan kanssa missään tekemisissä oikeessa elämässä... Esimerkiksi olen lähes kaikkien serkkujeni kanssa sitä kautta kaverina, mutta tapaan heitä oikeessa elämässä todella, todella harvoin... en siis tiedä heidän elämästä pääasiassa yhtään mitään. Mutta koska he on sukulaisia, haluan heidät siellä pitää, vaikka periaatteena mulla onkin, että jos en oikeesti ole tekemisissä, niin miksi sitten facessakaan.
PoistaKiva jos tykkäsit kirjoituksestani! Tää on ehkä vähän sellanen aihe, että johonkin kolahtaa ja on ajatellut samoja asioita, ja jotkut on sitä täysin eri mieltä kaikesta tästä.
Mä kyllä tykkään kirjoitella blogia aina välillä. On tää sellanen paikka, missä voi tuulettaa päätään. Ja kiva on kun saa kommentteja ja voi täällä "jutella".
Mua surettaa, että tää mulle niin tärkeäksi tullut blogimaailma tuntuu ihan kuihtuvan ja jäävän kaikkien "nopeampien" kanavien jalkoihin. Itse kun tykkään niin paljon lukea esim. just näitä sun pohdintoja ja niin susta kuin muutamasta muustakin ihmisestä, joita en ole koskaan tavannut, on tullut mulle tärkeämpiä ja läheisempiä kuin monesta, joiden kanssa olen ihan oikeasti tekemisissä. (Itseasiassa mulla ei ole kestään "parasta ystävää", jos miestä ei lasketa. Mutta blogiin voi aina kirjoittaa silloin kun siltä tuntuu ja päästä vaihtamaan ajatuksia. Ja silloin jos taas ei tunnu siltä, voi hyvällä omallatunnolla pysyä pois ilman, että tarvii keksiä mitään syitä tai muutenkaan selittää sitä, miksei ole ollut yhteyksissä).
VastaaPoistaFacea avaan vain silloin, kun mun on pakko päivittää työpaikan sivuja, koska se on mun tehtävä. Sitä tosin teen ihan liian harvoin, mutta se on toinen juttu. On niin vaikea keksiä mielenkiintoisia päivityksiä silloin, kun on tavallaan "pakko". Ja koska siinä aina joutuu samalla avaamaan sen oman sivunsa, mua heti ahdistaa, jos näen siellä uusia kaveripyyntöjä, koska joudun pohtimaan sitä, klikkaanko sitä hyväksy-nappia vai en. Viimeaikoina olen jättänyt muutaman kohdalla klikkaamatta, koska ovat mulle vaan etäisesti tuttuja kaverinkavereita, joiden kanssa mulla ei ole mitään yhteistä.
Instagramissa poikkeilen fiilispohjalta yleensä viikonloppuna. Ihan vaan siksi just silloin, että ei ole silmät valmiiksi väsyneet näytön tuijottelun jäljiltä, kun se on se, mitä mun työpäivät on. En sen jälkeen enää kertakaikkiaan jaksa tihrustaa mitään puhelimen pientä ruutua, mutta viikonloppuisin se on ihan jees. Ja monilla on siellä kuvia, joista ihan oikeasti tykkään, enkä vaan sen takia, että kuuluu tykätä. Niitä katselee ihan ilokseen silloin, kun on ylipäätään "Insta-tuulella". Etenkin jos lisänä on edes pienesti jotain tekstiä siitä, mihin kuva liittyy.
Mun uus puhelin on myös pitänyt huolen siitä, että ei tarvi tulla siitä riippuvaiseksi. Se kun on jotenkin susiversio ja päättää aina yhtäkkiä pimetä, vaikka akku olis täynnä. Yleensä niin käy, kun olen jossain muualla kuin kotona tai töissä. Mutta koska mun läheiset sen jo tietää, että jos puhelin on mykkä, niin se johtuu ihan vaan siitä, että se on mykkä. Eipähän tuu sitä turhaan sit räplättyä, kun näyttää vaan mustaa ruutua :). Joskus tosin on mietityttänyt, että mitä jos mun pitäis soittaa sillä hätänumeroon. Sekään kun ei onnistu. Tiedän, että pitäis viedä huoltoon, mutten jaksa, kun taas tarvii muistaa ne kaikenmaailman tilit ja varmuuskopiot ja mitä kaikkea. Huoh.
Mitä muuta ikinä päätätkin, niin täältä älä lähde ajatuksinesi pois. Blogista siis. Pliiiis <3
Tiedätkö, mä en oikeastaan ole koskaan miettinyt tota, että nopeammat kanavat syö blogistanian. Mä en seuraa yhtään instaa, en tiiä siitä mitään. Seuraan vaan blogeja ja ne muutamat tärkeimmät onneksi edelleen aina silloin tällöin kirjottelee, se riittää mulle. Mä en jaksa uskoa, että kaikki siirtyy instaan tai muualle, koska on kuitenkin vielä myös meitä joita se ei kiinnostaa yhtään. ;)
PoistaMä koen kanssa, että oon saanut blogin kautta ystäviä. Kyllä tämä kirjottelu ja ajatustenvaihto, juuri esimerkiksi sinun kanssa, on tärkeää, vaikka ei oo koskaan oikeesti edes tavannut. ♥ (Mulla on muuten myös tollanen tilanne, ettei mulla oo ketään parasta ystävää. On ihania, hyviä ystäviä muutama, mutta en osaa sanoa, kuka olis paras. Mun mielestä paras ystävä on sellanen, kuka voi sanoa minusta, että mä oon sen paras ystävä - että siis se on kahden kauppa. Eikä oo ketään, jolle mä olisin se numero 1, joten...)
Mäkin laitan hyvin harvoin faceen mitään päivityksiä. Mä en vaan tykkää, että sit mun asiat on julkisia. Mua tökkää todella kovasti ajatus, että mitä vaan kuvia tms sinne laittaa, ne on sit FB:n omaisuutta...
Mullakin puhelin kivasti rajoittaa netissä olemista. Siinä ei esimerkiksi jostain syystä face päivity kunnolla, saatan nähdä monta päivää aina vaan samat jutut. En jaksa miettiä voisko asialle tehdä jotain joten en sitten muuta kun katon ne "maapallon kuvat" että onko mitään erityistä joku laitellu... Mulla on myös niin huono kamera puhelimessa, ettei tuu mieleenkään sieltä kuvia jaella. Ihan kiva ajanviete toi puhelin on, jos on vaikka odottamista jossain niin jos ei mulla oo kirjaa mukana niin sit selaan vaikka blogit sillä. Sit ei tarvii konetta avata kotona, koska blogit on kuitenkin ne tärkeimmät mitä netistä kattelen, en esimerkiksi lue mitään uutisia netissä tms. Kun avaan koneen, avaan siihen sähköpostin, blogin ja facen ja se siitä.
Katotaan nyt miten tässä käy... vaikea on ajatella täältä kokonaan lähtemistä. Tuskin sitä teen, mutta koitan ehkä kuitenkin vähentää täällä olemista.
Pus pus Annukka! ♥
Minusta on mukava lukea juuri sinun ajatuksia. En välttämättä innostu bloggaajien tekemisistä, vaikka niistä itsekin olen paljon postaillut. Ehkä ihmisten erilaisuus on sellaista, mikä kiinnostaa. Ja sitten myös löytyy välillä samoja ajatuksia ja tunteita.
VastaaPoistaMinulla on someen aika rento suhtautumistapa. Olen päättänyt, että minä päätän siitä itse. En anna somen hallita omaa elämääni. Ja olen huomannut, että ei sitä kukaan huomaa. Ei kukaan odota minulta mitään eikä huomaa, olenko aktiivinen vai en. Välillä laitan juttuja, pitkiin aikoihin on hiljaista. Vähän sama on blogini kanssa. Jouluna tulee kuusi vuotta, kun olen kirjoitellut. Välillä usein, useimmiten harvakseltaan. Lukijat ovat pysyneet. Kävijöitä riittää. Ei kannata ottaa paineita.
Haluan kannustaa sinua WhatsAppin käyttöön. Se on oikeesti hyvä, jos haluaa pitää yhteyttä lapsiinsa, sisaruksiinsa tai esim. harrastusporukan kanssa. Kysyin viime keskiviikkona meidän oman perheen ryhmässä, voinko tulla pyörähtämään kaikkien tyttärieni luona. Milla kirjoitti, että voi tulla. Jonna kirjoitti, et mä tuun äitin kanssa. Henna kirjoitti, et hänkin tulee ja miehelle kirjoitin, et tuu bussilla kaupunkiin. Käytiin porukalla kaupassa, ostettiin pizzatarpeet ja oltiin koko porukalla leipomassa Millan luona. Ilman WhatsAppia tällaista ihanaa perhetapahtumaa ei olisi kehkeytynyt. Meidän neulontaryhmä kommunikoi siellä, missä tavataan ja ketkä tulee. Ei tarvitse viestitellä kaikille erikseen. Kaikki kahdeksan naista näkee, jos joku pyytää kyytiä tapaamiseen. Minun omat sisarukset pitävät ryhmässä yhteyttä ja homma toimii. Siellä voi kysyä, kuka ehtisi lapsia katsomaan tms. Kaikesta muusta voisin luopua, mutta WhatsAppista en milloinkaan. Se ei ole facen tyyppinen. Siellä ei ole tuntemattomia. Se auttaa oikeasti pitämään yhteyttä. Kauhea vuodatus, mutta nyt tuli tarve vähän valaista sinua.
Tavallaan minäkin kyllä koen, että olen se joka päättää tästä some-asiasta omalla kohdalla ihan itse. Mutta käytännössä huomaan, että tuijottelen sitä välillä ihan turhanpäiten. Koen huonoa omaatuntoa siitä, että vietän siellä niin paljon aikaa ja koen kamalan turhana koko somen, tai siis etenkin facen. Edelleen pohdiskelen, jäisinkö sieltä pois...
Poista..ja siitä aasinsilta tuohon WhatsAppiin. Nimittäin yksi asia mitä olen pohtinut, on just se, että sitten en näe enkä kuule muista ja jään paitsi vaikkapa nyt meidän blogiporukan jutuista ja tapaamisista. Toisaalta olen ajatellut, että no, sitten jään... mutta ehkä se kuitenkin olis vähän surku. Toi WA vois ehkä ollakin sille vaihtoehto, siis siellä vois sopia tapaamiset yms.
Perheen ja suvun kanssa en tiedä olisko toi millanen meidän tapauksessa. Miehellä ei ole älypuhelinta ollenkaan - ja siinäpä se, nimittäin minä olen itekin välillä miettinyt palata takaisin vanhaan kapulaan. En tiedä miksi mua niin kauheesti välillä tympii tämä nykymeno ja älypuhelimet ja sellaset, että haluaisin kaikesta ulos vaan.
Mun "kokemus" tosta WhatsAppista on sellanen, että lapset on siellä ja etenkin tytön puhelin yhdessä vaiheessa piipitti kaiken aikaa, kun sinne tuli viestejä... Se oli vissiin jossain aika isossa ryhmässä ja sanoi, että sinne oli päivässä tullut SATOJA viestejä. Oikeesti, satoja, ellei yli tuhat. Siis kamalaa.... Lapset myös sanoi, että sinne voi kuka vaan lisätä sut niihin ryhmiin... Juu ei, en tosiaan tykkäis. Mun yksi ystävä on mua sinne houkutellut, mutta jotenkin just se, että sit lisätään niihin ryhmiin, tökkää mua. Joku tuttu sanoi, että oli tulossa joskut häät ja sit ne kaikki kutsutut oli lisätty sinne ja sit tuli ihan uppo-oudoilta ihmisiltä viestiä koko ajan... eih, mulla menis kyllä hermot!!
Ehkä mun "kokemukset" on sellasia, mitkä vois välttääkin, siis että voiko olla niin, ettei kukaan voi lisätä sua mihinkään...? Joka tapauksessa, vaikka siitä siis voi olla paljon hyvääkin seurausta, niin edelleen mua tökkii ajatus. Kiitos kuitenkin valaisusta! =)
Mulla ei ole tuollaisia kokemuksia, että mua olisi lisätty mihinkään ryhmään. Ja ryhmästä pääsee helposti pois. Klikkaa vain, että poistuu ryhmästä. Mä en ole missään isoissa ryhmissä. En tiedä edes mistään bloggaajien ryhmästä. En haluaiskaan kuulua vieraiden ihmisten kanssa mihinkään ryhmään. Omien sisarusten, omien tyttöjen, oman koko perheen ja neulekerhon kanssa olen ryhmässä. Se riittää vallan mainiosti. Minä olen sanonut miehelleni, että kannattaisi pyytää taloyhtiön hallituksen jäsenet samaan ryhmään. Yhdellä heistä ei ole älypuhelinta. Nyt mieheni, puheenjohtajana joutuu aina tekstaamaan tai soittamaan kaikille neljälle erikseen. Kaikki taloyhtiönkin asiat olisi niin helppo käsitellä kerralla ryhmässä. Jokainen näkisi ja voisi kommentoida. Nyt se on vähän sellaista selittämistä "toisten selän takana". Minusta kannattaa elää tätä päivää ja ottaa se hyöty irti, mitä nykytekniikka tarjoaa. Ja hallita itse myöskin sitä virtaa aivan itse. Nyt luen blogeja ja kirjoittelen, kun uni ei vaan tule silmään.
Poista