Meinasin kirjoitella vegaaniaiheesta. Sitten aloin miettiä, että se on ihan kyllästyttävän trendikästä, enkä mä halua kirjoittaa siitä siksi, että haluaisin jotenkin olla aallonharjalla. En siis halua että kukaan koskaan milloinkaan ajattelis, että mä haluan olla vegaani, koska se on nyt niin tosi IN ja HOT ja COOL. Kyllä mulla on ihan muut syyt.
Katselin, että mun blogiin on eksytty hakusanoilla "vegaani ja lampaantalja". Googlailin sen sit itekin ja totta tosiaan, siellähän komeili parikin mun postausta heti ekalla sivulla. En kylläkään edes löytänyt sitä ekaa tekstiä, mihin se linkki viittasi... No enivei, sit oli toinen teksti noin vuoden takaa, jossa aihetta käsittelin myöskin. Että ei siis ole mikään hetkellinen päähänpisto tämä mun vegeily.
No joka tapauksessa osallistuin tammikuussa taas vegaanihaasteeseen. Kuten siis vuosi sitten viimeksi myös, mutta silloin en oikein jaksanut kuitenkaan sitä ja kaikki oli mukamas niin hankalaa ja mitä näitä nyt onkaan. Nyt päätin heti ekana, että en ainakaan liity haasteen face-ryhmään. En kerta kaikkiaan kestä sitä ylenpalttista hypetystä ja intoilua. Noin about jokainen on ihan kertalaakista muuttunut täysiveriseksi vegaaniksi ja aikoo olla sillä tiellä eh-dot-to-mas-ti koko loppuelämänsä. Mikä tietenkin on kaunis ajatus, mutta jaksan epäillä, noinkohan kuitenkaan onnistuu moneltakaan...
No, enhän minä ihmisten motivaatioista tiedä. Joka tapauksessa päätin jättäytyä siitä yli-intoilevasta ryhmästä nyt sivuun. Sen sijaan otin itselleni tutorin avuksi - viime vuonna en ottanut, koska en oikein itsekään jaksanut uskoa siihen, että onnistun... Tänä vuonna ajattelin, että jos kuitenkin vaikka hänestä olisi apua ja iloa. Ja olikin. Oltiin muutaman kerran yhteydessä ja hän neuvoi jos jotain kyselin. Mutta tutorista ei kuitenkaan tullut mulle paineita. Toivon, että jossain kohtaa vaikka tavattaisiinkin ja voisin mennä jonnekin yhteistapaamiseen maistelemaan sellasia juttuja, mitkä on mulle täysin outoja, tai mistä en kerta kaikkiaan osaa itse tehdä mitään ihmiselle (tai koirallekaan...) kelpaavaa syömistä. Esimerkiksi seitan on mulle aivan outo juttu ja tofusta en vaan saa mitään kelvollista.
Vuosi sitten mulla oli muutama suurensuuri, suorastaan ylittämätön este, alkaa vegaaniksi. En halunnut luopua voista, tai paremminkin en halunnut vaihtaa sitä margariiniin. En halunnut käyttää soijatuotteita. Enkä halunnut luopua juustosta ja jogurtista ja muista maitotuotteista. No, viime syksyn aikana katselin sen verran monta kauhuvideota noista eläinasioista, että pikkuhiljaa vaan motivaatio kasvoi monenlaisiin muutoksiin. Ja kävi sitten niin, että tein päätöksen, että jos aion ihan oikeasti alkaa vegaaniksi, mun vaan pitää luopua noista jutuista. Lopulta päätös ei ollut kovinkaan vaikea. Ostin keijut, soijat ja sen sellaset ja aloin kokeilla kuinka käy.
Ihan yllättävän hyvinhän tässä onkin sitten käynyt. Vaikka aluksi tuntui, että syön leivän päällä käsirasvaa, olen kuitenkin jo tottunut Keijuun. Soijajogurtit on hyviä, joskin aika makeita. Äskettäin ostin ekaa kertaa maustamatonta soijajogurttia ja sekoittelen sitä nyt aluksi noihin makeisiin, että saan niitä vähän vähemmän makeiksi. Kaksi isoa estettä on siis ylitettynä. Soijarouhe, kauramaito, mantelikaakao, vegaaniset juustot, kaurajäätelö... mitä noita nyt on, ovat tulleet tutuiksi. Ihan liian vähän vieläkään teen mitään kunnon ruokia, mutta ajattelinkin edetä hissukseen ja opetella asian kerrallaan. Mun "pääasiallinen ravinto" on jo valitettavan pitkään koostunut leivästä ja jogurtista, joten se puoli on nyt ainakin hanskassa...
En ole koskaan ollut mikään ylettömän innokas leipuri, joten en ole sen kummemmin leiponut (tai kokannut) nytkään. Ihan vahingossa kuitenkin tuli huomattua, että esimerkiksi kauralastut onnistuu hyvin ilman kananmunaa. Tyttö siis oli leipomassa, ja huomasi erehdyksen liian myöhään, jolloin sanoin, että teeppä sitten toinenkin satsi Keijulla (eka tuli voilla) jos vaikka onnistuis... hyviä olivat. Jatkossa vois ehkä kenties kokeilla muitakin juttuja ilman munia ja Keijulla. Sitten joskus, jos innostuu leipomaan...
Aikamoista salapoliisihommaahan tämä on. En todellakaan ole jaksanut tai viitsinyt opetella montaakaan juttua, mitä löytyy vegaanisena. Sen tiedän, että Wilhelmiina-keksit ja Oreot on vegaanisia, ja se melkeinpä sitten riittääkin mulle... Tumma suklaa, jota muutenkin syön, on vegaanista. Saan tehtyä leivät, puurot ja perunamuussit vegaanisina ja syötyä jogurtit ja jätskitkin. Ruokiin voin lurauttaa kaurakermaa tai ropsauttaa jopa juustoraastetta vegaanisena versiona. Myös siivutettavaa juustoa, tuorejuustoa, kermaviiliä ja nykyään jopa rahkaa löytyy vegaanisena. Onhan noi kaikki toki melkoisia romaaneja sisällysluetteloiltaan... mutta että vaihtoehtoja todellakin on. Vielä tarttis opetella sitä selkeää kasvisten syömistä........
No veganismihan ei toki ole pelkkää ruoka-asiaa. Tosivegaani ei käytä villasukkia, lampaantaljoja, untuvatakkeja, silkkipaitoja, nahkalaukkuja eikä ees kenkiä, joissa on eläinperäistä liimaa. Puhumattakaan tietenkään kaikista kemikaaleista, jotka on testattu eläimillä. Eläintarhat on nou nou ja mitä kaikkea sitä nyt onkaan.
En ole vielä näin pitkällä. Itse asiassa mietinnässä asiat kuitenkin on, etenkin noi vaatteet. Mullahan on vanha untuvatakki, jonka tilalle olen kyllä ostanut uuden toppatakin, mutta joka on edelleen lenkkikäytössä. Sit mulla on se mielenhäiriössä syksyllä ostamani ohuempi untuvatakki. Monen monta paria villasukkia. Kaippa lapasenikin on jotain villasekoitetta? Yksi todella ihana ohut villaneule. Pari lampaantaljaa. Huomasin äskettäin myös, että puhelimeni kotelo on nahkainen. Kaikkea tuollasta siis löytyy, enkä kyllä aio heittää niitä roskiin...
Ajattelin, että en jatkossa osta enää mitään eläinperäistä. Tai ainakaan melkein mitään. Kenkien kanssa on nimittäin aika vaikea tietää, onko niissä jotain "kiellettyä"... Enkä nyt ihan just tiedä, mistä kysyisinkään. Jotenkaan myöskään vaikkapa alpakan villasta tehdyt tuotteet ei ole minusta mitenkään huono juttu. Ainakin kesällä tapasin jonkun alpakka-kasvattajan ja ymmärtäisin kyllä, että eläimet saa olla hyvissä oloissa eikä se villan kerintä niistä nyt varsinaisesti ole kamalaa. (Lisäksi se alpakka tuntuu olevan sellasta mikä ei kutita mua, toisin kuin hippunenkin lampaan villaa...)
No, joku tosivegaani olis varmaan aika tiukkana näissä kaikissa asioissa. Mutta mä vasta opettelen ja mietin mitä ajattelisin noista tekstiileistä. Joka tapauksessa untuvat, silkit ja nahat on kyllä pannassa mullakin jatkossa ihan selkeesti. Koitan myös kemikaalien osalta siirtyä varmasti eläimettömiin vaihtoehtoihin, onneksi niitä löytyy helposti (esim. Urtekram, halvat ja hyvät shampoot ja rasvat, ja löytyy ihan Prisman hyllystä). Ja kaikessa missä nyt keksinkin.
No sitten on tietenkin muu perhe ja etenkin noi eläimet. Siis LIHAA syövät eläimet. Yhdessä blogissa pohdittiin, miten
"Hämmästyttävän monet vegaanitkin hyväksyvät eläinten käyttämisen lemmikkeinä, vaikka tälle voi olla vaikea löytää järkiperusteita." (Suoraan lainattu blogista
Tää on vielä kesken) Olen tätä ankarasti miettinyt. Meillähän on kissa ja kaksi koiraa, sekä kaksi pupua, jotka tosin on kasvissyöjiä. No toisaalta, kissa ja koirat saa elellä täällä vapaasti, kun taas puput on tuomittu häkkeihinsä suurimmaksi osaksi päivää. Olkoonkin, että häkit on suurimmat mitä olen löytänyt, muistaakseni 140cm x 70cm (molemmilla omansa, koska yhdessä ollessaan tappelevat - vapaana ovat sitten yhdessä ja kesällä ovat ulkona iiiiiiisossa aitauksessaan yhdessä).
No enivei, olen miettinyt tuota eläinjuttua. Kissa metsästää hiiriä ja saa metsästääkin. Viimeksi viime yönä taas nappasi alakerrasta hiiren (ja taas on matot veressä, huoh..). Lisäksi kissa saa toki muutakin ruokaa. Koirat on pelkästään sen varassa, mitä niille syötän. Ja syötän kyllä lihaakin. Jopa kanaa, mitä en suostu perheelle syöttämään. Oi voi, miten epäloogista. Mutta olkoot. Eläimet on olleet meillä vuosikausia, jo ennen mun vegaanimietteitä, enkä todellakaan ala niiden ruokavalioita rukkaamaan omien mieltymysteni mukaisiksi. Olen jo aikaa sitten ajatellut, että kun koiristani aika jättää, en todennäköisesti uusia hanki. Kissa meillä taas ehkä tulee olemaan aina. Saa nähdä. Sille on ehkä jopa järkiperuste - se, että se pitää hiiret poissa talosta.
Sitten voisi toki vielä halkoa hiuksia vaikkapa siitä, voiko hyttysiä tappaa... mutta en ehkä nyt ala siihen.
Sitten on tietenkin vielä tuo muu perhe. Osa perheestä on alkanut käyttää Keijua, osa ei todellakaan. Osalle kelpaa mantelikaakao ja kauramaitoon tehty puuro, osalle ei. Osa maistaa mun ruokia, osa ei. Olen sanonut, että koska minä joustan käytännössä koko ajan, koska teen heillekin ruoat vaikka joudunkin tekemään sitten liharuokaa, niin he saa kyllä välillä sitten joustaa minun suuntaan ja syödä sitä mitä minäkin. Osa ymmärtää tämän, osa ei...
En vaadi ketään tekemään muutoksia. En kuitenkaan salli sitä, että mun ajatuksia koko ajan kyseenalaistetaan. Jos teen omat ruokani (plus heidän), enkä sen kummemmin edes pidä meteliä asiasta, pitäkööt hekin sitten suunsa kiinni. On ne jopa vahingossa syöneet mun ruokaa... eikä ees huomanneet sitä. Jos olisin etukäteen sanonut, että makaronilaatikko on sitten vegaanista, siihen ei välttämättä olis koskettu pitkällä tikullakaan...
Paljon on vielä opeteltavaa. Jos en ole ollut innokas ja hyvä kokki aiemmin, en tosiaan ole sitä yhtäkkiä nytkään. En kauheasti tykkää ruoanlaitosta, ja kieltämättä nyt on vielä enemmän haasteita. Omat juttunsa on kyläreissut ja juhlat - ollaan menossa yksiin juhliin parin viikon päästä, ja rohkaistuin pyytäämään sinne vegaaniset tarjottavat... yksi kynnys sekin on, olla aina se "hankala ihminen", jolla on jotain "ihme periaatteita ja hullutuksia ja hörhöilyjä..." Mutta pikkuhiljaa siis etenen. Joka tapauksessa näyttäis vahvasti siltä, että tällä tiellä olen ja tälle jään. Ja olen siitä erittäin iloinen ja onnellinen!!
Heli
