Vietän tänään kotipäivää - aamu nimittäin alkoi sen sorttisesti, että kenties parempi majailla vain täällä kotosalla toiletin läheisyydessä tämä päivä... En jaksa ymmärtää tätä mun mahaa. Miten voi vaikkapa närästää ihan kauheesti, vaikka ei edes ole syönyt mitään? Olen aamulla juonut lasillisen vettä ja nyt on kuitenkin kauhea polte kurkussa. En käsitä. En myöskään tajua tätä loputonta ongelmaa muun vatsan toiminnan kanssa. Suklaan pois jättäminen rauhoitti kyllä selvästi, mutta ei todellakaan lopullisesti.
Varasin ajan lääkärille selvimään näitä ihme ongelmiani. Täällä saa todella surkeasti lääkäriaikoja, nytkin joudun odottelemaan muutaman viikon. Ja menemään tuonne kauas lääkäriin, siis omaan terkkulaan ei ole aikoja ollenkaan. Eikä lääkäri tietenkään ole suomalainen. Eikä nainen... Ai että on niin hirveen kiva mennä vaivojaan esittelemään/selittelemään mieslääkäreille... not. Mitä ne tajuaa keski-ikäisen naisen hormonihöyryistä?? Ei mitään.
Olen miettinyt, että olenko mä vaan niin puhki stressannu kroppani. Jostain syystä huomaan, että vaikka miten koitan relata, hermoilen silti vähän koko ajan jostain. Ajattelen, että en ole stressaantunut, mutta olenko kuitenkin?
Miten stressi määritellään? Jos on koko ajan huolissaan siitä, miten rahat riittää - niin että miettii sitä vähän niin kuin joka välissä - niin onko se stressiä? Tai jos miettii lakkaamatta, että miten tän mun työasian kanssa nyt käy - onko se stressiä? Tai jos mielen pohjalla pyörii, että se yksi koulutehtäväkin pitäis vielä kasata valmiiksi, tai jos tuskailee, kun jälkikasvu ei meinaa millään hoitaa opintojaan kunnialla (ja valmistua ajallaan) - onko se stressaamista? Mietin tämän minun kroppani prakaamista myös paljon - aiheutanko sillä vain lisää ongelmia??
Tuossapa niitä minun TOP5-huolenaiheita olikin... Raha-asiat on kyllä ihan numero uno, ne huolestuttaa aika paljon kyllä kieltämättä. Siihen linkittyy työasiat - olenkin miettinyt, että palaan palkkatöihin jo ennen kuin opintovapaani loppuu (eli siis lopetan sen etuajassa), koska käytännössä minun opinnot on ohi 4.5. kun menen viimeisestä näytöstäni kolmikantaan (vapaa olis kestänyt toukokuun loppuun).
Tulevat työkuviot mietityttää todella kovasti juuri nyt. Entiseen työpaikkaan olen palaamassa tällä tietoa, mutta onko harkkapaikasta kenties luvassa jotain - se on vielä(kin) auki. Entiseen paluu tuntuu vuorohetkittäin hyvältä ja sitten taas ahdistavalta. Se, että paluu tapahtuu aiemmin kuin olin ajatellut, mietityttää myös kovasti. Huomaan, että kammoan jotenkin muutoksia, oli ne sitten mitä hyvänsä.
Ja itse asiassa töihin meneminen tekee hetken ajaksi talouden vieläkin tiukemmaksi: saan ekan palkan vasta 15.6. ja toukokuun lopussa tuleva opintoraha jää saamatta. Tiedossa siis kuukausi elelyä ainoastaan miehen palkalla, joka ei tule riittämään mitenkään... Toukokuussa olis vielä yhdet ylioppilasjuhlatkin tosi kaukana, alkukuusta erääntyy kaikki vakuutusmaksut ja mitä kaikkea muuta siinä nyt sitten onkaan... Karmii tämä tilanne.
Opinnot ei juuri nyt huoleta, koska näyttömateriaali on melko lailla kasassa ja kolmikanta on vasta 4.5. Nimittäin siis omat opinnot... Sen sijaan koko ajan rasittaa ajatus nuorison touhuista. Pojan pitäis valmistua nyt keväällä, mutta sillä on niin paljon kaikkea rästissä, että saa nähdä miten käy. Koulusta on pistetty vähän potkua peliin ja annettu tilaisuus suoriutua, mutta miten se tuntuu olevan niin vaikeeta... Olis vaan niin hyvä senkin saada nyt ne paperit ja päästä omaan elämään ja tienaamaan.
No, jospa tänään saisin sitä omaa koulutehtävääni valmiimmaksi, jotenkin sen tekeminen on ollu ihan tervan juontia. Hyvä potkia jälkikasvua tsemppaamaan, kun ei itelläkään meinaa oikein intoa riittää, heh heh... Toisaalta en ole kyllä pojan kanssa laisinkaan samassa tilanteessa: tämä on mun viimeinen tehtävä ja kaiken muun olen aina tehnyt ajallaan ja hyvin, toisin kuin "eräät"... Sen edestään löytää, minkä taakseen jättää, niin se vaan tuppaa elämässä menemään. Itseltä tämä nyt vaatis vaan sellasta pienoista loppurutistusta, jonka koitan tänään jostain kaivella. Hitsi kun ei sitä suklaatakaan enää voi syödä, se oli niin kiva tsemppikaveri.
Mutta kertokaapa te, jos teillä on jotain ajatuksia stressistä! Se on kuitenkin erittäin isosti elimistöön vaikuttava asia. Onko nämä minun jutut mielestänne stressiä? Vaiko kuitenkin vaan ihan tavallista elämää, jossa on vähän ylä- ja alamäkiä ja erilaisia kiireaikoja ja mietittävää..? Itse tahtoisin ajatella, että kyse on tuosta jälkimmäisestä, koska minusta stressillä mässäillään jotenkin tosi paljon nykypäivänä.
Mua tosiaan mietityttää, että miten se stressi määritellään ja missä kohtaa tilanne on oikeesti sellanen, että se vaikuttaa elämään ja elimistöön huonolla tavalla. Stressihän voi kuitenkin olla myös eteenpäin potkiva tekijä, ei siis ainoastaan huono asia.
Ja mua mietityttää, että miten pääsisi pois sellasesta olotilasta, että on koko ajan joku huolenaihe mielessä. Jos tilanne on kerta kaikkiaan se, että ei auta metsälenkit, kun sielläkin vaan miettii niitä samoja juttuja... eikä tule mentyä nukkumaan, vaikka miten tietäis että pitäis.. tai sitten heräilee joka rapsahdukseen pitkin yötä ja on toooooodella harvoin (jos koskaan??) aamulla oikeesti levännyt olo. Tai kun ei vaan kerta kaikkiaan pysty hölläämään eikä relaamaan oikein mitenkään (eikä viittis kokeilla totaalista pään tyhjennystä viinan avullakaan..). Ja kun on ajatustensa ja huolten aiheidensa kanssa pitkälti yksin...
No niin, tällasta siis tänään.
Leppoisia ajatuksia jokaisen teidän päivään!
Heli
