kesäretki

Yksi kesän odotetuimpia juttuja on nyt takana, nimittäin Jukolan viesti, jonne lupauduin keväällä jossain ihme huumassa lähteä. En ole suunnistanut moneen vuoteen, eikä juoksukuntoa ollut enää olemassakaan. Ajattelin kuitenkin, että ehdin nyt edes pikkuisen vetristelemään muistia, että miten päin sitä kompassia kädessä pidettiinkään. Ja ehkä vähän kuntoakin kohottamaan.

Meidän oli tarkoitus mennä kivalla kaveriporukalla, jolla ollaan ennenkin siellä käyty. Kävi sitten kuitenkin niin, että ensin estyi yksi ja sitten vielä toinenkin lähtemästä. Kuulun kuitenkin paikalliseen seuraan, jonka alla oltiin sinne lähtemässä, joten sieltä kautta sitten hoitui tämä sotku. Lopulta minut ja toinen jäljelle jäänyt sijoitettiin muihin joukkueisiin. Perjantaina, päivää ennen tapahtumaa siis, oli selvillä, että pääsen yleensäkin sinne metsään lähtemään!!

Olen ihan hirmuisen tyytyväinen omaan suoritukseeni!! Sehän ei todellakaan ollut mikään huipputulos, mutta minun kunnolla ja osaamisella se oli oikein hyvä. Toki siellä Jukolan metsissä aina mennään porukalla - mikä on oikeasti tosi kivaa! Porukka huutelee, kuka on millekin rastille menossa ja sitten yhdessä suunnitellaan mistä mennään ja letkassa hölkötellään. Näin siis me, joilla ei ole tavoitteena muuta kuin puhdas suoritus - ne kilpaa menevät on sitten erikseen.

Joka siellä on joskus ollut, tietää mistä puhun, kun näitä intofiiliksiä täällä jaan. Se vaan on jotenkin ihan mahtavaa, kun siellä metsässä yhdessä mennään ja porukka kannustaa jne. Mun kannustusjoukot oli tänä vuonna kylläkin todella pienet, vain mies oli siellä odottamassa ja seuraamassa menoani. Eikä kuulemma kehdannut huudella, vaikka näki kun puuskutin maaliin... 

Joka tapauksessa ihan hirmu ihana fiilis oli siis suorituksen jälkeen! Hyvä minä, juhuu!!!

★ ★ ★

Kun lupauduin mukaan, en edes kysellyt, missä päin kyseinen tapahtuma tänä vuonna on. No, selvisi sitten, että se on Joensuun Enossa. Eli matkaa sellaset 350km ja risat suuntaansa... Sain tosiaan miehen sitten mukaani sinne ja lähdettiin lauantaina aamulla matkaan. Ihan kivaa on ajella autolla kyllä, viihdyn kyydissä. Mutta olihan sinne aikamoisesti kuitenkin matkaa.

Noottia antaisin järjestäjille siitä, miten älytön matka oli parkkialueelta kävellen mennä kisa-alueelle... useita kilometreja siis. Ihmiset kantoivat kassikaupalla tavaraa, majoituskamojaan, eväitään jne, ja suurimmaksi osaksi loivaan ylämäkeen. Ja sitten sieltä piti vielä tulla takaisinkin... Minun jalat on aika kököt, juoksun jälkeen etenkin, ja miehen vasta onkin, joten meidän takaisintulo oli kyllä silkkaa kiroilua ja raahautumista. Olisi ollut tosi asiallista järjestää siihen matkalle jotain nonstop-kuljetuksia!! (tai ainakaan me ei sellasia kyllä havaittu!)

Mua harmitti myös aivan sikanaan, kun olin innolla odottanut sitä vegaanista ruokaa siellä. Olin ennen omaa suoritusta katsonut yhden hampurilaispaikan ja kieli pitkällä olin menossa sitten joskus klo 20 hakemaan syötävää sieltä... ja sieltä oli ruoka loppu. Voi itkujen itku!! Koko päivä meni siis taas jollain banaanilla ja pähkinöillä...  

★ ★ ★

Se oli myös tänä vuonna tosiaan harmillista, että se meidän porukka ei ollutkaan se, mikä piti. Harmitti jotenkin, että kun menin joukkueen teltalle hakemaan omia lippuja ja lappuja, kukaan ei tervehtinyt (koska kukaan ei tuntenut mua, enkä mä ketään...) eikä jutellut. Piti oikein kiskoa irti se mitä halusi tietää, minä kun en tosiaan ole vuosiin tuolla ollut, eikä ne rutiinit ole mulle tuttuja. En ollut joukkuekavereitanikaan nähnyt koskaan, enkä ennen vaihtoa tiennyt edes, että keneltä sitä karttaa siellä portilla odotan... Piti vain tuijotella numerolappuja ja sitten hokasta, kuka tuo mun "kapulan".

Samoin kun tulin osuuteni jälkeen teltalle hakemaan kamojani, ketään ei kiinnostanut miten mulla oli mennyt, kukaan ei siis sanonut sanaakaan. Se kun on kuitenkin todella iso osa tuota tapahtumaa, että voi jakaa niitä kokemuksia ja kertoa miten meni ja kuulla miten kaverilla meni. Mun mies ei todellakaan suunnista, eikä se ole sillä lailla kiinnostunut asiasta, joten varmaankin se oli aika rasittunut kun mä vaahtosin menostani sitten sille... Näin siellä onneksi myös pari tuttua, joiden kanssa vähän rupateltiin. No, ensi vuonna toivottavasti joukkueemme sitten on se mikä pitikin!

★ ★ ★

Minä en ollenkaan rakasta sitä telttamajoitusta, etenkään uppo-oudossa porukassa, joten piti sitten hommata majapaikka jostain sieltä suunnalta. Päädyimme Kiteelle, tarkalleen sanottuna aivan sinne Venäjän rajan tietämille, sellaiseen paikkaan kuin Riihivalkea.

Paikka oli ihanan rauhallinen, siisti ja mukava. Ei mitään liikenteen ääniä, lintusia vaan. Ystävälliset omistajat ottivat meidät vastaan kello 23.30 yöllä, kun olimme pitkiltä harharetkiltämme sinne viimein löytäneet...

Oli kyllä oikeesti niin huvittavaa: kun lähdettiin uupuneina Enosta ajelemaan kohti Lappeenrantaa, ajoimme ohjeistuksen mukaiseen suuntaan. Jonka siis kyseenalaistimme muutaman kymmenen kilometrin päässä, kun olimme jossain ties missä ja kompassini näytti, että ajamme kohti pohjoista...!!! Onneksi siellä autioilla teillä sattui ajelemaan joku polkupyöräilijä, jolta kysyttiin suuntaa. Käännettiin auton nokka 180 astetta ja päästiinhän me sitten lopulta oikeaan paikkaan.

Mutta joka tapauksessa tuota majoituspaikkaa voin lämpimästi suositella! Kysyin sieltä etukäteen vegaanista aamupalaa, ja sen sainkin, tosin pienten väärinkäsitysten jälkeen... Eli ei he olleet tajunneet, mitä se vegaaninen tarkoittaa ja silloin yöllä sitten selvensin sitä heille. Aamupala oli sitten kuitenkin oikein hyvä ja riittävä ja vielä edullinenkin.

Aamulla käveltiin hiukan siinä pihalla ja ihasteltiin rauhaa ja hiljaisuutta. Sitten lähdettiin ajelemaan kotia kohti. 

Ajeltiin pikkuteitä pitkin osittain ja poikkeiltiin siellä ja täällä. Käytiin kahvilla Kesälahdella Pivankassa, josta on tuo ihana keltainen auto kuvattu. Pysähdyttiin sellaisessa paikassa kuin Iloisen Pässin Maalaispuoti, josta ostin mummon murulle söpön mekon. Kurvattiin Imatran kautta, jotta sain (sateisessa säässä) kuvata tuota ihanaa Valtionhotellia. Ja poikettiin aika pitkä matka kutostieltä, kun käväistiin Pulsan asemalla, josta olin kuullut kovasti kehuja. (Ja josta ei sitten ostettu lopulta edes kahvia, kun siellä oli niin täyttä...) 

Lähes koko kotimatkan satoi vettä, aika ajoin aivan kaatamalla. Kotona keli oli hautova ja myös täällä satoi sitten illemmalla aivan hirmuisesti ja ukkonenkin jyrisi.

Kesän ensimmäinen autoreissu on siis tehtynä. Lisää näitä! Harmi vaan, että mä oon koko kesän töissä sillä välin, kun muu perhe lomailee... Mutta jos edes pieniä reissuja sinne tänne saisi tehtyä kesän aikana, niin olisi kiva. 

Kivaa alkanutta juhannusviikkoa kaikille - mä lähdenkin tästä illaksi töihin...

Heli