ihanne vastaan todellisuus...

Mietin tänä aamuna herätessäni, miten kaksi(ellen jopa kolmi)jakoinen tyyppi mä oikeastaan olen. Mulla on sellanen "ihanneminä", jollainen siis tahtoisin olla... ja sitten se "oikea minä", joka lähinnä kai kuitenkin olen. Joissain asioissa toimin yllättävänkin epäloogisesti verrattuna siihen, miten ajattelen haluavani toimia, tai miten jopa oikeastaan kuvittelen toimivani. Ja joissain asioissa on aivan kerta kaikkinen ristiriita; mulla on jopa kaksi erilaista ihanneminää, mitkä on täysin vastakkaisia...

Olen tässä esimerkiksi nyt taas into piukeena siivonnut kaappejani. Ihanneminällä on hyvin tyhjät kaapit ja vain tarpeellista tavaraa. Sitten on kuitenkin myös se toinen ihanneminä, joka on oikein kunnon kodin hengetär. Sellanen, joka leipoo, kokkaa ja säilöö sekä parsii ja ompelee. 

Huomasin nämä ristiriidat aika hyvin nimenomaan keittiön kaappien kohdalla. Mulla on oikeasti aika tyhjät kaapit, jotka karsiutuu aina vaan lisää. Haluan pois kaiken turhan. Sitten kuitenkin se toinen ihanneminä, se kokkaaja-säilöjä, säästelee kaappien perällä aina vaan vaikkapa tyhjiä lasipulloja ja -purkkeja, joihin se kuvittelee tekevänsä vaikka mehuja ja hilloja... 

Otin eilen nämä mehupullot kriittisen tarkastelun alle. (Purkkeja en vielä ole analysoinut...) Ihan totta hei, mitä mä kuvittelen? Se oikea minä kun ei tee mehuja. Eikä säilö juurikaan mitään muutakaan. (Tai säilöö: kaupan pakastimessa. Siellä on mahtavat apajat marjoja ja kasviksia... Sieltä niitä voi aina tarvittaessa hakea.) Oikea minä ei myöskään tee kivoja kattauksia, joissa laitetaan mehu sinne pulloon tarjolle. Ihanneminä tekee just sellasia asioita, lisäksi se vielä asettelee ihania servettejä ja ottaa söpöjä kattauskuvia! Oikea minä ei ees juuri koskaan kutsu tänne ketään kelle kattaisi mitään, ja jos jotain kattaa, tyyli on ihan jotain muuta kuin söpöä ja pastellista... lähinnä vaan mehu kannuun ja keksit lautaselle. 

Nyt ne mehupullot on siirretty kaapista poislähtevien kasaan. (No ok, yhden jätin....... ihanneminä ei ihan vielä antanut kaikessa periksi!)

Toinen hyvin epälooginen juttu ilmeni vaatteiden kohdalla. Kun siis minähän olen sitä mieltä, että mitään turhaa ei todellakaan säilytetä. Jos ei jollain ole käyttöä, pois vaan. Vaan miten tässä kävikään... 

Otin työn alle meidän ulkoeteisen kaapissa olevat vaatteet. Eli lähinnä siellä on takkeja ja housuja sekä joitain hattuja, huiveja ja hanskoja. Miehelläni, joka EI ulkoile todellakaan kuin joskus harvoin kun pyydän (=pakotan) mukaani lenkille, on näköjään paritkin eri paksuiset toppahousut. Siis housut, joilla ei oikeastaan ole käyttöä... mutta kyllähän ne nyt toki siellä säästössä pidetään. Ok, tämä nyt on vielä ihan ymmärrettävää.

Sitten tyttären vaatteet. Kaapissa oli toppatakki, josta on ennenkin sanonut, että ei käytä. Se on kuitenkin myös mulle sopiva. Joten... en anna hävittää sitä. (En kyllä tiedä, tulenko itsekään käyttäneeksi...) Sitten oli ohuempi takki, jota ei myöskään aio käyttää. Sekin mahtui mulle, mutta oli selkeästi sellanen, jota en käytä (eli turhan nafti). Mutta... sitten alkoi tää mun "mutta". Tyttö on hakenut opiskelemaan eläintenhoitajaksi. Entäs jos siellä vaikka tarttisi vaatteita, joilla ei sitten olis niin väliä??? Enhän minä nyt hyvänen aika ala uusia ostelemaan, jos kerran kaapissa on tuollasia ei-niin-kivoja-mutta-kuitenkin-sopivia vaatteita... Myös tytön edellinen talvitakki jäi vielä telakalle odottelemaan, jos sillekin vaikka jotain käyttöä sitten kuitenkin tulisi vaikka siellä koulussa...

Sitten ne kaikki lapaset ja pipot..... Ne on sopivia ja ehjiä. Mitä siitä, vaikka ne on olleet kaapin perällä pari talvea..... Ja sit mulla on myös monen monta huivia, vaikka en oikeastaan ole juurikaan huivi-ihminen edes!! (Nyt lähtikin kyllä monta huivia, vain muutama lemppari jäi.)

Mulle tulee noiden vaatteiden kohdalla just tollanen ajatusklikki, että jos ne kerran on ehjiä, niin miksi laitan ne pois ja ostan kenties tilalle uusia. (Myös "hyvin säästäväinen"-minä tulee tässä esille!!) Mulla on esimerkiksi vanha tuulipuvun takki. Aivan ehjä, vaikkakin jo vissiin yli 10v vanha eikä todellakaan enää mitenkään hirveen mieluinen. MUTKU se on ehjä... Sit mulla on paljon enemmän itseäni miellyttävä tuulitakki (jonka olen saanut siskoltani), joka on väriltään valkoinen ja nyttemmin aivan ikitahrainen. Se on niin törtsön näköinen, että ei sillä oikeesti enää kehtaa mihinkään mennä - MUTKU entäs jos sit on koulussa jotain puun kaatamisia ja mitä lie eräretkiä, niin voishan sitä siellä vielä pitää...... kun se on kuitenkin ihan ehjä muuten. Mietin jopa, että alanko värittelee jokaisen tahran päälle tussilla jotain kukkasia..... (ja mielessä kävin myös, että pitäisikö mennä läpi risukkojen ja ryteikköjen noiden takkien kanssa, että ne ihan oikeesti hajoais...)

Lopputulos: ei yhtään vaatetta poistunut kaapista. Siis vaikka ne siellä on seisseet jo valmiiksi käyttämättöminä aika kauan, osa jopa vuosikausia... (esim. se mun aiempi tuulitakki - joka on kuitenkin ollut aikanaan kallis, on edelleen ehjä, pitää täysin vettä jne jne jne)

Sitten vielä otan käsittelyyn ruokakaapin sisältöä. 

Mun "kätevä emäntä"-minä on hankkinut meille esimerkiksi hillosokeria oikein useamman paketin joskus oliskohan toissavuonna. Mulla on myös jotain ihmeen siirappia, jota oon johonkin ohjeeseen varmaankin ostanut (ja jota on käytetty kenties 1 tl), samoin mulla on kaakaopäällysteisiä taateleita, joita en vaan kerta kaikkiaan voi syödä (ne tekee aivan kauheat kivut ja närästykset mulle!) eikä ne kelpaa kelleen muullekaan. Sit mulla on noita "nyt minä alan syömään terveellisesti"-minän hankkimia juttuja, kuten kvinoaa, belugalinssejä ja soijajauhoja, jotka käytännössä ei vaan millään hyppää mukaan mun ruoanvalmistukseen... Lisäksi löytyy myös vuosi sitten vanhentunutta kuivahiivaa (koska kyllähän sitä nyt vielä voi käyttää...), kivikovaksi kuivanutta fariinisokeria ja ilmeisesti pohjaton purkki viherjauhetta, jota en koskaan muista käyttää...

Mun "kaikki turha pois"-minä on jo moneen kertaan katsonut monia noista sillä silmällä, että nyt ne lähtee... Mutta sitten tulee ongelma: enhän mä nyt voi roskiin niitä heittää!!! Nehän on RUOKAA, päiväykset on vielä ihan ok ja kaikkea. Mutta MIHIN IHMEESEEN voi laittaa ruoka-aineita, joita ei käytä??? Mä koitan kyllä aika ajoin tsempata itseäni käyttelemään noita kaikkia. Mutta miten ne vaan ei ollenkaan koskaan tule käyttöön?? Mä oikeesti välillä jopa nostelen niitä tohon pöydälle, että "nyt teen tästä kvinoaa" ja "nyt muistan laittaa tätä (kamalan makuista) viherjauhetta smoothien joukkoon". Ja sitten vaivihkaa palautan ne kaappiin/hyllylle...

Sitten vielä yksi asia. Minä pidän itseäni siistinä ihmisenä. Ihannetapauksessa esimerkiksi keittiön pöytä on tuollainen kuvan kaltainen: tyhjä, siisti, vain kynttilöitä jokunen siinä kauniisti... 

Käytännössä pöytä on koko viikon näyttänyt lähinnä tältä:

Että se siitäkin kuvitelmasta... 

Tänään on nyt kuitenkin sellanen päivä, että tasot siistiintyy ja tavarat siirtyilee oikeille paikoilleen. (Paitsi en kyllä edelleenkään keksi, mihin ne hillosokerit sun muut laittaisin...) Laitoin myös viimein FB-seinälleni kuvia myytävistä kamppeista, mitä aitta pullistelee. Ai että, siinä on kyllä mulla yksi murheenkryyni lisää... ei tuollasta tilaa sais ees olla, minne voi vaan ovesta vipata roinat, jotka sit jää sinne pyörimään ikuisiksi ajoiksi... Hiukan on sellanen fiilis, että sinne nämä "ehkä kirpparille menevät" kamatkin tänään vielä päätyy. Onneksi eilen poika ja miniä otti joitakin kamoja tuosta satsista, vielä kun sais loputkin jonnekin eikä tarttisi sitä kirpparia ees alkaa ajattelemaan...

Sitä piti vielä kysymäni, että ootteko te enemmän sellasia loogisia, järkeviä ja tasaisia ihmisiä, vai tällasia "monipersoonaisia" niin kuin minä?

Oikein mahtavaa pakkaspäivää kaikille - mä taidankin nyt ihan ekana laittaa tulet uuneihin, täällä alkaa olla aika vilakka! (Aamulla oli mittarissa -25 astetta... nyt on kello pian 11 ja mittarissa "enää" -12, juhuu!!)

Heli

lomaviikon touhuja

Voihan kääk! Lomaviikko mennä huristelee kauheeta vauhtia eteenpäin - kohtahan se on jo ohi... Mä en oo tehnyt oikein mitään. (Toisaalta, eikö se ole loman tarkoitus..?) Ulkona on niin kylmä, että en siellä juuri kyllä ole nenääni näyttänyt edes. Tuollasen loimottelevan tulen ääreen ehkä voisin mennäkin, jos sellasta olis tarjolla... Kuva on koulukaverin kodalta, jonka ympäristössä oltiin ennen lomaa harjoittelemassa ensiaputaitoja. Koulussa oli siis EA-ykkönen ja sen tiimoilta opin muun muassa käyttämään deffaa:

En kyllä tiedä, miten sitten tositilanteessa kävisi... että osaisinko. Vaikka toisaalta tuo on kyllä niin helpoksi tehty, että voiko sen kanssa edes epäonnistua? No enivei, nyt pitäisi olla ensiaputaidotkin sitten hanskassa. EA-kakkonen on sitten parin viikon kuluttua vuorossa.

No juu. Mun loma alkoi itse asiassa kyläreissulla, kun kurvasin taas ystäväni luokse Helsinkiin heti perjantaina. Lauantaina käytiin sitten vegemessuilla, jonka suhteen meillä oli tänä vuonna paljon parempi onni kuin viime vuonna. Nyt meillä oli valmiit liput ja päästiinkin suoraan sisälle. Ja saatiin maistella vaikka jos mitä! Hiukan sieltä myös ostelin jotain, eli siis vain ja ainostaan herkkuja...

Ihan superhyviä olivat esimerkiksi nuo kuppikakut, joita sai ostaa Tuulispään pisteeltä. Oih ja nam!! ♥ Mä ostin maisteltavaksi minttusuklaan, oreon ja suolapähkinä-kinuskin, enkä kyllä osais laittaa ees paremmuusjärjestykseen, niin hyviä olivat joka ainoa! Nuo suklaat oli myös todella houkuttelevia ja ostinkin jotain pähkinäsuklaata. (Nuo suklaakuvat on ystäväni ottamia.)

No sitten kun sieltä stadista kotiuduin, olikin seuraavaksi vuorossa lapsenvahtikeikka! Meidän pikkuinen neiti tuli mummolle ekaa kertaa oikein yökylään maanantaista tiistaihin, kun vanhempansa olivat jonkun (minulle täysin oudon...) bändin keikalla Tampereella. Täytyy sanoa, että kylläpä olikin vikkelä neiti ja mummo ei ehtinyt muuta tekemään kuin perässä kulkemaan ja vahtimaan...

 Joka paikka piti tutkia ja vähän väliä roikkua mummon sukanvarressa...

Ja koko ajan oli suunta ylöspäin! Neidillä on ikää 7 kk (viikon päästä 8kk) ja hän on kyllä todella nopea ja näppärä jo. Konttaa vauhdilla ja todellakin kiipeää seisomaan milloin minnekin.

Niin huvittava tuo haara-asento... ja siinä sitten yleensä pitää myös hytkyä ylös alas. 

Yö meni ihan hyvin, tein neidille pesän viereeni meidän sänkyyn ja sinne hän sitten simahti pienen taistelun jälkeen illalla. Yöllä oli kolme herätystä, jotka hoitui ihan hyvin ja pulloon pieni taintui. Miestä jouduin kyllä juoksuttamaan hakemaan lisää maitoa ja vaippakin piti keskellä yötä vaihtaa, kun se oli niin märkä jo. Ja yksi herätys oli sellanen pitemmän kaavan mukainen, että piti kammeta neiti moneen kertaan aina uudelleen vaaka-asentoon. Mutta sellaset 11 tuntia kaikkineen me siellä pötkötettiin, kun tyttö nukahti illalla 20.30 ja aamulla noustiin sitten lopulta ylös 7.30. Ihan hyvin minusta!

Päikkäreitäkin nukuttiin pariin otteeseen sitten tiistaina. Kyllä ne vauvat on niin suloisia, kun ne nukkuu!

Kun lapsonen lähti omaan kotiin, jatkoin innolla kaappien penkomista täällä kotosalla. Mä oon pidemmän aikaa jo miettinyt, että haluaisin käydä läpi meidän legolaatikon, kun siellä on niin paljon sellasta "turhaa", joka vaan täyttää laatikkoa mutta jota tuo isompi lapsenlapsi ei tarvii. Eli esimerkiksi tekniikkalegoja ja bioniclen osia poikien jäljiltä... Kippasinkin sitten koko lootan lattialle ja perkasin nuo sieltä pois. Nyt olis tällaiset...

...ja mietin, että mitähän mä nyt sit noille tekisin... Legothan varmaan menis kirpparilla kaupaksi, kun vaan viitsisi sen kirpparipaikan ensin varata. Toisaalta mulla on niin vähän mitään myytävää, että ei ehkä mitään pöytää kannata ees varailla. No, jatkan kaappien raivailua vielä ja katson, irtoaako niistä lisää pöydän täytettä.

Pakkasta on totisesti pidellyt! Meillä on ollut jo monta päivää mittarissa yli 20 asteen pakkaslukemia ainakin aamuisin. Puita on kannettu ja pesät on olleet kuumana... Ja villasukille on käyttöä. Mulla on tollasia kuvan kaltaisia tosi tyylikkäitä virityksiä nää kotiasut täällä, eli tuossakin kahdet villikset päällekkäin. Lisäksi on täytynyt laittaa verkkarit sukkahousujen päälle, että tarkenee. Yleensä siis hiihtelen täällä vaan paksuissa sukkahousuissa tai trikoissa...

No toisaalta, ulkona on myös aivan mielettömän kaunista! Aurinko helottaa ja kelit NÄYTTÄÄ mitä ihanimmilta... Mutta kyllä mä ainakin oon aika jäässä tuolla, jos vähänkin sitten on vielä viimaista. Koiraa pitää vähän ulkona käyttää, mutta eipä sekään mitenkään suurella innokkuudella sinne tunnu haluavan... Sille pyntätään näillä keleillä päälle myös villaa ja toppaa, eli alle villapuku ja päälle vielä toppapuku...

...paitsi että tuossa kuvassa sillä näkyykin olevan toppapuvun alla sellanen "avaruuspuku", joka ostettiin vanhemmalle koiralle viime talvena, kun se niin kovasti ja selkeästi paleli. Tuon puvun pitäisi pitää lämpö siinä iholla, toimii siis samalla tavalla kuin avaruuslakanat ja muut vastaavat. (Kuva on tyttären ottama.)

No, hiukan ollaan täällä myös urheilullisesti aktivoiduttu: ostettiin eilen illalla meille suksipaketti yhdeltä tuttavan tuttavalta. Ei sillä, että ne välineet tekis meistä urheilullisempia, mutta hei, meillä sentään olis nyt mahdollisuus vaikka hiihtää joskus... =D No oikeasti tyttö kyllä lähti jo heti illalla (siis joskus klo 21) testaamaan suksia ja kyllä ne taisi ihan kiva ostos olla. Monot ainakin on niin hienot, ettei meillä oo koskaan moisia ollut aiemmin:

(Kuva on sen myyjän ottama.) No mutta nytpä ei tarvii sit kuin vetää monot jalkaan ja sukset perään ja pinkaista vaikka tonne pellolle joku päivä. Mä en ymmärrä mitään voiteluista ja sellasista, joten toivotaan, että suksille ei tarvii tehdä mitään... Nämä on nyt sellaset kimppasukset, kun ollaan tytön kanssa niin saman kokoiset että voidaan yhdessä niitä käyttää.

Aloitin muuten eilen yhden ikuisuusprojektin tekemistä... nimittäin monenlaisten ruoka- ja leivontaohjeiden kasaamisen yksien kansien väliin. Kirjottelin kaikki epäselvät raapustukseni tietokoneella puhtaaksi ja tulostelin ne, leikkelin ja teippasin niitä kiinni kansioon... ja sitten se teippi tietenkin loppui aivan alkumetreillä. Huokaus. Pitää hakea sitä lisää ja sitten vaikka joskus voisin senkin tänne kuvata, siitä tulee nimittäin aika kiva!

Nyt mä taidan heittää viimeisetkin puut uuneihin ja jatkaa jostain kaapista tätä iki-ihanaa lempipuuhaani, eli raivailua. Oikein aurinkoista ja ihanaa viikon jatkoa teille kaikille!

Heli

pakkasta ja uusi neule

Kelit on olleet aivan upeat! ♥ Mielestäni talvella on melkeinpä kauniimpaa kuin muina vuodenaikoina ja etenkin silloin, kun on lunta ja pakkasta. Kirkas auringonpaiste, valkoinen hanki, sininen taivas, kuuraiset puut... oih ja voih! ♥ Toisaalta nyt on kyllä ollu aika napakoita noi pakkaset ja minä olen ollut työharjottelussanikin ulkona... ja se on vähän ollut sellanen hankalampi juttu. Ei muuten, mutta kun palelee.....

Vaikka toisaalta... sehän on ihan pukeutumiskysymys, vai mitä? (No oikeesti en kyllä tiiä missä vaatteissa tuolla yli 20 asteen pakkasissa ja kovassa tuulessa tarkenisi...) Mä oon miettinyt paljon noita vaate- ja kenkäasioita viime aikoina. Mitkä olis ne vaatteet ja kengät, joilla tarkenisin ja toisaalta jotka ei olis sellaset, että olisin aivan pönkeäksi topattu?? Vegaanisuuteni antaa asiaan lisähaastetta, koska oikeesti kaippa se vaan on niin, että lämpöisintä on villa, silkki ja untuva, joita periaatteessa en ehkä haluaisi käyttää... Argh. Ilmastoa ja maapalloa kun sitten taas toisaalta ajattelee, niin tekokuidut on tosi huono juttu. Ja niin edelleen...

Olenkin koittanut selvitellä näitä asioita eri firmojen ja erilaisten materiaalien kohdalla. Ja selvitysteni jälkeen olen haaveillut esimerkiksi kunnollisista neuleista... mutta koska ne on kalliita, en ole raaskinut ostaa. Tammikuussa hommasin lopulta tällaisen:

Se on Alpan Silent, jota olen kauan jo katsellut sillä silmällä. Kauhean kallis minun budjettiin, mutta nätti, ohut ja muutenkin vaikuttaa hyvältä tuo kaikki mitä firman sivuilla sanotaan. Tuo on siis alpakanvillaa ja ne alpakat saa elää vapaana siellä ja niitä arvostetaan. Tuo on ohut ja nätti ja sen ei pitäisi kauheammin kutittaa.

(Edit: nyt jälkikäteen on tosin pakko todeta, että kyllä se vaan kutittaa, melkeinpä ihan liikaa minua ainakin... tosi harmi!! Poistin tästä postauksesta ison osan, mutta jätän tämän karsitun version nyt muistoksi tänne itselleni lähinnä.)

Heli

voittajafiiliksiä

Pirtsakkaa helmikuista iltaa kaikille! 

Mulla on täällä kyllä nyt niin voittajaolo!! Sain nimittäin hetki sitten valmiiksi yhdet koulutehtävät, jotka saadessani olin hitusen että ou nou, näitähän on ihan MILJOONA ja ovat vielä aika ärsyttävän kuivasta aiheesta. Lakipykäliä ja sen sellasia. Olen niitä tehnyt vähän aina silloin tällöin eteenpäin ja tänään sitten vapaapäivän iloksi (hah!) pakersin ne kaikki valmiiksi. Jippii ja hurraa, nyt ei tarvii niitä ajatella enää yhtikäs yhtään, vaan voi siirtyä vaikka sitten seuraaviin tehtäviin... Hih!

Oikeesti mä kyllä hiukan kapinoin sitä vastaan, että pitää tehdä tätä itsenäistä opiskelua niin paljon. Nuokin tehtävät oli vain verkossa, ei yhtään lähiopetusta. Että en mä tiiä oonko nyt oppinut asiat, vai oonko vaan tehtävä kerrallaan kaivanut tiedot netistä ja siirtänyt omin sanoin ne vastauspaperille... Mä tykkäisin ennemmin istua koulussa ja kuunnella kun opettaja opettaa ja sitten vaikka keskustella asiat vielä yhdessä auki. No, tää on tätä ja minkäs teet. Mutta valmista tuli nyt kuitenkin!

Tää elämä on kyllä yhtä koulujuttua täällä blogissakin nykyään, mutta minkäs teet, kun sitä ne mun päivät on niin täynnä. Mulla on meneillään nyt toinen viikko harjoittelua, mutta käytännössä mun viikot on aika rikkonaisia, koska niihin sisältyy kuitenkin aika usein myös koulupäiviä. Ekalla harkkaviikolla oli yksi koulupäivä, tällä tokalla viikolla myös, ja lisäksi olin vielä yhden päivän puoliksi harjottelussa ja koulussa... No, harjottelua kestää toukokuulle asti, että kyllä mä siellä varmasti ehdin myös olla.

Tuo lumikuva on otettu keskiviikkona, kun olin yhden luokkakaverin kanssa metsäasioita opettavan opettajamme matkassa tekemässä riistakolmiota. Siinä siis mentiin kolmion mallisen alueen sivurajoja pitkin (2km per sivu) ja laskettiin eläinten jälkiä, jotka ylittää sen meidän kulkurajan. Saattaapi kuulostaa pikkujutulta tuollanen, mutta sitä se ei ollut... 6km rämpimistä läpi ryteikköjen, yli ojien, halki peltojen jne. oli kyllä melkoinen setti! Välillä upposi hankeen polvea myöten, välillä vielä syvemmällekin. Välillä pyllähti istumaan, välillä lähes tuiskahti nenälleen. Hiki virtasi ja nenä vuoti. Mutta välillä sitten levähdettiin ja hörpättiin repuista vähän kuumaa juomaa, ja kyllä se olikin mukavaa! Meillä meni aikaa tuohon reissuun mojovat 4,5 tuntia ja voin sanoa, että kun saavutimme lähtöpisteemme jälleen, oli senkin suhteen aika voittajaolo!

Harmiksemme niitä eläinten jälkiä oli kyllä todella vähän. Saatiin "saaliiksi" vain muutamat suht tuoreet ketun, jäniksen ja oravan jäljet sekä yhdet "ehkä lumikon" jäljet. Kauriin jälkiäkin kyllä oli, mutta ne oli vanhoja, samoin kuin useimmat muista nähdyistä jäljistä. No, nyt olen jälleen yhtä kokemusta rikkaampi joka tapauksessa, ja mukavaa meillä siellä oli. Opettajamme on tosi kiva tyyppi ja tämä kyseinen luokkakaverikin ihan niitä lemppareitani siellä.

  

No on täällä muutakin elämää ollut. Viime viikonloppuna oli pikkuneiti mummon luona yökylässä, kun vanhempansa olivat juhlimassa yksiä 3-kymppisiä. Meillä oli murun kanssa kyllä niin mukavaa ja paljon mahtui niihin pariin päivään: ulkoilua, leipomista, kauppareissu, kylpemistä, leikkimistä... Tuo minun kuopus on iso apu tämän pikkutyllerön kanssa, koska vie pientä aina katsomaan pupuja ja pihallekin, että minä saan vaikka laitettua ruokaa sillä välin. Näiden kahden yhteiseksi jutuksi on myös muodostunut tuo leipominen, ja nykyään tosi usein he pyöräyttää täällä muffinssit, kun pikkuneiti tulee käymään.

Yön muru nukkui mummon vieressä ja mulla oli kyllä niin hauskaa, kun illalla tyttöä nukutin. Juteltiin vaikka mistä, esimerkiksi katosta ja seinästä (meillä kun on sellanen hänelle erikoinen vinokatto yläkerrassa). Kyllä 3-vuotiaan kanssa voikin jo tarinoida vaikka mitä, ainakin tämä meidän pikkuinen on jo hyvin osaava noissa jutuissansa. Ja tulihan se unikin sitten viimein... =)

Nyt mulla onkin täällä tosi rauhallista. Kuopus on kaverin luona yökylässä ja mies lähti juuri viemään toisteks nuorinta, eli sitä toista kotona asuvaa lasta, myös jonkun kaverin luokse, josta poika tuskin tänään kotiutuu. Täällä siis olen vain minä, kissa ja koira sekä puput, joita taidankin nyt seuraavaksi lähteä moikkaamaan...

Oikein kivaa viikonloppua kaikille!

Heli

viimeaikaisia tapahtumia

Taas on kuukausi vaihtunut ja kevättä kohti mennään kovaa kyytiä. Tosin juuri tällä hetkellä täällä seudulla taitaa olla kylmempää, kuin koko talvena tätä ennen... No mutta eikös nämä tammi- ja helmikuu ne kylmimmät olekin, joten mikäpä tässä. Puita uuniin ja vaatetta päälle vaan!

Kuunpimennystä koitin kuvata ikkunan läpi... mutta eipä nyt hääviä kuvaa siitä tullut. Hienoa oli kuitenkin pimennystä seurata ja jääpä nyt muistoksi tuo kuva edes. Muutoinkin on taivas ollut upean näköinen, esimerkiksi eilen oli aivan mieletön oranssi auringonlasku ja tänä aamuna suloinen vaaleanpunainen taivas. Talvella on kyllä niin kaunista! ♥

Mun koulussa on alkanut nyt työharjoittelu. Tosin mulla se alkoi heti ekana päivänä poissaololla, kun vein tytärtä tutustumaan taas yhteen mahdolliseen opiskelupaikkaan. Nyt ollaankin viime viikkoina ajeltu sinne sun tänne, kun noita kouluja on käyty katsastamassa, yhtä jopa oikein kahteen kertaan. Kolme paikkaa on tsekattuna ja kaikissa on hyvät sekä huonot puolensa. Lähti tyttö sitten mihin tahansa niistä, niin asuntolaan pitää mennä - meidän lähiamiksessa ei sitä linjaa ole, mikä kiinnostaa, ja jokaiseen noista käymistämme kouluista on meiltä matkaa noin 80-90km (ollaan huvittavasti siellä kolmion keskipisteessä, kaikki koulut kun on eri suunnissa). Mutta eipä tuo asuntolaan lähteminen taida tyttöä suuremmin ajatuksena pelottaa, enemmän päänvaivaa tuottaa se valinnan tekeminen. Vielä olisi jonkun verran tässä mietintäaikaa, ja sitten pitäisi saada tehtyä päätös, mikä se ensisijainen ala olisi sekä mihin kouluun ykkösenä hakisi. Jännät on paikat!

Niin, huomenna sitten pääsen minäkin siihen omaan harjoitteluuni tutustumaan. Mielenkiinnolla menen. Ja hyvin pukeutuneena... Täällä kulmalla on tosiaan nyt aika napakka pakkanen (kun on totuttu niihin nollakeleihin...) ja mun harjoittelussa ollaan paljon ulkona, säällä kuin säällä. Olenkin tässä nyt koittanut varustautua ja tehnyt tuon aiemman postauksen takin lisäksi pari muutakin hankintaa, joista lisää tuonnempana... pientä käyttökokemusta tässä ensin otan niihin ja sitten kerron tarkemmin.

Pientä juhlaakin on ollut ilmassa. Sisko meni naimisiin! ♥ Ihan pienet oli juhlallisuudet, siviilivihkiminen vain maistraatissa ja sitten käytiin syömässä. Vieraina vihkitilaisuudessa oltiin vain minä, mies ja kuopus, sekä tietenkin pariskunnan lapset. Mielenkiintoinen kokemus oli tuo siviilivihkiminen. Se itse vihkiminen siis todella kesti noin kaksi minuuttia... (lisäksi muutama minuutti allekirjoituksia papereihin) Kuten sisko sanoikin: meinasi alkaa itkettämään, mutta ei ehtinyt, kun se olikin jo ohi! =) Oikeastaan todella koruton tapahtuma.

Jälkikäteen mentiin sitten syömään hienosti, ja siellä olivat siskon appivanhemmat meidän lisäksi. Juhla-ateria oli hieno ja mäkin sain tällä onnettomalla ruokavaliollani hyvää syötävää. Hiukan hämmennystä aiheutti tosin se, että muille oli alkupalaa ja mulle sanottiin, että mun kohdalla on sitten panostettu pääruokaan... eli istuin siinä sitten kuivin suin (!) kun muut söivät. Aika hassu järjestely... No, mun pääruoka oli hyvää, vaikka tarjoilija toikin sen pöytään saatesanoilla "kyllä sääliksi käy" (!)... Muilla siis pippuripihvit ja mulla erittäin yksinkertainen ateria niistä vähistä aineksista, mitä sallittujen listalla oli. No, minä kyllä tykkäsin ruoastani kovasti, samoin kuin jälkkäristäni (tuoreita marjoja ja soijakermavaahtoa, muilla juustokakkua), enkä yhtään säälinyt itseäni noista ruoista! Eli kivat oli häät ja hyvät oli ruoat, kiitos niistä sekä paljon onnea siskolle ja siipallensa myös tuleville vuosille! ♥

Mulla tosiaan kevät etenee nyt sitten siellä harjottelussa. Lisäksi on läjäpäin koulutehtäviä, ettei vaan vapaa-aikaa liiaksi tule olemaan... Yksi opettaja avasi meille verkkokurssin juuri tuossa harjoittelun kynnyksellä, ja siellä olikin iloksemme 17 kpl tehtäviä odottelemassa. Lisäksi on yhden aiemman kurssin tehtävät kesken, parin keväällä olevan tapahtuman suunnittelut kesken (niistä on lähipäiviä tulossa useampi kappale harjoittelun aikana), harjoittelun ennakkotehtävät tsekkaamatta, harjoittelun aikana suoritettavia ja palautettavia tehtäviä tulollaan, kaksi näyttöä kevään aikana ja niihin liittyvät tehtävät..... 

Jep, puuhaa riittää. Mutta eiköhän tämä tästä! Olen päättänyt, että stressiä en ota!!! Toki varmaan sellasta "perus-stressiä" saattaa ilmaantua ja työtä riittää, vaikka rennomminkin ottaisi, mutta liialliseksi en anna hermoilun mennä. Mun maha ei ole vieläkään kunnossa (huomattavasti parempi kyllä jo!), ja edelleen joudun temppuilemaan syömisten kanssa, enkä ole keksinyt mistä mikäkin vaiva johtuu, joten lisästressi ei todellakaan ainakaan paranemista edistä. Koitan ottaa päivän (ja tehtävän) kerrallaan nyt vaan.

Nyt kuitenkin lopetan raporttini tähän ja menen laittamaan uuneista pellit kiinni, josko sitten viimeinkin alkaisi kunnolla tämä jäähtynyt torppa lämmetä..... Puulämmitys on ihana, mutta heti jos jää yksi päivä lämmittämisessä väliin, on talo niin viileä, ettei meinaa lämmetä millään ennen kuin sitten vasta, kun ne pellit todellakin saa kiinni. Toivottavasti än-yy-tee-NYT!

Kivaa pakkasviikkoa kaikille!

Heli

epätoivoisia takki- ja muita vaatejuttuja

Jos mä jotakin inhoan, niin hutiostosten tekemistä. Ja jos mä jossain "loistan", se on takkien kohdalla hutiostosten tekeminen.... *huokaus*

Yläkuvan takki on vuosia vanha, ehkä jotain 10v. Se alkaa rispaantumaan sieltä sun täältä, hupun kiristyskuminauhat on katkeamaisillaan, vetskari on hankala laittaa kiinni. Mutta se on I-HA-NA takki. Niin lämmin, niin kevyt, niin hyvän mallinen. Ihan paras. Olen kuitenkin vuosikausia jo miettinyt, että pitäisi ostaa uusi takki, koska tuo todella on aika hiutunut. Mutta kun en löydä hyvää vastaavaa, enkä tahtoisi ostaa untuvatakkia enää ja tämä siis on untsikka.

No, viime (vai edellisenä?) talvena ostin kuitenkin sitten uuden toppatakin, ja tämä vanha jäi lenkkitakiksi - ja onkin ihan paras sellainen. Sietää mitkä pakkaset vaan ja toisaalta alle ei kuitenkaan tartte tunkea montaa kerrosta. Uusi (no, uudempi... ei sekään enää mikään tuliterä ole) takki on tällainen:

Ihan jees takki tuokin on. Ja lämmin. Se on mun ns. parempi takki nyt talvella siis. Toivottavasti kestää käytössä hyvin, hyvin, hyvin pitkään.

No mutta nyt olen sitten lähdössä työharjotteluun, jossa tulen olemaan ulkona kelillä kuin kelillä, oli sitten pakkasta taikka räntää. Ajattelin, että pitäis ehkä nyt viimeinkin sitten ostaa se uusi takki... en nyt tuota vanhaa untsikkaa kehtais enää laittaa sinne ihmisten ilmoille päälle. Ja tuo "parempi takki" ei ole varsinainen ulkoilutakki siinä mielessä, että sillä lähtisi vaikka metsään tms.

Olen mielestäni harkitsevainen ostaja. Mietin ja tuumaan ja jahkaan ja ja ja... Eilen sitten menin takkiostoksille. Etsin vettä pitävää, mutta lämmintä takkia. Kävin kolmessa kaupassa kokeilemassa ja vertailemassa, ja lopulta päädyin tähän:

Se on joku laskettelutakki. Veden- ja tuulenpitävä, mutta hengittävä. Ja turkasen kallis. Mutta ajattelin, että pidän sitä sitten kuten tuota untsikkaa, vuosikaudet. Että kyllä se on hintansa väärti. Se tuntui päällä ihan ok:lta ja lämpimältä. Tänä aamuna lähdin sitten uudella takilla kouluun. Ja mitä ihmettä...... Palelin jo matkalla ovelta autolle. Eli noin 5m matkalla. Tuli kyllä niin iso ärsytys... eihän se pelitä ollenkaan, kuten olin kuvitellut. Se ei todellakaan ollut lämmin!!

Nyt illalla kävin sitten siellä kaupassa uudelleen. Kysyin voinko palauttaa takin. No, en tietenkään. Se oli puoleen hintaan (ja silti sikakallis), eli poistotakki jne jne. Lopulta olisivat vaihtaneet sen johonkin muuhun tuotteeseen, mutta siinä vaiheessa huomattiin, että takin kaulukseen olikin jo ehtinyt tarttua mun meikkivoidetta..... voi aaargh. Ymmärrän kyllä ihan täysin, että ei se enää sitten ole mitenkään vaihtokelpoinen. Mutta kyllä suututti oma tyhmyys. Tässäpä mulla sitten on täysin turha takki. Saman asian - eli paljon vaatetta alle, että tarkenee - olisi ajanut tämä vanha takki:

...joka myös pitää vettä, mutta on ohuempi kuin tuo untsikka, eli ei tarkene talvella kunnolla. Ihan yhtä lailla tämä olisi siis mennyt sellasena "tunge alle niin paljon vaatetta, että pärjäät"-takkina (kuten kaupasta kehotettiin, tosin hiukan eri sanamuodoilla, mutta kuitenkin...). Tämän takin mallista pidän, se on väljä. En tykkää, kun kaikki takit on nykyään muotoon leikattuja ja hihoista tiukahkoja (kuten tuo uusikin - ostin kokoa 40 sen takin, että se ei tuntuisi ahdistavalta...). Ja jos alle tarvii laittaa paljon kerroksia, takin tarvii olla väljä - jota se uusi ei samalla lailla kuitenkaan ole kuin tämä vanha. Voihan epätoivo.

No, ei mun takki-epäonni tuohon jää. Viime syksynä olin lähdössä Englantiin. Tiesin, että tartteisin sinne takin, joka on lämmin ja vedenpitävä. Ajattelin, että en haluaisi tuolla edellisen kuvan takilla lähteä - se on kuitenkin enemmän sellanen lenkkitakki ollu mulla kuin joku "kaupunkitakki". Joten.... kiersin ja kaarsin taas kauppoja, sovittelin ja etsin sitä oikeaa. Ja lopulta ostin takin:

(Tosi vaihtelevainen toi mun takkien väri, vai mitä?)

No, käytännössä tuo oli kooltaan jo heti kättelyssä liian iso. Liian löysä, liian pitkät hihat jne. Mutta se oli just sellanen mitä etsin noin muuten, eli karvavuorinen ja lämmin. (Tosin... ei se ole vettä pitävä.) Mulla oli aika kiire tuon takkihomman kanssa, joten tämä nyt sitten oli se, mihin päädyin. Ja ajattelin, että vien sen ompelijalle kavennettavaksi, kuten teinkin. Ompelija lyhensi hihat ja kavensi takin - mutta se ei silti jotenkaan istu mulle ollenkaan. Se olis aivan ihanan lämmin päällä, mutta... joku siinä tökkii. Monesti ajattelen, että nyt sen laitan, onhan sitä pidettävä kun on tullut hankittua, ja kun se on niin lämminkin.... ja sitten äkkiä vaihdan takkia. *huokaus*

No, entä sitten kesätakit... Olen saanut joskus aikanaan yhdeltä tutulta tällaisen:

Tämä on toisaalta ihan jees takki. Mutta jotenkin se on kuitenkin ehkä vähän liian pitkä mulle tai jotain. Mä sitten etsiskelin jotain korvaamaan tuota. Tavoitteena oli löytää joku pitkähkö, mutta kuitenkin lyhyempi kuin tuo toinen, ja mielellään vähän lämpimämpi (toi on ihan vuoriton) ja vaikka A-linjaisempi. Löysin muistaakseni aika kohtuuhinnalla sitten tämän:

Tämä on minusta tosi kiva. Tavallaan... Se on joustavaa materiaalia, kivan mallinen... Mutta. Se ei istu mulle. Se on siis aivan liian isoa kokoa.... taas. Valitettavasti tuli todettua myös se, että tuo ei ole lainkaan lämmin....

Mä jostain syystä ostelen takkeja, jotka on sit lopulta mulle jotenkin ihan väärän mallisia. Selkäosa on liian pitkä, jolloin vyötärö ei istu, ja hartiat on usein liian leveät. Puhumattakaan liian pitkistä hihoista... Mä olen lyhyt, mutta punkero, ja mua todella ahdistaa, jos takki on sellanen nuoleva - josta syystä tulen sitten valinneeksi sen verran ison koon, että ei ole nuoleva, mutta onkin sitten muuten ihan epäsuhtainen... No, tämän takin kohdalla kävi itse asiassa niin, että sitä ei ollut kuin koossa 42... joten otin sitten sen. (Tai oli myös 36 tai 38, en muista... mutta se tuntui liian nuolevalta... Luulen, että 40 olis ollu paras vaihtoehto...)

Alkuun pidin tuota takkia ihan mieluusti. Nyt mua joka kerta ahdistaa, kun se on selkeästi epäistuva. Voi että tätä mun onnetonta tusaamista ja ostelua. *huokaus* Olen kyllä ajatellu tän kohdalla, että selvittäisin voisko noita harteita jotenkin kaventaa. Ja myös sen vyötärön vois ommella aika helposti kohdalleen.

No, sitten vielä ihan kesä-kesä-takki. Oltiin lähdössä sinne Barcelonaan viime keväänä, ja tarttein sinne takkia, koska mulla ei ole minkäänlaista ihan kesäistä takkia. Epätoivoisesti sitten taas kaupoille... Löysin tämän:

Tuo on sellanen ohut, joustava farkkutakin tapainen. Olin ihan että jee, olipas hyvä löytö (oli edullinenkin vielä). Vaan olenko pitänyt?? No en. Se kinnaa käsivarsista............ Mulla on pulleat käsivarret, joita ei ole todellakaan tarkoitettu nykymuodin mukaisiin kapeaakin kapeampiin hihoihin. On oikeesti ahdistavan tuntuista, kun käsivarsista puristaa. Miksi mä en taas tajunnut sitä siellä kaupassa??? No kun piti vaan äkkiä joku takki löytää... *huokaus*

Niin, esittelen vielä yhden takin:

Tämä ei näytä henkarissa miltään, mutta päällä on kiva. MUTTA... tämä on todellakin sellanen takki, mitä viitsii pitää vaan eritystilanteissa (kuten juhliin mennessä tms kun tarvii hyvännäköistä takkia), tämä kun on - yllätys yllätys - epämukava päällä...

Ja itse asiassa multa löytyy vielä tuulitakkikin. Se on oikein kivan mallinen, mutta VALKOINEN, eli kouluhommien jälkeen kaikkea muuta kuin valkoinen... Olen sen saanut siskoltani ja tuskastuttaa todellakin jo valmiiksi aika paljon ajatus, että mun on pakko ostaa keväällä uusi. Voi ahdistus ja epätoivo. En varmasti löydä sellasta, mikä ajais yhtä hyvin asiansa, kuin tuo nykyinen, mutta se on oikeesti niin kauheessa kunnossa, että sitä ei kehtaa enää pitää muualla kuin omassa pihassa.

Mä olen oikeasti aika epätoivoinen näiden takkieni kanssa. Mä en tahtoisi omistaa montaa vaatetta, ja nyt mulla on jo pelkästään takkeja tollainen läjä. Ja niitä on noin monta ihan vaan siksi, että mä olen oikein pro noiden hutiostosten tekemisessä!!! En kyllä tykkää tästä ollenkaan. 

Mä kävin tuossa illalla sen epäonnisen takin"vaihto"reissun jälkeen lenkillä. Laitoin päälle sen kyseisen takin ja alle villaa ja muuta. Kävelin rivakasti ja oli ihan lämmin. Mutta se ei silti yllä siihen mihin piti, eli että tällaisilla parin asteen pakkasilla ei tarttisi muuta kuin ohuen paidan sinne alle. Harmittaa. Mietin, että koittaisinko vaan myydä sen takin (ja muutaman muunkin...) eteenpäin ja miten paljon mahtaisin ottaa takkiin (hahhahhaaaa...) siinä kaupassa. Ärsyttääkö mua nyt vaan joka kerta, kun näen sen.

Mietin myös sitä, että olisko helppoa, jos ei tarttis näin monelle erilaiselle kelille vaatteita. Tarvii olla takki koville pakkasille ja toisaalta myös suojakelille ja räntäsateeseen. Tarvii olla takki vesikelille syksyisin/keväisin. Ja sit olis kiva olla siistimpikin takki kuin vaan jotkut lenkkitakit on. Mä tarviin mahdollisesti tulevassa ammatissani todellakin ulkoiluun sopivia vaatteita joka säälle. Inhoan syvästi palelemista, ja inhoan toisaalta olla myös topattu ihan tönköksi.

Tappio on pakko myöntää: taas meni (liian kallis!) ostos metsään. Ei olisi varaa tällaisiin virheisiin kyllä todellakaan. Mutta miten ihmeessä oppisin ostamaan vaatteita (muitakin!) niin, että ne olis mulle sopivia ja istuvia?? Olen koittanut opetella tyylijuttuja (tosin en osaa edes hahmottaa, mikä vartalotyyppi olen), mutta on oikeesti vaikeaa löytää sopivia vaatteita tähän kroppaan. Kaikki valmisvaatteet (paitsi trikoot) on väärän mittaisia jostain kohtaa. Tosi hankalaa.

Siis oikeesti: onko aivan mahdoton ajatus löytää hyvä takki, joka on 1) lämmin, 2) kevyt, 3) vettäpitävä (edes jonkun verran), 4) malliltaan ei-muotoonleikattu ja ei-kireä hihoista ja vielä 5) kohtuuhintainen...?? Ilmeisesti on.

Tällaisia mietteitä tänään. Onko kenelläkään muulla tällaisia ongelmia vaateostosten kanssa??

Heli

PS. Aion katsoa, voiko ton ekan kuvan untsikan korjuuttaa jotenkin. Voiko, tiiättekö? Siis niistä hiutuneista kohdista, vetskarin ja kuminauhat ainakin voi kyllä uusia. Ja ajattelin, että en enää koskaan osta yhtään takkia..... tai jos löydän jonkun tosi hyvän, ostan niitä sitten heti pari, niin riittää piiiiitkäksi aikaa vaatetta mulle siitä... *huokaus* 

oppeja koulusta ja elämästä

Piiiiitkästä aikaa täällä. Olen monet kerrat kaivannut kirjottelemaan, mutta kun ei ehdi. Tänäänkin oli aikeissa jo paljon aikaisemmin jotain naputella, mutta... 

Opiskelu vie kyllä aikaa ihan erilailla tässä jaksossa kuin edellisessä, jossa oli vain kolme lähipäivää. Niinä kahtena etäpäivänä sai sitten tehtävät kasaan ja viikonloppuna tehtyä jotain muuta kivaa. Nyt on joka päivä koulua, eli viikonloput sitten pakerran niitä tehtäviä. Yleensä aika menee niin, että lauantaina siivoilen ja pesen pyykkiä kotona ja sitten sunnuntaina kuvittelen tekeväni kaikenlaista muuta, mutta huomaan, että tehtäviä tehdessähän se koko päivä onkin sujahtanut. Tänään olen tehnyt ja palauttanut kolme tehtävää ja voin kyllä melkein ite itelleni hattua nostaa siitä suorituksesta. Ei ne kaikki nyt niin isoja juttuja olleet, mutta kuitenkin. 

Mun palauttamista odottavien tehtävien lista on kiitettävästi kutistunut ja enää siellä onkin vain muutama juttu. Tosin osa niistä on sellasia isompia juttuja, joita teen "sitten joskus". Mahdollisesti jopa ensi syksyksi vasta jne. Mä olen ottanut tähän jaksoon jo ensi vuoden opintoja nopeuttaakseni valmistumistani, ja se kyllä tuntuu. Toisaalta mulla on kunnianhimoisena tavoitteena suorittaa tutkinnot kaikista kolmesta suuntautumisvaihtoehdosta (koska en osaa päättää minkä ottaisin ja minkä jättäisin...) ja se kyllä teettää sitten toki enemmän työtäkin. Mutta teen niitä sitä mukaa kun ehdin, ei tässä hevosen selässä olla.

Niin... sinänsä hullua, että esimerkiksi yksi tänään palauttamani tehtävä oli aiheesta "luonnon hyvinvointivaikutukset" ja täällä mä vaan sisällä istua kökötän tietokoneen äärellä kokematta todellakaan mitään hyvinvointivaikutuksia luonnosta... En ole viime aikoina paljon lenkille ehtinyt edes, aina on jotain muuta. (Josta syystä lähdenkin tässä välissä pitkästä aikaa käymään siellä lenkillä koiran kanssa.)

Koulussa on ollut nyt sellasia käytännön hommia, joihin en koskaan kuvitellut "joutuvani" ennen tätä koulua. Kuten vaikka moottorisahailu. Pelkäsin sitä etukäteen aika paljon, sillä kuvittelin, että kun vaan sen käynnissä olevan terän tyrkkään puuta vasten, se pomppaa sieltä suorinta tietä takaisin ja halkaisee mun otsan. Lopulta tulin todenneeksi, että eihän se ollutkaan yhtään vaikeeta!

Kuvassa demonstroin kaatoloven tekoa (tarkkasilmäinen huomaa kuitenkin, että eihän se saha käynnissä ole...). Tehtiin niitä siis monta tuohon alekkain ihan treenin vuoksi. Puuhan toki siis kaadetaan ihan tuolta alhaalta. Olen nyt kaatanut niin mäntyjä kuin koivujakin, paremmalla ja huonommalla menestyksellä... tarkoittaen sitä, että muutaman kerran se puu onkin päättänyt kaatua ihan toiseen suuntaan mihin minä ajattelin sen kaataa... =D

Kommelluksiltakaan en ole välttynyt noissa hommissa. Yhtenä päivänä meitä tuli kuvaamaan joku heppu, joka teki opintojen ja ammattien esittelyvideota meidän koulusta. Ja mua se sitten siinä kuvasi... No, tietenkin just silloin se puu päätti alkaa kaatumaan väärään suuntaan ja mulla jäi terä jumiin sinne väliin... Samoin sitten karsimis- ja pätkimishommaa tehdessäni onnistuin sahaamaan sillä lailla, että taas oli terä tiukasti jumissa... Mutta mä ajattelen niin, että ilman noitakin mokailuja en olis noita asioita oppinut. Nyt tiedän, miten kannattaa maassa makaava - ja etenkin ojan päällä notkuva - puu sahata poikki niin, ettei terä jää jumiin ja että puu ei halkea. Väittäisin osaavani nyt siis kaataa, karsia ja pätkiä puun.

Ollaan myös jonkin verran perehdytty traktorien sielunelämään. Kuvassa on siis traktorin "persus", josta en kyllä rehellisyyden nimissä tajua yhtään mitään. Olen ajanut muutamalla erilaisella traktorilla, eteen ja taakse, kärryn kanssa ja ilman. Yhden kerran jäin aika tyylikkäästi jumiin liukkaaseen ylämäkeen... kun olin aikani yrittänyt päästä eteenpäin ja saanut traktorin ja kärryn aina vaan pahemmin luistamaan linkkuun, piti sitten luovuttaa ja antaa opettajan jatkaa sinne ylös asti. 

No mutta tekemällä oppii ja kyllä mä jo ihan tielläkin olen traktorilla ajellut. Opin muuten myös sen, että traktorissa ei siis todella ole jousitusta... Ajoin ihan liian kovalla vauhdilla sellaseen hidastetöyssyyn - koska kuvittelin, että varsinkin traktorissa, jolla mennään pitkin möykkyisiä peltoja, olis TOSI HYVÄ jousitus... Siellä me sitten pompittiin holtittomasti pitkin koppia, minä ja pari kyydissä ollutta. Mulla siis persus pomppi penkistä ylös varmaan parikyt senttiä! =D Oli hauskaa ja toisaalta pelästyin, että rikoin koko vehkeen ja siinä sivussa myös yhden kyytiläisen selän... (en onneksi rikkonut, kumpaakaan)

Tammikuuta on suuresti varjostanu mun vatsavaivat. Ne on olleet todella pahoja nimittäin. Kuun alussa päätin, että nyt riitti tuo älytön happosalpaajien syöminen. Minähän kävin toukokuussa siellä tähystyksessä, jonka jälkeen olen napsinut menemään noin 100kpl niitä lääkkeitä... Kun havahduin siihen, varsinkin todettuani, ettei ne edes auta, päätin lopettaa ne kokonaan. Varasin myös ajan luontaishoitajalle - koska uskon vakaasti, että lääketiede ei minua tässä asiassa auta, vaan ratkaisu on tehdä kerta kaikkiaan jotain ruokavaliolleni.

No, kävin siellä hoitajalla (oli todella hyvä käynti) ja aloin sitten pitämään tarkkaa ruokavaliota sekä ruokapäiväkirjaa. Mun vaivat senkus moninkertaistui, olo oli todella huono - kuin mahassa kävisi jatkuva ihan hullunmoinen kuohunta ja turvotus, ja toisaalta myös ilkeän tuntuinen puristus... närästys oli hirmuista ja jatkuvaa, olo oli jo heti aamulla herättyä tosi huono, ihan kuin olisi ähkytäynnä, vaikka ei ollut syönyt tai edes juonut mitään... jne.

Kyllä kävi mielessä yksi jos toinenkin juttu ja kauheat pelot, että mikä mulla oikein voi olla... (ja kannattaa tosiaan googletella kaikenlaista... not!!) Lopulta yhtä koulutehtävää tehdessäni tarttein ihan muussa yhteydessä tietoa sellasesta jutusta kuin "rebound-ilmiö" ja ihan vahingossa taisikin löytyä syy minun mahani käytökseen!! Nimittäin eka juttu mikä tolla googlailulla tuli eteen, oli pitkäaikaisesti käytettyjen happosalpaajien äkkinäiseen lopetukseen liittyvä rebound-ilmiö. (Eli mahahapot riehaantuu hetkeksi aivan hulluun ylituotantoon.) Helpotuksen huokaus oli niiiiiiiiiiin suuri... ehkä en tähän siis kuolekaan!!

Kävin kyllä myös lääkärissä. En suuresti hämmästynyt, kun kirjoitti mulle reseptin.... happosalpaajia!!! Ja Litalginia. Sanoi, että ovat ainoa hoito mun vaivaan. Jep jep, uskoo ken uskoo... Minä en niitä lääkkeitä hakenut, sen sijaan kävin kyllä labrassa, johon minut määräsi. Ja olen menossa vielä koko mahan ultraan. Olen tyytyväinen, että pääsin noihin tutkimuksiin, vaikka muutoin pidinkin käyntiä ja kommentteja valitettavasti ihan turhina, enkä aio siis niitä lääkkeitä edes hakea.

Itse asiassa tuolla lääkärissä sain selville myös sen mun tähystyksen tiimoilta asioita, joita ei mulle paperilla ainakaan ole annettu. Ehkä puhelimessa kerrottiin, mutta ihan kuin ne nyt jäisi mieleen... Eli mulla on todettu krooninen tulehdus mahassa ja myös jotain eroosiota siellä mahan limakalvoilla. Sekä "havaittavissa löysyyttä" muistaakseni jossain läpässä, mikä selittäisi sen närästyksen ja poltteen nousun. Ja siis lääkehän tähän kaikkeen oli ne vahvat happosalpaajat..... Kukaan ei ole puuttunut ruokavalioon, kukaan ei ole edes halunnut perehtyä siihen alkusyyhyn, mistä nämä vaivat voisi johtua.

Nyt kun olen sitten pitänyt tätä tiukkaa ruokavaliota ja lisäksi syönyt todella vahvaa maitohappobakteeria, käyttänyt nestemäistä piitä närästykseen happosalpaajien sijasta jne, on vaivat pikkuhiljaa asettumaan päin. Olen jättänyt suklaan kokonaan, syönyt viljoista vain kauraa, vaihtanut kaiken mustan teen pois ja juonut vain yrttiteetä tai valkoista teetä, syönyt vain muutamaa kasvista ja nekin kaikki ehdottomasti kypsennettynä jne. Vaikka miten tuoreet kasvikset olis terveellisiä, olen jo aikaa sitten huomannut, että ne ei vaan sovi mulle - ne tuntuu mahalle aivan kuin liian "teräviltä" tai "karheilta". En ihan luontaisestikaan ole tykännyt hiilihappoisista jutuista, vahvoista mausteista, kahvista... joten niiden poistamista ei ole tarvinnut tehdä, kun en niitä muutenkaan käytä. Olen todennut, että avokado ei sovi mulle ollenkaan, eikä ehkä myöskään tomaatti eikä peruna. Kurkusta puhumattakaan. 

Käytännössä syön kaurapuuroa ja mustikoita/mansikoita/mustikkasoppaa, 100% kauraleipää, höyrytettyä porkkanaa ja kesäkurpitsaa, varovasti tofua, punaisia linssejä, banaania... Toivottavasti tämä tästä ajan myötä helpottaa. Olo ei vieläkään ole mitenkään 100% hyvä, mutta se kaamea närästys on pääosin poissa ja tuimat piston tunteet mahassa myös. Suolisto on välillä ok ja välillä sitten taas jostain ihmeen syystä riehaantuu.

   

Mutta se kaiken pahan alku ja juuri... se on se stressi. Olen niin kurkkuani myöten täynnä sitä, että hermoilen joka asiasta etukäteen ja jälkikäteen, pingotan kotona, pingotan koulussa, kiukustun ja ärsyynnyn älyttömistä asioista... Päätin vuodenvaihteessa ja jo aiemminkin, että se on loppu nyt. Olen sisältä ihan rikki sen vuoksi, että olen stressannut niin paljon, ja yleensä vielä asioista, joille en edes voi mitään. Mitä siitä kaikesta on jäänyt käteen - ei mitään muuta kuin hajallinen maha ja kärsivä suolisto, jotka aiheuttaa niin paljon haittaa elämälle, ettei sitä voi uskoakaan.

Mä päätin vuodenvaihteessa, että tästä vuodesta tulee hyvä vuosi. Opettelen ottamaan rennommin. Mun ihana luontaishoitaja antoi mulle ohjeita esimerkiksi liikuntaan: nauti siitä, älä suorita. Älä rääkkää kroppaa. No, en minä nyt mitenkään aktiivisesti ole sitä kyllä rääkännytkään - nimittäin fyysisesti. Henkisesti sitten kyllä taas olen pitänyt sitä lujilla.  Mulla kaikki jännitys ja kiukku vaikuttaa ensimmäisenä mahaan, ja se on saanut nyt totaalisesti siitä kaikesta tarpeekseen. NYT on aika tehdä se elämänmuutos, josta olen vuosikausia vaan puhunut ja jota olen aina vaan suunnitellut. NYT on aika relata, nauttia elämästä tässä ja nyt. Ja NYT on aika viimeinkin katsoa, mitä syön.

Uskon, että kunhan saan mahan ja suoliston kuntoon, voin rentoutua myös ruokavalion suhteen, eikä tarvii ikuisesti olla näin tiukalla dieetillä. Tämä on kuitenkin pitkähkö tie, ja ihan numero ykkönen paranemisessa on se stressaamisen vähentäminen, mieluiten siitä kokonaan eroon pääseminen. Pitää alkaa luottaa siihen, että olen ihan ok, vaikka en saakaan parhaita numeroita ja vaikka en näytäkään niin ihanalta. Pitää luottaa myös siihen, että elämä kantaa, kun sen vaan antaa kantaa. Pitää etsiä elämästä hyvää sen sijaan, että tuijottaa siihen, mitä ehkä puuttuu - vai puuttuuko edes. Pitää katsoa ympärilleen, hengittää syvään, rentoutua ja nähdä, miten ihanaa elämä on juuri nyt. Ja uskoa, että sitä se tulee jatkossakin olemaan.

Pitkä tie, mutta matka on nyt alkanut.

Oikein ihanaa tulevaa viikkoa kaikille teille! ♥

Heli