Ulkona on reilut kymmenen astetta pakkasta ja aurinko paistaa. Aivan mahtava ilma!! Aurinkoinen aamu innosti pukemaan ulkovaatteet päälle jo ennen aamupalaa ja käymään vähän tuolla kävelemässä koiran kanssa. Kun oli vaatetta tarpeeksi, ei ollu yhtään kylmä. Olen siis jo kaivanu toppahousut ja -takin esille.
Mulla on etäpäivä koulusta. Olen kyllä niin onnellinen siitä, että voin olla kotona tällä lailla!! Toivon tosi paljon, että voin rauhassa opiskella nyt nämä opinnot ilman, että olen pakotettu menemään töihin jossain kohtaa. Ja töihin siis siksi, että raha kerta kaikkiaan loppuu. Saa nähdä. Toivon, että opintojenkin jälkeen voin kuitenkin tehdä vain osa-aikaista työtä. Jotenkin tuntuu, että en mitenkään jaksaisi täysiä viikkoja. Enkä edes haluaisi.
Nykypäivän maailmassa tuntuu olevan jotenkin tosi tärkeä asia se, että on täydet tunnit töitä. Ymmärrän asian, jos on vaikka yksin ja on kaikista kuluista ihan pakko selvitä yksin. Mutta entä jos on kaksi palkansaajaa perheessä? Voisiko riittää pienempikin panos työelämään? Vaikka jopa molemmilta? Kuvittelisin, että kaksi osa-aikaista työtä tekevää pystyisi yhden talouden pitämään pystyssä. No, riippuen tottakai siitä missä, miten ja kenen kanssa asuu (onko vaikka lapsia jne). Mutta... olen silti taipuvainen ajattelemaan, että jokainen voi tehdä valintoja elämäntapansa suhteen. Elää voi kalliisti tai vähemmän kalliisti.
Olen tässä syksyn mittaan koittanut pistää todella kovasti kuluja kuriin. Ei sillä, että meidän kahdenkaan tuloilla erityisen leveästi eleltäisi... mutta jos tulossa on ajat, että todella vain mies on töissä ja minä opiskelen jollain onnettomalla opintotuella, on kyllä mietittävä, mihin pennosensa laittaa.
Esimerkkinä säästöstä vaikka se, että lopetin sanomalehden tilauksen. Tänään on eka päivä, ettei aamulla ollutkaan enää postilaatikossa lehteä. Sinänsä tykkäsin kyllä lukea uutiset perinteisestä paperisesta lehdestä. Oli jotenkin rauhoittavaa istua alas ja selailla lehteä. Mutta no, näkeehän nuo jutut telkkarista ja netistäkin, vaikka en kyllä suuremmin tykkää netistä mitään lehtiä lukea. Joka tapauksessa aika kallis on mielestäni tämä meidän paikallinen lehti, joten se nyt sitten jäi pois meidän elämästä.
Koitan myös tiristellä vesilaskun kanssa entistä enemmän. Koulun myötä tietoisuus maapallon vesitilanteesta on iskenyt ihan tosissaan tajuntaan ja osaltani koitan siis vähentää selkeästi veden käyttöä - hyöty on sekä rahallinen, että ekologinen. Hankin meille
ekosuihkun, jonka pitäisi kuluttaa vettä suunnilleen puolet normaalia suihkua vähemmän. Tunnustan, että sen käyttöön on vielä totutteleminen... mutta sitkeästi koitan nyt vaan tottua siihen. Olen myös koittanut nopeuttaa suihkukäyntejä ihan reilusti - minähän siis rakastaisin seistä siellä kuuman veden alla vaikka miten kauan... Otin kerran oikein aikaa ja noin kolmessa minuutissa kyllä selviän suihkusta (pesen tukan shampoolla, mutta käytän sitten hiuksiin jätettävää hoitosuihketta vasta pyyhekuiviin hiuksiin suihkun jälkeen, enkä käytä mitään sientä tms. saippuan levittelyyn, vaan otan saippuaa käsiin ja pesaisen sillä naaman, kainalot jne. ja huuhdon samantien).
Me katsottiin koulussa yksi aivan kaamea dokumentti... Kyllä tuli taas niin toivoton olo. Surullista, miten piittaamattomia ihmiset on. Niin surutta tuhotaan luontoa ja tapetaan eläimiä sukupuuton partaalle. Ei välitetä paskaakaan siitä, että ilmasto lämpenee ihan niiden omien arkipäivän valintojen kautta. Ja sitä ihmettelen todella paljon, että vaikka on aivan selkeästi todistettu eläinten kasvatuksen (ruoaksi) olevan yksi suurimpia luonnon saastumisen ja ilmastonmuutoksen aiheuttajia, niin edelleen vegaanit on todella tuomittavia "hipstereitä", joita sopii irvailla joka välissä... Minun henkilökohtainen mielipide on, että ihan helpoin ekoteko, mitä ihmiset voi omalla kohdallaan tehdä, on eläintuotteiden käytön vähentäminen. Siis edes vähentäminen, ei kaikkien todellakaan tartte vegaaneiksi alkaa.
No, syömisistä puheen ollen... Mulla on ollut viime aikoina taas niin hirveitä vatsaongelmia, että mun on nyt pakko kokeilla jättää ruisleipä kokonaan pois. Mä rrrrrrakastan niitä ohuita ruispaloja (ja syön niitä tosi paljon...). On oikeesti tosi kamalaa jättää ne pois. Nyyh. Mutta ei ole enää mitään tolkkua siinä ripulin määrässä... Joten täällä nyt sitten kaurapuuroa ja mansikoita söin aamupalalla (ja hipelöin ruispalapussia...). Eilinenkin meni jo ilman ruisleipää ja myönnettävä on, että muutos oli heti huomattavissa. Sinänsä on aivan älytöntä, että en meinaa kyetä olemaan ilman leipää, vaikka aivan selkeästi huomaan, että oireet on todennäköisesti siitä johtuvia. Mulla on joku käsittämätön nälkäkuoleman pelko, jos/kun joudun jättämään mun "jokapaikansyömisen" eli sen ruispalan pois... No, koitan edetä nyt päivä kerrallaan. Ja lohduttautua kauraleivällä...
Pompin nyt ihan asiasta toiseen, mutta pitää vielä tästä kotona olemisesta tuoda esille tämä puulämmitys. Mä koen jotenkin sellasta tosi ihanaa vanhanaikaisuutta, maalaisuutta ja jotain ihmeen "alkukantaisuutta" siinä, kun kannan puita sisälle ja laitan tulia uuniin. Just joku oikein napakka pakkasaamu vaikka... kun tumppaan vaatteita päälle, että tarkenen yleensä mennä hakemaan puita tuosta piharakennuksesta, ja koira viipottaa siinä lähistöllä, sitten raahaan puita sisälle, riisun paksut vaatteet pois ja alan viritellä niitä tulia... Teekuppi käteen, villasukat jalkaan - tai vaihtoehtoisesti vaikka sitten tiskaaminen tulen rätinä taustalla... siis niin parasta ja ihanaa!! (Tiskaaminenkin on minusta ihanaa oikeesti! Toivoisin, että meidän tiskikone joskus vielä hajoaa - uutta EI tule!!) Tällainen aurinkoinen päivä on vielä oikein tuplabonus tähän fiilikseen! ♥
Tuohon puulämmitykseen ja käsitiskaukseen liittyen on ihan pakko vielä tästä haavetalosta vähän kertoa... Mä siis todella, todella, todella haluaisin asua pienesti. Ihan pienesti. Vain tupakeittiö ja makkari, plus jonkunlainen kylppäri. Puulämmitys, käsitiski ja pulsaattoripesukone. Tämä pieni talo olis ollut niin unelma... Pihassa oma kaivo (pumppailin jopa vettä sieltä, kirkkaalta näytti), taloon ei siis tule vettä ollenkaan, eikä siellä ole viemäriäkään. Pihasauna oli myös ja vielä yksi toinen piharakennus, jossa oli mm. varastotiloja ja kolmereikäinen puucee. Mutta tarkempi tarkastelu valitettavasti osoitti valtaisan remontin tarpeen... katto, välikatto ja lattiat kaikki uusiksi, piipun muuraus uusiksi, varmaan uunienkin... ja kyllähän se veden tuleminen ja meneminen olis myös ihan toivottava uudistus... eli jäljellä olis enää ollut suunnilleen seinät. Siellä oli useassa kohtaa lahovauriota ja nähdäksemme myös hometta ja jotain sientä. Saunarakennus oli ihan paskana jne. Vielä eilen illalla mietittiin, josko kuitenkin... Mutta ei, parempi unohtaa. Hintapyyntökin oli ihan huima kuntoon nähden. Ja naapuri turhan lähellä. No, ehkä joskus löytyy joku toimivampi juttu. Tai sitten ei - jää nähtäväksi.
No, palataanpa haaveista ja haihatuksista tähän nykyhetkeen... Vaikka mun jaksaminen ja mieliala ei todellakaan huido missään suurissa korkeuksissa noin niin kuin yleisellä tasolla, niin just vaikka tänä aamuna mulla oli kyllä todella vahvoja onnen fiiliksiä. Tuolla ulkona kävellessä, pakkasen huurtamia heiniä ihaillessa, auringon lämmittäessä pakkasenpuraisemia poskia... voi että miten hyvä mieli olikaan! Suureksi osaksi se johtui siitä, että voin olla kotona. Mä vaan nyt tarviin niin kovin tätä rauhaa ja hiljaisuutta, yksin olemista ja siis todella vain olemista ilman työtä. Tarviin sitä, että voin tehdä jotain mistä todella tykkään - esim. opiskella tuota alaa, joka kiinnostaa aivan valtavasti.
En ole ihmisenä mikään yleispositiivinen todellakaan, ennemminkin aika vahvasti negatiivinen... tai sitten vain realisti. Mutta just nyt tänä aamuna ja päivänä olo on hyvä, oikein hyvä. Pitäis varmaan opetella positiivista ajattelua enemmän... etsiä niitä hyviä juttuja, mitä jo on sen sijaan, että märehtii ja murehtii jatkuvasti erilaisia asioita - joille ei välttämättä edes voi mitään. Pitää elää se oma pieni elämänsä parhaalla mahdollisella tavalla - esim. minun kohdalla tarkoittaa sitä, että koitan omilla valinnoillani elää ekologisesti, vaikka se onkin vain pisara meressä... mutta jo se, että kuitenkin yritän parantaa maailmaa, edes vähäsen, parantaa omaa mielialaa sen sijaan, että se on koko ajan sellanen "ei tästä mitään tuu, ihan turhaa kaikki".
Näillä puheilla; positiivista päivää kaikille, minä käyn nyt etätehtävän kimppuun!
Heli
