sunnuntai 6. elokuuta 2017

raskas, raskaampi, raskain kesä


Ikea mainostaa tänä kesänä, että "paras kesä ikinä". Minä voisin kuvailla omaa kesääni paskimmaksi ikinä. On ollut niin järjettömän raskas koko vuosi ja etenkin tämä kevät ja kesä...

Ei pelkästään nämä kelit. Mua ei sinänsä sade haittaa. Mikäs sen kivempaa, kuin katsella kaatosadetta sisätiloista. En muutenkaan ole mikään pihan kuopsuttaja, joten aivan sama. Sade ja vesi (järvi, meri..) on ihania asioita.

Mutta tämä mun mieliala... se on ollu kyllä synkkääkin synkempi. En tiedä, miten iso osuus jatkuvalla matalapaineella on minun mieleen. Ehkä jonkunlainen?


Mua on painanut hyvin pitkään joku aivan käsittämätön ahdistus, vihamielisyys ja surumieli. Onhan tässä oikeasti ollutkin suruja: koiran lopettaminen itkettää edelleen harva se päivä. Mietin vieläkin, olisinko voinut tehdä jotain (en), olisinko voinut pitää sen vielä vähän aikaa (en...). Käyn aika ajoin sen haudalla, mutta en kärsi olla siellä kuin pienen hetken. Koira tapasi kantaa suussaan kiviä ja niitä säilön rakkaina aarteina. Joku kerran meinasi, että mitä nämä kivet täällä on... aivan hirmuinen raivo iski, että NIIHIN ETTE KAJOA.

Voi minun pientä rakasta koiraa, olisitpa vielä täällä...


Sisäinen myrsky on muutenkin ollut niin kova. Mitä minä elämältäni haluan?? Miksi en löydä iloa enää mistään? Kaiken aikaa on tunne, että olen kuilun partaalla. Olen pelännyt, että jotain aamuna en vaan jaksa enää nousta ollenkaan.

Uniongelmat on vaivanneet. Nukahdan kyllä aika hyvin, mutta herään joka ikinen yö. Pissattaa, janottaa, tai sitten vaan kuumottaa. Vaihdevuodet on iskeneet oikeasti ja osaksi nämä mielialavaihtelut ehkä menee sen piikkiin. Mutta ei todellakaan kaikki.

Herään jokaiseen aamuun pää pökkyrässä. Ei väliä nukunko vähän vai paljon, aina on yhtä kauhea olotila. En muista, millaista on olla virkeä.


Mun mieli on ollut niin synkkä, että olen alkanut jo välttelemään ihmisiä. En halua viedä omia ongelmia, raivarimielialaa, synkkyyttä ja negatiivisuutta iloisia iltoja pilaamaan. Myöskin muiden positiivisuus on tuntunut tosi ahdistavalta, niin hullua kuin se onkin... Toisten onni ei ole minulta pois, mutta aika ajoin se silti tuntuu jotenkin niin epäreilulta. Tai siis kadehdin sitä niin kovasti.

Ja sitten kuitenkin seurassa ollessani huomaan, että unohdan hetkeksi pahan mieleni ja osaan olla oma iloinen itseni. Sellainen, miksi itseni olen ajatellut, ennen kuin tämä synkkä verho laskeutui päälleni.


Tätä mielialaa on vaikea selittää kenellekään. Ulosantini on lähinnä käsittämätöntä rähjäämistä vain. Ihan asiasta kuin asiasta. Tiedostan, että olen sietämätön ihminen. Ja silti en vaan muuhunkaan pysty. Aivan kuin suun avattuani sieltä sinkoaisi pelkkää myrkkyä joka suuntaan.

Töissä ja muualla ihmisten ilmoilla olen kyennyt sentään käyttäytymään. Vielä ainakin... Lomaa odotin kuin kuuta nousevaa. Olinhan koko kesän töissä ja lomani alkoi vasta viimeisten joukossa. Viikko on nyt lomaa kulunut, ja uupumus on edelleen ihan valtava. 


En tiedä onko nyt ollenkaan hyvä hetki uusille asioille. Olen kuitenkin EHKÄ jonkun uuden kynnyksellä. Tiistaina nimittäin aloitan opiskelun. Hain opiskelupaikkaa erillishaussa ja sain tiedon aloituspaikasta vasta tällä viikolla. Melko kiireinen aikataulu. Kaksi seuraavaa lomaviikkoani siis kokeilen tätä opiskelua nyt sitten. En tiedä, onko nuo opinnot minun juttu. Toisaalta tuntuu siltä ja toisaalta ei. Aloitan ne kuitenkin nyt, ja katson mitä tuleman pitää. Ainahan voi lopettaa.

Ongelma on se, että en saa opintoihin mitään rahoitusta. Siis sellaista, millä eläisi. Saatan olla pakotettu siis käymään töissä myös. En halua elämästäni liian raskasta, joten senkin vuoksi pitää nyt katsoa, mikä on järkevää.

Tällaista täällä siis. Toivottavasti olen matkalla kohti tyvenempiä vesiä... Vai olisko vastaus tässä:

(Anna-Mari Westin postikortti)

Paskan olon pohjakosketus on nyt kuitenkin otettu ja suunnan täytyy olla ylöspäin. Suklaalla tai ilman.

Heli

28 kommenttia :

  1. Voi, toivottavasti löydät pian iloa ja valoa elämääsi, oletko ajatellut käydä lääkärissä? Toisille vaihdevuodet ovat tosi rankkoja ja etenkin tuo mielialan lasku, sitä voidaan kyllä helpottaa lääkkeillä, ihan hormonaalinen lääkityskin saattaisi korjata mielialaasi, ehkä kannattaisi harkita, eihän noin jaksa kukaan!

    Lähetän sinulle halauksia ja voimaa jaksaa eteenpäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos halauksista! ♥
      Kävin kesällä kyllä lääkärissäkin. En tahtoisi ottaa niitä hormonihoitoja... vaikka välillä on kyllä mietityttänyt sekin vaihtoehto. Enemmän mua riipii kuitenkin ihan muut asiat kuin nää vaihdevuodet, ja uskoisin, että kun saan toivottavasti pikkuhiljaa niitä juttuja kuntoon, niin mieli paranee siinä samalla.

      Poista
  2. Kuulepa rakas ystävä hyvä . Ihan ku oisit jälleen kirjoittanut mun tuntojani,kirjaimellisesti. Toki vaihde- vuodetkin meitä kiusaa,mutta..oletko mittauttanut kilppari- arvoja? Mulla löyty oireisiin syy sieltä,vajaa- toiminnasta ja lääkityksen avulla olo hieman koheni. Nyt vielä lisäksi kohonneet sokeri- arvot,johon määräys laihdutus- kuurin aloittaminen.
    Joten, ihan iso ja lämmin tsemppi halaus sinne, jospa opiskelu sais sinulle uutta virtaa ja ajattelemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi meitä! Ehkä se on tämä ikä yleisesti...? On multa tutkittu kilpparitkin. Kyllä tämä vika tuntuu olevan vain "korvien välissä" ja mun tarttis ennen kaikkea varmaan muuttaa omaa ajatteluani... Katsotaan, mitä opiskelu tuo tullessaan, ehkä jopa vastauksen mun tulevaisuuden mietteisiin, parhaassa tapauksessa. Kiitos tsempistä ja samaa sulle! ♥

      Poista
  3. Joo-o, alakuloa on ilmassa täälläkin. Kai tää tosiaan on jotain vaihdevuosipaskaa, en tiä! Paljon oon jutellut samaa ikää olevien työkavereiden kanssa ja samanlaista vibaa on tosi monella. Vai onko meistä päälle nelikymppisistä akoista vaan tullut mihinkään tyytymättömiä ruikuttajia? ;D
    No vakavasti puhuen, minusta ainakin tuntuu, että elämän vaatimukset alkavat olemaan vaan niin kovia, ettei jaksa!

    Hei, mahtava juttu, että oot löytänyt jotain opiskeltavaa! Tsemppiä ja koittakaa nyt siellä kotona olla tappelematta. Siitä tulee vaan entistä paskempi olo! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa tuntua siltä, että tämä on meidän ikäisillä jopa aika yleistä!! Ikää tulee, elämä mietityttää ja ennen kaikkea kremppoja tulee, plus kaiken kruunaa vaihdevuodet... Mä en usko siihen, että me ollaan yleisesti ottaen tyytymättömiä ruikuttajia. Ennemminkin tuo sanomasi elämän vaatimuksista kolahtaa! Tai sitten me ite vaaditaan iteltämme liikaa??

      Joo, katotaan nyt nää opinnot ainakin alkuun. Toivon kovasti, että siitä ura urkenisi ja ennen kaikkea elämänilo ja into palaisi. Ja niin totta tuo kotona tappelu... kamalinta mitä tiedän!! Yritän välttää sitä jatkossa. ♥

      Poista
  4. Tämä oli pysäyttävä kirjoitus. Jollakin tavalla tuttuja sävyjä itsellenikin. Toivon syksyysi levollisuutta ja hetkiä, jolloin harteita ei taakka paina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista!
      Synkkä kesä varmasti lisää monelle sitä harmauden tuntua elämässä. Onhan se surkeaa, kun koko kesän odottaa sitä alkavaksi, ja sitten tuleekin jo syksy. Omalla kohdallani moni kaunis kesäpäivä meni vielä sitten töissä, sekin oli niin harmittavaa.
      Toivotaan, että tämä tästä iloksi muuttuu!

      Poista
  5. Aika samoissa vesissä on ehtinyt käymään itse kukin. Viime kesänä en ollut toennut vielä 2,5kk jälkeenkään. Tänä kesänä voimat palasivat kuukauden lomailun jälkeen. Älä aset itsellesi tavoitteita. Ihminen saa myös vain olla. Mieti mikä tekisi sinut iloiseksi, uusi koira tai joku muu? Itse olen todennut, että tulen aina kaipaamaan muutosta. Olen tyytyväinen asioihin tovin ja sitten haluan jo jotain muuta. Ja kun sen hyväksyy, on helpompi kestää se, että ammattia ei esim. Kannata vaihtaa kahden vuoden välein, vaan katsoa kriisin läpi. Aika antisosiaalinen olen kyllä ollut minäkin. Olen keskittynyt siihen että on hyvä olla itsensä kanssa. Pikkuhiljaa sitten ottanut muita taas mukaan, jopa pari kertaa ystäviä tavannut. Sekin helpottaa kun huomaa, että vaikka ihmisellä olisi kaikki hyvin, silti heillä on aina ongelma. Siksi kai olisi hyvä jos jaksaisimme keskittyä niihin hyviin asioihin. Tai jos mieli on kovin musta, käydä avaamassa sitä jollekin. Vuosi sitten kävin ensi kertaa työpsykologilla. Viisi kertaa vuodessa on siihen mahdollisuus ja tulen sen käyttämään niin kauan kuin on tarvetta. Paras oivallukseni vuosiin! Tsemppiä! Sateessa on kyllä se hyvä puoli, että silloin voi olla luvalla jouten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus ajattelen, että ajattelen liikaa. Ja siitä sitten kertyykin niin iso möykky, että se menee solmuun... Pitäisi enemmän vaan olla ja elää hetkessä, ei muistella vanhoja eikä tuskailla tulevasta.

      Mä oon todellakin vain ollu, en ole saanut mitään aikaan. Sekin ahdistaa, kun tahtoisin kuitenkin olla kätevä emäntä jne. Tuo on minunkin kohdalla aivan noin, että kaipaan muutosta tosi herkästi. Sama junnaaminen alkaa maistua niin puulta ja sitten alan tähyillä uusia asioita... toisaalta nyt on ollut kuin seinä edessä, en ole enää yhtään tiennyt mitä tekisin. Jospa tämä tästä nyt...

      Uusi koira ei ole ajatuksissa. Meillä on tuo toinen koira vielä muutenkin. Jotenkin on juuri nyt sellanen ajatus, että en enää koskaan ota koiraa... sitä rakasta ei korvaa kukaan ikinä. Ehkä mieli ajan saatossa muuttuu, mutta vieläkin on aukko sydämessä niin suuri ja kipeä, että en oikein voi edes tajuta miten raskasta se menettäminen olikaan.

      Olen kovasti miettinyt, mikä oikeasti tekisi mut iloiseksi. En ole keksinyt. Synkkyys on ollut niin ylitsevuotavaa ja kaiken valtaavaa, että ajatukset on olleet silkkaa puuroa vaan. Toivon, että luvassa on selkenevää, kaikin puolin.

      Oli todella kiva kuulla sinusta!!! Kaikkea hyvää myös sinun jatkoon!! ♥

      Poista
  6. Tsemppiä! Mä niin tiedän tuon tunteen, kun joutuu luopumaan rakkaasta lemmikistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, se on niin kauheeta!! =( Toisaalta se kertoo, miten rakas se lemmikki on ollut. Mutta menetys on aina menetys.

      Kiitos tsempistä! ♥

      Poista
  7. Hei, onko sokeriarvosi mitattu? Ajattelin vain noista fyysisistä oireista (jano, pissatus), että jospa sokerisi ovat koholla ja jotkut asiat selittyisivät sillä. Toivottavasti joka tapauksessa syksy tuo iloa elämääsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on sekin mitattu jossain kohtaa. Kyse ei ole sellasesta kaiken kattavasta janosta/pissatuksesta, ihan vaan että kun yöllä herää on käytävä pissalla ja hörpättävä vettä. Tosiaan epäilen itse, että jos vaikka nyt olenkin hiukan taipuvainen masennukseen, niin ennen kaikkea nämä asiat, jotka painaa mieltä, on saaneet kaiken tän aikaan: mikä minusta tulee isona, koiran menetys, kaikenlaiset muutkin asiat. Jotenkin nyt on toiveikkaampi ja parempi fiilis, kun sai viimein purettua ajatukset sanoiksi ja myöskin kun sai raivottua kaiken raivon muutenkin ulos... meni ihan pohjalle ja siitä on käsittääkseni suunta vain ylöspäin...

      Kiitos viestistäsi! ♥ (Ja juu, oli oikea sähköposti, kiitos viesteistä... vastailen kun saan aikaan!)

      Poista
  8. Usein olen miettinyt, miten voikaan olla niin, että joillekkin vain se oma juttu/elämäntarkoitus on selvillä liki jo maailmaan putkahtaessa. Ne elämänpolut kuljettaa toisia vallan vaivattomasti hyvästä jutusta toiseen. Saa ihmisen tuntemaan olonsa todella mainioksi ja elämänpolun maistumaan liki mansikkaiselta.

    Sitten on meitä toisia, jotka märehtii, murehtii, pähkäilee sekä tuskailee, mitä pitäisi elämänsä eteen tehdä. Mistä todellakin löytyisi se ilo sekä riemu, jotka johdattaisi niille omille teille, jotka toisi sisältöä sekä aitoa elämisenmakua tähän ainaiseen suossa rämpimiseen...

    Vastausta en edelliseen ole edelleenkään löytänyt. Vinha perä lienee myös tuossa, jonka mainitsit, että tulee ajateltua sekä analysoitua kaikkea ihan liian kanssa. Jää se elämä elämättä, kun ei tartu tilaisuuksiin vaan pohtii, onko se kuitenkaan oma juttu, mihin tarttua kiinni...

    Hyvä, että raivo puhdisti ilmaa. Ei sellaista avioliittoa, jossa ei joskus tapeltaisi. Joka moista väittää puhuu pehmoisia.

    Tsemppiä huomenna alkavaan opiskeluun ja toivon, että asiat loksahtavat kohdilleen jollain lailla, jotta henki kulkisi kevyemmin ja askel nousisi reippaammin.

    Iso halaus sekä voimia viikkoosi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, joillekin on elämäntehtävä selvä alusta asti. Mutta mitä nyt olen koulukavereiden polkuja kuullut, on tosi tosi tosi monella kyllä ollut mutka jos toinenkin matkassa! Eli taitavat harvemmassa olla ne, joilla se polku on suora ja selkeä. Aika paljon on elämä ja etenkin työelämä vuosien saatossa muuttunut, ennen tehtiin eläkkeelle asti työtä samassa paikassa, mutta nykyään tuntuu todella moni kaipaavan elämäänsä muutosta jossain kohtaa. Ja aika usein se kohta on tässä keski-iässä, joillakin terveyssyistä ja joillakin sitten vaan elämänarvojen muuttumisen myötä.

      Joskus se lampun syttyminen tapahtuu ihan yks kaks, kun hoksaa mitä haluaakin tehdä "isona". Joskus sytytys on to-del-la hidasta (kuten vaikka minulla). Toivottavasti se sullekin alkaa pian valjeta! ♥

      Voin ilokseni sanoa, että just nyt olo on todella hyvä, kouluun lähtö oli loistava valinta ja muutkin asiat alkaa loksahdella kohdalleen palanen kerrallaan. Pitkä oli tämä tie, mutta yhtäkkiä se polun pää vaan mullakin löytyi ja suunta vaikuttaisi nyt olevan oikea, viimeinkin!!!

      Halauksia ja tsemppiä sullekin!! ♥ (Koitan kirjoitella sähköpostia piakkoin...)

      Poista
  9. Oih!!
    Kovasti voimia ja tsemppiä. Jospa se koulutus olisi sellainen juttu, mikä piristäisi ja jotain uutta tulisi sen myötä, myös elannon hankkimiseen....
    Pidän peukkuja pystyssä!! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vivi! ♥

      Koulutus tuntuu tosi ihanalta asialta ja oikealta mulle. Uskon vahvasti, että tämä oli se juttu, mikä mun eteen pitikin tulla juuri tässä kohtaa. Käsittääkseni myös työllistymisnäkymät alalla on valoisat, joten eiköhän tässä olla matkalla kohti uusia tuulia!

      Poista
  10. Mulla on ollut kans niin sanottua saamaton olo. Ei tahdo mikään kiinnostaa.
    Hyvä oli lukea sinun kirjoitustasi, monesta kohtaan löysin itseni.
    Voimia ja uutta iloa kohta. Aurinko paistaa myös risukasaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaa ja kolea kesä ei varmasti ole ladannut kenenkään akkuja tänä vuonna, uskoisin että sen vuoksi tosi moni muukin kokee saamattomuutta ja väsymystä. Huh, ja tällä "latauksella" sitten pitäisi jaksaa läpi harmaan talven... Toivottavasti sinäkin löydät jostain iloa ja inspiraatiota. Voimia ja aurinkoa sinne!

      Poista
  11. No olipa tosi pysäyttävä postaus. Toivotaan, että pohjakosketus on nyt nähty ja suunta on ylöspäin. Ehkäpä opiskelu tuo uutta mielekkyyttä elämääsi. Toisaalta elämästä ei saa tehdä myöskään liian kiireistä.. Olisiko lääkärikäynti (gynekologi) paikallaan? Itsekin koitan välttää turhia lääkkeitä, mutta kyllähän elämänhalu kuitenkin on se tärkein, josta ei saisi tinkiä, vaikka sitten joutuisi jotain hormonivalmistetta käyttämään. No, vaikea on toista neuvoa ja tuskin on olemassakaan yhtä ainoaa tietä onneen. Olet kuitenkin Heli ajatuksissani! Voimia kovasti ja koita nauttia lomastasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin pohjakosketus tuli ja nyt se on onneksi myös mennyt! Hassua, miten asioiden kirjoittaminen (ja myös teiltä kaikilta saatu tsemppaus!!) auttoi, ja yhtäkkiä kaikki alkoikin näyttää valoisammalta. Tällä hetkellä olo on iloinen ja toiveikas ja valinnat tuntuu oikeilta.

      Kävin kesällä gynekologilla, oli puhetta hormonijutuista ja resepti on olemassa, jos haluan sitä hyödyntää... mutta en halua. Olen taipuvainen ajattelemaan, että vaikka varmaankin hormoneilla on jonkinlainen osuus asioihin aina välillä, niin kuitenkin selkeästi enemmän vaikuttaa nuo muut, ulkoiset asiat, niiden miettiminen ja vatvominen, se, että ei uskalla tehdä muutoksia jne jne.

      Olen herkästi stressaantuvaa sorttia ja mulla on kaiken lisäksi tosiaan ollut niitä nukkumisongelmia, jotka myös isosti vaikuttaa olotilaan ja jaksamiseen. Ja kaikesta syntyy lopulta kierre, jota ei meinaa saada poikki lainkaan ja sitten asiat kärjistyy jne. Olen jo jonkun aikaa odottanut jotain totaalipimahdusta, ja tulihan se sieltä lopulta... ja kun oikeasti viimeinkin uskalsin päästää pintaan ihan kaiken paskan, ne olikin sydämeltä pois ja paraneminen tavallaan alkoi välittömästi.

      Summa summarum, nyt on asiat selkeästi paremmin. Lomat on lomailtu ja nyt innolla kohti uusia tuulia ja opintoja! Kiitos ajatuksistasi, ihana Taina! ♥

      Poista
    2. Voi miten hienoa kuulla! Kirjoittamisella on kyllä mahtava voima, samoin kuin "höyryjen päästämisellä". Nyt vain nauti loppukesästä, luonnosta ja puhdistuneesta olosta! <3

      Poista
  12. Tää kesä on kyllä ollut masentava! Ihan P** suoraan sanottuna. Tuo koirasöpöliinin poismeno ei tietenkään auta sun olotilaa. Ihanaa kuitenkin, kun sulla on noita muita eläimiä vielä talossa. Onneksi nyt on ollut muutama kesäpäivä taas vaihteeksi. Oon jo palaillut töihin, mutta tehnyt pari viikkoa lyhyempiä päivä kun koulut alkavat meillä vasta ensi maanantaina. Joten olen päässyt nauttimaan lämmöstä. Iällä on varmasti osuutensa mahdolliseen alakuloisuuteen. Pitäisi vain yrittää löytää jotain positiivista aina, sulla nyt onneksi uudet opiskelut, jee, tsemppiä! onko sun vegeruokavalio auttanut yhtään oloon? Monesti jo sekin helpottaa kun pääsee purnaamaan asioista. Märehtiä ei vaan kannata jäämään, asioille on tehtävä jotain ja joskus ne vaan taas järjestyvät kuin itsestään. Toivotaan aurinkoista viikonloppua<3 ps. mun blogissa on plastexin arvonta, osallistumaan kaikki:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kauhea kesä, mutta nyt onneksi elämä on hyvää taas! ♥ Märehdin tosi tosi kauan, mutta sitten lopulta tapahtui käänne monessakin asiassa, ja nyt tuntuu todella kivalta! Opiskelu on erittäin mun juttu, ala on omalta tuntuva ja olen innoissani kaikesta.

      Vegaaniruokavalio ei mun mielestä ole vaikuttanut suuntaan eikä toiseen. Edes se, että koen tekeväni oikein ja arvojeni mukaan, ei ole mitenkään tuonut mitään sellasta "jee, mahtavaa"-olotilaa. Mä en tosin ole mitenkään järin hirveästi kasviksia syönytkään, niiden syöminen varmaan auttais kyllä kovastikin... (edelleen liikaa siis leipää ja jogurttia, mutta onneksi kuitenkin myös enemmän ihan kunnon ruokaa, parempaan siis menossa siinäkin...) Purnaus, tsemppi ja asioiden aika nopeakin muuttuminen on kyllä auttaneet!

      Hih, aurinkoa oli, mutta taisi olla myrskyisin viikonloppu moneen aikaan. Ihana, upea myrsky olikin! Mukavaa viikkoa sulle! ♥

      Poista
    2. Kivaa viikon aloitusta sinnekin <3 Joo myrsky oli ihan järkky ainakin siellä teidän suunnalla. Meillä ihan normi ukkonen, onneksi.

      Poista
    3. Minusta myrskyt on mahtavia - toki siihen rajaan saakka, että niiden aikana on turvallinen olo kuitenkin. Mä en pelkää ukkosta ollenkaan, päin vastoin koko kesä ollaan odotettu, että tulispa kunnon räiske... Nyt oltiin molemmat ukkos-intoilija, minä sekä mies, muualla tän mahtimyrskyn aikana, kyllä harmitti. Tosin molemmat nähtiin siitä kyllä osa, mutta olis ollut kiva kotona sitä ihailla.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥