tiistai 19. joulukuuta 2017

nostalgisointia


Se olisi sitten jouluviikko jo!! Mä en ole edelleenkään hirveemmin kotiin joulua laitellut - lähinnä olen ostanut muutaman hyasintin... Joululahja-asiat on myös edelleen aivan alkutekijöissään, tai oikeastaan ei edes siinä. Ajatuksissa mulla on kyllä yhä edelleen se ompelu, mutta tarttis eka käydä vissiin kangaskaupassakin...

Erinäisiä kankaita ja myös lukuisia joulukortteja olen kyllä pyöritellyt käsissäni tänään, kun olen raivannut tätä settiä:


(Eli ei ole vielä siivottukaan tässä talossa...) No, syy tähän kaaokseen on siinä, että kävin viikonloppuna tätini kanssa raivaamassa mummolaa. Mummo on jo asustelemassa palvelutalossa (ja voi siellä onneksi oikein hyvin ♥) ja niinpä meidän kovin kovin rakas mummola on laitettava piakkoin myyntiin. Ja sitä ennen siis myös tyhjennettävä.

Ja tyhjennettävää kyllä riittää. Tädin kanssa urakoitiin useampi tunti, ja saatiin aikaan vaan muutaman paikan raivaus. Mulla on yksi tuttava, joka ompelee, joten mä ajattelin pelastaa mahdollisimman paljon tekstiilejä sitten kaatopaikka-kohtalolta ja raahasin niitä sitten säkkikaupalla tänne meille. Tänään olen siis käynyt ne kaikki säkit läpi ja perannut silkan roskan pois ja vähän koittanut järjestellä kamppeita järkevästi. Ja olen myös katsonut, olisiko jotain, mitä tahtoisin säästää muistoksi itselleni.

Melkoisia aarteita sieltä kyllä löytyi. Tässä esimerkkejä:


Älyttömästi vanhoja postikortteja. Oli kyllä oikeesti aika hauska niitä lueskella läpi. Löytyi jopa omia lähettämiä kortteja sieltä seasta! Ja tuli todettua, että ennen kyllä todellakin läheteltiin paljon enemmän kortteja. (Vertauksen vuoksi: Olen saanut tänä vuonna 2 kpl joulukortteja tähän mennessä...)

Vanhimmat kortit on tässä:


Aika ihania, nostalgisia, pienikokoisia kortteja! Myös nuo lasten onnittelukortit oli hauskoja, niitä löytyi 7-10-vuotiaalle osoitettuna. Kenties kaikkein vanhin kortti oli tämä keskimmäinen:


Se on osoitettu mummolleni, joka oli silloin vielä neiti-ihminen! Vuosiluku oli 1946. Löytyi myös pieni pinkka kutsukortteja mummon ja ukin häihin:


Siis oikeesti!!! Säästössä oli siis kortteja 70 vuoden takaa!!!

Mummo on ollut kova ompelemaan. Ja säästämään ihan kaiken... Laatikot oli osittain täynnä ihan käsittämätöntä silppua. Ymmärrän kyllä, että tapana oli aikanaan hyödyntää ihan kaikki. Mutta voin sanoa, että silti hiukan kummastutti vanhojen joulukalentereiden luukut.....  siis pelkät luukut siellä irrallaan pyörimässä. No, ne saattoi tosin olla myös meidän serkusten jäljiltä siellä, me kun vietettiin lapsena aika paljon aikaa mummolassa.

Keittiön kaappeja ei juurikaan nyt edes katseltu. Muistan kuitenkin, että mummo säästi aikanaan joka ainoan muovipussin, jogurttipurkin, voipaketin paperin, pussinsulkijan... Eli mä olen kyllä niin kaukana mummosta tuossa asiassa, kuin vaan olla voi, koska mä en haluaisi säästää yhtikäs mitään. (Näistä jutuista säästän kyllä todennäköisesti ainakin muutamia noista ihan vanhimmista korteista.)

No, ompelun saralta löytyi kyllä myös jännittäviä juttuja. Esimerkiksi nämä:


Kuka arvaa mitä ne on??? No, nehän on tietenkin korsettiliivien "luita". (No joo, en todellakaan olis ite tiennyt, mutta täti tiesi.)


Ai niin, tokihan mummolasta myös kahvipusseja löytyi. Mummo on ommellut tosi paljon niitä kahvipussikasseja, nämä nyt sitten odottavat vielä tekijäänsä. Toivottavasti saan lahjoitettua nämä jollekin innokkaalle.

Ihan muutaman jutun otin sieltä itselleni muistoksi. Yksi niistä on tämä Karhulan lasipurkki. Niitä olisi ollut useampiakin, mutta ei mulla niille varsinaisesti käyttöä ole, joten yksi riitti.


Toinen kotiin jäävä muisto onkin sitten ihanuuksien ihanuus:


Tämän jakkaran päällä olen istunut itsekin lapsena ja nyt siinä on keikkunut jo omakin lapsenlapseni! ♥ Tykkään tuosta niin kovasti!! Se on siis sellanen aika matala, alle mun polven korkuinen. Sille pitää nyt paikka kehitellä (ja ehkä myös uusi maalipinta punaisen tilalle, mutta se nyt jää vielä nähtäväksi...).

Sellanen reissu siis tuli tehtyä ja puuhaa on tälle päivälle näiden kanssa riittänyt. Nyt olis vissiin kuitenkin iskettävä nuo kamat kasseihin ja siirryttävä muihin hommiin - mulla on tällä viikolla vielä yksi tehtävänpalautuskin, puhumattakaan kaikista niistä tekijää odottavista jouluisista asioista...

Mukavaa jouluviikkoa kaikille! Ai niin, ja ihanaa, kun on LUNTA!!! ♥

Heli

14 kommenttia :

  1. No huhhuh, miten paljon kaikkea. Kahvipussitkin niin siististi viikattuina :). Mutta samalla kyllä ihania löytöjä. Muistui mieleen tosiaan ne pienikokoiset joulukortit, joita oli tapana kansakoulussa luokkakavereiden kanssa vaihtaa joulun aikoihin.

    Leppoisaa joulun aikaa <3. Täälläkin oli hetken lunta, vaan ei ole enää. Sääli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, paljon oli kaikenlaista. =) Ja todellakin ihania löytöjä. Löysin vielä sieltä korttien seasta kirjeen, joka oli päivätty 1.1.43!!!!! Siis sota-ajalta. Säilytin kyllä sen ja vähän muutakin.

      Jospa se lumi teillekin vielä tulisi, viimeisten ennusteiden mukaan kai pitäisi olla koko maassa. Mukavaa joulun aikaa! ♥

      Poista
  2. Nostalgisia kortteja ja minusta säilyttämisen arvoisia. Jakkaran värin jättäisin nykyiselleen, punavalkoinen on kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, sinun kommentti oli mennyt roskaposteihin!! Onneksi tarkistin ne myös.

      Ja juu, kyllä mä säilytän osan noista korteista. Jotenkin ihan huimaa ajatella, miten vanhoja ne tosiaan on!! Ja löysin sieltä tosiaan vielä sota-aikaisen kirjeenkin, se vasta olikin jännä löytö!! En harmikseni kyllä saa selkoa, keneltä se on...

      Jakkaran väriä pitää kyllä vielä vähän tuumia. Tuollasia punavalkoisia siellä mummolassa on useitakin jakkaroita (toivottavasti vielä yhden toisenkin sieltä saan itselleni...). Toisaalta ei ollenkaan tekis sitä mieli maalata, mutta toisaalta ei oikein passaa meille tuollaisena. Katsellaan miten käy!!

      Poista
  3. Ei ole kovinkaan montaa vuotta siitä, kun itsekin lähetin vielä kymmeniä joulukortteja. Tänä vuonna en ole lähettänyt yhtään. Tosi kauniita nuo vanhat kortit ja mitä aarteita menneisyydestä siellä on joukossa.

    Minulla taitaa ollaa kaikki joululahjat ostettuna, mutta ruoka ja leivonnaispuoli on ihan vaiheessa. Työntäyteiset päivät meinavat viedä voimat eikä iltaisin jaksa tehdä mitään suurempaa. Noh, ehkäpä se joulu tulee vähemmälläkin!

    Mukavaa jouluviikkoa Sinullekin, Heli ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin lähetin vielä muutama vuosi sitten monta kymmentä korttia. Ja nyt sitten vajaat 20, ja ensi vuonna varmaan vielä vähemmän... Olen jotenkin tänä vuonna havainnut paljon sellasta ilmassa, että ei ole oikein joulumieli iskenyt eikä kortteja lähetelty. Ehkä ihmisillä on vaan nyt ollu niin paljon kaikkea muuta?

      Mulla on edelleen kaikki aivan tekemättä... aaaargh, kiirettä alkaa kyllä pukata!! Äsken sain palautettua sen odottavan koulutehtävän ja sen puoleen voi nyt huokaista ja viimein ajatella jotain muutakin. Eli ei muuta kun koiralenkille päätä tuulettamaan ensiksi, sitten kaupoille...

      Mukavaa viikon jatkoa, sieltä se joulu tulla tupsahtaa ennen kuin arvaakaan! ♥

      Poista
  4. Ihania, vanhoja kortteja! Kyllä niitä lukiessa varmaan saisi tovin jos toisenkin kulumaan! 😃

    Mukavaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meni koko eilinen noiden juttujen parissa. Löysin tosiaan sieltä vielä yhden sota-aikaisen kirjeenkin, voi että se oli kyllä jotenkin tosi jännittävää!!

      Mukavaa joulun aikaa sinnekin! ♥

      Poista
  5. Voi miten kauniita kortteja ja ihania muistoja! ❤️ Mun sydän kyllä ihan suli tuon jakkaran kohdalla, se on niin söpö!!

    Iloista joulun aikaa sulle Heli! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jakkara on kyllä kieltämättä suloinen! Ja nuo kortit myös. Pitää vaan nyt keksiä joku hyvä paikka niille...

      Mukavaa joulun odotusta sinne! ♥

      Poista
  6. Mummolat ovat varsinaisia aarreaittoja. Muistan miten omatkin mummoni säästivät kaiken mahdollisen - liian lyhyet narunpätkät, muoviset kierrekorkkien sisäsuojat ja herra ties mitä... Itse olen samanlainen kuin sinä, enkä haluaisi säästää mitään. Mieluummin veks, jos ei samantien keksi, mihin ko. tavaraa voisi tarvita. Parasta olisi, kun sitä ylimääräistä roinaa ei edes tulisi mistään, kun tämä maailma hukkuu kohta muutenkin muoviin ja turhaan sälään :( Roskiksetkin täyttyy aina sitä tahtia, että hirvittää. Vaikka elää vaan ihan normaalisti eikä ostele humputuksia, niin niitä roskia kertyy jo ihan vaan elintarvikepakkauksista ihan hurjia määriä... (Mutta ei nyt oikeastaan pitänyt sortua kauhisteluun eikä roinan ihmettelyyn.)

    Ihania aarteita nuo postikortit ja muut :) Niissä on paljon muistoja ja tunnearvoa.

    Mukavaa jouluviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin mummolat on aarreaittoja! Mä oon vuosikausia haaveillut, että pääsen joskus perkaamaan ja raivaamaan tuota mummolaani. Edelleen siellä on yksi sivuvintti ihan täynnä tavaraa... harmi, kun asutaan niin kaukana sieltä, ettei ihan tuosta vaan pääse käymään ja auttamaan. Mutta kenties vielä ennen sen myyntiä siellä käyn penkomassa.

      Ja todellakin oon ihan samaa mieltä noista roskista ja niiden kertymisistä ja siitä, että paras roska on syntymätön roska. Kumpa näin ajattelevia olis enemmänkin... epäilen, että varsinkiin nyt joulun aikaan sitä sälää ja roskaa on monella nurkat täynnä.

      Mukavaa joulun jatkoa sulle! ♥

      Poista
  7. Ihan samoissa merkeissä kirjoitin viime postaukseni :) - olen käynyt läpi meidän tilalta löytyneitä vanhoja kortteja, jotka ovat suurimmaksi osaksi -40-luvulta. Tunnistan saman kuvittajan tyylin tuosta sinun vanhimmastasi! Oikein hyvää joulua sinne ja huolimatta viime hetkeen jäävistä valmisteluista, ei stressiä. Sen ehtii, minkä ehtii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näyttää kyllä aivan samanlaisilta nuo sinun kortit!! Aivan ihania ja nostalgisia! ♥

      Joulu tuli pienemmilläkin valmisteluilla. Sain ommeltuakin ja koti on koristeltu just sen verran kun hyvältä tuntuu - eli niukanlaisesti. Kynttilän valoa ja hyasintin tuoksua, suklaata ja perunalaatikkoa... ihan riittävästi joulua mulle.

      Mukavaa viikon jatkoa sinne!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥