torstai 13. syyskuuta 2018

intohimonsa kullakin!


Olen joskus, ehkä useammankin kerran (?) kertonut, että kirjaan ylös kaikki menot ja tulot ja teen niistä sitten taulukkoa. Jostain syystä se on hommaa, joka kiehtoo mua erityisen paljon. En ehkä sellasta ihan jokapäiväiseksi työkseni jaksaisi tehdä, mutta aivan sujuvasti kuluttelen kotosalla siihen tuntikausia. Viilaan ja höylään lukemia taulukkoon ja sit huokaisen onnellisena, kun on taas yksi kuukausi paketissa.

Olen tehnyt ennenkin asiasta postausta, ajalta jolloin kirjasin kaiken muistaakseni vielä ruutuvihkoon. Tai en muista, vaikka olisin tehnyt myös nykyisestä Excelistäni jotain juttua? Aikanaan löysin kuitenkin sitten tuollasen postaukseni jälkeen itseni/blogini haukuttavana jostain mistälie vauva-lehden keskustelupalstalta... että on siinäkin ihminen, kun tuolla tavalla perheensä raha-asiat tuo julki. *huokaus* No, meitä on kuulkaa moneen junaan ja intohimonsa kullakin! Minusta ei siis ole lainkaan kauheeta tällaisista puhua. Jos jostakusta tämä nyt tuntuu pahalta, niin äkkiä toiselle sivustolle vaan sitten, mars!


Tähän tyyliin minä kirjaan siis kaiken. Säästelen kuitit ja sitten kuun lopussa alan tulkkaamaan, mikä mihinkin osioon kuuluu. Noita sarakkeita siis on paljon enemmän kuin kuvassa näkyy. Sen verran tulkintaa tuohon kuvaan, että vasemmassa reunassa on kuukauden päivät. Osioista pt tarkoittaa perustarvikkeita, kuten vessapaperia, shampoota ja muuta sellasta. Asumiseen kuuluu asuntolaina, sähköt, vedet, jätemaksut yms, ja koti ja sisustus tarkoittaa sitten vaikka jotain pyyhkeitä ja astioita tai muuta sellasta. Autoilu-osioon merkataan muut autokulut paitsi vakuutukset (joille on oma osio), eli esim. trafi-maksut ja bensat. Lapset-osioon tulee vaikkapa koulutarvikkeet, harrastukset ja kuukausirahat. Ja niin edelleen.

Tämä jaottelu on kieltämättä aikamoisen aikaa vievää. Joskus on myös vähän pohdittava, mihin osioon mitäkin laitan... esimerkiksi jos ostan lapselle lahjaksi vaatteen, meneekö se lahjat-, lapset- vai vaatteet-osioon. No, tulkkailen sitten vähän miten milloinkin just tuntuu. Kaikkien kuittien ja tiliotteiden läpikäynti on myös aika hidasta. Yleensä jos meillä on silloin joku täällä kylässä (eli siis miehen kavereita lähinnä tässä kahvilla), saan aina kuulla olevani vähän hullu, kun tällaista teen. Mutta mä siis todellakin tykkään tästä. Ainoa mistä en tykkää on tuon tupakka/alkoholi-osion lukema!! (mieheni tupakoi ja natkutan siitä joka kuukausi)

Ja niin juu, mä oon meillä se, joka vastaa näistä raha-asioista. Meillä on aina ollut yhteiset tilit, eli palkat yms menee kaikki samalle tilille ja molemmilla on käyttöoikeus kaikkiin tileihimme. Joten tämä mun taulukko koskee siis kokonaisuudessaan meidän perheen menoja (paitsi lasten omia rahoja). Meillä mies ei esimerkiksi maksa koskaan laskuja, vaan se on ihan mun juttu. Mies ei myöskään suuremmin noita kuitteja keräile, joten sitten aina tiliotteelta kyselen, mikä toi ja toi mahtaisi olla... Toisaalta osaan myös hyvin tulkita summista ja ostopaikoista, mitä hän on milloinkin ostanut. Eli tupakkaa, bensaa ja ruokaahan ne useimmiten on. Mies käyttelee loppupeleissä aika vähän rahaa mihinkään sen kummempaan eikä koe tätä minun systeemiä pahana. Että älkää suotta kauhistelko, miten mä täällä vaan kaikki langat pidän käsissäni ja mikä lapanen mahtaa mieheni olla!


Noilla väreillä on ihan oma tarkoituksensa. Huomasin nimittäin joskus, että jälkikäteen mietin usein, että mihinköhän tuollanenkin summa on oikein mennyt. Aloin sitten merkata niitä tarkemmin ylös, ja sehän on oikeesti ihan kauhean helppoa tuolla Excelissä. Lukemaan vaan väri ja sama väri sitten tuonne alas ja sinne selvitys, mistä on kysymys.

Ainoa vaikeus on välillä se, että asioita on niin monia ja yhteen pieneen ruutuun ei paljoa mahdu. Monesti mulla sitten onkin noi tollein limittäin ja lomittain. Eikä se päivämääräkään ihan aina mene oikeaan kohtaan, jos on yhden päivän aikana monia eri asioita samassa kategoriassa, mitä tahtoisin eritellä näkyviin. Mutta koska teen tätä hommaa ihan vaan omaksi ilokseni, niin ei se niin nuukaa ole, onko kaikki nyt ihan just pilkulleen kohdallaan!


Mä kerään sitten tuollasta vuositason taulukkoa myös. Joka kuukausi kattelen sitten, miten meni noin niinku omasta mielestä kyseinen kuukausi. Esimerkiksi ruokaan meillä tuntuu aika tasaisesti kuluvan rahaa joka kuukausi. Mies syö usein työpäivän aikana jossain ruokapaikassa, siksi lukema on noinkin iso. Herkkujen osio on vähän hävettävä kyllä... mutta toisaalta siihen kirjailen myös vaikkapa synttäritarjottavat. Hk-ale me saadaan, koska mies on S-ryhmässä töissä - se on oikeesti aika mittavakin summa välillä ja vuoden aikana sitä kyllä kertyy, kuten alareunasta näkyy. Puhumattakaan tuosta tupakka-osiosta, argh!!

Sitä en tajua nyt vaan, että viime aikoina toi Excel on nyt jotenkin tempunnut ihan tosi paljon. En ymmärrä, miksei noita kaavoja saa toimimaan... jos vaikka lisään tonne väliin jotain, niin eipä vaan päivity lukemat kohdalleen. En ymmärrä miksi!! Aina pitää melkeinpä laskimella tarkistella, onko alarivit yleensäkin ees oikein. Eikä ne sit oo, jos oon tehnyt niitä lisäyksiä. Häh?? Onko tossa joku päivitys tekemättä vai enkö mä todellakaan vaan enää osaa?? Excel on kuitenkin ihan megapaljon helpompi systeemi tähän kuin se aiempi ruutuvihko, jossa kaikki sarakkeet piti sitten lopuksi laskea laskimella ihan ite. Soisin siis todellakin tän systeemin myös pelittävän oikein!

Niin ja se on toki mietityttänyt välillä, että toisaalta tällainen tulojen ja menojen jälkikäteinen tarkastelu ei ole mitenkään järin hyvä konsti vaikkapa karsia menoja. Olis viisaampaa tehdä joku budjetti, joka olisi sitten vaikka ruokaan. Yleensä mä siis vaan jäljestä päin kauhistelen, miten tohonkin taas noin paljon meni. Ehkä mä joskus siirrän systeemin niin päin, että otan käyttöön etukäteisbudjetoinnin. Jos eläisin yksin, se ehkä toimisikin, mutta nyt se on vähän hankalaa. (Paitsi oon kyllä ehdottanut miehelle, että jos olis joku (pieni!) tupakka-budjetti, jonka sisällä olis vaan pakko pysyä, mut ei se oo lämmennyt ajatukselle. =D Mut oikeesti vuositasolla tuo tupakointi on ihan itkettävän iso summa!!)


No, tällainen postausaihe tuli nyt vaan mieleeni, kun sain juuri äsken viimein väkerrettyä valmiiksi elokuun osion taulukostani. Mun tietenkin pitäis tehdä jotain aivan muuta just nyt, kuten vaikka sitä isoa koulutehtävää... mutta jotain "kevennystä" tarttein välillä siihen. Oon tällä viikolla tehnyt kolme muuta tehtävää ton yhden työn ohella, joten ehkä tää oli sallittua "muuta puuhaa". 

Ylin ja alin kuva ei liity sitten mitenkään tähän muuhun aiheeseen, kunhan vaan jotkut nappasin. Mutta kerrottakoon, että yläkuvassa on haitallinen vieraslaji jättipalsami, jonka löysin yhdestä paikasta, jonne se on ehtinyt aivan sikanaan levitä. Tein siitä ilmoituksen kaupungin ympäristötarkastajalle, eli jos tekin löydätte vastaavia niin sinne voi aina ilmoitella! Ne todellakin pitäisi Suomen luonnosta hävittää, vaikka ihan kauniita kukkasia ovatkin.

Ja alakuvassa on sitten aivan ihanat vanhat kahvikupit! ♥ Tuollaset kupit huolisin itsellenikin kaikista niistä vanhoista arabioista, ihan supersöötit! ♥Nuo kupit löytyy Ankkapurhan Makasiinikahvilasta, jossa käytiin miehen kanssa kahvilla sen viimeisenä aukiolopäivänä... koko kesä sinnekin piti mennä, vaan mites sitten kävikään!

Kivaa päivän jatkoa teille, ja ai niin, teettekö te kirjanpitoa omista menoista? Vai onko tää teidänkin mielestä ihan "hullun hommaa"?? =D

Heli

8 kommenttia :

  1. No ei ole hullun hommaa, vaan jollain tasolla ymmärrän oikeinkin hyvin, että tohon voi tulla jopa jonkunmoinen himo, koska itsekin tykkään luvuista ja matikasta. Mutta meillä seuranta olis kyllä mahdotonta, kun mies ei i k i n ä ota kuittia mistään, vaikka aina paasaan siitä, että pitäis, koska aina välillä tulee niitäkin tilanteita, että joku juttu onkin jo ostettaessa ollut epäkuntoinen tai jotain, niin eipä ole mitään millä todistaa, että milloin ja mistä on ostettu. Tai jotain. Ja toisaalta, kyllä mua vähän hirvittää ajatus siitä, että näkee, mihin se raha oikeasti menee. Ei sillä, että sitä meillä menis isoja määriä mihinkään, mutta vähän veikkaan, että esim. viinin ja entisten, vielä ihan käyttökelpoisten urheiluvälineiden tilalle ostettujen uusien (lähinnä mies harrastaa tätä..) osuus olis aika suuri (itse olen mitä suurimmassa määrin osasyyllinen tohon viinin ostoon, koska tykkään viinistä, vaikkei niin kannattais).. Ja mm. sähköön meillä menee ihan turhaa rahaa, kun ukkeli (kuulostaako tää jotenkin siltä, että syytän kaikesta miestä ja itse olen moitteeton :D) voi jättää yhtäaikaa ihan kaikki valot ja telkkarit ja radion päälle, vaikka itse istuu yhdessä huoneessa tietokoneella luurit päässä, eikä näe, eikä kuule mitään muuta.

    Ja siis juu. Minä hoidan meillä kaikki laskut myös. Siirtelen kummankin tililtä tasasumman joka kuukausi meidän yhteiselle tilille ja sieltä sitten maksan laskut. Ei tarvi miettiä, kumpi maksaa mitäkin ja meneekö nyt oikein vai väärin, kun kummatkin osallistuu samalla summalla. Paitsi että ne omat mailahankinnat menee sit omasta pussista...

    On kyllä melkoisen kallista toi tupakka. Liki 50 markkaa aski... (ehkä pitäis toi markkoihin kääntely jo lopettaa, mutta harrastan sitä aina välillä just sellasessa tarkotuksessa, että saa omaan korvaansa jotkut asiat kuulostamaan vielä kalliimmilta ja pahemmilta kuin ne on..)

    Ja just niin. Äkkiä toiselle sivustolle mars, jos alkaa huokailuttaa..

    Hyvää viikonloppua Heli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tunnustan, että tämä on ehkä juurikin asia, johon vähän koukkuuntuu... En tiiä mikä siinä kiehtoo tarkkailla tuota rahankulutusta, vaikka toisaalta en sille juurikaan sitten etukäteen koskaan mitään tee. Siis että vaikka koittaisin säästellä tai vaikka pienentää jotain saraketta.

      Ei mullakaan toi mies niitä kuitteja muista (tai viitsi...) ottaa koskaan. Onneksi on niin helppo tulkita sen ostoksia aina tiliotteelta. Ja joo, meilläkin minä oon enemmän sellanen sähkön ja veden käytön natsi... mies tosin on ehkä maailman nopein suihkussa kävijä (oikeesti! En kerkee ees ajatella, kun se jo tulee sieltä pois!). Mutta sähkössä mies kyllä on tuhlarimpi, se pitää aina telkkaria päällä töitten jälkeen vaikka oikeesti nukkuu sohvalla (mä käyn sen sit siitä sammuttamassa..) ja tuolla autotallissa on aivan älyttömästi noita lamppuja, samoin komnpressori, joka jää siltä tosi usein päälle. Ja kahvinkeitin on päällä ihan koko ajan jne.

      Meillä tämä yhteinen tilisysteemi on ollut tosi kätevä varmaan just siksi, kun mä oon ollut aikanaan silloin kotona enkä siis tienannut muuta kuin äitiyspäivärahoja ja kotihoidontukia liki 10 vuotta. Ei olis niistä rahoista siirretty kyllä mihinkään yhteisille tileille mitään. Ja oon halunnut ottaa vastuulleni nää rahajutut kaikin puolin muutenkin, mies ei ees osaa niitä laskuja maksella. Mutta tiedän kyllä monia, joilla on aivan ehdottomasti omat tilit ja se on sitten heidän valinta ja ihan ok. Mun ajatus on, että yhteinen koti, yhteiset rahat. Ja mä kyllä mielelläni pidän jonkinlaista "kulukuria" yllä ja tiedottelen rahatilanteesta miehellekin. Vaikka kuten sanoin, se ei kyllä ostele oikeastaan mitään.

      Tupakka todella on kallista. Ja kallistuu vaan, argh!! Ja mä myös ajattelen edelleen monet asiat markkoina. Just vaikka tuonkin, siis oikeesti aivan järkkyä kun miettii sitä markkoina!! Silloin vanhoina hyvinä aikoina, kun itse olin nuori, tupakka maksoi alle kymmenen markkaa aski. Muistan sen, koska tupakoin silloin itsekin. Ja ajattelin, että "jos askin hinta nousee kymppiin niin sit kyllä lopetan!" No taisin kyllä lopettaa jo ennen sitä sitten.

      Hyvää viikonloppua sullekin! ♥ (Mä valmistaudun täällä henkisesti remontoimaan aamusta iltaan ja illasta aamuun sitä pojan asuntoa...)

      Poista
  2. Minä pidän vähän vastaavaa kirjaa Excelissä, mutta tosin vaan laskuista.
    Todellakin olisi hyvä alkaa myös kirjaamaan erikseen esim. just noi herkut.. =/ koska meillä niistä varmasti kertyy aikamoinen summa. Argh!
    Pidän toisessa excelissä kirjaa ruokamenoista, kaikista mittarinlukemista (vesi, sähkö) ja koiranruuista. Mutta koska tiliotteita ei tule paperilla, ei ole tullut aloitettua tuollaista ihan kaiken luetteloimista. PITÄISI!!

    Eli ei, minusta ei ollenkaan hullun hommaa. Minäkin tuskailen ajoittain sen kanssa, että tulee aina jälkikäteen huomattua, että hitsin hei, taas meni noin paljon.... mutta esim. laskuissa pystyn tarkistamaan edellisen vuoden laskuista jonkun järjettömän ison vakuutuslaskun maksupäivän, jolloin se ei pääse yllättämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä otan ne tiliotteet ihan itse pankista. Joskus otin paperille, ja siitä sitten viivailin yli mitä oli läpi käyty. Sitten keksin, että myös sähköisiin tiliotteisiin pystyy tekemään alleviivauksia. Nyt onkin sitten käyttänyt enää niitä ja tallennan ne koneelleni samaan paikkaan missä on myös toi mun excel.

      Mä oon miettinyt, että pitäis ehkä tosiaan paremmin merkata noi laskut. Mutta en oo jaksanut vielä tehdä asialle mitään...

      Kiva kun joku muukin tällaisia väsäilee!

      Poista
  3. Eihän tuo hullunhommaa ole, jos se kiinnostaa ja tykkää tehdä sitä. Minä en näe meidän laskuja ollenkaan. Käyn töissä ja kaupassa. Tuon kuitit aina miehelleni, joka merkkailee ostoksiani, että tietää missä mennään. Hän tekee etukäteen laskelmat, mihin rahat menee. "Budjetoi" rahaa asuntoon, ruokaan, lastemme juttuihin (esim. autokoulu ym.) Hänellä on päivämäärät tiedossa, milloin mistäkin tulee laskuja. Minä elelen vain kuin huldahuoleton. Välillä hän kyllä tiedottelee meidän rahatilanteesta ja yritän näyttää oikein kiinnostuneelta. Oikeastaan minua ei kiinnosta kuin oma työkalenterini ja tuloksen tekeminen. Olen sitä mieltä, että koska emme tuhlaile, se menee mikä menee. Ruokakaupassa en enää laske enkä osta halvinta, vaan sitä, mikä milloinkin pitää ja mitä haluaa. Vaatteita ostetaan vaan tarpeeseen ja välillä käyn kirppareilla. En oikeastaan nuukaile enkä tuhlaile. Jos oikeasti pitäisi miettiä, mistä aletaan säästämään, en kyllä tiedä. Me ei käydä ulkona eikä syödä ulkona. Yleensä teen itse ruuat. Tänä kesänä/syksynä ajattelin ostaa marjat valmiiksi kerättynä. Lomamatkoja tehdään tosi harvoin. Lääkärimaksuihin menee mitä menee (ei käydä yksityisillä) ja yritetään pitää kunnosta huolta (ei tupakoida). Meillä on ollut aina yhteiset rahat, eikä oikeastaan koskaan ole tullut rahankäytöstä riitaa. Ei edes silloin, kun ollaan oltu tosi tiukilla. Minusta on hyvä, että avaudut aiheesta. Raha on meille monesti sellainen tabu, josta ei uskalleta tai haluta puhua. On kai niin monenlaista palkansaajaa ja käyttäjää. Mutta mukavaa stressitöntä ja huoletonta viikonloppua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en varmaan osais ollakaan, jos en hoitelisi näitä talouden laskuja sun muita! Jotenkin oon niin sellanen kontrolli-tyyppi, haluan tietää kaikesta kaiken ja pitää langat käsissäni. Oon varmaan tottunut tähän ajan myötä, kun olin kotona ja hoidin lapset jne. Ja mies on mielellään luovuttanut tän homman mun käsiin.

      Mun mielestä meillä eletään myös aika säästeliäästi. Kaikki menee mitä tuleekin, mutta toisaalta eipä meillä mitään isot tulot olekaan. Ja itse asiassa niistäkin vähistä olen aika hyvin onnistunut aika ajoin siirtelemään jemmatilille rahaa. Nyt on mennyt kauheasti rahaa lasten muuttojen myötä jne, mutta ehkä tämä tästä tasaantuu, kun normaali arki viimein alkaa.

      Mun johtoajatus on, että ostan tavaraa vain tarpeeseen. En jaksa yleensä kirppareilla käydä, vaan tarpeen tullen menen suoraan kauppaan ja ostan. Menee vähemmän aikaa ja vaivaa kuin siihen, että alkaisi haahuilla kirppareilla ja etsimässä jotain tiettyä. Ruokakaupassa en hintoja minäkään suuremmin katsele, eikä mekään syödä ulkona kuin todella harvoin. Tai käydä baareissa tms myöskään kuin harvoin.

      Mun mielestä on jotenkin kivaa laskea pennejään ja nuukailla silloin kun voi! Ja mun mielestä on aina kivaa lukea muiden juttuja aiheesta. Aihe on lähellä sydäntäni ja siitä on kiva itsekin kirjoitella.

      Mukavaa viikkoa sulle Leena!

      Poista
    2. Blogeja lukiessa huomaa, miten erilaisia ihmisiä me kaikki olemme. Ja me kaikki löydämme vastaparimme. Sinä saat ja tykkäät teillä "pitää langat käsissä" ja meillä mieheni. Ei kai siitä mitään tulisikaan, jos puolisot olisivat samanlaisia. Ja jotenkin meille ajan kanssa muovautuu omat tapamme ja tehtävämme.

      Poista
    3. Juu, onneksi ihmiset on erilaisia. Ja vakka kantensa löytää! Minusta olis aika sietämätöntä, jos mies alkaisi ronkkia noita juttuja, mitä mä haluan ja tykkään tehdä.. Onneksi hän on ihan selkeästi antanut mun siis tehdä ne. =)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥