maanantai 19. kesäkuuta 2017

kesäretki


Yksi kesän odotetuimpia juttuja on nyt takana, nimittäin Jukolan viesti, jonne lupauduin keväällä jossain ihme huumassa lähteä. En ole suunnistanut moneen vuoteen, eikä juoksukuntoa ollut enää olemassakaan. Ajattelin kuitenkin, että ehdin nyt edes pikkuisen vetristelemään muistia, että miten päin sitä kompassia kädessä pidettiinkään. Ja ehkä vähän kuntoakin kohottamaan.

Meidän oli tarkoitus mennä kivalla kaveriporukalla, jolla ollaan ennenkin siellä käyty. Kävi sitten kuitenkin niin, että ensin estyi yksi ja sitten vielä toinenkin lähtemästä. Kuulun kuitenkin paikalliseen seuraan, jonka alla oltiin sinne lähtemässä, joten sieltä kautta sitten hoitui tämä sotku. Lopulta minut ja toinen jäljelle jäänyt sijoitettiin muihin joukkueisiin. Perjantaina, päivää ennen tapahtumaa siis, oli selvillä, että pääsen yleensäkin sinne metsään lähtemään!!


Olen ihan hirmuisen tyytyväinen omaan suoritukseeni!! Sehän ei todellakaan ollut mikään huipputulos, mutta minun kunnolla ja osaamisella se oli oikein hyvä. Toki siellä Jukolan metsissä aina mennään porukalla - mikä on oikeasti tosi kivaa! Porukka huutelee, kuka on millekin rastille menossa ja sitten yhdessä suunnitellaan mistä mennään ja letkassa hölkötellään. Näin siis me, joilla ei ole tavoitteena muuta kuin puhdas suoritus - ne kilpaa menevät on sitten erikseen.

Joka siellä on joskus ollut, tietää mistä puhun, kun näitä intofiiliksiä täällä jaan. Se vaan on jotenkin ihan mahtavaa, kun siellä metsässä yhdessä mennään ja porukka kannustaa jne. Mun kannustusjoukot oli tänä vuonna kylläkin todella pienet, vain mies oli siellä odottamassa ja seuraamassa menoani. Eikä kuulemma kehdannut huudella, vaikka näki kun puuskutin maaliin... 

Joka tapauksessa ihan hirmu ihana fiilis oli siis suorituksen jälkeen! Hyvä minä, juhuu!!!

★ ★ ★

Kun lupauduin mukaan, en edes kysellyt, missä päin kyseinen tapahtuma tänä vuonna on. No, selvisi sitten, että se on Joensuun Enossa. Eli matkaa sellaset 350km ja risat suuntaansa... Sain tosiaan miehen sitten mukaani sinne ja lähdettiin lauantaina aamulla matkaan. Ihan kivaa on ajella autolla kyllä, viihdyn kyydissä. Mutta olihan sinne aikamoisesti kuitenkin matkaa.

Noottia antaisin järjestäjille siitä, miten älytön matka oli parkkialueelta kävellen mennä kisa-alueelle... useita kilometreja siis. Ihmiset kantoivat kassikaupalla tavaraa, majoituskamojaan, eväitään jne, ja suurimmaksi osaksi loivaan ylämäkeen. Ja sitten sieltä piti vielä tulla takaisinkin... Minun jalat on aika kököt, juoksun jälkeen etenkin, ja miehen vasta onkin, joten meidän takaisintulo oli kyllä silkkaa kiroilua ja raahautumista. Olisi ollut tosi asiallista järjestää siihen matkalle jotain nonstop-kuljetuksia!! (tai ainakaan me ei sellasia kyllä havaittu!)

Mua harmitti myös aivan sikanaan, kun olin innolla odottanut sitä vegaanista ruokaa siellä. Olin ennen omaa suoritusta katsonut yhden hampurilaispaikan ja kieli pitkällä olin menossa sitten joskus klo 20 hakemaan syötävää sieltä... ja sieltä oli ruoka loppu. Voi itkujen itku!! Koko päivä meni siis taas jollain banaanilla ja pähkinöillä...  

★ ★ ★

Se oli myös tänä vuonna tosiaan harmillista, että se meidän porukka ei ollutkaan se, mikä piti. Harmitti jotenkin, että kun menin joukkueen teltalle hakemaan omia lippuja ja lappuja, kukaan ei tervehtinyt (koska kukaan ei tuntenut mua, enkä mä ketään...) eikä jutellut. Piti oikein kiskoa irti se mitä halusi tietää, minä kun en tosiaan ole vuosiin tuolla ollut, eikä ne rutiinit ole mulle tuttuja. En ollut joukkuekavereitanikaan nähnyt koskaan, enkä ennen vaihtoa tiennyt edes, että keneltä sitä karttaa siellä portilla odotan... Piti vain tuijotella numerolappuja ja sitten hokasta, kuka tuo mun "kapulan".

Samoin kun tulin osuuteni jälkeen teltalle hakemaan kamojani, ketään ei kiinnostanut miten mulla oli mennyt, kukaan ei siis sanonut sanaakaan. Se kun on kuitenkin todella iso osa tuota tapahtumaa, että voi jakaa niitä kokemuksia ja kertoa miten meni ja kuulla miten kaverilla meni. Mun mies ei todellakaan suunnista, eikä se ole sillä lailla kiinnostunut asiasta, joten varmaankin se oli aika rasittunut kun mä vaahtosin menostani sitten sille... Näin siellä onneksi myös pari tuttua, joiden kanssa vähän rupateltiin. No, ensi vuonna toivottavasti joukkueemme sitten on se mikä pitikin!

★ ★ ★

Minä en ollenkaan rakasta sitä telttamajoitusta, etenkään uppo-oudossa porukassa, joten piti sitten hommata majapaikka jostain sieltä suunnalta. Päädyimme Kiteelle, tarkalleen sanottuna aivan sinne Venäjän rajan tietämille, sellaiseen paikkaan kuin Riihivalkea.


Paikka oli ihanan rauhallinen, siisti ja mukava. Ei mitään liikenteen ääniä, lintusia vaan. Ystävälliset omistajat ottivat meidät vastaan kello 23.30 yöllä, kun olimme pitkiltä harharetkiltämme sinne viimein löytäneet...

Oli kyllä oikeesti niin huvittavaa: kun lähdettiin uupuneina Enosta ajelemaan kohti Lappeenrantaa, ajoimme ohjeistuksen mukaiseen suuntaan. Jonka siis kyseenalaistimme muutaman kymmenen kilometrin päässä, kun olimme jossain ties missä ja kompassini näytti, että ajamme kohti pohjoista...!!! Onneksi siellä autioilla teillä sattui ajelemaan joku polkupyöräilijä, jolta kysyttiin suuntaa. Käännettiin auton nokka 180 astetta ja päästiinhän me sitten lopulta oikeaan paikkaan.

Mutta joka tapauksessa tuota majoituspaikkaa voin lämpimästi suositella! Kysyin sieltä etukäteen vegaanista aamupalaa, ja sen sainkin, tosin pienten väärinkäsitysten jälkeen... Eli ei he olleet tajunneet, mitä se vegaaninen tarkoittaa ja silloin yöllä sitten selvensin sitä heille. Aamupala oli sitten kuitenkin oikein hyvä ja riittävä ja vielä edullinenkin.


Aamulla käveltiin hiukan siinä pihalla ja ihasteltiin rauhaa ja hiljaisuutta. Sitten lähdettiin ajelemaan kotia kohti. 

Ajeltiin pikkuteitä pitkin osittain ja poikkeiltiin siellä ja täällä. Käytiin kahvilla Kesälahdella Pivankassa, josta on tuo ihana keltainen auto kuvattu. Pysähdyttiin sellaisessa paikassa kuin Iloisen Pässin Maalaispuoti, josta ostin mummon murulle söpön mekon. Kurvattiin Imatran kautta, jotta sain (sateisessa säässä) kuvata tuota ihanaa Valtionhotellia. Ja poikettiin aika pitkä matka kutostieltä, kun käväistiin Pulsan asemalla, josta olin kuullut kovasti kehuja. (Ja josta ei sitten ostettu lopulta edes kahvia, kun siellä oli niin täyttä...) 






Lähes koko kotimatkan satoi vettä, aika ajoin aivan kaatamalla. Kotona keli oli hautova ja myös täällä satoi sitten illemmalla aivan hirmuisesti ja ukkonenkin jyrisi.

Kesän ensimmäinen autoreissu on siis tehtynä. Lisää näitä! Harmi vaan, että mä oon koko kesän töissä sillä välin, kun muu perhe lomailee... Mutta jos edes pieniä reissuja sinne tänne saisi tehtyä kesän aikana, niin olisi kiva. 

Kivaa alkanutta juhannusviikkoa kaikille - mä lähdenkin tästä illaksi töihin...

Heli

12 kommenttia :

  1. Täältä tulee sulle hatunnosto maaliinpääsystä! Ei mahtais multa tosta vaan onnistua ilman mitään reeniä, jos sittenkään. Mutta sen muistan, että koulussa tykkäsin suunnistuksesta ja varmasti tykkäisin vieläkin, jos siihen olis aikaa. Ja olishan sitäkin tietty, jos luopuisin pelaamisesta, mutta sekin on tavallaan vähän niinkuin suunnistusta, joten ehkä pysyttelen siinä.

    Mutta siis voin niin kuvitella, kuinka tympeältä tuntuu, kun kukaan ei osoita olevansa kiinnostunut ja tuntee olonsa tavallaan ulkopuoliseksi, vaikka periaatteessa yhtä suurta porukkaa ollaan. Mulle kävis varmasti just niin ja se vie kyllä vähän (paljon) hyviä fiiliksiä pohjalle.

    Uudet lenkkarit kyllä näyttäisit tarviivan :). Ei oikein näytä jalkaa tukevilta enää :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nuohan on siis nastarit eli suunnistuskengät, ei tavalliset lenkkarit. Ovat aika erilaiset kuin lenkkarit. Tosin uudet kyllä tartteisin silti, pohja alkaa irrota ja yksi nastakin on revennyt irti jossain taistelun tiimellyksessä.

      Joo, kyllä se oma porukka olis ollu ihan erilainen. Olis ollu tosi kivaa kun joukkuekaverit olis hurrannu sitä maaliin tuloa. No, metsässä oli kuitenkin tosi kiva yhteishenki ja hyvä fiilis jäi sinänsä.

      Poista
  2. Mahtava suoritus! Jee! Oot aika sissi, minä kuolisin tuonne metsään huonolla kunnollani!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä pelkäsin, että kuolen... mut selvisin!!

      Poista
  3. Wau ihan mahtavaa!! Melkoinen hatunnosto, eipä olisi meikäläisestä tuohon lajiin, vaikka metsiä samoankin muuten ihan joka viikko. Hieno suoritus!! Tosi harmi, ettei joukkue ollut alkuperäinen suunniteltu. Nimenomaan tuollaiset tapahtumat ovat varmasti aivan upeita sen porukan kanssa.
    Mutta hei, uutta putkeen ensi vuonna. =)

    Iloinen Itä-Suomi on tosiaan kaukana.... meiltä matkaa vielä tuplaten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ensi vuonna sitten sillä omalla porukalla. Kyllä ne pois jääneet nytkin tsemppasivat, mutta olishan se ollut kauhean kivaa, kun olis ollut kavereita maalissa hurraamassa. =) Ensi vuonna ollaan onneksi erittäin paljon lähempänä.

      Poista
  4. Onnea hienosta suorituksestasi! Tärkeintäh'n on että olit itse tyytyväinen suoritukseesi. Kurjaa, että muu porukka ei ymmärtänyt ryhmähengen merkitystä. Miten ihmeessä sä pärjäsit tuon kisapäivän suurinpiirtein niillä pähkinöillä ja banskuilla? Huonoa tuuria kyllä, että vegehampparit olivat loppu, mutta olisiko ollut mahdollista sitten ottaa jotain muuta (ei vegeä) ruokaa vai oletko nykyisin ihan ehdoton tuon ruokavalion kanssa? Tuntuu vaan aika hurjalta olla kisapäivä noin niukalla ruoalla. Kiva, kun sait miehen mukaan reissuun ja kannustamaan sinua. Samalla saitte heitettyä mukavan kesäreissun yhdessä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä mä olen kovin onnellinen tuosta suorituksestani tosiaan. Se muu porukka oli niin eri sakkia, en tosiaan tuntenut ketään oikeastaan siellä. Iso seura ja paljon väkeä...

      Mä oon niin tottunut tähän huonoon syömiseen. Tosi huono tapa mulla kyllä... elän pitkälti vain leivällä ja jogurtilla. Nyt olin syönyt aamulla leipää ja sitä jogurttia, matkalla napsin sitten banaania ja tomaattia ja pähkinöitä ja suklaata, ja taisin syödä yhden energiapatukan tapaisenkin. Mun piti syödä siellä paikan päällä, mutta sitten en uskaltanutkaan ennen suoritusta syödä suuremmin (ja olikin ihan hyvä niin). Sitten kun se ruokailu meni mönkään hampparin osalta, meinattiin ensin mennä sinne muualle ruokailemaan (siellä olisi ollut toinenkin vegaaninen ruoka, ja juu, kyllä minä olen ihan tällä linjalla ollut ruoan suhteen nyt jo kohta pari vuotta), mutta jonot olivat niin hervottoman pitkiä, että ei viitsitty jäädä jonottamaan. Oli muutenkin pakko lähteä pois sieltä, että ehdittiin majapaikkaan, joten meinattiin sitten, että syödään jossain matkalla. No, sitten hortoiltiin siellä ihan väärillä teillä... ja lopulta joskus klo 23 ostettiin jostain huoltoasemalta sämpylät (tekivät mulle ystävällisesti vegaanisen sämpylän!). Join päivällä kyllä sitten Dexalia varmaan litran verran ja vettä myös paljon, ja napsin suklaata ja pähkinöitä... Jotenkaan mulla ei edes mitenkään erityisemmin ollut sitten nälkä, ihmettelin sitä vähän itsekin. Ehkä noista aineksista sitten kuitenkin tuli kaloreita tarpeeksi. Mutta että kyllä mä tosiaan surkeasti syön, jos ravitsemuksellisesti asiaa katsoo... mutta oon niin tottunut tähän, että hyvin oon pärjännyt.

      Oli kiva kun mies lähti mukaan, vaikka sitä ei tosiaan toi aihe kiinnosta ollenkaan. Mukavaa oli olla kahdestaan, me kun ollaan tosi harvoin kaksin niin, ettei siinä olisi ainakin telkkari mukana seurassa. =D

      Poista
    2. Mäkin toisinaan syön ihan liikaa vain kahvia ja leipää, joten tiedän, ettei se ole kovinkaan terveellistä. Mietin vaan sinun kohdalla, että onko järkevää olla noin tiukasti vegeravinnolla, jos ruokavalio on liian yksipuolista. Ei varmaankaan ole pidemmän päälle hyväksi. Ymmärrän toki, että sinulla on syysi, miksi olet vege, mutta...

      Poista
    3. Kyllä mä aion linjani pitää, se ei ole ravitsemuskysyms ollenkaan niin paljon kuin omantunnon kysymys mulle. Koko ajan oikeastaan enemmän on tuo eettinen puoli mulle tärkeä. Joten ehdottomasti pysyn vegaanina.

      Ja kyllä mä nyt kuitenkin välillä paremminkin syön... Enkä mä toisaalta tän kummemmin syönyt aiemminkaan, leipää ja jogurttia se silloinkin oli. Toi vuorotyö sekoittaa mun koko elämän ja hyvin pitkälti senkin takia mulla on niin huonolla tolalla syöminen. Närpin kaiken päivää jotain. Sit ei ole sellasta isoa nälkää, tai nälkää tiettyyn aikaan, kun ei ole sellasta rytmiä elämässä. Osittain sitten taas laiskuus selittää tätä. Voisinhan mä varmaan tehdä evästä töihin, jos vaan viitsisin... useimmiten en vaan viitsi. Helpointa napata kaupan hyllystä jogurttia... ja nopeinta syödäkin, kun se ruokatauko on niin surkean lyhyt. Lisäksi mä vaan yksinkertaisesti tykkään leivästä ja jogurtista. =)

      Pähkinät muuten on oikein oiva proteiinin lähde. Niitä syön melkeinpä päivittäin. Ja ruisleipä (viljat) on myös hyvä täydentävä proteiininlähde. Kuin myös soija. Ja aika ajoin syön tosi paljon esim tomaattia. Ja otan toki vitamiineja myös.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥